Pikku prinssit ja minä

Suuria ja pieniä, koreita ja hieman vaatimattomampia. Saleja löytyy jokaiseen käyttötarkoitukseen, kaiken kokoisia ja näköisiä.

Valvoja: Crimson

Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Ivy » 15 Syys 2018, 16:22

Haltiakuningatar Delia

Kuuma kesä oli taittumassa viileään syksyyn päin, mutta puiden lehdet eivät olleet aivan vielä täysin kellastuneet. Se oli kaunis näky, varsin runollinen tila ja eritoten romanttinen näky haltianaisesta, joka saattoi katsella moista raikasta näkyä oleskelukamarinsa suuresta, kaarevasta ikkunasta. Luettu kirje kartanolta taiteltiin takaisin kauniiseen sinetöityyn kuoreen. Haltianeito, hänen nuorempi sisarensa oli viimein oppinut kirjoittamaan ärränsä oikeanlaisella kaarella kun se jatkui seuraavaan kirjaimeen, mutta se ei ollut ainoa syy miksi Delia itsekseen niin hymyili avonaisen parvekkeenoven edessä. Syksyn tuoksu oli ilmassa ja se inspiroitsi haltiakuningatarta. Hän halusi tehdä jotakin uutta, erilaista ja jotakin mitä hänen oli ollut tarkoitus tehdä jo pitkän aikaa ja tällä kertaa se ei liittynyt hänen kirjoitelmiinsa.

Nuoret prinssit, kruununprinssi Anton ja nuoriprinssi Limdur viihdyttivät toisiaan niin hyvin kuin taaperoikäiset voivatkaan, kruununprinssin kasvaessa hurjaa vauhtia ja juoksentelikin jo ketterästi ympäri huonekaluja, mutta ei missään nimessä päältä.
"Anton" Haltiaäidin ääni kutsui esikoistaan lempeästi, pikkuprinssin vauhdin alkaessä käydä liian kovaksi, saaden nuoremman veljensä hyppimään vasten pienen aitauksensa aitaa. Nuoriprinssi pysähtyikin oitis ja sulki pienet kätösensä toisiinsa jo kovin torutun näköisenä.
"Älä innostuta veljeäsi liikaa. Sukulaisemme on pian täällä, hän on odottanut näkevänsä teitä jo monta kuuta" Delia hymisi, pikkuprinssin sitten kiivetessä kultaiset kutrit heiluen sohvalle, siihen istahtaen ja asettuen.
"Et näytä innokkaalta kultaseni?" Haltianainen kysyi paksut kulmat kysyvänä, kävellen poikansa luokse siinä missä nuori Limdur pyllähti alas omaan maailmaansa, omien lelujensa joukkoon.
"Olen äiti" Anton vastasi, näyttämättä kumminkaan siltä, mutta Delia tiesi ettei kruununprinssi varsinaisesti vieraista ihan heti perustanut, varsinkaan kun oli saanut kuulla tästä jo useamman päivän, jännittäen tämän.
"Mikä hänen nimensä oli?" Anton lausui harkitusti.
"Theodluin, mutta voit kutsua häntä Theoksi, mikäli nimi on liian pitkä sinulle" Delia ohjeisti ja taittui korjaamaan poikansa taittunutta pystykaulusta.
"Leuka pystyssä, rypistät hienot vaatteesi",
"Ne ovat kaikki hienoja" Kruununprinssi valitti.
"Niin ovat, ja sinun on parempi muistaa se" Delia hymyili, suoristautuen sitten siistimään oman, tummansinertävän mekkonsa laskoksia. Se oli uusi, kuten moni muukin hänen vaatekaapissa, haltiakuningattaren löytäessä viime aikoina iloa uusista vaatteista, mutta tämä mekko oli erityisen kaunis ja sitä mukaan kallis, sinertävän kankaan taittuessa vihertävään sävyyn kuvakulmasta riippuen. Kuin riikinkukon sulat, hopeisin helmikoristeluin ja kirjailuin.

Olihan tämä hieno päivä! Delia oli kutsunut edesmenneen veljensä pojan, kruununprinssien serkun viimein näkemään nämä. Anton ja Limdur eivät tosin tietäneet Theodluinin niin läheisestä sukusuhteesta, ihan vain koska nuoret lapset eivät olleet taitavia pitämään salaisuuksia saatikka ymmärtäneet asian vakavuuden päälle. Mikäli nuo kasvaisivat, saisivat nuokin tietää, mutta se ei ollut ajankohtaista saatikka edes juuri nyt tärkeää Delialle. Kauniisti letitettyjä kutreja suoristeltiin vielä nopeaan ja mikäli haltiakuningatarta olisi palvelusväki näkemässä, olisi nämä voineet luulla tämän odottavan heilaa.
"Miltä näytän?" Delia kysyi pojaltaan, joka saattoi jotain vastatakkin. Mutta sai vastaukseksi vain nyökkäyksen?
"...Kauniilta?" Haltianainen avitti.
"Hienolta" Anton vastasi rehellisesti, jalkojaan heilutellen, mutta pysäytti ne saadessaan merkityksellisen katseen äidiltään.
"Anton minä vannon, et tule hurmaamaan neitoja mikäli kutsut heitä vain hienoiksi... Hän on tulossa, tule vierelleni." Delia käskytti, kuullen kuinka käytävällä lähestyi juuri sopivan kuuloiset jalkaparit.

Ovi avautui vartoneen vartijan toimesta, joka astui sisään ensin, kuningattarelleen kumartaen ja sitten väistäen vieraan tieltä, ovea yhä auki pidellen.
"Theodluin, kuinka ilahduttava näky oletkaan!" Delia kävi tervehtimään veljenpoikaansa energisen vilpittömällä sävyllä, tämän luokse kädet levällä ylipuolenvälin nopeaan askeltaen, sulkien ne lopulta Theon käsiin tarttuen, niitä tiukasti sitten pidellen. Samassa vartija tiesi lähteä, sulkien oven perässään.
"Voi kuinka olen kaivannut kaksinkeskeistä aikaa, olen pahoillani kuinka olemme molemmat joutuneet vartomaan tätä hetkeä" Haltiatäti lausui hymyillen, katsellen syvälle keltaisiin omillaan. Samaan aikaan nuori kruununprinssi oli jäänyt jälkeen, seisoen selkäsuorassa katse lähinnä vieraassa, joka näytti hänestä ennemminkin Theodlinalta kuin Theodluinilta.

//HAH HAH HIENOIN VITSI, THANKS ILL BE HERE FOR THE REST OF MY LIFE//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Syys 2018, 00:10

Theodluin


Pitkästä aikaa pikkuhaukalla oli jotain päiväjärjestyksessään. Hän oli saanut kutsun kuningattaren luokse, tapaamaan itse valtiatarta ja tuon jälkikasvua. Kutsu oli tietenkin läheinen, sukulaiselle suunnattu, mutta silti asiallinen. Mitä Theodluin nyt asiallisista kutsuista tiesi. Tietenkin pikkuhaukka oli silti pukeutunut asiallisesti, tummansinertävään asukokonaisuuteen, jossa kehtasi jopa hovissa liikkua. Häntä jännitti, niin suunnattomasti, sillä eihän Theodluin vielä ollut päässyt viettämään aikaa kahden kuningattaren kanssa kunnolla. Tietenkin nytkin paikalla olisi enkelinpennun pikkuserkut, mutta silti, hän ja Delia olisivat ainoat aikuiset tilanteessa! Jos mahdollisia palvelijoita ja vartijoita ei laskettu. Tuskin heitä olisi? Siihen Theo ainakin uskoi.

Nuorukaisen askel vei pitkin linnan käytäviä, palvelijan saattelemana. Eihän pikkuhaukka vieläkään tuntenut hovin sokkeloita kauttaaltaan, joten hänelle oli heti pääoville ohjastettu palvelija, joka osasi saattaa kuningattaren sukulaisen oikealle huoneelle. Siinä kävellessään Theodluin tietenkin mietti mitä sanoisi, mistä voisi ja kannattaisi puhua ja mistä ei saisi missään nimessä mainita mitään. Niitä aiheita oli paljon, mutta silti enkelinpentu uskoi pärjäävänsä keskustelussa, toivoen tosiaan, että Delia oli yhä niin hyväksyvä ja avoin, mitä oli osoittautunut olevan, verrattuna Dariukseen.
Viimein he saapuivat oikean huoneen ovelle ja siihen oveen käytiin koputtamaan, palvelijan nyökäten pienesti ja poistuen paikalta, jättäen Theon oman onnensa nojaan. Kiltisti enkelinpentu odotti, että vartijat oven avasivat ja heidän jälkeensä vieras saisi astua sisään.

Heti ensimmäisenä Theodluinin kasvoille nousi hymy, kun hän tätinsä vihdoista viimein näki, pikkuhaukan astellessa peremmälle kovin nöyränvarovaisesti, siitäkin huolimatta, että kuningatar häntä oli jo käynyt verbaalisesti tervehtimään. Pienesti puoliverinen ehätti käsiään nostaa, kun kuningatar jo niihin tarttui ja piteli tiukasti tervehdyksen merkiksi. Jos totta puhuttiin, ei Theo tiennyt mitä tässä tilanteessa olisi pitänyt sanoa, tehdä tai ajatella. Ei hän koskaan ennen ollut tavannut sukulaisiaan! Pitikö näiden suhteen olla, kuin muidenkin tuttavien? Ehkä, mutta toisaalta taas, kyseessä oli kuningatar! Pitikö hänen teititellä? Todellakin, ainakin se kannatti, sillä enkelinpentu ei halunnut joutua Delian "väärälle puolelle". Olivathan he tavanneet kerran jos toisenkin, mutta tämä tuntui paljon... Tärkeämmältä tapaamiselta! Tämä oli sovittu tapaaminen, heidän kahden kesken! Ei ollut eliittikenraalia tai tuon kisälliä, tai ketään muutakaan ylimääräistä paikalla. Vain he ja tietenkin prinssit, jotka molemmat näyttivät naulinneen katseensa paikalle saapuneeseen nuorukaiseen.

"K-kiitos kutsustanne, korkeutenne", Theodluin lopulta aloitti varovaisesti, hymyillen yhä niin ystävällisesti, "Ymmärrän kyllä, ettei teillä ole ollut aikaa mahdollisesti kaltaisilleni", enkelinpentu jatkoi, katseen lopulta kääntyen kruununprinssiin, joka äitinsä vanavedessä lähemmäs oli kipittänyt.
"Te, nuori herra, mahdatte olla kruununprinssi Anton?", Enkelinpentu hymähtikin lopulta nuorelle miehenalulle, joka niin tomerasti paikalle oli tullut, "Kunnia tavata teidät, prinssi Anton", jatkuivat sanat, Theon kumartaen ehkä turhankin koreasti nuorelle prinssille, sen enempää kuitenkaan itsestään kertomatta. Ei hän tiennyt, mitä hänestä oli kerrottu kakaroille, mutta yleisesti Theo oletti, että hän oli yhä "kauempaa" sukua Windereille.


// HO HO HOOO YOU FUNNY heitä voltti //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Ivy » 19 Syys 2018, 02:26

Vanhat, Theota itseäkin vanhemmat kasvot olivat haltianaiselle mitä ilahduttavin näky, nuoren haukanpoikasen vaikuttaessa myöskin iloiselta jälleennäkemisestä! Vaikka tuon lievän hermostumisen saattoi tuosta nähdäkin... Ja kuulla. Delian paksut kulmat kaartuivat, naisen yhä hymyillen silmillään pojalle lempeästi, joka kävi itseään suotta vähättelemään.
Haltianainen päästikin tuon käsistä, huomaten olkansa ylitse pienen prinssin tulleen vaatimaan huomiota osakseen, äitiemon tarkkaillen kuinka tuo kovin vakavana katseli vieraaseen kun toinen tumma haltia häntä kävi puhuttelemaan.
Ehkä ujouttaan, ei Anton vastannut sanoilla mutta näkyvällä nyökkäyksellä, kun hänen nimensä sanottiin.
"Voi kuinka hauskaa" Delia kävi näkyä kommentoimaan ja käsiään tapauttamaan, kun pienelle lapselle kumarreltiin. Kuten todellakin kuuluikin! Ja ehkä näin ensitapaamisella se oli jopa Theoltakin sopivaa, mutta jokin kertoi hänelle, ettei pikkuhaukka tehnyt sitä vain ensivaikutelman vuoksi.

"Mitä me sanomme Anton?" Haltiaemo kävi esikoiselleen puhuttelemaan.
"Ilo on minun puolellani, sukulainen" Kävi hyvin harjoitellun ja kankean kuuloinen lausahdus, pienen pojan polkaistessa jalan maahan ja kumartaessa nopeaan perheenjäsenelleen.
"Anton rakas, hänellä on nimi. Sinä muistat sen.", Delia avitti.
"Theo... Miarora" Kuului sitten lisäys Delian käydessä kevyesti hipaisemaan Theodluinin käsivartta omallaan.
"Hän on harjoitellut nimeäsi eilisestä lähtien" Haltianainen myhäili veljenpoikansa puoleen leikkikuiskauksin, joka sai pienen Antonin nostamaan kaulaansa ylpeästi suorituksestaan. Uskoen todella, etteivät aikuiset tienneet hänen kuulevan!
"Ja tuolla, omassa pienessä leluaitauksessaan on nuoriprinssimme Limdur. Hän ei pysty sinua yhtä taitavasti tervehtimään mitä Anton, suonethan anteeksi?" Haltiakuningatar vitsaili naurahdellen, katsellen kuinka hänen kuopuksensa meni heittämään yhden leluistaan aitauksen tuolle puolen, kivilattiaan kopisten.

"Limdur!" Anton samassa valpastui ja kävi peremmälle noukkimaan pyllistelevällä kyykyllä veljensä hyljetyn lelun, tiputtaen sen aitaukseen.
"Mutta katsotaanpa sinua! Tule, tule kanssani valoon." Delia sitten kävi tarttumaan nuoremman kämmeneen kevyesti, ohjaten tuon peremmälle saliin suurien ikkunoiden luokse, jossa divaani ja nuoremmat prinssit nyt ilmeilivät toisilleen.
"Vaikutat hieman jäykältä, mutta olethan sinä yhä vieraassa ympäristössä. Talvi on tulossa ja olet kaukana kotoasi... Mutta täällä me olemme täällä yhtä perhettä lintuseni. Ei siis ole tarvetta suurempiin muodollisuuksiin...Et kai pistä pahaksesi, mikäli kutsun sinua lintuseksi?" Haltiakuningatar kävi puhuttelemaan nuorempaa Winderiä, pysähtyessään divaanin eteen siihen sivuttain istahtaen, voidakseen katsoa suvunsilmiin omillaan.

"Katsopas... Olet komistunut sitten viime näkemän. Luotan, että kapteeni N'drayer on katsonut olosi sopivaksi?" Haltianainen uteli hieman, pudistellen sitten päätänsä, pienellä pettymyksen huokauksella ennen kuin nuorempi ehätti edes vastata.
"Jos minulta olisi vain kysytty, olisin ottanut sinut siipeni alle tänne oitis. Miten kiireinen kuiskauksen kapteeni voisi todella edes tarpeitasi täyttää?" Haltianaisen katse kääntyi harmittelevasti tästä sitten kuopukseen, jonka saattoi nostaakin siihen hänen syliinsä, avittaen pientä tummakutrista haltialasta asettamaan jalkansa niin ettei tuo valahtanut alas.

//No, that'll cost ya//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Syys 2018, 22:30

Haukankatse seuraili, kuinka Anton äitinsä kehotuksesta kävi vastaamaan puoliveriselle. Kovin kankeasti ja selvästi ohjeistetulla tavalla, mutta sentään poika ei vaikuttanut olevan ujo. Ennemminkin vain tottumaton uusien tapaamiseen näin "virallisia" kaavoja noudattaen. Hymyillen pikkuhaukka nyökkäsi Antonin toistaen hänen nimensä, ainakin lyhyemmän version siitä, ennen kuin katse vilkaisi Deliaan, tosin vain hetkeksi, kun kuningatar jo esitteli nuoremman prinssin, joka oli syystä tai toisesta teljetty aitaukseen. Eihän Theo sitä ymmärtänyt, miksi lapsen liikkumista piti mahdollisesti rajoittaa, mutta eipä hän asiaa kommentoinutkaan. Ehkä hän ymmärtäisi sitten joskus, kun omia lapsia kasvattaisi.

Eipä pikkuhaukka jännitykseltään mitään siihenkään ehättänyt kommentoida, kun Anton jo veljensä olemassaolon tiedosti ja lähti tuon suuntaan touhuamaan, siinä missä kuningatar tarttui kepeästi häntä käestä ja johdatti lähemmäs ikkunaa ja sen luona olevaa divaania. Se tuntui oudolta, tapa jolla Delia häntä puhutteli. Ensinnäkin se, kuinka tuo niin lempeänystävällinen ja lämmin oli hänelle, sellainen kohtelu oli täysin absurdia pikkuhaukalle, ainakin näin "kaukana kotoa", kuten kuningatar sen olikin ilmaissut. Tosin, Delia oli oikeastaan... Ainoa nainen, johon Theo oli ollut paremmin yhteydessä, sitten kaupunkiin jäämisen. Olihan Kuiskauksen tuvilla naissotilaita, mutta he nyt eivät ehkä olleet sieltä "äidillisimmästä" päästä vieraiden suhteen, eivätkä varsinaisesti eronneet luonteeltaan miessotilaista. Mikä myös oli hassua, jotkut kun väittivät, etteivät naiset sopineet sotilaiksi, koska olivat liian tunteikkaita tai herkkiä tai säälisivät vihollista.
Mutta sitä ei sen pidemmälle pohdittu, mielen palaten takaisin tähän tilanteeseen, Theodluinin pudistellen nopeasti päätään.
"Ei se haittaa. Ette olisi ensimmäinen", Pikkuhaukka naurahti pienesti, Delian kysellessä, saiko hän kutsua puoliveristä lintuseksi. Yllättävän moni taho oli hänestä lintuna puhunut tai verrannut lintuun, mutta kaiketi se johtui Haukankatseesta? Hän kun ei osannut lentää tai muuttua linnuksi, siksi se tuntui hieman hassulta hänestä.

"Kyllä minä pärjään", Enkelinpentu naurahti pienesti, ehkä hieman vaivautuneesti, kun puheeksi tuli N'drayer ja tuon luona asuminen. Kuningatar ei vaikuttanut olevan kovin mielissään veljenpoikansa asumisjärjestelystä, mutta Theolle se kelpasi, niin kauan kun Darius oli siihen tyytyväinen. Tietenkin jos olisi saanut valita, olisi Theo todennäköisesti tullut ennemmin linnalle asumaan heti ensikättelyssä, kuin mennyt mielipuolisen, magialtaan epävakaan eliitin nurkkiin, joka kaikenlisäksi paljastui palkkamurhaajaksi. Silti, sattuneista syistä Theo ei varsinaisesti henkensä puolesta pelännyt. Ainakaan vielä.
"Minulla on kaikki hyvin", Theodluin vakuuttelikin kuningattarelle, aivan kuten Darius oli häntä käskenyt tekemään. Kenraali oli tehnyt pikkuhaukalle selväksi, ettei Deliaa tarvinnut "vetää mukaan näihin sotkuihin" ja olisi kaikille parasta, jos äpärä vain hymyilisi ja esittäisi kaiken olevan kunnossa, kun kuningattaren tapaisi. Ja sen Theodluin myös uskoi. Jos tätinsä olisi tiennyt puoliakaan siitä, mitä oli tapahtunut, menettäisi tuo parhaimmillaan yöunensa. Totta kai, Theo olisi halunnut kertoa Artaniasta, viholliseliitistä, joka oli Winderin suvun perässä syystä tai toisesta, mutta ehkä oli parempi siitäkin pysyä hiljaa... Silti, Darius saisi hänestä kyllä kertoa sisarilleen, sillä olivathan nuokin vaarassa.

"M-mutta entä Te?", Theodluin jatkoi nopeasti, ennen kuin kuningatar edes ehättäisi miettiä hänen vakuuttelevia vastauksia, "Uskon, että olette voineet hyvin?"
"V-vai kutsuitteko minut tänne kertoaksenne huonoja uutisia?"
, enkelinpentu kysyi, hetkellisesti ehättäen jo huolestua sellaisen ajatuksen myötä. Tuskin uutiset nyt huonoja olivat, jos he kerta prinssien seurassa tapasivat?


// *throws some gold* //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Ivy » 30 Syys 2018, 19:38

Pikkuhaukka vakuutteli pärjäävänsä, mutta haltiakuningatar ei ollut niinkään vakuuttunut. Tarpeita oli enemmän kuin ravinto, lämpö ja lepo ja Darius, jota Delia tiesi veljenpoikansa eniten näkevän, ei valitettavasti ollut se paras emotionaalinen tuki mitä perheen tuli toisilleen antaa. Theodluin vaikutti kumminkin hyvinvoivalta, ei tutissut tai ollut itkuinen, nälkiintynyt taikka kylmiintynyt ja oli siistisi pukeutunutkin, hänen rohkea vahva lintunen! Silti haltiakuningatar olisi halunnut yhä ottaa tuo siipensä alle ja oli jo ennestään miettinyt mielessään mahdollisia tapoja ottaa tuo linnaan heti, mikäli yksikään syy huoleen tulisi pintaan. Sitä haltianainen ei käynyt kumminkaan ääneen sanomaan taikka siinä juuri nyt eteenpäin juonitella, lintusen käydessä hänen vointiaan niin ripakkaasti kysymään.
"Huonoja uutisia?" Delian huulet levisivät hymyyn, haltiaemon silitellen kuopuksensa mustia kutreja tämän korvien taakse.
"Voi että, päinvastoin lintuseni! Halusin nähdä sinut, kuten Anton ja Limdurkin. Miksi minä kutsuisin sinut vain kertoakseni huonoja uutisia?" Haltianainen hymisi, katsellen lämpimästi kasvoihin joita oli kaivannut enemmän kuin Theodluin osasi juuri nyt arvata.
"Kunhan kiusoittelen, tietenkään et oikeasti niin luullut, ethän?" Delia jatkoi, katsahtaen alas Antoniin joka kävi äitinsä vierelle, peitellen turhautumistaan kun aikuiset puhui eikä huoneessa ollut mitään varta vasten hänelle. Ei edes kakkusia! Tyhmä pystykauluskin meinasi taittua joka kerta kun leuka vain laskeutui.

Tämäkin sai kuitenkin osakseen huomioivaa silittelyä, haltiaemon katseen palatessa pian nuorukaiseen.
"Itseasiassa... Nuokaan eivät ole ne ainoat syyt." Delia jatkoi, pidätellen pikkuhaukkaa jännityksessä vielä pienen hetken, kunnes ei enää itsekään voinut peittää intoaan.
"Olen viestitellyt paljon sisareni Lanaen kanssa. Nyt paljon tiuhempaan tahtiin mitä ennen, sinun tulosi lienee syy siihen. Hän on kysellyt sinusta paljon... Yksin asustaminen sukukartanolla käy hänen kaltaiselleen nuorelle neidolle helposti pitkästyttäväksi..." Haltianainen katsoi Theodluiniin vihjailevasti, katsellen jo valmiiksi missä vaiheessa nuorella haltianpuolikkaalla välähtäisi.
"Minä ja Darius hädin tuskin ehdimme käydä katsomassa häntä, kartanon ollessa niin kaukana, mutta olen kuullut ilmanlukijoilta, että sää olisi mitä mainioin huomenna. Tiet ovat myös olleet rauhaisia, suotuisia matkaan." Limdur ähki ja kiemurteli äitinsä sylissä, katsomatta juurikaan vieraaseen haltiaan ja Delia nostikin jo painavan poikansa jaloilleen siihen hänen reisiensä päälle, antaen pojan pyleillä veljeensä hänen olkansa yli. Eikä siinä aikaakaan mennyt kun toinen ilmeili toiselle vuoron perään, haltiaemon huomion ollessa ennemmin nyt Theossa.
"Darius ei pääse mukaan ja matka yksin on kovin... Noh, pitkästyttävä. Sattuneista syistä en ole myöskään innokas ottamaan yhtäkään seuraneideistäni mukaan." Haltiakuningatar jatkoi vihjeiden tiputtelua, toisen paksuista kulmista nousten, tunsien että nuorukainen saattoi olla liian nöyrä arvaillakseen, mitä hän ajoi takaa.
"Vaunuissani olisi siis tilaa... Ei sinua kiinnostaisi lähteä matkaani huomenna?"

//Congrats you just bought a meme!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Loka 2018, 16:26

Huonoja uutisia ei kuulemma ollut, vaan kuningatar oli yksinkertaisesti halunnut nähdä pikkuhaukan. Sekin tuntui oudolta, kuka nyt hänet halusi nähdä vapaaehtoisesti? Paitsi ehkä Aaron, joka syystä jos toisesta tuntui vähän väliä hänen seuraan hakeutuvan, eikä Theo todellakaan valittanut siitä!
"No, tähän asti minua on kaivattu vain, kun on jotain huonoa tiedossa...", Theodluin naurahti pienesti, niskaansa nopeasti hieraisten, toivoen kuitenkin ettei siihen kommenttiin jäätäisi sen pidemmäksi aikaa. Eikä jäätykään, Delian paljastaessa, että oli hänellä muitakin syitä kutsua veljenpoikansa paikalle.
Haukankatse terävöityi hieman, kun Delia lähti kertomaan Lanaesta ja siitä, kuinka piti sisareensa yhteyttä lähinnä kirjeitse. Kirjeiden aiheena oli ollut myös puoliverinen, mikä sai Theon hieman hermostuneeksi. Kannattiko hänestä nyt kirjeiden välityksellä kertoa kenellekään? Entä jos kirjeet päätyisivät vääriin käsiin? Kenet eliittikenraali sitten murhaisi? Ne ajatukset koitettiin kuitenkin sysää syrjään, enkelinpennun keskittyen kuuntelemaan Delian kertomaa. Ja pian se perimmäinen syy tälle tapaamiselle selvisi, kun kuningatar kysyi, lähtisikö pikkuhaukka hänen matkaansa sukukartanolle, tapaamaan viimeistä sukulaistaan, jota ei ollut vielä nähnyt.

Pienen hetken Theodluin vain tuijotti Deliaa, osin jopa arvioivasti, kunnes tuntui tilanteeseen palaavan hätkähdyksen ja pienen naurahduksen kera.
"T-totta kai haluaisin, mutta en tiedä voinko —— tai siis, saanko siis kun... Darius ei oikein pidä siitä, kun poistun kaupungista ja viimekerratkaan eivät ole olleet kovin onnistuneita ja entä jos nyt sattuisi jotain, Darius varmasti nylkisi minut elävältä!", tuttu papatus alkoi, enkelinpennun lähinnä puhuen samalla kun mietti, "Toisaalta, olisin teidän seurassa, kai hän nyt teihin luottaa sen verran — ja te tuskin matkaatte ilman suojelusta, joten senkään tähden ei tarvitsisi pelätä mutta toisaalta taas".
Puhe katkesi hetkeksi, Theon vetäen välistä syvään henkeä ja sulkien silmänsä pieneksi toviksi, nyt kun huomasi jälleen pälättävänsä lähinnä kaiken mitä mieleen tuli.
"Tarkoitan siis, Lähtisin mielelläni matkaanne, jos se vain on mahdollista", Lopulta ajatuksesta innostunut pikkuhaukka sai sanotuksi, peläten silti että matka jäisi lähinnä vain siihen ajatus tasolle, jos Winder ei suostunut päästämään pikkuhaukkaa pois "valvovien silmien alta". Silmien, jotka taisivat tälläkin hetkellä katsella kaikkialle muualle, paitsi enkelinpennun perään...



// YAS!! MOAR PLZ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Ivy » 23 Loka 2018, 14:39

Haltiakuningatar hymyili huvittuneena, pikkuhaukan takerrellessa sanoissaan, kompastellen aatteesta ja kenties pelosta toiseen. Delia ei sitä tietenkään vahingonilosta tehnyt, mutta lintusen hermostuneisuus tässä turvallisessa tilassa oli hänestä lähes herttaista, vaikka tuon tilanteen nähden osin ymmärrettävääkin.
"Ah, Darius." Haltianainen kurtisti kulmiaan ja pudisteli päätään hymy yhä huulilla, lähtien sitten vapauttamaan hiussuortuvaansa voimakkaasti kasvavan Limdurin puristuksista, samassa kun Anton nyki äitinsä helman laskosia.
Pikku Theodluin kävi kutsusta aiheutuneen pelkonsa läpi logiikalla ja Delia antoi veljenpoikansa niin kaikessa rauhassa tehdäkin, aina ison pelottavan eliitti kenraalin suostumattomuudesta matkan turvallisuuteen ja mitä pidemmälle tuo pääsi, lähti kuningatar maltillisesti tuon sanoille nyökkäämään. Olihan se iso uutinen, Theodlunille siis... Ja ennen kaikkea merkittävä... Niin kovin merkittävä, eikä Theo sitä ihan vielä varmasti varautuneesta innostuksesta hoksaisikaan, mutta sitä haltianainen ei aikonut nuoremmalle ainakaan heti tuolle itse osoittamaan. Raukallahan tuntui olevan mietteissään ennemmin nyt pelottava setänsä, kuin mitä isänsä jonka myötä kartanolla vierailu olisi syntymäoikeus.
Ei, haltiakuningatar seuraisi ennemmin tuon aatteiden kehitystä ja kulkua ja vastaisi tuon kysymyksiin sitten vasta tarpeen tullen.

"Totta kai se on mahdollista! Minähän kutsuin sinut itse!" Haltianainen lausahti leuka kohentuen, mutta yhä lintuseensa niin yhä lämpimästi katsoen.
"Eikä Dariuksella tule olemaan siihen mitään sanottavaa- Ja mikäli on, hän tulkoot itse vahtimaan tai antaa mukaansa omiaan mikäli ei usko kulkueemme kykyihin, sinä et ole yksin hänen..." Haltiaemo toi kuopuksensa eteensä ja laski tuon lattialle, pienen haltiaprinssin käydessä rauhattomaksi sylissä, tunsien nykäisyn helmassaan.
"Äiti..." Anton kuiski tiuskuen, saaden äitinsä huomiota vain päänsilittelyn verran.
"Äiti!" Kruununprinssi toisti, saaden paksukulmaisen nyt katsahtamaan tähän.
"Kakkuja!" Kultakutrinen jatkoi tivaten.
"Halutako syliini?" Haltiaemo vastasi kiusoittelevasti.
"En..!" Prinssi vastasi.
"Mene leikkimään Limdurin kanssa, niin ehkä saat myöhemmin." Joutsenkaula kehoitti, saaden esikoisensa tuhahtamaan sieraimiensa kautta kuuluvasti, mutta teki työtä käskettyä ja marssi vastahakoisesti veljensä luokse, joka oli mennyt havittelemaan lelujaan. Äidin kaitsiva katse seurasi pienokaisia, odottaen näiden keskittyvän omiin tekemisiin, Antoin ojennellassa nuoremmalleen leluja ja tälle jutellen, vaikkei toinen juuri arvelevia katseita enemmän vastaillutkaan.

"...Me kutsumme sinua nimellä herra Cirion" Haltianainen aloitti yllättäen, ääni matalampana, prinssejä yhä seuraten.
"Se on ollut minun nimeni sinulle. Ja niin Lanaenkin, kehotuksestani. Vaikkei kenelläkään ole syytä riskeerata henkeään kirjeidemme lukemiseen, näin parhaaksi antaa sinulle valenimi." Delia jakoi, huulien noustessa sitten hymyyn kaukaisista muistoista.
"Hän tietää todellisen nimesi kyllä... Ei ole ensimmäinen kerta, kun olemme etsineet toistemme kirjeistä akronyymejä. Se on tosin yleensä ollut vain omaksi, kaksinkeskeiseksi huviksemme, mutta tällä kertaa se on ollut varsin käytännöllinen." Kultakatse hymisi.
"Joten mikäli joku yhden monista kirjeistämme lukisikin, eivät he löytäisi ketään herra Cirionia... Ainakin toivon niin, hovi on niin kauhistuttavan iso- Herttinen..." Delia jatkoi muistiaan nyt epäillen.
"Ah mutta pointtini siis... Herra Cirion on ollut meidän keskeinen kuvitteellinen hahmo jo pienestä asti. Lanaelle ei siis ollut mitään ongelmaa ymmärtää, mitä hain takaa kun lähdin hänestä puhumaan niin villin kuvitteellisia asioita. Ainakaan... Yhden... Kahden kirjeen päästä.",
" "Kuka vei sulkakynäni?"-"En se ollut minä, se oli varmastikin herra Cirion"-"Herra Cirion, joka vei hiusnauhasi viime viikolla?"-"Juuri hän, kuten väitit", Syytimme Lanaen kanssa keksittyä miestä, kun lainasimme toisilta tavaroita kysymättä. Darius kuulisi kinamme ja kysyisi kuka herra Cirion on, tosikkoon tapaansa mutta pian hänkin vastaisi kysymyksiimme häneen viitaten... "Darius, heräsitkö taas ennen kukkoa?"-"Miten voisin nukkua, kun talossamme on kutsumaton vieras joka varastelee tavaroita?"-"herra Cirion ei ole kutsumaton, minä itse kutsuin hänet jäämään"-"Ferendirin... Sinähän tiedät, ettei hän ole todellinen."-"Onko sillä väliä? Se pitää sisaremme poissa toistensa hiuksista."" Delia sitten hiljeni, hymyn, joka oli pysynyt vahvana käyden pienesti väreilemään, muistellen kuvitteellisen hahmon taustoja ja vuoropuheluita neljän nuoren Winderin välillä aamutuimaan.
"...Joten, älähän ihmettele mikäli hän tervehtii sinua sillä nimellä."

//GOT NONE NOW, But thank you, come again!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Loka 2018, 08:05

Delia oli jo sata varma siitä, että vierailu piilopaikkaan onnistuisi. Hänhän oli itse kutsunut puoliverisen matkaansa, kuten totesikin! Theo naurahti pienesti, ollen hieman epävarma asiasta. Hän yhä uskoi, ettei voisi lähteä matkaan, ennen kuin olisi kysynyt Dariukselta luvan ja jos pikkuhaukka yhtään eliittiä tunsi, ei tuo olisi sitä lupaa suomassa. Mutta kuten Delia sen ilmaisi, saisi eliittikenraali siinä tapauksessa tulla itse matkaan varmistamaan, että kaikki menisi hyvin tai lähettää omia miehiään turvaamaan saattueen matkaa. Darius ei tulisi pitämään siitä, Theodluin oli aivan varma asiasta.
Puoliverinen oli sen hetken ajatuksissaan, kun kuningatar jälkikasvulleen jutteli, harkiten miten tulevan asian esittäisi Dariukselle. Hän halusi tehdä sen itse, jos vaikka saisikin jonkinlaisia kunnioituspisteitä sedältään siitä hyvästä, että hoiti asiansa itse eikä piilotellut jälleen tätinsä selän takana. Tuskin, mutta silti, ei hän aina voinut Deliaan turvautua, kun Dariuskelle olisi pitänyt puhua. Onneksi kenraali oli tätä nykyä hieman suopeampi veljenpojalleen, vaikka Dariuksen käytös oli ennemmin välttelevää, kuin ystävällisempää. Se ei varsinaisesti haitannut Theoa, hänen ymmärtäen millainen shokki hänen olemassaolonsa oli itse kullekin ja täten puoliverinen antoi Winderille mielellään aikaa käsitellä asiaa. Eiköhän setä tulisi sitten juttusille, kun uskoi olevansa siihen valmis. Tai sitten ei, mistä Theo tiesi jos Darius vain yksinkertaisesti vihasi häntä persoonana, eikä niinkään puoliverisyyden takia!

Jälleen Theo hätkähti tähän hetkeen, kun Delia lähti kertomaan Herra Cirionista. Se oli nokkela ja kieltämättä hauska tapa pitää salaisuus sisarusten välisenä, eikä Theon tarvinnut täten pelätä, että kirjeistä olisi käynyt ilmi hänen asemansa. Se oli hienoa.
Eikä enkelinpentu voinut olla hymyilemättä, kun Delia äityi kertomaan paremmin mistä nimi Cirion tuli, kuningattaren käyden muistelemaan keskusteluja sisaruksiensa kanssa aiheesta. Theodluin halusi kuulla näitä tarinoita Winderin nelikosta, ja isovanhemmistaan tietenkin, mutta hän ei vain tohtinut kysellä. Varsinkaan isästä, Ferendirin kun tuntui olevan arka-aihe, ainakin Dariukselle...
"Hyvä että kerroitte", Theo naurahti lopuksi, "Olisin kieltämättä saattanut hieman hämmentyä, jos Lanae minua sillä nimellä olisi kutsunut ilman, että kerroitte asiasta. Mutta nyt osaan varautua!".

"Minun pitänee kuitenkin kysyä asiaa Dariukselta..."
, Theodluin jatkoi, "Tai ainakin ilmoittaa hänelle. Itse. Jos hänellä on jotain reissua vastaan, uskon hänen tulevan teidän puheille".
"En tohdi lähteä kaupungista ilman, että hän ja muutama muu asiasta tietää. Ties millainen sotku siitäkin tulisi, jos vain katoaisin"
, Puoliverinen jatkoi naurahtaen, "Mutta enköhän saa hoidettua sen kysymyksen pois alta tämän päivän aikana".


// BOOOOOO! WE WANT MORE //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Ivy » 25 Loka 2018, 09:44

Haltiatäti näki pienen herkän tarinansa jälkeen sopivaksi ottaa hieman rennommin. Ei niin ryhdikkäästi, kuin mitä ihan missä tahansa muussa seurassa kuin perheen ja nosti toisen kyynärpäänsä divaanin laskeutuvan selkämyksen päälle samalla kun sirot sormet ristiytyvät toisiinsa, luoden ikää kuin sillan haltiaemon yhä katsellessa pieniä prinssejään, kuunnellen veljenpoikaansa.
Pieni lintunen ei ollut turhan utelias isästään, mutta se ei varsinaisesti harmittanut Deliaa, ainakaan vielä. Viimeistään tummanpuhuvalla kartanolla, jonka seinät ja salit herättäisi uteliaisuutta sen edesmenneistä että nykyisistäkin asukeista, tuo varmaan avaisi sanahanansa. Hän ainakin avittaisi siinä itse, mikäli nuori puoliverinen vaikutti yhä liian kainolta. Se olisi... Omalla tavallaan virkistävää. Ferendiristä puhuminen syvällisesti ääneen Dariuksen kanssa oli vaikeampaa ja jäi suosiolla vähäiselle, kärsineen kenraalin sydämen selvästi yhä kaivatessa paljon tekemisissä ollutta isoveljeä. Siinä missä Theotakin nuorempi Lanae ei ollut jakanut yhtä läheisiä välejä Ferendirinin kanssa, tiukan kasvatuksen suoden yhteisiä hetkiä vain aniharvoin.

Delia hymähti, sivusilmällä lintuseensa vilkaisten, kun tuo ilmaisi kiitosta varoituksesta. Lanae tulisi varmaan ihan kiusallaan kutsumaan Theota herra Cirioniksi ainakin kerran. Piti vain toivoa, että hieman toisinaan höplä, pikkusisko ymmärsi tehdä sen vain heidän kesken. Muuten kaikki se vaiva kirjeissä olisi ollut aivan turhaa!
Jälleen Theodluin otti kumminkin jälleen taas nyrpeän setänsä, pienemmän selvästi ollen huolissaan mitä mieltä eliitti oli hänen poistumisesta... Mitä tämä ajattelisi koko asiasta. Mikäli tuo edes antaisi hänen lähteä katsomaan oman sukunsa kartanoa. Kuningattaren kultainen katse jäi tällä kertaa lintuseen, katsoen tähän sympatisoiden mutta yhä niin ystävällisesti hymyillen.
"Oletpa tunnollinen lintuseni..." Delia kävi kommentoimaan tämän lauseissa osoittamaa piirrettä, joka tässä tilanteessa vaatisi ehkä sievän summan rohkeuttakin ja mitä pikkuhaukka epäilemättä halusi setänsä hänessä myöskin tunnustavan. Se tulisiko sitä kumminkaan tapahtumaan nyt tai koskaan, ei haltiatäti voinut harmikseen luvata.
"Mutta onko se niin ihme, niin oli Ferendirinkin... Se on tietenkin hyvä piirre. Minä olin itse ajatellut kertovani hänelle vasta huomenissa... Kun olet jo valmiiksi vaunuissa muiden matkatavaroidemme kanssa. Hän ei olisi siinä vaiheessa enää voinut nostattaa hälyä." Haltianainen hymyili nyt kujeilevammin kohden veljenpoikaansa, toisen paksuista kulmista noustessa kaarelle.
"Ei avonaisesti vastaan kuningattaren päätöstä." Joustenkaula lisäsi, katsahtaen sitten jällen nuoriin prinsseihin Antonin kiljahtaessa kun Limdur havitteli jotakin leluista, mitä kruununprinssi oli mitä ilmeisemmin asettanut ympäröimään pienintä.
Tämän täytyi olla aivan uusi leikki, jonka säännöistä haltiaemo ei päässyt selville, mutta mikä sai hänet kevyesti naurahtelemaan siitä huolimatta, kun kuopus äänimerkeistä toistaiseksi ymmärsi vain istua sievästi ringissä, isoveljeään tuimasti tiiraten.

"Mutta en tietenkään estä sinua, mikäli haluat kertoa hänelle itse." Delia palasi kumminkin jälleen asiaan, haukankatseen katsoessa nyt lintusen kasvaneihin kutreihin, käyden sitten sormenpäänsä vapauttaen sukimaan tämän niskanpäälle kasvaneita suortuvia.
"Kasvatatko talveksi? Vai oletko tottumassa enemmän paikallisiin tapoihin?" Haltiaemo hymisi, mutta ennen kuin Theodluin saattoi vastata, nuori kruununprinssi polkaisi jalkansa kuuluvasti vasten marmorista kivilattiaa.
"Hän näyttää tytöltä!" Anton ilmaisi mielipiteensä juuri niin kuin se oli! Saaden niin varmasti kaikkien huomion osakseen.
"Noh Anton! Onko tuo nyt kiltisti sanottu! Onhan isälläsikin kauniit kiharat!" Delia kävi vastaamaan hämillään pienokaisensa kovin outoon mielenosoitukseen.
"Niin, mutta isä onkin iso ja vahva! Eikä näytä tytöltä!" Kruununprinssi jatkoi, katsahtaen terävästi kumminkin taakseen vain varmistaakseen, ettei leluringin keskellä istuva Limdur vain koskenut mihinkään.
"Ei Theodluin näytä tytöltä kultaseni, nyt kerropa minulle miksi olet vanginnut pikkuveljesi lelujen sisään?",
"...Se on taikarinki!" Anton vastasi taitavasti, leuka nousten.
"Taikarinki?",
"Niin! Kuten Tadriel luki kirjasta. Maahisten velho kutsui hengen toteuttamaan toiveita taikaringin avulla!" Kruununprinssi jatkoi tietävänä, saaden äitinsä puolestaan miettimään uudestaan mitä kirjoja hän olikaan tullut hyväksyneeksi lastenhoitajien luettavan.
"Ja miksi Limdurin pitää olla osana sitä?",
"Uhri!" Anton nyökkäsi hymysuin, mutta Delia pudisteli päätään ja kävi nousemaan, askeltaen poimimaan kuopuksensa pois kuvitteellisesta vaarasta.

"Minusta tuntuu ettemme enää lue sitä tarinaa Anton, joudut keksimään itsellesi parempia leikkejä. Jotain, mikä ei vaadi veljesi uhraamista henkimaailmaan." Delia kävi laatimaan sääntöä, nopeasti vilkaisten Theohon hymyllä, joka kieli sekä huvittuneisuutta pienten lasten kyvystä ajatella viattomasti niin raaoista aiheista ja kuinka se pisti hänen päänsä välillä pyörälle.

"Mutta...!" Anton käännähti ohitse askeltaneen äitiänsä kohden.
"Haluaisitko tämän leikin sijaan nähdä ehkä ihan oikeaa taikaa?" Haltiaemo kävi ehdottamaan, kultakutrisen kruununprinssin päässä selvästi välähtäessä jokin, kun tämä katsahtikin yksi kaksi ripakinttuiseen haltiaan, jonka oli juuri tytöksi haukkunut.
"Osaatko toteuttaa toiveita?" Nuoren prinssin kulmat vakavoituivat, pienen pojan äänessä selvästi kuuluessa kumminkin se ilmettäkin vahvempi into.
"Äiti kertoi, että olet maagi. Haluan nähdä..!" Pienlapsi lausui melkein komentaen, sukulaisensa luokse nyt ujostelematta tullen, tuon vaatteen kulmasta nyt molemmin käsin jopa tarttuen, ylös istumasta vetäen!
"Näytä näytä! Haluan hevosen-- EI! Haluan yksisarvisen, kolme! Ja syndraen, laumallisen ja haluan, että ne syövät pipareita ja tallovat vihollisarmeijan alleen..! Mutta-Mutta ne ovatkin menninkäisiä!" Anton jatkoi nyt niin kovalla äänellä, että Delia hieraisi korvaansa, tohtimatta kumminkaan vielä hyssyttää sukulaisensa kyvyistä innostunutta lasta, vaikka tuskinpa Theo kykeni mitään toiveita todellisuudessa täyttämään.


//SHOP CLOSED//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Loka 2018, 22:20

Theodluin hymähti naurahdellen, kun kuningatar häntä kutsui lintusekseen. Siitä oli pitkä aika, kun joku häntä oli moisilla nimillä kutsunut ja jos totta puhuttiin, ei Theodluin tiennyt, mitä siitä olisi pitänyt olla mieltä. Totta kai hän piti siitä! Mutta, oliko sellainen lempinimittely soveliasta kuningattarelta lähes ventovieraalle, puoliveriselle, sukulaiselle? Theodluin halusi hyvät, lämpimät välit tätiinsä, mutta vietettyään aikaansa haltioiden keskuudessa, oli pikkuhaukka tullut tietoiseksi myös yhteiskunnallisista arvoista. Arvoista, joita ei sopinut sivuuttaa tai vähätellä. Eihän hän edes tuntenut Deliaa kunnolla. Kenties kuningatar piti soveliaana antaa puoliveriselle lempinimiä, mutta jos Theodluin erehtyisi sinuttelemaan tätiään, olisiko se sitten liikaa?
Jokseenkin melankolinen hymy kohosi puoliverisen kasvoille, kun puheeksi tuli hänen edesmennyt isänsä ja tuon tapa olla niin tunnollinen. Ehkä se johtui sitten Ferendiristä, tai kenties siitä, että äiti oli kasvattanut puoliverisen tällaiseksi? Oli miten oli, ei Theo voinut olla virnistämättä pienesti, kun Delia kertoi suunnitelmistaan kertoa Dariukselle vasta huomenna matkasuunnitelmista. Olisihan sekin ollut vaihtoehto, mutta aika ilkeä sellainen...

"Haluan kertoa hänelle itse... Eiköhän olisi jo aika, että kykenisi keskustelemaan hänen kanssaan ilman Teidän apuanne", Pikkuhaukka naurahtikin pienesti, samalla kun katse lipui seurailemaan, mitä serkkupojat touhusivat.
Se katse palasi kuitenkin nopeasti Deliaan, puoliverisen jännittyen sijoilleen, kun kuningatar päätti kasvaneisiin hiuksiin koskea.
"Äh, en, kun siis... Ne vain ovat päässeet kasvamaan... Tarkoitukseni oli leikata ne jo kuunkierto sitten, mutta... En koskaan päätynyt tekemään niin", enkelinpentu kertoi naurahtaen, vilkaisten ylös pidentyneisiin hiuksiinsa. Ne olivat päässeet huomaamatta kasvamaan yli tutuksi käyneen hiustyylin, mutta niin kauan kun ne eivät olleet häiritsevästi tiellä, ei Theo nähnyt syytä leikata niitä heti. Tällä hetkellä sinimustat hiukset yltivät pisimmillään puoliverisen harteiden yli, nipin napin, yhä kuitenkin kaartuen latvoista, kuten lyhyemmilläkin hiuksilla.
Ennen kuin keskustelua ehätettiin jatkamaan, oli kruununprinssi kommentoimassa asiaa, mainiten, että puoliverinen serkku näytti tytöltä. Enkelinpentu hymähti naurahtaen, samalla kohottaen kulmiaan pienesti, siinä missä katse siirtyi seuraamaan siniveristä. Hänen ei tosin tarvinnut käydä kyseenalaistamaan keskenkasvuisen logiikkaa, kun kuningatar teki sen hänen puolestaan, Theon tyytyen seuraamaan sivusta perheenjäsenten sananvaihtoa niin hiuksien pituudesta, kuin myös taikaringistä, johon Anton oli pikkuveljensä teljennyt.

Niistä keskusteluista aihe kuitenkin vaihtui taikuuteen, josta ilmeisesti oli Antonille kerrottu. Tarkemmin sanottuna, Antonille oli kerrottu, että Pikkuhaukka osasi magiaa. Theodluin vilkaisi nopeasti Deliaan, samalla kun kuunteli yli-innokkaan — ja vaativan — kruununprinssin sepitystä siitä, mitä hän halusi nähdä.
"No jos arvon prinssi sitä vaatii, kuka minä olen pyyntöjänne uhmaamaan", Enkelinpentu lopulta totesi, nousten siitä sijoiltaan ylös, teatraalisesti, isoeleisesti kumartaen Antonille, ennen kuin lähti toteuttamaan näitä "toiveita".
Pian huoneen täytti niin suuret kuin huvittavan pienet kultasävyiset kuvajaiset kruununprinssin toiveista. Yksisarvisia, syndraeita, pieniä ja suuria, lentäviä pegasoksia ja ties mitä, mitä pikkuprinssi vain toivoi. Pienimmät kuvajaisista kävivät myös viihdyttämään nuorempaa prinssiä, joka kovasti koitti ottaa otteen kultaisista kuvajaisista, saaden ne vain hetkeksi hyppysiinsä, ennen kuin kuvajainen katosi, hajoten kultahippusiksi, jotka haihtuivat ilmaan.
Seuraava tovi kulukin niissä merkeissä. Theodluin viihdytti prinssejä, lähinnä tosin Anttonia, puoliverisen saaden samalla tutustua paremmin serkkupoikiin. Koko tuon ajan enkelinpentu pysyi kuitenkin asemassaan, hän oli vain serkku, puoliverinen äpärä prinsseille, lähinnä siis täällä viihdyttäjänä. Vaikka ei ehkä olisi pitänyt, teititteli pikkuhaukka nuorempiaan, joista lähinnä Anton vain ymmärsi teitittelyn ja sinuttelun eron, ainakin jotenkuten...


// BUT MOM !!! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Ivy » 27 Loka 2018, 23:09

Pieni prinssi ei ollut onneksi tajunnut leikeistä mitään, niin kuin ei tosin Antonkaan, joka oli viattomasti mennyt puisista hevosista, tinasta valatuista ja marmorista hakatuista olennoista mennyt kuvitteellisen taikarinkinsä menemään.
"Anton..." Delia kuiskasi hymyillen, kehottaen pienoista hiljentämään ääntään edes hiukan, kun meni taikatemppuja sukulaiselta kinuamaan.
Kruununprinssi ei tosin ollut huomaavinaankaan äitinsä hyssyttelyä, mutta se äänekäs innostus muuttuikin jännittyneeksi odotukseksi kun tummakikkarainen haltia nousi ja hänelle teatraalisesti kumarteli, taian pian täyttäessäkin huoneen!
Yksisarvisia, hevosia... Pian sotilaita ja jopa lohikäärmeitä! Mitä tahansa mikä Antonin mieleen vain juolahti, tuo myös ääneen sanoi, suurien kiiluvien silmien seuratessa kuvitteellisia tapahtumia jotka heräsivät eloon siinä hänen silmien edessä! Välillä hahmot vierailivat lähes katonrajassa asti, jonne nuoriprinssi tietenkin yritti hyppiä, saaden näppysiinsä vain niitä alemmaksi taiottuja, kadoten yhtä taianomaisesti kun olivat ilmestyneetkin tai kulkivat vain lävitse!
Siinä oli paljon ihmeteltävää nuorelle pellavapäälle. Haltiakuningatar ei ollut nähnyt esikoisensa väsyttävän itse itseään tällä tavoin sitten miesmuistiin, saatikka pehmenevän jollekulle yhtä nopeahkosti, kruununprinssin muuttaessa vaatimuksiaan pikkuhiljaa kysymyksiksi, saaden tietenkin haluamansa ihan yhtä lailla.

Ei niin nuori lapsi kyennytkään mitään turhan monimutkaista kuvaillakaan, pienen Limdurin katsellessa myös aikansa touhoamista, niistä tosin vähemmän ymmärtämättä, kuten siitä ringistäkin, jonka haltiaemo oli päättänyt kultaisen valon läiskeessä käynyt vaivihkaa jalallaan kumoamaan. Sali täyttyi kultaisista olennoista, kikatuksista ja satunnaisista huudahduksista, jopa Deliankin seuraillessa miedolla hymyllä harmitonta taikaa.
Se oli hyvin kodikas... Tunne. Tunnelma oli ainakin Deliasta hyvin lämmin, hänen istuessa erilliselle tuolille kuopus sylissään ja vahtien kuinka Theodluin ja pikkuprinssi mellastivat... Tietenkin se toi muistoja menneestä, mutta tässä näyssä oli ennemminkin jotakin virkistävää, kuin mitä masentavaa... Eikä Delia valittanut.
Siinä se aika sitten liisikin. Antonille alkoi tulla pula keksi kädessään enää keksiä mitään, eikä haltiaemo tiennyt kauanko veljenpoika enää edes jaksaisi serkkuaan samalla taialla, eri muodoissa viihdyttääkään. Teekin oltiin tarjoiltu ja pieni rasavilli oli unohtanut haluamansa kakkusenkin, ja potki nyt istumansa divaanin jalkaa kärsimättömänä.

"Tee kana jolla on housut ja joka juoksee pakoon isoa luola hirviötä..!" Anton keksi kaikilla mahdillaan, kunnes oveen kävi koputus, yhden palvelijattarista käydessä sisään.
"Teidän ylhäisyytenne, kraatari Filvendor Chaemyar on pyynnöstänne saapunut.",
"Hän on etuajassa..." Haltiakuningatar kävi vastaamaan, asettaen teekupin täydellisen ääneti tassille.
"Suoka anteeksi ylhäisyys, hän on syvästi vakuuttunut, että tulette rakastamaan hänen uusinta työtä." Palvelijatar kävi pahoittelemaan vaatemestarin puolesta, saaden Delian henkäisemään syvään, mutta hymyilemään.
"Hän on nero, en voi kieltääkään sitä. Ota prinssit ja vie heidät huoneisiinsa, minusta tuntuu, että heille on riittänyt tarpeeksi jännitystä yhdeksi päiväksi." Haltiaemo kävi vastaamaan, eritoten Antoniin katsahtaen joka oli ensireaktioltaan erimieltä, mutta ilman sen suurempaa kiukuttelua meni kumminkin itse yhden monien palvelijoiden luokse, Theodluiniin kumminkin vielä vilkuillen.
"Ilmoittakaa herra Chaemyarille, että hän pääsee tapaamaan minua piakkoin..." Ilmoitukselle kumarreltiin ja pieniä prinssejä vietiin uusiin seikkailuihin, kruununprinssin vilkuttaessa vielä toiveita toteuttavalle maagille, Delian kääntyessä veljenpoikaansa kohden.

"Olin tosiaan unohtanut, että olin sopinut kaksi tapaamista samalle päivälle. Ehkä jonain toisena päivänä, voimme tehdä sen tahallamme ja katsoa sinullekin jotain uutta..." Delia kävi lempeästi puhuttelemaan Theota... Tuon kauluksen sitten korjaten. Vaikka se olikin vain vähäsen vinossa, eikä olisi korjailua välttämättä edes tarvinnut. Haltianainen näki sen kumminkin hyväksi tekosyyksi osoittaa hellyyttä lintusta kohtaan, haluamatta todellisuudessa päästää tuota aivan vielä, mutta olihan tuollakin oma tehtävänsä vielä täksi päiväksi.
"Mikäli Darius yrittääkin kieltäytyä, voit yrittää sanoa minun vaativan sinun matkaasi tuloa.... Ja mikäli hän silti kieltäytyy, voimme palata takaisin minun suunnitelmaani." Paksut, mutta siistit kulmat nousivat kaarelle, sirojen kalpeiden sormien vetäytyessä viimein kuningattaren omalle puolen.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Marras 2018, 13:20

Kerta toisensa jälkeen pikkuprinssi esitti ties millaisia vaatimuksia kuvajaisten suhteen, Theodluinin tietenkin pyrkien toteuttamaan Antonin villit visiot. Mitä oudoimpia toiveita nuori esittikin, kunnes sen huvin oli aika tulla päätökseen. Palvelijatar saapui huoneeseen, ilmoittaen kraatarin saapuneen. Tuon saapuminen tuli jonkinlaisena yllätyksenä myös kuningattarelle, Delian pohtien ääneen räätälin olevan etuajassa. Mutta, ammattinsa harjoittajaa ei aiottu pistää odottamaan, kuningattaren tehden nyt selväksi, että oli aika päättää tämä tapaaminen. Tietenkin Theo olisi mielellään jatkanut prinssien viihdyttämistä ja kuningattareen tutustumista, mutta oli tämäkin aika jo riittänyt.
Puoliverinen naurahti niskaansa hieraisten, kun kuningatar ehdotteli uusien vaatteiden katsomista hänelle. Olisihan se tietenkin mukava ajatus ja varmasti hauskaa puuhaa, mutta enkelinpentu ei katsonut sitä oikein sopivaksi. Hänellä oli kyllä omaa rahaa käytettävänä, ennemmin hän osti omillaan, kun antaisi Delian edes harkita maksamista. Tosin, joutuivatko kuninkaalliset edes maksamaan mistään?

"Haluaisin uskoa, ettei hän kehtaa edes harkita kieltäytymistä", Theodluin naurahti pienesti kuningattaren sanoihin, "Mutta mikäli hänellä on jotain sanomista asiaan, uskon hänen olevan yhteydessä teihin... Tai sitten toteutamme teidän suunnitelman", virnistettiin vielä päätteeksi.
Tapaaminen päätettiin ja hyvästit heitettiin, joiden myötä oli Pikkuhaukan aika poistua paikalta. Se tapaaminen oli mennyt yllättävänkin hyvin ja Theo sai huokaista helpotuksesta, kun ei ollut mitään mennyt tyrimään. Tosin, vielä hän ei päässyt rentoutumaan omiin oloihinsa. Nyt piti etsiä käsiin Darius ja eliitti löytyisi varmasti helpoiten Kuiskauksen tuvilta. Joten tupia kohti enkelinpentu lähtikin suuntaamaan.
Pihalla oli kaunis kesäinen päivä, vaikka syksy jo tekikin tuloaan, auringon lämmittäen mukavasti vielä. Pihamaalla olikin toimintaa ja hälinää, erään sotilasryhmän palatessa reissulta, siinä missä toinen valmistautui matkaan. Sotilaita pyöri siellä täällä, kuin myös tallipoikia ja avustajia. Myös harjoituskentillä näytti olevan kiirettä, ilmeisesti jonkinlaiset yhteisharjoitukset olivat menossa. Theodluin ei kuitenkaan huomiotaan sinne kiinnittänyt, harppoi puoliverinen pihamaan poikki Kuiskauksen tuville. Sielläkin tuntui olevan hälinää, väen kävellen ulos ja sisään ovista ja tallin puolella taisi olla siivoukset menossa. Theon oli tarkoitus lompsia suoraa sisään tuville, mutta syrjäisemmällä, pienellä ampumaradalla näkyi tuttu henkilö. Spontaanisti askel kääntyi ovelta kohden tuttua kasvoa, enkelinpennun lähestyen kaikessa hiljaisuudessaan takavasemmalta eliittikenraalin kisälliä, joka näemmä oli jousiammuntaa harjoittelemassa.

"... Tähtäät liian alas, mikäli keskelle taulua yrität osua", Kepeästi keskustelu käytiin avaamaan, kun enkelinpentu pysähtyi muutaman askeleen päähän Aaronista, "Mutta jos tarkoituksesi on ampua kaikkea taulun reunoilla ja sen takana, olet aika etevä siinä. Hei Taskari", Theo jatkoi, tervehtien myös pientä pulleaa lohikäärmettä, joka isäntänsä jaloista rääkäisi tutulle kasvolle.
"Dariusko sinut käski harjoittelemaan?", Puoliverinen kysyi kisälliltä, "Et satu tietämään, missä hän olisi?".
Olisihan se käytännössä ollut nopeampaa ja helpompaa mennä ja etsiä Darius itse, mutta Theo kaipasi pientä hengähdystä Windereiden välille. Vaikka kuningattaren kanssa tapaaminen oli sujunut hyvin, halusi Theo rauhoittua hetken sen tapaamisen päälle, ennen kuin Dariuksen juttusille uskaltautuisi. Ja Aaron oli juuri sopivaa seuraa sellaiseen väliin, sinisilmä kun omasi mukavan rennon olemuksen. Ja olihan Aaron jo laskettavissa tummatukkaisen ystäväksi. Tai ainakin Theo piti heitä ystävinä, hyvinäkin sellaisina.



// Aaron ampuu Theon ohjeiden mukaan ja sitten se nuoli lentääkin ikkunasta sisään ja suoraa jonkun pyllyyn //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Ivy » 12 Marras 2018, 18:34

Aaron

Tuvilla riitti tänään niin vilinää että hälinää, sotilaiden ollessa tavallista enemmän vapaammalla jalalla ja päättäen kuluttaa aikansa joko seurustellen tai keskenään harjoitellen. Myös kuiskauksen nuorin, taidokkaista taidoikkain ja komistuksista komein Aaron oli päättänyt niin tehdä, kenraalin todistautuessa kiireiseksi muissa asioissa ja oli löytänyt itsensä ampuma radalta... Missä hän kohtaisi taistojen lajin joka ei ollut hänen niin sanottu bravuuri...
Jousella ampuminen, tuo ylpeydelle kivualias ja pisteliäs laji, joka oli kieltämättä tosin parantunut jousta jännittävän hauiksen kehittyessä. Kenraalin paperityöt... Tai sitten tuon rakastajat, antoivat kisällille oivat tilaisuuden harjoitella tämän näkemättä, sillä mitä vähemmän Darius todisti hänen surkeaa tähtäystä sen parempi! Ja sitä paremmalta hän sitten tuon silmän edessä näyttäisi.
Todistajilta oli tosin turhaa kokonaan välttyä. Radallakaan hän ei ollut yksin, parin vanhemman kuiskauksen jäsenen seurustellessa sivummalla, vuorotellen ampuen maaliin ikään kuin ilokseen. Aaronkin vaihtoi näiden kanssa sanan tai toisen, tunsien itsensä ilokseen varsin joukkoon kuuluvaksi, vaikka näiden nuolet osuivatkin suoraan keskelle tai hyvin lähelle toisin kuin hänen nuolensa, jotka jäivät törröttämään ikävästi maalin reunalle.
Ainakaan ne eivät jääneet enää puolitiehen... Tai tipahtaneet ennen kuin lentoon pääsivätkään. Ja osuihan hän sentään jonnekin päin kehikkoa! Ainakin suuremmasta osasta ajasta... Kaksi muuta tarjoutuvat jo auttamaan pillipiiparia, mutta Aaron halusi kokeilla ja lämmitellä itse. Johan häntä oltiin neuvottu kun perusteita oltiin käyty läpi, kisällin sitten vetäytyessäkin mielellään ennemmin lajeihin jossa tunsi olevansa huomattavasti lahjakkaampi.

Aaron jännitti jousen ja tähtäsi uudelleen, lajitovereiden keskittyessä taas omaan peliinsä. Nahan ja jousen köyden kiristymisen narinassa oli korvan päälle tyydyttävän kuulosta, kisällin keskittyessä ottamaan aikansa ennen kuin päästi nuolen lentoon... Sen viuhahtaen.. Ja osuen toiseksi ulommaiseen rinkiin. Lievästi pettynyt, mutta ei kumminkaan yllättynyt haltia ehti vain vähän ähkäistä, kuullen sitten tutun äänen sivummalta, saaden hänet käännähtämään tätä päin lähes oitis.

Se kulmakurttuinen, lievä turhautuminen kaikkosi lähes oitis, sinisilmän tuhahtaen nyt naurahdusmaisesti enkelipojan sanoille. Totta kai tuon oli pitänyt paikalle tulla juurii nyt, eikä silloin kun hän miekoillaan huitoi oikein sulavasti! Kumminkaan, ei Aaron osannut olla kovinkaan vihoissaan tämän taas nähdessään! Olihan hänellä itse asiassa tällekin asiaa, jahka sopivan välin vain siihen saisi. Vaikka ei hän kyllä varsinaisesti olisi asiaa tarvinnutkaan ollakseen iloinen...
"Tai sitten ajattelin reunustaa koko kehikon ja ampua vasta sitten häränsilmään. Todistaisin samalla omaavani taiteellistakin silmää." Aaron vastasi takaisin, katsahtaen sitten alas rääkyvään lemmikkiinsä, joka ei onneksi ollut todistautunut vielä häiriöksi kenellekään. Yleensä pikkulemmikki oli päätynyt ottamaan aurinkoa kiville, eikä ollut sen vuoksi joutunut Dariuksen toimesta karenssiinkaan.
"Jossakin sisällä varmaan, en ole nähnyt sitten aamiaisen." Aaron vastasi pudisteltuaan päätään ensimmäiselle kysymykselle, käyden sitten ottamaan uuden nuolen, nätti poikaan ojennetun käden takaa vielä vilkaisten, varmistaen että tuo myös katsoi ja tällä kertaa, tämän neuvojen mukaisesti tähtäsi vähän ylemmäksi... Osuen häränsilmän yläpuolelle, mutta ei niinkään sen lähemmäksi.
"Äh himskatti" Sinisilmä kirosi henkensä alta.
"--Joten olet turvassa ulkona ainakin toistaiseksi." Haltiapoika totesi vanhemmalleen, ravistellen rannettaan ja olettaen suoraan, ettei Theo vapaaehtoisesti halunnut kenraalia nähdä.

Jousta ei kumminkaan kiristetty heti uudelleen, kisällin huomatessa haukanpoikasen tavallista siistimmän pukeutumisen. Ja kääntyi nyt kokonaan tämän puoleen jousi olalla.
"Kävitkö linnalla? Näytät kuin miltäkin aateliselta." Aaron totesi virneellä, mutta oliko se sitten solvaus vai kehu jäikööt Theon tulkittavaksi.
"Et sattunut näkemään siellä ketään joka saattaisi olla haarniska rautio?" Kuului kysymys perään.
"Minun molemmat haarniskani olisi pitänyt tulla jo eilen, tilasin ne ajat sitten. Toinen taisteluun ja toinen edustustilaisuuksiin! Aika hienoa, eikö? Kun saan ne, olisin kuin kaikki muutkin ja Darius lupasi päästää minut retkille useammin..." Kisälli selitti ylpeänä.

//Kuului vaa hirvee kiljahdus ja niin Aaron ja Theo juoksi pois paikalta. Tai vaihtoehtoisesti Aaron sysäs jousen Theon syliin ja juoks ite pois. Rautio = seppä, ku aloin vanhankielen snobiksi.//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Marras 2018, 03:04

"Taiteellista silmää? Sinulla?", Theodluin naurahti Aaronille, joka hänen kommentteihinsa kävi vastaamaan tutulla huumorillaan. Siihenkin oli jo tottunut, eikä kaikesta Aaronin sanomasta osannut itseensä ottaa, kuten jotkut olisivat voineet tehdä, sikäli mikäli kisälliä eivät kunnolla tunteneet.
Enkelinpentu hymähti pienesti, Aaronin kertoessa eliittikenraalin olevan varmaankin sisätiloissa, pystymättä sen tarkemmin kertomaan missä Haukansilmä liikkui. Äkkiäkös sen selvittäisi, kun lähtisi kyselemään, mutta sen sijaan että sijoiltaan olisi liikkunut, jäi Theo seuraamaan Aaronin uutta yritystä jousiammunnan suhteen. Kisälli otti vinkistä vaarin ja tähtäsi ylemmäs, päästen nyt jo vähän lähemmäksi sitä tavoiteltua häränsilmää. Theo hymyili toiselle nyökäten, olihan tuo jo hyvä suoritus ja moisella osumalla olisi varmasti jo tappanutkin jonkun. Sikäli mikäli se oli tarkoitus, näin Theo oletti, kun Aaron harjoitteli.

"No se on hyvä kuulla. Mutta olen silti varpaillani", Pikkuhaukka virnisti kisällille, tuon mainitessa hänen olevan "turvassa" eliitiltä ulkona, ainakin toistaiseksi.
Sitten tuli puheeksi hänen pukineensa, joihin puoliverinen vilkaisi, käsiään levitellen esittelyn merkeissä, kun Aaron niistä mainitsi.
"Kävin, kyllä. Kuningattaren luona, tapasin myös hänen lapsensa. Eli, serkkuni", Theo vastasi Aaronille hymähtäen, "Mukavia lapsia, vaikkakin kovin... Vaativia".
"Ei, en nähnyt rautiota. Tai en ainakaan tietääkseni nähnyt. Mutta etköhän sinä haarniskasi saa piakkoin, tuskin kukaan kehtaa odotuttaa Kuiskauksen jäsentä pitkään tällaisissa asioissa"
, Enkelinpentu jatkoi, "Ja jos et niitä pian saa haltuusi, voithan aina koittaa uhkailla asianomaisia", kuului selvästi vitsiksi tarkoitettu lisäys.

"... Kuningatar halusi minut mukaansa piilopaikkaan", Pikkuhaukka kävi jatkamaan aiheesta, miksi oli kuningattaren luona käynyt. Eihän se Aaronille kuulunut ja ehkä se ei edes kiinnostanut kisälliä, mutta Theodluin tunsi tarvetta puhua siitä edes jollekulle, ennen kuin Dariuksen menisi kohtaamaan, "Hän aikoo mennä tapaamaan sisartaan, Lanaea. Tietenkin haluaisin mukaan, mutta, minun lienee paras kysyä ensin Dariukselta, sopiiko se hänellekin. Tuskin hän uskaltaa kuningattaren suunnitelmia vastaan sanoa, mutta ei sitä koskaan tiedä. Kuningatar kyllä tarjoutui itse puhumaan asiasta Dariukselle, mutta... Ajattelin että ehkä minun olisi parempi tehdä se itse. Kenties hän arvostaisi sitä enemmän, kuin sitä, että "piilottelisin" jälleen tätini selän takana", enkelinpentu lopetti, nostaen Taskariin eksyneen katseensa takaisin Aaroniin.
"Eikös sinulla ollut perhettä piilopaikassa? Millainen se piilopaikka on?", nopeasti pikkuhaukka jatkoi, "Olen kuullut puhuttavan siitä niin paljon. Jotkut väittivät, että se on maan alla?".


// :DDD VOI APUA! Theo vaan muuttuu koiraks ja on sillen WRUHWROH //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Pikku prinssit ja minä

ViestiKirjoittaja Ivy » 14 Marras 2018, 04:16

Aaron ei omaksi yllätyksekseen ollut aivan täydellinen puusilmä mitä muotiin tuli, kun nätti pojan pukeutumiselle paljastui oikeakin syy. Viimeinkin tuo oli siis päässyt katsomaan kumman kiireistä tätiään, tai ehkä sitten ennemmin tuon kakaroita mitä puheista oli päätteleminen. Theo ei kumminkaan näyttänyt aivan ylitse rynnityltä -vaikka vaativiksi prinssejä ohimennen kutsuikin- niin ei kisälli käynyt asiaa sen pahemmin nauramaan. Ainakaan ilkullisesti.
"Uhkailla asianomaista... Aivan." Aaron sanoi lähinnä itsekseen, melkein jopa pitäen ajatuksesta joka maagin suusta tuli. Se oli sinällään huvittavaa, sillä Theo tuskin itse koskaan uhkailisi ketään, kun ei hirveästä hädästä ollut kyse. Näin puusepänpoika toisesta uskoi... Vaikka alkoihan tässä kohta hätä olemaan, jos häneltä kysyttiin, haltiapojan kasvaessa malttamattomaksi hakkaamaan omaa rintapanssaria.
Jonnekin eksynyttä haarniska rautiota ei kumminkaan enää mietitty, Theodluinin aloittaessa aivan uuden keskustelun aiheen, nostattaen sinisen katseen puoleensa, Aaronin ottaessa samassa myös rennomman olemuksen. Jousi yhä olalla.

"...Miksi?" Kisälli kysyi väliin, kulmien jo laskeutuen, kun piilopaikka käytiin mainitsemaan. Kävikin ilmi, jahka sinisilmä vaan hiljaa pysyi, että enkelinpentu oltiin käyty kutsumaan vierailemaan sukunurkilla. Näin ainakin kaikesta oli päätteleminen. Aaron ei varsinaisesti tiennyt Lanaesta mitään muuta kuin ympäripyöreästi tuon olevan yhä idolinsa synnyinkodissa nyt ainoana Winderinä. Kävi myös ilmi miksi Theo oli Dariuksen perään kysynyt ja vastoin Aaronin aikaisempia aatteita tuon haluavan tietää tämän vältelläkseen tätä, halusi tuo aivan löytääkin yrmeän setänsä. Kysyäkseen lupaa? Aaron olisi Theona antanut kuningattaren tehdä sen tuon puolesta... Mutta ilmeisesti haukanpoikanen oli muuttunut entistä rohkeammaksi ja halusi jollain lailla voittaa tämän arvostusta puoleensa.
Se olisi kyllä outoa, mikäli Darius kävisi ihan oikeasti kieltäytymään, näin Aaron ainakin pähkäili, mutta ei osannut yhtään sanoa arvostaisiko kenraali pyyntöä lähteä kun se Theon suusta tuli...
Esitettyään asiansa ja suunnitelman lähteä piilopaikkaan, jäi haltiapoika mietteliääksi niin asiasta kuin toisestakin, vilkaisten sitten taasen nätti poikaan kun tuo kävi häneltä piilopaikasta varsinaisesti kyselemään.

"Maan alla?" Aaron naurahti nenää nyrpistäen ja nosti jousen olaltaan, asettaen sen läheisen puunrunkoon nojaamaan samassa kun istahti itse sen varjossa olevalle kivelle.
"Kuka sellaista sanoo? Ei se nyt niin-- No jaa, kai se siltä saattaa ainakin tuntua. Se on pieni ja tukala ja tylsä. Kielletyn tuntuisen metsän reunoittama... Tai siltä se ainakin silloin tuntui, johan tässä ollaan menty pitkin mäntyjä ja vuoria lupia kyselemättä." Kisälli selitti, nurmelle katsellen kun yritti miettiä jotakin mainitsemisen arvoista vanhasta kodistaan.
"Kaikki jäivät sinne, perheeni siis. Äiti, vanha ukko, sisko ja veljet... Ja vaikka haltiat valloittivatkin arot, luulen, että sitä yhä suojaa se jokin maaginen kupu joka pitää tietämättömät loitolla. Olethan kuullut, ettei piilopaikkaa löydä ellei sinne tarkoittamatta eksy?" Aaron jatkoi, sinisten silmien seuratessa pientä sinisuomua, joka yritti löytää myös paikkaa kiveltä.
"Mutta Windereille?" Sinisilmä käänsi kelkan, katsahtaen toveriinsa nyt pienellä, kannustavalla silmäpilkkeellä.
"Aika hienoa... Tai eikö se ole? Sinun asemassasi ainakin siis? Päästä katsomaan sukutiluksia joista et ennen edes tiennyt. Kuulin jopa, että siellä on iso viinikellari josta kuuluu huutoja öisin. En ole tosin kysynyt Dariukselta..." Aaron jatkoi, vaikuttaen jälleen ajatuksiin eksyneeltä, jättäen kiusoittelunsa pelottelevista huhuista taka-alalle.

"Minä... Saatan itsekin olla menossa sinne päin." Haltiapoika aloitti sitten, nostaen toisen jalkansa kiven rinteeseen.
"Veljelläni Arnoldilla on häät kohta... Tarkalleen ylihuomenissa. Olen miettinyt menenkö vai en. Tavan mukaan voin tuoda jonkun mukanani, mutta ne ovat yleensä heiloja."

//Yes perfect! Aaron be like "will this sound straight or na"//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Salit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron