Käärmeenpesä

Suuria ja pieniä, koreita ja hieman vaatimattomampia. Saleja löytyy jokaiseen käyttötarkoitukseen, kaiken kokoisia ja näköisiä.

Valvoja: Crimson

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Maalis 2020, 15:41

Puoliverinen nojautui aavistuksen taaksepäin siinä missä kuurapartainen itsensä seinästä irti nojasi. Ei tuo enää ollut aikeissa korttipeleihin ketään houkutella, ollen varmasti oikeassa siinä, ettei selväjärkiset enää moiseen jaksaneet ja humalaiset eivät taas kyenneet.
Theo hymisi pienesti Delathoksen mainitessa, että kyllähän Theo hänen asunnolleen osaisi vaikka unissaankin. Tottahan se oli, linnan ja N’drayerin asunnon välinen matka oli jo turhankin tutuksi käynyt puoliveriselle, jokainen mahdollinen reitti oli jo painettu mieleen ajat sitten. Mutta siitä huolimatta Delathos aikoi lähteä pikkuhaukan matkaan, mikä saikin puoliverisen virnuilemaan itsekseen, ennen kuin käsipuoli häntä liikkeelle ohjaili.
”Ennn minä nyt niin humalassa vielä ole, olin fiksu enkä kitannut menemään kuin puolet tuvasta”, Nuorempi hymisi, samalla ohimennen heilauttaen hyvästit Velethuilille, joka heidän ohitse käveli.

Sen pahemmin vitkastelematta askel vei ulko-oville, kaksikon poistuen tuvilta nopeiden hyvästien myötä. Eipä kukaan Theon perään jäänyt kaipaamaan, mutta kapteenin läsnäoloa olisi joku vielä saattanutkin kaivata illan aikana. Ulkona oli kylmää, kuten kireältä pakkasyötä saattoi olettaa, mutta tupien lämpimäntunkkaisen ilman jälkeen se kylmänraikas ilma oli oikeastaan ihan tervetullutta. Se tuntui myös selvittävän päätä jonkin verran, puoliverisen todetessa olevansakin hieman tukevammassa humalassa mitä oli arvioinut. Kyllä hän tolpillaan pysy, mutta kulkeminen vaikutti hieman epämääräiseltä, vaikka enkelinpentu selvästi yritti käyttäytyä kuin selväpäinen näin kun kaupungin kaduille suunnattiin.
”Mitä pidit heistä?”, Theo kysyi yllättäen, vilkaisten kuurapartaiseen, ”Kreiviparista. Vaikutit tulevan juttuun ainakin kreivittären kanssa”.
”Sinällään yllätys, että he olivat tuvilla, luulisi heidän kaltaisten olevan ennemmin linnalla juhlimassa”
, nuorempi jatkoi höpöttelyään.



Eipä Jackalope vaikuttanut olevan pahoillaan siitä, että satyyri oli elämästään kadonnut ilman sen suurempia selittelyjä. Hyvä, eipä Perian edes olettanut merkitsevänsä muutenkin niin sosiaaliselle ja ystävärikkaalle jäniksenkorvaiselle niinkään paljon, että tuo olisi pahoillaan ollut jos sorkkajalka elämästään katoaisi.
Eikä jänispoika kertomansa mukaan mitään ihmeellistä ollut tehnyt ja näin päällisin puolin näytti olevan kunnossa ja hyvissä voimissaan, joten ehkä tuon elämä ei ollut ollut niin kamalaa viimeaikoina. Se oli hyvä kuulla, joskin olisiko Jacka edes osannut olla murheellinen ja kertoa vastoinkäymisistään, jos sellaisia omasi? Satyyri epäili sitä.
Perianin katse laskeutui takaisin helyihin, joita Jacka hänelle tarjosi, kertoen ettei oikeastaan tarvinnut niitä. Satyyri hymähti pienesti.
”Pidä ne, olkoot ne nyt viimein kiitos siitä, mitä vuokseni aikanaan teit — tai vaihtokauppa siitä korusta, jonka annoit minulle silloin”, Satyyri hymyili nopeasti jäniksenkorvaiselle, kenties ollen tyytyväinen että voisi nyt viimeinkin maksaa takaisin tuon avusta, vaikkei Jacka kyllä koskaan vaatinutkaan mitään palkaksi teoistaan.

Hymy kuitenkin hiipui hieman, satyyrin kohottaen kulmiaan ehkä turhankin huvittuneenoloisena, kun Jacka kertoi Zhiermatuin olevan tuttu nimi alamaailmasta. Se selitti, miksi Jacka niin tosissaan oli reagoinut tuntemattomaan, mutta Perian ei vieläkään jaksanut olla huolissaan.
Jälleen hymähtäen hopeasarvinen nojautui hitusen taemmas, kun Jackalope lähemmäs nojautui, satyyrin hetken siitä lähempää tutkien miehistyneempiä tuttavansa kasvoja.
”Ties vaikka olisi vain kaima alamaailman hyypiöllesi tämä Zhiermatui”, Perian aloitti lopulta, ”Miksi muka alamaailman korstoja hovissa liikkuisi? En usko hänen olevan vaarallinen, korkeintaan ylimielinen ja itserakas aatelinen — eli ei mitään uutta minulle. Pärjään kyllä, älä sinä minusta huoli”, totta kai Perian luotti siihen, ettei itse hovissa mitään pahaa tapahtuisi. Kuningattaren lemmikkinä hän oli lähes koskematon! Ei hän kuitenkaan aikonut olla varomaton, vaikka vakuuttelikin Jackalle ettei huolta olisi, pisti satyyri korvan taakse jäniksen kertoman. Ehkä hänen pitäisi selvitellä asioita enemmän, sikäli mikäli se tummasarvinen piru täällä enemmän alkaisi liikkumaan.
”Tulehan nyt, ennen kuin hän uudemman kerran tulee sinua hätyyttelemään”, Perian nopeasti lisäsi virneen käväisten kauniilla kasvoilla, satyyrin samalla nopeasti taputtaen pari kertaa jänispojan poskelle. Sen myötä hopeasarvinen käännähti ympäri ja jatkoi matkaa, viittoen Jackaa seuraamaan itseään.


// HASUILEN SILTI! SITTEN PISTÄVÄT MINUT HASUUN SÄHKÖTUOLIIN JA HASUSÄHKÖLLÄ KÄRISTÄVÄT. eikun mitä nyt taas. Tuu päriseen mun kans joo. JACKA TÄYTYY PYSÄYTTÄÄ. Talutushihnaan tuollainen roikale. Ja todellakin :---D LORY PAIKALLE NIIN LOPPUU SE NÄYKKIMINEN. Huomiosta voimme olla montaa eri mieltä, kyllä. Ihmistenhovin draamoja odotellessa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Crimson » 12 Maalis 2020, 00:05

Kuulostat ja näytät kyllä siltä, että olet ehättänyt juoda jo kupin liikaa. Löisin mielelläni vetoa siitä kadutko huomenna juominkejasi, mutten ole sillä tuulella juuri nyt”, tummahipiä hymisi virnistäen, kuitenkin seuraillen isällisesti nuoremman perään että tuo omilla jaloillaan pysyi ja eteenpäin pääsi. Kyllähän hän olisi Theon tontilleen katsonut eikä minnekään matkanvarrelle jättänyt vastuullisen ryyppytoverin tavoin, sillä siitä olisi koitunut vain ylimääräistä päänvaivaa, jos nuorikko olisi hankeen jäänyt yöksi paleltumaan.
Niinpä hyvästit heitettiin pikaisesti, Delin jäämättä sen pidempään märehtimään paikanpäälle myöskään. Hänkin kaipasi jo omaa rauhaansa, vaikka kieltämättä mielessä velloikin kevyen haikea tunne siitä, ettei vastaavia juhlia samalla porukalla aivan heti kyettäisi tulevassa järjestämään. Mutta menon alkaessa olla hänen makuunsa turhan humalaista, oli se oikeastaan hyväkin päätös poistua paikalta ennen kuin olisi mukana jossain typerässä itseään loukkaamassa pahimmillaan.

Raikas ilma tuntui mukavalta iholla, siinä missä myös piristi omalla tavallaan lämpimässä pitkään nyhjättyä paikoillaan muiden seurassa tuvilla ja kaiken maailman hajusteiden seassa linnalla aikaisemmin. Sitä tunsi olevansa elossa kerrankin mukavan illan päätteeksi, vaikka epäilemättä kotona odottaisi vielä yksi marina, kun Milka havahtuisi heidän kotiinpaluuseensa.
Yllättäen jo hiljaisuuden hyväksynyt Delathos kuitenkin kääntyi vilkaisemaan Theoon, joka hänelle alkoi jutella.
Kreivitär oli aikaisemmin kiinnostunut Kadzaitista – kuulemma heillä on kreivin kartanolla isompia mirrejä omistuksessaan myös”, tummahipiä muisteli virnistäen, ”He vaikuttivat selvästi poikkeavan hovin aatelisista oman kokemukseni perusteella, viehättäviä ja fiksuja. Mistä syystä he tuvilla seurassamme juhlivatkaan, niin en pistä tilaisuutta pahakseni”, Delathos jatkoi harteitaan kohauttaen. Olivatko siniverinen vaimoineen saapuneet paikalle hänen kehotuksestaan, vai oliko jotain peräti jopa sattunut linnalla, joka oli nuo ajanut paikanpäältä tiehensä? Sitäpä he eivät saisi tietää elleivät olisi asianomaisilta kysyneet, tai mahdollisesti Mordecailta, joka varmasti oli illan tapahtumista tietoinen omalta osaltaan sattuneista syistä.

Oli miten oli, vaikuttivat he viihtyvän myös joukossamme, mikä lieni tärkeintä. Ehkä vaihtelu virkistää”, käsipuoli naurahti heidän astuessa tutulle koskemattomalle pihapolulle, jolle oli päivän myötä ehättänyt kerääntyä kevyt lumipeite. Sen ehtisi siistiä huomenissa, sillä tänä iltana Del ei aikonut alkaa siivoamaan nurkkiaan, vaan tarttuisi korkeintaan vielä lasilliseen ja istuisi alas päästyään sisälle ja saatuaan vaatteensa vaihdettua johonkin kevyempään.
Kerro sen sijaan mitä omaan iltaasi kuuluu? Ehditkö kyllästyä aatelisneitojen huomioon ja olet tuota pikaa muuttamassa takaisin äitilintusi huomaan sinne mörkömetsään karkuun kaikkea kimmeltävää ja turhanpäiväistä?”, kuuraparta virnisti kiusoitellen samalla kun ovea kävi heille availemaan, joka ehätti myös havahduttaa sisätiloissa illan odottaneen Milkan ryntäämään ulko-ovelle naukumaan äänekkäästi tervetulleeksi heitä toivotellen.


Pidä ne. Jackalope hymyili vinosti hopeasarviselle ystävälleen. Kerta Perian ei niitä takaisinkaan halunnut, niin kaipa hän ne korut säilyttäisi sitten. Eihän Khee tohtisi niitä tähänkään vain heittää, sehän olisi ollut silkkaa haaskausta! Eihän Perianin olisi tarvinnut antaa hänelle mitään takaisin avusta, saati sitten vaihtokauppana siitä korusta, joka heidän ensimmäisen seikkailunsa myötä oli päätynyt silkkikoiven haltuun. Mahtoikohan se olla vielä tuolla tallessa?

No mistäs minä sen tietäisin! Täällä minäkin olen, miksei siis joku toinenkin?”, Jacka kuitenkin virnisti leveämmin Perianin pohtiessa, miksi joku alamaailman pahantekijä olisi hoviin tiensä löytänyt. Vaikka satyyri vakuuttelikin pärjäävänsä, katsoi tummahipiäinen kuitenkin aavistuksen huolestuneena lyhyempäänsä. Siinä missä hänellä oli omanlaisensa kunnioitus hämäräheppuja kohtaan samoissa piireissä liikkuessaan, ei hän uskonut että Perian ymmärsi millaista olisi olla tekemisissä vastaavan tahon kanssa. Zhiermatui oli käyttäytynyt heitä kohtaan kuin nokkava aatelinen, mutta mitä jos jotain ikävää olisikin sattunut? Ehkä se seuralaisjuttu oli pidätellyt vanhemmanoloista nättikasvoa, mutta miten olisi myöhemmin, jos tuo palaisi ja etsisi Perianin käsiinsä kun hän ei olisi täällä? Tai sitten Jacka vain huolehti liikaa, ja kyseessä oli vain sattunut olemaan joku samanniminen kaima.
Virne jäniksenkorvaisen kasvoilla säilyi silkkikoipisen satyyrin taputtaessa häntä poskelle ja kehottaessa seuraamaan itseään, ennen kuin se paholainen ottaisi palatakseen.
Toivottavasti ei tule, vaikken epäilekään ettenkö kykenisi juoksemaan siltä karkuun”, tummahipiä hymisi, lähtien kuitenkin askeltamaan Perianin matkassa eteenpäin sen enempää hetki sitten tapahtuneita murehtien. Eipä kenelläkään pitäisi olla sanomista mistään muusta kuin siitä, että Jacka ylipäätään oli yhä linnalla! Mutta kaiketi hän ottaisi palatakseen sitten loppu illaksi majatalolle ihmettelemään, olihan ilta kuitenkin jo pitkällä.

Voiko sinua tulla tapaamaan myöhemmin uudestaan?”, tummahipiä tuumi jälleen niin kovin pirteänä itsenään leveästi hymyillen, ”Vai oletko liian kiireinen liehitellessäsi kaikenmaailman tyttöjä hovissa päivät pitkät?”. Hän olisi mielellään kutsunut satyyrin majataloon jossa majaili jakaakseen piirakkasiivun ja kupillisen teetä tai kahvia sarvipäisen kanssa ja vaihtaen kuulumisia paremminkin, mutta hän uskoi ettei se olisi varmaan ollut Perianin mieleen tarpeeksi tasokasta. Hovin asukkina tuo oli varmaan tottunut kaikista parhaimpaan ja hienoimpaan! Johonkin sellaiseen, mihin Jackalla ei olisi koskaan ollut varaa…
Olisi kiva joskus jutella paremmin nyt kun tiedän missä majailet”, Jacka jatkoi katseensa kääntäessään askelluksensa lomasta sarvipäiseen.


//JOUDUT HASUARESTIIN!!!! Päristään niin että sidonia roskis vaan helisee. JACKA ON IKILIIKKUJA, EI PYSÄHDY VAIKKA SEINÄÄN LÖIS NAULAPYSSYLLÄ ROIKKUMAAN. Sit tulee joku Marduk nappaan leukojaan yhteen vieressä ja kaikki liian lähellä olleet kuuroutu. Siihen loppui kiva. NIITÄ ODOTELLESSA IDD. Tiiäks mitä muuta odotan honhonhon//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Maalis 2020, 01:09

Hymisten puoliverinen kuunteli, kuinka käsipuoli kertoi kreivittären olleen kiinnostunut Kadzaitista, ilmeisesti naista kiinnosti nimenomaan suuremmat kissapedot. Se oli kiinnostava seikka tietenkin, Theon ymmärryksen mukaan aatelisnaiset eivät niinkään välittäneet suurpedoista, ennemmin jostain sievistä ja kauniista elukoista. Tosin, eipä hän montaa aatelisneitoa ollut tavannut kunnolla, joten hänellä ei kaiketi ollut varaa muodostaa mielipidettä asiasta.
”Tiedä häntä, tärkeintä lienee että heillä oli hauskaa… Jotain linnalla kuitenkin tapahtui, ei Argenteus minua muuten juoksupojaksi olisi värvännyt aikaisemmin…”, Theo hymähti lopulta, miettimättä taaskaan sen pahemmin mitä ääneen sanoi sen sijaan, että olisi vain hiljaa päässään pohtinut. Siinä keskustellessa ja pohtiessa ei Theo edes ollut huomannut, kuinka pian he olivat saapuneet jo tutulle pihapolulle. Yllättäen se matka tuntuikin normaalia nopeammalta. Ei hän kuitenkaan valittanut, sen sijaan vilkaisten virnistäen kuurapartaisen puoleen tuon tiedustellessa hänen illastaan, enkelinpennun hetkeksi sivuuttaen maukumaan saapuneen katinrontin.

”Kyllästyä? Ehkä, pidemmän päälle se vaikutti puuduttavalta, kaikki se keskustelu oli niin.. niin… niin kovin teennäistä”, Peremmälle asuntoon astellen pikkuhaukka kertoi, samalla kun kävi päällimmäisiä vaatteita yltään riisumaan, ”Mörkömetsä — kuinka huvittava nimi, ehkä alan itsekin käyttää tuota! Mutta ei, en ajatellut vielä Elwoodiin palata… Miten minä muka sieltä käsin voisin sinua piinata ja tehdä arjestasi sietämätöntä?”, Haukansilmäinen virnuili, vilkaisten Delathoksen puoleen samalla kun otti tukea läheisestä seinästä ja kävi saappaansa potkimaan jaloistaan, siinä samalla ähkäisten, muistaessaan jättäneensä laukkunsa ja toiset vaatteensa linnalle. No, hän voisi ne huomenna hakea.
”Mutta, loppujen lopuksi ilta oli ihan mukava. Vaikka on se myönnettävä, että tupien pirskeet olivat enemmän mieleeni, mitä hovin juhlat… En usko, että minusta koskaan olisi aatelisten sekaan, luonteeni taikka veriperimäni myötä”, Enkelinpentu huokaisi, samalla kun kenkänsä riisuttuaan asteli peremmälle asuntoon ja lähti kynttilöitä sytyttelemään, valaisemaan paremmin muuten niin hämärää asuntoa.

”Minulla—minulla olisi kuitenkin pieni pyyntö sinulle”, Haukansilmäinen jatkoi, pyörähtäessään kohden kuurapartaista, ”Toive, kenties, ennemmin. Ttttai en minä tiedä miksi sitä kutsua”, nuorempi naurahti, hetken näyttäen siltä että olisi tajunnut mitä höpötteli ja kenties lähtisi katumaan sanojaan, mutta humalainen mieli ei loppujen lopuksi jaksanut välittää juuri nyt. Se estottomuus ja häpeä tuntuivat olevan jossain muualla juuri nyt.
”Tahdonnn olla kanssasi loppu illan”.



Täällä minäkin olen, miksei siis joku toinenkin? Perian hymähti, siinä oli tietenkin järkeä, jos joku Jackalopen kaltainen toistaitoinen taskuvaras pääsi itse haltioiden hoviin vaeltelemaan, miksei joku vaarallisempi, taitavampikin olisi voinut päästä? Toisaalta, Jacka oli harvinaisen onnekas idiootti, jos Perianilta kysyttiin. Eihän Jacka nyt niin tyhmä ollut, mutta toisinaan oli tuntunut, että onnetar suosi jäniksenkorvaista turhankin usein, mikä lieni kai hyvä tummahipiän kannalta.
”Sitä ei taida epäillä kukaan”, satyyri hymähti, Jackan uskoessa, että voisi juosta pakoon pirulaiselta, jos tuo vielä heidän perään lähtisi. Oli miten oli, matka jatkui, satyyrin koittaen parhaansa mukaan kuunnella käytävien ääniä ja valita heille reitin, joka vaikutti hiljaisimmalta. Onneksi täälläpäin linnaa ei tällä hetkellä liikkunut pahemmin ketään, palvelijoiden ja vartijoiden ollen keskittynyt itse juhlien suuntaan.

”Ei!”, Perian töksäytti nopeasti, kun Jackalope kysyi voisiko häntä tulla tapaamaan myöhemmin uudestaan, ”Ei täällä — Et sinä. Joutuisit vielä vaikeuksiin”, sorkkajalkainen jatkoi, vilkaisten jäniksenkorvaiseen, ”Äläkä puhu hovin neitokaisista tuohon sävyyn, et uskoisikaan kuinka nokkelia ja juonikkaita he ovat — mutta tietenkin olen heistä jokaisen hurmannut, tavalla tai toisella”, hopeasarvi hymisi.
”Mutta… Voisimme kyllä joskus tavata, paremmalla ajalla, paremmassa paikassa… Missä ikinä sitten majailetkaan? Sinua lienee mahdoton tavoittaa kirjeitse tai muutenkaan — osasitko sinä edes lukea tai kirjoittaa?”, Perian hymähti, kun he viimein saapuivat käytävälle jolla oli muutama ikkunakin, mikä kieli siitä että he olivat saapuneet ulos vievälle käytävälle, sivuoven näkyen jo käytävän päässä.


// HASUERISTYS. Roskis pärisee niin ettei roskakuski uskalla tulla lähellekään. JACKA JUMALAUTA ISTU ALES, pysähtyykö se jos Perian tulee rapsutteleen korvan takaa? Ja todellakin, Marduk oli vaan et ”lol me too” ja sitten ei enää ollu kellään kivaa. JA MÄÄ TIIÄN TASAN TARKKAAN MITÄ SÄ ODOTAT ET NYT ALOTA BIH en kestä enempää //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Crimson » 12 Maalis 2020, 02:26

Itsekseen virnuileva kuuraparta hiljeni kuuntelemaan kissan marinoita ja Theon puheita, katseellaan seuraten kuinka pikkuhaukka asteli ensimmäisenä peremmälle tupaan. Sen pidempään huoneistoa tuulettamatta Del asteli perään, oven sulkien, ja ensitöikseen kumartuen suomaan huomiota jalkoihin pyörimään tulleelle Milkalle.
Voisit saada jotain merkittävää aikaiseksikin, etkä vain pyöriä tientukkeena kaikkialla ja soittaisi suutasi minkä kerkeät”, Delathos virnisti katinrontista Theoon katsoen, joka ei sanojensa mukaan ainakaan vielä ollut ottamassa ja palaamassa Elwoodiin. Vaikka ilta hovissa oli ollut mukava, myönsi nuorikkokin illan tuvilla olleen enemmän mieleensä. Niin se varmaan oli ollut monen muunkin mielestä, jos virkaveljiltä kysyttiin.

Ja ennen kuin kuuraparta ehätti edes kissaa sanoa, jatkoi Theo jo sanojensa suoltamista, Delin kohottautuen terävästi hymähtäen jälleen ryhdikkäästi pystyyn. Kapteeni kävi viimein riisumaan hienomman takkinsa yltään ja muiden matkaansa aikaisemmin tuvilta nappaamiensa asusteiden lisäksi kävi toistaiseksi hylkäämään sen tuulettumaan tuolin selkämykselle. Hän voisi katsoa sen huomenna kaappien kätköihin takaisin talteen, tänä iltana kuitenkaan aikomatta vaivata mieltään enää mokomalla.
Haukanpoikasen toiveenpoikanen kuitenkin tuli hänelle yllätyksenä. Ei ehkä niin valtavana, mitä se olisi tullut, jos Delathos ei olisi tiennyt tummatukkaisen olevan lääpällään häneen. Mutta sen verran yllätyksenä, että se sai kuuraparran kohauttamaan kulmaansa hölmistyneenä.
Vai niin”, tummahipiä hymisi lopulta hillitysti hymyillessään, kenkänsä jaloistaan hyläten seinänvierustalle, ennen kuin peremmälle tupaan kävi viimein astelemaan Theoa kohden, ”Ja mitähän siihen toiveeseesi kanssaolemisesta mahtaa kuulua?”.
Tiedät kyllä varmasti, etten ole ihmeellistä seuraa humalassa, enkä etenkään mikään seurapalvelijasi, tykkäsitpä minusta kuinka paljon hyvänsä”, Del virkkoi vinosti hymyillessään pysähtyessään lähemmäs Theoa, arvioiden silmäillen pienempäänsä miettiessään, olisiko ehkä sittenkin pitänyt vain käskeä mokoma vesilasillisen myötä painelemaan jo pehkuihin jottei tuo krapulaansa valittaisi huomenna.



Jackalope säpsähti, kun Perian niin kiivaasti kielsi, etteivät he voisi tavata. Eivät ainakaan täällä. Ehkä Jacka oli vain niin tyhmä, ettei ymmärtänyt varsinaisesti miksi, mutta epäili sen johtuvan kenties siitä ettei satyyri halunnut tulla nähdyksi hänen seurassaan. Ehkä siksi silkkikoipinen näytti valitsevankin hiljaisimmat mahdolliset reitit, sillä vastaan heitä ei ollut tullut ketään ainakaan tähän mennessä. Siinä kerskaillessaan kyllä hurmanneensa jokaisen hovin neitokaisen tavalla tai toisella, pyörsi Perian kuitenkin perään myös puheitaan mahdollisesta tapaamisesta. Jackan katse suorastaan loisti uutta valoa ja intoa, jäniksenkorvaisen nyökytellessä lyhyemmälleen jo suostuvaisena tähän ideaan ilman että oli sitä loppuun asti edes kuullut.
Ihan riittävästi, ei sillä ole kuitenkaan väliä! Et kuitenkaan saisi minua kirjeillä tavoitettua, tai ne joutuisivat vääriin käsiin”, tummahipiä naurahti satyyrin miettiessä osasiko hän lukea tai kirjoittaa.
Majapaikkojahan minulla on vaikka missä, mutta majailen parhaillaan eräässä majatalossa alemmilla tasoilla jossa on tallipaikka myös hevoselleni”, Jacka tuumi ryhdikkäämmän asennon ottaen ja tuoden kätensä leualleen kovin tärkeänä pohtiessaan asiaa paremmin, ”En kyllä muista sen talon nimeä”.

Mutta ehkä voisin pyytää jotakuta kirjoittamaan kirjeen sinulle ja kertomaan missä se on! Tulet sitten joskus käymään siellä, olen iltaisin varmasti paikalla, ja teen vähän ylimääräistä työtä, niin voin kustantaa sinulle hienot eväätkin ja saatan sinut sitten takaisin tänne!”, Jacka suunnitteli jo tohkeissaan, mielessään ollen jo päättänyt että he tulisivat tapaamaan uudelleen ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella. Jo ei muuten, niin jäniksenkinttuinenhan tulisi linnalle uudelleen pyörimään joku kerta löytääkseen Perianin käsiinsä. Ei tuo hänestä niin helpolla eroon pääsisi tällä kertaa, varsinkaan kun hopeasarvinen oli myös osoittanut kiinnostustaan tavata uudestaan joku kerta!


//KARANTEENIIN SAMANTIEN! Pelkää että sielä on kummitusvielä, kun rymistään niin lujaa. Perianin täytyy kokeilla, ehkä pysähtyykin :thinking: Shyva ja Orubee tulee kans näykkimään ilmaa ja alkaa vuosisadan louskutusbileet. NO SAMAA VOISIN SANOA SUSTA ET ÄLÄ YHTÄÄN KUULE CALL OUTTAA MUA SIELLÄ HYSHYS. Hypetysmaksimus, mutta samaan aikaan olen ULTIMATE RIKKI KAIKESTA PLOTTAILUSTA//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Maalis 2020, 03:05

Voisit saada jotain merkittävää aikaiseksi. Ehkä se oli totta, kenties kannustavaakin, mutta omalla tavallaan se iski puoliverisen tietoisuuteen negatiivisesti. Hänestä tosiaan tuntui, että hän oli vain turha, tientukkeena, kaikkia häiritsemässä, näin kun ei omannut mitään suuntaa tai suunnitelmaa miten edetä elämässään. Johonkin hänen pitäisi mennä, ennemmin tai myöhemmin, mutta tänään ei ollut aika murehtia siitä. Kaikki negatiiviset ajatukset ja murheet tuntuivat kovin nopeasti hukkuvan sen humalaisenhyvänolon alle ja hyvä niin. Theo halusi tämän illan jatkuvan mukavana ja päättyvän mukavasti, jottei huomenna kaduttaisi muu, kuin korkeintaan se kuiva suu ja päänsärky.
Murehtimisen sijaan puoliverinen nosti kasvoilleen ovelan virneen, kun kuurapartainen häntä lähemmäs asteli sanojensa myötä. Theo kohotti kulmiaan pienesti hymisten, Delathoksen tiedustellessa hänen toiveensa perään, samalla muistutellen ettei ollut kummoista seuraa humalassa. Mahtoiko kuurapartainen edes muistaa, kuinka mielenkiintoista seuraa silloin tällöin oli ollutkaan tukevammassa humalassa?

”MmmMmm, aina niin suorasanainen…”, Puoliverinen hymisi, ylös pidempäänsä katsoessaan, samalla kun astui entistä lähemmäs käsipuolta, ”Ehkä sekin viehättää sinussa”.
”Mutta pitääkö minun tosiaan kertoa sssinulle kädestä pitäen mitä haluan?”
, Theodluin tuhahti, samalla kun kovinkin häikäilemättömästi kätensä ujutti availemaan kuurapartaisen vyötä, katsekontaktin vanhempaansa kuitenkin säilyttäen.
”Tällä kertaa tahdon sitä”, Puoliverinen jatkoi, ”Tahdon… tahdon tuntea sinut jälleen”, Jo tovin nuoremman kasvoilla vieraillut puna tuntui voimistuvan, mutta oliko siitä kiitos pakkasyön, humalan vai jonkin täysin muun.



Perian hymähti terävästi, Jackan mainiten ettei häntä kirjeitse saanut kiinni, vaikkakin jäniksenkorvainen osasi kyllä lukea, näin omien sanojensa mukaan. Hopeasarvinen ei kuitenkaan halunnut ihan täysin siihen väitteeseen uskoa, joten jos hän ikinä tulisikaan kirjoittamaan Jackalopelle, olisi parempi pitää sanat yksinkertaisina ja kirje lyhyenä. Sen jälkeen jäniksenkorvainen kävi vielä kertomaan, ettei muistanut majatalon nimeä, missä oleskeli, mutta mokoma sijaitsi kaupungin ”huonommilla” alueella. Se ei sinällään ollut yllättävää, mutta sentään jänispojalla oli sija missä nukkua.
”Se voisi toimia, kyllä”, Perian vastasi, Jackalopen ehdotellessa, että hän voisi pyytää jotakuta kirjoittamaan kirjeen, missä kertoa missä jäniksenkorvainen oleskeli ja Perian voisi tulla sinne sitten vierailulle, iltasellaan, milloin Jacka saattaisi paikallakin olla.
”Minun pitää vain katsoa hyvä väli aikataulustani… Mutta enköhän nimenomaan iltasella pääse käymään kaupungilla, ennemmin tai myöhemmin — Kuningattareni ei ole niin tarkka menemisistäni, enkä muutenkaan ole häneltä liikaa vaatinut koskaan, joten yksi tai toinenkin vapaailta kaupungilla ei lienisi liikaa pyydetty”.

Perian pysähtyi viimein vankkarakenteiselle ovelle, katseensa kohottaen Jackalopeen.
”Osasit tänne, osannet itse pihan poikki pois myös? Vai haluatko, että lähden kylmään hankeen tarpomaan seuranasi, varmistaen, että pääset porteista ulos turvallisesti?”, Satyyri kysyi, samalla kun ovea kävi raottamaan, paljastaen reitin suoraan sotilastuville, joiden nurkkia pitkin pääsisi helposti hiipimään lähemmäs portteja tai sitten saattoi vain oikaista tupien välistä etupihamaalle ja marssia porteille, jos siltä tuntui.
”Pihalla on kylmä ja lumi on korkeaa, ymmärtänet miksen haluaisi sinne lähteä”, Satyyri tuhahti kylmästi, pienen hymynpuolikkaan kuitenkin käväisten kasvoilla, ”Mutta ehkä sinun tähden voin porteille ja takaisin kipittää”.



// HASUKARANTEENI!! Ettei Hasuvirus leviä. ROSKISKUMMITUKSIA. No Perian kokeilee ja rapsuttelee sitten. Louskutusbileet :D voi apua nyt taas, MUT KYL. CALL OUTTAAN KOSKA SINÄ TÄN ALOTIT! Hypetys on suuri, rikki ollaan jo valmiiksi. En kestä sitten kun päästään peleissä sinne asti //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Crimson » 12 Maalis 2020, 04:54

Siinä nuorikon menoa seuraillessaan nousi Delathokselle jo mieleensä omat arvailunsa mihin tilanne oli etenemässä. Mutta olisiko hänen yhä pitänyt olla se fiksu tilanteessa, vai kenties vain mennä mukana kuten tapana oli, jos mihinkään intiimiin haluttiin ryhtyä. Theo ei kuitenkaan ollut kuka tahansa satunnainen vastaantulija, joka tuskin hänen kasvojaan tai nimeään muisti selvittyään seuraavaan aamuun.
Kovin ahnaasti äpärä lähemmäs astuikin ja kävi räpeltämään hänen vyötään auki, tummahipiän seuratessa sitä toimitusta puolittain virnuillen, alas pikkuhaukkaan katsellen varsin määrätietoisesti. Pitikö hänelle kädestä pitäen näyttää mitä Theo halusi? Ei oikeastaan sen häpeilemättömän iholle tulemisen myötä, saati kun Theo kävi sanojen kera takeltelemaan ulos haluavansa häntä jälleen. Kuinkahan tosissaan tuo oli, vai oliko se pelkkä humalaisen mielen päähänpisto alkaa kosiskella häntä vastaavaan? Ja jälkimmäisessä tapauksessa huomenna pikkuhaukka olisi jälleen pahalla tuulella tullessaan taas järkiinsä.

Kuuraparta katseli varsin ahnaasti sitä nuoremman kasvoille leviävää punaa, joka sai hänet hymyilemään viekkaan kiusoitellen Theolle, ”Minä kun ehätin jo miettiä, että passittaisin sinut vain pehkuihisi humalassasi, tai olet pahalla päällä huomenna päänsäryissäsi”. Se olisi yhä ollut paras mahdollinen idea, Delathoksen kuitenkin ollen omalla tavallaan valmis lähtemään pikkuhaukan ehdotukseen mukaan. Mutta vain, jos Theo saisi hänet vakuuttuneeksi siitä, että oli tosissaan pyyntönsä kanssa.
Et sinä kuitenkaan housuihini tuolla tavalla vain söpösti punastelemalla pääse”, tummahipiäinen kehräsi itsevarmana, hellästi Theon leukapielestä otteen ottaen, josta tummatukkaisen kasvoja ohjasi paremmin omiensa puoleen, ”Etkä sinä saa sanoillasi minua kuin turhautumaan”.
Näytä miten paljon haluat minua sen sijaan”.


Jackan korvaan Perianin suunnitelmat kuulostivat varsin mukavilta. Tietenkin kuningattaren piti antaa satyyrille iltavapaita, kerta silkkikoipinen ei turhia emännältään muutenkaan kuulemma pyydellyt. Tuskin vapaa illaksi tai toiseksi oli siis ongelma, ainakaan Jackan mielestä, joka olisi ollut parhaimmillaan varmasti valmis viihdyttämään Periania omissa puitteissaan yön ylitsekin kaikilla turhilla juoruilla ja jorinoilla. Mutta sitä ehti varmasti miettiä myöhemmin, Perianilla lieni muutenkin parempaa tekemistä kuin roikkua saattelemassa häntä turhanpäiten minnekään. Olisihan Jacka itsekin ulos löytänyt, mutta miten pian hän olisi linnalta poistunut ilman satyyrin saattamista, olikin sitten asia erikseen.

Erikoinen parivaljakko saapuikin oville, joiden Jacka uskoi vievän käytävästä päätellen jonnekin ulkosalle. Minne tarkalleen ottaen, niin se ei häntä huolettanut, sillä kulkeminen varjoissa oli hänelle tuttuakin tutumpaa. Jäniksenkorvainen vilkaisikin rennosti virnistäen satyyriä, joka tuntui tekevän kärpäsestä härkäsen lumessa ja kylmässä kulkemisen suhteen. Mutta toisaalta Kheelan kyllä ymmärsi hienohelman piirteitä omaavaa sarvipäistä – ei tuo tainnut olla tottunut kulkemaan lumessa samalla tavalla mitä hän.
Kyyyllä minä itse täältä tieheni osaan. Säästele sinä vain noita sieviä kinttujasi, saatat palelluttaa itsesi muutenkin noissa hepenissäsi jos pihalle aiot tanssahtelemaan lähteä”, Jacka naurahti, ”Ja kukas emäntääsi sitten on viihdyttämässä jos hänen parhain seuralaisensa on räkäisenä pedissä?”, Khee vielä virnisti, toverillisesti kohottaen toisen kätensä Perianin sirolle hartialle kohottaen. Hetken sinisilmä vain katseli sarvipäistä hymyillen, miettien kuinka onnenpoika olikaan sillä hetkellä törmätäkseen vanhaan ystäväänsä tällä tavalla ykskaks. Ja millaisissa puitteissa!
Oli kiva nähdä Perian, en olisi välttämättä heti arvannut että törmäisin sinuun jossain tällaisessa paikassa sattumalta. Olet kyllä ollut mielessäni silloin tällöin siitä lähtien kun tapasimme ja haihduit jonnekin, minulle kun ei ole tavallista vain kadottaa ystäviä sillä tavalla”, Jackalope vakavoitui, ystäväänsä silmiin katsellen välittäen, ”Ja sori, taisi olla syyni että jouduit vääntämään tikkua Zhiermatuin kanssa. Toivottavasti hän ei häiritse sinua sen tähden kuitenkaan vaikka täällä majailisi”.


//Eihän siitä nyt mitään tulis jos kaikki ois extra hasuja. Noelkin kalpenee roskiskummituksien vierellä. PERIAN KOKEILEE JA RAPSUTTAA. Jacka jääkin siihen koukkuun, Perian ei voi enää lopettaa kun onkin niin mukavaa kun joku kapsuttaa herkkää paikkaa. MIIIIINÄ EN MITÄÄN TEHNYT, SYYLLINEN OLET SINÄ! Hype vaan kasvaa, ootas vaan kun oon taas piirtämässä sulle kumminkin juttuja huomenna aamulla jahka hereillä pääsen VAAN KOSKA VOIN. Sitten kun sinne päästään niin iskee ne maanpärinät//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Maalis 2020, 16:13

[NOTTA EHKÄ ALUSTAVA K-VAROITUS TÄHÄN ALKUUN NYT SITTEN VIIMEIN hei kato 10 sivua ilman K-merkintää hyvä me]


”Mmminäkö pahalla päällä? Enhän minä ikinä”, Theo virnuili vanhemmalle miehelle, ymmärtäen kyllä kuurapartaisen pointin. Hän myös ymmärsi mielentilastaan huolimatta sen, että hänen humalatilansa saattoi olla yksi tekijä, miksei Delathos kenties haluaisi tähän — mutta Theo taas uskoi olevansa sen verran selvin päin kuitenkin, että hänen halunsa eivät olleet vain hetken humalaisen huumassa tehtyjä päätöksiä. Johan hän oli salaa halunnut jo pitkään tuntea käsipuolen ihollaan, mutta eihän nuorempi ollut koskaan löytänyt rohkeutta saatikka sopivaa aikaa sitä ääneen sanoa.
Puoliverinen kohotti kulmiaan hymisten, kun tummahipiä hänen kasvojaan kävi kohottamaan puheidensa lomasta. Kuulemma hänen pitäisi näyttää, miten paljon halusi käsipuolta, mikä saikin haukansilmäisen hymisemään pienesti.
”Oww, Et tietenkäääään halua tehdä tästä helppoa”, Enkelinpentu nurisi, samalla kun otsansa painoi vasten pidempänsä rintakehää. Nuoremman kädet olivat räpeltelivät yhä kuurapartaisen vyötä ja housuja auki, lopulta nyppien tiensä pohjoisenhaltian paidan alle, kepeästi, mutta vaativasti tuon alavatsaa ja kylkiä hyväilemään.

”Kuinka edes kehtaat olla tuollainen”, Theo mutisi naurahtavan henkäyksen lomasta, lähinnä itsekseen puhuen, lopulta käyden vaativasti työntämään käsipuolta ne muutamat askeleet divaanin luo, enkeliverisen tönäisten kovinkin määrätietoisesti vanhempansa lopulta istumaan.
”Että osaatkinnn olla ärsyttävä aika ajoin”, Puoliverinen jatkoi, hetkeäkään häpeilemättä nousten kuurapartaisen syliin, kasvotusten tuon kanssa, ”Ja silti haluan sinua — jja sinä tiedät sen enkä kestä sitä omahyväisen tietävää virnettä kasvoillasi!”.
”Saat minut häpeämään itseäni”
, Theosta tuntui että hän puhui liikaa, mutta jostain syystä sitä suoraa puhetta nyt tuli. Kai se oli kiitos alkoholin. Puheidensa lomasta puoliverinen toi kätensä kuurapartaisen leuansyrjille, kohottaen tuon kasvot paremmin omiensa puoleen.
Sen myötä haukansilmäinen lähti suomaan pieniä, kiusoittelevia suudelmia kuurapartaisen huulien pieleen, samalla kepeänkiusoittelevasti itseään painaen keinuvasti vasten vanhempansa miehuutta.


”Se ei olisi eduksi minulle”, Perian hymisi, Jackan mainitessa että hän saattaisi paleltua asustuksessaan pihamaalla. Jänispoika kuitenkin uskoi osaavansa tiensä ulos linnalta täältä käsin, eikä satyyrin tarvitsisi tämän enempää toista saattaa. Hyvä, vaikka satyyri pienesti pelkäsikin, että Jackalope vielä joutuisi hankaluuksiin… Mutta ehkä tuo pärjäisi, kuten aina.
Hopeasarvinen vilkaisi pienesti sen käden puoleen, jonka tummahipiä hänen hartialleen nosti, päättäen kuitenkin olla ottamatta siitä itseensä. Jacka taisi olla yksi niistä harvoista, joiden Perian antoi koskea itseään ilman sen suurempia inhokohtauksia — kunhan jäniksenkorvaisen kädet nyt eivät olleet lian peitossa. Katse kohosikin takaisin Jackalopeen, tuon kertoessa kuinka mukavaa oli törmätä pitkästä aikaa, vaikkakin paikka ja aika olivat oudot.

”Oli mukava nähdä, että olet elossa ja voimissasi…”, Perian hymähti, pidempäänsä jälleen tarkkaillen. Kieltämättä hän oli ehkä jopa kaivannut Jackaa omalla tavallaan, tuon aina niin energisen positiivinen olemus oli ihan mukavaa vaihtelua hovin tiukkoihin etiketteihin ja tapoihin.
”Äläkä sinä siitä huoli, en usko että hän on vakituinen kasvo hovissa, en ollut edes nähnyt häntä täällä ennen tätä päivää”, hopeasarvinen hymisi, ”Tuskin siis joudun uudemman kerran häntä sietämään. En sitten tiedä, olisimmeko tulleet toimeen jos minun ei olisi pitänyt yrittää nahkaasi pelastaa, mutta se jääkööt mysteeriksi”.
”Menehän sitten”
, Satyyri hoputti lopulta jäniksenkorvaista, vaikka ei näyttänytkään olevan kovin innoissaan siitä, että heidän tiensä eroaisivat. Jos aika olisi ollut parempi, ehkä Perian olisi voinut kutsua Jackan seuraansa jonnekin syrjäisemmälle oleskeluhuoneelle tai palvelijoiden tiloihin vaihtamaan paremmin kuulumisia, mutta nyt se ei onnistunut.
”Ja jos meinaat vielä vartijoiden kanssa joutua vaikeuksiin, voit mainita olevasi ystäväni. Kyllä he tietävä kuka olen… Tai jos eivät, mainitse että olen kuningattaren luottopalvelija — mutta älä kutsu kuningatartani ”kunkun näpsäkkääksi vaimoksi” heidän kuullen”.



// HASUAPOCALYPSE. Ei ollu korona. Noel ei oo mitään roskiskummitusten rinnalla. Ja voi apua, kai Perianin sitten pitää sitä useemmin rapsutella. Jacka meinaa tehdä tuhmiaan ja Perian tulee vaa rapsuttaan ni unohtuu pahanteot. MINÄ EN OLE SYYLLINEN MIHINKÄÄN! Vain mahdollisiin kelaa hei – ajatuksiin. JA UH JUTTUJA PIIRRÄT paitsi et sun pitäis tehä niitä töitä eikä cateraa mun paritusfantasioita. VAAN KOSKA VOIT. Maanpäristys inc, siihen asti ulistaan ku ne kumikanat //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Crimson » 12 Maalis 2020, 19:46

[AT LEAST WE TRIED]


Delathos hymisi matalalta Theon nurinoihin, seisoen kuitenkin paikallaan maltillisesti odottamassa aikoisiko nuorikko ottaa hänen sanojaan tosissaan vai perääntyisikö viimein. Eihän tuo perääntynyt, kuuraparran kohauttaessa toista kulmaansa, kun äpärä löysi tiensä hänen paitansa alle ja kävi lopulta työntämään häntä taemmas matkassaan.
Täytyyhän minun jotenkin pitää pintani, ettei aivan jokainen kykene pääsemään lihaani kiinni”, kuuraparta hymisi, pikkuhaukan tönäisyn myötä löytäessä itsensä istumasta divaaniltaan. Eikä tummahipiä selvästikään aikonut asialle mitään tehdä antaessaan kätensäkin levätä laiskasti vierellään, kun haukanpoikanen hänen syliinsä kiipesi ja kenties jännitystään puheli menemään mitä sattui. Ei se nyt oikeastaan Delathosta haitannut, vaan sai hänet vain silmäilemään nuorempaa edessään ahnaammin, kun Theo vaikeroi parhaansa tehdessään. Ja se oli mukavaan humalaansa jo ehtineelle käsipuolelle ihan tarpeeksi sillä hetkellä.

Silkka virne taantui vain lempeämmäksi hymyksi lopulta Delin kasvoilla, katseen tarkastellessa siitä likeltä tummatukkaisen kasvoja, joka suudelmineen iholle tuli. Oma käsi nousi kepeänvaativasti hieromaan hintelämmän osapuolen reittä, miehen hymistessä rauhallisesti kehräillen siitä huomiosta ja hankaavasta liikkeestä, jota Theo hänen sylissään teki.
Ei sinun itseäsi ja halujasi hävetä tarvitse”, kuuraparta hymähti, alaselältä kädellään painaen vaativasti Theoa paremmin itseään vasten, ”Et kykene satuttamaan minua, etkä kykenisi tekemään mitään väärin, paitsi jos jollain hokkuspokkuksellasi menet ja listit minut tähän paikkaan”.
Mutta etpä sinä sellaiseenkaan taida pystyä tuossa kiimassasi”, Delathos virnisti naurahtaen.
Tule tänne, ei tuosta nuoleskelustasi tule taaskaan yhtään mitään”, tummahipiä hymähti kuitenkin lempeämmin, selkää myöten kättään livuttaen Theon tummiin hiuksiin, joiden lomasta kovinkin hellästi ohjasi nuoremman vaativampaan suudelmaan.


Kehtaatkin luulla että kaupungin kaduille vain kuihtuisin, täällä on parempi olla kuin monessa muussa paikassa”, Jacka nauroi, kätensä omalle puolelleen nostaen ja puolittain jo ovenrakoon pujahtaen silmäämään paremmin missä päin linnaa he oikeastaan olivatkaan. Reitti oli kuitenkin varsin hämärän peitossa, kaiken korean valaistuksen ollen suunnattu linnan etupihalle ja sen reiteille. Hän voisi lipua varjojen kautta tiehensä täältä sen suuremmitta ongelmitta huomiota puoleensa millään tavalla vetämättä!
Mutta sitten tuli kuitenkin aika lähdön. Ehkä jopa aavistuksen harmistuneena Jacka kallisti päätään ja yritti hymyillä. Näkisiväthän he jälleen kuitenkin, siitä päätöksestä jänis aikoi pitää kiinni kuitenkin, mutta näin nopea jälleennäkeminen ja heti perään hyvästit tuntuivat aina ankeilta. Olisipa aika ollut parempi, mutta sellaista tilaisuutta heille ei tähän hätään ollut siunattu. Perian pääsisi jatkamaan liehittelyitään, ja kenties jäniksenkinttuinen ei olisi välittömässä vaarassa joutua napatuksi uudelleen jonkun typerän päähänpistonsa tähden näin arvokkaasta paikasta.
Ehkä sitten kutsun häntä rouva tyylilyyliksi, kävisikö se?”, Jacka pohti huvittuneena eteenpäin kuitenkin nojaten, ”Vitsi vitsi! Pärjään kyllä, pärjää sinäkin”.

Ja vastaa kirjeeseeni, tai tulen uudestaan kuokkimaan tänne vain löytääkseni sinut!”, jäniksenkinttuinen suoristautui katsettaan kaventaen ja terävästi sillä katsoen hetken Periania, ennen kuin läväytti vielä leveän hymyn sarvipäiselle ja heilautti kättään ystävälleen rennosti hyvästeiksi. Sen myötä Jacka puikkelehtikin ovesta viimein toiselle puolelle lumen peittämälle pihamaalle, luottaen siihen että Perian varmasti katsoisi oven kiinni sisältä käsin haluamallaan tavalla, eikä se jäisi auki kuten kaaoksessa olleen huoneen ikkunat toisaalla.


Sillä välin kun Jacka suoritti rohkeaa pakomatkaansa sotilastupien ja linnan pihamaalla, olivat Kuiskauksen tuvat jo rauhoittuneet aavistuksen. Arethdriel ja Erudessa olivat vetäytyneet viettämään aikaa keskenään Winderin huoneistolle jo tovi sitten. Suurempi tohina oleskelutilojen puolella oli alkanut jo hiljetä, väen ollen jakautunut niin jo lepäämään seuraavaa päivää varten, kuin jatkamaan vielä pienemmissä porukoissa pienempien tupakammarien puolelle ilakointiaan ollakseen häiritsemättä toisia yleisissä tiloissa riehuessaan. Paikalla pyörikin lähinnä enää mahdollisia palvelijoita, tai satunnaisia ohikulkijoita, jotka eivät kuitenkaan sen suuremmin kiinnittäneet huomiotaan itsekseen hämärämmässä istuskelevaan vampyyriin. Liekö nuo edes huomasivat Mordecaita, joka oli jäänyt hiljentyneeseen tilaan omiin oloihinsa rauhoittumaan ja pitämään tupia niin sanotusti silmällä. Suotta velho olisi kreivin ja kreivittären huoneiston oven takana erikseen seisoskellut läpi yötä, kun hän saattoi yhtä hyvin istua vain tässä pitämässä huolen siitä, ettei paikalle ilmestyisi haitallisia auroja tai tahoja ylipäätään, jotka olisivat saattaneet sisään hiippailla typeryyttään. Kukaan ei hänen läsnäoloaan kuitenkaan käynyt täällä kyseenalaistamaankaan Lotharin ollessa ollut siniverisen kanssa selvästi tekemisissä aikaisemmin, vaikkei velho ollutkaan sotilaiden ilonpitoon omalta osaltaan osallistunut edes lasillisen vertaa.

Hiljaa sijoillaan istuen silmät kiinni painettuina ja kätensä puuskaan syliinsä kohottaneena näytti Mordecai ulkopuolisen silmään varmasti siltä, kuin olisi sijoillaan nukkunut. Velho oli kuitenkin hereillä, keskittyneenä lähinnä kuuntelemaan niitä ääniä ja puheensorinoita, joita jostain etäämmältä korviin yhä kantautui. Tuskinpa muut mitään turhan tärkeää puhuivat, Lotharin lähinnä yrittäen tuhlata aikaansa johonkin turhanpäiväiseen vielä kun kykeni, eivätkä tuvat olleet täysin hiljentyneet yötään viettämään. Siinä samalla hän ehätti pyöritellä ajatuksia paremmin mielessään, ollen tietysti myös käynyt lävitse sitä Argenteukselta saamaansa kirjettä. Mordecai oli jättänyt tarkoituksella pyrkimyksensä päästä puhumaan asiasta Arethdrielin kanssa jollekin paremmalle hetkelle, kun he takaisin piilopaikkaan ehtisivät, sillä tänä iltana moinen kenties mieltä horjuttava uutinen ei varmastikaan olisi ainakaan kohottanut kreivin mielialaa.
Ne pohdinnat kuitenkin jäivät kesken, kun vampyyri aisti jonkun saapunen samaan tilaan kanssaan. Tutusta aurasta ei ollut vaikeaa päätellä kuka oli kyseessä, Mordecain avatenkin silmänsä raolleen luodakseen katsahduksen tummatukkaisen kenraalin puoleen, joka selvästi näytti olevan etsimässä jotain. Tähän aikaan, yleisistä tiloista, epäilemättä yhä enemmän tai vähemmän humaltuneena aikaisemmasta juomisesta päätellen – miksi?
Voinko auttaa sinua jotenkin?”, Kaváldthalr tiedusteli rauhallisella, mutta kuuluvalla äänellä miehen perään katsellessaan hämäristään käsin.



//Jää koronatkin kakkoseksi hasuapocalypselle. Noelilla on silti rohkeutta tulla tarkistamaan roskiksen tilanne, ja se kattois meitä vaan oispakaljaa.jpg ilmeellä ja toteis et voi jeesus. Kelaa nyt Perian juokseen äkkiä kiskaseen Jackan alas ja rapsuttelee hätäsesti korvan takaa samalla kun koittaa keksiä miten saa Jackan kiusauksista äkkiä kauemmas. Jackalla vaan kinttu väpättää samalla. NO NIITÄ KELAA HEI AJATUKSIA MÄ SYYTÄNKIN, TÄMÄNKIN PÄIVÄN PILASIT HETI HERKKUJA ESILLE ASETTAMALLE ILMAN ETTÄ TARVITSI EDES PYYTÄÄ! Fantasiat ensin, sitten työt. Eiku miten se meni. Ja kyllä, tai ainakin ulistaan niin kauan kunnes joku saa meistä tarpeekseen//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Maalis 2020, 21:32

Delathoksen kosketus sai puoliverisen hymisemään ja värähtämään. Ei käsipuolella ollut hajuakaan kuinka mukavalta tuon pelkkä kosketus tuntui. Puoliverisen omat kädet laskeutuivat kuurapartaisen kasvojen syrjältä tuon harteille, nuoremman käyden etusormillaan silittelemään vanhemman kaulansyrjää sen mustan korun ympärillä.
”Enn minä sinua haluaisi satuttaakaan”, Pikkuhaukka hymisi pienten suudelmiensa lomasta, ”vaiiiikka toisinaan saattaisit ansaitakin pienen näpäytyksen”.
Puoliverinen hymähti virnistäen, kuurapartaisen käyden jälleen hänen suudelmia kommentoimaan. Ei hän kuitenkaan pistänyt vastaan, kun vanhempi hellästi hänet parempaan suudelmaan ohjasi, eikä Theoa liioin tarvinnut erikseen siihen suudelmaan kehottaa vastaamaan. Puna nuoremman poskilla kävi voimistumaan, Theon käsien lähtiessä riisumaan käsipuolen yläkroppaa verhoavia vaatekappaleita tuon yltä suudelmien lomasta. Haukansilmäisen liikkeet ja eleet alkoivat muuttua entistä vaativimmiksi, puoliverisen selvästi ollen jo antautunut täysin tilanteelle.

Lopulta enkeliverisen toinen käsi lipui pohjoisenhaltian avattujen housujen reunalle, Theon käyden pujottamaan kovinkin röyhkeästi kätensä kankaiden alle, suomaan vaativasti huomiota kuurapartaisen varrelle. Suudelmien lomasta nuorempi kävi hymisemään tyytyväisen kuuloisena, käyden samalla muutamaan otteeseen näykkäisemään tummempia huulia.


Hopeasarvinen ehätti katsahtaa varoittavasti jäniksenkorvaiseen, joka ehdotteli kuningattarelle nimitystä tyylilyyli, Jackan kuitenkin tehden nopeasti selväksi että vitsaili. Parempi vain, ettei käyttäisi siniverisistä mitään omia nimityksiään, joutuisi vielä tyrmiin kuninkaallisten herjaamisesta. Mutta, eihän Jacka nyt niin tyhmä ollut. Eihän?
”Vastaan kyllä, älä huoli. Kunhan kirjeesi vain tavoittaa minut”, Satyyri hymähti, pienesti lopulta nyökäten hyvästiksi jäniksenkoipiselle, joka niiden lyhyiden hyvästien myötä otti poistuakseen. Perian katsoi hetken tuon perään, tuntien jonkinlaista haikeutta tilanteen myötä, mutta ei hänellä ollut aikaa jäädä tähän märehtimään. Sen sijaan sorkkajalkainen katsoi sivuoven kiinni, katsoi että oli itse siistissä kunnossa kaiken äskeisen jäljiltä ja lähti sitten nopein askelin hakeutumaan takaisin juhlien suuntaan, jotka alkoivat aikalailla olla kuitenkin jo loppumaisillaan.


Kuiskauksen tupien pirskeet olivat jatkuneet vielä pidemmän tovin, mutta loppu viimein väki oli alkanut hakeutumaan iltapuulle ja ilakointi laantunut pienempiin ryhmiin tupien huoneistoihin. Vaikka yksi jos toinenkin olisi varmasti voinut vielä juhlia pidempäänkin, piti heistä osan olla huomenissa mahdollisesti jo matkustuskunnossa, joten ei Kuiskaus voinut aamuyöhön asti rällästää. Yleiset tilat olivat hiljenneet ja ketään ei pahemmin enää tuvilla liikkunut, mitä nyt satunnaisia kulkijoita jotka saattoivat huoneesta toiseen hakeutua nukkuakseen tai käydäkseen käymälöissä vielä ennen iltapuulle asettumista. Muuten oli kovinkin hiljaista.
Darius ja Iriador olivat yhtälailla hakeutuneet jo ajat sitten omiin oloihinsa kenraalin työhuoneelle, johon olivat itselleen yösijan pedanneet lattialle. Hetken juttelun ja muhinoinnin myötä kaksikko oli käynyt yöpuulle pitkästä aikaa hyvillä mielin, Dariuksenkin onnistuen kaikki mahdolliset huolet ja murheensa painamaan pois mielestään ennen nukahtamista. Niitä ehtisi murehtia sitten huomenna.
Uni jäi kuitenkin lyhyeen, Dariuksen herätessä terävään kipuun toisessa kämmenessään. Sähähtäen eliitti oli sijoiltaan noussut istumaan, nyt veristä kämmentään ihmettelemään. Siihen oli ilmestynyt haava, joka kulki kämmenen halki. Ei se turhan syvä ollut, mutta silti vuosi verta ja vaati jonkinlaista ensiapua. Oliko hän sitten unissaan sohaissut läheisten haarniskojen suuntaan vai oliko Lorythas kenties itseään satuttanut jälleen jotenkin, sitä Darius ei tiennyt eikä jaksanut alkaa selvittelemään. Sen sijaan Haukansilmä kampesi itsensä ylös mahdollisimman hiljaa, ettei Iriadoria herättäisi ja kävi heittämään ylleen löysän valkean paidan, sekä mustat housut, ennen kuin lähti hakeutumaan alakertaan varastohuoneen puoleen. Hänellä ei ollut sidetarpeita täällä, eikä Darius jaksanut alkaa työhuoneessaan koluamaan jotta olisi haavansa saanut puhdistettua ja sidottua, sillä todennäköisesti olisi vain herättänyt Iriadorin.

Pitkät hiuksensa auki ja sekaisena puoliuninen eliittikenraali laskeutui rappuset alakertaan, pitäen mahdollisimman vähän ääntä itsestään, samalla kun kämmentään nyrkkiin painoi ja manaili itsekseen. Tuvilla oli jo hiljaista eikä ketään näkynyt alakerrassa, joskaan eipä puoliuninen haltia sen tarkemmin alkanut tiloja tutkimaan. Täten häneltä jäi täysin huomaamatta samassa huoneessa istuva yönlapsi, ennen kuin tuo varjoissa istuva tummiin pukeutunut perkele päätti pitää ääntä itsestään. Darius veti henkeä terävästi silkasta säikähdyksestä, vilkaisten nopeasti äänen suuntaan, mutta se pieni pintaan noussut paniikki kävi heti laantumaan kun haukansilmäinen näki kuka paikalla oli.
”Hitto vie teidän veljeskuntalaisten kanssa”, Eliitti aloitti väsyneenoloisen sähinänsä, ”Onko aina pakko istua huoneen pimeimmässä nurkassa odottamassa”, Haukansilmä manaili lähinnä itsekseen, nähden Mordecain varjoissa istuskelussa turhankin paljon samanlaista toimintaa mitä N’drayer oli toisinaan harrastanut hänen huoneella odotellessaan.

”Et voi”, Eliittikenraali kävi lopulta vastaamaan esitettyyn kysymykseen, nyt hieman voimakkaammalla äänellä puhuen, samalla kun jatkoi matkaansa huoneen seinustalla olevalle lipastolle, josta kävi kaivelemaan esiin rullan kangasharsoa. Dariuksen onnekseen lipastosta sellaisia vielä löytyi, eikä hänen tarvinnut lähteä tosiaan varastohuonetta penkomaan erikseen.
”Mitä sinä edes täällä istut, eikö sinun pitäisi pitää vahtia kreiviparin ovella”, Ympäri kääntyvä haltia jatkoi, siinä ohimennen ehjällä kädellään käyden hiuksiaan sukimaan paremmin puuttuvan silmän ylle. Eihän hän herättyään ollut ajatellut, että tarvitsisi silmälappuaan tuvilla hiippaillessaan, mutta nyt kun oli jälleen ”oudossa” seurassa, halusi eliitti häpeänsä verhota.
”Voisit ihan hyvin raahata tuolin mukanasi sinne ja siellä kytätä pimeässä”, Haukansilmä lisäsi, kävellen läheisen pöydän ääreen, napaten matkaansa avatun pullon haltiaviinaa ja istui alas, pitäen joko tietoisesti tai tiedostamattaan kunnioittavan välimatkan vampyyriin, joka istui muutaman pöydän päässä eliittikenraalista.



// Niin jäävät. Hasuapocalypsee ei pysäytä mikään. Noel saa kuule roskia päin näköään jos uskaltaa sinne kurkata. Voin kyllä kuolla siitä hyvästä mutta oli se mädän omenan viskaaminen sen arvosta. JA VOI APUA<33 väpättävä kinttu, en kestä Jacka staph. KAIKEN PILAAN HETI NIIN. SÄ SIITÄ HALUSIT CANONIN SINÄ OLET SE MAIN SLUT KAIKEN TAKANA NYT. ”aksu sää itte suostuit siihen” hyst. TYÖT ENSIN SENKIN HÖHLÄ :D Joku tulee viel kolkkaan meidät. Ehkä se on se Ivy //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Crimson » 12 Maalis 2020, 23:38

Paidan yhä kiinni olleet napit eivät hirveän kauaa kiinni pysyneet sen suutelemisen lomasta, kun Theo varmasti kävi sitä ainoaa yläkroppaa verhoavaa vaatetta riisumaan tummahipiäisen yltä. Delathos korkeintaan päästi hymähdyksen jos toisenkin, hymyillen suudelmien lomasta pikkuhaukan päättäväisyyden tähden, ja viimeistään voimakkaammin hymähtäen Theon selvittäessä tiensä hänen haaruksiinsa. Tietenkin se huomio sai hänet innostumaan ja nostatti himon pintaan, eikä Delathos jättänyt sitä tapojensa mukaan näyttämättä. Ainokainen käsi soikin huomiota parhaansa mukaan nuoremman kyljelle, reidelle, välillä ylemmäskin, lopulta lähtien yhtälailla riisumaan turhia kuteita haukansilmäisen yltä. Mutta vaikka Del olisikin saattanut olla oma ronski itsensä, yritti hän edes olla aavistuksen lempeämpi ja hienovaraisempi siinä mitä teki, jottei olisi Theoa tällä kertaa satuttanut. Se tuntui väärältä ajatukselta heidän viimeisen syvällisen keskustelunsa jälkeen, joka oli kenties saanut kuurapartaisen jopa katumaan aikaisempia tekojaan haukanpoikasta kohtaan.
Mutta ne eivät olleet ajatuksia, joita Delathos halusi tässä tilanteessa ajatuksiinsa sotkea. Sen sijaan hän antoi itselleen luvan nauttia tästä hetkestä voidessaan antaa Theodluinille kerrankin jotain, mitä tuo oli häneltä vailla. Ja he voisivat nauttia siitä yhdessä, vaikka ajatus äkkiseltään tuntuikin niin kovin vieraalta tässä seurassa. Mutta tällä kertaa Theo ei olisi vikisemässä hänen allaan vastahakoisena, vaan vaikutti olevan touhussa enemmän kuin mukana, eikä tuota olisi varmaan pidätellyt edes tuoliin sitominen. Tästä tilaisuudesta piti ottaakin siis kaikki irti, ja tehdä siitä myös mieluinen ja monipuolinen hetki Theolle, joka vastaavaan rietasteluun tuskin oli samalla tavalla kyllästymiseen saakka tottunut mitä Delathos.


Mordecai hymähti Winderin selvästi säikähtäessä sijoillaan hänen kommenttinsa myötä, heidän katseidensa kohdaten hämärän ylitse kenraalin kääntyessä vilkaisemaan velhon suuntaan kiroten. Lothar päätti kuitenkin olla kommentoimatta mitään asiaan veljeskunnasta, sillä se ei ollut mitään mihin hän olisi mahdollisen vastauksen halunnut. Sen sijaan katse jäi seurailemaan haukansilmäistä, vampyyrin mihinkään sijoiltaan liikkumatta, vaalean silmäparin vain liikkuessa tarkastelemaan mitä toinen tummatukka aikoi. Vaikka Darius väittikin, ettei hän voisi miestä auttaa mitenkään, haistoi vampyyri kuitenkin sen tuoreen veren hajun ilmasta, mikä kieli tietenkin siitä, että Winder oli mahdollisesti satuttanut itsensä tavalla tai toisella. Itse hereillä tai unissaan, tai kenties verisiteensä välityksellä, kuten vaikutti olevan mahdollista.
Tietenkin Winder kävi kyseenalaistamaan mitä hän täällä teki, miksei hän ollut eliittikenraalin huoneistolla vahtaamassa siellä yöpyvää pariskuntaa joiden piikkiin hän työskenteli.
Voisin siirtyä sinne nopeammin kuin silmiäsi räpäytät tarvittaessa”, Mordecai totesi ykskantaan yhä katseellaan seuraten, miten Darius etäämmälle hänestä lopulta istui, ”Kykenen aistimaan pihalla ja lähistöllä ohikulkevien aurat, tietäisin jos joku asiaton liikkuisi heidän huoneellaan”.

Sama siis missä istun” Lothar jatkoi huokaisten, katseensa viimein laskien takaisin omaan syliinsä. Hänen työtapojaan oli muiden turha sättiä, etenkään jonkun sellaisen, joka ei hänen tietoonsa tullut varsinaisesti toimeen haltioiden muun sotilaskunnan kanssa. Mutta sitähän velho ei ääneen sanonut, eikä liiammin kasvoiltaan näyttänyt jaksamistaan alkaa kinastella jostain turhanpäiväisestä Winderin kanssa. Tuskinpa tuo hänen seuraansa kuitenkaan arvosti, eikä Mordecai halunnut viivytellä kenraalia turhaan täällä, jos tuo nukkumasta oli paikalle ylipäätään saapunut.

Lopulta se katse otti jälleen noustakseen haltian puoleen, velhon jäädessä hetkeksi arvioimaan tilannetta. Halusiko hän olla vain hiljaa ja seurata vierestä?
Vuodat verta”, Lothar päätti kuitenkin kommentoida ykskantaan hymähtäen, ”Älä luule, että voisit salailla sitä minulta”.
En välitä mihin olet itsesi loukannut, ja mistä syystä – kykenen parantamaan haavasi, tai vain puhdistamaan ja sitomaan ne jos haluat vainoharhaisuuttasi uskoa, että yrittäisin tällaisessa ympäristössä ja virassani haluta sinulle tai kenellekään toiselle jotain ikävää”, Mordecai jatkoi rauhallisella äänellä miestä silmälläpitäen, ohessa päätään kallistaen pienesti, ”Mutta vain, jos annat minun. Muuten istun tässä ja seuraan räpellystäsi turhanpäiten vierestä arvostellen todennäköisesti välinpitämätöntä tapaasi huolehtia haavoistasi ammattilaisen läsnäollessa”.


//Hasuilu tuli jäädäkseen. ETKÄ HEITÄ NOELIA ROSKILLA JUMALAUTA! Sieltä tulee vielä joku Consta arvostelemaan millasia tapoja meillä on ja pistää meidän roskikseen niin ruttuun et meidän on etsittävä uus sidonia roskis. Jacka menee rikki kaikista söpöistä asioista. No minä nyt olen tunnetusti vähän ahne ja mikkään ei riitä. HYST. Sovitaan että oli ihan yhteinen vahinko niin ei tarvitse kinata siitä, kumpi meistä on se nero. Eikun. FANTASIAT ENSIN!!!!! Ivy nyt sitä bannivasaraa tänne jos sais we’re getting nasty in here//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Maalis 2020, 00:21

<AND THEY WENT AND HAD LOVE FILLED SMEX>


Darius kuunteli lähinnä sivukorvalla kun Mordecai jälleen voimistaan pauhasi, eliitin näyttäen hyvinkin selvästi kuinka paljon häntä kiinnosti kuulla mitä kaikkea mahtavaa vampyyriverinen velho osasi ja mihin tuo kykeni. Mutta istukoot sitten täällä hämärässä itsekseen, jos katsoi sen olevan itselleen paras paikka. Eipä Darius tuota aikonut estääkään, vaikkei voinut sanoa pitävänsä tuhkasulkaisen seurasta. Mutta tänään hän oli liian hyvällä tuulella, liian väsynyt ja mukavassa humalassa, ettei jaksanut alkaa ärisemään toiselle tapansa mukaisesti.
Sen sijaan eliitti keskittyi käteensä, nyt kyynärpäillään nojaten pöydän kanteen ja käyden paremmin tutkimaan kämmenensä haavaa. Kyllä se taisi olla sittenkin syvempi mitä hän oli uskonut, mikä tietenkin sai eliitin manailemaan itsekseen. Ei hän kuitenkaan kauaa saanut miettiä miten kätösensä kanssa etenisi, kun Mordecai katsoi aiheelliseksi käydä jälleen ääneen. Oli kai tyhmää edes olettaa, ettei vampyyriverinen olisi huomannut hänen vuotavan verta — tuo varmaan haistoikin tuoreen veren sijoiltaan. Nyreänä eliitti nosti katseensa velhon puoleen, samalla kun nojautui vasten tuolinsa selkänojaa, jääden äärimmäisen epäryhdikkäästi, lähes puolimakaavasti sijoilleen mulkoilemaan vampyyria.

Syystä tai toisesta tuo halusi auttaa. Se sai Haukansilmän kohottamaan kulmiaan pienesti, velhon päivitellessä, ettei hän mitään yrittäisi ja Winder olisi tyhmä, jos edes epäilisi velhon harkitsevan tekevän jotain typerää. Kai tuo puhui totta, Mordecai olisi harvinaisen syvässä lirissä jos nyt eliittikenraalille jotain typerää yrittäisi tehdä. Velho ei kuitenkaan aikonut väkisin auttaa, mikä sai eliitin hymähtämään pienesti. Halusiko hän tuon apua? Toisaalta, tässä voisi mennä pidempikin tovi jos hän yksin alkaisi kämmentään katsomaan, eikä Darius ollut edes täysin varma, olisiko hänen sittenkin pitänyt hankkiutua joko nyt tai aamulla joka tapauksessa parantajan pakeille, jos ei itse saisi verenvuotoa tyrehtymään. Haukansilmäinen vilkaisikin pöydänkannella lepäävää kättään, mietteliäänä, kunnes korjasi ryhtiään hitusen ja nosti sen haavoittuneen käden laiskasti Mordecain puoleen.
”No auta nyt sitten, kerta niin nätisti lupaa pyysit”, Darius tuhahti, kulmiensa alta laiskasti tarkkaillen toista tummatukkaista.
”Vai onko tämä viimein keino saada sinut juomaan jotain tuvillani?”, Yllättäen se laiska katse otti terävämpää, epätavanomaisen kujeilevaa pilkettä, eliitin virnistäen lähes huomaamattomasti. Eiköhän verta vuotavan käden tarjoaminen vampyyrille ollut ihan yhtä tyhmää, mitä sopimusten tekeminen demonien kanssa. Mutta jaksoiko eliitti siitäkään nyt välittää? Ei oikeastaan. Sen sijaan kättään yhä tarjoten, ehjällä kädellään eliitti nosti sen kaappaamansa haltiaviina pullon pöydältä huulilleen, vaikkei se juominen enää nii fiksu idea ollut.


// Hassuilu on nyt forever. Ja voi perkele, CONSTA EI RUTTAA MEIDÄN ROSKISTA tai muuten Consta saa arvailla missä mun nyrkki on seuraavaks. Se on joko naamassa tai perseessä, itse saa valita. Perian menee rikki Jackasta kun Jacka on niin söpö asia. Välillä pitää olla vähän ahne. VÄLILLÄ. Sovitaan joo et se oli yhteinen syy – mutta ei todellakaan vahinko. WE’RE GETTING NASTY IN HERE. Local lunatics on the loose again //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Crimson » 13 Maalis 2020, 01:58

Hetkeksi huoneeseen laskeutui hiljaisuus, jota väritti korkeintaan etäämmältä yhä erottuva puheensorina ja välillä kolahdus tai toinen jotka elämästä tuvilla yhä kielivät. Mordecai katsoikin odottavaisena haukansilmäistä, joka tuoliinsa oli kovinkin epäryhdikkäästi ehättänyt valua ja siinä sijoillaan näytti mulkoillessaan viihtyvän. Tai ainakin siihen saakka, kunnes mies kävi korjaamaan asentoaan ja tarjosi haavoittunutta kättään paremmin velhon näytille viimein. Tekikö eliitti sen siitä syystä että apua oikeasti kaipasi, vai vain antaakseen hänelle luvan lähestyä ja auttaa jottei Winderin olisi tarvinnut hänen piinaavan arvioivaa katsettaan sietää, sitä Mordecai ei tiennyt. Muttei hän myöskään aikonut asialla vaivata päätään. Hän kykeni olemaan toiselle avuksi, se ei maksaisi kuin lyhyen hetken hänen elämästään, eikä vastaavasta huolenpidosta ollut tähänkään päivään saakka ollut minkään asteista haittaa kenellekään.

Lothar nousikin sijoiltaan ylös, tuolin jäljessään asettaen takaisin paikoilleen pöydän ääreen. Mutta sen sijaan että olisi tavanomaisesti vain lähestynyt Winderiä ja ottanut paikkansa saman pöydän äärestä, turvautui vampyyriverinen yliluonnolliseen nopeuteensa ja ne muutamat pöytärykelmät kiertäen, ilmestyi tummahapsinen lopulta jälleen rauhallisesti askeliaan jatkaen haukansilmäisen vierelle. Miehen selkäpuolelle kiertäen, katseen alati seuraten pulloonsa tarttunutta silmäpuolta, jonka hartialta toiselle Mordecai livutti sormenpäitään kevyesti kulkiessaan tuolin ympäri.
En ole niin heikkomielinen ettenkö kykenisi hillitsemään itseäni yhden verta vuotavan käden ääressä”, vampyyri sanaili viekkautta katseessaan, jonka hän piti Dariuksessa ohi kulkiessaan, ”Ellei minua pyydettäisi toimimaan toisin”. Huolitellunpitkien kynsien ja sormuksien koristelemat sormet jatkoivat lipumistaan pitkin Winderin käsivartta, aina sille rikkinäiselle kämmenelle, jonka Kaváldthalr kävi lopulta hellästi poimimaan omaan käteensä.

Velho veti vapaalla kädellään itselleen tuolin mille istua, samaisen pöydän ääreen alas asettuen Winderin seuraksi. Hänen katseensa laski siihen verta vuotavaan käteen, mitä varten Mordecai joutui kaivamaan nenäliinan taskustaan pyyhkäistäkseen jälkeä siistimmäksi verisestä sotkusta näin alkuunsa. Mihin lie haukansilmäinen oli sen sivaltanutkaan, ei haava näyttänyt sellaiselta että sen olisi voinut vain olkia kohauttamalla antaa olla ja pyyhkiä pois mielestään ilman, että se tulehtuisi ja alkaisi lopulta varmaan häiritä arkisiakin toimia. Tuskinpa Winder niin tyhmä kuitenkaan oli sotilaaksi, että olisi antanut kätensä jäädä vastaavaan kuntoon, vaikka olisikin sen saanut puhdistettua ja käärittyä harsoihin itse vain voidakseen huomenna vaivata päätään asialla lisää.
Joten mistä sait sen? Muuten vain päätit teloa itsesi, vai johtuuko se samasta syystä kuin aiemmin N’drayerin luona?”, Mordecai tiedusteli olettamatta tietenkään saavansa vastausta, vaikka yritti keskustelua jatkaa tavanomaisempana välttääkseen mahdollisen kiusallisen hiljaisuuden omasta puolestaan.


//Siitä syystä oon tänäänkin varmaan ollu täysin huonojen vitsien orja. ÄLÄ PAHOINPITELE CONSTAA. Siitähän se Noel vasta suuttuukin. Oot pian yhtä rutussa kun se meidän roskis. Jacka on se joka kysyy et pitääks sut liimaa kasaan kun menit rikki. Jacka on niiden huonojen vitsien kehto jolle voi vaan facepalmaa kun se nauraa jo omille jutuilleen. LOCAL LUNATICS ON THE LOOSE AGAIN NASTY FILES IS HERE HELLO THIS IS US THERES NO SELFCONTROL LEFT//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Maalis 2020, 02:37

Katse tarkkaili vampyyria, vaikka eliitti pullonsa kanssa olikin kiireinen, ainakin siihen asti kunnes ylös noussut vampyyri kävi hetkeksi ”katoamaan”. Ehkä jos olisi ollut selvin päin, olisi haukankatseinen kyennyt näkemään tuon liikkeistä ainakin osan, mutta nyt hänestä ei ollut huomaamaan velhoa ennen kuin tuo oli jo siellä selän takana. Yllättävän rauhallisenoloisesti Darius laski pullon kädestään pöydälle, käyden vain pienesti värähtämään Mordecain kosketusta. Jos olisi ollut selvin päin ja normaali tiukkapipoinen itsensä, olisi vampyyri saanut jo nyrkistä päin näköään. Mutta nyt haltiakenraali pysyi turhankin rauhallisena paikoillaan, katseensa viimein kohottaen velhon puoleen kun tuo näkökenttään paremmin asteli. Eliitti nojautui paremmin vapaan kätensä kyynäreellä tuolinsa käsinojaan, samalla kun Mordecai vakuutteli pystyvänsä itsensä hillitsemään verisen käden seurassa. Parempi vain, tai tästä tulisi vielä rumaa. Darius ei kuitenkaan tiennyt mitä oli mieltä siitä viekkaasta katseesta, haukansilmäisen kurtistaen pienesti kulmiaan toista tarkkaillessa, eliitin kuitenkin vaikuttaen yhä rennolta tilanteen suhteen.

”Ei teistä verenperään haikailevista koskaan tiedä”, Darius vastasi lopulta, kun Mordecai alas istui ja hänen kämmentään lähti tutkimaan ja siistimään, ”Minä kun kuulemma kaikenlisäksi maistun erikoiselta”, katsekontakti oli kommentin myötä melkein jopa haastava, eliittikenraalin pitäen vampyyria tarkasti silmällä.
Katse laskeutui kuitenkin huokaisun kera omaan kämmeneen, velhon tiedustellessa missä hän oli sen telonut, osaten jopa epäillä verisidettä hänen ja Lorythaksen välillä.
”En tiedä. Heräsin kipuun, ehkä huitaisin sen itse unissani johonkin tai sitten Lorythas teloi itseään pahemmin… Haavat eivät yleensä siirry välillämme näin päin, hän saa helpommin minun kokeman iholleen, minä taas vain jos hän kunnolla satuttaa itsensä…”, Darius äityi kertomaan, näkemättä mitään syytä miksei olisi asiasta puhunut. Mordecai tiesi jo verisiteestä ja tuo saisi halutessaan varmasti tietoa siitä, ellei velho jo valmiiksi tiennyt kaikkea lohikäärmeen ja ratsastajan välisestä siteestä.
Yllättäen sanojensa päätteeksi eliittikenraali kiskaisi nopeasti kätensä pois vampyyrin käsittelystä, vain voidakseen kyseisellä kämmenellä napata kiinni vampyyrin leukaluusta, vetäisten velhon kasvoja lähemmäs itseään samalla kun nojautui irti selkänojasta.
”Mutta anna olla viimeinen kerta, kun kosket selkääni, Mordecai”, Kuin salamaniskusta eliitti oli jälleen kylmänjäätävä ja totinen itsensä niiden sanojen suhteen, katsoen sen hetken lähempää kylmän varoittavasti vampyyria silmiin, välittämättä siitä vaikka verta vuotavalla kädellään toisen leuanalustaa nyt sotkikin. Kyllä se reaktio toisen kosketukseen viimein tuli, näin hieman jäljessä, eikä Darius antanut asian vain olla. Hän ei pitänyt siitä, että joku koski selkäänsä, oli kyseessä sitten hartiat tai alaselkä tai mikään osa siltä väliltä. Ne merkit selässä olivat suurempi häpeä, mitä puuttuva silmä. Darius ei halunnut kenenkään näkevän niitä, eikä edes koskevan lähellekään niitä. Vainoharhaisuuttaan eliitti olikin kasvattanut hiuksiaan nyt kuukausia, vain jotta saattoi olla varma, että kykeni selkänsä kunnolla verhoamaan hiusten alle tarvittaessa.

Haukansilmä päästi lopulta irti velhosta, samalla nojautuen takaisin tuoliinsa. Verinen kämmen jäi kuitenkin laiskasti nostettuna velhon puoleen, mikäli tuo äskeisen varoituksen myötä vielä halusikin auttaa. Eipä Darius kuitenkaan toista syyttäisi, jos tämä riitti Mordecaille muuttamaan mielensä avunannon suhteen.


// :D Ei ole huonoja vitsejä, ei ainakaan Crimin seurassa. VÄHÄN PAHOINPITELEN KU JONKUN PITÄÄ SEKIN PISTÄÄ RUOTUUN. Ja Noel varo, mä pierasen jos kosket. JA VOI JACKA NYT :DDD Jacka on mun sankari <3 SELFCONTROL WENT OUT ALRDY BIH I BLAME YOU Nasty files en kestä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Crimson » 13 Maalis 2020, 14:29

Suotta kiirehtimättä Mordecai pyyhki haavan seutua puhtaammaksi huolellisesti, varoen ettei suotta itseään vereen sotkenut vaikka sen punainen sävy tuskin hänen mustanpuhuvissa röyhelöisissä hihoissaan olisi edes näkynyt. Sillä nopealla vilkaisulla haavaan ei ainakaan näyttänyt jääneen kiinni mitään, eikä Darius osannut sen paremmin kertoa, mihin oli kätensä loukannut. Joko unissaan, tai sitten Seyrille oli sattunut jotain jälleen, mutta ehkä jälkimmäisessäkin olisi ollut syynä silkka vahinko. Mordecai ei tietenkään halunnut enää laskea mahdolliseksi, että Briarissa olisi ollut ketään veljeskunnasta majailemassa varsinaisesti, vaikkei tietenkään voinut laskea mahdollisuutta siitä pois, että joku olisi saattanutkin ohikulkumatkalla pysähtyä siellä. Muttei veljeskunnalla ollut kanoja kynittävänä Seyrin kanssa henkilökohtaisesti, eikä sen pahemmin myöskään asioitavaa Briarissa – jos joku siitä olisi tiennyt, niin Lothar. Ja vaikka joku uhkarohkea käärme olisi yrittänyt Mir Valdorenin isän jalanjäljissä kulkea, saisi Mordecai siitä myös tietää ja hän saisi vain muutaman ylimääräisen tahon listalleen lisää, joista hankkiutua eroon mahdollisimman nopeasti.

Dariuksen kiskaistessa kätensä hänen otteestaan, hätkähti vampyyri aavistuksen ja ehätti korkeintaan kohottaa katseensa kysyvänä toisen tummatukkaisen kasvoille. Mordecai hymähti terävästi, kasvoillaan säilyen vakavan arvioiva ilme, kun Winder hänen leukaansa kävi verisellä kädellään tarraamaan ja nykäisemään lähemmäs. Jos kyseessä olisi ollut joku toinen, olisi Mordecai saattanut jo vääntää nuo kädestään lattianrajaan ruikuttamaan, mutta tietyssä seurassa oleminen edellytti myös häneltä tiettyä tahdikkuutta ja maltillisuutta. Niinpä vampyyri jäi vain katsomaan haukansilmäistä, yrittämättä tehdä asialle varsinaisesti mitään, kun kenraali kielsi häntä koskemasta selkäänsä uudemman kerran, ennen kuin päästi irti ja nojasi penkkiinsä uudemman kerran.
Hetken velho vain istui sijoillaan kuin patsas, katseensa kuitenkin lopulta tipahtaen siihen käteen, jota Winder hänelle yhä tarjosi. Kaiketi se tarkoitti, että hän voisi jatkaa siitä mihin oli jäänytkin, ellei Dariuksen äskeistä tekoa olisi itseensä ottanut.
Tai mitä?”, Mordecai kuitenkin kysyi, varmasti kohottaen kätensä jälleen tarttumaan hellän otteen silmäpuolen kädestä jatkaakseen tekemisiään, sivuuttaen täysin sen tunteen kuin jokin olisi valunut hänen kaulaansa myöten alas sillä hetkellä, ”Sinä murenet kappaleiksi? Maailma ympäriltäsi sulaisi magmaksi? Mikä on pahinta mitä saattaisi tapahtua?”.

Meillä kaikilla on salaisuuksia ja asioita, joita haluamme piilotella. Mutta joskus yksinkertaisimmatkin asiat saattavat paljastaa ne muille”, Kaváldthalr kuitenkin jatkoi hymähtäen, käyden yllättävän vaativasti vetämään Winderin kättä paremmin puoleensa. Välittämättä mahdollisista uusista sotkuista joita kämmenelle ohi ehättänyt ilmestyä, kun haukankatseinen oli kättään käyttänyt, kohotti Mordecai toisenkin kätensä kenraalin käden puoleen ja otti siitä vaativamman otteen. Velho painoi peukalonsa keskelle haavaa pienen kerääntyneen verilammikon keskelle, verimagialla lähtien kuromaan sitä jälkeä kiinni. Se ei ollut mikään iso työ tehtäväksi, toisin kuin mitä hän oli aikanaan suorittanut kreiville, haltian oman veren riittäen hyvin siihen että liha ja iho saivat itsensä kurottua lyhyeltä matkalta kiinni jälkiä jälkeensä jättämättä. Eittämättä se oli erikoinen tapa parsia haavoja, sen ollen kuitenkin tilanteeseen nähden helppo ja vähiten energiaa kuluttava, siinä missä se myös siisti suurimmalta osan verisen sotkun kenraalin kädestä palauttaessaan sen kiertämään takaisin tuon kehoon.
Magian suorittanut ja lähinnä peukalon pielestään sotkeutuneen kätensä Mordecai nosti parannuksen suoritettuaan kasuaalisti lähemmäs kasvojaan, painaen sen verisen sormen vasten huuliaan. Tietenkin se vähäinenkin veri paljasti velholle enemmän kuin Darius olisi sillä hetkellä ollut edes halukas jakamaan asioita hänen kanssaan, myös sen syyn miksi haukansilmäinen niin oli hänen kosketustaan selkäänsä vieroksunut ja siitä hänelle huomautellut.
Et sinä mitenkään erityiseltä maistu muihin kuolevaisiin verrattuna”, torahampainen hymähti jalkansa ristien ja viistosti nojasi oman tuolinsa selkänojaan sijoillaan, ”Veresi kuitenkin kertoo minulle mielenkiintoisia tarinoita, ja ymmärrän nyt miksi kosketustani siten vieroksuit. Anna anteeksi siis tahdittomuuteni”.



//Mä oon huonojen vitsien äiti, häveten saatte aina kuunnella kun kerron seppovitsit ja nauran niille vaan ite loppujenlopuks. STAPH, ENNEN KUIN KÄY HUONOSTI. Törähtää niin et loputkin haarniskasta varisee alas. Jackasta toteemieläin 2020. NO BLAMING, NO SHAMING, only gays. Eiku. NASTY FILES LET KERM TELL YOU SOME STORIES//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Käärmeenpesä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Maalis 2020, 15:54

Tai mitä? Eliittikenraali mulkaisi yönlasta tylysti, kuitenkaan vastaamatta mitään tuon kysymyksiin. Turhaan hän uhkailisi mokomaa, ei Mordecai häntä ottanut tosissaan. Ja suotta hän kertoisi, että sai ahdistuskohtauksen ja koki valtavaa tarvetta tintata jokaista, joka selkäänsä koski, ei velho siitäkään välittänyt. Niinpä Darius pysyi hiljaa, katseensa kääntäen muualle, tällä kertaa antaen velhon nätisti jatkaa toimitustaan kämmenen parissa. Sentään hän oli nyt varoittanut velhoa, jos tuo uudemman kerran koskisi häntä selkään, saisi mokoma ensimmäisestä käteen osuvasta objektista päin näköään.
Haukankatse lipui hitaasti takaisin oman kämmenen puoleen, nuoremman tummatukan seuraillen velhon toimitusta. Jälleen uusi maaginen tapa kuroa haavat umpeen tuntui oudolta ja sai eliitin värähtämään pienesti. Hän tuskin koskaan tulisi tottumaan maagisiin parannuskeinoihin, mutta ei tietenkään valittanut niistä.
Toki, Darius oli äsken vitsaillut verenjuomisesta, mutta kun vampyyri meni ja maistoikin eliitin verta, kävivät kylmänväreet kulkemaan pitkin haltian selkäpiitä. Ehkä hänen olisi pitänyt jo tottua moiseen, Seyr kun välillä tykkäsi purra ja haavoja nuolla, mutta se oli hieman eri asia kuin verta ravinnokseen tarvitseva vampyyri. Ajatus siitä, että joku tarvitsi sinua, tai osaa sinusta, ravinnokseen oli kuvottava ja jopa kauhistuttava, vaikkei eliitti sitä ääneen tietenkään myöntäisi.

Yönlapsi kuitenkin kommentoi eliitin maistuvan ihan samalta mitä muutkin kuolevaiset, Haukansilmän kallistaen päätään pienesti sen myötä, samalla kun kätensä omalle puolelleen veti. Velhoa tarkkaillut katse laskeutui kämmenen puoleen kovinkin nopeasti, kun Mordecai mainitsi eliitin veren kertovan hänelle tarinoita. Ja yksi näistä tarinoista oli syy siihen, miksei haltia pitänyt kosketuksesta selässään. Valtava häpeäntunne valtasi Haukansilmän mielen sillä samalla sekunnilla, silmäpuolen kykenemättä edes vilkaisemaan vampyyrin puoleen. Ei tuon olisi tarvinnut tietää, ei kenenkään tarvinnut tietää. Mutta olisiko siitä nyt pitänyt puhua, kun yönlapsi tiesi? Toisaalta jos tuo tiesi asiasta, mitäpä Darius sitä enää kertaamaan.
Sentään Mordecai pyysi anteeksi tahdittomuuttaan, mikä sai kämmentään tuijottavan haltian hymähtämään pienesti. Ehkä hän oli jopa osin yllättynyt siitä, ettei Mordecai lähtenyt häntä parjaamaan tai asiasta kuittailemaan, jostain syystä eliitti oletti sellaista jokaiselta, joka hänen häpeästään saisi kuulla.

”Et tiedä puoltakaan siitä tarinasta”, Darius lopulta hymähti hiljaisesti, jokseenkin maansa myyneen oloisena, katseensa viimein nostaen kämmenestään, kuitenkaan kykenemättä katsomaan vampyyrin puoleen enää. Häntä hävetti ja yllättäen mieli oli matalalla, Dariuksen kuitenkin parhaansa mukaan koittaen pitää sen surun poissa mielestään. Kaikki tulisi kääntymään vielä paremmaksi, siihen eliitti yritti luottaa.
Lopulta eliittikenraali veti syvään henkeä ja nousi ylös sijoiltaan, ottaen muutaman askeleen poispäin pöydästä, pysähtyen kuitenkin vielä hetkeksi sijoilleen.
”Kiitos”, Darius tokaisi, kyeten kaikesta huolimatta kiittämään vampyyria avusta. Sen lyhyen kiitoksen myötä eliitti jatkoi matkaansa. Ehkä jokin pieni ääni päässä käski eliittiä vielä jäämään vampyyrin seuraan, jokin tuossa kuitenkin kiehtoi kaikesta huolimatta, mutta haukankatseinen koki olevansa aivan liian masentunut ja kenties jo väsynytkin jaksaakseen enää kenenkään kanssa keskustella.



// Jos sä oot huonojen vitsien äiti ni mikä minä sitten olen :D OMILLE VITSEILLEEN PITÄÄ NAURAA. NEVER STAPH, pörisee niin ettei haarniskasta jää mitään. Jacka on toteemieläin kyllä. ONLY GAYS. Move im gay. NASTY FILES STRIKES AGAIN. NASTY BOI. NASTY FROM THE INSIDE //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Salit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron