Keho vasten kehoa lämmitti, rauhoitti ja lohdutti, rohkean ja samalla varmasti pelokkaan neuvonantajan jääden siihen vasten järkeään mikäli oopiumista siitä oli enää mitään jäljellä.
Syyttäisi oopiumia, sanoi oranssihiuksinen, saaden Delian hymähtämään ääneen vasten miehen kaulaa, huulien lähellä hipaista tuon leuan loppua. Se lieni paras syntipukki tähän tilanteeseen, mutta haltiakuningatar ei tällaisesta pelkästään huumaavaa ainetta syyttäisi, ei ainakaan kokonaan... Läheskään.
Kyllä hän ainakin syyttäisi monen monta muutakin tekijää, pienessä, ääneen sanomattomassa katkeruudessaan.
Makuukamariin? Miten sopiva ja käypä ehdotus, juuri mitä olisi voinut odottaa toisen sanovan. Kuitenkin koreahattuisen harmiksi, mustahiuksisella, pitkäksi ojentuvalla joutsenkaulalla ei ollut aikomustakaan mennä yksin huoneeseensa märehtimään, varmana siitä, ettei edes näkisi miestään, tuntisi sellaista hellyyttä mitä tunsi nyt yön alkavilla pikkutunneilla, jokseenkin romanttisesti valaistuneessa puutarhassa. Keltaiset silmät silmäilivät puoliavonaisesti haltiamiehen pitkiksi ylettyviä korvanpäitä.
"Mmmm'm, miten korrektia... Olet aina ollut sellainen Arathet, sen tuntemuksen saa sinusta... Se on kuin juurissasi, et ole kuin moni muu tapaamani mies... Tiedätkö sen? Erilaisuutesi?" Haltianainen hymisi, irtautuen sitten sen verta miehestä, että saattoi katsahtaa tätä kasvoihin... Tai tuon silmiin, jotka naamarin takaa katselivat. Pää, mikäli muualle tähyili, avustettiin kohden hänen kasvojaan hellällä mutta ohjaavalla sormenpainatuksella vasten leukaa, antamatta toiselle niinkään vaihtoehtoja.
"
Tietenkin se kuuluu työkuvaasi, mutta en tarkoita vain sitä. Et ole kuin Aran... Sinulla on omatunto." Kävi karkeahko, matala ääni toteamaan. Se oli jotakin mitä hän ei ollut selvästi tämän illan aikana nähnyt, kävi tuumailu, haltianaisen kalpeiden, sirojen sormenpäiden käydessä punertavan maskin reunaan, laskien sen ylitse tämän nenän ja huulien aina leuan alle.
"
Jotakin... Niin alkeellista.. Mitä odotin kaikilta ympärilläni."
Aran, mikäli mieli hänen mieltään tutkia, lukea, katsella saisi tietää paljolti ja saisi myös nähdä mitä hän näki; neuvonantajan paljaat kasvot. Tietää mitä mieltä he todella olivat, kuin sillä olisi väliä. Oliko millään juuri nyt väliä?
"
Tunnut myös kovin.. Puhtaalta ja... Hauraalta...? Melkein kuin minun tulisi ensin pyytää lupa suudella sinua." sormenpäät, sivelleltyä hetken helposti erottuvaa alaleuan linjaa, taittoivat matkansa tämän suupielelle ja siitä sitten alahuulelle. Paljastaen hetkellisesti toisen alahampaat, alahuulen saadessa sivellystä osakseen samalla kun intensiivisesti tarkkailevat kultaiset silmät pistivät merkille jokaisen värähdyksen miespolon kasvoilta.
Pyytää lupa, hänen, itse kuningattaren? Jonka todellisuudessa ei olisi tarvinnut paljoa pyydellä, pyyntöjen vain ollessa käskyjä kauniissa lahjapaperissa. Mutta Arathetin kohdalla, hänestä melkein aidosti tuntui tältä ja hän... ei voinut riskeerata saamaan kieltävää vastausta, mikäli niin oikeasti tekisi.
Kysyisi lupaa.
"
Sitä paitsi... Uskon, että meillä molemmilla on syytettävänä paljon muutakin kuin tuo sinun hassu piipullisesi. " Kävi vielä viimeinen tuumaus kasvojen ojentuessa samalla lähemmäksi, aluksi testaillen tekisikö haltiamies kenties samoin Delian kääntäen vielä vienosti päätään niin, etteivät nenät törmäisi toisiinsa hänen mitään kysymyksiä todellisuudessa kysyen mitä tuli hänen aikomuksiinsa tunteakseen tuon huulet vasten omia.
Vasten, välissä... viimein painauduttua vasten miehen huulia, tunnustellen ensin hellästi, kaiken muun sulkeutuessa pois mielestä kuitenkin nopeaan. Heitä ympäröivä puutarha, kaukana oleva linna, siellä railakkaasti etenevät juhlat ja sieltä loistavat valot. Kaikki ne petolliset naamiot, punaisiksi maalatut huulet, ilkulliset naurahtelut, kaikki peittyi samettiseen verhoon hänen löytäessä turvallisen tunteen toisen syleilystä. Haltiakuningatar tarttui neuvonantajaa punaisen takin hihasta varmistaakseen tasapainonsa ja haltiamiehen pysymisen siinä hetkessä melkein anelevasti, hiljakseen kehittyvän suudelman ja tai suudelmien kasvattaen sitä huumaavaa tunnetta ja tarvetta saada toistaa aistikasta tunnustelua yhä vain uudelleen, kauemmin, kiihkeämmin jo vain yhden maistiaisen herättäessä haltianaisessa jokseenkin väreilevän ja lähes unohdetun tunteen, tarpeen tulla kosketetuksi kuin uudelleen syntyessä siinä ja nyt.
//Ja mitä mieltä Delia on sitten siitä paljastuu ensi jaksossa! OOON TEE ÄN ÄFF ZIII. Bad touch Delia senpai tietää, että Artin "How to say no 101" muuttuu kyllä "shit i dont regret it but how do i explain it to the boss 101"iksi. Samalla Delia symbolisesti be
like//