Lähdetään seikkailemaan || Dogi

Suuria ja pieniä, koreita ja hieman vaatimattomampia. Saleja löytyy jokaiseen käyttötarkoitukseen, kaiken kokoisia ja näköisiä.

Valvoja: Crimson

Re: Lähdetään seikkailemaan || Dogi

ViestiKirjoittaja Dogster » 04 Marras 2014, 20:56

Splinter

"Kiitän luottamuksesta.", Splinter heitti kuivasti, antaen kuitenkin ilmeensä muuttua hiukan lempeämmäksi tuhahduksen kera. Ei tuo jaksanut Arathetille vinoitella turhan paljoa, vaikka mieli tekisi ja aihetta ehkä olisikin. Kyllä maagi tiesi olleensa aika hulivili nuorempana - siitä oli arvet todisteena. Onnekseen haltiat olivat siinä mielessä kunnioittavaa porukkaa että pitivät etäisyyttä nuoreen ihmiseen, vaikka katsoivatkin hiukan kieroon välistä. Ja onneksi Splinter ymmärsi olla poissa ylemmistön silmistä, yleensä vain istuen joko kirjastossa tai katolla.

Katsellen kuinka Frederick sai osakseen rapsutteluja - ja nauttien niistä täysin kerta uudet suomut olivat kasvamassa - Splinter heilautti kättä kevyesti, antaen kevyen tuulenpuuskan sulkea oven. "En jatkaisi tuota pitkään jos olisin sinä, et pääse Frederickistä muuten eroon ennenkuin se nukahtaa.", hän varoitti, hiljentyen sitten kuuntelemaan uutiset. Kuin painottaakseen nuoren sanoja, lohikäärme kiehnäsi päätään nopeasti haltiaa vasten päästäen kehräävän äänähdyksen.

Onneksi uutiset olivat suhteellisen hyviä - tosin Aranin viestiin Splinter vain teki hyvinkin pettyneen ilmeen.
"Siinä vaiheessa kun joku sinun kimppuu pääsee olen minä jo kuollut, joten sinällään turha uhkaus.", hän tuhahti hiljaa, asettean kädet puuskaan. Ja toden totta, hän puolustaisi haltiaa aina viimeisen hengenvetoon saakka. Oli jo se kumma jos ei kuningas tätä vielä ymmärtänyt.
"Mitä pikemmin sen parempi. Mutta sinulla taitaa olla vielä pari asiaa jotka tahdot saada valmiiksi?", toisin kuin Splinterillä, Arathetilla oli enemmän suhteita ja velvollisuuksia. Maagi pystyi lähtemään milloin tahtoi sanomatta kenellekkään muulle kuin Arathetille mitään, mutta ei se tarkoittanut etteikö hän ymmärtänyt toisen tarvetta asettaa asiat ensin kuntoon. Ja varoittaa esimerkiksi veljiään että on matkoilla....
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

Re: Lähdetään seikkailemaan || Dogi

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Marras 2014, 03:28

Haltia katsahti maagin puoleen tuoh kehottaessa, ettei Fredericikä kannattanut liikaa rapsutella, ellei halunnut jatkaa toimenpidettä siihen asti että lisko nukahtaisi. Ei tarvinnut olla viinin terävin nuoli yhdistääkseen tuon huomautuksen liskon suomusatoon, joten sen pahemmin Arathet ei enää Fredericikiä käynyt rapsuttelemaan. Piti lohikäärme siitä tai ei. Huomio kääntyi Splinterin puoleen tuon kommentoidessa Aranin viestiä. Arathet hymähti pienesti, kyllä hän oli ymmärtänyt että Splinter oli valmis puolustamaan häntä, mutta että maagi menisi noinkin pitkälle haltian takia? Olihan heillä historiansa ja sinällään Art ymmärsi Splinterin puolustavan kannan, mutta Arathetin mielestä nuoremman ei todellakaan tarvinnut olla noin suojelevainen häntä kohtaan. Splinter ei ollut velkaa haltialle, näin Arathetin mielestä.

"Turha tai ei, nyt se on sanottu... En... olisi halunnut, mutta kuten sanottu, Aran vannotti minua kertomaan sen, ennen kuin lähdemme. Nyt se on pois alta"
Haltia hymähti maagille.
"Ennen kuin voimme lähteä, lienisi parasta hieman... suunnitella. Ajattelin, että lähtisimme huomenna, heti aamusta, joten suunnittelu saa jäädä täksi illaksi. Laskin sen varaan, ettei sinulla ole mitään suunnitelmia illalle..." Arathet kävi kertomaan Splinterin sanojen myötä "Ehdottaisin, että lähdemme liikkeelle ilman ratsuja. Ilman niitä olemme huomaamattomampia, tietenkin matkaaminen vie enemmän aikaa, mutta kaksi jalan kulkevaa matkalaista on huomaamattomampia kuin kaksi ratsukkoa, eikö?".
Kaiken lisäksi Arathet matkasi muutenkin ennemmin jalan, kuin ratsain. Pidemmän päälle se oli helpompaa hänelle ja haltia oli tottunut matkaamaan kävellen pitkiäkin matkoja. Vain, jos hänen piti pysyä saattueen mukana, nousi neuvonantaja ratsaille. Muuten hän mielellään matkasi jalan, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Olihan siinäkin riskinsä, mutta oli huomattavasti helpompaa piiloutua yksin ollessaan, kuin ratsun kanssa. Arathet oli jo ymmärtänyt sen, että välillä oli hyvä pysyä piilossa ja olla sekaantumatta asioihin, kuin näyttäytyä epäilyttäville henkilöille. Hänellä kun loppujen lopuksi ei ollut hirveästi taistelukokemusta ja aseinaan vain jousi ja miekkansa. Turhia, tyhmiä riskejä oli älytöntä ottaa.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lähdetään seikkailemaan || Dogi

ViestiKirjoittaja Dogster » 05 Marras 2014, 03:53

Splinter

Varmaan parasta olla kertomatta että taustalla oli muutakin... Hetkeksi maagi hiljentyi, tuon ajatusten karaten ajassa taaksepäin. Hän ei voisi epäonnistua partnerina taas. Liian monta toveria ja ystävää oli jo kaatunut hänen silmiensä edessä kerralla, ja ajatus siitä että Arathetille tapahtuisi jotain... se kammotti. Vatsassa oikein väänsi, mikä oli harvinaista. Hän ei vain voinut sallia itsensä epäonnistuvan taas, hän ei vain voinut.

Frederick sen sijaan säksätti hiukan, tajuten miksi Arathet lopetti rapsuttamisen. No ei sitten! Neli-siipi pongahti haltian hartioilta, jääden sitten omistajansa eteen päästäen toisen äreän säksytys sarjan, saaden maagin hätkähtämään ja nostamaan katsettansa. Aivan, aivan, nyt oltiin Cryptissä. Tuon ilme lempeni hiukan ennenkuin hän kallisti päätään, sallien lohikäärmeen laskeutumisen harteilleen. Hän tarvitsi tuon herätyksen.

"Enhän minä mitään erityistä...", tuo mutisi hiukan vastaukseksi suunnitelmista - mikä oli totta, hän ei erityisemmin suunnitellut päiviänsä etukäteen. Arathetin selittäminen hevosista tosin sai maagin katsomaan tuota, ja kevyesti kohottamaan kulmaansa.
"Ja asialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa että ratsastus ei ole vahvimpia alueitasi?", ei, hän ei pystynyt vastustamaan tuota. Tosin Arathet varmaan arvasi että leikkimielellä Splinter oli tuon sanonut. Ja tuo koetti päästä eroon masentavista ajatuksista, tämä toimi parhaiten. "Jos olet varma. Se vain tarkoittaa ettei voi ottaa liiaksi varusteita mukaan, joten toivottavasti sinulla on kokemusta leireissä elämisestä. Ihmisten kyliin meillä ei ole asiaa, mutta puolueettomia kyliä näyttää nousseen yksi jos toinenkin... Mutta niiden varaan ei kannata liiaksi uskoa.", Ei sillä että maagi olisi uskonut haltian olevan uusavuton mikä tuli retkeilyyn, mutta tuolla tuskin oli ollut aikaa liiaksi vetristää taitojaan viime aikoina?
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

Re: Lähdetään seikkailemaan || Dogi

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Marras 2014, 04:14

Kyllä Arathet huomasi sen hetken haikeuden nuoremmassa, ennen kuin Splinter Frederickin sähähtelyyn havahtui. Mitä lie oli nuoremman mielessä, sitä Arathet ei käynyt arvailemaan, eikä kyllä juuri nyt kyselemään. Silti, pieni ajatus jäi painamaan mieleen haltian nähdessä maagin tuon ilmeen kera. Art vaistomaisesti halusi vain piristää nuorempaansa, oli kyseessä syy tai toinen...
Frederick selvästi oli herätellyt omistajaansa tähän hetkeen, maagin keskittyessä tuon jälkeen taas paremmin keskusteluun. Hetken haltian kasvoilla lepäsi jokseenkin huolestunut ilme, ennen kuin Splinter kävi esittämään seuraavan kysymyksensä.
"Ja tahdikkuus ei selvästikään ole sinun vahvimpia alueitasi" Arathet kävi napauttamaan saman tien nuoremmalleen Splinterin käytyä kommentoimaan haltian ratsastustaitoja. Ei hän sille mitään voinut että tasapainonsa oli toisinaan hukassa!
Haltia kyllä tiedosti äskeisen kommentin olleen vitsi, mutta samalla tavalla pienesti virnuillen neuvonantaja antoi takaisin nuoremmalleen. Ei hän sitä itseensä ottanut, että joku huomautteli tuosta epätasapainosta jonka hän omasi. Se nyt vain sattui olemaan fakta.

"Olen kyllä tottunut leireilemään tarpeen tullen" Arathet nyökkäsi pienesti Splinterin sanoihin "Osaan myös metsästää ja tulla toimeen luonnossa viikon jos toisenkin tarpeen vaatiessa, kuten varmasti sinäkin... Joten, parasta olisi pakata mukaan mahdollisimman vähän varusteita ja valmistautua siihen, että tarvittavat lisäykset hankitaan matkalta".
Haltia nyökkäili myös myöntävästi Splinterin mainitessa kylät. Heillä ei tosiaankaan ollut mitään asiaa ihmisten kyliin - tai no, Arathetilla ei ollut - mutta puolueettomiin kyliin he saattoivat päästä. Ainakin muutamaan he pääsisivät, siitä Arathet oli varma, mutta ihan jokaiseen kylään ei kannattaisi marssia muina miehinä patsastelemaan.
"Parasta olisi ehkä lähteä matkaamaan aluksi kohti piilopaikkaa... Jotain kiertotietä, suorimman tien kartat ja reitit ovat meille tuttuja, mutta hieman kun lähtee kiertämään, voi tulla uutta vastaan. Parasta on kuitenkin välttää ihmisten kyliä - ja kaupunkia - kuten sanoit... Mutta, Piilopaikka voisi kenties olla ensimmäinen päämäärä pysähdys paikkana. Siellä saamme varmasti täytettyä varastomme ja levättyä, ennen kuin jatkamme muualle..." Haltia hymyili lämpimästi "Se olisi... niin sanottu kevyt aloitus matkalle".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lähdetään seikkailemaan || Dogi

ViestiKirjoittaja Dogster » 12 Marras 2014, 04:50

Splinter

"Ja sen sanotaan olevan hurmaava piirre minussa.", maagin oli pakko saada se viimeinen sana. Tai ainakin koettaa saada se. Tuon virne kertoi että hän nautti tästä täysin rinnoin, milloin viimeksi hän oli päässyt leikkimielisesti väittelemään kenenkään kanssa ilman vaaraa siitä että joutuisi kohta kirveen alle "niskoittelusta"...

Viikon jos toisenkin... Splinter ei tiennyt loukkaantua vaiko ei, mutta jätti sanomasta asiasta mitään - kunhan nyökäytti päätään hiljaa vastaukseksi. Selviytyminen oli hänen erikoisalaansa, ja näinkin rehevällä saarella ei ravinnosta olisi puutetta jos siitä alkoi - eikä näillä keleillä varsinaisesti suojaakaan tarvittu ellei myrskyt päättäneet iskeä yllättäen.
"Haluatko että käyn nopealla lennolla etsimässä pikkutiet illasta jotka johtavat kohti piilopaikkaa? Vai annetaanko kaiken olla yllätys ja mennään tuulen mukaan, kunhan menemme oikeaan suuntaan?", Splinter kysyi, ottaen hiukan vakavamman ilmeen taas. Ei siitä olisi vaivaa hänelle, saisipahan vilvoiteltua samalla - ja Frederick kaipasi pidemmän matkan lentoja myös, neljän siipensä kera.

Arathetin mainitessa kevyestä aloituksesta... Vino hymy kirposi nuoremman kasvoilta.
"Kuullostaa sopivalta suunnitelmalta minulle."
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

Re: Lähdetään seikkailemaan || Dogi

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Joulu 2014, 20:06

Arathet mietti hetken Splinterin ehdotusta käydä illasta etsimässä reittiä kohden piilopaikkaa. Lopulta haltia kuitenkin kohautti olkapäitään, sen pahemmin osaamatta sanoa mielipidettä moiseen.
"Jos haluat, niin mikäs siinä. Toisaalta, jos vain lähdemme kävelemään, saatamme löytää jotain uutta joka kannattaisi pistää merkille. Mutta toisaalta, tuttu ja ennalta päätetty reitti olisi varmasti turvallisempi" Vanhempi kävi kertomaan aatteensa ääneen, nostaen pienen hymyn kasvoilleen "Joten, jos välttämättä haluat käydä happihypyllä... en pistä vastaan".
"Minun pitää kuitenkin hoitaa vielä pari asiaa pois alta, jotta voin lähteä huomenna hyvillä mielin matkaan... Lisäksi pitää pakata"
Arathet jatkoi käyden hieraisemaan pienesti ohimoaan. Pitihän hänen pistää joku vastaamaan hänen virastaan, sillä välin kun hän oli poissa. Hänen avustajansa ja viestinviejä saisivat pitää paperihommat ajan tasalla. Aran taas saisi luvan tulla toimeen ilman neuvonantajaa tovin jos toisenkin. Tosin, olihan kuninkaalla muitakin, jolta mielipiteitä saattaisi kysellä.

"Mutta, minä lähden vielä toimittamaan asioita. Tavataan aamulla työhuoneellani, jahka olemme valmiita lähtöön, sopiiko?" Jahka myöntävä vastaus kysymykseen oli saatu, kävi Arathet toivottamaan Splinterille hyvät yöt ja poistui paikalta hoitamaan niitä mainitsemiaan asioita. Tovi siinä menikin, ennen kuin haltia pääsi omiin oloihinsa pakkaamaan matkaa varten. Ja jahka sekin tehtävä oli suoritettu, suunnisti Arathet saman tien nukkumaan. Päivä oli ollut pitkä ja huomenna pitäisi olla hereillä ja virkeänä heti aamusta, joten kunnon yöunet olivat nyt todellakin tarpeen...


~~

Aamun tullen oli Arathet heräillyt kukonlaulun aikaan tavalliseen tapaansa. Heti ensimmäiseksi haltia oli käynyt peseytymässä, jonka jälkeen hän oli hankkiutunut aamupalalle. Kaikki oli valmista lähtöä varten Arathetin osalta, eikä haltia oikeastaan epäillyt etteikö Splinterkin olisi valmiina.
Jahka aamutoimensa oli saanut hoidettua, kävi Arathet suuntaamaan työhuoneelleen odotteleman Splinteriä, kuten sovittu. Ylleen haltia oli vetänyt kovin mitäänsanomattomat, vaatimattomat matkavaatteet, joiden kanssa varmasti pärjäsi jos lämpötila kävisikin laskemaan matkatessa pakkasen puolelle. Muutama vaihtovaate oli mukaan pakattu, mutta sen lisäksi laukusta löytyi myös tarpeet karttojen piirtämiseen ja päivittämiseen. Yksi uusimmista kartoista oli myös eksynyt mukaan, siihen oli hyvä lähteä päivittämään puuttuvia osia. Tietenkin mukana oli myös perus retkeilyvarusteet, sekä aseet, kaksi lyhyttä miekkaa ja jousi, sekä nuoliviini täynnä nuolia. Tyhmäähän se olisi lähteä matkalle ilman aseita, joskin Arathet todellakin toivoi, ettei heidän tarvinnut liikaa yhteen ottaa kenenkään - tai minkään - kanssa...



// heyyyyy en ole myöhässä tai silleen ,_, //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lähdetään seikkailemaan || Dogi

ViestiKirjoittaja Dogster » 11 Tammi 2015, 20:02

Splinter

Splinter ainoastaan nyökkäsi tuohon. Oli jo aika selvää että hän kävisi lentämässä illasta, jos ei muusta syystä niin ainakin tarkistaakseen ettei isompia ikäviä yllätyksiä tulisi vastaan. Tokihan yön aikana tapahtui vaikka mitä mutta kyllä tämä nyt hiukan auttoi eikö? Maagi nosti katsettansa Arathetin kysymyksen myötä, ja virnisti hiukan vastaukseksi.
"Tokihan tuo sopii. Yritä nukkua hyvin, tarvitset sitä.", tuo naurahti, yrittäen peittää oman huolensa haltian hyvinvoinnista. Kyllä tuo sanoisi jos työt kävisi liian raskaiksi, turhaan Splinter huolehti. Tuo heilautti kättään haltian perään, avaten sitten ikkunan. Parasta käydä sillä "happihyppelyllä" vielä kun energiaa piisasi...

--

Splinter oli aina pärjännyt luonnossa ilman sen suurempia tarvikkeita - joten eipä tuo pahempia pakannut. Tuo oli löytänyt laukun jonka pystyi sitomaan lanteilleen, ja siihen oli kaikki tarvittavat esineet tungettu. Vaihtovaatteet, hiukan kultaa kaiken varalta, kirja tylsyyden voittamiseen, sekä kaikki normaali tarpeet. Mitään siteitä hän ei uskonut tarvitsevansa - pienet ruhjeet hän osasi parantaa, ja Arathet varmasti oli pakannut jotain mukaansa. Vetäen hupun päähänsä hetkeksi, hän kurkisti peiliin - ja hymähti. Näin pukeutuneena hän näytti lähes varkaalta, hupun varjostaessa hänen kasvonsa lähes täydellisesti.
"Mitä luulet Frederick? Kävisikö joku kimppuun jos pukeutuisin näin useammin linnassa? Täkäläiset tuntuvat pitävän enemmän varkaista kuin ihmisistä.", hän naurahti lähes surkuhupaisasti lohikäärmeelleen, joka vain säksätti vastaukseksi ennenkuin päätti pesiytyä huppuun heti kun maagi laski sen.

Huokaisten, Splinter katsoi huoneeseensa vielä kerran, nauttien pienestä maagisesta varauksesta jonka hän oli asettanut tänne - kukaan ei pääsisi huoneeseen jättämättä jälkiä sisääntulosta sillä välin kun Splinter oli kiertelemässä maata hiukan. Jos häneen ei luotettu, ei hänkään luottaisi toisiin.
"No... menoksi sitten.", hän naurahti, astellen huoneestaan hiljaa...

--

"Hei, et kai odottanut?", Splinter kysyi heti kun käveli työhuoneen ovelle, virnistäen anteeksipyytävästi. Frederick nosti päätänsä hupun sisältä, killittäen nyt Arathetia lähes kysyvästi.
"Toivottavasti sää pysyy yhtä hyvänä mitä eilen illalla... Mitään sen suurempia yllätyksiä ei näyttänyt olevan lähistöllä myöskään."
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

Re: Lähdetään seikkailemaan || Dogi

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Tammi 2015, 08:20

Kauaa ei haltia joutunut odottelemaan maagia, kun Splinter ilmestyi paikalle kera Frederickin. Kasvoille nousi jälleen se ystävällisen pirteä hymy, samalla kun haltia katsoi paikoilleen vielä viimeiset paperit, jotka juoksupojat saivat luvan toimittaa sitten oikeille tahoille.
"Ei, en odottanut. Enkä kyllä uskonutkaan odottavani sinua pitkään" Arathet hymähti pienesti, käyden jälleen lähestymään Splinteriä.
"Kävit siis katsastamassa ympäristöä" Haltia jatkoi todeten itsestään selvyyden "Ehkä se oli vain hyvä idea, eipähän tule suuria yllätyksiä heti alkuunsa".
"Mitä säähän tulee, sopii vain toivoa, että se pysyy hyvänä. Ainakin vielä sää vaikuttaa ihan hyvältä matkaamiseen, mutta sen näkee sitten mihin päivän aikana edetään"


"Mutta, turhaan me enempää viivyttelemme. Parempi vain liueta paikalta nopeasti, tuleepahan lähdettyä. Ties vaikka Aran muuttaisikin yllättäen mieltään" Arathet virnisti nyökäten ovelle päin, ennen kuin lähti itse askeltamaan kohti ulko-ovia. Kyllä Arathet tiesi kuinka Aranilla oli tapana vaihtaa mieltään yllättäen, ehkä se johtui sairaudesta joka oli käynyt pahentumaan, mutta Arathet ei käynyt arvailemaan mitään sen suhteen. Nyt hän halusi vain nopeasti pois linnalta, matkaan Splinterin kanssa, sen suuremmin murehtimatta hovin asioita. Olihan hän jo pitkään toivonutkin pääsevänsä "hermolomalle", tämä oli täydellinen tilaisuus moiselle.
"Päätitkö eilen mihin suuntaan lähdemme?" Arathet kysyi samalla kun askel vei kerroksia alemmas "Tai no, mitä reittiä kuljemme?"
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lähdetään seikkailemaan || Dogi

ViestiKirjoittaja Dogster » 12 Helmi 2015, 00:31

Splinter

"Se että olin joskus rämäpäinen enkä ajatellut pahemmin eteenpäin ei tarkoita ettenkö olisi oppinut olemaan varovaisempi.", Splinter naurahti kevyesti vastaukseksi. Ilmeisesti eilinen huonompi olo oli hälvennyt suurimmin osin. Tuntui hiukan painostavalta täällä... joten jo tieto siitä että pääsisi tästä ilmapiiristä pois helpotti oloa huomattavasti.

"Kaikkiin suuntiin näyttää olevan samanlaista, lännen suunnalla tosin näytti olevan pieni sotilas ryhmä. En pysähtynyt katsomaan keitä, niin pieni joukko näin lähellä ei ole vaaraksi.", Splinter vastasi, asettaen kädet puuskaan. Kyllä hän sen verta uskalsi luottaa niin omiin taitoihin kuin Arathetinkin jos niin pienet joukot kävisi kiinni. Kiltisti maagi seurasi neuvonantajaa, sulkien silmät kävellessään. Vaikka olikin näin varhain oli silti muutama liikkeellä... Ja oli helpompaa ignoorata toiset näin.
"Jospa annan sinun päättää tämän kerran. Sinähän se kartan piirtäjä olet.", tuo sitten tokaisi, hymynkare huulillansa. Eipä tuota kovin haitannut vaikka ohjakset antoi toiselle. Ja Arathet oli varmasti perehtynyt karttoihin hiukan enemmän näinä viime vuosina kuin mitä Splinter itse oli - eihän tuo luottanut papereihin niin paljoa oikeasti, ja kuka sitä jaksoi karttaa kyylätä kun pystyi katsomaan reaali-ajassa kaikkea linnun perspektiivistä milloin tahtoi.
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta


Edellinen

Paluu Salit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron