Kirjoittaja Aksutar » 01 Helmi 2020, 20:40
Aran ei epäröinyt hetkeäkään päästäessään Salrabian takaisin vierelleen, vaikka olikin heikkona. Hän harvoin päästi ketään lähelleen näinä hetkinä, mutta juuri siniverinen katsoi demonin olevan ainoa tuki ja turva tässä tilanteessa. Jopa yli Parebiksen, fauni oli puhunut hänelle vastaan, puoltanut ennemmin Arethdrielia, kuin auttanut häntä! Vain Salrabia oli täällä auttaakseen kuningasta. Kukaan muu ei ymmärtänyt häntä.
Se magia mikä demonista huokui oli synkkää, mutta siniverinen ei nähnyt sitä. Hän tunsi vain sen helpotuksen, mitä sarvipäisen läsnäolo ja magia toivat, Aranin käyden parahtamaan silkasta helpotuksesta, kun kivut tuntuivat siirtyvän täysin syrjään. Paitsi se ahdistus rinnassa ja pala kurkussa, ne jäivät. Ja se sai siniverisen purskahtamaan hiljaiseen, hillitsemättömään itkuun, jonka myötä Aran kävi hetkeäkään harkitsematta painautumaan paremmin vasten demonia, hakien tästä puolituntemattomasta tahosta tukea ja turvaa elämänsä vaikeimmalla hetkellä. Se oli täysin järjetöntä, mutta sillä hetkellä se tuntui täysin loogiselta Aranin mielessä. Hän oli turvassa, tässä Zhieramtuin vierellä.
Aran raotti sameaa katsettaan painaessa päätään paremmin vasten demonin hartiaa ja puristi demonin toisen käden omaansa, kun Parebis kävi huomauttamaan sarvipäisen magian olevan äärimmäisen mustaa. Aran henkäisi väristen, Zhiermatuin ehättäen itseään ja voimiaan puoltamaan ennen kuin siniverinen ääneen ehätti.
”Minä tiedän mikä hän on, Parebis”, Värisevällä, selvästi uutta raivonpuuskaa pidättelevällä äänellä Aran aloitti, yhä nojautuessaan demoniin. Siniverinen ei edes vilkaissut hiustensa takaa eliittinsä puoleen.
”Minä tiedän, kuka hän on”, Aran jatkoi, joutuen muutaman kerran yskäisemään kuivankatkeraa ääntään, ”Hän on täällä auttaakseen minua. Mitä sinä sen sijaan teet?”.
”Sinä et tee lääkettä enää Arethdrielille. Sinä et anna reseptiä hänen alaisilleen, et neuvo kuinka tätä piinaavaa tuskaa helpotetaan. Hän saa kärsiä siitä hyvästä, mitä minulle teki. Ehkä sen jälkeen hän näkee, kuten minä ja tulee järkiinsä”, Värisevällä äänellään Aran luetteli uudestaan käskynsä eliittikenraalilleen, viimein sekaisten hiustensa takaa kääntäen kasvojaan tuon puoleen. Ei sillä että Aran olisi pukinpartaista edes kunnolla nähnyt sumealta näöltään ja kyyneliltään, jotka yhä vuolaana virtasivat silmistä.
”Poistu, en halua kuulla sinua”, Siniverinen sähähti lopuksi, näyttäen siltä, että oli valmis räjähtämään uuteen raivonpuuskaan jos pukinkoipinen edes kehtasi harkita hänelle vastaan väittämistä.
Kreivitär vastasi pahoittelevansurullisena kumppaninsa katseeseen, kevyesti tuon poskea silitellen, kun Arethdriel viimein kävi puhumaan.
”Hän on sairas, rakkain ja kiihkopäissään sanoi asioita, jotka eivät ole totta”, Platinablondi henkäisi, hetkeksi vakavammaksi muuttuen, ”Tiedät, että olen sinulle uskollinen, loppuun asti ja ennemmin tappaisin itseni, kuin pettäisin sinut, Areth. Olet kumppanini, lasteni isä ja kreivini. Mies jota ihannoin, rakastan ja kunnioitan. Sinä et valinnut väärin, rakkain”.
”Tiedän että yritit. Yritit niin kovasti, mutta hän valitsi sen hulluuden kuilun jonka äärellä on keikkunut jo pitkään, ennemmin mitä kuunteli sinua, järjen ääntä. Mikään tästä ei ole sinun syytäsi. Ja tiedän, että se sattuu, Areth minä tiedän, mutta tulet vielä olemaan ylpeä päätöksestäsi, sillä tiedät tehneesi oikein. Minä olen sinusta ylpeä. Ei ole sinun tehtäväsi pysyä läsnä ja antaa hänen vetää sinut mukanaan pinnan alle. Et voi pelastaa häntä, jos hän ei halua tulla pelastetuksi”.
Niiskauttaen Erudessa kävi nyökkäämään muutaman nopean kerran, Arethdrielin pyytäessä kumppaniaan viemään heidät pois käärmeenpesästä. Siksi hovia kaiketi saattoi tätä nykyä kutsua. Toisaalta, oliko se aina ollut tällaista, mutta he olivat olleet vain liian sokeita nähdäkseen esiripun taa?
”Tule, vien sinut turvaan”, Kreivitär vakuutteli, samalla kun lähti itseään kapuamaan ylös maasta, huomaten viimein kuinka pirun kylmä täällä olikaan. Hän suorastaan värisi kylmästä, parhaansa mukaan kuitenkin koittaen hillitä vilunväreitään, sillä nyt ei ollut aika huolestua siitä. Silmiään nopeasti ranteeseensa pyyhkäisten Erudessa vilkaisi ympärille, tietämättä kumpi tummatukkaisista oli tämän lumituiskun heidän ympärilleen nostattanut. Kreivitär totta kai epäili ennemmin Mordecaita, joka oli yhä lähettyvillä seissyt kuin kuuliainen koira. Hyvä, että tuo etäisyyden oli pitänyt, Erudessa ei todellakaan olisi kaivannut vampyyriä tähän hetkeen ja epäili, ettei Arethkaan tuon välitöntä läsnäoloa olisi kaivannut.
Mutta nyt tuo sai luvan lähestyä, Erudessan nyökäten henkivartijaa tulemaan lähemmäs, auttamaan kreiviä pääsemään ja pysymään jaloillaan, sikäli mikäli siniverinen ei omin voimin siihen kyennyt. Kyllä Erudessakin auttoi, mutta juuri nyt nainen ei uskonut olevansa tarpeeksi varma turva siinä suhteessa. Ei näillä kengillä. Ja kun Areth oli tolpilleen saatu, lähti kreivitär saattamaan heitä kohden Kuiskauksen tupia. Olivathan tuvat yhä osa linnan alueita, mutta Kuiskaus tuntui tällä hetkellä ainoalta turvalliselta taholta näiden muurien sisällä — omien sotilaiden lisäksi, jotka olivat viereisillä tuvilla majoittautuneina. He voisivat heti huomenissa lähteä pois täältä, takaisin kotiin, mutta tämä yö heidän täytyi viettää kaupungissa.
Kuiskauksen tuvilla oli jo melkoinen vilske, kun eliittiryhmän sotilaat olivat omat juhlansa aloittaneet. Tunnelma oli lämmin ja veljellinen, aikaa kulutettiin seurassa keskustellen, tarinoita kertoen tai erilaisia seurapelejä pelaten. Silloin tällöin joku intoutui soittamaan taustalla jotain, joidenkin jopa päättäen laulaakin. Meno oli huomattavasti railakkaampaa mitä hovin seurapiirijuhlissa, mutta silti hillittyä, ainakin vielä tähän aikaan illasta. Alkoholia oli tarjolla niin kepeämpinä kuin väkevimpinäkin juomina ja tietenkin niiden saattelemana oli juomapeli jos toinenkin käynnistynyt pöytäryhmissä, uhkapelaamisesta puhumattakaan. Tämä oli heidän viimeinen yhteinen ilta kaupungissa ja siitä haluttiin tehdä mieluinen muisto jota muistella lämmöllä vielä pitkään.
Darius oli Iriadorin seurassa vetäytynyt aluksi omalle huoneelleen rauhoittumaan. Kenraali oli kertonut kumppanilleen kaiken tapahtumista ja halunnut hetken viettää vain Iriadorin kanssa syleillen. Pikkuhiljaa se huono olo ja järkytys olivat jääneet taakse, kaksikon käyden vaihtamaan juhlavat vetimensä hieman kasuaalimpaan kerrastoon, sillä tuvilla ei enää tarvinnut niinkään edustaa kenenkään tähden. Kenraali oli jättänyt mustat housunsa jalkaan ja vaihtanut ylleen valkeansiistin, kevytkankaisen paidan, jonka ylle oli vedetty tummansininen, puolipitkä sisätakki. Darius oli yksi niistä jotka selvästi hieman ”koreammin” oli pukeutunut, mitä suurin osa väestä, sillä näin ”omassa porukassa” eivät sotilaat oikeastaan arkivaatteitaan hienompaa ylleen jaksaneet pistää.
Tutussa seurassa ja muutaman drinkin jälkeen oli Darius osannut rentoutua ja pikkuhiljaa lähtenyt mukaan muiden ilakointiin. Se käynnistyvä ilta sai kuitenkin pienen pysähdyksen, kun tuville saapui ”ulkopuolisia”, mutta tuttuja tahoja. Darius oli ollut oleskelutilojen puolella väittelemässä erään vanhan sotasankaritarinan todenperäisyydestä muutaman nuoremman kanssa, kun yllättäen Velethuil oli huikannut kapteenille, kertoen kreiviparin saapuneen tuville. Pieni huoli nousi heti ensimmäisenä pintaan, Dariuksen nousten sijoiltaan ja harppoen vanhemman sotilaan saattelemana tuvan eteishuoneeseen, jossa muutama muukin oli jäänyt kauempaa ihmettelemään korea-asuisen aatelisparikunnan ja noiden henkivartijan läsnäoloa.
Paikalle päästyään ei Dariuksen tarvinnut kuin nähdä Arethdriel ja hän osasi sanoa jonkin olevan vialla. Mies oli itkenyt, selvästi, mutta eipä Darius nuorempaansa käynyt siitä arvostelemaan. Johan hän itsekin oli tänään vollottanut kreivin nähden.
”Onko sattunut jotain…?”, Darius aloitti, lähemmäs harppoessaan, ohimennen hätyytellen sotilaitaan jatkamaan juhlimistaan. Ei kaikkien tarvinnut tekemisiään pysäyttää nyt, vaikka kreivipari paikalla olikin.
”Aran”, Erudessa aloitti, katsoen asiakseen nyt olla se puhuva osapuoli, Arethdrielin välttämättä haluamatta itseään ja tilannetta selitellä nyt, tai edes myöhemminkään Winderille. Darius kohautti kulmiaan hymähdyksen kera, vaatimatta sen enempää selityksiä tilanteelle.
”Tarvitsemme huoneen, yövymme täällä”, Erudessa jatkoi, ”Emme palaa enää linnalle ja tupanne vaikutti turvallisimmalta paikalta lähettyvillä”.
Kreivittären vaatimus tuli yllätyksenä, Dariuksen vilkaisten niin Arethdrielia kysyvästi, kuitenkaan käymättä vastaan väittämään. Hetken eliitti selvästi mietti tilannetta, kunnes nyökkäsi nopeasti.
”Saatte huoneistoni, se on paras sija täällä ja muut huoneet ovat varattuja, nyt kun olemme kaikkien rykmenttien voimin paikalla”, Darius aloitti, viittoen kolmikkoa seuraamaan häntä.
”Iriador tule huoneelleni, haetaan tavaramme ja siirrymme nukkumaan työhuoneelleni. Kreivi ja kreivitär yöpyvät huoneistollani”, Telepaattinen viesti annettiin Iriadorille, joka saisi luvan tulla ottamaan tarvitsemansa tavarat kenraalin huoneistolta, jottei heidän tarvinnut enää myöhemmin siellä ravata ja kreiviparia häiritä.
Darius johdatti yllätysvieraat yläkertaan, jossa yhtälailla sotilaiden makuuhuoneissa tuntui olevan porukkaa iltaa viettämässä. Suurin osa uhkapeleistä olikin käynnissä makuuhuoneiden lattialla, sen sijaan että niillä peleillä olisi pöytäryhmiä varattu alakerran juomapelaajilta.
”Saatte olla rauhassa huoneistollani, kukaan ei teitä häiritse mutta en voi kuin pahoitella mahdollisesta melusta. Sotilaani ovat päättäneet tänään juhlia ja sen aion heille sallia”, Darius selitti, vilkaisten olkansa yli kreivipariin, ”Myöskään palvelusväki ei ravaa täällä, mutta näin alkuunsa voin pistää juoksupojan hakemaan teille kaiken, mitä mahdatte tarvita, mutta en heitäkään työasioilla raaskisi vaivata tänä iltana sen enempää”.
Ovelle päästyään Darius astui ensinnä sisään huoneistoonsa, joka oli yhä valaistu ja takassakin oli hiipuva tuli sen jäljiltä, mitä he olivat Iriadorin kanssa täällä viettäneet aikaisemmin. Eliitti kävi ensitöikseen lisäämään puita takkaan, jotta lämpö pysyisi yllä, askeltaen sitten kohden makuukammaria.
”Istukaa alas, olkaa kuin kotonanne. Katson teille puhtaat petivaatteet ja otamme Iriadorin kanssa tarpeelliset tavaramme mukaan, jottei meidän tarvitse myöhemmin teitä häiritä”, Darius selitti suunnitelmaa, pysähtyen kuitenkin makuukammarin ovelle, vilkaisten Mordecain puoleen.
”Pitääkö sinullekin katsoa yösija täältä?”.
Erudessa seurasi kumppaniaan tukien kiltisti eliittikenraalia yläkertaan ja aina sille huoneiston ovelle asti. Eipä juhlivat sotilaat kreivitärtä haitanneet, ei tämä ollut ensimmäinen kerta kun hän jotain tällaista todisti, olihan hänkin asunut sotilastuvilla aikanaan. Juuri nyt hän halusi vain lämpimään ja istumaan alas kumppaninsa kanssa, jotta voisi kunnolla rauhoitella Arethdrielia ja katsoa, mitä sitten tapahtuisi illan suhteen. Kireän pakkasilman jälkeen eliitin lämmin huoneisto tuntui suorastaan taivaalliselta, kreivittären saattaessa Arethdrielin istumaan takan ääreen divaanille, suosiolla tai väkisin. Platinablondi suki kumppaninsa hiuksia parempaan uskoon, käyden kuitenkin vilkaisemaan Mordecain puoleen, siinä missä eliitti oli kysymyksensä esittänyt vampyyrille. Erudessa ei sanonut mitään, mutta hän halusi Mordecain jäävän ja sen varmasti näki myös platinablondin katseesta. Jos jotain sattuisikin, olisi heillä ainakin tuo turvana — ei Erudessa epäillyt yhdenkään kuiskauksen sotilaan heitä vahingoittavan, mutta tuville saattoi eksyä muitakin tahoja…
// RIKAS OLEN SITTEN! Ja siis, en mä kehdannu näyttää sulle sitä alttaria tuol mun varastossa, mut ehkä nyt voin päästää sut pyhättöön katsomaan, jos kerta uhrilahojakin tuot. Aidot tekohelmet :---D kyllä. TUNTEISIIN MENEE HETI KU TÄNNE TULEE NIIN me tarvitaan niitä ilosia pelejä asap plz. JA APUA :D:D: Katala uhoo jotain lattianrajas ja jaakko tulee vaan potkiin päälle //