Two and a Half Hawks

Suuria ja pieniä, koreita ja hieman vaatimattomampia. Saleja löytyy jokaiseen käyttötarkoitukseen, kaiken kokoisia ja näköisiä.

Valvoja: Crimson

Two and a Half Hawks

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Joulu 2016, 17:52

Darius, Theo


Theolla oli vaikeuksia pysyä askeleessa mukana, kun tummatukkainen kaksikko harppoi nopeasti eteenpäin valoisia linnankäytäviä. Pikkuhaukka olisi mielellään jäänyt katselemaan ja ihailemaan maisemia paremminkin, mutta sellaiseen ei suotu missään vaiheessa mahdollisuutta, kun niskasta kiinni pitäen vanhempi Winder häntä eteenpäin hätyytteli alati. Eikä hän kyllä nähnyt pahemmin mitään suuren huppunsa suojista, jonka Darius hänen päänsä päälle oli heittänyt, kun linnalle oli saavuttu. Ilmiselvää oli, että setänsä halusi piilotella äpärää parhaansa mukaan ja kiikuttaa hänet nopeasti vain jonnekin, ennen kuin kukaan erehtyisi heidät pysäyttämään käytävillä.
Ylleen Theo oli myös joutunut vetämään sen kangashaarniskansa, koska se oli kuulemma siistimpi asukokonaisuus, mitä pikkuhaukan arkiasustus. Kaiketi sitten, oli se kai myös hyvä pistää vähän parempaa päälleen, kun kuningattaren eteen joutui. Tai pääsi, se lieni parempi ilmaisu tässä kohtaa.
Kaikista tapahtumista huolimatta Theo oli päättänyt jäädä odottelemaan setänsä paluuta ja tuon seurassa oli nyt kiiruhtamassa tapaamiseen kuningattaren kanssa. Kuulemma tämä oli sovittu tapaaminen, Darius oli aikaisemmin pyytänyt tapaamista sisarensa kanssa ja kertonut vain, että hänellä oli jotain tärkeää asiaa. Ilmeisesti kenraali ei sitten Theodluinista ollut mitään maininnut, mikä sinällään oli ehkä hyvä tai huono asia. Theo itse oli enemmän kuin innoissaan tästä tapaamisesta, vaikkei se päällepäin näkynyt. Nyreää naamaa hän lähinnä oli näyttänyt koko tämän ajan, kun setänsä häntä oli käskyttänyt ja eteenpäin riuhtonut. Selvästi Darius ei vieläkään hänestä pitänyt, eikä edes halunnut yrittää aloittaa uudestaan tutustumista. Theo olisi ihan hyvin voinut antaa ensitapaamisen anteeksi ja sivuuttaa kaiken tapahtuneen, mutta eipä moisesta ehätetty edes puhua. Sentään Darius ei häntä heti ollut murhannut, kun N'drayerin luota oli käynyt poimimassa matkaansa.

Jännitti kyllä. Niin vietävästi, että Theo tunsi olonsa jopa huonoksi. Mitä jos Kuningatar oli samalla kannalla, mitä eliittikenraali? Mitä jos hänet heitettäisiinkin samantien tyrmään odottamaan teloitusta? Vain siitä hyvästä, että hänen vanhempansa olivat päättäneet rakastaa toisiaan ja vahingossa siinä samalla lisääntyneet. Pienen pieni pakokauhu velloikin päällimmäisenä mielessä, mutta nyt oli jo aivan liian myöhäistä perääntyä ja karata tilanteesta.
Dariusta puolestaan suututti. Heti kun Theon kasvot oli nähnyt, oli eliitin mielen vallannut vastenmielisyys ja kärttyisyys. Ei hän edes itse tiennyt, miksi poika niin suuria hylkimisreaktioita hänessä aiheutti. Ehkä se johtui siitä, että tuo näytti aivan liikaa Ferendiriniltä? Juuri kun Darius ja koko perhe oli toipunut vanhimman pojan kuolemasta täysin, päätti tämä äpärä ilmaantua heidän elämäänsä kummittelemaan. Jos Darius olisi saanut päättää, olisi hän potkinut Theon samantien pois kaupungista ja hylännyt oman onnensa nojaan jonnekin, mutta vaikkei Delia saatikka Lanae olleet vielä edes tietoisia veljenpojasta, ei Darius pitänyt itseään oikeutettuna päättämään äpärän kohtalosta yksin. Koskihan tuon olemassaolo heitä kaikkia. Sitä paitsi, jos sisarensa jotain muuta kautta saisivat tietää Theon olemassaolosta, saisi Darius selkäänsä siitä hyvästä, että oli koittanut tuon sisaruksiltaan salata!

Siinä missä Theodluinilla oli yllään edesmenneen isänsä haarniskaa muistuttava asukokonaisuus, oli myös Dariuksella se vanha, kokomusta haarniskansa yllään, jota oli käyttänyt yhtälailla samaan aikaan Ferendirin vielä eläessä. Sittemmin se vanha haarniska oli jäänyt ja Sinisen Kuiskauksen haarniska ottanut sen sijan. Tässä asuyhdistelmässä heitä olisi voinut helpostikin luulla samaan rykmenttiin kuuluviksi.. tai kenties opettaja&oppilas duoksi. Tai kenties isäksi ja pojaksi...

Lopulta he saapuivat erään oleskelusalin oville, Dariuksen pysäyttäen Theon vierelleen.
"Pidä ryhtisi suorana, kumarra, älä puhu ellei sinua puhutella, muist--"
"Osaan kyllä käyttäytyä ylimystön edessä, suotta luettelet"
, Nyreänä Theo keskeytti setänsä, joka niin kireännyrpeänä hänelle luetteli käytöstavoista.
"No et näemmä osaa olla keskeyttämättä", Silmäpuoli huomautti nuoremmalleen.
Theo oli avaamassa suunsa jotain vastaan sanoakseen, mutta ennen kuin mitään ehätti henkäistä, läppäsi Darius poikaa takaraivoon, saaden Theon vain älähtämään pienesti ja hiljenemään. Jahka Theon oli hiljentänyt, kävi Darius koputtamaan kolmasti oveen rystysillään, ennen kuin oven avasi ja sisään astahti. Delia kyllä tiesi kuka oli tulossa ja kerta tapaaminen oli sovittu, ei Darius nähnyt syytä odottaa lupaakaan astua sisään - varsinkin kun hän varta vasten oli pyytänyt, ettei Delia ottaisi mukaansa palvelijoitaan tai seuraneitejään. Tapaaminen koski vain heitä, Windereitä.

Eliitti askelsi sisään, työntäen Theon edeltä peremmälle. Ovi suljettiin perässä jonka jälkeen askel vei entistä lähemmäksi Deliaa. Nopeasti eliitti nyökkäsi kumartavasti, näkemättä syytä itse nyt hirveästi pitää kiinni tavoista kun he keskenään olivat.
"Eihän tänne ole kukaan tulossa?", Darius varmisti Delialta. Hän ei aikonut aloittaa Theon esittelemistä, ennen kuin oli varma, ettei kukaan ryntäisi sisään ovista jotain tänne toimittamaan - kuten vaikkapa teetä tuomaan tai vastaavaa...
Theodluin oli luullut kykenevänsä säilyttämään kujeilevanhymyilevän olemuksensa, kun kuningattaren luo saavuttiin, mutta syystä tai toisesta se jännitys iski kuin nuoli sydämeen sillä samalla sekunnilla, kun ovi heidän takanaan oli paukahtanut kiinni. Enkelinpentu ei kyennytkään kuin vain seisomaan sijoillaan tumput suorina ja tuijottamaan Deliaa huppunsa suojista, josta hänen kasvojaan tuskin näki edes kunnolla.




// Ivy. Ivy hei //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Two and a Half Hawks

ViestiKirjoittaja Ivy » 27 Joulu 2016, 19:45

Delia


Kellertävät haukankatse luki mietteliäänä läpi vielä kertaalleen nuorimman Winderin lähettämää kirjettä, sormen varren huonotapaisesti koskettaessa samalla huulten rakoa. Hänen siskonsa, Lanae oli tapansa mukaan kirjoittanut kartanon kuulumisista, ikävästään, kirjoista ja viimeisimmästä ihastuksestaan, joista Delia taas vuorostaan kirjoitti oma mielipiteensä, ettei teinityttö lähtisi vasten parempaa tietämystä kirjoittelemaan mitään sopimattomia rakkauskirjeitä.

Tämä oli normaalia, noin viikoittaista arkea haltiakuningattarelle, mutta tällä kertaa salia, jonka hän oli itselleen vallannut ei ollut täynnä hänen vienoja ja iloisesti naurahtelevia seuralaisia, Periania tai edes hänen nuoria prinssejään...
Ei, hänen arkeensa oli tullut äkkinäinen muutos, hänen veljensä pyytäessä yllättäen audienssia salamyhkäisistä syistä josta Delia ei ollut aivan varma mitä ajatella. Hänen työnarkomaaninen isoveli harvemmin tuli käymään omaksi huvikseen, vain jutellakseen teen ääressä puhumaan tyhjänpäiväisiä. Tilanteen outoudesta huolimatta, pikkusisko ei osannut olla etukäteen hirveän huolissaankaan mistä tämä äkkinäinen pyyntö saada tavata hänet kaksin kesken oikein johtui.
Hetken kuitenkin myhäiltyään, paksut tummat kulmakarvat nousivat kaarelle, ajatusten harhaillessa Lanaen kirjeestä Dariukseen. Ehkä hän tulisi viimein pyytämään häneltä neuvoa leidien suhteen? Se kävi juuri nyt enemmän kuin järkiinsä hänen kaltaisensa romantikon mielessä. Ehkä vanheneva, mutta ehdottomasti yhä hyvin ylpeä eliittikenraali vältti mahdollisuutta saattaa huhua liikkeelle, palvelijoiden ja neitojen kautta, että oli yksinkertaisesti vain toivoton solmimaan liittoa ja nojautuisi vihdoinkin hänen apuunsa löytämään daamin!
Pyyntöön kuului nimenomaan, ettei heitä häirittäisi, mikä kaikessa salamyhkäisyydessään sai haltiakuningattaren mielikuvituksen laukkaamaan mielenkiintoisiin kolkkiin, missä muussakaan Darius ikinä tarvitsisi hänen apuaan? Näin olettaen, että kyse oli avunpyynnöstä...

Hymy pakottautui haltianaisen suupieleen. Hänellä olisi ehdokas jos toinenkin mitä tarjota ja runsaasti lisää suhteita, mutta viisaassa mielessään Delia tiesi satuilevansa itselleen. Mutta kuinka hienoa se olisikaan?
Kauniisti kirjoitettu kirje taiteltiin jälleen takaisin omaan kuoreensa ja piilotettiin leveän, sinertävän sametti mekon hihaan. Mekko oltiin tarkoin harkittu, värin ollessa merkittävä heidän suvussaan ja tapaamisen koskien vain synnynnäisiä Windereitä, sininen mekko oli itsestäänselvyys.
Vaatimatonta -näin kuninkaallisessa mittapuussa- kullattua lehti kaulakorua ojennetuttiin, sormien jäädessä paljaan solisluun päälle lepäämään. Kämmenen tunnustellen samalla sykettä.
Ehkä... Häntäkin vähän jännitti? Oliko se sitten huolesta tai mielikuvitteellisesta leikistä päätyä kerubiksi, ei Delia osannut juuri nyt erottaa.

Valossa kylpevä huone tuntui niin tyhjältä ja melkein kolkolta, ohkaisten huulien painautuessa tiukasti yhteen yhdestä syvästä hengenvedosta. Hiljaisuus alkoi tuntua piinavalta.
"Olisi nyt edes vähän vihjannut..." Mustatukka kuiskaili itsekseen, itsekseen puhuttelun kuitenkin loppuessa käytävältä kaikuvan älähdyksen myötä. Jämerä koputus seurasi pian perässä jonka myötä haltianainen keräsi ylenevän ryhtinsä ja kääntyi kunnolla ovenpuoleen vastaanottamaan vieraansa... Tai vieraat?
Keltainen haukankatse käväisi vanhemmassa veljessä vain hetkiseltään, huppupäisen, oletettavasti nuorukaisen saatikka sitten lyhytkasvuisen vieden hänen huomionsa. Kasvattaen hämmennystä ja sykettä.
"Ei... Ei seuraneitoni ovat prinssien kanssa. Palvelijoita ollaan käsketty pysymään poissa toistaiseksi." Delia vastasi suoraan mutta pehmeän hiljaisesti, myötäillen Eliittikenraalin salamyhkäisyyttä joka sivuutti jopa kunnolliset tervehdykset.
"Tämähän... Ei ole sinun oppipoikasi, oletan?" Haukankatse kysyi, tietäen varsin hyvin ettei Dariuksen mukana tuotu poika ollut Aaron, mutta halusi ohjastaa huomion odottamattomaan hahmoon, joka kasvojaan niin hupun alla peitteli.

//mybaby!!!!!!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Two and a Half Hawks

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Joulu 2016, 20:22

Ketään ei ollut tulossa, hyvä. He saisivat olla rauhassa - ainakin hetken, sikäli mikäli joku nimeltä mainitsematon päättäisi soppansa tähän sotkuun tunkea. Mikä sinällään ei kyllä olisi yllätys. Jo senkin takia Darius halusi pitää tämän vierailun nopeana ja salassa.
Eliitti tuhahti naurahtaen, kuivahkosti, Delian arvuutellessa ettei huppupäinen nuorukainen liennyt hänen "oppipoikansa". Ei ja jos Puusepänpoika täällä olisi ollut, varmasti tuo olisi jo omalaatuisen koppavalla tavallaan itsensä esitellyt eikä vain seissyt siinä vieressä tuppisuuna. Mistä mieleen, Darius vilkaisi Theodluinin puoleen, joka ei ollut liikahtanut senttiäkään suuntaan tai toiseen. Eikä edes kumartanut, kuten oli neuvottu. Mitä nyt pienesti hätkähtänyt, kun kuningatar hänestä oli tiedustellut. Darius pyöräyttikin katsettaan turhautuneena päässään, ääneen ärähtäen syvän huokauksensa kera. Nopeasti käsi nappasi taas Theon niskasta, pakottaen nuoren kumartumaan syvään siinä kuningattaren edessä. Nuorin totta kai älähti yllätyksestä ja kivusta pienesti, ymmärtäen kuitenkin miksi setänsä noin nyt teki, eikä täten pistänyt vastaan.

"Ei, ei ole. Vaikka totta vie toivoisin, että ennemmin hän kuin tämä",
Darius vastasi siskolleen, koittaen pitää äänensä rauhallisena ja neutraalina kun Deliaa puhutteli. Samalla Haukansilmä kiskaisi pikkuhaukan seisomaan ja nykäisi viimein toisen hupun pois päänpäältä - idiootti kun ei sitä itse älynnyt näemmä riisua heti kun kuningattaren eteen oli astunut.
"Tiesitkö sinä, että Ferendirinillä oli rakastaja?", Eliittikenraali kysyi suoraan sisareltaan, nyt kun Theodluinin kasvot oli paljastanut, "Tiesitkö, että edesmenneellä veljellämme on äpärä?".
"Äpärä, joka nyt päätti tänne ilmaantua?".


Theo puolestaan tunsi olonsa harvinaisen pieneksi ja jopa alastomaksi sen myötä, kun Darius hupun alas oli kiskaissut. Avara, osin jopa pelokas katse harhaili kuningattaren kasvoissa, pikkuhaukan kuitenkaan uskaltamatta ottaa katsekontaktia naisen kanssa. Syystä tai toisesta Delia tuntui pelottavalta. Pelottavammalta, mitä Darius. Pelottavammalta, mitä Delathos! Heikotti niin vietävästi, hyvä etteivät jalat pettäneet alta sillä samalla sekunnilla. Sydänkin hakkasi rinnassa kuin viimeistä päivää, tuntui kuin se räjähtäisi hetkenä minä hyvänsä. Eikä sitä oloa kyllä yhtään helpottanut ne Dariuksen sanat. Olisi nyt edes asiallisesti esitellyt hänet kuningattarelle, eikä puhunut hänestä vain äpäränä. Tosin siihen nimitykseen alkoi jo tottua, mutta moinen kuulosti kovin rumalta sanalta kuningattaren kuultavaksi. Olisi nyt edes puhunut hänestä lehtolapsena!
Tai ehkä hän vain oletti väärin, kenties kuningatarkin olisi rääväsuinen ja pahasanainen, yhtä kärttyisä ja nyreä mitä veljensä. Mistä hän sen tiesi, ei hän koskaan ollut tätiään tavannut...



// MAHBOI //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Two and a Half Hawks

ViestiKirjoittaja Ivy » 27 Joulu 2016, 21:26

Kuivahko tuhahdus riitti vastauksen kysymykseen joka oli esitetty vain muodon vuoksi. Aikaisemmin kuviteltu tunnelma, jossa Darius istuisi kainona sohvalla peukaloitaan pyöritellen lensi ulos ikkunasta ja vauhdilla, tunnelman kääntyessäkin hyvin jännittyneeksi Eliittikenraalin peittelemättömän kiukun myötä joka lieni tämän kasvojaan peittelevän huppupäisen syytä. Nuorukainen pakotettiin kumarruksiin niskaottein ja riuhtaistiin melkein yhtä nopeasti ylös, hyvin hyvin vihaisen Eliittikenraalin täsmentäen vastaustaan vielä sanoin ennen kuin repäisi hupun pois nuoren pojan päältä, valaisten salamyhkäisen vieraan kasvot ja piakkoin jopa tilannettakin.
Haltiakuningatar tunsi rintansa laskeutuvan, kulmien kohotessa ja silmien suurentuessa katsomaan suoraan kasvoihin, joita ei ollut uskonut enää koskaan näkevänsä.

Haltiapojan silmät, leuka, jopa nenänpää... Kyllä hän tunnisti...! Tunnisti nuo kasvot vielä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin heidän edesmenneen veljensä Ferendirille kuuluviksi. Syvästi yllättynyt että järkyttynyt katse nousi jännityneestä, nuoresta haltiapojasta äreään Dariukseen, joka kysyi sisareltaan kysymyksiä joita hän hädin tuskin ehätti käsittämään! Rakastaja? Ferendirinillä? Lapsi?! Delia pidättäytyi haukkomasta henkeä liian näyttävästi, mutta ei pystynyt hiljentämään yhtä, jyrkkää väreilevää sisäänhenkäisyä, sulkien sitten ammolleen unohtuneen suunsa. Leukahan putosi vähemmästäkin, hyvä ettei hän ollut pyörtynyt niille sijoilleen! Miten Darius edes kehtasi tulla kertomaan mitään tällaista ja olettaa ettei hän pyörtyisi!? Varsinkin näin hienotunteettomasti! Hänet olisi pitänyt istuttaa ensin aloilleen keksien ja teen kera ja poika olisi saatu tuoda näytille tiedon jälkeen vain hänen luvallaan!
Eihän tämä ollut pilaa? Ei... Tämän hyvin nöyrän pojan kasvoista ei ollut erehtyminen, mutta silti haltianainen ei voinut kuin katsoa näihin kahteen epäuskoisena ja hämmentyneenä.

Mitä vanhimman Winderin kysymyksiin tuli, sai Delian reaktio puhua hänen puolestaan. Darius sai luvan olla se, joka selitti hänelle yksityiskohtia puskista ilmaantuneen lehtolapsen taustasta samalla kun hän yritti päättää istahtaako ja riskeeraisi silmissä pimemisen vai pitikö kiinni arvokkuudestaan seurasta riippumatta ja pysyi tajuissaan saadakseen vastauksia.
"Darius, väitätkö sinä minulle tosiaan, että tämä tässä on Ferendirin poika?" Kasvot... Hiukset, jopa itse suvulle kuuluvat silmät puhuivat puolestaan, mutta Delia ei ollut valmis ottaa moista skandaalia vastaan noin vain, ennen kuin sai vuoropuheteltua asiaa.
"En tietenkään tiennyt...!" Delia vastasi pian perään edellä esitettyihin kysymyksiin, taistellen selvästi sisällä mylläävää hysteriaa kaikista kysymyksistä jotka tulvivat samaan aikaan päässä. Kenen kanssa? Milloin? Miksi? Missä tämä poika oli ollut kaiken tämän ajan? Miksi he eivät ole olleet tietoisia asiasta?
Tiedon janoisuuden saattoi lukea Delian kasvoilta, tilanteen ja tunteiden ylivoimaisuuden takia kuitenkaan kykenemättä valitsemaan ensimmäistä kysymystään.


//IT'S YA BOOOOI THEOO//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Two and a Half Hawks

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Joulu 2016, 22:41

"Minä en väitä mitään", Darius vastasi heti Delian kysymykseen, "Mutta tuo väittää", eliitti lisäsi, nyökäten Theon puoleen. Theo puolestaan syystä tai toisesta kävi päätään pudistamaan pienesti, lähes huomaamattomasti Dariuksen sanoille, vaikka tottahan eliitti puhui. Mutta ei Theo ollut tiennyt olevansa Windereille sukua, kuin vasta vajaan viikon! Ei hän alun alkaen edes tiennyt kuuluvansa tähän sukuun, joten sinällään hän ei sitä myöskään ollut ensimmäisenä väittänyt! Jos niin nyt saattoi argumentoida. Mitäänhän Theo ei ääneen tietenkään sanonut, tuijotti vain Deliaa joka yhtälailla järkyttynyt vaikutti tilanteen suhteen olevan. Oliko se sitten ihme, Darius oli ollut tahditon ja vain taluttanut tämän lehtolapsen kenties heikkohermoisemman neidon eteen ilman minkäänlaista varoitusta! Mutta ilmeisesti kenraalilla ei niinkään ollut kokemusta neitokaisten kanssa kommunikoinnista... Tai tahdikkuudesta ylipäätään.

Ei se sinällään ollut yllätys, ettei Deliakaan ollut tietoinen veljenpojasta, kuin vasta nyt. Näin yllättäen. Silti, Darius oli kokenut tarpeelliseksi kysyä, jos vaikka Delia olisikin ollut tietoinen. Eihän Ferendirin hänelle puhunut naisasioistaan, mutta ehkä sellaisista hempeyksistä olisi saattanut siskolleen mainita? Tosin Darius ei uskonut Delian olevan kovinkaan hyvä säilyttelemään salaisuuksia, eikös naiset aina olleet juoruilemassa taholle tai toiselle.
"No nyt tiedät! Tuo ilmestyi yllättäen tuville ja selitti olevansa Ferendirin poika ja lähtenyt etsimään meitä, kun äitinsä oli kuollut hiljattain", Darius selitti kovinkin suorasukaisesti ja olisi mielellään jatkanut pauhaamistaan, mutta viimein Theodluin avasi suunsa.
"J-jos nyt Teidä-n Korkeutenne istuisi a-alas", Varovainen ääni kävi nöyränä ehdottamaan, "E-ennen kuin käy huonosti", Puoliverinen jatkoi, katseensa pitäen maassa. Kyllä hän oli huomannut Deliasta ne enteilevät heikotuksen merkit, niitä kun tarpeeksi usein oli nähnyt - sattumoisin Elwoodissa kovin moni varautumaton vieras tipahti alas jaloiltaan kun sai maagikylän synkkiä puolia todistaa - niin kyllä niitä osasi toisista huomata.

Siinä missä Theo ehdotti alas istumista, vilkaisi Darius ensi poikaan ja sitten Deliaan, joka kieltämättä vähän kalpeammalta näytti. Siinä tuli sitten ymmärrettyä, kuinka tahdittomasti sitä olikaan toiminut ja ehkä tämä ei ollut se paras tapa esitellä äpärää kuningattarelle. Mutta kun Darius halusi vain nopeasti Theon pois jaloistaan, johonkin suuntaan, joten totta kai hän kiukkuisena ja kiireissään ei ollut ajatellut nyt tätä tapaamista kaikkien kannalta mieluisaksi. Tai no, hän viis veisasi siitä oliko Theolla mieluisa tapaaminen, mutta Delia tässä huolestutti.
"Istuisit alas", Eliitti kävikin lopulta ehdottamaan Delialle, siinä missä Theo jo asiasta mainitsi, "Tämä kestää muutenkin tovin... kai... Ellet anna minulle lupaa heittää tuota ulos ikkunasta samantien?".



// HERE COME DAT BOI //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Two and a Half Hawks

ViestiKirjoittaja Ivy » 28 Joulu 2016, 00:05

Eliittikenraali vaahtosi vastauksia takaisin heti kun vain kerkesi, haltianaisen sirojen sormien painautuessa vasten rintakehää ikään kuin rauhoitellakseen sydäntään, ellei sitten Ferendirin haamun... Niin nuoren pojan kanssa sitten kalveten lähes kilpaa. Äiti kuollut hiljattain... Se selitti jotain, kenen luona poika oli ilmeisesti piileskellyt tämän kaiken ajan, mutta se ei ollut vielä läheskään tarpeeksi. Poika näytti olevan hädin tuskin aikuisiässä ja kertaakaan tämän äidille ei ole tullut mieleen tulla heidän juttusilleen, edes jonkinlaista lunnaita vastaan hiljaisuudesta omaa etuaan ajaen kuin olisi voinut kuvitella.
"Ah..!" Haltianainen henkäisi kuullessaan aran äänen nyt paremmin, keskeyttäen sopivasti ylikuormittuvan ajatuksen juoksun. Katse liimautui räpäyttämättä lehtolapseen, joka oli mitä ilmeisemmin, katseensa vältteleväisyydestä huolimatta huomannut haltiakuningattaresta huokuvan heikotuksen ja ehdotti alas istuutumista.

Katse kuitenkin välttyi tästä sivummalle, käden noustessa otsalle peittämään silmiä ikään kuin auringon valolta, Dariuksen -äänikelloaan muuttaen-, yhdistyessä nuorimmaisen sanoihin.
"Darius, kehtaatkin edes vitsailla tällaisessa tilanteessa!" Delia sai juuri ja juuri tiuskaistua, peläten pahoin että isoveli, tahdittomuuttaan jatkaen oli kuin olikin tosissaan ja ei ajatellut läpi ensikättelyn tuoretta raivoa pidemmälle.
Hänkään ei ollut varma ollako surullinen, iloinen? Vihainen? Jos vihainen niin kenelle, Dariukselle? Ferendirinille?
Delian käsi haparoitsi lähimmäisen Divaanin selkänojalle, ottaen kuitenkin kaksikon neuvosta vaarin ja istautui varoen alas ennen kuin, pojan sanojen mukaan, kävisi huonosti.
Mikäli hän olisi ollut yksin, hän olisi mieluusti lyhästynyt hetkeksi kunnes olisi voinut paremmin, mutta moinen luksus ei ollut juuri nyt sopivaa, eikä hän olisi malttanut..
Onnistuen pitämään jonkinlaista ryhtiä divaanilta istuen, haltianaisen katse nousi väitetyn veljenpoikansa kasvoihin, tarkkaillen niitä hetken joko sitten hiljaisuudessa tai lisää yksityiskohtia kuunnellen, käyden jälleen läpi tämän leuan... Nenänpään... Korvat... ja silmät..

"Hän on Ferendirin jälkeläinen... Näen sen hänen kasvoistansa Darius, minulla ei ole siitä epäilystäkään, hän näyttää aivan isältään." Delia sanoi melkein kuin haltiapoikaa ei olisi seurassa ollutkaan, vaikka katsoikin suoraan tähän, melkein polttavan lävitse keltaisilla silmillään.
"Miten voisimme mahdollisesti heittä hänet "ulos ikkunasta", oman verisukulaisemme? Mikäli olet unohtanut, meillä on verilahja vaalittavana, halventaisitko sen merkitystä antamalla sen levitä ties minne?" Haltianainen sanoi katsahtaen moittivasti veljeensä. Heikko, väreilevä äänensävy vaihtui kireämpään, melkein äksyilevään variaatioon, tilanteen todellisuuden painon pikkuhiljaa avautuessa, saaden veljeänsä tahdikkaamman sisaruksen ajattelemaan asiaa paljon rakenteellisemmin. Pettynyt katse palautui kuitenkin takaisin selvästi jännittyneeseen, että epäilemättä pelokkaaseen poikaan, jonka pystyssä pysyminen oli myös hieman kyseenalaistettavissa...

"Ah... Pahoitteluni, voinet arvata, etten aivan odottanut tätä kun Darius pyysi päästä tapaamaan kanssani." Haukankatse hätkähti, muuttaen sävyään kuin taikaiskusta paljon äidillisemmän lämpimään äänensävyyn. Hänen ei ollut tarkoitus hermostuttaa uutta... Puskista tullutta sukulaista? Veljenpoikaa? Mutta hänen kykenemättömyytensä saattaa tämän olo heti ensikättelyssä tervetulleeksi ja lämpimäksi suonettakoon anteeksi tilanteen huomioiden.
Sanojen myötä, haltiakuningattaren siro käsi ojennattautui paksusamettinen hihan kanssa kohden Ferendirin rakkauslasta, pyytäen sanatta tätä lähestymään kehoittavan katseen kautta.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Two and a Half Hawks

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Joulu 2016, 00:42

"Minä en vitsaillut", oli kylmä, jäykähkö toteamus Delialle tuon syyttäen isoveljeään pilkanlaskemisesta tässä tilanteessa. Darius olisi enemmän kuin mielellään viskannut äpärän ulos ikkunasta, vaikka taho jos toinenkin oli jo hänelle todennut, että Haukansilmän pitäisi antaa mahdollisuus verisukulaiselleen. Ei häntä huvittanut juuri nyt. Ehkä silloin Briarissa, kun Lorythas oli sitä ehdottanut, olisi Darius saattanut harkita Theolle mahdollisuuden antavansa, mutta kun mokoman naaman oli taas nähnyt, ei sellainen vaihtoehto ollut tullut mieleenkään. Ehkä osasyy tähän kiukkuisuuteen oli myös N'drayerin näkeminen heti aamutuimaan, kun eliitti oli veljenpoikansa tuon "hellästä huostasta" käynyt noutamassa... Hänen pitäisi rauhoittua, Darius jopa itse tiedosti sen, mutta oliko hänestä siihen nyt?

Kuningatar kuitenkin istui alas, hyvä. Theodluinista ainakin se oli hyvä, ei hän halunnut naisen kaatuvan ja päätään lyövän lattiaan jos jalat pettäisivätkin. Häntähän siitä olisi tietenkin syytetty! Pikkuhaukka ei oikein tiennyt, miten olisi pitänyt olla. Delian seura pelotti, mutta samaan aikaan kuningatar oli ensimmäinen lempeä kasvo jonka hän oli täällä vieraillessaan tavannut. Tähän asti hänelle oli tiuskittu, häntä oli epäilty ja pahoinpidelty ja nöyryytetty ja... pahempaakin... Mutta sitten Velethuilin tapaamisen, Delia oli ensimmäinen joka ei heti ensitöikseen ollut päin hänen kasvojaan sylkemässä. Ja se näytti myös eliittikenraalia närkästyttävän, kun kuningatar kävi puoliveriseltä pahoittelemaan tilannetta.
Theo ei tiennyt mitä siihen olisi pitänyt sanoa.
Hän vain tuijotti kuningatarta, tietämättä olisiko purskahtanut itkuun silkasta lämpimästä tunteesta, mitä tämä neutraali, kenties jopa hyväksyvä asenne sai hänessä aikaan. Vai olisiko vain pitänyt pitää ilme peruslukemilla ja pitää etäisyytensä, kun Delia häntä sironkauniilla kämmenellään kävi kutsumaan lähemmäksi.

"Minä en verilahjaamme käynyt jakamaan miten sattuu", Darius vastasi viimein Delialle, antamatta Theolle mahdollisuuttakaan vastata mitään kuningattarelle, saatikka sitten lähestyä sisartaan, "Tuo on puoliverinen, Delia. Puoliverinen!".
"Mitä luulet, että käy suvullemme jos joku saa kuulla, että Windereillä on puoliverinen äpärä?!"
, Haukansilmä sähähti, ottaen askeleen lähemmäksi Deliaa ja osoitti samalla kohden Theodluinia.
"Tai mitä luulet hovin siitä pitävän, jos saavat tietää että kuningattaren suvussa on puoliverisiä äpäröitä?", Darius jatkoi, "Puhumattakaan Kuninkaastasi", no se nyt tiedettiin, mitä hupia Aran repisi tästä tilanteesta - tai Darius uskoi tietävänsä... - mutta tiesikö sitten Delia, mitä siniverinen pahimmillaan tekisi?
"Siitä on päästävä eroon, emme me voi sitä pitää tää--"

"Minä en koskaan pyytänyt lupaa jäädä tänne!", Yllättäen Theodluin parahti, selvästi itkuaan pidätellen, äänen väristen kun se pala kurkussa jälleen otti painaakseen ikävästi, "H-Halusin vain tavata isäni sisarukset! En muuta! Mutta sinä olet tehnyt jo selväksi ettei kaltaistani lehtolasta täällä kaivata, j-joten voin ihan hyvin lähteä kyllä pois vaikka heti!", paitsi että hänen tavaransa olivat vielä N'drayerin asunnolla, ja sinne hän ei välttämättä halunnut taas itku kurkussa kyynelehtien marssia ovelle kolkuttelemaan...
Dariuksen katse oli kääntynyt terävästi Deliasta Theon puoleen, kun enkelinpentu oli päättänyt itsestään kunnolla ääntä pitää. Sinällään moinen oli yllätys Dariukselle, ei hän tiennyt että arka ja yllättävänkin nöyrä äpärä noin paljon itsestään ääntä sai. Ehkä se yllätti myös Theon itsensä, sillä vasta purkauksensa jälkeen hän tajusi, mitä taas tuli tehtyä ja sanottua. Nopeasti se katse laskikin takaisin lattianrajaan ja nuorin otti jopa muutaman askeleen taaksepäin, sillä Darius näytti juuri siltä että olisi valmis antamaan hänelle selkään. Miksei hän vain osannut pitää suutaan kiinni...
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Two and a Half Hawks

ViestiKirjoittaja Ivy » 28 Joulu 2016, 02:28

Veljenpoikaa, jonka nimeäkään Delia ei ollut vielä saanut kuulla eikä ehättänyt kysymään, Dariuksen katkaisten pikkuhaukan tien lähestyä askeltakaan, huutaen puoliverisyydestä joka nostatti haltianaisen katseen eliittikenraaliin. Puoliverinen mille? Ihmiselle?
Nuorukaista kohden ojennettu käsi lannistui sivuviistoon, mutta ei laskeutunut kokonaan haltiakuningattaren antaen, ohenevassa kärsivällisyydessä, veljensä ilmaista itseään ja huoliaan vaikkakin turhan asiattomassa sävyssä. Hän ei voinut täysin moittia veljensä reaktiota, olihan tämä varmasti suuri shokki myös Dariukselle. Kehen tällainen ei pistäisi ja kipeästi?! Kun edesmenneestä, rakastetusta veljestä paljastuukin jotain vähemmän kunniakasta... Mutta silti... Silti... Delia ravisteli päätään kulmat kurtussa Eliittikenraalin pauhatessa puoliverisistä kuninkaallisessa suvussa, voimatta sanoa pienintäkään puolustuksen sanaa.

Eihän siinä ehättänytkään saada minkäänkaanlaista sanaa väliin silmäpuolen lietsoessa paheksuntaansa sellaiseen tahtiin, ettei Delia tiennyt mihin edes tarttua ensimmäisenä, varsinkin mitä tuli hänen kuninkaaseensa? Raivoava kenraali kuitenkin keskeytettiin, ei tosin hänen vaan viimeinkin paineen alla murtuneen pikkuhaukan kovan parahduksen myötä.
Selvästi nyt itkuinen, haltianaisen silmissä suoranainen lapsonen oli varmasti saanut sanalöylyä kertaalleen jos toiseenkin, alahuuli vapisten latoen mitä oli mitä ilmeisemmin saanut kuulla eliittikenraalilta, aivan kuin se olisi Ferendirin syntejä yhtään vähentänyt.
Tilanteessa epätoivoinen, pikkulintunen näytti sanojensa jälkeen alistuvalta ja valmiina katoamaan tuijottamansa lattiarajan lävitse mikäli olisi vain kyennyt...
Haltiakuningattaren rintaa puristi, kaikki oli niin väärin, niin väärin Dariuksen uskoessa voivansa vaan korjata asiat heittämättä tämän jokeen oman lyhytnäköisyyden vuoksi.
"Darius!" Haltianainen huudahti, indikoiden ettei tämä lähestyisi poikaa edes puolikkaalla askeleella, pysähtyäkseen niille sijoilleen.
"En aio katsella.. Enää yhtäkään läimäisyä, yhtäkään tiuskintaa enempää tässä salissa..!" kävi kuninkaallisen auktoriteellinen komennus, Delian noustessa suhteellisen vaivattomasti divaanilta jälleen pystyyn, lähtien ottamaan kevyitä askelia kohden pikkuhaukkaa jämäkkäämmällä olemuksella mitä aikaisemmin, pysähtyen kuitenkin itkuisen veljenpojan puolta huonetta melkein kiinni isohaukan kylkeen... Epämukavan, henkilökohtaista tilaa vallaten. Estäen tämän lähestymisen että mulkoilun.

"Darius, kuuntele minua. Vaikka sinä kuinka haluaisit helpon tien ulos tästä, me emme lakaise häntä maton alle, emmekä voi muuttaa mitä Ferendirin teki... Mutta me voimme manipuloida totuutta. Kuka muu tästä tietääkin, me voimme maksaa heidät hiljaisiksi, me voimme vaikka uhkailla heidän hyvää oloaan jos se siitä on kiinni. Me keksimme tarinan... Kaukaisesta sukulaisesta jonka olemme ottaneet kasvatiksi ihmisten toimesta, kenenkään ei tarvitse kärsiä häpeää ja me voimme pitää huolen ettei kukaan vahingossakaan saa selville." Haltiakuningatar sanoi kuuluvan matalalla, mutta samaan aikaan kuiskutteleva äänellä, tarttuen napakasti veljensä ranteeseen, tehden samalla selväksi ettei tällä ollut suunvuoroa.
"Hän.. On ainoa mitä Ferendrinistä on jäljellä, et voi etkä tule pyytämään minua luopumaan tästä.." Kellertävät silmät silmäilivät vakavana parittomaan, Delian uhkuvan uhmaa ja itsevarmuutta nopeasti kasatusta suunnitelmastaan. Kuka muu tiesi pikkulintusesta, hän kysyisi myöhemmin, juuri nyt hän luotti kykyihinsä pitää ja peitellä totuutta... Kokenut kun oli niin henkilökohtaisen palvelijansa, että kruununprinssin kohdalla, mutta sitä hän ei voinut melkein harmikseen sanoa.

Käsi irrottautui eliittikenraalin ranteesta, pitkän joutsenkaulan alentuessa kurotuksista.
"Olet liian vauhko, suosittelen että menet ulos potkimaan risuja ja männynkäpyjä kunnes olet rauhoittunut ja vasta sitten voin harkita jatkavani keskustelua kanssasi. Rationaalisesti." Kävi sisarellinen määräys, Delian haluamatta kuitenkaan vetää kuningatar korttia veljeensä liiaksi.
Pikkuhaukkakin epäilemättä kuuli hänen jokaisen painoitetun sanan ja toivon mukaan ymmärsi, että käsky mennä ulos ei koskenut tätä.

Keltaiset silmät seurasivat Dariuksen liikkeitä, aina ovelle ja sen sulkeutumiselle asti. Tämä sai luvan kiukutella kiukkunsa muualla, kohdistaen sen mihin tahansa muuhun kuin lehtolapseen joka ei voinut olemassaololleen mitään... Haltiakuningatar hengähti hilliteltysti syvään, ennen kuin kääntyi kohden veljenpoikaansa... Niin oudolta kuin se oli yhä edes ajatella, ja ainakin yritti hymyillä mitään järistämätöntä kilttiä, lempeää hymyään, sormien sukiessa toisiaan hermostuneesti arvuutellen uskaltaisiko kaapata kauan kaipaamansa veljen kaksoisolennon syleilyynsä nyt vai säikäyttäisikö tämän myöhemmin mahdollisella, äkkinäisellä, fyysisellä kontaktilla.
"Oih kuinka... Kuinka epäkohteliasta, hän ei edes kertonut minulle nimeäsi. Kertoisitkohan miksi... Miksi vanhempasi sinut nimesivät..?" Pojan... Täti kysyi, lähtien murtamaan pelonjäätä pienen vaikeroinnin, mutta todellisen, melkein kiduttavan mielenkiinnon kanssa.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Two and a Half Hawks

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Joulu 2016, 15:14

Ennen kuin Theon pahin pelko selkäsaunasta ehti ottaa edes alkaakseen, puuttui kuningatar tilanteeseen. Sisarensa määrätietoinen huudahdus sai eliittikenraalin jäämään niille sijoilleen, katseen kääntyen puoliverisestä Delian puoleen. Ilmeisesti huoneen ainoa naispuolinen edustaja oli saanut tarpeekseen raivopäisestä veljestään, mikä sinällään ei ollut ihme. Silti, vaikka Darius tiedosti itsekin rauhoittumisentarpeensa, ei hän näyttänyt edes yrittävän rauhoittua. Ei hän kyennyt, ei nyt, kun oli Theon kanssa samassa huoneessa. Tämänkin tilanteen olisi voinut hoitaa niin paremmin niin monella eri tavalla, mutta eiköhän eliitti ollut valinnut sen kaikkein huonoimman. No, olihan hän tunnettu suorasukaisuudestaan, joten kaiketi tämä oli myös se luontevin tapa hänelle...

Kenraalin katse seurasi tarkasti, kun Delia lähelle asteli ja alkoi nopeasti omaa kantaansa selittää. Ja sitä suunnitelmaa, minkä kuningatar äkkiä oli keksinyt - kuulosti jopa siltä, että Delia olisi ollut pidempikin tovi aikaa miettiä totuuden salailua. Darius ei voinut sanoa pitävänsä suunnitelmasta, mutta kaiketi se oli ainoa vaihtoehto. Ei Theoa voinut vain päästää menemään, ties mitä tuo tekisi. Poikaa piti pitää silmällä, jos mokoma Winderiksi aiottiin laskea ja kehitellä vale tuon olemassaololle, piti heidän myös varmistaa ettei Theo mitään typerää menisi tekemään ja täten sukua halveeraamaan... Ja jos Delia todellakin aikoi poikaan paremminkin tutustua ja katsoa mokoman perään, niin kaiketi äpärää piti suojellakin. Ihan siinä missä muitakin kuninkaallisille tärkeitä henkilöitä, joita ei sopinut päästää yksin hyppelemään minne sattuu. Ties kenen kynsiin jäisivät ja joutuisivat kiristyksen välikappaleeksi. Ehkä oli sittenkin virhe tuoda pikkuhaukka näytille...

Kärttyisänä Darius tuijotti Deliaa silmiin, kuitenkaan sanomatta mitään. Mitä nyt nokkaansa nyrpisti ärähtäen, kun Delia ilmoitti, ettei veljensä saisi eikä tulisi pyytämään sisartaan luopumaan tästä ainoasta asiasta, mitä Ferendiristä oli jäljellä. Oliko se sitten hyvä vai huono asia, että vanhin, edesmennyt sisarus oli ehättänyt sukuaankin jatkaa. Tavalla, jota ei kyllä hyväksyttäisi heidän suvulleen sopivissa piireissä, mutta silti.
Ennen kuin eliitti mitään kiukultaan ehätti sanoa, käski Delia häntä poistumaan, huomautellen että eliittikenraali oli liian vauhkona tilanteeseen. Darius naurahti, kuivahkosti ja oli selvästi aikeissa jotain sisarelleen sanoa, mutta jokin pieni ääni päässä pidätteli sitä kieltä tällä kertaa. Sen sijaan Haukansilmä vain katsoi hetken kuvankaunista siskoaan, ennen kuin vilkaisi Theodluinin puoleen, joka visusti lattiaa tuijotteli, eikä ottanut minkäänlaista kontaktia puhdasverisiin sukulaisiinsa.
Lopulta silmäpuoli veti syvään henkeä ja kääntyi kannoillaan. Ei hänen tarvinnut mitään sanoa, eikä hän liioin aina kehdannutkaan tai viitsinyt sisarelleen vastaan vänkää. Varsinkaan Delialle, Lanae oli täysin eri asia ja sai kyllä kuulla vanhimman Winderin mielipiteen aina vaikkei sitä halunnutkaan.
Hän poistui, vähin äänin, noudattaen Delian käskyä rauhoittumisesta. Mutta ennen poistumistaan, muistutti telepaattisesti Theodluinia siitä, mitä tulisi tapahtumaan jos poika edes vahingossakaan satuttaisi kuningatarta.

Se eliitin ääni päässä sai puoliverisen hätkähtämään sijoillaan. Kyllä hän tiesi täysiveristen kykenevän telepaattiseen keskusteluun, mutta hän ei ollut siihen tottunut - eikä edes tiennyt kykenikö itse viestimään tuolla tavoin! Joten aina kun joku sanojaan pään sisään, tietoisuuteen suolsi, oli Theo aina hetken hämillään.
Haukansilmä kuitenkin poistui huoneesta, jättäen pikkuhaukan ja kuningattaren keskenään. Seurasi hetken hiljaisuus, joka tuntui piinaavan kiusalliselta näin Theon mielestä. Kunnes sen hiljaisuuden kävi rikkomaan Delia, joka hänen nimeään niin kauniinystävällisesti tiedusteli.

Ja sekös sai enkelinpennun murtumaan. Ei Theo osannut odottaa minkäänlaista ystävällisyyttä keneltäkään näillä main, joten jo niinkin yksinkertainen asia kuin nimen kysyminen noinkin ystävällisin sanoin sai keskenkasvuisen purskahtamaan itkuun, vaikka jo valmiiksi oli kyynelehtinyt. Pikkuhaukka nostikin nopeasti kätensä kasvojensa eteen, koittaen parhaansa mukaan pidätellä niitä kyyneliä ja nyyhkäisyjään.
"T-Theodluin Ferendirin Miarora", Silmäkulmiaan kämmeneen pyyhkivä puoliverinen sai sanotuksi nyyhkyttäen, itseään yhä keräillen, "M-mutta pelkkä Theo riittää", kuului se kovin tuttu lisäys perään.
"A-anteeksi, en minä yleensä ja kun... kun on ollut niin", osin jopa hätääntyneesti nuorempi lähti sopertamaan tajutessaan, ettei kuningattaren edessä ehkä tällä tavoin kannattanut vollottaa kuin mikäkin karkkinsa kadottanut kakara, "o-o-on vain ollut niin... rankkaa. T-teidän korkeutenne".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Two and a Half Hawks

ViestiKirjoittaja Ivy » 28 Joulu 2016, 20:26

Jo valmiiksi vaikeasti kasvoilla pidetty hymy nyki, lopulta lahoen nuoren haukanpoikasen murtuessa jo varmaan pidempäänkin pidäteltyihin kyyneliin. Haltiakuningatar ei voinut sanoa olevansa yllättynyt, poika oli varmasti saanut rumia sanoja ja tönimistä ties mistä asti, mutta silti Delia tunsi itsensä kovin varautuneettomaksi, senkään hädin tuskin ollessa mikään ihme.
Paksut kulmat nousivat hätääntyneen sekalaisesta huolesta, Delian itsekin tuntiessa ikävää painetta kurkun päässään kun lehtolapsi sai tunnepurkautumiseltaan kuitenkin vastattua esitettyyn kysymykseen... Theodluin Ferendirin Miarora... Mutta pelkkä Theo riitti.
Niin, totta kai poika oli saanut isänsä nimen toiseksi nimekseen, kutoen tätä arkaa olentoa hänen edessään yhä enemmän ja enemmän todelliseksi. Ferendirin, heidän veljensä oli ollut pakko rakastaa tätä poikaa ja tunnustaa omakseen! Miten he voisivat siinä tapauksessa olla tunnustmatta tätä Winderiksi? Miten tämän setä saattoi edes harkita pettävänsä heidän edesmenneen veljensä selvästi rakastettua jälkeläistä?
Viimeisin lisäys, "pelkkä Theo" oli jokseenkin hupaisa. Niinkin hupaisa, että nopea, surkutteleva hymy tunkeutui muutoin sekavan suruisen pojan tädin kasvoille, saaden tämän nostamaan kiireellisesti yhden käden sormenpäänsä huulilleen, ettei keskeyttäisi nuorta millään laisella oudolla, kehosta väkisin pakenevalla ynähdykseltä.

Theodluin nimiseksi paljastunut Winderin jäsen kävikin sitten pahoittelemaan avutonta itkuansa hänelle, puolustellen myös suoraan, että hänellä oli ollut rankkaa. Mitä tämä oli kaiken kaikkiaan kokenut, Delia ei tiennyt, eikä lähtenyt juuri nyt kyselemään ja pakottamaan kyynelehtivää sukulaista uudelleen elämään mitään. Ei, sen sijaan omia vellovia, sekalaisia tunteitaan pidätellyt Delia otti nopean, lipuvan askeleen Theon luokse, varoen kuitenkin samalla säikäyttämästä jo valmiiksi arkaa ja hauraalta tuntuvaa lintusta, asettaen kätensä kevyesti tämän olille, ennenkuin ne kietoutuivat hellästi tämän ympärille, lukiten tämän syleilyynsä. Hän olisi halunnut puristaa poikaa sanatta hetken, mutta itkuinen poika saattoi kaivata enemmän ilmaa, vaikka selvästi oli ollut enemmän kuin välittävän rakkauden eleen tarpeessa. Delian toinen käsi painautui vasten nuoren haltiapojan takaraivoa, sukien hellästi tämän sinertävänmustia kutreja.
"Hyss, hyss nyt pienoinen... Kaikki tulee järjestymään. Theodluin... Ferendirinimme poika..!" Haltianainen kävi lohduttamaan, voimatta estää äänensä rikkoutumista sanojensa lopussa ylitse aaltoavan helpotuksen ja aluilleen syntyneen ilon johdosta.
"Voi Ferendirin... Ferendirin on varmasti rakastanut sinua, nimensä sinulle antaessa, kuten minäkin nyt sinua rakastan..!" Haltiakuningatar ei peitellyt surun ja hämmennyksen tuhkista syntynyttä ja vauhdilla kasvavaa suurta iloa saadessaan pitää edes osaa edesmenneestä isoveljestään.

Hänellä oli ollut niin ikävä, hän olisi halunnut sanoa sen Theolle, mutta ei halunnut kuulostaa aivan järkensä menettäneeltä pojalle joka ulkonäöstään huolimatta ei ollut isänsä. Delia puristi tätä hellästi, onnistuen valuttamaan vain muutaman kyyneleen suuremman räkäparkumisen sijasta, eiköhän se riittänyt että vain yksi heistä oly kyynelistä vallan sokeana, kyynelistä jotka hän oli valmis toisen kuivaamaan.
"Olet niin hänen näköisensä, kuin ilmetty isäsi..." Delia vetäytyi kevyesti irti tästä, mutta säilytti kosketuksen tämän selkää ja takaraivoa hellivien käsien lipuessa tämän olilta, aina ylös tämän poskille, kehottaen sanatta tätä pitämään päänsä pystyssä edes hetken kaiken sen lattianrajan tuijottamisen jälkeen.
Haltiakuningattaren kasvoilta paistoi lempeys ja halu vain kääriä haukanpoikasen halaukseen yhä uudestaan ja uudestaan, mutta päätyi tutkailemaan nuorukaisen tuttuja, mutta ikävöityjä piirteitä.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Two and a Half Hawks

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Joulu 2016, 21:59

Tuntui taas niin säälittävältä ja vastenmieliseltä tällä tavoin kyynelehtiä ja vollottaa. Ei Theo halunnut olla näin herkkä, mutta syystä tai toisesta ne kyyneleet aina kerääntyivät silmäkulmiin kun oli vaikeaa tai sattui, tai vastaavasti hän sitten itki ilosta ja onnesta. Mutta aina itkun jälkeen kaikki helpotti, joten kun nyt oli saanut hetken vollottaa ja se pala kurkussa oli lähtenyt hälvenemään, tuntui taas huomattavasti paremmalta. Ehkä osasyy myös oli se, että Darius oli poistunut paikalta ja täten Theon ei tarvinnut pelätä fyysistä väkivaltaa enää. Ainakaan hetkeen.
Ennen kuin Theo ehätti mitään muuta sanomaan, oli Delia askeltanut veljenpoikansa luo ja kävi varovaisesti nyt kätensä kietomaan nuoremman ympärille. Totta kai Theo aluksi sitä hätkähti, kaiken negatiivisuuden jäljiltä odottaen saavansa vain iskun poskelleen naiselta, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Se halaus oli aluksi kovin kiusallinen, Theon tietämättä mitä varsinaisesti olisi pitänyt tehdä. Eihän hän voinut kuningattareen koskea! Mutta... Kun Delia häntä lähemmäksi veti ja rauhoittavin sanoin kävi päätä sukimaan, ei Theo voinut kuin sulkea silmänsä ja varovaisesti painaa kasvonsa vasten tätinsä hartiaa, käsiensä siinä samalla varovaisesti nousten ylemmäs, kietoutumaan puhdasverisen ympärille.

Ja voi kuinka se tuntuikaan ihanalta. Saada hyväksyntää osakseen, lämpimiä sanoja ja ennen kaikkea ystävällisiä eleitä. Hän oli kyllä tiennyt, ettei vain voinut marssia tänne ja olettaa pääsevänsä heti kaikkien suosioon vain näyttämällä naamaansa, mutta viimepäivien tapahtumat olivat olleet niin kamalia, ettei Theo niihin varsinaisesti ollut osannut varautua. Hänelle ei oltu annettu tilaisuutta edes selittää tai esitellä itseään kunnolla! Mutta nyt. Se kaikkein epätodennäköisin taho hyväksyi hänet heti, otti vastaan avosylein. Eihän siinä voinut kuin tuntea suurta kiitollisuutta ja onnea, joka jälleen kyynelten muodossa itseään ensimmäisenä ilmaisi.

Theo piti suunsa kiinni, kun Delia puhui siitä, kuinka Ferendirin oli täytynyt rakastaa poikaa, kerta nimensäkin oli puoliveriselle luovuttanut. Theo ei uskonut siihen, mutta mistä hän loppujen lopuksi tiesi, vaikka isällään olisikin ollut jotain tekemistä hänen nimensä kanssa! Theon tietääkseen hänen äitinsä oli hänet nimennyt, miten itse oli huvittanut... Mutta sinällään, ajatus siitä, että isänsä olisi hänestä välittänyt niinkin paljon että olisi antanut, tai peräti vaatinut, oman nimensä pojalleen toiseksi nimeksi, lohdutti omalla tavallaan.
Pikkuhaukka pysyi sijoillaan antaen kuningattaren häntä tutkia, kun siitä halauksesta kauemmas nojautui. Muutamaan otteeseen Theo kyyneliään pyyhki hihaansa, samalla niiskauttaen, kuitenkin sen katseensa kohottaen reippaasti, joskin osin varovaisesti Delian puoleen. Eihän rahvaalla ollut lupaa tällä tavoin kuningatarta tuijottaa? Tosin... koko tämä tapaaminen nyt ei tainnut olla ihan tavallinen alamaisen ja kuningattaren tapaaminen.

"Olen kuullut tuon jo muutamaan kertaan"
, Theo naurahti pienesti, varovaisesti, kun Delia häntä kehui isänsä näköisekseen, "En perinyt äidiltäni kuulemma mitään ulkoisesti. Vain veriperimän ja taitoni".
"ä-äitini oli siis.. enkeli. Siivistään luopunut - hän kertoi luopuneensa niistä isäni takia. En tiedä sitten o-oliko se tarina totta vai ei mutta"
, Varovaisesti se puhe lähti jälleen kulkemaan tuttuun tapaan, nyt kun ei sanoja niin hirveästi tarvinnut pelätä, toisin kuin Delathosin tai Dariuksen seurassa.
"... Teidän korkeutenne", Pikkuhaukka kävi kuitenkin nopeasti lisäämään sanojensa perään, muistaen yhä kuinka taho jos toinenkin hänelle oli painottanut, kuinka aatelisten ja varsinkin kuninkaallisten edessä piti muistaa tittelit.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Two and a Half Hawks

ViestiKirjoittaja Ivy » 28 Joulu 2016, 22:58

Aivan varmasti theo oli kuullut sen enemmän kuin kerran! Ainakin Dariukselta, mutta kuten arvata saattoi tämä ei varmasti ollut ottanut sitä yhtä positiivisesti vasten kuten nyt kyyneleitä pois hymyilevä haltiakuningatar.
"Ah..! Eli äitisi ei ollut ihminen! Tämähän.. Tämähän olisi voinut olla paljon pahemmin." Delia suoranaisesti naurahti, sukaisten samalla tämän hiuskiehkuraa korvan edestä. Korvan jota ei voisi niin vain silmämääräisesti edes tunnistaa puoliveriseksi.
Olisi ollut aivan toisenlainen asia niellettäväksi, mikäli Ferendirin olisi paljastunut lehtolapsen lisäksi vehdanneensa ihmisten kanssa, joiden kanssa heillä oli mitä suurin eripura ja oli tämän kohtaloksi sitä mukaan koitunut. Joten enkeli, joka oli joko uskollinen heille tai puolueeton, tuntui niin paljon helpottavammalta. Se ei tietenkään pyyhkinyt pois pojan puoliverisyyttä, mutta pehmensi sitä roimasti jos häneltä kysyttiin, eihän kyseessä kuitenkaan ollut suoranainen kuningassuku... Kuningassuku jossa jo valmiiksi oli jo moinen visusti pidetty salaisuus jota hän vaali samalla tavalla, mitä oli valmis vaalimaan Theon kohdalla.
Piti vain järjestää asiat, hän tulisi tarvitsemaan Arania, itse Haltiakuningasta, mutta tässä tapauksessa etusijaisesti aviomiestään ymmärtämään ja avittamaan. Yksityiskohtia miten hän edes esittäisi asian herralleen, Delia ei nyt ehättänyt suunnitella halki, napatessaan Theon kädet omiinsa.

"Meillä on paljon puhuttavaa, pääni tulvii kysymyksistä... Ja ehkä sinäkin saatat olla utelias jostakin." Haltiakuningatar suoristautui ja ohjasi Theon määrätietoisesti kohden huoneen istuinryhmän divaania, laskien sitten sievän takamuksensa alas taputtaen paikkaa vierellään. Oli sinänsä ihailtavaa, että Ferendirinin poika oli pysynyt pystyssä tähän asti niinkin taitavasti, vaikka eliittikenraalin huutaminen ja raivo olisi luullut saada jalat vähemmästäkin tutisemaan, tilanteen huomioiden.
"Ennen kuin... Saat tarkemmin kertoa äidistäsi, haluan tietää mistä tulet... Tai siis ennemmin, missä sinä tarkalleen ottaen olet ollut kaiken tämän ajan ja mitä kautta olet päätynyt Dariuksen huostaan?"
Delia kysyi tohkeissaan samalla kun kääntyi istuutumaan paremmin Theota kohden mitä nyt samalta divaanilta pystyi kohden toista olemaan.
"Hän... Taisi pelotella sinua melko pahasti." Kävi ymmärtävä lisäys, Delian ollessa valmis kuuntelemaan mikäli Theo halusi siitä jotakin mainita.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Two and a Half Hawks

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Joulu 2016, 01:04

Tämähän olisi voinut olla paljon pahemmin. No, kenties niin, Theo itse ei ymmärtänyt rotuvihan päälle, kun oli puolueettoman ja neutraalin kasvatuksen saanut. Kyllä hän oli tietoinen että haltiat ja ihmiset suurta sotaa kävivät, mutta siihen hänen tietämyksensä ja mielenkiintonsa rajoittuivat. Eihän hän sodan päälle ymmärtänyt, hänen mielestään se oli tyhmää ja tarpeetonta. Mutta mitäpä hän tiesi. Theo tyytyikin vain naurahtamaan kepeästi kuningattaren toteamukselle, sen enempää asiasta puhumatta saatikka omia mielipiteitään ilmaisematta. Ehkä näin tosiaan oli hyvä - sentään hän näytti täysiveriseltä haltialta!
Nuorempi nyökytteli päätään pienesti, Delian mainitessa, että heillä oli paljon puhuttavaa. Varmasti heillä molemmilla oli kysymyksiä, joihin olin enemmän tai vähemmän palava tarve saada vastauksia. Nätisti pikkuhaukka seurasi kuningattaren saattaessa hänet sen divaanin ääreen. Hetken hän epäröi, kun Delia alas istahti ja kädellään häntä viittoi vierelleen istahtamaan, Theon kuitenkin lopulta istahtaen alas. Ja jos totta puhuttiin, se alas istuminen tuntui harvinaisen ihanalta tähän väliin.

Delia esitti enkelinpennulle kysymyksen, haluten tietää mistä Theo tuli ja miten oli tänne päätynyt. Pikkuhaukka nyökkäsi muutaman kerran, siinä samalla syvää henkeä vetäen, ennen kuin aloitti.

Hän kertoi, kuinka oli aluksi äitinsä kanssa asustellut haltioiden piilopaikassa aikansa, kunnes olivat muuttaneet Elwoodin maagikylään, kun Theon äiti oli huomannut pojassa maagisia kykyjä. Siellä he olivat asettuneet aloilleen ja Theo oli varttunut lapsuutensa. Hän myös kertoi, kuinka äitinsä oli loppuun asti jaksanut uskoa, että Ferendirin palaisi luokseen ja lopulta murtunut sydän oli vienyt siivistään luopuneen enkelin hengen. Ehkä se ei ollut kaikkein iloisin tarina kertoa kuningattarelle, mutta Theo katsoi tarpeelliseksi kertoa sen - varmistaa, että Delia ymmärsi, että puoliverisen äiti oli alusta loppuun asti palavasti rakastanut Ferendiriä ja viimeiseen asti odottanut tuota, kunnes totuus oli ottanut kiinni haaveilijan.
Theo kertoi myös, kuinka Elwoodin johtajatar oli hänelle kuin toinen äiti ja täten oli tuolta saanut apua sen jälkeen, kun oma äitinsä oli menehtynyt. Qira oli kertonut Theolle hänen sukujuuristaan ja lopulta ohjastanut Winderien jäljille. Ja sitten saavuttiinkin jo muutaman päivän päähän. Theo kertoi, kuinka Briarissa oli vieraillut ja sieltä matkannut kaupunkiin ja lopulta tavannut Dariuksen ja päätynyt tänne.
Eihän hän koko totuutta kertonut. Hän ei kertonut, kuinka oli matkaan lähtenyt Iriadorin kanssa ja sitten olikin sattunut mutka jos toinenkin, ennen kuin Theo oli päässyt edes kunnolla sedälleen juttelemaan. Tosin, eihän hän vieläkään ollut Dariuksen kanssa kunnolla ehtinyt keskustella. Lähinnä siksi, ettei Darius varsinaisesti vaikuttanut haluavan hänen kanssaan jutella...

"Ja sitten tänä aamuna veljenne saattoi minut tänne ja... ja nyt olemme tässä", Viimein Theo päätti pitkähkön, joskin silti leikellyn tarinansa.
"En... En koskaan aikaisemmin etsinyt teitä, kun en tiennyt teistä... Vaikka äitini rakasti veljeänne yli kaiken, ei hän koskaan puhunut minulle hänestä varsinaisesti... Ja oletettavasti kielsi kaikkia muitakin, jotka asiasta sattuivat tietämään, puhumasta hänestä minulle. Vasta äitini poismentyä, sain tietää kuuluvani sukuunne...".
Sukuunne, johon veljenne ei minua selvästikään halua", Pikkuhaukka lisäsi kiusallisesti naurahtaen, "Hän... on tehnyt sen jo muutamaan otteeseen harvinaisen selväksi...".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Two and a Half Hawks

ViestiKirjoittaja Ivy » 29 Joulu 2016, 02:35

Haukanpoikasesta suorastaan näki tämän tuntevan olonsa heti paljon rennommaksi kun eliittikenraali oltiin hätyytelty pois, vaikka epäröiden uskaltautuikin istuutumaan itse Haltiakuningattaren vierelle ja elekieleili yhä kaiken retuutuksen järisyttämänä. Hän taisi olla ensimmäinen pitkään aikaan, joka ei ollut saanut haltiapoikaa luulemaan saavansa selkään heti suunsa avattua ja tästä Haltianainen tunsi kummaa ylpeyttä, ylpeyttä saada olla viimein se joka saisi osoittaa lempeyttä, vaikkei toisen kärsimyksestä iloinnutkaan. Aseteltuaan aloilleen, Theodluin aloitti kiltisti pitkähkön tarinansa kierteineen ja kaarteineen, haltianaisen hiljentyen pelkäksi korvaksi.

Delian hymyilevät kasvot muuttuivat hiljalti keskittyneen neutraaliksi, veljenpojan avatessa uutta ovea hänelle tämän tähän astisen elämään, että myös kurkkauksen Ferendirinin ilmeiseen rakastettuun ja omalla tavallaan siten, itse Ferendiriniin.
Haltiapojan tarinasta tulkitsi helposti, ettei itse juuri ollut kerennyt olemaan tekemisissä isänsä kanssa ja kuinka tämän äitikin oli turhaan odottanut Winderin perheen lailla rakastaan takaisin kotiin, saamatta kuitenkaan tietää vielä pitkään aikaan tämän surmasta, menehtyen lopulta itsekin. Delia ei olisi voinut sympatisoida tarpeeksi tämän enkelinaisen tunteiden kanssa, nyökkäillen henkeään osittain pidellen, kun Theo painoitti naisen rakkautta Ferendiriniä kohtaan. Se muistutti hänen omaa, sisaruksellista rakkautta ja menetyksen surua, joka ei ollut onneksi ajanut häntä samaan pisteeseen mitä enkelin... Silmät eivät kuitenkaan voineet olla kostumati tätä ajatellen.

Theon onneksi tämän tukiverkko ei ollut ainoastaan edesmenneessä äidissään ja oli päätynyt mitä ilmeisemmin hyvien suhteiden kautta eteenpäin sukujuuriensa etsinnässä. Haltiakuningatar, vaikkakin kiitollinen tämän perille saapumisesta, otti nimiä ylös mieleensä mitä kerkesi. Nämä henkilöt tiesivät enemmän tai vähemmän tarinasta, jota ei ollut sopiva levittää yhtään enempää ja totta puhuen se vähän huolestutti joutsenemoa... Oliko Theo osannut itse olla hiljaa alkuperästään vai oliko tämä esitellyt itsensä jokaiselle vastaantulijalle Winderin suvun lehtolapsena?
Darius tiesi varmasti asiasta enemmän, mitä hän nyt kehtasi alkaa sen enempää pojalta erikseen tenttaamaan.

Alkoi myös tuntua, ettei enkeli itsekään tiennyt mihin sukujuureen oli sekaantunut, rakkauden, näin hyvin naiviin ja harkitsemattoman sellaisen mikäli Delialta kysyttiin, sivuutti sellaiset. Oli kuitenkin mahdotonta uskoa, ettei Ferendirin olisi puhunut asiasta, oliko kyseessä yhden illan kiihko vai henkilöllisyyttä salaileva, satumainen köyhäispoika prinssimäinen tarina, jossa hänen veljensä ei ollut vielä päättänyt kosia ja paljastaa varakasta sukuaan ennen kuin sota vei? Enkelinainen paljastui kuitenkin kieltäneensä ketään tietävää kertomasta pojalle, mikä viittasi siivettömän olleen täysin tietoinen kuka Ferendirin oli ollut.

Siro haltianainen korjautti syvämietteissä luhistunutta ryhtiään, katsahtaen kunnolla takaisin haltiapojan silmiin, ennemmin kuin niiden läpi kaukaisuuteen ja hengitti syvästi sisään.
"Setäsi... On kokenut paljon elämänsä aikana. Isäsi menetys oli hänelle anteeksi antamattoman raskas ja toisin kuin minä ja Lanae, en usko että hän koskaan sai kunnolla surra. Hänen piti olla vahvana minun ja... Siskomme vuoksi, meillä oli enää vain hän." Delia aloitti, ehkä hieman puolustellen veljeään, mutta ei niinkään tämän tekoja.
"Yritän varmaan siis sanoa, että hän tarvitsee aikaa. En voi luvata, että hän tulee katsomaan sinuun lämpimästi-- Usko pois, hyvin harva on päässyt todistamaan sitä, mutta voin luvata että hänkin hellittää otettaan pettymyksestä, jota hän isääsi kohtaan tuntee ja heijastaa sinuun." Hän olisi halunnut tilauttaa teetä.. keksiä, kakkusia!
Ja ei sinällään nähnyt miksi ei niin tekisi jos olisi itse vastaanottamassa kärryä, vaikka kovin ennenkuulumatonta se olikin, näky saada mini Ferendiririn mutustamassa jotakin hyvää kaiken itkun ja mielipahan jälkeen olisi ollut sen arvoista.

"Olisin kuitenkin toivonut äitisi tulevan luokseni aikaisemmin. Olisimme voineet saada sinut sujautettua sukupuuhumme sulavammin, sinun ei olisi tarvinnut kokea niin paljon vaikeuksia päästäksesi tänne ja äitisi--" Delia keskeytti, napaten itsensä ennen kuin suolaisi Theon haavoja yhtään sen enempää.
"No, minun on kai vain luetettava, että hänellä oli syynsä." Haltiakuningatar lopulta nyökkäili itselleen, huokaisten sivuun selvästi kuitenkin hieman pettyneenä enkelinaisen päätöksiin.

"Theo, sinähän kuitenkin siis haluat sukuumme?" Joutsenemo äkkäsi kysyä, ehkä jopa hieman hätääntyneesti kääntyessään jälleen haltiapojan puoleen. Haukanpoika oli aikaisemmin maininnut tulleensa vain tapaamaan isänsä sisaruksia, mutta toivon mukaan ei ollut pyytänyt suoranaista hyväksyntää pelottelun takia, eikä koska ei varsinaisesti halunnut!
"Olet sitä tietenkin valmiina jo vereltäsi ja tiedän, että setäsi on sitä ainakin nyt vastaan, mutta minä voin järjestää sinulle kaiken..! Sinun ei tarvitse olla perheettä." Haltiakuningatar nojautui tarttuakseen tätä käteen, peläten Theon tosiaan vain aikovansa kadota kuten oli aikaisemmin tarjoutunut ja jos haltiapoika niin tekisi, olisivat hekin, pitkällä tähtäimellä myös Darius paljon suuremmassa ahdingossa kuin mitä tämän lähellä pito aiheuttaisi.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Two and a Half Hawks

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Joulu 2016, 03:34

Ei Theo ollut vielä ehättänyt miettiä asiaa Dariuksen kannalta. Juuri nyt Darius oli hänelle vain yksi suuri uhka, joka halusi puoliverisen päiviltä. Mutta kun Delia kävi selittämään Haukansilmän taustoja vähän paremmin, kertoen, ettei eliittikenraalilla varsinaisesti ollut mahdollisuutta surra menehtynyttä veljeään, tunsi Theo ymmärtävänsä myös setänsä kannan asiaan. Hän tosiaan oli ilmestynyt tyhjästä - epämukavissa merkeissä - ja jos Darius ei todellakaan ollut kunnolla ehtinyt sulattaa veljensä poismenoa, oli Theodluinin ilmestyminen varmasti yllättävä, kenties jopa epämukava sattuma. Jos hän vain olisi tiennyt tästä etukäteen, olisi hän ehkä koittanut lähestyä tilannetta hieman eri tavalla. Mutta eihän hän tiennyt mitään, tädeistään tai sedästään, eikä edes isästään... joten hänellä ei oikein muuta vaihtoehtoa ollut siunattu.

Ymmärtäväisesti pikkuhaukka kuitenkin nyökytteli, Delian kertoessa Dariuksen tarvitsevan aikaa. Ehkä se aika ei riittänyt puoliverisen hyväksymiseen, mutta muutakaan ei voinut.
"Olin jo varautunut siihen, ettei teistä kukaan minua lämpimästi vastaanota, tai ylipäätään hyväksy", Theo vastasi Delialle, "Enkä tullut tänne teidän hyväksyntää pyytämään. Halusin vain tavata teidät, siinä kaikki", eihän hän vielä Lanaeta ollut tavannut, mutta jo kaksi näinkin suuressa asemassa patsastelevaa sukulaista riitti kyllä. Mitä muuta hän olisi voinut edes toivoa?! Olihan hän saanut henkilökohtaisen audienssin kuningattaren kanssa jo.

"En usko, että äitini teistä tiesi niinkään paljon", Pikkuhaukka hymähti kuningattarelle, "ehkä sen takia hän ei luoksenne tullut aikaisemmin... Tai sitten... Hän halusi odottaa isääni. Kuulemma veljenne oli luvannut esitellä äitini suvullenne, kun seuraavalta komennolta palaisi... mutta ilmeisesti hän ei koskaan palannut...".

Kun kuningatar kävi kysymään, halusiko enkelinpentu heidän sukuunsa, pudisti Theo automaattisesti päätään. Ei, kyllä, ehkä? Ei hän tiennyt, hän oli vain halunnut tavata setänsä ja tätinsä!
"E-e-en haluaisi minkäänlaista soppaa teille järjestää", Theo lähti heti sopertamaan, "Tahdoin vain t-tavata teidät. Veljenne, teidät j-ja siskonne".
"Sen... sen pidemmälle en oikeastaan edes ehtinyt miettimään", pikkuhaukka kävi myöntämään, katseensa laskien jälleen lattian puoleen, "tämä kaikki kävi vain niin... äkkiä. H-haussahan se on, kun minä niin sanon! Itsehän tänne tulin ja luulin olevani valmis tapaamiseen, mutta... Kaikkea on sattunut ja nyt kun tänne päädyin niin... kaikki tuntuu niin nopealta".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Salit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron