Sivu 1/1

TITLE

ViestiLähetetty: 14 Touko 2014, 20:52
Kirjoittaja Ivy
Jatkoa täältä

Meni ensin tunti, sitten toinen... Haltiakuningatar ei juuri puhunut katsellessaan osittain maisemia, osittain mielensä syvyyksiä. Tästä syntyisi mitä mielenkiintoisin päiväkirja päiväys. Hänen jäseniään kolotti hieman, mikä kieli illan laskeutuvan minä hetkenä hyvänsä, tuoden mukanaan viileämmän ilman. Dariuksen haarniskaa varoen, Delia piti kiinni ja nojautui tarpeeksi, että pysyisi ratsailla samalla kun lepuuttaisi silmiään toviksi. Hän lieni mestari leväten ilman selkänojaa. Nuorimman Winderin sisaruksen sairastaessa nuorena, Delialla oli tapana pysyä tämän vierellä ylihuolehtivaisen luonteensa vuoksi, jääden istumaan pyöreälle tuolille, joka oli tarkoitettu lähinnä jaloille, mutta pienelle haltiatytölle se oli silloin juuri sopiva. Pian tähänkin oltiin puututtu, sillä se ei varsinaisesti tehnyt hyvää ryhdille. kuitenkin tietynlainen tasapainon hallinta oli jäänyt noilta ajoilta ja Delia taisi nukahtaa hetkeksi, vaikka herätessään olisi voinutkin vannoa vain räpäyttäneensä silmiä.
Tornit, joita Delia oli haikaillut näkevänsä jo aikoja sitten, olivat nyt niin lähellä, että hänen piti kaartaa niskaansa. Olo oli enemmän tai vähemmän raukea heidän pysähtyessä pihamaalle, jalat kaipasivat jälleen maata alleen, jähmettyneiden jäsenet liikuntaa.
Delia tiesi laskeutui alas Náron selästä veljensä avustuksella, kiittäen tätä ja kääntyen sitten kasvokkain kohden linnaa joka hohti pienesti viimeisten auringonsäteiden heijastaessa.

Darius vierellään, Delia asteli sisään linnaan. Käytäviä pitkin leijailevat valopallot olivat liikkeessä, väistyen tieltä kuin kaksikko käveli peremmälle kohti kuninkaansalia. Ovella olevat vartijat kumarsivat Winderin sisaruksille ja avasivat ovet, joidenka takaa paljastui valkeaa raikkautta huokuva sali ja mitä parhainta, itse Haltiakuningas. Delia otti pari ripeämpää askelta, eroten veljensä viereltä, mutta hilltisi, jääden keskitielle salia odottamaan ja levittäen pieneloisesti kätensä, hymyillen varmaan leveämmin kuin oli koko sen päivän aikana.

//oikea otsikko hahmottunee myöhemmin//

Re: TITLE

ViestiLähetetty: 01 Kesä 2014, 19:55
Kirjoittaja Aksutar
Darius, Aran

Mitä lähemmäksi sisarukset pääsivät kuninkaan salia, sitä enemmän Darius alkoi empiä. Eikö hän olisi voinut vain saattaa siskoaan tuon huoneeseen lepäämään? Pitikö kuningatar viedä suoraa kuninkaan luokse? Haukansilmä ei pitänyt kuninkaasta viimeaikaisten sattumien takia, mutta ei hän halunnut antaa sen näkyä siskolleen. Niinpä Darius ei edes ehdottanut toisaalle saattamista, saatikka antanut minkäänlaisten tunnetilojen näkyä päälle päin, vaikka sisimmissään hän alkoi tuntea yhä suurempaa ahdistusta, mitä lähemmäksi kuninkaan salia he pääsivät.
Kuninkaansalin ovet avautuivat ja kaksikko asteli peremmälle. Delian käydessä ottamaan ripeämpiä askelia kohden kuningastaan, olisi Darius halunnut tarrata kiinni siskonsa kädestä ja pitää tuon lähellään. Kaikista haluista huolimatta, Darius tyytyi pysymään hiljaa, hiljentäen omia askeliaan aina pysähtymiseen saakka, jääden ilmeettömänä seisomaan muutaman metrin päähän.

Aran oli juuri pari hetkeä sitten saanut tietää kuiskauksen saapumisesta ja siitä, kenet nuo olivat tuoneet mukanaan kotiin. Valitettavasti Aran ei ollut itse päässyt heti paikan päälle, pihamaalle asti vastaan kuningatarta, sillä tärkeä kokous oli loppusuoralla kuninkaan salissa. Muutama täkein taktikko, pari vaurasta aatelista ja sotilasresursseista vastaava henkilö olivat kerääntyneet seisomaan kuusikulmaisen pienehkön pöydän ääreen kuninkaan kera, tarkastellakseen kartalta valtakunnan tilannetta ja keskustellakseen sen tilanteesta paremmin. Myös neuvonantaja Arvaen oli ollut paikalla, mutta poistunut tovi sitten, kun häntä ei enää tarvittu.
Nyt kuninkaan salin ovet kävivät kuitenkin avautumaan, kaikkien katseiden kääntyessä saapuvan kaksikon puoleen. Sen pidemmittä puheitta tummanvihreään asukokonaisuuteen pukeutunut kuningas otti pari nopeaa askelta pois pöydän luota, kiertäen mokoman ja kävellen reippain askelin kuningattaren luo. Sen pahemmin miettimättä kuka paikalla oli, ketkä hetkeä todistivat tai mitä he mahdollisesti ajattelivat, kävi Aran astahtamaan Delian eteen ja kietoi kätensä vaimonsa ympärille. Oma otsa laskettiin vasten kuningattaren otsaa, samalla kun Delian poskelle suotiin pieni suudelma. Aran ei päästänyt irti naisesta vielä, suodessaan tuolle pitkän ja lämpimän syleilyn.
"Onneksi pääsit kotiin..." Aran kävi hymähtämään Delian korvanjuuressaan, vilkaistessaan naisen ohi tuon veljeen, joka ei näyttänyt kovin tyytyväiseltä tilanteeseen.
"Eihän kukaan satuttanut sinua?" Kuningas jatkoi, samalla kun antoi käskyn vierailleen poistua. Tämä tapaaminen sai luvan päättyä tähän, nyt kuninkaalla oli paljon parempaakin tekemistä. Kuitenkaan, poistumiskäskyä ei annettu kenraali Winderille, joka seisoikin paikoillaan kuin tatti, liikahtamatta senttiäkään.


// evo, kuset vaan otsikoiden keksimisessä. Shame on you //

Re: TITLE

ViestiLähetetty: 01 Kesä 2014, 20:55
Kirjoittaja Ivy
Delia ei ollut osannut edes ottaa huomioon, että muitakin oli ollut paikalla heidän saapuessa saliin. Päästyään miehensä syleilyyn, haltianainen ei voinut kuin hymyillä, hän ei olisi halunnut päästää irti eikä nähnyt syytäkään, tästä lähin hän tulisi arvostamaan yhteistä aikaa entistä enemmän mikäli se oli entiseen verrattuna edes mahdollista. Delia nyökkäsi, merkiksi siitä, että oli iloinen kotiin pääsystään.

"Olen kunnossa... Selvisin säikähdyksellä. Veljeni pelasti minut pahimmalta." Delia vastasi hymyillen, vaikka mielikuva ihmisten eliittikenraalin retuutuksesta kävin hänen mielessään. Kuitenkaan, hän ei halunnut pilata tätä hetkeä mainitsemalla moista joka oli ollutta ja mennyttä. Vieraiden liukuessa pois paikalta, Delia tunsi olonsa soveliaammaksi painaa suudelman Aranin huulille ja olla hetken siinä, silmät kiinni painautuneena. Tuttu tuntemus, tuoksu, ympäristö tuntuivat kaikki niin rauhoittavilta. Käsi miehensä selän takana painoi vaivihkaa tätä enemmän vasten, mutta hellitti Delian perääntyessä pois.
"Tahdon nähdä Perianin aamulla... Mutta tämän yön tahdon viettää kanssasi." Delia sanoi pian telepaattisesti Aranille, tiedostaen veljensä olon eteemmällä.

Pian kuitenkin, kävi kuningattaren pää painautumaan vasten miehensä olkaa, tuntiessaan tarvetta nojautua lähimpään asiaan. Yö oli nukuttu miten oli, ravintoa ei pahemmin oltu tarjottu. Vähemmästäkin syystä Deliaa alkoi viimein heikottamaan, enää kun ei tarvinnut seistä leuka pystyssä voimakkaasti uhmakkaana, silmissä pyöri lievästi.
"Taidan kuitenkin tarvita hieman lepoa jo ennen aikojani..." Delia sai sanotuksi, haluamatta kuitenkaan vielä pistäytyä pitkäksi, vaan kirjoittaa kaiken tähän astisen, vielä sen ollessa tuoreena muistissa.

//TITLE IS LEGENDARY//

Re: TITLE

ViestiLähetetty: 14 Heinä 2014, 15:53
Kirjoittaja Aksutar
Darius tunsi olonsa... vastenmieliseksi. Teki pahaa nähdä oma rakas sisar tuollaisen miehen sylissä. Darius tiesi liiankin hyvin, kuinka hirveä Aran oikeastaan oli. Ilmeisesti Delia oli onnellisen tietämätön kaikista niistä sairaista ja julmista asioista, mitä Aran oli tehnyt vuosien saatossa. Ehkä hyvä vain... Mutta toisaalta, jos kuningatar tietäisi, tuo tuskin olisi noin vilpittömän onnellinen nähdessään kuninkaansa. Mutta kerta Delia tuntui olevan onnellinen Aranin kanssa, oli Darius pitänyt suunsa kiinni... ja pitäisi jatkossakin, ellei joku pakottava tarve tulisi laukoa hieman faktoja pöytään.
Aran taas huomasi kyllä, miten Darius suhtautui tähän kaikkeen. Se huvitti monarkkia, joka tykkäsi jo muutenkin koetella Winderin hermoja. Kenraaliin ei kuitenkaan nyt kiinnitetty sen kummemmin huomiota, Aranin käydessä röyhkeästi tutkimaan Delian ajatuksia. Tietenkään nainen ei tulisi kertomaan kaikkea, mitä hänelle oli tapahtunut, joten kuningas otti hieman omankäden oikeutta ja päätti tutkia asiaa itse. Delia oli jälleen tavannut Lilyn, mikä sai Aranin ajatukset hetkeksi sekaisin. Aina jostain muistutus sen ihmisnaisen olemassaolosta pomppasi takaisin mieleen ja kaikki ne pakkomielteiset omistushalut alkoivat palata. Aran eksyi ajatuksiinsa jopa niin syvästi, että häneltä meni täysin ohi Delian telepaattinen viesti, eikä kuningas täten vastannutkaan mitään siihen.

Kuitenkin, monarkin ote kuningattaresta kävi tiukentumaan tuon nojautuessa paremmin vasten puolisoaan. Dariuskin kävi ottamaan pienen, lähes huomaamattoman askeleen lähemmäksi nähdessään siskonsa tilan, mutta kenraali ei katsonut tarpeelliseksi mennä hätiin. Kyllä Aran nyt saisi pidettyä yhden neidon pystyssä... kai.
"Ehkä se olisi hyvä... Olet kuitenkin varmaan kokenut kovia ja päivä on jo pitkällä... Lienetkö edes nukkunut kunnolla vähään aikaan" Aran kävi vastaamaan Delialle, samalla kun silitti pienesti tuon selkää.
"Voin saattaa Kuningattaren huoneeseensa" Darius kävi lopulta avaamaan suunsa, saaden Aranin hymähtämään pienesti.
"Kyllä se minultakin onnistuu, Winder hyvä"
"Mutta Teidän korkeutenne tuntuu olevan niin kovin kiireinen lähes aina..."
Darius kävi heti laukaisemaan takaisin kuninkaalle, joka oli nyt kohottanut terävän haastavan katseensa kenraalinsa puoleen.


// I AM LEGENDARY //

Re: TITLE

ViestiLähetetty: 14 Heinä 2014, 22:03
Kirjoittaja Ivy
Delia saattoi vain pudistella päätään pienesti Aranille, menemättä sen enempää yksityiskohtiin miten oli nukkunut. Isoveli tarjoutui lähes heti tarjoamaan saatto apua, Aranin vastatessa sen olevan tarpeetonta.
Haltiakuningatar kääntyi nähdäkseen veljensä, pitäen yhä kiinni Aranista, toisen tiheistä kulmista kohotessa hitusen. Dariuksen kommentti oli outo hänestä, Aran oli selvästi vapaana juuri nyt ja tarjoutunut viemään hänet itse, moiselle kommentille ei ollut tarvetta. Tämän lisäksi, hän aisti jonkinlaista jännitettä veljessään... Tai pikemminkin tämän ja Aranin välillä, hänen ollessa siinä keskellä kaikkea.
"Samaa voisi sanoa sinusta..." Delia kävi yhä kummissaan sanomaan veljelleen, ottaen hieman etäisyyttä Aranista. Molemmat miehistä olivat melko kiireisiä, mutta Arania hän näki useammin mitä omaa veljeänsä, Dariuksella ei ollut juurikaan saumaa sanoa moisia ollessaan itse varsinainen työholisti.

Haltianainen laskoitsi kätensä toistensa päälle eteensä ja kääntyi nyt kokonaan veljensä puoleen hänen katsensa vakavoituessa, hänen yhä pitäen vähemmän siitä, mitä Darius oli sanonut.
"On totta, että Aran on kiireinen, mutta se nyt on ymmärrettävissä, sinun näkemiseen tuntuu olevan tarve varata aika kuukausia etukäteen." Delia tunsi olonsa loukkaantuneemmaksi Aranin puolesta kuin olisi todellisuudessa ollut tarve.
"Jos jokin on hullusti sano se nyt. Jos tästä tulee kina, niin kutsun itse Perianin viemään minut." Haltiakuningatar sanoi, ääntänsä kuitenkaan kohottamatta, toivoen Dariuksen kuitenkin ottavan hänen sanansa kuin siskoltaan, vaikka hän painottikin sanojaan hieman ärtyneenä. Väsymys ei auttanut asiaa.


//farts//

Re: TITLE

ViestiLähetetty: 14 Heinä 2014, 23:06
Kirjoittaja Aksutar
Haukansilmän katse karkasi kuninkaasta siskonsa puoleen, Delian käydessä puuttumaan keskusteluun. Jos Dariukselta olisi kysytty, olisi kuningatar voinut pysyä vain hiljaa ja antaa miesten keskustella. Vaikka siskoaan rakasti ja arvosti, toisinaan tuon olisi kannattanut muistaa paikkansa.
Aran puolestaan näytti turhankin huvittuneelta. Tai no, sitten vasta, kun Delia oli kunnolla kääntänyt selkänsä kuninkaalle. Aran alkoi virnuilla niin, että kenraali sen näki siskonsa ohitse. Tuo virnuilu ärsytti silmäpuolta entisestään ja kenraali olisi jo halunnut mennä ja motata monarkkia päin näköä. Aran tiesi tämän harvinaisen hyvin ja sekös huvitti kieroa kuningasta vielä enemmän. Darius kuitenkin pyrki hillitsemään itsensä ja säilyttämään kylmänrauhallisen olemuksensa, pitäessään katseensa siskossaan.
"Olet siis sitä mieltä, että minun työni ei ole niin tärkeää, että sille olisi uhrattava aikaa?" Darius kävi esittämään kysymyksen siskonsa puheisiin "Työni, jonka Hänen Majesteettinsa minulle määrää. Työni, jonka aikatauluista minä en vastaa suoranaisesti".

Tottahan se oli. Aran ja armeija juoksuttivat kuiskausta ja tuon kenraalia milloin missäkin, eliittiryhmän ollessa ainoa ja paras vaihtoehto joihinkin tehtäviin. Jopa tehtäviin, mihin he eivät olleet erikoistuneet. Mutta tiivis ja alati uusia saavutuksia tekevä eliittiryhmä oli niin suosittu ja tehokas työssään, että hyvä, jos he ehättivät edes päivän viettää rauhassa kotona, ennen kuin piti taas mennä.
"Noh, kenraali Winder. Et itse ole koskaan pyytänyt lomaa tai vapaata. Otat sitä vain silloin, kun sinulle se sopii, kenenkään muun pyynnöistä huolimatta" Aran kävi puuttumaan keskusteluun vaihtaen ivallisen virnuilunsa huvittuneenpehmeään hymyilyyn, siltä varalta, että Delia saattoi taakseen vilkaista "Ehkä voisit jättää vähemmälle vieraissa käyntisi ja uhrata enemmän aikaasi perheellesi vapaa-ajoillasi".
Dariuksen pupilli kävi kaventumaan katseen terävöityessä nyt kuninkaan puoleen. Kyllä Darius tiesi tasan tarkkaan kenestä Aran puhui "vieraissa käymisestä" puhuessaan ja se oli tietoa, jota ei todellakaan ollut tarkoitus jakaa Delian, saatikka sitten Lanaen, TAI KENENKÄÄN kanssa. Järkyttyneen varoittava, samalla haastava katse sai vastakseen Aranin huvittuneen, varoittavan katseen. Kenraalin oli nyt parempi olla kiltisti, tai jotain saattaisi lipsahtaa.
"Ehkä mystinen yövieraasi pärjää illan jos toisenkin ilman sinua, Winder" Aran kävi vielä myhisemään tyytyväisenä itseensä ja tilanteeseen, samalla kun Darius kävi puremaan hammastaan yhteen.
"Juomistasikin voisit vähentää" Kuningas kävi vielä lisäämään, selvästikin nauttien tästä tilanteesta.

// Sun pierut on legendaarisia //

Re: TITLE

ViestiLähetetty: 14 Heinä 2014, 23:32
Kirjoittaja Ivy
Delia ei ehtinyt alkaa veljensä kanssa kinastelemaan, Aranin ehättäessä ensin puuttua peliin. Tämän vastalause oli Deliasta mitä sopivin, Darius ei ikinä ottanut vapaata, vaikka työ olikin tärkeä, ei haltianainen sitä käynyt kieltämään, toisin kuin mitä Darius vihjaili. Haltianaisen katse ei tosin kääntynyt mieheensä kuin vasta tämän mainitessa vierailla käynnin. Mitä Aran ikinä tuolla tarkoittikaan, ilolintuja vai jotakuta erityistä? Hämmentynyt katse palasi jälleen veljeen, äskeisen puheenaiheen siirtyessä vallan toisaalle ja siitä syntyvä kiihko. Mystinen yövieras? Kyse oli siis vain yhdestä! Jostain erityisestä! Ja Dariuksen ilmeen perusteella, tämä lieni salaisuus, jotain mitä ei paljastaa kuin vasta myöhemmin... Kun oltiin menty kihloihin... Vaikka yövierailu ilman liittoa olikin Deliasta melko rahvaista.

"Onko tämä totta? Onko sinulla joku Darius?" Delian ilme kirkastui lähes hetkessä, ilon tästä ajatuksesta pyyhkäisten pois kaiken mielipahan, ettei Aranin viimeinen kommentti tämän juomisesta edes jäänyt mietityttämään. Haltiakuningatar ei juurikaan pidätellyt tämän tunne aallon pyyhkäistessä ylitse, vaan tepasteli parilla ripeällä askeleella veljensä luokse, eroten näin Aranin läheisyydestä kokonaan.
"Onko hän kaunis ja hyveellinen? Hänenkö vuokseen olet ollut niin kiireinen, vaikka elämme niin lähekkäin?" Haltiakuningattaren silmät suorastaan loistivat tämän hymyillessä tyytyväisyydestä veljeensä, työ oli tosiaankin hyvä peitemotiivi pitää moinen herkkä uutinen seurustelusta salassa, harmi, ettei Darius ehättänyt itse kertomaan sopivalla H-hetkellä.
"Tunnenko minä hänet Darius?" Sisar uteli vielä lempeällä hymyllä ennen kun hiljeni saamaan vastauksia.


//YOU KNOW IT//

Re: TITLE

ViestiLähetetty: 15 Heinä 2014, 14:02
Kirjoittaja Aksutar
Äreän varoittava katse kääntyi monarkista kuningattareen, Delian suorastaan innostuessa ajatuksesta siitä, että veljellään olisi joku. Mitä hittoa se tuolle kuului! Luulisi Delian jo oppineen, ettei veljensä pitänyt moisista kysymyksistä. Mutta ei, sieltä se koko litania taas tuli. Oliko nätti, oliko hyveellinen, tunsiko Delia tuota. Jos Dariukselta kysyttiin, niin yksikään noiden kysymyksien vastauksista ei kuulunut Delialle, eikä sillä pitäisi olla väliä.
"Et, eikä asia kuulu sinulle, joten lopeta siitä vaahtoaminen" Darius kävi napauttamaan saman tien, kun Delia oli hiljentynyt odottamaan vastauksia niin kovin innoissaan. Aihe oli muutenkin arka Dariukselle, ottaen huomioon, ettei kyseessä todellakaan ollut mikään kaunis ja viehättävä neito... Ei neito ollenkaan. Aran oli luvannut olla kertomatta mitään Delialle - tai kenellekään muulle - mutta tuossa tuo piru nyt virnuili kovinkin tyytyväisenä kenraalin tukalaan tilanteeseen.

Tosin, Aranin virne katosi sillä sekunnilla, kun Darius kävi tiuskimaan kuningattarelle. Silmänräpäyksessä oli Aran käynyt tarraamaan kiinni Dariuksen kaulasta, kuristaen kenraalia ja pakottaen tuon alas polvilleen. Darius ei ehättänyt edes reagoida Aranin aikeisiin, ennen kuin kuningas oli jo kiinni kohteessaan. Haukansilmän kädet nousivat vasten Aranin käsivartta, koettaen irrottaa isomman miehen kättä kaulastaan, turhaan.
"Sinulla ei ole oikeutta käydä puhumaan Kuningattarelleni tuohon tyyliin, kenraali Winder" Äsken niin virnuileva ja huvittunut ilme oli pyyhkiytynyt kuninkaan kasvoilta, Aranin ollessa nyt haudan vakava ja puhuen astetta uhkaavammin.


//Oh yes I know. TOO WELL //

Re: TITLE

ViestiLähetetty: 16 Heinä 2014, 21:08
Kirjoittaja Ivy
Delia ei edes ehättänyt reagoimaan veljensä vastaukseen Aranin syöksyessä paikalle ja tarttuen toisen miehen kaulaan. Haltianainen ei ollut osannut odottaa moista äkkinäistä liikettä, tai odottanut ikinä näkevänsä mitään tällaista ylipäätään! Silmät mullistuneena ja pienessä paniikissa, Delia ei tiennyt tulisiko hänen puuttua asiaan tai ei, katsoen nyt polvillaan olevaan veljeensä ja siitä katse lipuen ylös vakavailmeiseen aviomieheensä. Aranin puolustaminen olisi tuntunut kovin kunniakkaalta... Tämän sanat niin ritarillisilta... Jos se olisi kohdistunut johonkuhun muuhun kuin hänen veljeensä, jolta haltianainen itse ei pistänyt nuhteluita niinkään pahakseen. Hämmentyynenä ollako kuitenkin otettu tästä Monarkin sisällä syntyneestä tunnepyrähdyksestä hänen puolestaan, Delia odotti hetken maltillisesti josko Aran lopettaisi kuitenkin lyhyeen... Tuntien ja peläten salaa itsekin miehensä ilmettä, jonka kanssa Darius nyt oli kasvotusten. Haltianainen seisoi ryhdissä, hiljaa, mutta kädet joita hän piteli edessään yhdessä, alkoivat vaivihkaa täristä, vaikka niitä kuinka yritti pitää paikoillaan.

"Rakas" Delia sanoi lopulta normaalia äänensävyään napakammin, asettaen samalla oikean kätensä miehensä toisen rinnuksen päälle, kuin viestiäkseen tätä perääntymään. Hän tunsi, ettei olisi voinut vain seistä sivulla ja pitää itseänsä kerättynä enää kauempaa.
"Ei se mitään, Darius ei selvästi halua puhua siitä. Oli minun syyni udella ja... Olemme kaikki väsyneitä.... Haluaisin jo siirtyä huoneeseemme." Haltiakuningatar jatkoi rauhalliseen äänensävyyn, yrittäen rauhoitella samalla Arania vaikka oma sydän pelkäsi jyskyttää, toivoen tämän siten irrottavan otteensa hänen isoveljestään, jonka kasvoja Delia ei juuri nyt pystynyt katsomaan keskittyessään Araniin.
"Anna anteeksi hänelle, minä olen jo antanut..." Haltianainen lisäsi hiljaa, pitäen katseensa kuninkaassaan.


//BOOTY SHAKE//

Re: TITLE

ViestiLähetetty: 17 Heinä 2014, 21:02
Kirjoittaja Aksutar
Kenraaliin nauliintunut katse kääntyi takaisin kuningattaren puoleen, Delian käydessä avaamaan suunsa ja puuttumaan tilanteeseen. Ote ei kuitenkaan hellittänyt kenraalista, joka koitti haukkoa henkeään pienesti, pistämättä kuitenkaan sen pahemmin vastaan kuninkaalle. Jos Darius olisi tosissaan yrittänyt, olisi hän päässyt irti kuninkaan otteesta, mutta moinen poukkoilu saattoi pahentaa vain tilannetta hänen osaltaan... Ja jos totta puhuttiin, Darius ei todellakaan halunnut joutua yhtään enempää tekemisiin saatikka hankaluuksiin Aranin takia. Oli siis parempi vain pysyä polvillaan kuninkaan otteessa, kuin lähteä riuhtomaan vastaan.
Kenraalin katse kuitenkin kääntyi oman siskonsa puoleen, tuon käydessä puoltamaan veljeään, puhumaan tuon puolesta. Ei olisi tarvinnut, kyllä Darius olisi selvinnyt tästä ilman kuningattaren puolusteluja. Joskin, nyt Haukansilmästä ei pahemmin ollut itse puhumaan joten...

Aran tuijotti hetken aikaa melko ilmeettömänä Deliaa, naisen lopetettua palopuheensa. Tuon hetken aikana Darius ehätti jo korahdella hapen selvästi käydessä vähiin, ennen kuin kuningas viimein irrotti otteensa kenraalistaan, kääntyen hymyillen puolisonsa puoleen.
"Jos niin sanot" Aran kävi hymähtämään, vilkaisten sivusilmällä kenraaliin, joka kävi nyt vetämään henkeään syvään. Toinen Haukansilmän omista käsistä nousi kaulalle, tunnustelemaan araksi käynyttä kohtaa.
"Tule, saatan sinut huoneellesi" Aran työnsi pienesti Deliaa matkaan, hänellä ei enää ollut mitään asiaa kenraalilleen. Jääköön siihen miettimään tekojaan, ennen kuin luikkisi rattopoikansa luo itkemään.


// DEM BOOTAAAHS! //

Re: TITLE

ViestiLähetetty: 17 Heinä 2014, 22:24
Kirjoittaja Ivy
Delian -että Dariuksen- onneksi, Aran vaikutti rauhoittuvan ja irrotti otteensa kenraalin kaulalta. Todellisuudessa Haltiakuningatar ei nähnyt syytä antaa anteeksi olemattomia, mutta oli uskonut sen verbalisoinnin auttavan tilannetta pitkittymäsyä. Haltianainen katsahti vain hetkellisesti alas sivusilmällään kakoavaan veljeensä, tietäen, ettei voinut tehdä juuri nyt enempää tämän vuoksi. Vaikka tilanne oli ollut sekunneissa ohi, Delia näki tämän pruistuksen olleen kahta voimakkaampi. Aranin työntäessä häntä liikkeelle, mitään ei enää tuntunut olevan tehtävissä asialle. Olisi hän halunnut tai ei. Lähes huomaamaton kulmia kurtistuva, huolestunut katse siirtyi Dariuksesta hiljalleen menosuuntaan, muuttuen väsyneen ilmeettömäksi Delian joutuessa kääntämään selkänsä yhä polvillaan olevaan isoveljeensä.
Ehkä hänelle tulisi myöhemmin tilaisuus pyytää anteeksi Aranin puolesta... Vaikka jokin kertoi hänelle, ettei se tulisi olemaan niin yksinkertaista. Näiden kahden välillä tuntui olevan enemmän jännitettä, kuin Haltiakuningatar oli ennalta arvannut, eikä kysymyksille tuntunut olevan varaa.

Tilanne tuli kuopata. Haltiakuningatar tiesi sen hyvin ja toivoi ja uskoi Dariuksen pärjäävän ilman hänenkin huolenpitoa ja todellisuudessa Delia tuskin olisi edes kyennyt, jalat olivat pettää alta jo paljon välikohtausta aikaisemmin. Niinpä haltianainen, puristus sydämessään lähti kulkemaan kylmänrauhallisin askelin pois paikalta, aviomiehensä saattamana pois salista... Pyrkien työntämään kaiken äskeisen pois mielestään, mukaan lukien taakse jätetyn, pahoinpideltyn veljensä, samalla kun kietoi kätensä hiljaa Aranin käsivarrelle.


//It's raining duff man booty//