Pikku prinssit ja minä

Suuria ja pieniä, koreita ja hieman vaatimattomampia. Saleja löytyy jokaiseen käyttötarkoitukseen, kaiken kokoisia ja näköisiä.

Valvoja: Crimson

Re: Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Tammi 2019, 22:13

Pikkuhaukan ei täytynyt pitkään odotella vastausta uteliaisiin kysymyksiinsä, kun Aaron kävi kertomaan paremmin mystisestä piilopaikasta. Kuulemma se ei ollut maan alla, mutta jonkinlaisen maagisen suojan ympäröimänä. Haukankatse tarkentui jälleen kisälliin, puoliverisen kuunnellen harvinaisen tarkasti taas tuon kertomaa, vaikka loppupeleissä Theodluin ei saanut kaikenkattavaa vastausta kysymyksiinsä. Ei hän sellaista kyllä odottanutkaan Aaronilta, kisällin lähinnä kertoen omien kokemustensa pohjalta siitä kylästä — vai oliko piilopaikka luokiteltavissa myös kaupungiksi?
Tummat kulmat kohosivat pienesti, Aaronin luetellessa perheenjäseniään ja mainiten "Vanhan ukon". Tarkoittiko haltia isoisäänsä vai omaa isäänsä? Jatkokysymykset tähän havaintoon lähtivät laukkaamaan mielessä, Theon kuitenkaan kehtaamatta saatikka ehtimättä kysellä sen enempää nimikkeen perään, kun Aaron palautti keskustelun Windereiden sukukartanoon ja siellä vierailemiseen.
"Tietenkin se on hienoa. Upeaa, jopa, olen aina halunnut tietää enemmän isästäni ja hänen menneisyydestään, joten jos pääsen vierailemaan hänen lapsuudenkodissaan...", Theo selitti hymähtäen, "En vain tiedä, mitä odottaa. En ole koskaan varsinaisesti mitään kartanoita nähnyt, saatikka sitten aatelispuolesta tiedä mitään... Eikä se varsinaisesti minua kiinnosta. En halua isäni veriperimän tuomia titteleitä tai asemaa, tahdon vain... tietää hänestä enemmän".

"No, ehkä siellä viinikellarissa nukkuu joku palvelijoista, joka huutaa unissaan?", Lähinnä vitsiksi tarkoitettu heitto suotiin Aaronille, enkelinpennun sen pahemmin murehtimatta sukukartanon kummittelua. Johan hän oli kummituksia, demoneita ja räyhänhenkiä nähnyt elämänsä aikana, yksi aave kellarissa ei niin kovasti häntä huolettanut, vaikka ehkä olisi pitänyt.

Aaron kävi mainitsemaan, että oli itsekin matkalla piilopaikkaan, ehkä. Enkelinpentu kallisti pienesti päätään, antaen haltian jatkaa kertomaansa, kisällin mainiten veljensä olevan menossa naimisiin ja häntä ilmeisesti odotettiin vieraaksi.
"No totta kai sinä menet!", Theodluin tuhahti, sen paremmin takertumatta Aaronin muihin mietintöihin, "Veljelläsi on suuri päivä tiedossa, varmasti hän haluaa myös sinun olevan paikalla. Jos ei muuten, niin ainakin näyttäytymässä! Se merkitsisi hänelle varmasti paljon", enkelinpentu jatkoi, "Ja etköhän sinä jonkun seuralaisen matkaasi löydä paikanpäältä, olethan sentään Sinisen Kuiskauksen sotilas! Tai no, kisälli, mutta eihän sitä tarvitse seuralaisille mainita. Ja loppupeleissä, veljesi tuskin välittää, tulitko yksin vai seurassa, kunhan olet paikalla, jakamassa hänen tärkeän päivän hänen kanssaan".


// :D:D:D:DDD AARON U SILLY JUST ASK //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Ivy » 07 Tammi 2019, 14:08

Se oli mahtavaa haukankinpojan mielestä. Tietenkin se oli! Eikä Aaron voinut kuin kirpistys poskellaan kuunnella toisen intoa niin isästään, mihin hän ei voinut samaistua mutta mielellään tuolta kumminkin kumpuavaa uteliaisuutta kuunteli aina huoleen tietämättömyydestä, miten aateliset elivät, jossa kisälli ei myöskään voinut auttaa mutta tulihan tuo pian kai näkemään. Kisälli raapi kaulaansa, hymähtäen mitä kellarin kummituksiin tuli, jatkamatta hullua huhua sen paremmin, pienen sinisuomuisen haukotellessa vierellä, köllien auringonlämmössä kuin tavanomainen lisko.
Haltiapojan siniset silmät, erehtyen pois nätti pojasta hetkellisesti lemmikkiinsä palasivat jälleen Theodluiniin tämän vastatessa hänen epäröintiin lujalla varmuudella. Totta kai hänen menisi? Tai siis... Totta kai hän menisi! Kuiskauksen kisälli virnisti kumminkin vielä epäröiden, silmäillen vierellään seisovaan kutripoikaan joka ei nähnyt tässä mitään mietittävää ja olihan se ensiaatteelta melko itsestäänselvyys. Jos joku niin läheinen kuin velipoika meni naimisiin ja sinut oltiin kutsuttu, niin totta kai sitä menisi. Vaikka sitten ilman heilaa, ellei sellaista ollut vietellyt kiiltävällä Sinisen Kuiskauksen sotilaan tittelillä, jonka mainitseminen ylpistytti haltiapoikaa silmissä, Aaronin nyökkäillen... Mutta silti.. Halusiko hän? Kyllä, mutta siellä olisi paljon väkeä, melua ja hän saisi varmastikin paljon ansaittua huomiota osakseen, mutta silti hän ei halunnut mennä yksin. Harvalti hän oli viime aikoina palannut kotiin ilman ketään uutta, joko järkyttäen tai miellyttäen loppuja perheenjäseniä.

"...Olit menossa jo huomenna?" Aaron kysyi asian varmentaen, löysäten rannesuojansa nyörejä, vaikkakin niillä lähinnä näpräillen jotta sormilla olisi tekemistä.
"Voisin tulla mukaan... Ehkä siis..!" Kisälli nousi istuultaan Theon eteen, tähän jotenkin kumminkaan kehtaamatta vielä luoda katsekontaktia, sen käydessä kaikkialla muualla kuten liskossa ja varusteissa kuin ne olisivat tarkistusta vaatineet.
"Seureeksi tarkoitan, en aikonut kartanoon astua ja häiritä perheiltaasi, mutta... Jos tahdot, niin en pistäisi pahakseni, mikäli haluat tulla... Häihin? Veljeni siis." Kisälli sai kakistettua ulos, katsoen nyt kohonkin nätti pojan kasvoihin, tuntien olonsa luonnottomaksi kysyessä, vaikkakin kovin epäsuoranaisesti kysymyksen jossa ei sinällään pitäisi olla mitään outoa... Kai?
"Ne kun ovat samassa suunnassa, etkä ole varsinaisesti tavanomainen seuralainen mutta... En ehdi etsiä sellaista ja eivät he välitä, olen tuonut kotiin paljon pahempaakin ja voisin mennä auttamaan kotiin ennen juhlia... Ja hakea sinut? Jos haluat.. Siis edes tulla?" Siniset silmät kohosivat nätti pojan kultaisiin, niihin jännittyneesti jääden.


//And the super straigth award goes to.................//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Maalis 2019, 14:41

Theodluin nyökkäsi kisällille, tuon varmistellessa, oliko hän aikeissa matkustaa huomenna. Sen käsityksen Theo oli saanut ja siinä uskossa eli, ellei matka nyt syystä tai toisesta peruuntuisi. Kaikki oli kuitenkin kiinni kuningattaresta, ties vaikka tuolle tulisi yllättävä este, eivätkä he pääsisikään matkaan. Aaron jatkoi puheitaan, pohtien että voisi lähteä matkaan, ehkä. Saattueeseen, kerta matka oli sama, niin miksipä ei? Todennäköisesti kuningattaren saattue tuli koostumaan lähinnä Kuiskauksen sotilaista, tai sellaisen käsityksen Theo oli saanut, kun joskus aikoja sitten oli aihetta sivunnut Velethuilin ja muiden sotilaiden kanssa jutellessa. Kuulemma Darius ei enää luottanut sisariensa saattueeksi muita, kuin omia alaisiaan, koska kuningattarelle oli toisen saattueen seurassa sattunut jotain...
Pikkuhaukka oli jo vastaamassa nuoremman kysymykseen, kun Aaron jatkoikin puheitaan ja osin yllättäen kysyi, olisiko Theo halunnut häihin hänen seuralaisenaan. Theodluin katsoi hetken hämmentyneenä kisälliä, ollen lähinnä yllättynyt siitä, että Aaron juuri häntä kysyi. Eihän hän edes tuntenut hääparia, saatikka sitten kisällin perhettä! Mutta, tämähän olisi mitä mainioin tilaisuus tutustua heihin.

"Jos se vain tädilleni sopii, eikä kukaan muukaan sitä vastaan ole, niin tulen kyllä mielelläni!", Lopulta se tuttu hymy palasi enkelinpennun kasvoille, "Siitä pitää vain sopia, sitten kun näen Delian taas...".
"Mutta nyt!"
, reippaasti käsiään yhteen lyöden Theo jatkoi, "Minun on löydettävä setäni. Ja jos sinä tosiaan haluat huomenna matkaamme, lienee sinunkin parasta käydä hänen juttusillaan? En usko, että voit ihan tuosta vain lähteä omille teillesi, ilman hänen suostumustaan", puoliverinen virnisti, ennen kuin kääntyi kannoillaan ja lähti kävelemään kohden Kuiskauksen tupia. Jos setänsä ei siellä ollut, niin varmasti joku paikanpäällä osasi kertoa, missä päin hovia eliittikenraali hyppeli.




// Se on se kuiskausefekti //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Ivy » 24 Maalis 2019, 16:15

Hänen kysymyksensä aiheutti leppäkeihäässä näkyvän hämmennyksen, nostattaen pienen paniikin Aaronin sisimmissä. Hillityn, peitetyn sellaisen sinisilmäisen suupielien syventyessä alas. Ehkä se olikin liian outo kysymys! Kyllä, Aaronkin ehti jo vakuuttua siitä siinä lentävän sekunnin aikana, kunnes hymy palasi haukanpoikasen pärställe ja vetosi tätinsä suostumukseen, riiputtaen oman vastauksensa tähän... Ja sehän kävi järkiinsä! Kisälli tunsi olonsa samassa kevyemmäksi, kehdaten katsoa maagin silmiin yhteen sopivalla hymyllä. Vastaus oli siis ehkä, kaikki riippui Kuningattaresta ja Aaron saattoi vain toivoa, ettei joutuisi keskelle tätejänsä ja serkkujansa yksin ilman tekosyytä poistua toisaalle mikä oli Theo.

"Hah! Voisinkin, mutten usko että Darius on vielä ihan niin vaikuttunut minusta." Haltiapoika naurahti nenäänsä hieraisten ja kävi reippaasti poimimassa harjoittelukamppeensa olilleen, pienen siniliskon kujertaessa jotain omaansa, mahdollisesti ääntää haluaan jäädä ulos aurinkoon. Jäikööt tai ei, Aaron kävi seuraamaan toveriaan tuon vierellä kohti tupia etsimään tämän setää, joka toivon mukaan olisi niinkin hyvällä päällä, ettei se loppuisi kun seinään heti kun Theodluinin näki.

Sen pienen matkan kisälli totta kai hölötti itsestään, miten oli edennyt niin omasta kuin kenraalinkin mielestä ja olisi varmaan esitellyt hauistaankin, ellei kädet olisi olleet varattuina jousen ja nuolien kanssa, aina tupien eteiseen asti, jolloin kisälli hiljeni kuin seinään ja katsahti portaille. He eivät ehtineet tapaamaan ketään kyselläkseen tai etsimään, mutta kuin kuudennella vaistolla, Aaron tiesi, että kenraali oli tulossa. Lienikö se todellisen suurfanin vaisto vai kenties tavallistakin herkempi kuulo joka kuuli silmälapun läpätyksen jokaisella porrasaskeleella, haltiapoika kävi hätääntyneen, mutta innokkaan oloisesti työntämään Theon syvemmälle oleskelutilaan , vain kantapäät ovenkaaresta vilahtaen.

Theo aseteltiin ripein ottein kääntymään kohden oviaukkoa, kujeilevan hymyn koreillessa kisällin kasvoilla tuon sormenpäällä sitten kehottaen tuota olemaan hiljaa ja olla kysymyksiä kyselemäti, tapauttaen tuota sitten kasvoille.
"Seiso siinä ja pysy nättinä, tervehti häntä kun näet hänet" Aaron puhui tuolle nyt telepaattisesti. Dariuksen oli pakko huomata veljenpoikansa huoneen ollessa uloskäynnin kanssa ensimmäinen käännös mihinkään käytävällä, varsinkin jos Theo vain suunsa avasi ja siten tuon pysäyttäisi... Ja huoneeseen houkuttelisi. Sitä Aaron ei tosin tuolle selittänyt, Theo ymmärtäisi sen varmasti itsekin mitä oli aikomassa, kisällin peruuttaessa ovenkarmin luokse, harjoituskamppeensa jonnekin sivulle lastaten ja kävi niin sitä kuin kivitakkaa vasten ripeästi kiipeämään aina katonrajaan asti, jättäen linnunpoikasen syötiksi samalla kun hän vaani.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Maalis 2019, 17:45

Theodluin, Darius


Tuttuun tapaan Aaron halusi olla äänessä, kun matka kävi kohden tupia, eikä Theo pistänyt lainkaan pahakseen. Oli mukava kuulla, mitä kisälli oli puuhaillut ja miten tuo oli edistynyt opinnoissaan, joista Aaron tuntui todellakin välittävän. Theo ei voinut sanoa itse pitävänsä sotilaan urasta tai siitä, mihin se johtaisi, mutta kukapa hän oli tuomitsemaan toisten valintoja? Aaron sai jopa opetusta esikuvaltaan, joten ei enkelinpentu voinut olla kuin iloinen nuoremman puolesta.
Askel vei sisään tuville, jossa Theo ehätti vain vilkaista ympärilleen, etsiäkseen jotenkuten tuttuja kasvoja puhuteltaviksi, kun Aaron yllättäen työnsi puoliverisen oleskelutilan avo-ovista sisään kovinkin kiireellisesti.
"Mitä sinä––", Theo ehätti ihmetellä, kun kisälli häntä jo asetteli asemiin jotakin varten, pikkuhaukan ollen jälleen harvinaisen hämmentynyt nuorempansa touhuista. Telepaattinen viesti Aaronilta sai siloposken kohottamaan kulmiaan kysyvästi, katseen seuraten nyt kisälliä, joka lähti huonekaluja pitkin ylös kiipeämään.

Vielä sen pienen hetken Theodluin oli pihalla Aaronin tekemisistä ja sanoista, kunnes käytävältä kuului askelia ja rauhallista keskustelua, Theon kyllä tunnistaen toisen niistä äänistä kuuluvan sedälleen. Siinä vaiheessa puoliverinen ymmärsi jutun juonen ja virnisti pienesti Aaronille.
"Tuo ei tule ikinä toimimaan", Theo mutisi äänensä alta Aaronille, siistien hieman ulkomuotoaan, ennen kuin ryhtinsä suoristaen lähes kangistui sijoilleen, kun eliittikenraalin näki.

"H-hei! Darius, hei!", hätäisesti Theodluin aloitti, koittaen pitää päänsä kylmänä ja miettiä sanoja, mitä ylipäätään sanoa sedälleen. Eikä tilannetta yhtään auttanut se pieni pelko, joka aina nostatti niskakarvat pystyyn, kun Dariuksen näki.
Mutta, Theon huudahdus sai kun saikin eliittikenraalin pysähtymään sijoilleen kera seuralaisensa — joka sattui olemaan kapteeni Saevel — ja vilkaisemaan oleskelutilan puoleen kysyvästi. Darius näytti jälleen yhtä kyllästyneeltä ja kylmältä veljenpoikansa nähdessään, eikä oletetusti edes tervehtinyt puoliveristä.
"Mitä sinä haluat", Oli suora kysymys puoliveriselle, tummaan asukokonaisuuteen pukeutuneelta eliitiltä, joka ei ottanut askeltakaan lähestyäkseen äpärää. Ei Dariusta olisi huvittanut jutella Theon kanssa ja hänellä oli muutakin tekemistä, kuin rupatella joutavia, joten tietenkään eliitti ei vaikuttanut kovin iloiselta siitäkään syystä. Saevel puolestaan tervehti Theodluinia pienesti kättään kohottaen ja nyökäten hymyillen, mihin taas Theodluin vastasi pienellä nyökkäyksellä, ennen kuin katse palasi takaisin kenraaliin.

"No siis, minä tuota... Meidän pitäisi jutella", Theodluin aloitti pienesti takellellen, koittaen nyt keksiä keinon, millä saada Darius oleskelutilan puolelle, edes hetkellisesti, sillä sitä Aaron selvästi halusi.
"Mitä ikinä sinulla onkaan asiana, se saa luvan odot—"
"S-se koskee Deliaa!"
, Puoliverinen keskeytti setänsä, joka oli jo puolittaisen askeleen ottanut kohden ulko-ovia, aikeinaan vain sivuuttaa sukulaisensa keskustelupyynnön, "Kävin tapaamassa häntä j-ja minun pitäisi kysyä sinulta jotain, nyt, asia koskee myös sinua.. ja Lanaeta, tavallaan, siis", Theo jatkoi.
Darius katsoi hetken kylmästi puoliveristä, selvästi harkiten kuuntelisiko toista nyt vai ei, kunnes eliitti lopulta huokaisi nyreästi ja lähti askeltamaan lähemmäs veljenpoikaansa, jottei heidän tarvinnut tässä nyt toisilleen huudella ja ties vaikka Theon asia olisi ollut arkaluonteista — tosin kai siinä tapauksessa pikkuhaukka olisi jo maininnut, että halusi keskustella kahden.

Theon kasvoille kohosi leveämpi hymy, kun hän oli onnistunut setänsä paikalle houkuttelemaan. Se hymy kuitenkin muuttui pieneksi irvistykseksi, kun Aaron päätti tehdä liikkeensä. Darius ehätti ottamaan puolitoista askelta oviaukosta sisään, kun sitten jo pysähtyikin ja saman tien harppasi suuremman askeleen sivummalle, jäätävänrauhallisesti, kun kisälli katonrajasta kohden hyppäsi. Sen harppauksen toimesta Aaron ei osunut lähellekään kohdettaan, vaan sai ottaa vastaan tupien kovan parketin. Tämän näyn johdosta käytävällä seisoskeleva Saevel repesi nauramaan, koittaen sitä hekotteluaan kämmeneensä peittää.
"Vaikka olenkin puoliksi sokea, kuuloni toimii yhä", Darius huomautti Aaronille, katsellen alas kisälliinsä, "Ette ole kovin hyviä ansanvirittäjiä, saatikka sitten väijyjiä".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Ivy » 24 Maalis 2019, 18:31

Jalansijaa paranneltiin mahdollisimman pehmein liikkein, kisällin pidätellessä hengitystään niin Theohon kuin alas oviaukolle vilkuillen, odottaen aikaansa kuin käärme tai sitten hämähäkki kerta katonrajassa oli.
"Katsotaanko?" Kävi virneilevällä ilmeellä välitetty vastakysymys vielä kumminkin kohden enkelinpentua, kisällin ottaessa sitten mahdollisimman hiljaisen olemuksen parivaljakon lähestyessä risteyttä. Hän oli kuullut kuin kuullutkin oikein... Tunnistanut yhden äänen aikaisemmin kuuluvan kenraalille ja nyt Theo parka mursi äänensä saadakseen tuon aloilleen... Ja se toistaiseksi toimikin. Kävi kumminkin selväksi ettei Dariusta ihan heti kiinnostanut, mitä hänen "kaukaisella sukulaisella" oli sanottavana, Aaron vilkuillessa Theohon ja uskalsi jopa vapauttaa toisen kätensä takan muurista viittoakseen tätä jatkamaan, nyökkäillen rohkaisevasti tämän valitsemiin sanoihin joilla nätti poika teki parhaansa saadakseen nyrpeän setänsä tarpeeksi kiinnostuneeksi astumaan perälle.

Viimeinkin syöttiin tartuttiin, kovin vastahakoisesti mutta se oli kisällille yhden tekevää, varsinkin kun hänen idolinsa ei näyttänyt mitään epäilyksen merkkejä heidän pystyttämää ansaa kohtaan ja totta kai haltianuorukainen oli siten vakuuttunut neroudestaan! Kuin kissa, kisälli hytkyi pienesti ennen loikkaansa ja jahka Darius vain peremmälle astui, Aaron ei aikaillut vaan teki siirtonsa, valmiina ottamaan kenraali kuristusotteeseen ja kertomaan kuinka hän voisi tappaa tämän kahdeksallakymmenellä eri tavalla vain paljain käsin tai toteamaan kuinka tämä oli vanhuuttaan kangistunut tai jotakin muuta yhtä näsevää!
Niin ei kumminkaan käynyt ja koska Aaron oli ollut niin varma itsestään, ei hän myöskään kerennyt suojamaan itseään tulevalta osumalta, pään ja kyljen kolahtaessa armottomalle lattialle lennättäen hänet vielä tekemään kuperkeikan.

Kipu iski heti, Kisällin älähdellessä ja pitäessä päätään pyllähdettyään kuperkeikasta pepulleen nyt kouristellen ja hampaita yhteen purien nieleskeli särkyjään Kuiskauksen kapteenin nauraessa avoimesti hänen mölläykselleen.
Darius ei kumminkaan nauranut, vaan puhui kuin olisi nähnyt tämän tapahtuvan kaikean aikaa.
"Hnn'nnggmiten!?" Kisälli äsähti, osumaa ottaneen korvarustoaan hieroen.
"Olin niin hiljaa, en edes hengittänyt..!" Aaron jatkoi, nousten hiljalti jaloilleen häpeällisestä ilmalennostaan, kääntyen samassa katsomaan kenraalia ja itseään hillitsevää kapteenia paremmin.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Maalis 2019, 19:36

Theo peitti suunsa kämmenellään, kauhusta, toisin kuin naureskeleva Saevel, kun Aaron lattialle romahti. Se varmasti sattui, mutta ei kisälli näyttänyt äkkiseltään verta vuotavan ja lopulta omine apuineen kömpi ylöskin lattianrajasta, joten niskojaan tuo ei ollut taittanut. Sehän tästä olisi puuttunut, että Aaron rankansa olisi napsauttanut ja halvaantunut niille sijoilleen!
"Pidät ääniä, joita et itse edes huomaa, puhumattakaan varustuksestasi joka pitää ääntä jos liikahdatkin. Et ole tarpeeksi nopea, jotta en ehtisi reagoimaan niihin — Seuraavaksi harjoitukseksi keksin sinulle jotain nopeutta kehittävää", Darius vastasi tyynenrauhallisesti Aaronille, vilkaisten Saeveliin, joka oli naurunsa lopettanut ja nyt askelsi esimiehensä vierelle, "Tai ehkä pistän sinut Saevelin oppiin, hän on tunnettu yliluonnollisennopeista reflekseistä".
"Asiaa ei myöskään auttanut, että Theodluin vilkuili sinua, tietämättään tai tietoisesti"
, Darius vielä lisäsi, vilkaisten veljenpoikansa puoleen, joka näytti yllättyneeltä siitä huomautuksesta, joten pääteltävissä oli, ettei tuo ollut tiedostanut vilkuilevansa kisällin suuntaan, "Ja tietenkin se herättää epäilyksiä, kun Theo ei itse tullut luokseni jos asiaa oli, vaan odotti minun lähestyvän häntä...".

"Mutta se siitä, minulla ei ole aikaa leikkiä kanssan—"
"O-on minulla oikeasti asiaakin!"
, jälleen Theodluin keskeytti setänsä, ottaen nyt itse lähestyäkseen kolmikkoa, joka ovensuulla oli, "Deliaa koskien. Katsos kun, hän—"
"Onko tämä yksityisasia?"
, Darius puolestaan keskeytti Theodluinin, ennen kuin poika menisi mitään arkaluontoista möläyttämään.
"Ei, ei ole. Mutta siis, Delia. Hän on lähdössä huomenissa piilopaikkaan, Lanaen luokse kylään. Ja hän haluaa minut mukaan. J-joten me olemme lähdössä, Lanaen luo, huomenna. Pidimme aiheellisena ilmoittaa sinulle", Pikkuhaukka sai asiansa sanottua, jääden selvästi jännittyneenä odottamaan, mitä eliittikenraali vastaisi.
Darius katsoi hetken Theoa, ilme värähtämättä, kunnes vilkaisi Saevelin puoleen.
"Sinä ja joukkosi olitte vapaana? Katso, että kaikki ovat valmiina aamusta, ilmoitan paremmin ajasta kun saan tietää", Eliitti puhutteli kapteeniaan, joka nyökkäsi ja täten oli ilmoittautunut oman joukkonsa kanssa kuningattaren saattueeksi.
"Oliko muuta?", Darius jatkoi, kysymyksen esittäen Theolle, joka näytti hämmentyneeltä siitä, ettei eliitti ollut heti vastaan pistämässä tai tiuskimassa. Mutta mitä hän olisi vastaan voinut sanoa? Jos Delia kerta halusi Theodluinin mukaansa, ei Dariuksella ollut mitään valtaa kieltää puoliveristä lähtemästä. Taho jos toinenkin saattoi jopa olla iloinen siitä, että enkelinpentu oli muutaman päivän pois nurkista pyörimästä... Lisäksi Delia oli varmasti kertonut Theosta jo Lanaelle ja nuorin sisaruksista halusi varmasti tavata uuden sukulaisen, vaikka Darius itse olisi pitänyt äpärän mielellään poissa sukukartanolta ja sisariensa seurasta — kiintyisivät vielä mokomaan.

"E-ei minulla muuta ollut...", Theodluin vastasi sedälleen, vilkaisten sitten hämmennykseltään Aaronin puoleen, aivan kuin luovuttaen puheenvuoron kisällille.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Ivy » 24 Maalis 2019, 20:25

Kisälli vilkaisi kämmentään, ikään kuin tarkistaakseen ettei tosiaan vuotanut verta kohdista mitä hieraisi. Hän saisi korkeintaan kuhmun, joka ei todellakaan näyttäisi yhtä käheeltä mitä arpi tai vastaava josta olisi sitten voinut keksiä jonkun hurjan selviytymistarinan. Aaron kuunteli sisäisesti ähkien Dariuksen yllätävän pitkää luetteloa syistä, mikä oli paljastanut heidät, kisällin vilkaistessa Theoon kun tuon ilmeisesti ei niin vaivihkaat vilkuilut katonrajaan olitiin huomattu. Hiljalti kisälli suoristi ryhtinsä normaaliin mittoihin, kenraalin päätellessä tilanteesta vain mitä heittäisi puusepänpojalle seuraavaksi harjoitettavaksi ja oli valmiina jo lähtöönkin, uskoessaan että tämä tosiaan oli ollut vain heidän kaksinkeskeinen leikki hänen kustannukseksi eikä todellinen asia, jolloin Theodluin joutui jälleen puhumaan.

Aaron asetti kätensä lanteilleen, vilkuillen vaivihkaa Saevelin suuntaan, mutta tuo ei onneksi näyttänyt enää virnuilevan tai hänestä välittävän, kaikkien huomion ollen lähinnä täysin asiaansa änkyttävässä Theodluinissa. Sieltä se tulikin, melko siistissä paketissa, Kuningattaren tahdosta mennä tapaamaan sisartaan sukukartanolle ja ottaa Theodluin mukaan, ilman itkua tai näkyvää jalkojen tutinaa. Puusepänpoika seurasi kenraalin kasvoja varmaan yhtä intensiivisesti mitä Theokin, etsien edes jotakin reaktiota joka kielisi tämän olevan tyytymätön tilanteeseen, mutta sitä ei koskaan tullut ja Aaron sai olla ihan yhtä hämillään mitä vanhempansakin. Ei, sen sijaan tuo määräsi siltä seisomalta jo joukonkin joka lähtisi mukaan, näännäisesti pois lukien itsensä ja luottaen sisarensa kapteenin matkaan.
Asian sujuttua oletettua paljon paremmin, Aaron askelsi sitten Theon puheenvuoron antavan katsahduksen myötä puolaskelta nätti pojan ohitse. Vakavana, ehkä hieman hermostuneena, mutta mikäli Theo oli saanut toiveensa läpi niin mikseikö hänkin. Vaikkakin tuolla oli ollutkin paljon suurempi auktoriteetti puolellaan. Sen vaan piti kuulostaa hyvältä.

"Haluan lähteä mukaan. Veljeni häät ovat pian, kuten kerroin ja nekin pidetään piilopaikassa. Voin mennä samaa matkaa Saevelin joukon mukana. Voin myös palata samaa matkaa... Saisin kokemusta, enkä olisi ainakaan haitaksi. Voimme sitten katsoa nopeusharjoituksia." Kisälli lausui, tuijottaen idolinsa ainoaan silmään. Se, että hän oli kutsunut Theodluinin kaverikseen häihin ei Aaron nähnyt tarpeelliseksi kertoa, vaikkei se varsinaisesti salaisuuskaan ollut. Tuskinpa se kenraalia hetkautti mitä Theodluin loppujen lopuksi piilopaikassa tekisi, niin kauan kun roolinsa tiesi. Piti vain toivoa, että hänen odottamansa niin edustus, että varsinainen haarniska tulisi kuin tulisikin ennen huomista.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Maalis 2019, 21:15

Darius oli jälleen valmis heittämään hyvästit ja poistumaan paikalta, kun Theodluinin jälkeen Aaron päätti avata vielä suunsa. Kisälli ilmoitti halustaan lähteä mukaan, muistutellen veljensä häistä, joista oli jo aikaisemmin eliittikenraalille kyllä maininnut. Darius hymähti pienesti, Aaronin mainitessa ne nopeusharjoitukset, samalla myös Saevel virnisti pienesti. Eipä heillä varmaan olisi mitään tärkeää tekemistä piilopaikassa kuningattaren vierailun aikana, joten varmasti kapteenilta löytyisi aikaa kisällille, sikäli mikäli tuo oikeasti halusi jotain harjoitella.
"Sen kun menet sitten", Darius lopulta vastasi, antaen näin Aaronille luvan lähteä saattueen matkaan, vaikka tuskin kisällistä mitään apua olisi jos jotain hirveää tapahtuisi. Mutta, olisi sekin vaihtelua kisällille ja tuo pääsisi osallistumaan veljensä häihin.
"Muista pukeutua edustavasti. Et ole siellä vain veljesi vieraana, vaan myös Kuiskauksen edustajana", Darius huomautti, vilkaisten sitten Aaronista Theoon, "Ja sinä, siisti pehkosi, näytät vastenmieliseltä", niiden sanojen myötä eliitti kääntyi kannoillaan ja lähti poistumaan paikalta. Ei äpärä oikeasti vastenmieliseltä näyttänyt kera pidempien kutriensa, mutta pidemmillä hiuksilla Theodluin näytti entistä enemmän Ferendiriltä ja se yhä häiritsi ja ahdisti Dariusta.
"Ole aamusta kukonlaulun aikaan valmiina, pakkaa mukaan vain tarpeellinen", Saevel tokaisi Aaronille, "Pyydän tallipoikia katsomaan sinulle ratsun valmiiksi aamua varten".

Theo ehätti vain ynähtää pienesti setänsä kommentille, käyden niiden myötä nopeasti sukimaan hiuksiaan taaksepäin, aivan kuin se asiaa olisi auttanut yhtään. Toisaalta, mitäpä hän Dariuksen mielipiteestä välitti? Delia ei ollut arvostellut häntä negatiivisesti, vaikka hiuksia olikin kommentoinut! Puoliverinen kuitenkin seurasi kenraalin ja tuon kapteenin poistumista, ennen kuin katseensa palautti Aaroniin.
"No... Täytynee käydä pakkaamaan".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Ivy » 24 Maalis 2019, 22:36

Samassa kisällin jännittynyt ilme muuttui mutristuneeksi hymyksi ulospäin hengityksen mukana kun lupa käydä matkaan annettiin. Se oli... Hienoa! Darius luotti tämän matkaan suhteellisen helpolla! Se ilosta lyhistynyt ryhti tosin suoristui saman tien, kun Darius jatkoi, käyden neuvomaan miten tämän tulisi pukeutua, sillä hän ei olisi häissä pelkästään vieraana vaan myös edustamassa heitä. Aaron nyökkäsi, kuumeillen pienesti, muttei murehtinut nyt heti mitä tekisi pukeutumisen suhteen ja katsahti olkansa yli Theohon jota kohden kenraali soi vuorostaan solvauksen. Aaron kohautti olkiaan ja ravistutti päätään kohden nyt hädissään hiuksiansa sukivaan nätti poikaa, yhä hymyillen tätä kohden kunnes soi huomionsa kapteeniin, eliitin viimein nähdessä tilaisuutensa poistua.
"Selvä" Aaron vastasi ylemmälleen, olematta varma pystyisikö edes nukkumaan ennen matkaa. Se tekisi valmiina olon kukonlaulun aikaan varsin helpoksi.

Kapteeni seurasi kenraalia pian perästä, jättäen haltianuorukaiset jälleen kaksin kesken. Puusepänpoika hengähti helpotuksesta haukanpoikaseen kunnolla kääntyen, ehättämättä edes kommentoida kuinka kivutonta kaikki oli loppujen lopuksi ollut
"Hah! Aivan kuin meillä--"
"Aaron Alantar?" Kuului nenään puhuva ääni, tuntemattoman, mutta koreapöksyisen haltiamiehen käydessä sisään melkein samalla ovenavauksella kuin millä kapteeni ja kenraali oli poistunut.
"...Niin..?" Aaron kääntyi katsomaan Theosta kummastelemaan vierasta, irvistäen enää vain miedosti kun hänen todellista perittyä sukunimeä käytettiin.
"Teidän haarniskanne on saapunut, kuten soveimme. Ennen seuraavaa kuuta tähän aikaan, kun västäräkit muuttavat?" ärsyttävän hienosteleva ääni jatkui, sulkahattuisen tarkistaessa rullalta levitettyä asiakirjaansa nyt kahden muun kantojuhdan tullen tämän takaa ripeästi sisälle ja peremmälle neljän ison ja painavan oloisen puukirstun kanssa ja puusepän pupillit eivät olisi voineet enempää suurentua.
"Mikäli sallitte?" Viiksikäs haltiamies jatkoi rannettaan heilutellen, saaden nuoren sotilaan nyökkäämään ja lähtemään riisuutumaan juuri siinä ja nyt!

"Nähdään huomenna!" Aaron huudahti theolle saatuaan päänsä ulos kaula-aukosta, valmiina uusien varusteidensa sovittamiseksi, laatikoiden ja raution avustajien täyttäessä oleskelutilan yllättävänkin hyvin, melkeinpä ajaen sen ylimääräisen pois mikä oli Theo. Mutta Aaron vilkutti kumminkin tälle, aina kunnes tuota ei enää näkynyt ja sen jälkeen tyytyikin peilailemaan kuvajaistaan uudelta pelliltä.

-----


Oli kylmä, mutta raukeaa. Kisälli oli hädin tuskin nukkunut yötänsä ja oli viettänyt sen pikkutunnit uutta ylpeyttään ihastellen, lepotilan kanssa jakajien vuorotellen vakuutellessa, että tämä tulisi katumaan sitä ja ettei Darius päästäisi tätä matkaan väsyneenä. Aaron ei kumminkaan katunut ja oli pessyt kasvona kylmässä vedessä niin, ettei hänestä paistuisi mikään muu kuin pirteys! Hän oli tosin ollut valmiina vasta puolituntia kukonlaulun jälkeen, mutta onneksi vain harva oli ollut täysin valmiina silloin, kuningattaren koreiden vaunujen kaartaessa komean hevoskaartin kanssa pihamaalle vasta nyt siinä missä sotilaat täyttivät kahta lastausvaunua sivummalla. Molemmat lastausvaunut täytettiin raskailla laatikoilla, mitä epäilemättä kuningattaren omaisuudella ja kenties jopa lahjoilla kotikartanolle, siinä missä toinen täytettiin sotilaiden omaisuudella, aseilla ja muilla tarpeilla jotka päätyisi piilopaikan puolustusvoimien käyttöön.
Näiden kaiken jälkeen vaunujen kärkeen nostettiin sininen, hopeamaalilla kirjailtu kirstu, jota Aaron vahti kuin haukka ja katsoi, ettei se tippuisi kesken matkan. Se oli hänen ja se sisälsi toisen hänen uusista silmäteristään, pidellen yllään sitä ensimmäistä.

Haarniska oli kuin tehty hänelle... Sillä se oli! Ja Aaron tunsi itsensä nyt sotilaaksi enemmän kuin koskaan ennen, sillä hän erehtymättä myös nyt näytti sellaiselta. Hänen lyhyet miekat oltiin sidottu vyötärölle, hopeiden päiden komeillen ja luoden kontrastia asustuksen muuta värimaailmaa vasten. Kaikki oli valmiina, ainakin hänen osaltaan. Hänen pitäisi enää vain nousta ratsaille, mutta Aaronia ei sinänsä ihan vielä huvittanut. Hän ei ollut nähnyt Theodluinia vielä ja yritti etsiä tätä katseellaan haltiamerestä, sillä pihamaalle oli eksynyt moni muukin kuin vain kuiskauksen jäsenet katsomaan kuningattaren lähtöä. Kuningatartakaan ei ollut näkynyt, mutta sellaisen henkilön tulosta varmaan ilmoitettiin torvi orkestrolla, niin kisälli ainakin kuvitteli kypäräänsä pidellen.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Maalis 2019, 08:48

Hymy ehätti hiipiä pikkuhiljaa Theon kasvoille, siinä missä Aaron oli käymässä vastaamaan hänen kommenttiinsa. Se vastaus ei kuitenkaan koskaan ehättänyt loppuun asti, kun Aaronia kävi sukunimen kera kyselemään joku heille tuntematon taho. Siinä missä kisällikin, vilkaisi enkelinpentu tuon tuntemattoman viiksiniekan suuntaan, mutta ei sen pahemmin puuttunut tilanteeseen. Ilmeisesti kyseessä oli lähetti, joka nyt avustajien kera oli tuomassa kuiskauksen kisällin haarniskaa, kuten kuulemma oli sovittu. Täydellinen ajoitus, jos Theolta kysyttiin.
Sen pidempiä hyvästejä heittelemättä Aaron poistui paikalta haarniskalähetin seuraan, Theon jääden hetkeksi keräilemään ajatuksiaan ja kokoamaan suunnitelmaa huomiselle, ennen kuin itsekin poistui tuvilta kohti N'drayerin asuntoa, pakatakseen mukaansa kaiken tarpeellisen!



Aamu saapui kera kiprakan aamupakkasen. Kuningattaren saattue oli jo varhain aamulla herännyt ja alkanut valmistautua matkaan ja se näkyi myös Kuiskauksen tuvilla, Saevelin joukkojen pitäen meteliä aamutoimiensa myötä, ennen kuin valuivat pikkuhiljaa tallien puolelle ratsujaan valmistelemaan.
Theodluin oli yöpynyt tuttuun tapaan N'drayerin luona, mutta herännyt aikaisin ja poistunut paikalta vähin äänin kera laukkuinensa. Eipä hän paljoa pakannut, pikkuhaukan kantaen mukanaan vain tuttua olkalaukkuaan ja reppua. Puoliverinen oli pukenut ylleen hieman asiallisemmat vaatteet, näyttäen kutakuinkin kuuluvan ainakin alaluokan aatelistoon. Tavallista pidemmät hiuksensa hän oli edestä ja sivuilta kammannut taaksepäin ja pistänyt kiinni pienelle ponihännälle takahiusten ylle. Vaikkei hänen muka pitänyt välittää setänsä kommenteista, oli se silti jäänyt vaivaamaan ja täten enkelinpentu oli katsonut paremmaksi laittaa hiuksensa hieman parempaan kuntoon.
Pikkuhaukka ei varsinaisesti tiennyt mitä hänen olisi pitänyt tehdä, missä olla tai minne mennä, kun hän saapui linnan pihamaalle. Pihamaalla saattue oli selvästi jo valmistautumassa, palvelijoiden kantaen kirstuja vaunuihin ja Sinisen Kuiskauksen sotilaiden valuen pikkuhiljaa pihamaalle talleilta ratsujensa kera. Haukankatse poimi väen seasta myös Aaronin, joka oli ylleen laittanut upouuden haarniskansa ja näytti täten yllättävän... asialliselta. Sotilaalliselta, jopa, vaikka oli selvästi nuorempi mitä muut samaan asustusteemaan pukeutuneet. Theo virnisti itsekseen ja sen pidempään ihmettelemättä lähti ottamaan askeleita kohden eliitin kisälliä.

"Huomenta! Jaksoit sitten herätä ajoissa, ettet myöhästy — vai oletko valvonut koko yön uuden haarniskasi kera?", Puoliverinen avasi suunsa, kun lähemmäs Aaronia pääsi ja lopulta pysähtyi tuon vierelle, "Eikö sinunkin pitäisi olla jo ratsailla?", Theo tiedusteli seuraavaksi, katsellen ympärilleen yhä.
"Eihän kuningatar ole vielä saapunut...?"
, oli seuraava kysymys, mutta tuskin hänen tätinsä täällä vielä oli, kerta kaikki vielä vasta valmistautuivat...?

Sen enempää Theodluin ei ehättänyt kyselemään, kun talleilta ratsasti paikalle tuttuja kasvoja. Kapteeni Saevel oli noussut hevoskotkansa selkään ja talutti vierellään tummankirjavaa yksisarvista, jonka selässä ei ratsastajaa näkynyt. Oliko tuo ratsu tarkoitettu sitten Aaronille? Sitä ei lähemmäs ratsastavalta kapteenilta ehätetty kysyä, kun huomio kiinnittyi häntä seuraavaan eliittikenraali Winderiin.
Myös Darius oli pukeutunut haarniskaansa ja näytti syndraensa selässä siltä, että oli lähdössä matkaan. Ja niinhän Darius myös aikoi tehdä. Ei hän missään vaiheessa ollut sanonut, ettei itsekin tulisi, vaikka Saevelin oli matkaan määrännytkin. Theodluin ei tiennyt mitä mieltä siitä ideasta oli, mutta tuskinpa hänellä oli sanavaltaa siihen, tuliko eliittikenraali mukaan vai ei...

"Joko pysyt ratsailla itseksesi vai pitääkö sinulle määrätä joku ratsastuskumppaniksi?", Darius kysyi heti ensitöikseen Aaronilta, samalla kun Saevel heitti yksisarvisen suitset kohden eliitin kisälliä, ennen kuin jatkoi itse matkaa muiden sotilaiden joukkoon. Darius puolestaan pysäytti Nárothen haltiakaksikon eteen, vilkaisten nenävarttaan pitkin Theodluinin suuntaan. Äpärä näytti kahta kauheammin isältään kera uuden hiustyylinsä ja sekös kismitti eliittiä heti aamutuimaan.
"Mene odottamaan kuningatarta vankkureiden luokse", Kuuluikin kovin kylmä käskytys veljenpojalle, joka nopeasti vain nyökkäsi tähän käskyyn ja lähti ripein askelin kävelemään matkustusvaunujen puoleen. Nárothe nuuhkaisi ohimennen puoliverisen niskaa, luritellen sulosointujaan pikkuhaukan perään hetken. Se tunsi enkelinpennun ja piti tuosta, mokoma kun oli viettänyt aikaa talleilla ja tutustunut ratsuihin ja tuonut välillä ties mitä herkkuja!
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Ivy » 25 Maalis 2019, 12:23

Aaron, Delia

Sotilas... Aatelinen... Sotilas... Aatelinen... Hovineitoja. Aaron pysähtyi katsomaan ihastelevaa, mutta silti kovin ujostelevan näköiseen helmasväkeen hieman pidemmäksi aikaa, siinä missä nämä ruokkivat silmiään sotilailla, mutta eivät näennäisesti tuijottaneet kumminkaan suoraan häneen. Sinisen kuiskauksen todelliseen, paikalliseen julkisuuteen. Kisälli katsahti toisaalle ja silaisi poskeaan, miettien sen lentävän sekunnin josko hänen kasvoissa olisi jotakin vikaa, kunnes kuuli reippaasti häntä kohden lähestyvät askeleet ja huomenet.
"Huomenta-" Aaron vastasi käheän matalalta, avaten äänensä kunnolla ensimmäistä kertaa tänään ja hymyili hetkellisesti haukanpoikasen nähdessään... kunnes näki tämän siistiksi aseteltun pehkon jolloin hän hymyilikin kunnolla. Ei hän kumminkaan kehdannut nauraa mokoman selvää epävarmuutta setänsä sanoihin ääneen, vaan tyytyi hymyilemään ja kuuntelemaan tätä paremmin, nätti pojan tietenkin huomatessa hänen uuden olemuksensa kuten kuuluikin!
"Joudun heräämään kaiken aikaa ja olisin nukkunut tässä jos olisin voinut" Aaron virnisti leuka pystyssä toisen käydessä siihen vierelle, katselemaan väen paljoutta. Kuka olisi tosiaan uskonut, että kuninkaallisen lähtö muutamaksi päiväksi muualle olisi kuin yksi seremonia? Puuttui vain kyyhkyset ja kärryille levitetty matto... Ja bändi.
Haltianuorukainen ravisteli päätään toiselle.
"Ei. En edes tiedä mikä näistä on minulle, enkä ole nähnyt kapteeni Saevelia vielä. Tuskinpa tässä kiire siis on." Kuului täsmennys, sillä kultakatseen huomio oli lähinnä ympäristössä, eikä Aaron voinut tätä siitä syyttää.

"Tästä tulee hienoa" Aaron virnuili itsekseen, tunsien kihelmöinnin haarniskansa alla. Unohtaen jo ne kikattavat hovineidot nurmella Theodluinin seurassa.
"Saan ratsastaa yhtenä Kuiskauksen kanssa, sinä pääset sukuloimaan ja ehkä pippaloimaan häihin... Ja saat lomaa Dariuksesta, ei hassumpi. Vaihdoin sukkanikin tätä varten." Kisälli luetteli nojautuen lastivaunujen runkoa vasten, mutta ennen kuin Theodluin ehättäisi samanmielistä kommenttia edes huokaista, kun mitä toisiaan näyttävämpiä ratsuja ratsastajineen valui pihamaalle, saaden kauempana ihastelevat hovineidot villiintymään ja Aaronin taas skarppautumaan, suoristuen sitten nojastaan viimeistään kun Dariuksen näki!
Se siitä sitten, näin siis Theon puolesta eikä Aaron kerennyt edes pahoittelevaa virnettä tämän puoleen viristää kun eliitti häntä jo jututti.
"Pärjään yksin kenraali" Aaron sanoi itsevarmana, pieni tuike silmissään. Ei se vaikeaa olisi, niin kauan kuin ratsu ei itsepäinen olisi! Ja tuskin he esteiden yli tulisivat matkalla hyppimään. Kisälli otti samalla kopin suitsista, katsahtaen väliaikaiseen yksisarviskumppaniinsa, jonka koko kalpeni kahden ylemmän ratsun vierellä, mutta se oli juuri sopiva hänelle. Sen turpaa taputettiin, sinikatseen kääntyessä katsomaan vielä Theohon jota käskytettiin menemään odottamaan tätiään vankkureille, katseen seuratessa paikalta pinkoavaa enkelinpentua, kunnes kisälli näki asialliseksi laittaa uuden uusi hieno kypäränsä päähän ja katsoa itsensä ratsunsa selkään mahdollisimman sulavaliikkeisesti... Pari ponnistusta myöhemmin ja hän oli satulassa, taaksepäin nojautuen ja tasapainoaan tunnistellen.

Loputkin joukoista päättivät eliitin ja kapteenin tulon myötä nousta ratsaille ja ottivat asemansa vankkureiden ja kahden rahdin ympäriltä, Aaronin jäädessä täyttämään paikan missä seisoikin ellei toisin käsketty, kuullen sitten torven jota hän hätkähti enemmän mitä yksisarvinen teki. Kauas nurmelle, linnan sivuoven vierelle oli pystytetty bändi ja pian luutut ja rummut alkoivat soimaan. Kisälli oli vain vitsaillut mielessään aikaisemmin... Mutta pian saattokulkue alkoi valumaan ulos linnanovista pihalle. Neljä palvelijaa asteli kahdessa siistissä rivissä heti kahden linnanvartijan takana, näiden saattaessa koko kulkuetta molemmin puolin edeltä. Näiden jälkeen tuli itse kuningatar ja sitten kasa ruskoon pukeutuneita seuraneitoja jotka edustivat Deliaa ja olivat täten täydellinen vastakohta mitä tuli sivulla hetki sitten kikattaviin neitoihin.
Aaron siristi silmiään, bändin soittaessa musiikkia ja huomasi kuinka saattueen edellä kulkevat neljä palvelijaa jokainen pitelivät käsissään jotakin, piakkoin nosten nämä pitelevät kädet kohti taivasta, ne avaten. Ja niin neljä, valkeaa kyyhkystä nousivat lentoon palvelijoiden astuessa harjoitetusti sivuille kuin verhot, syvään jalka pitkälle ojennettuna kumartaen ja lopulta jääden pois kuningattaren tieltä, jonka upea, varsin muhkean ja siten haltioille tavanomattoman muotoinen tummanvioletti samettimekko ja korkeaksi nutturaksi letitetyt hiukset pääsivät koreilemaan yleisölle.
"Et ole tosissasi..." Aaron pähkäili henkensä alta prameaa näytöstä, puhumatta niin kenellekään varsinaisesti ja pisti merkille vielä, kuinka tuon seuraneidot jakelivatkin pieniä lehtisiä jokaiselle, joka uskalsi näitä lähestyä kuningattaren ohi kuljettua.

Pian nuo olivatkin heidän välittömässä läheisyydessä, linnanvartijoiden astuessa sivulle keihäät pystyssä, jättäen virallisesti näin kuningattaren turvallisuuden tämän veljen ja muiden alaisten vastuulle.
Delia hymyili vilpittömän huvittunutta hymyä, huomaten veljensä ratsailla jo kaukaa.
"Tämäpä mukava yllätys, ehkä minun pitää alkaa viedä Theodluiniamme useamminkin ulos." Kävi telepaattinen, kiusoitteleva kommentti isoveljelle, Delian tietoisesti varautuen vain jatkaa hymyilyään sille mitä ikinä Darius vastaan keksisikään, jos keksi. Sitten tämä kultainen katse siirtyi yhteensopivasta toiseen, kohden nuorukaista jota kuningatar piti pienokaisenaan.

"Oletpa siisti, oletan, että olet siis valmis matkaan?" Delia hymyili lempeästi kohti nuorempaansa, kuninkaallisten vankkureiden palvelijan avatessa Theon takaa oven, kumartaen sitten kuningattarelle ja viittoen tätä ja tämän sukulaista astumaan sisälle. Ja niin Delia sen kauempaa niiden edessä juttelemati tekikin, nousten porrasta pitkin edellä, Theolle mallia näyttäen.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Maalis 2019, 15:05

Lomaa Dariuksesta, se vasta olisikin ollut mukavaa, Theo kun ei ollut ehättänyt kunnolla vieläkään tutustumaan Deliaan, ilman että Darius oli läsnä tavalla tai toisella. Tuntui, kuin eliitti ei olisi luottanut veljenpoikaansa siskojensa seuraan... No, se lomahaave jäi toteutumatta, kun itse eliitti oli paikalle saapunut. Silti, Theo ei viitsinyt olla synkeänä asiasta, ties vaikka Haukansilmä viettäisi aikaa sotilaidensa kanssa ennemmin, mitä siskojensa ja hänen — tai kenties eliitti menisi tapaamaan kreiviä, jos hyvin kävisi!
Darius hymähti kisällille, joka ilmoitti pärjäävänsä ratsunselässä kyllä yksinkin. Hyvä, kunhan tuo nyt oikeasti pärjäisi kanssa. Aaronista olisi enemmän haittaa kuin hyötyä ratsun selässä, sikäli mikäli keskenkasvuinen ei osannutkaan ratsastaa ja egonsa takia ei vain kehdannut sitä myöntää. Totta kai Darius oli myös huomannut nuoren sotilaanalun haarniskan, mutta ei käynyt sitä kommentoimaan. Toisaalta, olisiko ehkä pitänyt? Ehkä, ihan kohteliaisuussyistä, mutta toisaalta eliitti pelkäsi Aaronin ylpistyvän liikaa pienistäkin kehuista.

Pikkuhiljaa väki alkoi nousta ratsaille ja hakeutua valmiusasemiin, kun viimein myös itse kuninkaallinen päätti liittyä saattueensa seuraan. Haukansilmä vilkaisi linnan oville saapunutta kulkuetta, käyden heti ensitöikseen huokaisemaan syvään ja raskaasti. Eliitti kirjaimellisesti pyöräytti katsettaan ja näytti siltä, että olisi ennemmin vain lähtenyt liikkeelle kuin todistanut seuraavaa seremoniaa. Mutta, jos tämä oli tapa jolla sisko halusi paikalle saapua, niin olkoot... Kuninkaalliset.
Kylmäkatseinen eliitti vilkaisi kuningattaren puoleen kuullessaan tuon telepaattisen viestin.
"Tiedät, etten ole täällä hänen takiaan", kuului telepaattinen viesti takaisin, Dariuksen ottamatta sen paremmin kontaktia sisareensa.

Siinä missä kaikki pihamaalla seurasivat kuningattaren saapumista, seurasi myös Theodluin sitä näytöstä. Eipä hän ollut ennemmin tällaista saanut todistaa ja täten ei tiennyt, oliko tämä normaalia vai erikoistapaus. Mutta oli miten oli, puoliverisestä tuo paraati oli ehkä vähän... liikaa. Siitä ei tietenkään sanottu mitään, kun Delia kaiken sen hienouden jälkeen pääsi vaunujen läheisyyteen ja tervehti veljenpoikaansa.
"Niin valmiina, kuin vain voin olla", Theodluin vastasi, kumartaen pienesti tädilleen kuten varmasti kuuluikin.
Sen suuremmitta löpinöittä puoliverinen ja kuningatar nousivat vaunuihin, Delian nousten kyytiin edeltä ja Theodluin seurasi perästä. Tuntui oudolta olla niinkin koreissa vaunuissa, Theodluin kun oli korkeintaan avunaisissa vankkurikärryissä matkustanut muutamaan otteeseen.
"Tämähän on... koreaa", Nuorempi Winder tokaisikin varovaisesti, ympärille katsellessaan, huomion kuitenkin kääntyen vilkuilemaan ikkunan puoleen, kun sotilaat ympärillä alkoivat liikehtiä ratsuineen ja ei aikaakaan, kun kuninkaalliset vaunut nytkähtivät pehmeästi liikkeelle.

"Pysyttele saattueen keskellä, matkustusvaunujen vierellä. Seuraa muita, keskity ratsuun ja ympäristöön — Ratsusi nimi on Ninravae, jos tulee tarve kutsua sitä nimellä", Darius selitti nopeasti Aaronille, ennen kuin komensi Nárothen liikkeelle ja suuntasi kapteeninsa seuraan joukon kärkipäähän.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Ivy » 25 Maalis 2019, 19:48

//Jatkuu täällä////
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Edellinen

Paluu Salit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron