Kirjoittaja Crimson » 26 Syys 2017, 23:06
Areth silmäili rauhallisesti kenraalia, aistien kyllä sen pinnalla kytevän ahdistuksenkaltaisen toisesta. Syystäkin kenties, kreivin kuitenkaan antaen sen synkistää juuri nyt omia ajatuksiaan millään tapaa keskittyessään kuuntelemaan Winderiä.
Ei tuo ollut antanut muiden tietää, ei niitten satunnaisten lisäksi, kuin vasta nyt tästä kaikesta. Ilmeisesti Dariuksen sisaret eivät kuitenkaan asiasta tienneet – tosin, mahtoiko Delia aavistaa, tai oliko Aran tuolle kiusallaan laulanut. Kaiketi kuningatar olisi siinä tapauksessa veljelleen asiasta puhunut ja he molemmat olisivat siitä tietoisia.
”Hän kaiketi muistuttaa sinua siitä myöhemmin, jos syystä tai toisesta ei kanssasi avoimesti halua muiden edessä olla. Mutta haluan epäillä sitä sen myötä, miten näin sinun käyttäytyvän Seyrin seurassa”, Arethdriel huomautti välistä vinosti hymyillen, oman lasinsa lopun sisällön käydessä kumoamaan huuliltaan viimein alas. Sen myötä katse laski kuitenkin mietteliäänä takkatulen puoleen, Haukansilmän tuodessa esille kumppaninsa suuttumiselle olevan vielä muitakin syitä.
”Ainahan voin yrittää”, kreivi mietti vakavampaan sävyyn Dariukseen katsahtaen, ”Ei ole kuitenkaan minun päätettävissäni, hyväksyykö hän anteeksipyyntöni, vai päättääkö purra minua uudelleen näpeilleni”. Ymmärsihän hän kenraalia, ja hän tiesi heidän välillään olevan omanlaisensa jännitteen menneiden tähden. Siinä missä Iriadorin kohdalla hän teki samoin. Ja monen muunkin varmasti, joista osan kanssa Arethdriel ei tulisi kuuna päivänä sovittelemaan sanojaan ja tekojaan millään tasolla. Mutta kenties – kenties hän voisi Winderin tähden yrittää sovittaa välinsä omasta puolestaan myös Mir Valdorenin kanssa. Ei hän siitä mitään menettäisi. Paitsi sormensa, jos punatukkainen niihin päättäisi kiinni todellakin purra.
”Anteeksi pyyntö siis, jos sillä aloitan, määräytykööt loppu kumppanisi vastauksesta”, siniverinen ilmoitti päätöksensä, kurottautuen laskemaan samalla lasin kädestään takaisin pöydälle, alati Winderiä katsellen, ”Olkoot se sitten ensimmäinen lupauksistani – sinulla on toinen vielä jäljellä”, viekas hymy kohosi miehen kasvoille niiden sanojen myötä.
”No mutta, parempi lienee, että alan hiljalleen tehdä lähtöäni ja annan sinun rauhoittua tästä kaikesta”, Arethdriel ilmoitti sen pidempään jahkailematta, hiuksensa ojennukseen sukien pikaisesti ja suoristi takkinsa yllään pikaisesti.
”Taidan palata vielä linnalle järkyttämään kasvoillani ja yllättävällä saapumisellani tahoja, hankkiudun vihattujen listalle ja ryöstän Aranin parhaimmat viinit itselleni, ennen kuin se pässinkutale ehtii sen tehdä ennen minua”, kreivi virkkoi vinosti virnistäen, kääntyi poimimaan vielä kävelykepin matkaansa ja käännähti sitten kannoillaan kenraaliin päin.
”Viivyn yön ylitse. Tuskin minnekään linnalta poistun, joten jos mieleesi vielä tulee jotain keskustelemisen arvoista tähän muutokseen liittyen, niin etköhän löydä minut sieltä. Tai lähetä joku tuomaan viestisi minulle – muutama matkaani lähteneistä henkivartijoista todennäköisesti yöpyy täällä tuvilla, pidän huolen siitä että he tietävän missä kuljen joka tapauksessa, vaikka lepäämässä täällä olisivat”, siniverinen pohti, syvään nyökäten Dariukselle sanojensa päätteeksi, ”Minä kiitän seurastasi ja lasillisesta. Ja toivon yhteistyömme ja ymmärryksen toimivan paremmin jatkossa, kera tai ilman niiden suudelmien, joita olit minulle ensitöiksesi tyrkyttämässä”, Areth kohautti kulmiaan kiusoitellen eliitille.
Iriador naurahti ja jäi hymyilemään maireasti itsekseen pikkuhaukan puhuessa, että he olisivat voineet savustaa mokomat tummatukat ulos huoneesta. Sepä vasta olisi ollut mielenkiintoinen näky, ja ehkä omalla tavallaan jopa mieluinen kiusa, jonka punapää olisi halunnut nähdä tapahtuvan. Siitä tulisi kyllä sanomista… Velethuilinkin todeten vierestä että oli parempi ehkä vain maltillisesti odottaa siniverisen poistumista. Kyllähän Iriador tiesi, ettei Darius kreivin seurasta välittänyt. Eikä noilla nyt tuhottoman kauaa voinut kestää keskustella, Winderin tuskin yltyessä edes suurempaan jutusteluun Arethdrielin seurassa...
”Ei viihdy ei”, Iriador hymähtikin lopulta, uudelleen nojautuen pöydän ääreen mukavasti sijoilleen. Ainakin hetkeksi…
Pikkuhaukan ääneen uskaltautuessa utelemaan mitä kreivin kasvoille oli käynyt, kaventui Iriadorin katse ja ilme vakavoitui selvästi. Kyllähän hän tiesi… ainakin sen verran, mitä Darius oli muutama viikko sitten sattuneista hänelle kertonut. Eivät muut tainneet sitten tietääkään, että niiden jälkien taustalla oli Briarin kyläpäällikkö itse… eihän se noille kuulunut! Eikä hän aikonut kertoa, ei missään nimessä! Eikäk yllä vaikuttanut siltä, että Theo, saati edes Velethuil eivät olleet valmiita siitä myöskään ääneen kysymään Cúthalionilta itseltään.
Punapää käänsikin päätään muina miehinä poispäin Theosta, hetkeksi koittaen keskittyä aivan toisiin ääniin kuin haukanpoikasen ja vanhemman sotilaan sanailuun. Vaikuttaen poissa olevalta, eikä niin kiinnostuneelta kaksikon puheista, kunnes Iriador käänsi taas kasvonsa paremmin pöydän ääressä istujien puoleen.
”Minulla on sellainen tunne, että hän valehtelisi joka tapauksessa, jos kysyisit”, punapää hymähti, ”Parempi ettette kysy…”, sen verran korkeahaltia vinkkasi Theodluinille, sokean käydessä itsensä työntämään ylös jaloilleen sitten pöydän äärestä.
”Menen jo odottamaan, jos koskaan saisin vuoroani puhua Dariukselle”, korkeahaltia nosti kasvoilleen ystävällisen hymyn, ”Katson että Theo saat tietää sitten, kun olisin vapaana – minähän otan sinut mukaani kaupungille seikkailemaan, ennen kuin lähtökäsky piilopaikkaan käy!”, Iriador naurahti.
Kättä heilautettiin noille jälleen näkemisiksi, punapäisen lähtiessä sitten askeltamaan yläkerran puoleen Winderin työhuonetta kohden.
//Se on kuule peltoauto alle ja si mennään. ES menee tankkiin niin päästään lujempaa, ellei jopa kuuhun samantien//