Kirjoittaja Aksutar » 12 Maalis 2020, 01:09
Hymisten puoliverinen kuunteli, kuinka käsipuoli kertoi kreivittären olleen kiinnostunut Kadzaitista, ilmeisesti naista kiinnosti nimenomaan suuremmat kissapedot. Se oli kiinnostava seikka tietenkin, Theon ymmärryksen mukaan aatelisnaiset eivät niinkään välittäneet suurpedoista, ennemmin jostain sievistä ja kauniista elukoista. Tosin, eipä hän montaa aatelisneitoa ollut tavannut kunnolla, joten hänellä ei kaiketi ollut varaa muodostaa mielipidettä asiasta.
”Tiedä häntä, tärkeintä lienee että heillä oli hauskaa… Jotain linnalla kuitenkin tapahtui, ei Argenteus minua muuten juoksupojaksi olisi värvännyt aikaisemmin…”, Theo hymähti lopulta, miettimättä taaskaan sen pahemmin mitä ääneen sanoi sen sijaan, että olisi vain hiljaa päässään pohtinut. Siinä keskustellessa ja pohtiessa ei Theo edes ollut huomannut, kuinka pian he olivat saapuneet jo tutulle pihapolulle. Yllättäen se matka tuntuikin normaalia nopeammalta. Ei hän kuitenkaan valittanut, sen sijaan vilkaisten virnistäen kuurapartaisen puoleen tuon tiedustellessa hänen illastaan, enkelinpennun hetkeksi sivuuttaen maukumaan saapuneen katinrontin.
”Kyllästyä? Ehkä, pidemmän päälle se vaikutti puuduttavalta, kaikki se keskustelu oli niin.. niin… niin kovin teennäistä”, Peremmälle asuntoon astellen pikkuhaukka kertoi, samalla kun kävi päällimmäisiä vaatteita yltään riisumaan, ”Mörkömetsä — kuinka huvittava nimi, ehkä alan itsekin käyttää tuota! Mutta ei, en ajatellut vielä Elwoodiin palata… Miten minä muka sieltä käsin voisin sinua piinata ja tehdä arjestasi sietämätöntä?”, Haukansilmäinen virnuili, vilkaisten Delathoksen puoleen samalla kun otti tukea läheisestä seinästä ja kävi saappaansa potkimaan jaloistaan, siinä samalla ähkäisten, muistaessaan jättäneensä laukkunsa ja toiset vaatteensa linnalle. No, hän voisi ne huomenna hakea.
”Mutta, loppujen lopuksi ilta oli ihan mukava. Vaikka on se myönnettävä, että tupien pirskeet olivat enemmän mieleeni, mitä hovin juhlat… En usko, että minusta koskaan olisi aatelisten sekaan, luonteeni taikka veriperimäni myötä”, Enkelinpentu huokaisi, samalla kun kenkänsä riisuttuaan asteli peremmälle asuntoon ja lähti kynttilöitä sytyttelemään, valaisemaan paremmin muuten niin hämärää asuntoa.
”Minulla—minulla olisi kuitenkin pieni pyyntö sinulle”, Haukansilmäinen jatkoi, pyörähtäessään kohden kuurapartaista, ”Toive, kenties, ennemmin. Ttttai en minä tiedä miksi sitä kutsua”, nuorempi naurahti, hetken näyttäen siltä että olisi tajunnut mitä höpötteli ja kenties lähtisi katumaan sanojaan, mutta humalainen mieli ei loppujen lopuksi jaksanut välittää juuri nyt. Se estottomuus ja häpeä tuntuivat olevan jossain muualla juuri nyt.
”Tahdonnn olla kanssasi loppu illan”.
Täällä minäkin olen, miksei siis joku toinenkin? Perian hymähti, siinä oli tietenkin järkeä, jos joku Jackalopen kaltainen toistaitoinen taskuvaras pääsi itse haltioiden hoviin vaeltelemaan, miksei joku vaarallisempi, taitavampikin olisi voinut päästä? Toisaalta, Jacka oli harvinaisen onnekas idiootti, jos Perianilta kysyttiin. Eihän Jacka nyt niin tyhmä ollut, mutta toisinaan oli tuntunut, että onnetar suosi jäniksenkorvaista turhankin usein, mikä lieni kai hyvä tummahipiän kannalta.
”Sitä ei taida epäillä kukaan”, satyyri hymähti, Jackan uskoessa, että voisi juosta pakoon pirulaiselta, jos tuo vielä heidän perään lähtisi. Oli miten oli, matka jatkui, satyyrin koittaen parhaansa mukaan kuunnella käytävien ääniä ja valita heille reitin, joka vaikutti hiljaisimmalta. Onneksi täälläpäin linnaa ei tällä hetkellä liikkunut pahemmin ketään, palvelijoiden ja vartijoiden ollen keskittynyt itse juhlien suuntaan.
”Ei!”, Perian töksäytti nopeasti, kun Jackalope kysyi voisiko häntä tulla tapaamaan myöhemmin uudestaan, ”Ei täällä — Et sinä. Joutuisit vielä vaikeuksiin”, sorkkajalkainen jatkoi, vilkaisten jäniksenkorvaiseen, ”Äläkä puhu hovin neitokaisista tuohon sävyyn, et uskoisikaan kuinka nokkelia ja juonikkaita he ovat — mutta tietenkin olen heistä jokaisen hurmannut, tavalla tai toisella”, hopeasarvi hymisi.
”Mutta… Voisimme kyllä joskus tavata, paremmalla ajalla, paremmassa paikassa… Missä ikinä sitten majailetkaan? Sinua lienee mahdoton tavoittaa kirjeitse tai muutenkaan — osasitko sinä edes lukea tai kirjoittaa?”, Perian hymähti, kun he viimein saapuivat käytävälle jolla oli muutama ikkunakin, mikä kieli siitä että he olivat saapuneet ulos vievälle käytävälle, sivuoven näkyen jo käytävän päässä.
// HASUERISTYS. Roskis pärisee niin ettei roskakuski uskalla tulla lähellekään. JACKA JUMALAUTA ISTU ALES, pysähtyykö se jos Perian tulee rapsutteleen korvan takaa? Ja todellakin, Marduk oli vaan et ”lol me too” ja sitten ei enää ollu kellään kivaa. JA MÄÄ TIIÄN TASAN TARKKAAN MITÄ SÄ ODOTAT ET NYT ALOTA BIH en kestä enempää //