Pikku prinssit ja minä


Suuria ja pieniä, koreita ja hieman vaatimattomampia. Saleja löytyy jokaiseen käyttötarkoitukseen, kaiken kokoisia ja näköisiä.

Valvoja: Crimson

Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1911

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Syys 15, 2018 4:22

Pikku prinssit ja minä

Haltiakuningatar Delia

Kuuma kesä oli taittumassa viileään syksyyn päin, mutta puiden lehdet eivät olleet aivan vielä täysin kellastuneet. Se oli kaunis näky, varsin runollinen tila ja eritoten romanttinen näky haltianaisesta, joka saattoi katsella moista raikasta näkyä oleskelukamarinsa suuresta, kaarevasta ikkunasta. Luettu kirje kartanolta taiteltiin takaisin kauniiseen sinetöityyn kuoreen. Haltianeito, hänen nuorempi sisarensa oli viimein oppinut kirjoittamaan ärränsä oikeanlaisella kaarella kun se jatkui seuraavaan kirjaimeen, mutta se ei ollut ainoa syy miksi Delia itsekseen niin hymyili avonaisen parvekkeenoven edessä. Syksyn tuoksu oli ilmassa ja se inspiroitsi haltiakuningatarta. Hän halusi tehdä jotakin uutta, erilaista ja jotakin mitä hänen oli ollut tarkoitus tehdä jo pitkän aikaa ja tällä kertaa se ei liittynyt hänen kirjoitelmiinsa.

Nuoret prinssit, kruununprinssi Anton ja nuoriprinssi Limdur viihdyttivät toisiaan niin hyvin kuin taaperoikäiset voivatkaan, kruununprinssin kasvaessa hurjaa vauhtia ja juoksentelikin jo ketterästi ympäri huonekaluja, mutta ei missään nimessä päältä.
"Anton" Haltiaäidin ääni kutsui esikoistaan lempeästi, pikkuprinssin vauhdin alkaessä käydä liian kovaksi, saaden nuoremman veljensä hyppimään vasten pienen aitauksensa aitaa. Nuoriprinssi pysähtyikin oitis ja sulki pienet kätösensä toisiinsa jo kovin torutun näköisenä.
"Älä innostuta veljeäsi liikaa. Sukulaisemme on pian täällä, hän on odottanut näkevänsä teitä jo monta kuuta" Delia hymisi, pikkuprinssin sitten kiivetessä kultaiset kutrit heiluen sohvalle, siihen istahtaen ja asettuen.
"Et näytä innokkaalta kultaseni?" Haltianainen kysyi paksut kulmat kysyvänä, kävellen poikansa luokse siinä missä nuori Limdur pyllähti alas omaan maailmaansa, omien lelujensa joukkoon.
"Olen äiti" Anton vastasi, näyttämättä kumminkaan siltä, mutta Delia tiesi ettei kruununprinssi varsinaisesti vieraista ihan heti perustanut, varsinkaan kun oli saanut kuulla tästä jo useamman päivän, jännittäen tämän.
"Mikä hänen nimensä oli?" Anton lausui harkitusti.
"Theodluin, mutta voit kutsua häntä Theoksi, mikäli nimi on liian pitkä sinulle" Delia ohjeisti ja taittui korjaamaan poikansa taittunutta pystykaulusta.
"Leuka pystyssä, rypistät hienot vaatteesi",
"Ne ovat kaikki hienoja" Kruununprinssi valitti.
"Niin ovat, ja sinun on parempi muistaa se" Delia hymyili, suoristautuen sitten siistimään oman, tummansinertävän mekkonsa laskoksia. Se oli uusi, kuten moni muukin hänen vaatekaapissa, haltiakuningattaren löytäessä viime aikoina iloa uusista vaatteista, mutta tämä mekko oli erityisen kaunis ja sitä mukaan kallis, sinertävän kankaan taittuessa vihertävään sävyyn kuvakulmasta riippuen. Kuin riikinkukon sulat, hopeisin helmikoristeluin ja kirjailuin.

Olihan tämä hieno päivä! Delia oli kutsunut edesmenneen veljensä pojan, kruununprinssien serkun viimein näkemään nämä. Anton ja Limdur eivät tosin tietäneet Theodluinin niin läheisestä sukusuhteesta, ihan vain koska nuoret lapset eivät olleet taitavia pitämään salaisuuksia saatikka ymmärtäneet asian vakavuuden päälle. Mikäli nuo kasvaisivat, saisivat nuokin tietää, mutta se ei ollut ajankohtaista saatikka edes juuri nyt tärkeää Delialle. Kauniisti letitettyjä kutreja suoristeltiin vielä nopeaan ja mikäli haltiakuningatarta olisi palvelusväki näkemässä, olisi nämä voineet luulla tämän odottavan heilaa.
"Miltä näytän?" Delia kysyi pojaltaan, joka saattoi jotain vastatakkin. Mutta sai vastaukseksi vain nyökkäyksen?
"...Kauniilta?" Haltianainen avitti.
"Hienolta" Anton vastasi rehellisesti, jalkojaan heilutellen, mutta pysäytti ne saadessaan merkityksellisen katseen äidiltään.
"Anton minä vannon, et tule hurmaamaan neitoja mikäli kutsut heitä vain hienoiksi... Hän on tulossa, tule vierelleni." Delia käskytti, kuullen kuinka käytävällä lähestyi juuri sopivan kuuloiset jalkaparit.

Ovi avautui vartoneen vartijan toimesta, joka astui sisään ensin, kuningattarelleen kumartaen ja sitten väistäen vieraan tieltä, ovea yhä auki pidellen.
"Theodluin, kuinka ilahduttava näky oletkaan!" Delia kävi tervehtimään veljenpoikaansa energisen vilpittömällä sävyllä, tämän luokse kädet levällä ylipuolenvälin nopeaan askeltaen, sulkien ne lopulta Theon käsiin tarttuen, niitä tiukasti sitten pidellen. Samassa vartija tiesi lähteä, sulkien oven perässään.
"Voi kuinka olen kaivannut kaksinkeskeistä aikaa, olen pahoillani kuinka olemme molemmat joutuneet vartomaan tätä hetkeä" Haltiatäti lausui hymyillen, katsellen syvälle keltaisiin omillaan. Samaan aikaan nuori kruununprinssi oli jäänyt jälkeen, seisoen selkäsuorassa katse lähinnä vieraassa, joka näytti hänestä ennemminkin Theodlinalta kuin Theodluinilta.

//HAH HAH HIENOIN VITSI, THANKS ILL BE HERE FOR THE REST OF MY LIFE//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13902

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Syys 19, 2018 12:10

Re: Pikku prinssit ja minä

Theodluin


Pitkästä aikaa pikkuhaukalla oli jotain päiväjärjestyksessään. Hän oli saanut kutsun kuningattaren luokse, tapaamaan itse valtiatarta ja tuon jälkikasvua. Kutsu oli tietenkin läheinen, sukulaiselle suunnattu, mutta silti asiallinen. Mitä Theodluin nyt asiallisista kutsuista tiesi. Tietenkin pikkuhaukka oli silti pukeutunut asiallisesti, tummansinertävään asukokonaisuuteen, jossa kehtasi jopa hovissa liikkua. Häntä jännitti, niin suunnattomasti, sillä eihän Theodluin vielä ollut päässyt viettämään aikaa kahden kuningattaren kanssa kunnolla. Tietenkin nytkin paikalla olisi enkelinpennun pikkuserkut, mutta silti, hän ja Delia olisivat ainoat aikuiset tilanteessa! Jos mahdollisia palvelijoita ja vartijoita ei laskettu. Tuskin heitä olisi? Siihen Theo ainakin uskoi.

Nuorukaisen askel vei pitkin linnan käytäviä, palvelijan saattelemana. Eihän pikkuhaukka vieläkään tuntenut hovin sokkeloita kauttaaltaan, joten hänelle oli heti pääoville ohjastettu palvelija, joka osasi saattaa kuningattaren sukulaisen oikealle huoneelle. Siinä kävellessään Theodluin tietenkin mietti mitä sanoisi, mistä voisi ja kannattaisi puhua ja mistä ei saisi missään nimessä mainita mitään. Niitä aiheita oli paljon, mutta silti enkelinpentu uskoi pärjäävänsä keskustelussa, toivoen tosiaan, että Delia oli yhä niin hyväksyvä ja avoin, mitä oli osoittautunut olevan, verrattuna Dariukseen.
Viimein he saapuivat oikean huoneen ovelle ja siihen oveen käytiin koputtamaan, palvelijan nyökäten pienesti ja poistuen paikalta, jättäen Theon oman onnensa nojaan. Kiltisti enkelinpentu odotti, että vartijat oven avasivat ja heidän jälkeensä vieras saisi astua sisään.

Heti ensimmäisenä Theodluinin kasvoille nousi hymy, kun hän tätinsä vihdoista viimein näki, pikkuhaukan astellessa peremmälle kovin nöyränvarovaisesti, siitäkin huolimatta, että kuningatar häntä oli jo käynyt verbaalisesti tervehtimään. Pienesti puoliverinen ehätti käsiään nostaa, kun kuningatar jo niihin tarttui ja piteli tiukasti tervehdyksen merkiksi. Jos totta puhuttiin, ei Theo tiennyt mitä tässä tilanteessa olisi pitänyt sanoa, tehdä tai ajatella. Ei hän koskaan ennen ollut tavannut sukulaisiaan! Pitikö näiden suhteen olla, kuin muidenkin tuttavien? Ehkä, mutta toisaalta taas, kyseessä oli kuningatar! Pitikö hänen teititellä? Todellakin, ainakin se kannatti, sillä enkelinpentu ei halunnut joutua Delian "väärälle puolelle". Olivathan he tavanneet kerran jos toisenkin, mutta tämä tuntui paljon... Tärkeämmältä tapaamiselta! Tämä oli sovittu tapaaminen, heidän kahden kesken! Ei ollut eliittikenraalia tai tuon kisälliä, tai ketään muutakaan ylimääräistä paikalla. Vain he ja tietenkin prinssit, jotka molemmat näyttivät naulinneen katseensa paikalle saapuneeseen nuorukaiseen.

"K-kiitos kutsustanne, korkeutenne", Theodluin lopulta aloitti varovaisesti, hymyillen yhä niin ystävällisesti, "Ymmärrän kyllä, ettei teillä ole ollut aikaa mahdollisesti kaltaisilleni", enkelinpentu jatkoi, katseen lopulta kääntyen kruununprinssiin, joka äitinsä vanavedessä lähemmäs oli kipittänyt.
"Te, nuori herra, mahdatte olla kruununprinssi Anton?", Enkelinpentu hymähtikin lopulta nuorelle miehenalulle, joka niin tomerasti paikalle oli tullut, "Kunnia tavata teidät, prinssi Anton", jatkuivat sanat, Theon kumartaen ehkä turhankin koreasti nuorelle prinssille, sen enempää kuitenkaan itsestään kertomatta. Ei hän tiennyt, mitä hänestä oli kerrottu kakaroille, mutta yleisesti Theo oletti, että hän oli yhä "kauempaa" sukua Windereille.


// HO HO HOOO YOU FUNNY heitä voltti //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1911

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Syys 19, 2018 2:26

Re: Pikku prinssit ja minä

Vanhat, Theota itseäkin vanhemmat kasvot olivat haltianaiselle mitä ilahduttavin näky, nuoren haukanpoikasen vaikuttaessa myöskin iloiselta jälleennäkemisestä! Vaikka tuon lievän hermostumisen saattoi tuosta nähdäkin... Ja kuulla. Delian paksut kulmat kaartuivat, naisen yhä hymyillen silmillään pojalle lempeästi, joka kävi itseään suotta vähättelemään.
Haltianainen päästikin tuon käsistä, huomaten olkansa ylitse pienen prinssin tulleen vaatimaan huomiota osakseen, äitiemon tarkkaillen kuinka tuo kovin vakavana katseli vieraaseen kun toinen tumma haltia häntä kävi puhuttelemaan.
Ehkä ujouttaan, ei Anton vastannut sanoilla mutta näkyvällä nyökkäyksellä, kun hänen nimensä sanottiin.
"Voi kuinka hauskaa" Delia kävi näkyä kommentoimaan ja käsiään tapauttamaan, kun pienelle lapselle kumarreltiin. Kuten todellakin kuuluikin! Ja ehkä näin ensitapaamisella se oli jopa Theoltakin sopivaa, mutta jokin kertoi hänelle, ettei pikkuhaukka tehnyt sitä vain ensivaikutelman vuoksi.

"Mitä me sanomme Anton?" Haltiaemo kävi esikoiselleen puhuttelemaan.
"Ilo on minun puolellani, sukulainen" Kävi hyvin harjoitellun ja kankean kuuloinen lausahdus, pienen pojan polkaistessa jalan maahan ja kumartaessa nopeaan perheenjäsenelleen.
"Anton rakas, hänellä on nimi. Sinä muistat sen.", Delia avitti.
"Theo... Miarora" Kuului sitten lisäys Delian käydessä kevyesti hipaisemaan Theodluinin käsivartta omallaan.
"Hän on harjoitellut nimeäsi eilisestä lähtien" Haltianainen myhäili veljenpoikansa puoleen leikkikuiskauksin, joka sai pienen Antonin nostamaan kaulaansa ylpeästi suorituksestaan. Uskoen todella, etteivät aikuiset tienneet hänen kuulevan!
"Ja tuolla, omassa pienessä leluaitauksessaan on nuoriprinssimme Limdur. Hän ei pysty sinua yhtä taitavasti tervehtimään mitä Anton, suonethan anteeksi?" Haltiakuningatar vitsaili naurahdellen, katsellen kuinka hänen kuopuksensa meni heittämään yhden leluistaan aitauksen tuolle puolen, kivilattiaan kopisten.

"Limdur!" Anton samassa valpastui ja kävi peremmälle noukkimaan pyllistelevällä kyykyllä veljensä hyljetyn lelun, tiputtaen sen aitaukseen.
"Mutta katsotaanpa sinua! Tule, tule kanssani valoon." Delia sitten kävi tarttumaan nuoremman kämmeneen kevyesti, ohjaten tuon peremmälle saliin suurien ikkunoiden luokse, jossa divaani ja nuoremmat prinssit nyt ilmeilivät toisilleen.
"Vaikutat hieman jäykältä, mutta olethan sinä yhä vieraassa ympäristössä. Talvi on tulossa ja olet kaukana kotoasi... Mutta täällä me olemme täällä yhtä perhettä lintuseni. Ei siis ole tarvetta suurempiin muodollisuuksiin...Et kai pistä pahaksesi, mikäli kutsun sinua lintuseksi?" Haltiakuningatar kävi puhuttelemaan nuorempaa Winderiä, pysähtyessään divaanin eteen siihen sivuttain istahtaen, voidakseen katsoa suvunsilmiin omillaan.

"Katsopas... Olet komistunut sitten viime näkemän. Luotan, että kapteeni N'drayer on katsonut olosi sopivaksi?" Haltianainen uteli hieman, pudistellen sitten päätänsä, pienellä pettymyksen huokauksella ennen kuin nuorempi ehätti edes vastata.
"Jos minulta olisi vain kysytty, olisin ottanut sinut siipeni alle tänne oitis. Miten kiireinen kuiskauksen kapteeni voisi todella edes tarpeitasi täyttää?" Haltianaisen katse kääntyi harmittelevasti tästä sitten kuopukseen, jonka saattoi nostaakin siihen hänen syliinsä, avittaen pientä tummakutrista haltialasta asettamaan jalkansa niin ettei tuo valahtanut alas.

//No, that'll cost ya//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13902

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Syys 28, 2018 10:30

Re: Pikku prinssit ja minä

Haukankatse seuraili, kuinka Anton äitinsä kehotuksesta kävi vastaamaan puoliveriselle. Kovin kankeasti ja selvästi ohjeistetulla tavalla, mutta sentään poika ei vaikuttanut olevan ujo. Ennemminkin vain tottumaton uusien tapaamiseen näin "virallisia" kaavoja noudattaen. Hymyillen pikkuhaukka nyökkäsi Antonin toistaen hänen nimensä, ainakin lyhyemmän version siitä, ennen kuin katse vilkaisi Deliaan, tosin vain hetkeksi, kun kuningatar jo esitteli nuoremman prinssin, joka oli syystä tai toisesta teljetty aitaukseen. Eihän Theo sitä ymmärtänyt, miksi lapsen liikkumista piti mahdollisesti rajoittaa, mutta eipä hän asiaa kommentoinutkaan. Ehkä hän ymmärtäisi sitten joskus, kun omia lapsia kasvattaisi.

Eipä pikkuhaukka jännitykseltään mitään siihenkään ehättänyt kommentoida, kun Anton jo veljensä olemassaolon tiedosti ja lähti tuon suuntaan touhuamaan, siinä missä kuningatar tarttui kepeästi häntä käestä ja johdatti lähemmäs ikkunaa ja sen luona olevaa divaania. Se tuntui oudolta, tapa jolla Delia häntä puhutteli. Ensinnäkin se, kuinka tuo niin lempeänystävällinen ja lämmin oli hänelle, sellainen kohtelu oli täysin absurdia pikkuhaukalle, ainakin näin "kaukana kotoa", kuten kuningatar sen olikin ilmaissut. Tosin, Delia oli oikeastaan... Ainoa nainen, johon Theo oli ollut paremmin yhteydessä, sitten kaupunkiin jäämisen. Olihan Kuiskauksen tuvilla naissotilaita, mutta he nyt eivät ehkä olleet sieltä "äidillisimmästä" päästä vieraiden suhteen, eivätkä varsinaisesti eronneet luonteeltaan miessotilaista. Mikä myös oli hassua, jotkut kun väittivät, etteivät naiset sopineet sotilaiksi, koska olivat liian tunteikkaita tai herkkiä tai säälisivät vihollista.
Mutta sitä ei sen pidemmälle pohdittu, mielen palaten takaisin tähän tilanteeseen, Theodluinin pudistellen nopeasti päätään.
"Ei se haittaa. Ette olisi ensimmäinen", Pikkuhaukka naurahti pienesti, Delian kysellessä, saiko hän kutsua puoliveristä lintuseksi. Yllättävän moni taho oli hänestä lintuna puhunut tai verrannut lintuun, mutta kaiketi se johtui Haukankatseesta? Hän kun ei osannut lentää tai muuttua linnuksi, siksi se tuntui hieman hassulta hänestä.

"Kyllä minä pärjään", Enkelinpentu naurahti pienesti, ehkä hieman vaivautuneesti, kun puheeksi tuli N'drayer ja tuon luona asuminen. Kuningatar ei vaikuttanut olevan kovin mielissään veljenpoikansa asumisjärjestelystä, mutta Theolle se kelpasi, niin kauan kun Darius oli siihen tyytyväinen. Tietenkin jos olisi saanut valita, olisi Theo todennäköisesti tullut ennemmin linnalle asumaan heti ensikättelyssä, kuin mennyt mielipuolisen, magialtaan epävakaan eliitin nurkkiin, joka kaikenlisäksi paljastui palkkamurhaajaksi. Silti, sattuneista syistä Theo ei varsinaisesti henkensä puolesta pelännyt. Ainakaan vielä.
"Minulla on kaikki hyvin", Theodluin vakuuttelikin kuningattarelle, aivan kuten Darius oli häntä käskenyt tekemään. Kenraali oli tehnyt pikkuhaukalle selväksi, ettei Deliaa tarvinnut "vetää mukaan näihin sotkuihin" ja olisi kaikille parasta, jos äpärä vain hymyilisi ja esittäisi kaiken olevan kunnossa, kun kuningattaren tapaisi. Ja sen Theodluin myös uskoi. Jos tätinsä olisi tiennyt puoliakaan siitä, mitä oli tapahtunut, menettäisi tuo parhaimmillaan yöunensa. Totta kai, Theo olisi halunnut kertoa Artaniasta, viholliseliitistä, joka oli Winderin suvun perässä syystä tai toisesta, mutta ehkä oli parempi siitäkin pysyä hiljaa... Silti, Darius saisi hänestä kyllä kertoa sisarilleen, sillä olivathan nuokin vaarassa.

"M-mutta entä Te?", Theodluin jatkoi nopeasti, ennen kuin kuningatar edes ehättäisi miettiä hänen vakuuttelevia vastauksia, "Uskon, että olette voineet hyvin?"
"V-vai kutsuitteko minut tänne kertoaksenne huonoja uutisia?"
, enkelinpentu kysyi, hetkellisesti ehättäen jo huolestua sellaisen ajatuksen myötä. Tuskin uutiset nyt huonoja olivat, jos he kerta prinssien seurassa tapasivat?


// *throws some gold* //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1911

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Syys 30, 2018 7:38

Re: Pikku prinssit ja minä

Pikkuhaukka vakuutteli pärjäävänsä, mutta haltiakuningatar ei ollut niinkään vakuuttunut. Tarpeita oli enemmän kuin ravinto, lämpö ja lepo ja Darius, jota Delia tiesi veljenpoikansa eniten näkevän, ei valitettavasti ollut se paras emotionaalinen tuki mitä perheen tuli toisilleen antaa. Theodluin vaikutti kumminkin hyvinvoivalta, ei tutissut tai ollut itkuinen, nälkiintynyt taikka kylmiintynyt ja oli siistisi pukeutunutkin, hänen rohkea vahva lintunen! Silti haltiakuningatar olisi halunnut yhä ottaa tuo siipensä alle ja oli jo ennestään miettinyt mielessään mahdollisia tapoja ottaa tuo linnaan heti, mikäli yksikään syy huoleen tulisi pintaan. Sitä haltianainen ei käynyt kumminkaan ääneen sanomaan taikka siinä juuri nyt eteenpäin juonitella, lintusen käydessä hänen vointiaan niin ripakkaasti kysymään.
"Huonoja uutisia?" Delian huulet levisivät hymyyn, haltiaemon silitellen kuopuksensa mustia kutreja tämän korvien taakse.
"Voi että, päinvastoin lintuseni! Halusin nähdä sinut, kuten Anton ja Limdurkin. Miksi minä kutsuisin sinut vain kertoakseni huonoja uutisia?" Haltianainen hymisi, katsellen lämpimästi kasvoihin joita oli kaivannut enemmän kuin Theodluin osasi juuri nyt arvata.
"Kunhan kiusoittelen, tietenkään et oikeasti niin luullut, ethän?" Delia jatkoi, katsahtaen alas Antoniin joka kävi äitinsä vierelle, peitellen turhautumistaan kun aikuiset puhui eikä huoneessa ollut mitään varta vasten hänelle. Ei edes kakkusia! Tyhmä pystykauluskin meinasi taittua joka kerta kun leuka vain laskeutui.

Tämäkin sai kuitenkin osakseen huomioivaa silittelyä, haltiaemon katseen palatessa pian nuorukaiseen.
"Itseasiassa... Nuokaan eivät ole ne ainoat syyt." Delia jatkoi, pidätellen pikkuhaukkaa jännityksessä vielä pienen hetken, kunnes ei enää itsekään voinut peittää intoaan.
"Olen viestitellyt paljon sisareni Lanaen kanssa. Nyt paljon tiuhempaan tahtiin mitä ennen, sinun tulosi lienee syy siihen. Hän on kysellyt sinusta paljon... Yksin asustaminen sukukartanolla käy hänen kaltaiselleen nuorelle neidolle helposti pitkästyttäväksi..." Haltianainen katsoi Theodluiniin vihjailevasti, katsellen jo valmiiksi missä vaiheessa nuorella haltianpuolikkaalla välähtäisi.
"Minä ja Darius hädin tuskin ehdimme käydä katsomassa häntä, kartanon ollessa niin kaukana, mutta olen kuullut ilmanlukijoilta, että sää olisi mitä mainioin huomenna. Tiet ovat myös olleet rauhaisia, suotuisia matkaan." Limdur ähki ja kiemurteli äitinsä sylissä, katsomatta juurikaan vieraaseen haltiaan ja Delia nostikin jo painavan poikansa jaloilleen siihen hänen reisiensä päälle, antaen pojan pyleillä veljeensä hänen olkansa yli. Eikä siinä aikaakaan mennyt kun toinen ilmeili toiselle vuoron perään, haltiaemon huomion ollessa ennemmin nyt Theossa.
"Darius ei pääse mukaan ja matka yksin on kovin... Noh, pitkästyttävä. Sattuneista syistä en ole myöskään innokas ottamaan yhtäkään seuraneideistäni mukaan." Haltiakuningatar jatkoi vihjeiden tiputtelua, toisen paksuista kulmista nousten, tunsien että nuorukainen saattoi olla liian nöyrä arvaillakseen, mitä hän ajoi takaa.
"Vaunuissani olisi siis tilaa... Ei sinua kiinnostaisi lähteä matkaani huomenna?"

//Congrats you just bought a meme!//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13902

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Loka 15, 2018 4:26

Re: Pikku prinssit ja minä

Huonoja uutisia ei kuulemma ollut, vaan kuningatar oli yksinkertaisesti halunnut nähdä pikkuhaukan. Sekin tuntui oudolta, kuka nyt hänet halusi nähdä vapaaehtoisesti? Paitsi ehkä Aaron, joka syystä jos toisesta tuntui vähän väliä hänen seuraan hakeutuvan, eikä Theo todellakaan valittanut siitä!
"No, tähän asti minua on kaivattu vain, kun on jotain huonoa tiedossa...", Theodluin naurahti pienesti, niskaansa nopeasti hieraisten, toivoen kuitenkin ettei siihen kommenttiin jäätäisi sen pidemmäksi aikaa. Eikä jäätykään, Delian paljastaessa, että oli hänellä muitakin syitä kutsua veljenpoikansa paikalle.
Haukankatse terävöityi hieman, kun Delia lähti kertomaan Lanaesta ja siitä, kuinka piti sisareensa yhteyttä lähinnä kirjeitse. Kirjeiden aiheena oli ollut myös puoliverinen, mikä sai Theon hieman hermostuneeksi. Kannattiko hänestä nyt kirjeiden välityksellä kertoa kenellekään? Entä jos kirjeet päätyisivät vääriin käsiin? Kenet eliittikenraali sitten murhaisi? Ne ajatukset koitettiin kuitenkin sysää syrjään, enkelinpennun keskittyen kuuntelemaan Delian kertomaa. Ja pian se perimmäinen syy tälle tapaamiselle selvisi, kun kuningatar kysyi, lähtisikö pikkuhaukka hänen matkaansa sukukartanolle, tapaamaan viimeistä sukulaistaan, jota ei ollut vielä nähnyt.

Pienen hetken Theodluin vain tuijotti Deliaa, osin jopa arvioivasti, kunnes tuntui tilanteeseen palaavan hätkähdyksen ja pienen naurahduksen kera.
"T-totta kai haluaisin, mutta en tiedä voinko —— tai siis, saanko siis kun... Darius ei oikein pidä siitä, kun poistun kaupungista ja viimekerratkaan eivät ole olleet kovin onnistuneita ja entä jos nyt sattuisi jotain, Darius varmasti nylkisi minut elävältä!", tuttu papatus alkoi, enkelinpennun lähinnä puhuen samalla kun mietti, "Toisaalta, olisin teidän seurassa, kai hän nyt teihin luottaa sen verran — ja te tuskin matkaatte ilman suojelusta, joten senkään tähden ei tarvitsisi pelätä mutta toisaalta taas".
Puhe katkesi hetkeksi, Theon vetäen välistä syvään henkeä ja sulkien silmänsä pieneksi toviksi, nyt kun huomasi jälleen pälättävänsä lähinnä kaiken mitä mieleen tuli.
"Tarkoitan siis, Lähtisin mielelläni matkaanne, jos se vain on mahdollista", Lopulta ajatuksesta innostunut pikkuhaukka sai sanotuksi, peläten silti että matka jäisi lähinnä vain siihen ajatus tasolle, jos Winder ei suostunut päästämään pikkuhaukkaa pois "valvovien silmien alta". Silmien, jotka taisivat tälläkin hetkellä katsella kaikkialle muualle, paitsi enkelinpennun perään...



// YAS!! MOAR PLZ //

Paluu Salit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia