Kirjoittaja Crimson » 18 Joulu 2017, 15:40
Iriadorista alkoi tuntua ahdistavalta istua sijoillaan, nuoremman harvinaisen tiiviisti tuhoten viinilasinsa sisältöä kuin mehua konsanaan kurkustaan alas. Darius haastoi tapansa mukaan riitaa ja kaivoi verta nenästään asiasta, joka oli heille asetettu ehdotukseksi! Eihän Areth ollut lyönyt lukkoon mitään, vaan puhunut vain suunsa puhtaaksi kuten kenraali oli halunnut! Kaikki oli tullut yllätyksenä - mutta pitikö varteenotettavasta ehdotuksestakin sitten alkaa rutista vastaan kuin mikäkin pahantuulinen kakara konsanaan. Jos kyseessä olisi ollut Aran, Darius ei olisi ikimaailmassa avannut suutaan tuolla tavoin puhuakseen sille pässinpäälle vastaan ilman, että olisi halunnut selkäänsä vartavasten.
Punapään katse kohosikin kulmien alta Winderin äänen suuntaan nyreänä, varoittavasti, kun Haukansilmä alkoi nyt kyseenalaistaa myös hänen tapojaan ja hiljaisuutta, kun Iriador ei ollut mitään enempää Dariukselta vaatinut Kuiskauksessa olemisensa aikana. Nuorimman ilmeen nähdessään kreivistä alkoi tuntua paremmalta istahtaa alas Winderin pauhauksen yhä soidessa taustalla, Arethin käännähtäenkin kannoillaan ja hakien itselleen viimein sijan istua mukavasti, sen sijaan että yritti yhä nousevassa humalassaan horjua paikoillaan.
"Ja sinä tiedät ihan hyvin miksen ole vaatinut mitään enempää sinulta, kuin olet jo antanut", Iriador hymähti terävästi sijoiltaan Dariukselle. Kyllä kenraali tiesi hänen olevan tyytyväinen siihen sijaan, missä punapää tällä hetkellä oli. Eikä hän kaivannut sen enempää, kun asiat toimivat omalla painollaan juuri kuten niiden kuuluikin kulkea. Darius tiesi ettei Iriador kaivannut ylennyksiä. Eikä valtaa minkään suhteen. Kun se piti tuoda tuolla tavoin räyhäten ilmi ja alakanttiin häntä katsoen, ei Iriador voinut antaa vain asian olla enää.
"Koska en sitä tarvitse. Eikä Kuiskauskaan, koska sinulla on jo kaikki, kuten aina väität", punapää laski tyhjän viinilasin kädestään pöydälle, ja nousi sijoiltaan ylös sokean katseensa Winderissä pitäen, "Ei minulla ole syytä näyttää enempää", Iriador naurahti surkuhupaisasti.
"Hyvä jos edes hyväksyt sitä, että yritän usein puoltaa sinua. Ei kukaan syytä sinua, jos minä uhraan henkeni muiden puolesta, paitsi sinä itse - me olemme täällä sinua varten, ja sinä meitä varten, kuka tahansa meistä astuisi tulilinjalle sinun puolestasi, mutta sattuneista syistä, sinä eväät sen tilaisuuden usein nimenomaan minulta. Isäni lähestulkoon murhasi sinut, koska tulit perääni! Hän olisi voinut murhata myös minut! Luuletko että rikkinäinen joukko saisi sovituksi mitään ensikädessä, kun se käsipuolinen mielipuoli olisi ensimmäisenä marssimassa pöydänäärestä omille teilleen ja jättäisi ryhmänsä jälkeensä menneet maton alle lakaisten?!", punapään jäätävä katse pysyi Winderissä, hänen nostaessa kätensäkin puuskaan rinnalleen pauhatessaan vuorostaan huoneessa. Ainoa joka tuntui seurasta nauttivan juuri nyt, oli kreivi, joka hiljaisuudessaan vain siemaili viiniään hymisten ja toista jalkaana polvellaan heilutellen kuin jonkin melodian tahdissa.
"Tiedätkö, muistutat vähän isääni juuri nyt", Iriador jatkoi sanat lähes sylkäisten suustaan Dariukselle, "Minulla ei ollut tilaisuutta kasvaa sellaiseksi, eikä minulla ole siihen tilaisuutta sinunkaan alaisuudessasi. Mutta lienisin takuulla samanlainen kusipää, jos olisin alunalkaenkin vain jäänyt sinne, koska minulla ei olisi ollut muita vaihtoehtoja". Se ei ollut enää puhetta kumppanilta kumppanille, eikä liioin alaiselta esimiehelle. Siinä oli vastakkain kaksi suurta nimeä, joista se punapäinen oli valmis poistumaan paikalta. Ei hän halunnut tapella Winderin kanssa, ei nyt, ei tähän aikaan, ei senkään tähden että päivä oli ollut mukava. Mutta ei hän myöskään aikonut katsoa sormiensa lävitse Haukansilmän tapaa puhua hänestä, jos kyseessä oli heidän parisuhteensa ulkopuolella käyty keskustelu arvonimistä ja titteleistä. Sitä oli alentavaa kuulla, eikä Iriador varmasti antaisi yksiselitteisesti anteeksi mokomaa jälkikäteen.
"En ole nuori enää Darius, isäni oli saman ikäinen astuessaan virkaansa, ja sinun ikäisesi, kun hän päätti hajottaa kaiken mitä oli ehättänyt rakentaa, kaiken sen missä hän oli menestynyt. Ja mitä kuvittelit vastapuolen linjastoissa tapahtuvan – ei heillä ole aikaa odottaa satoja vuosia nimittääkseen menestyneitä sotilaita riveihinsä!", punapää ärähti, puolittaisen askeleen ottaen eteenpäin ja näyttäen siltä, että ponkaisisi sijoiltaan vielä kuristamaan Dariuksen niille sijoilleen, kreivin nyökytellessä hitaasti tuoliltaan korkeahaltian sanoihin samalla. Mutta ei, sitä Iriador ei kuitenkaan tehnyt, nuoremman kyllästyneen, turhautuneen jäisen katseen vain tuijottaen yhä Haukansilmää, "Aina välillä, minä kyllästyn tapaasi olla ja käsitellä asioita. Enkä aio jäädä pidemmäksi toviksi märehtimään väliinne, jos joudun kuuntelemaan ristitulessa sitä, kuinka epäpätevänä ja yksinkertaisena minua pidät".
"Kiitän Hänen korkeutensa suomasta tilaisuudesta", punapää tuhahti, käännähtäen viimein sijoillaan kävelläkseen pois paikalta, "Luulen sen kuitenkin olevan liikaa eräille". Niine hyvineen punapää poistuikin huoneesta kuuntelematta minkäänlaisia vastaväitteitä tai napinoita enää jälkeensä, kulmat kurtussa sulkien oven perässään ja marssien hieman etäämmälle ovesta. Ei hän minnekään voinut lähteä. Eihän hän tiennyt minne olisi ollut menossa... joten mieluummin hän odottaisi tässä seinään nojaillen ärtymystään tasaillen ja sitä, että pääsisi Dariuksen kera takaisin painumaan pehkuihin. Otti päästä, niin suunnattomasti, sen koleuden varmaan välittyessä myös huonetta vartioiville kreivin henkivartijoille vieressä.
Arethdriel oli oikeastaan yllättynyt siitä, että korkeahaltia oli omatoimisesti puhunut itsensä pois paikalta, pois tilanteesta. Se oli... odottamatonta, ehkä jopa erikoista todistaa Dariuksen ja Iriadorin välillä, mutta kyllä hän ymmärsi mistä moinen nyrtyminen mahdollisesti oli johtunut. Kreivi ehättikin tahollaan lähinnä päällään vain kumartaa punapään kiittäessä tästä tilaisuudesta, ohimennen sitten seuraillen viinilasinsa takaa kuinka sokea sitten päättäväisenä poistui huoneesta.
"Sinä halusit minun menevän suoraan asiaan, suotta siinä mökötät", siniverinen huomautti viimein Dariukselle, kun ovi punapään perässä sulkeutui.
"Harkitse ehdotustani. Voin suoda sinulle neuvojani ja ideoita joukkojesi kehittämiseksi, kuten olen tähän saakka tehnyt yleisesti sotilaspiireissä - lupasin sinulle kuitenkin pysyväni erossa Kuiskauksen sisäisistä päätöksistä, joten en myöskään aio sinua pakottaa mihinkään loppujen lopuksi. Muutos hyödyttäisi hänenkin uraansa merkittävästi, päätös on kuitenkin sinusta kiinni, ja kumppanisi on siitä yhtälailla tietoinen".
"Tiedä se, ennen kuin suusi avaat pauhataksesi", kreivi tuumi kenraalia silmätessään.
//PALJON LISÄÄ LOKENEE JOO <3 Darius nyt sitten taas, LOOK WHAT YA DID. Pitääkö sille laittaa pakkopaita ja suu täyteen vaahtokarkkeja ja roikottaa hetki ikkunasta pihalla, että se rauhottuu//