Kirjoittaja Aksutar » 04 Tammi 2020, 05:04
Darius, Erudessa, Theodluin
Ei hänen kuulunut uskoa demonin sanoihin. Sen Dariuskin tiesi. Mutta piru vie se sarvipäinen osasi kyllä uida ihonalle pelkillä kuiskauksilla. Eliitistä jopa tuntui sillä hetkellä, että Iriador vähätteli tapahtuneita, mutta eihän korkeahaltia ollut paikalla. Ei tuo voinut tietää, millainen se sarvipää oli ollut. Mutta ehkä se mahdollinen vähättely oli kuitenkin hyväksi, Haukansilmän kyllä rauhoittuen pikkuhiljaa siinä kumppaninsa halauksessa, kaksikon päädyttyä lattian rajaan istumaan.
Iriadorin pyydellessä anteeksi, pudisti Darius päätään pienesti. Ei tuon pitänyt pyytää anteeksi sitä, että saapumisensa oli kestänyt. Näin jälkikäteen eliitti oli kiitollinen, ettei Iriador ollut ehättänyt paikalle. Olisihan hän voinut kutsua kenet tahansa muunkin paikanpäälle, kuten korkeahaltia sen ilmi toi, mutta eipä se ollut käynyt mielessä. Ja kenties hyvä vain, ettei kukaan paikalle tullutkaan, ettei niitä ruumiita oikeasti olisi tullut tänä iltana.
Darius hellitti otettaan korkeahaltiasta viimein, kun sokea hänen kasvonsa käsiensä väliin poimi ja otsa otsaa vasten ohjasi. Nyt jo rauhallisemmin hengittelevä eliitti keskittyi katsomaan sokeaa silmiin, punapäisen kehottaessa esimiestään rauhoittumaan. Siihen Darius nyökkäsi pienesti, hymähtäen samalla myöntävästi. Hetken hän vielä itseään keräsi, kunnes uskoi olevansa jälleen järjissään.
Iriadoria tietenkin kiitettiin läsnäolosta ja rauhoittelusta, eliitin lopulta kerraten paremmin, mitä demoni oli tehnyt. Puhunut vain, mutta jättänyt varoituksen. Käskenyt häntä pysymään poissa veljeskunnan asioista ja niin Darius kyllä aikoikin tehdä. Eliitti toi myös esiin huolensa siitä, että demoni oli päässyt tuville, kaikkien sotilaiden ohitse, aina eliitin makuukammarille. Se loi turvattoman tunteen, Dariuksen jopa hetken harkiten, ettei täällä voisi yöpyä. Mutta ehkä demoni oli ollut vain onnekas, eikä toista kertaa pääsisi paikalle.
Jahka oli kunnolla rauhoittunut ja tunsi jälleen jaksavansa, nousi eliitti kera kumppaninsa ylös lattialta, kaksikon ensitöikseen keräten kaikki likaantuneet lakanat ja petivaatteet myttyyn, joka kiikutettiin palvelijalle, joka sai luvan polttaa ne — ja tietenkin varoiteltiin hengittämästä mahdollista savua, mitä lakanoista tulisi. Myös verijäljet huoneistosta siivottiin ja se tikari hävitettiin, mutta korun Darius otti vielä talteen. Hän ei voinut vain heittää sitä pois, se oli vaarallinen ja pahimmillaan aiheuttaisi jonkun tietämättömän kuoleman. Eliitti pitäisi sen tallessa, luovuttaen sen osaaviin käsiin sitten myöhemmin…
Jahka vuode oli palvelijoiden avustamana uudelleen sijattu puhtain vuodevaattein, istui eliittikaksikko hetkeksi rauhoittumaan. Vielä olisi ollut vaikka mitä työtä ja tekemistä, mutta Darius oli äskeisen jälkeen niin uupunut psyykkisesti ja fyysisesti, ettei yksinkertaisesti jaksanut. Hän halusi vain pysyä Iriadorin lähellä ja rauhoittua. Nukkuminen ei kuulostanut turvalliselta idealta, mutta pakko kaksikon oli viimein yöpuulle hakeutua. Aamulla heillä olisi vielä aikaa hoitaa hommiaan, jahka kunnon yöunet olisivat saaneet nukuttua. Dariuksella kesti pitkään nukahtaa, haukansilmäisen tuntuen säikkyvän jokaista pientä ääntä mitä tuvilla kuului, mutta loppujen lopuksi se uupumus vei voiton ja vanhempi haltioista vaipui uneen. Katkonaiseen, painajaistentäyteiseen uneen.
Aamun tullen Darius oli herännyt ajoissa kera Iriadorin, kaksikon käyden valmistautumaan päivää varten. Aamutoimien ja ruokailuin jälkeen oli eliitillä riittänyt tekemistä Kuiskauksen asioiden hoitamisessa, Dariuksen suostuen myös nopean aamukokouksen yhteydessä kertomaan missä oli ollut. Briarissa, totta kai, se ei vaikuttanut tulevan yllätyksenä kenellekään. Siinä samalla kerrattiin myös nopeasti illan ohjelma, muistutettiin että kaikki eliittisotilaat oli kutsuttu juhliin ja olisi suotavaa, että jokainen kävisi edes pyörähtämässä paikalla, mutta aateliston sekaan ei tarvinnut jäädä pitkäksi aikaa. Mutta noiden seurassa oli ehdottomasti käyttäydyttävä ja linnan vartijoiden kanssa ei riitaa haastettaisi. Kuiskaus voisi myös loppuillasta omat ”läksiäisjuhlat” pitää tuvillaan, joten sotilaat saivat valua linnan juhlista tänne sitten omaa tahtiaan, mikäli jatkoille halusivat.
Puhutut asiat pyydettiin välittämään muille sotilaille, jotka eivät paikalla olleet aamusta, jonka jälkeen valmistelut jatkuivat. Darius itse käskytti palvelijaa katsomaan sotilastuvan pesutilat valmiiksi, sillä hän ainakin aikoi peseytyä ennen juhlia vielä tänään. Mutta nyt heti aamupäivästä se ei kuitenkaan käynyt, kun linnan pihamaalle ratsasti kutsuvieraista suurimman saattueen omaava kreivipari, jota vastaan tumman takkinsa ylleen kiskova eliittikenraali lähti.
Erudessa ei niinkään ollut innoissaan linnalla järjestettävistä juhlista. Hän ei olisi halunnut olla missään tekemisissä Aranin kanssa enää sen jälkeen, mitä kartanolla oli tapahtunut. Mutta Arethdrielin tähden kreivitär oli lähtenyt matkaan. Pitihän jonkun katsoa siniverisen perään ja Erudessa näkisi pitkästä aikaa myös Delian. Kreivipari saattueineen oli lähtenyt piilopaikasta liikkeelle varhain aamulla, jo ennen kuin aurinko oli ehättänyt pakkaspäivää nousta valaisemaan. Lapset olivat jääneet kotiin, Erudessan äidin tullen kreiviparin kartanolle ”emännäksi” siksi aikaa, kun he olivat poissa.
Matka oli sujunut hyvin, ilman sen kummempia vaikeuksia, vaikka metsässä olikin näkynyt jälleen suhteellisen tuoreita merkkejä ihmisten partioista, turhankin lähellä piilopaikkaa. Erudessa koitti parhaansa mukaan kuitenkin sivuuttaa kotikylän turvallisuushuolet, uskoen sotilaidensa kyllä pärjäävän pari päivää ilman häntä. Saattue saapui näyttävästi kaupungin porteille, josta matka oli kulkenut kaupungin läpi aina kuninkaan linnalle asti, johon monilukuinen ratsukkosaattue viimein pysähtyi. Pitkään, valkeakankaiseen kenraalintakkiinsa sonnustautunut kreivitär laskeutui ratsunsa selästä, hetken mustien housujen peittämiä koipiaan oikoen ja venytellen pitkän matkan jäljiltä, samalla kun katseli ympärilleen. Heidän saapumisensa oli herättänyt sähinää pihamaalle, tallipoikien kipittäen ratsuja hakemaan hoidettavaksi talleille ja hovin sotilaiden hakeutuen sivummalle pällistelemään saapuneita vieraita. Näkyi paikalla myös tuttuja kasvoja, muun muassa Winder, joka kreiviparin luo askelsi tuvilta.
”Kreivi ja kreivitär Cúthalion”, Eliittikenraali aloitti, päästyään kuuloetäisyydelle kreiviparista, pysähtyen ja asianmukaisesti kaksikolle kumartaen, ”Ilo nähdä teidät yhtenä kappaleena. Voinen olettaa, että matkanne sujui kerrankin ilman ongelmia?”, Eliitin sanat saivat kreivittären hymähtämään terävästi, kyllä hän ymmärsi tuon olleen jonkinlaista huumoria, mutta eipä se naista naurattanut. Ei ainakaan vielä, Erudessan vaikuttaen muutenkin kireältä. Ja sitä hän olikin, kreivitär ei ollut niin mielissään siitä, että kuiskaus heidän alaisuuteen tuli, vaikka oli asian jo hyväksynyt, mutta silti eliittisotilaiden näkeminen sai naisen nyrpistämään nokkaansa pienesti, hänen tietäen tasan tarkkaan kuinka vaikeita nuo osasivat pahimmillaan olla egojensa kanssa.
Winderin lisäksi paikalle oli kipittänyt hovimestari, joka kreiviparia yhtälailla tervehti ja tarjoutui ohjaamaan heidän palvelijansa viemään aatelispariskunnan matkatavarat heille varatulle huoneelle.
Toisaalla N’drayerin talolla aamu ei ollut alkanut niin varhain, jos ollenkaan. Theodluin oli viettänyt yönsä jälleen kuurapartaisen vuoteessa ja näin aamusta ei olisi tehnyt mieli millään nousta lämpimien vällyjen välistä, Delathoksen viereltä minnekään. Mutta Milka päätti aamusta pitää sellaisen metelin nälkäänsä huutaen, että loppu viimein Theon oli pakko nousta. Häntä väsytti, yöllä hän ei ollut saanut kunnolla unta, kun oli jännittänyt jo valmiiksi tämäniltaisia juhlia. Hän ei koskaan ollut osallistunut hovin juhliin ja nyt kun tätinsä halusi Theon paikalle, ei pikkuhaukka tiennyt miten asiaan olisi pitänyt suhtautua. Jo päiviä aikaisemmin hän oli ollut Delian luona hovin räätäliä tapaamassa, joka oli loihtinut puoliveriselle juhlia varten asustuksen, joka eilen oli toimitettu N’drayerin talolle. Enkelinpentu ei niinkään välittänyt koreista juhlavaatteista, ne tuntuivat jokseenkin ahdistavilta. Valittamisen varaa ei kuitenkaan ollut, eipä pikkuhaukalla mitään tarpeeksi prameaa ollut omasta takaa.
Milkan ruokittuaan oli Theodluin katsonut tulen liedelle ja takkaan, jotta kämppä kävisi lämpiämään yön jäljiltä ja aamusta saisi teetä keitettyä. Odottaessaan, että liesi lämpiäisi, oli pikkuhaukka kipittänyt takaisin makuuhuoneen puoleen, häpeilemättä käyden hakeutumaan kuurapartaisen kylkeen pötköttämään. Toissapäiväisen keskustelun jälkeen kaksikko oli jatkanut yhteiseloaan saman katon alla, minkään varsinaisesti muuttumatta. Suurin muutos oli se, että Delathos nyt tiesi että Theo piti hänestä ja se, että enkelinpentu oli kysyttyään päässyt nukkumaan kuurapartaisen viereen. Hän ei ollut ottanut Delathoksen mahdollisia tunteita häntä kohtaan puheeksi, uskoen kuurapartaisen kyllä itse niistä kertovan, jos ikinä edes halusi. Mutta jotain tuolla oli menossa, sen Theo oli päätellyt pakkasherran reaktiosta hänen tunnustukseensa.
Eipä enkelinpentu ehtinyt kauaa toisen kyljessä kiehnätä, kun ruokansa syönyt Milka tuli ilmoittamaan, että nyt oli aika päästä pihalle. Katinrontti hyppäsi vuoteen jalkopäätyyn mouruamaan, pitäen ääntä tasan tarkkaan niin kauan, että joku nousisi.
”Miksi ihmeessä sinun piti tuoda kotiin se äänekkäin kissa maailmassa”, Valkeaan, pitkähihaiseen paitaan ja tummiin, löysiin housuihin sonnustautunut pikkuhaukka mumisi Delathokselle, vaikka lähinnä itsekseen puhui, ennen kuin jälleen vuoteesta nousi ja villasukat paremmin jalkoihinsa veti.
Milkan pörrätessä jaloissa, suuntasi Theodluin etuovelle, kissalle siinä samalla höpötellen. Jos ei olisi puhunut kissalle, olisi enkelinpentu ehkä kuullut ne askeleet kuistilla ja jos ei olisi ollut vielä niin uninen, olisi hän kyllä huomannut jo ajoissa tutunmiellyttävän auran, joka paikalle saapui.
Joten, ennen kuin saapuva vieras ehätti itsestään ilmoittaa edes koputtamalla, kävi Theodluin avaamaan oven Milkaa varten, käyden kuitenkin silminnähden säikähtämään ja sijoiltaan säpsähtämään, kun huomasi että oven takana olikin joku.
”Lothar…!”, Puoliverinen henkäisi hämmentyneenä, yllättyneenä, kenties osin jopa pelästyneenä. Ainakin siinä tuli herättyä kunnolla säikähdyksen ansiosta.
”Mitä sinä täällä teet — onko sattunut joitain?”, Ajatuksiaan kokoileva pikkuhaukka kyseli, samalla kun Milka livahti pihalle asioilleen velhokaksikon ohitse, ohimennen päätään hieraisten Mordecain jalkaan kehräten.
”Jos Delathosta etsit, hän ei ole vielä noussut”, Theo jatkoi, samalla kuitenkin astahtaen oviaukosta sivuun, jotta velho peremmälle voisi tulla.
// No hyvä ;D;D; Ja joo ne ei kyl mahdu samalle patiolle. Ehkä jos ne molemmat juottais känniin niin kenties hetken osaisivat sovussa olla. tai sit alkais kännirähinät. JA MORDE LYÖ SITÄ KATALAA ET ANNA SEN PERSEILLÄ MUN ULKOVALON KANS. kuumottaa. Ja totta, se ei oo enää mahdollisuus se on vakio. VOI PERKELEEN ELMO. Näytä mulle delicatet joo. Theolle saa näyttää kans. KELLO ON 404 //