Soittorasia

Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Joulu 2007, 17:20

Black&Lily

"Hän tuskin antaa sinun säästää voimiasi.. mutta eihän sinun häntä tarvitse totella" Black sanoi nostaen jalaksa toiselle nojatuolille.
"Turha sinun meitä on suojella.. pitkität vain aikaa. Jos aika tulee se tulee, mutta jos hän olisi halunnut tappaa minut, hän olisi tehnyt jo sellissä, hänellä on varmaankin taka-ajatuksia.. haltijat, aina yhtä kieroja" Black puhui synkällä äänellä katsellen kenkiään.

Äkkiä Lily nousi istumaan sängyllä.
"Lily?" Black kysyi varovasti, katsoen kummissaan Lily.
"kuningattarellahan on valtaa, eikö?" Lily kysyi äkkiä.
Black oli hämillään kysymyksestä eikä kyennyt vastaamaan mitään hetkeen.
"kyllä" Hän sai lopulta sanottua.
"Eli, jos rupean kuninggattareksi saan määrätä osassa asioista.. voisin sitten vapauttaa teidät" Lily sanoi hilpeällä äänellä, kun hänellä sytytti.
"Mutta sitten hän sinä..." Black aloitti, mutta Lily keskeytti hänet.
"No keksitkö itse parempaa pakotietä? Aukomalla päätäsi et ainakaan helpota tilannetta" Lily tuiskaisi.
Sitten Lily meni takaisin makaamaan.
"Oliko hän edes hereillä?" Black kysyi, toivoen että Lily olisi puhunut unissaan.

// JOHOHOHOOHOOOOO ^_^//
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 18 Joulu 2007, 17:37

Ophelia

Kyllä Ophelian oli tätä toteltava, vaikkei suojakupliaansa pystynytkään luomaan hän pystyisi suojelemaan näitä tekemällä mitä Aran halusi, tosin...
Se oli totta että Aran olisi pitänyt tappaa Black jo sellissä.
Ophelia pysyi hiljaa, katse maaten pitkin lattiiaa, miettien omia asioitaan.

Ophelia kääntyi nopeasti Lilyn suuntaan kun Black oli huomannut Lilyn nousseen äkisti istumaan.
Kuningattarella..? Ophelia toisti ja katsoi silmät pyöreinä hilpeältä kuulostavaa Lilyä.
"Mutta--" Ophelia lausahti samaan aikaan mitä Black, mutta Lily keskeytti.
Lily uskoi voivansa vapauttaa heidät ryhtymällä itse kuningattareksi, se kuulosti aivan järjettömältä! Ophelia ei ehtinyt pistää vastaan ennen kuin Lily olikin asettunut ja makuulleen ja näytti siltä että tämä olisi jälleen nukahtanut.
Ophelia käännähti Blackiin;
"Lily tyhmä! Eikö hän tajua että vaikka me pääsisimmekin kotiin hän itse jäisi tänne loukkuun ainiaaksi?" Ophelia kiihkoili, hän ei pitänyt ajatuksesta ollenkaan, hän oli nähnyt vaivaa saattaa Black ja Lily yhteen ja nyt Lilyn neronleimaus oli ryhtyä Aranin vaimoksi vain siksi että he pääsisivät pois ilman häntä?! Ei käynyt! Ophelia oli tuntenut Lilyn melkein koko pienen ikänsä, eikä aikonut jättää tätä tänne. Ophelia saattoi kiihkoilla liikaa, hän ei edes tiennyt oliko kaikki Lilyn puhe vain unissa hourailua, mutta sitä hän todella toivoi sen olevan.

//*nappaa melonin ja juoksee karkuun* MWAHAHA! SUCKERS!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Joulu 2007, 17:53

Black&Lily

Lily ei reagoinut mitenkään Ophelian raivokohtaukeen, johon Black taas kiinnitti hämmästyneen huomionsa.
"Jos nyt katsot Lilyä, hänhän nukkuu... joten Luulen että tuo äskeinenkin oli vain unissa puhumisia" Black sanoi ja nousi ylös.
Hänelle tuli aina erittäin pitkä olo kun nousi Ophelian viereen seisomaan, mutta se tosiseikka että Ophelia oli vasta lapsi, mursi Blackin ylpeyden aiheen.

Hän käveli Lilyn luo ja tarkisti nukkuiko tämä.
"Kyllä hän nukkuu.." Black sanoi kääntäen varovasti Lilyn päätä.
Lily avasi silmänsä ja katsoi suoraan Blackia silmiin.
"tai sitten ei... Lily oletko hereillä?" Black sanoi, eikä kyennyt liikkumaan.
"Olen.. kai.." Lily sanoi heikolla äänellä.
"Missä Ophelia on?" Lily kysyi.
"Tuossa lähellä" Black vastasi ja vetäytyi kauemmas Lilystä, päästäen tämän istumaan.
"Pelästyin jo että sinulle olisi sattunut jotain... miten sairastuvalla meni?" Lily kysyi.
Black tajusi heti missä mennään, Lily oli unohtanut kaiken äskeisen.. tosin paljon nopeampaa mitä Black kuvitteli, mutta toisaalta hän oli iloinen että Lily oli unohtanut.
Black käveli pöydän ääreen ja sytytti pari kynttilää, meni sitten takan ääreen ja alkoi sytyttämään sitä, vaikka hän hämärää rakastikin, häntä ei juuri nyt huvittanut olla pimeässä huoneessa.

// MUTTA SE MELONI ONKIN POMMI! BOOOOOOOOOOOOOOOOOM//
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 18 Joulu 2007, 18:15

Ophelia

Ja Opheliahan katsoi ja Lily todellakin näytti siltä että nukkuisi.
Ophelia tunsi itsensä niin pieneksi verrattuna Blackiin, mutta Ophelia tiesi että tulisi kasvamaan, silloin hänkin tulisi yltämään korkeisiin paikkoihin eikä kenekään travitsisi polvistua enää hänen tasolleen.

Ophelia jäi seisomaan, katsellen nukkuvaa Lilyä samalla kun Black meni tarkistamaan että nukkuiko tämä varmasti.
Lily heräsi siihen kun Black käänsi tämän päätä, niin Ophelia ainakin uskoi.
Sairastuvalla..? Lily oli näköjään unohtanut lähes kaiken sinä päivänä oli ehtinyt tapahtumaan, onneksi.
Ophelia oli niin iloinen kuulessaan Lilyn äänen tämän omana itsenään.
"Lily!" Ophelia iloitsi ja juoksi tämän luo, antaen halauksen tälle sängyn vierestä. Heti kun Black oli saanut sytytettyä kynttilät ja oli istuutunut nyt takan ääreen saaden tätä syttymään, Ophelia hellitti otteensa Lilystä.
"Hyvin!" Ophelia vastasi naiviisti , yksinkertaisesti ja hymyillen, menemättä sen kummemmin yksityiskohtiin.
"Lily? Eikö sinua väsytä?" Ophelia kysyi kallistaessaan päätään, Ophelia itse ainakin oli kuoleman väsynyt ja tavallaan toivoi että Lilykin olisi, ettei tämä tulisi valvomaan koko yötä.

//MÄ HÄIPPÄSEN TAAS! *BLIING*<---Rakettiryhmä syndrooma//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Joulu 2007, 18:29

Black&Lily

"Väsytä? ei.. vastahan minä heräsin. Kai minä sitten nukahdin jossain välissä kun minä ja Black..." Lily pysäytti puheensa katsoen Blackiin.
Black oli kääntänyt päänsä Lilyä kohti, mutta käänsi sen nyt nolona pois, hän ei pahemmin pitänyt ajatuksesta että Ophelia saisi tietää mitä he olivat huoneessa tehneet.
"Juttelimme" Lily lopetti, jättäen sanomatta kaikkea, mistä Black oli kiitollinen.

Black sai takan syttymään ja nojautui nojatuolissa syvemmälle.
"Väsyttääkö sinua sitten? Näytät ainakin väsyneeltä.." Lily sanoi silittäen Ophelian päätä.
Lily nousi ylös ja käveli Blackin luo. Kun Black näki että Lily lähestyi, hän nousi seisomaan, tosin ei edes itse tiennyt miksi. Lily halasi Blackia, varoittamatta ja sitten hän veti Blackin kasvot lähelle omiaan ja toisti tuon saman suudelman, mitä tanssiaisissa.

Jälleen kerran Black oli täysin pihalla, mitä hittoa Lily teki. Black vetäytyi irti Lilyn suudelmasta ja otti tätä olkapäistä kiinni.
"Lily, olet ihan sekaisin. Ehkä olisi paras mennä nukkumaan" Black sanoi vilkaisten Opheliaa, nähdäkseen tämän ilmeen.
"Vain jos sinä nukut vieressä" Lily sanoi hymyillen, nojautui Blackiin ja nukahti.
"... selvä..." Black sanoi mitä hömeliäimmällä äänellä.
Hän nosti Lilyn syliinsä ja kantoi tämän sänkyyn.
"Hän on yhä hieman sekaisin..." Black mutisi peitellessään Lilyä.

// >8DDDDD //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 18 Joulu 2007, 18:52

Ophelia

Ophelia katsoi Lilyä kummaksuen samalla kun tämä silitti tämän päätä, Lily oli tosissaan unohtanut kaiken tapahtuneen ennenkuin Ophelia oli palanut sairastuvalta huoneeseen.
Ophelia vilkaisi Blackia ja sitten Lilyä tämän pitäessä taukoa, tunnelma tuntui siinä vaiheessa jännittyneeltä Blackin ja Lilyn välillä, mutta Ophelia tyytyi vastaukseen kumminkin.

Samassa takkaan leimahti tuli, valaisten huonetta lempeästi, sadekaan ei enää tuntunut niin synkältä mitä vähän aika sitten.
"Olen.." Ophelia vastasi, pitäen silmiään vain puoliksi auki väsymyksen takia. Sitten Lily nousi ja lähti kävelemään Blackin luo, Black huomasi tämän ja nousi seisomaan, Ophelia tosin ihmetteli miksi Black näytti siltä kuin olisi valmiina lähtemään juoksuun.
Ophelia käänsi päänsä muualle juuri ennen suudelmaa, esittäen ettei tiennyt mitä heidän välillään tapahtui, hän ei kehdannut katsoa kumpaakaan juuri silloin.

Ophelia käänsi katseensa takaisin vasta Blackiin kun tämä kantoi Lilyn takaisin sänkyyn ja peitteli tämän. Blackin sanat saivat Ophelian hymyilemään, estelystään huolimatta, iloisuuttaan tämä ei osannut peittää.
Ophelia meni toiselle puolelle sänkyä ja hypähti sängylle katsellen siinä nukkuvaa Lilyä.
"Varma että hän on kunnossa?" Ophelia toisti kysymyksensä.

//MWAHAHA! Et sitte huomannu ett varastin sulta sun Pikatchus! >8DD//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Joulu 2007, 19:05

Black&Lily

Black ei vastannut mitään Ophelialle, vain mutisi jotain omaansa. Hän oli juuri lähdössä takaisin nojatuoliin, kun Lily tarttui häntä ranteesta.
"lupasit nukkua vieressäni.." Lily sanoi silmät kiinni, erittäin unisella äänellä.
"Ja tällä kertaa en halua karvakasaa viereeni" Lily lisäsi ennen kuin Black edes kerkesi avaamaan suunsa.
Black vilkaisi Opheliaa, mutta ei kerennyt edes ajattelemaan, kun Lily vetäisi hänet alas sängylle. Onneksi sänky oli leveä, siihen olisi mahtunut vielä kaksi ihmistä heidän kolmen lisäksi, mutta niin montaa siihen tuskin tulisikaan.
"lupauksiaan ei saa pettää" Lily sanoi Blackille, aivan tämän korvan juuressa.
"Hyvä on hyvä on" Black sanoi, ehkä hieman hätääntyneesti.
Lily hivuttautui aivan Blackiin kiinni ja jatkoi uniaan.

"ei tässä näin pitänyt käydä..." Black totesi ääneen, varoen herättämästä Lilyä.
"Lienee paras alkaa nukkumaan, varsinkin sinun" Black sanoi katsoen Opheliaan.

// OH FUCK! noh, pitää ettii uus... voit jatkaa jo seuraavasta aamusta tätä tarina taas ^^ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 18 Joulu 2007, 19:46

Ophelia

Ophelia katsoi tapahtumia, kun Lily vaatia Blackia yöpymään tämän vieressä. Ophelia ei tiennyt kumpaa sääliä, Black joutui nukkumaan Lilyn vieressä vaikka tämä oli tämän mielestä säädytöntä, vai hieman sekaisin olevaa Lilyä, Ophelia kuitenkin tiesi että pohjimmiltaan molemmat olivat ihan tyytyväisiä näin, jopa Black.

Ophelia käänsi selkänsä Blackiin ja Lilyyn päin ja irrotti oudot hiuskoristeensa, niiden kanssa oli vaivalloista nukkua. Hän riisui kaiken kaulasta ylöspäin, jättäen vain mustan otsapantansa, tätä hän piti aina.
Sitten Ophelia painoikin päänsä tyynyyn eikä kulunut kauaa, kunnes hänkin nukahti.

"Äiti...? Äiti?" Huusin paikassa missä ei ollut mitään, ei pimeyttä eikä valoa, minua eikä muita, ei haltijoita saatika ihmisiä, enkä edes tiennyt miksi huusin äitiä.
"Äiti on täällä" Kuului ääni kaikuen tyhjyydestä.
"Missä..? En näe!" Huusin hädissäni, Kunnes eteeni ilmestyi nainen.. Hänellä ei ollut kasvoja... Mutta tiesin että hän hymyili...Vaikka olin niin lähellä... Minä en enää muistanut... Vaikken nähnytkään häneen kasvoja, hänen hymynsä sai sydänmeni lämpiämään.
"Äiti?" Kysyin toiveikkaasti hymyillen, valmiina juoksemaan oman äitini syliin.
Äitini nyökkäsi minulle, tunsin hänen lempeän hymynsä joka oli tarkoitettu minulle, vain minulle, tiesin että hän oli äitini, hänen oli pakko olla. Juoksin äitini luokse ja syöksähdin melkein tämän syliin.
"Ophelia?" Ääni muuttui, se ei ollut äitini, peruutin ja näin kuka se oli.
"Lily? Mihin..! Mihin äiti meni?!" Katselin hädissäni ympärilleni etsien äitiäni tyhjyydestä.
"Ophelia?" Ääni kuului taas, ääni oli kyllä Lilyn joten käänsin hetken panikoituani pääni häntä kohti, mieleni oli vallannut suru, en löytänyt äitiä.
"Ophelia?" Lily toisti, otin askeleen, toisen ja silmäräpäyksessä Lilykin katosi, aivan kuten äitikin.
"Lily?!" Huusin, ääneni ei kaikunut, vaikka ympärilläni valtasikin tyhjyys, mutta tyhjyys muuttuikin pimeydeksi, näin suden.
"Black?" Sen oli pakko olla Black, aivan pakko, yritin kurottautua häntä kohti mutta en ylettänyt, jokin piti minua paikallaan.
"Älä mene!" Huusin juoksevan suden perään, joka katso myöskin tyhjyyteen, aivan kuten äiti ja Lily...


Ophelia heräsi säpsähtäen, katsellen ympärilleen minkä makuuasennossa pystyi, hän avisteli päätään hetken päästyään istuma-asentoon ja katsahti viereensä. Black ja Lily näyttivät yhä nukkuvilta, Ophelia oli jälleen kerran herännyt ennen muita. Lilyn kädet olivat kietoutuneet Blackin ympärille, niin että tuskin olivat liikahtaneetkaan tuosta yön aikana.

Ophelia yritti liikkua niin hiljaa kuin pystyi, taas kerran peseytymis huoneeseen jossa hän pesisi kätensä ja kasvonsa.

//GO FLYGON! >DD MWAHAHA<---Random...//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Joulu 2007, 19:57

Black&Lily

Tällä kertaa Lily heräsi ennen Blackia. Hän raotti silmiään ja kesti hetken aikaa, ennen kuin hän tajusi missä mentiin. Hän nousi nopeasti ja katsoi ympärilleen. Ophelia oli poissa. Hetken Lily luuli että Ophelia oli jo lähtenyt parantamaan sairaita, mutta sitten hän kuuli ääniä peseytymis huoneesta.
Lily nousi varovasti pois Blackin vierestä, varoen herättämästä tätä. Hän käveli oven suuhun ja näki Ophelian pesemässä kasvojaan.
"Huomenta" Lily sanoi tyynellä äänellä hymyillen.
"Nukuitko hyvin?" Hän jatkoi, kävellessään ikkunan luo.

Ulkona oli usvaista ja valoisaa. Kaste helmet kimaltelivat pitkin peltoa, eilisen sateen jäliltä. Pellolla leikki muutama haltija lapsi ja se sai Lilyn hymyilemään.

Sitten hän alkoi muistella eilistä.. mitä oikein tapahtui? Hän muisti aamun, sairas tuvan, hänen ja Blackin keskustelut... siinä se olikin. Oliko hän juonut liikaa? eihän hän saanut mitään... Lilystä tuntui kuin pala hänen muistiaan olisi viety.

Black raotti silmiään ja pomppasi ylös sängystä. Hänelläkin kesti hetken aikaa tajuta, missä mennään. Hän venytteli ja käveli nojatuoliin istumaan. Lily seurasi sivusilmällä Blackin liikkeitä.
Sitten Lily kääntyi Opheliaan ja Blackiin päin, pitäen kädet selän takana.
"tuota... mitä eilen oikein tapahtui?" Lily kysyi, toivoen että Ophelia ja Black tietäisivät.
Black piti suunsa kiinni, hän ei halunnut siitä asiasta puhua. Hän vilkaisi Opheliaan päin, toivoen että tämä keksisi sopivan hätä valheen, samalla kun hän itse hieroi vaivautuneen oloisena takaraivoaan.

// O_O' creeeepyyyyyy //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 18 Joulu 2007, 20:17

Ophelia

Lily kuuli Lilyn äänen ja kääntyi tätä päin.
"Huomenta!" Ophelia vastasi piretällä äänen sävyllä, Lily näytti voivan hyvin.
"..Nukuin!" Ophelia vastasi jälleen, hieman viiveellä tosin, johtuen tämän unesta jota ei halunnut sen enempää ajatella.

Ophelia katseli katse liimattuna Lilyyn joka katseli ulos ikkunasta, Lilyn hymmyillessä Opheliaakin hymyillytti.
Ophelian pää kääntyi Blackiin päin kun huomasi tämänkin nousseen ja istui nyt jälleen kerran nojatuolissa.
Ophelian pää kääntyi jälleen Lilyyn kun tämä alkoi kyselemään eilisestä, Ophelia katsahti äkkiä Blackiin, joka puolestaan katsahti häntä, näytti siltä että Ophelia sai selittää...

"Si-Sinähän olit jo nukahtanut ennen kuin pääsin sairastuvalta, muistatko?" Ophelia selitti hermostukissaan, yrittäen ylläpitää väkinäistä hymyä kasvoillaan samalla kun katsoi Lilä kohti.
"Sitten sinä heräsit... ja me juttelimme miten sairastuvalla meni ja ööh.. Me menimmekin kaikki nukkumaan!"
'Juuri näin Black, pistä maailman surkein valehtelija selittelemään tilannetta niin ettei totuus varmasti paljastuisi...' Ophelia manasi itsekseen, hän ei ollut ehtinyt suorittaa edes aamu rukoustaan ja Arankin saattaisi tulla hakemaan hänet minä hetkenä hyvänsä.
Siitä Ophelialle tulikin mieleen, että Aran olisi tällä kertaa tarkempi siinä miten rajalliset Ophelian voimat olisi. Todellisuudessa, Ophelia olisi voinut parantaa eilen juuri ja juuri neljä, elleivät sairaudet olleet edenneet niin pahaksi mitä Athálla oli.

Unohduttuaan hetkeksi omiin ajatuksiinsa, Ophelia tajusi ettei tiennyt vielä oliko hänen valheensa mennyt läpi, nyt hän vain sitten odotti Lilyn vastaavan jotakin.

//Really ^^//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Joulu 2007, 20:40

Black&Lily&Aran

"Ai.. minä en pahemmin muista mitään.. kai sitten olin niin väsynyt" Lily sanoi ja hymyili lopuksi.
Black huokaisi huomaamattomasti, Ophelia tosiaan oli surkea valehtelija, mutta nyt se näytti menneen läpi.

Ovi avautui ja sisään astui Lucia? Black luuli ettei tyttö enää ikinä uskaltaisiastua samaan huoneeseen hänen kanssaan, mutta ilmeisesti uskalsi.
Lucia vei taas tutun tarjottimen pöydälle ja käänsi sitten katseensa Blackiin. Black katsoi tätä sivusilmällä, mutta ei kertaakaan kääntänyt kasvojaan häntä kohti.
"Anteeksi, setä, taisin olla eilen säädytön" Lucia sanoi kumartaen.
Black oli ihmeissään, Lily oli ihmeissään ja varmaan Opheliakin. Blackinhän anteeksi pitäisi pyytää, ei Lucian. Lily mulkaisi Blackia, Tajuamatta mistä syystä Lucia pyysi anteeksi.. olihan häneltä mennyt kaikki se osa muistista pois.
"et sinä mitään väärää tehnyt..." Black sanoi ja nosi ylös.
"Minä tein väärin ja haluaisin pyytää anteeksi" Black sanoi ja kumarsi Lucialle.

Lily oli ihmeissään, tälläistä hän ei osannut odottaa Blackilta, pyytää nöyrästi anteeksi lapselta?! kaiken lisäksi haltijalta. Lucia hymyili.
"Saat anteeksi, kun kerran noin kiltisti pyydät" Lucia sanoi hymyillen erittäin leveästi ja käänsi sitten katseensa Lilyyn.
"Voiko prinsessa jo paremmin? Herra Aran oli erittäin huolestunut teistä" Lucia sanoi.
"tuota... Olen" Lily sanoi hämillään Lucian kysymyksestä.
"muistatteko mitään?" Lucia tiedusteli.
"... en pahemmin" Lily vastasi valehtelematta.
"Selvä" Lucia sanoi ja katsoi Opheliaan.
"Herra Aran tulee pian, syö kunnolla" Lucia sanoi hymyillen ja poistui ovesta.

Aran keikkui taas tuolilla oven ulkopuolella. Lucia tuli hänen luokseen.
"no?" Aran kysyi lopettaen keikkumisen.
"Prinsessa ei muista mitään siitä" Lucia sanoi tavallista vakavammalla äänellä.
"Hmh.. kiitos sinulle, tässä, mene nyt leikkimään" Aran sanoi, taputti Luciaa päätä ja antoi tälle pienen pussin karkkeja.
Haltijoiden tekemät karkit olivat erittäin makeita ja raikkaita, paljon parempia mitä ihmisten tekemät. Lucia juoksi onnellisena pois. Aran istui vielä hetkeksi tuoliin, hän antoi Ophelian ruokailla rauhassa.
Hän alkoi taas keinumaan, risti kätensä syliinsä ja hymyili.

// HELL YEAH! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 18 Joulu 2007, 21:28

Ophelia

Ophelia huokaisi helpotuksesta siinä missä Blackin, valhe oli mennyt läpi.
Ovi avautuu ja sisälle astui Lucia, tutun tarjottimen kanssa. Ophelia tunsi hetken itsekin menettäneen muistinsa, kunnes tajusi että Black oli samassa huoneessa, eikö eilinen tapaus ollenkaan hätkähdyttänyt tätä?
Ophelia häämästyi siinä missä Black ja Lilykin Lucian anteeksi pyynnöstä, jos Ophelialla olisi ollut jotain kädessä, se olisi ihan varmasti tippunut ja hajonnut osuessaan maahan.
Ophelia tajusi ettei Lily muistanut eilisestä mitään ja saattoi vain toivoa ettei Lucian anteeksipyyntö tulisi paljastamaan asioita.
Tosin, Lucian anteeksipyyntö oli pientä verrattuna BLACKIN ANTEEKSI PYYNTÖÖN?! Ophelian silmät kiilsivät, hän vain seisoi tuppi suuna tätä näkyä missä Black kumartaisi pienelle lapselle, vieläpä haltijalle.

Lucia antoi anteeksi Blackille, mikä pudotti jälleen yhden kiven Ophelian syädnmeltä.
Sitten Lucia kysyikin Lilyn vointia, Ophelia katseli sivusilmällä Lilyn kasvoja, yrittäen lukea niitä, siltä varalta että Lily muistaisi jotain.
Lily totesi vain ettei muistanut mitään eilisestä, se ei kuitenkaan tarkoittanut että vaara olisi vielä ohi, vasta sitten kun kukaan ei enää asiasta puhuisi, Opheliallakin olisi varaa rentoutua.
"Selvä..." Ophelia vastasi hymyilevälle Lucialle joka puikkelehti ulos ovesta.
Ophelia ei hymyillyt, hänen kasvonsa olivat neutraalit, itse asiassa häntä hieman hermostutti että joutuisi tapaamaan taas Aranin. Ophelia katsahti Lilyyn;
"Nukuit eilen niin paljon että se saattoi huolestuttaa Arania..." Ophelia valehteli, hän ei pitänyt valehtelusta, mutta hänen oli pakko, Lilyn tähden ja tällä kertaa hän uskoi tehneensä sen yllättävän hyvin.
Sen jälkeen Ophelia otti tarjottimelta vihreän omenan ja pisti sen poskeensa mitään sanomatta.

//IT'S RAINY MAN! HALLELUJAH!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Joulu 2007, 21:56

Black,Lily&Aran

Black ei taaskaan edes ajatellut syövänsä kunnes Lily tunki väkisin sämpylää tämän suuhun.
Kun kaikki olivat syöneet, ainakin jotain, syntyi pitkä hiljaisuus. Lily mietti miksi Black oli pyytänyt Lucialta anteeksi. Black taas koitti miettiä pakotietä, hänellä ei ollut enää mitään muuta mielessä.

Aran keinui vielä hetken ja nousi sitten ylös. Ovella oli kaksi vartijaa hänen lisäksi, kun Aran astui sisään.
"Huomenta" Aran sanoi hymyillen Ophelialle ja Lilylle, vilkaisemattakaan Blackiin.
"ennen kuin menemme, Lily haluaisin puhua sinun kanssa... kaksin" Aran sanoi mulkaisten Blackia joka ei näyttänyt pitävän ajatuksesta.
"hy..hyvä on" Lily sanoi ja seurasi Arania käytävään.
Aran sulki oven perässään ja käätyi sitten Lilyn puoleen.
"Muistatko mitään eilisestä?" Aran kysyi, esittäen huolestunutta.
"en... en yhäkään" Lily sanoi ja katsoi Arania hieman oudosti.
"etkö? hyvä, lienee parasta etten kerro uudelleen.." Aran sanoi johdatellen.
"Kerro mitä? Mitä eilen tapahtui?!" Lily sanoi vaatien vastausta.
Aran todella onnistui johdattelemaan Lilyn kyselemään lisää ja lisää.
"No tuota siis.." Aran aloitti.
"Kerro nyt!" Lily hoputti häntä.
" Eilen.. Black hyökkäsi Lucian ja tämän veljen kimppuun, veli on erittäin kriittisessä tilassa... ilmeisesti velho ei halunnut sinun muistavan tätä, pelkää menettävänsä sinut, joten hän pyyhki muistisi.." Aran selitti valheita, samalla kun pyöritteli Lilyn hiuksia sormissaan.
Lily oli hetken aikaa hiljaa ja tuijotti Aranin rintaan. Hän ei halunnut uskoa, mutta.. ei se ollut mahdotontakaan.
"ei.. ei kai Black sellaista tekisi?" Lily sanoi epäileväisesti.
"Näköjään tekee." Aran sanoi.
"mutta nyt, Opheliaa tarvitaan sairas tuvalla, joten me lähdemme" Aran sanoi, avasi oven ja päästi Lilyn sisään ja jäi odottamaan että Ophelia tulisi.
Lily kasvoilta loisti järkytys ja epäillys. Hän ei halunnut uskoa, mutta osa hänestä uskoi.. olihan hän nähnyt miten Black uhkasi Opheliaa talleilla.

"Tuletko?" Aran kysyi katsoen Opheliaan.

// YAY! MIEHIÄ!! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 18 Joulu 2007, 22:18

Ophelia

Ophelia sai taas nauraa Blackin pakko syöttöä, samalla kun itse veti myöskin sämpylää, odottaen että Aran ilmestyisi paikalle minä hetkenä hyvänsä.

Ophelia ei hmyillyt Aranille takaisin tämän viimeinkin saavuttua huoneeseen, Aran itse vaikutti liiankin iloiselta.
Opheliaan iski epäilys heti kun kuuli Aranin haluavan puhua Lilyn kanssa kaksistaan, mutta hänellä ei ollut valtaa estääkään tätä ja se lisäisi myöskin epäilystä.
Sitten Aran ja Lily katosivatkin käytävälle...

Ophelia juoksi oven taakse, välittämättä siitä mitä Black teki ja painoi korvansa ovea vasten salakuunnellakseen.
Ovi oli paksua puuta, joten hän hädin tuskin sai selvää edes yksittäisistä sanoista. Ophelia tiesi miten kiero Aran saattoi olla ja oli siksi huolissaan siitä mistä he saattaisivat puhua keskenään.
Yhden asian hän sai kyllä tietää varmaksi; Black liittyi jotenkin keskusteluun, se olikin ainoa asia minkä Ophelia oli saanut selville samalla kun oli kyykistellyt ovea vasten.
Ophelia saattoi kuulla kuinka avain kääntyi lukossa, joten perääntyi ovelta niin nopeasti kuin pystyi, onnistuen pitämään kuuntelunsa salassa, vaikkei saanutkaan paljoa selivllä.
Aran ja Lily astuivat takaisin sisään, Lilyn kasvot saivat Ophelian pelkäämään pahinta, Ophelia ei halunnut nähdä Lilyä tuollaisena!

Ophelia mulkaisi Arania, oli hetken hiljaa ja käveli ovelle, vilkaisten Lilyä ohi mennen huolestuneesti. Häntä huoletti se mitä huoneessa tulisi tapahtumaan sen aikaa kun hän olisi poissa.
Heti oven suljeuduttua, Ophelia katsahti Araniin.
"Mitä sinä Lilystä halusit?"

//.... IT'S RAINING WOMEN! HALLELUJAH!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Joulu 2007, 22:33

Black,Lily&Aran

Lily vilkaisi Blackia kun Ophelia ja Aran olivat poistuneet. Black katsoi vain, sanomatta mitään.
"taidan nukkua vielä hetken.." Lily sanoi ja kaatui sängylle.
Black ei sanonut mitään vaan syventyi omiin maailmoihinsa.

"ai mitäkö? kai sinäkin nyt sen tiedän, höpsö kakara" Aran sanoi ja lähti kävelemään Ophelian kanssa käytävää pitkin.
"minun mielestäni prinsessalle ei ole soveliasta olla velhon kanssa.. velhohan on paljon alempi arvoinen mitä hän itse. Se ei ole soveliasta ollenkaan.." Aran selitti kävellessään.
"Vaikka kuinka tahtoisitkin, heistä ei tule paria! Siitä minä pidän huolen." Aran sanoi.
Hän ei kertaakaan katsonut Opheliaan vaan koko ajan eteensä. Ehkä vähän liian ylpeänä itsestään.
"sitäpaitsi.." Aran jatkoi "Se velho on liian vaarallinen, ties vaikka hän tappaisi prinsessan tuosta vain.. häkkiinhän se eläin kuuluisi taikka sitten tapettavaksi" Aran sanoi ja pysähtyi katsomaan Opheliaa, odottaen tämän vastausta.
He olivat aivan lähellä sairas tupaa, ovi näkyi jo.

// senkin lepakko >8DD //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron