Kirjoittaja Crimson » 17 Joulu 2017, 19:29
Kreivi hymähti Winderin näyttäessä nyreää naamaa, vaikkei se sinällään häntä käynytkään tässä mielentilassa mitenkään loukkaamaan. No, siinäpähän sadattelisi, kai tuo oli siihen oikeutettu – tuskin kukaan olisi hyvällä tuulella jos joutuisi ykskaks yllättäen lähtemään näin varhaisena yönä jonnekin. Etenkään hoitamaan työtehtäviä.
Tietenkin kenraali myös kävi äkkiseltään kieltäytymään juotavasta ja sijasta istua – oli silti ollut kohteliasta tarjota siihen tilaisuutta. Eihän Arethdriel Winderiä tuntenut niin hyvin kuin olisi kenties saattanut, mutta kaiketi tuohonkin tapaan tottuisi. Osiltaan se tietty myös kiehtoi, jos muut uskalsivat yksiselitteisen suorasanaisesti hänelle puhua, sen sijaan että olisivat juuri oletetulla tapaa vain noudattaneet joka ikistä pyyntöäkin orjallisesti miellyttääkseen siniveristä.
Darius uhkasikin lähettää punapään pois paikanpäältä, Iriadorin lähinnä kohottaen lähestyvien askelten puoleen katseensa viimein. Se taisi tuijottaa kutakuinkin kreivin rintakehän korkeudelle, ehkä jopa hieman vinoon pisimmästä tahosta, mutta se kyllä riitti kertomaan korkeahaltian kuuntelevan ja olevan läsnä; vaikka niin kovasti väsyttikin samaan aikaan.
"Oikeastaan asiani koskee ennemmin häntä, mitä sinua", Areth huomautti Dariukselle yhä niin rauhallisesti hymyillen, askeltaessaan lähemmäs kaksikkoa ja pysähtyen muutaman metrin päähän noista, "Olisin voinut kutsua Mir Valdorenin tänne yksin yhtälailla kuulemaan asiani - mutta tiesin, ettet olisi siihen tahollasi suostunut".
"Joten päätin kutsua teidät molemmat", arpikasvoinen jatkoi viinilasistaan siemaisten syvänpunaista viiniään kurkkuaan kostuttaakseen. Siinä samalla myös Iriador hymähti terävämmin kreivin sanoille, tietämättä mitä varsinaisesti olisi halunnut tästä tilanteesta tuntea. Hän oli näreissään, mutta samalla edes jollain tasolla vielä tyytyväinen, koska tilanne ei vaikuttanut niin uhkaavalta ja väistämättömän ikävältä, kuin se olisi saattanut. Ehkä se johtui siitä, että kyseessä oli Areth, eikä Aran.
"Olkoot menneeksi nyt kuitenkin sitten, ei teitä tunnu kiinnostavan ylenpalttinen rupattelu millään tavalla - kuten oletinkin", kreivi hymähti huuliaan mutristaen lasin huuliltaan alas saatuaan.
"Oletko miettinyt koskaan kertovasi taustoistasi muillekin, kuin vain Dariukselle ja satunnaisille ystävillesi?", Areth pamautti sitten ääneen sen kummemmin enää yrittämättä lämmitellä tilannetta, kädellään sokean puoleen elegantisti viitaten, vaikka eihän tuo sitä nähnyt. Moinen huomautus kuitenkin sai punapään hätkähtämään ja puremaan lähestulkoon kieleensä. Eihän kreivin pitänyt hänen taustoistaan mitään tietää!
Vaistomaisesti käsi nousikin lipumaan omalle kaulukselle, Iriadorin kokeillen kankaiden läpi sitä Shyvanan antamaa korua, joka ajatusten seurailun esti. Olihan se paikoillaan yhä, hyvä jos Iriador sitä koskaan kaulastaan pois otti sen toisen ketjun lisäksi, jossa säilytti Dariukselta saamaansa sormusta. Eikä Arethdriel takuulla olisi saattanut Taivaanturmelijan loitsuja kumoamaan. Tarkoittiko se että Theo oli kreiville kertonut? Pelkkä ajatus sai äkkiseltään Iriadorin painamaan leukaansa alemmas ja katsahtamaan lattiaan harmistuneena – ei hän halunnut uskoa vastaavaa Theodluinista, joten kaiketi siniverinen oli mennyt haukanpoikasen mieltä sorkkimaan omaksi ilokseen.
"Theodluin kertoi sinulle?", korkeahaltia kysyi tasapaksulla, aavistuksen pettyneellä äänellä, katseensa kohottaen uudemman kerran kreiviin epätietoisena siitä mitä tästä mahdollisesti seuraisi.
"Kaivoin sen tiedon hänen mielestään itse - suotta poikaa syytätte, paitsi korkeintaan siitä, että hän johdatteli omasta puolestaan keskustelumme kulkeutumaan tähän sattuneeseen pisteeseen", Areth naurahti, suoden kuitenkin pahoittelevan katsahduksen kaksikolle huvittuneisuutensa päätteeksi, "Kumppanisi on myös pyytänyt minua aikaisemmin keskustellessamme tänään, pyytämään sinulta anteeksi aikaisempia sanojani ja tekojani". Se toteamus sai taas tunnetilan vaihtumaan silminnähden Iriadorin kasvoilla, punapään ryhdistäytyen ja kohottaen kulmaansa häkeltyneenä ja miettien pitäisikö tässä vaiheessa varautua jo johonkin pahempaan. Näkikö hän unta ehkä sittenkin, eihän tämä voinut olla mitenkään mahdollista - kreivikö aikoi pyytää muka anteeksi häneltä?! Iriador kirjaimellisesti kavahti siniverisestä kauemmas...
"Olen pahoillani aiheutuneesta hallasta, ja mielipahasta, johon tekoni johtivat itsekkäistä syistäni. Tiedostan seuranneeni sokeasti väärää polkua Hänen majesteettinsa jalanjäljissä aikanani – se oli virhe, jonka saatan viimein tiedostaa täysin todistettuani omin silmin viimeaikaisia tapahtumia, joista Darius on varmasti ehättänyt mainita sinullekin tänä aikana", Arethdriel huokaisi, rauhallisella äänenpainollaan kuitenkin jatkaen, "Muistutuksena virheistäni ja heräämättömyydestäni kannan kasvoillani ystävänne toimesta nyt lähtemättömiä jälkiä, joista syytän vain ja ainoastaan itseäni, sekä Hänen majesteettiaan, jonka suosiosta sokeana olen toiminut häntä miellyttääkseni ja aikaani tuhlannut turhan pitkän tovin elämästäni". Ja sitten Cúthalion kumarsi arvokkaasti, kreivin kirjaimellisesti jääden kaksikon kengänkärkiä tuijottamaan jopa aavistuksen jännittyneenä, vapaan kätensä omalle rinnalleen tuoden, "Suottehan virheeni ja tekoni minulle anteeksi, sekä tilaisuuden aloittaa alusta suhteenne, jota väärin olen kohdallani rakentanut tähän saakka".
Siinä se oli, virallinen anteeksipyyntö, joka taisi hermostuttaa Iriadoria enemmän kuin kreiviä millään tavalla. Punapää oli häkeltynyt, aurallaan kyllä aistien siniverisen kumartuneen heidän edessään, ja sekös tuntui tekevän tilanteesta entistäkin vaikeamman. Pitikö tuohon uskoa? Vai oliko kaikki vain yhtä suurta valhetta joka tapauksessa, jolla Areth olisi voinut heidän luottamuksensa anastaa jälleen vain rikkoakseen sen uudelleen?
Cúthalionin sanat kuitenkin kuulostivat aidoilta, tuo oli aidosti pahoillaan monesta muustakin syystä kuin vain siitä, että heillä sattui olemaan takanaan surkeita kohtaamisia. Ja kreivi tunnusti sen kaiken heidän edessään tällä tavoin – tavallaan se kosketti ja sai Iriadorin olemaan pahoillaan siitä, millainen yksi suuri solmurykelmä tämä hovi ja sen arvostetuimmat tahot sen keskellä olivat. Kun yksi yritti korjata järjestelmän kohtia, kääntyi aina joku toinen horjuttamaan sitä yritystä...
Varovaisesti Iriador käänsi katsettaan toisaalle nielaisten kuivaksi käynyttä kurkkuaan, lopulta vaaleiden silmien nousten kohden Dariusta epäröiden. Punapää oli sanaton. Hän halusi antaa anteeksi kreiville, jos se todellakin muuttaisi heidän välejään sellaiseen suuntaan, jossa ei tarvinnut ajatella pelkäävänsä herransa kohtaamista sellaisena päivänä, jolloin itse kuolema olisi niskassasi hääräämässä ja viittä vaille valmis viikatteellaan leikkaamaan kurkkusi auki. Mutta Iriador myös halusi, että Haukansilmä olisi hänen kanssaan asiasta samaa mieltä...
"Ei minulla ole syytä kantaa kaunaani teille...", sen verran Iriador kykeni sanomaan, nostaen kätensä vaivautuneena raapimaan niskaansa.
//No kyl! <3 Eru ja Scylla ko menee jo niin Ane kattoo vaan perään et voi perkele eikai taas. Pumpkin ja Lokene viä mukaan nii niil on hirvee viisikko sit jolla lähtee rellestään//