The loyal hand for only to you to use || K18

Kuninkaan Sali on korein kaikista huoneista, mitä linnasta löytyy. Vaalea, valtava Sali avautuu hopeisten ovien takaa. Keskellä salia sijaitsee valtaistuin koroke, jolla on itse kuninkaanvaltaistuin ja tuon puolisolle tarkoitettu istuin. Kuninkaanvaltaistuin on näistä kahdesta koreampi, kauniimpi, mutta puolisonistuin on myös nätti ja näyttävä. Salista löytyy penkkirivistöjä valtaistuinkorokkeen ympäriltä. Valtaistuimen selkäpuolella sijaitsevat istuimet ovat tarkoitettu kuninkaan omille luottomiehille ja kenraaleille.
Sali on muutenkin tilava, sillä sitä tehdessä on otettu huomioon suuremmatkin vierailijat. Salin takaseinällä on kaksi ovea, joista toinen vie yksityiseen ruokailuhuoneeseen ja toinen pieneen kokoushuoneeseen.

Valvoja: Crimson

The loyal hand for only to you to use || K18

ViestiKirjoittaja Vahti » 09 Marras 2014, 20:30

Nardur, joka oli yksi haltioiden armeijan eliittikenraaleista, oli kunnioitettava henkilö.
Ei pelkästään kokonsa vuoksi mikä kyllä sai monet oitis siirtymään pois kolossin tieltä,kun tämä asteli määrätietoisin askelin kohti määränpäätään. Maagista valoa hohtavat käytävien seinät valaisivat hänen tietään kuin myös hänen naamion takaa näkyvät kasvonsa, luoden teräviä varjoja monille taisteluarvilleen korostaen niitä. Ne olivat todisteita hänen monista taisteluistaan kirottuja ihmisiä kohtaan, jo ennen kuin hän oli eliittikenraali. Saatikka haltioiden puolella.
Lihaksikas, suuri ja monenlaisia arpia omaava Nardur herätti kenessä tahansa äänetöntä kunnioitusta ellei sitten vähintään varovaisuutta. Mutta häntä voisi kuvailla melkeinpä lauhkeaksi yksilöksi, mitä ei yleensä odottaisi näiltä voimakkailta sarvipäiltä. Mutta Nardur oli sellainen. Passiivinen tarkkailija joka ei tuntunut menettävän malttiaan tai kangasnaamionsa takana olevien kasvojensa ilmeettömyyttä koskaan.
Ehkä se oli juuri hänen tunteettomuutensa, mikä sai pelokasta kunnioitusta osakseen.
Sillä ei ollut salaisuus että kyseinen eliittikenraali osasi olla myös nopean tehokas tarvittaessa. Hän ei huutanut tai rikkonut asioita menettäessään malttinsa, vaan kävi suoraan käsiksi ongelmiensa ytimeen, repien sen yhdellä nopealla liikkeellä kuin ei mitään. Hänen välinpitämätön passiivisuutensa tuntuen epätodelliselta, kuin minotaurus ei olisi mitään muuta kuin liikkuva haarniska vailla tunteita, totellen vain ja ainoastaan yhtä henkilöä.
Kuningas Arania.
Nardurin lojaalius kruununhallitsijaa kohtaan oli kiistämätöntä, ja se kenties oli suurin syy, miksi sarvipäätä oli syytä pelätä.
Sillä tämän sokea uskollisuus Hänen korkeuttaan kohtaan saisi eliittikenraalin vastaanottamaan ja viemään loppuun minkä tahansa tehtävän, minkä hänen uskollisuutensa haltija hänelle soi.

Siksi eliittikenraali oli ollut lievästi ärtynyt koko aamun ja päivän ajan.
Armoton pientäkin virhettä kohtaan ja tehden kaiken terävin, aggressiivisen hallituin liikkein. Koska hän oli vihainen ja pettynyt itseensä.
Jonkin aikaa sitten hän oli ollut ulkona haltioiden kaupungista toteuttamassa hänelle uskottua tehtävää. Hänen oli kuulunut noutaa arvoisan kuningattaren sisar haltioiden piilopaikasta, ja tuoda tämä haltioiden kaupunkiin. Käsky oli ollut selkeä: saattaa turvassa ja hyvinvoivana.
Mutta tehtävä ei ollutkaan niin sujuvasti toteutettu kuin olisi voinut luulla.
He olivat joutuneet sekalaisen rosvojoukon kohteeksi. Mihin kuului niin ihmisiä kuin taikaolentoja, tehden yhteistyötä. Käsittämätöntä, kyllä. Mutta kai saasta eri muodoissa aina kerääntyi yhteen.
Joukon ihmisjohtaja oli saanut arvoisan kuningattaren sisaren käsiinsä hetkellisesti, mutta tarpeeksi kauan että neiti Winder oli saanut lyönnin kasvoilleen ja joutunut olemaan saastaisen olennon läsnäolon lähettyvillä. Sarvipää oli lähtenyt perään, ottanut neiti Winderin takaisin ja eliminoinut uhan. Mutta se ei kelvannut Nardurille.
Neiti Winder oli joutunut vaaraan ja vieläpä aivan eliittikenraalin turvan alla. Se oli anteeksiantamatonta!
Joten hän oli valmis vastaanottamaan minkä tahansa rangaistuksen, minkä Hänen armonsa hänelle nyt soisi.
Sillä kyllä, haltioiden kuningas Aran oli kutsunut hänet luokseen, eikä Nardur epäillyt kyseessä olevan mistään muusta kuin tekemästään erheestä.
Tämän vuoksi hän oli ollut tyytymätön tänä päivänä, tämän kasvoilla näkyen lievästi ärtymyksen merkkejä kun tämä puski eteenpäin kohti kuninkaan salin ovia. Antaen lyhyen tervehdyksen kahdelle vartijalle ovien vieressä, toinen heistä aukaisten toisen hopeisista ovista, päästäen minotauruksen sisään ja sulkien oven tämän takana.

Kuninkaan sali oli kaunis, suorastaan mestariteos.
Sen erilaiset koristeet lattiasta seiniin ja istuimiin olivat viimeisteltyjä ja vain parasta. Sen korkea katto ja tilavuus herättivät kunnioitusta koollaan, sarvipään astellen hieman rauhoittuneimmin askelin kohti kuninkaan valtaistuinta, kohti Hänen korkeuttaan. Ja pysähtyen sitten kunnioitettavan matkan päähän tästä, aikoen tervehtiä Hänen korkeuttaan kuten asiaan kuului...
Mutta kuningas viittoi häntä lähemmäksi, Nardurin totellen äänetöntä käskyä vaikkakin hieman hämmentyneenä. Hän ei uskonut että oli sopivaa lähestyä haltioiden toivon haltiaa, varsinkin joku arvoton olento kuin hän. Mutta hän totteli silti kuningasta kuuliaisesti.
Jääden hieman alle metrin päähän valtaistuimesta seisomaan. Langeten toisen polvensa varaan, kätensä täyteläisen punaisella matolla peitettyä lattiaa vasten. Kasvot lattiaan suunnattuna, sillä ei kuka tahansa olisi sen arvoinen katsomaan Hänen suuruuttaan, ja tervehtien naamionsa läpi selkeällä haltioiden kauniisti soljuvalla kielellä:
"Teidän armonne ja korkeutenne, haltioiden kuningas... Pyydän nöyrimmin anteeksi odottamistani."
Viimeksi muokannut Vahti päivämäärä 17 Joulu 2014, 02:44, muokattu yhteensä 1 kerran
Vahti
 

Re: The loyal hand for only to you to use || Aksu!

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Marras 2014, 21:26

Aran


Ilta oli ehättänyt jo laskea, päivän ollen kovinkin kiireinen. Aran oli jälleen kerran hoitanut velvollisuuksiaan jo aamusta asti, nyt kuitenkin viimein löytäen omaa aikaa itselleen. Tai no, hänellä olisi ollut omaa aikaa, ellei kuningas olisi järjestänyt vielä yhtä tapaamista illalle. Se oli pakko hoitaa alta pois, ennen kuin joku muu kävisi siitä marisemaan. Harvoin sitä joutui moittimaan eliittejä suorituksistaan - Winderiä ehkä eniten, tuo kun oli aktiivisin eliittiryhmänsä kanssa... - mutta Nardur oli harvemmin kuninkaan puhuttelussa. Jos totta puhuttiin, Aran ei ollut täysin varma mitä siitä sonnista olisi pitänyt ajatella. Tuo vaikutti uskolliselta, jopa pelottavan uskolliselta, mutta koska kuningas ei päässyt tuon pääkoppaa tonkimaan ajatustenluvullaan, ei Aran osannut täysin luottaa minotauriin. Tosin, eihän hän päässyt Parebriksenkaan ajatuksiin, mutta faunin Aran oli tuntenut lapsuudestaan asti ja heidän välillään oli... no, vähintäänkin erikoinen suhde.

Kokovalkeaan asukokonaisuuteen pukeutunut kuningas oli nyt kuitenkin istuskelemassa valtaistuimellaan. Kovinkin koreana, kuten aina. Tylsistyneen oloisena kuningas kuunteli viestiä yhdeltä juoksupojistaan, odotellessaan itse eliitin saapumista. Olisihan Aran voinut muutakin tehdä odotellessaan, mutta kerta kuningas oli jo valmiiksi ollut salissaan, ei hän ollut jaksanut minnekään muualle lähteä. Hiuksia pyöriteltiin sormien ympärille, kuninkaan tuijottaessa jonnekin kaukaisuuteen katon rajaan, viestipojan jatkaessa kuitenkin nätisti viestinsä toimittamista.
Kuitenkin, viestin lukeminen tyssäsi kuin seinään, salin ovien käydessä avautumaan. Sekä kuninkaan että viestinviejän katse kävi kääntymään oville, Aranin käydessä heti hätyyttelemään juoksupoikaa matkoihinsa, kun eliitti paikalle saapui. Viestin loppuun toimittaminen saisi nyt odottaa. Mukisematta nuorukainen poistui salista, jättäen eliittikenraalin ja kuninkaan kahden saliin.
Aran viittoi Narduria lähemmäksi, sorkkajalkaisen kenraalin käydessä nätisti tottelemaan tuota kädellä tehtyä käskyä. Vihreä katse nauliintui Narduriin, sarvipuolen pitäessä katseensa nätisti lattiassa, niin kuin kuuluikin. Katseen nostaminen tässä tilanteessa olisi vain kuninkaan haastamista ja sitä suurempi miehistä tuskin halusi tehdä.

"Osaat varmaan arvata, miksi kutsuin sinut tänne" Kysymys oli lähinnä retorinen, Aranin vastaamatta mitään sonnin sanoihin.
"Kenraali Winder ei ollut kovin mielissään kuullessaan, mitä siskolleen oli tapahtunut sinun valvonnanalaisena" Haltia jatkoi, katsellessaan minotaurin puoleen, samalla kun kasvot kävivät laiskasti nojaamaan käsinojaa vasten olevan käden kämmentä "Eikä ollut kyllä kuningatarkaan".
"En itsekään voi sanoa olevani kovin iloinen moisista uutisista. Tehtäväsi oli suojella Winderin nuorinta, kuningattaren sisarta, virkaveljesi perheenjäsentä. Sentään tyttö ei käynyt pahemmin loukkaantumaan... Tai kuolemaan...".

Sehän siitä olisi puuttunutkin, jos Winderin nuorin olisi kuollut. Nardur olisi varmasti menettänyt virkansa, hyvä jos ei olisi joutunut pölkylle saman tien, jos kuningatar ja kenraali Winder sitä olisivat käyneet vaatimaan. Aran ei itse olisi sonnia pölkylle kyllä passittanut, hänellä ei ollut nyt varaa menettää eliittejään, mutta mikäli tarpeeksi moni arvovaltainen olisi moista rangaistusta vaatinut, ei Aran olisi voinut täysin ilman seurauksia pitää Narduria hengissä.
"Winderin mielestä ansaitsisit rangaistuksen" Kuningas hymähti, sisäisesti virnuillen "Mitä mieltä itse olet suorituksestasi, Nardur?".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: The loyal hand for only to you to use || Aksu!

ViestiKirjoittaja Vahti » 09 Marras 2014, 22:27

Tavoilleen uskollisena oli Nardur valmis vastaamaan kuninkaan esittämään kysymykseen samantien.
Sillä nopea ja tehokas, sitä hän pyrki aina olemaan. Erityisesti kun oli kyse itse kruununhallitsijasta sillä -Nardurin näkökulmasta- olisi suorastaan syntiä tuhlata valtakunnan ainoan toivon aikaa millään turhuuksilla. He olivat sodassa ihmisiä vastaan, ja vaikka tällä hetkellä kahden kansan kädenvääntö polkikin paikoillaan, ei ollut mitään syytä antaa valppauden herpaantua hetkeksikään. Jokaisen kykyjä ja voimia tarvittiin jos edes pienikin asia meinaisi mennä pieleen. Yksikin murtunut pylväs, ja he kaikki sortuisivat ihmisten vallan alle.
Nardur ei ikinä suostuisi moisen tapahtua, ei niin kauan kun hän vielä hengitti ja saattoi liikkua.
Eivätkä he siten tarvitsisi ainoatakaan heikkoa lenkkiä riveihinsä, tuottamaan turhia riskejä tärkeinä hetkinä joista valtakunan kohtalo riippuisi.
Joten... Jos muut eliittikenraalit, kunnianarvoisan kuningatar ja erityisesti jos Hänen armonsa näkivät hänet sellaisena, heikkona ja heidät kaikki vaaralle altistavana tekijänä... Olkoon Hänen kunnianarvoisan korkeutensa tahto niin. Sarvipää ei vastustelisi, kerran vannoneena kaiken mitä hän oli ja omasi kuuluen vain ja ainoastaan Hänen korkeudelleen.

"Jos saan puhutella Teitä, Teidän korkeutenne, niin tekoni oli... Anteeksiantamatonta", suuri sarvipää aloitti, pitäen tiukasti ilmeettömät kasvonsa lattiaa kohden. Eihän Hänen armonsa ollut antanut hänelle, ainakaan vielä, lupaa kohottaa katseensa ylhäisyyteen. "Tiesin tehtäväni ja tunsin käskyt, Teidän armonne. Kyse ei ole mistään muusta kuin puhtaasta epäonnistumisesta, en ajattelisikaan alkaa huijaamaan Teitä alhaisilla tekosyillä. Joten, olen valmis vastaanottamaan minkä tahansa rangaistuksen Teidän korkeutenne näkee sopivaksi minulle langetettavaksi."
Hänellä ei olisi mitään muuta lisättävää tai sanottavaa. Hänelle oli selitetty tehtävänsä, mikä oli ollut kaikeudessaan hyvin selkeä ja yksinkertainen. Hän oli itse suunnitellut reitit joita he kulkivat, missä he pysähtyivät. Hän oli ollut ohjaksissa alusta asti, mutta silti tehnyt sen yhden erheen ja siten epäonnistunut. Mikään selitys tai tekosyy ei sitä korjaisisi tekemättömäksi. Ei itse kuninkaan edessä.
Vahti
 

Re: The loyal hand for only to you to use || Aksu!

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Marras 2014, 23:05

Pienesti kuningas kävi hymähtämään itsekseen sarvipäisen käydessä vastaamaan hänen kysymykseen, jahka Aran nyt toiselle suunvuoron oli antanut. Eipä Nardur käynyt itseään sen pahemmin selittelemään, vaan totesi suoraa syyn olevan hänen ja hän todellakin oli tehnyt virheen, epäonnistunut. Mitään sen tarkempia itsensä puolusteluja ei tullut, mikä oli vain hyvä. Ei Aran niitä olisi kuunnellutkaan. Jos Nardur olisi alkanut tilannetta selittelemään, olisi Aran vain närkästynyt. Sen sijaan sonni selvästi tiesi miten kuninkaan edessä kannatti puhua. Ei tuo käynyt edes kasvojaan nostamaan, kuten kuuluikin. Jos Aran jostain piti, niin tuollaisesta nöyrästä, paikkansa tietävästä asenteesta...

Nopea, lähes huomaamaton virne käväisi haltian kasvoilla Nardurin mainitessa olevansa valmis vastaanottamaan minkä tahansa rangaistuksen, mitä Aran eliitilleen nyt saattoi antaa. Eipä kuninkaan usein tarvinnut eliittejään rangaista, joten näin äkkiseltään Aran ei edes keksinyt mitään hyvää rangaistusta... Mutta ehkä hän voisin vähän.. leikkiä.
"Olet kovin suorasanainen... Pidän siitä" Aran kävi aloittamaan kuninkaan käydessä yllättäen pikkuhiljaa valumaan epäryhdikkäämpään asentoon valtaistuimellaan "Varsinkin kun en pääse ajatuksiisi. En pidä henkilöistä jotka pitävät minut tarkoituksella - tai tahattomasti - pois pääkopastaan... Yleensä kun heillä on jotain salailtavaa" Monarkki oletti Nardurin olevan tietoinen kuninkaansa kyvystä lukea toisten ajatuksia. Ei se suuri salaisuus ollut, mutta hovin ulkopuoliset eivät välttämättä moisesta kyvystä olleet tietoisia.

"Joten suorasanaisuus moisilta henkilöitä on... Arvostettavaa" sanojensa myötä toinen kuninkaan siroista jaloista kävi nousemaan sarvipäisen puoleen. Mustalla kengänkärjellään Aran kävi hitaasti, kevyesti mutta vaativasti nostamaan Nardurin kasvoja ylöspäin, työntäen jalallaan toisen leukaluuta määrätietoisesti, häpeilemättä. Haltia suorastaan vaati kujeilevanhymyilevällä katseellaan katsekontaktia eliitin kanssa, jahka toisen kasvot olivat pakotettu nousemaan kuninkaan puoleen.
"Winderin nuorin on elossa ja turvassa... Joten en näe syytä rangaista sinua, suuresti" Haltia hymähti jalan viimein laskeutuessa takaisin maata vasten "Kenraali Winder ei ehkä arvosta päätöstäni, mutta minulla ei ole ollut tapana kysellä hänen mielipidettään päätöksieni suhteen".
"Uskon, että olet ottanut opiksesi virheestäsi, etkä anna moisen enää toistua. Olenko oikeassa?"
Kuningas suorastaan kehräsi hymyillessään kovinkin viekkaasti, valtaistuimella ryhdittömästi istuessaan, kuin olisi milläkin divaanilla makoillut.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: The loyal hand for only to you to use || Aksu!

ViestiKirjoittaja Vahti » 10 Marras 2014, 00:14

Haltioiden kuningas ei osoittanut minkäänlaista kysymystä, tai puhutellut häntä vastausta vaativaan sävyyn saatikka antanut lupaa puhua, joten Nardur tyytyi vain kuuntelemaan. Kärsivällisesti pysyen paikallaan hievahtamatta tai antamatta katseensa harhailla Hänen armoonsa, pitäen ajatuksensa ja huomionsa Hänen korkeutensa äänessä. Mikä tuntui miellyttävältä minotauruksen korvissa. Kuin Cryptin kalleinta, korkealuokkaisinta silkkiä mikä oli tehty syvän tummista kuiduista.
Ja kun häntä kehotettiin, Hänen korkeutensa jalan liikken toimesta, kohottamaan katseensa ensimmäistä kertaa saliin tulonsa jälkeen Hänen ylhäisyyteensä... Niin...
Hänen korkeutensa oli uskomaton näky, kaikin tavoin.
Niin eleganttisen siro ja pitkä Hän oli, lajinsa kaikkia piirteitä edustavin, täydellisin yksilö että valtakunnan kaunein neito tai komein mies ei Hänelle vetäisi vertoja. Hänen ihonsa virheettömän valkeaa kuin kaunein marmori, mistä haltioiden linna oli rakennettu tai kuin linnun munan kuoret. Hänen kasvonsa niin virheettömät ja ehdottomat että niiden katsominen sai unohtamaan itse elämän siksi ajaksi, upoten Hänen silmiensä vehreyteen iäksi.
Hänen hiuksensa väriltään kuin kultaa ja hopeaa olisi yhdistetty, jättäen katselijan miettimään, miltä ne tuntuivatkaan. Kuin silkiltä, miltä ne näyttivät, niin pehmeää ja kevyttä? Vai samettia?
Harvoin kukaan näki moista pehmeyttä -vaikkakin erittäin heikosti Nardurin aina niin ilmettömyyden ja silmiensä kylmän sävyn vuoksi- eliittikenraalin silmissä mitään tai ketään kohtaan. Kerran luvan saadessaan katsoa, jumaloiden ja ihastellen Häntä joka oli hänen elämänsä ainoa syy jatkaa veljensä kuoleman jälkeen. Imien kaiken mitä saattoikaan Hänestä nähdä siltä paikaltaan.
Voisi vain kuvitella, millainen virheettömyys Hänen korkeutensa keho olisi, kaikkien noiden ensiluokkaisten ja koristeellisten kankaiden alla... Mutta! Ei! Nardur ei saisi ajatella moisia syntisiä ajatuksia, ei Hänen kunnianarvoisesta ylhäisyydestä, ei hänenlaisensa joka ei olisi mitään muuta kuin pahainen elukka moiseen täydellisyyteen verrattuna.
Ehkä oli siis vain hyvä ettei Hän voinut lukea albiino minotauruksen ajatuksia, vaikkakin oli Nardurin mieli syyllinen moisesta salailusta kun tiesi ettei Hänen korkeutensa pitänyt salailusta. Mutta Nardur tiesi paremmin, milloin puhua ja milloin ei. Ei hän salaillut kuningastaan, vaan suojeli tätä omalta lialtaan mikä vain tahraisi Hänen korkeutensa. Kaikin muun tavoin, hän oli rehellinen ja suora Häntä kohtaan. Ja se tietous lievitti sarvipään tuskaa.

Kalpeat silmät katsoivat puoliavonaisesti kuningas Arania, vastaten Hänen ylhäisyytensä vaatimaan katsekontaktiin.
Vaikkakin kasvojensa liikkumattomuuden ja ylläpitämänsä naamion vuoksi saattoi tuskin mitään noista mainituista tuntemuksista Hänen armoaan kohtaan lukea Nardurista. Ne hän osasi pitää salassa, oppineena jo lapsesta asti pitämään omat ajatuksensa ja tuntemuksensa piilossa muilta niin oman kuin muiden parhaaksi. Mutta se ei heikentänyt minotauruksen tuntemuksia tätä olentoa kohtaan, joka oli kuin itse maailman luoja vaalealle minotaurukselle.
Se oli harmillista menettää ainoa kosketuskontakti Hänen korkeuteensa, moinen ylellisyys, niin nopeasti kun Hän laski jalkansa hänen peitetyiltä, arpien peittämiltä kasvoilta.
Ja koska Hän ei kieltänyt, antoi albiino katseensa pysyä Hänen korkeudessaan, vastaten:
"Olen Teille iäti kiitollinen armollisuudestanne, Teidän ylhäisyytenne. Vannon, etten tee samaa virhettä toiste, etten tule aiheuttamaan Teille pettymystä oman typeryyteni vuoksi, Teidän korkeutenne."
Sarveikas pää laskettiin syvään kumarrukseen, kiitollisuuden osoitukseen Hänelle, ennen kuin Nardur rohkeni jälleen kohottaa katseensa Häneen.
Vahti
 

Re: The loyal hand for only to you to use || Aksu!

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Marras 2014, 00:41

Aran tunsi jälleen sen kieron mielihyvän nousevan pääkopassaan suuremmaksi, Nardurin totellessa hänen sanojaan ja liikkeitään kuin hyvin koulutettu koira. Moisen järkäleen dominointi näinkin helposti, pelkin sanoin, pienin liikkein ja elein herätti kuninkaan alitajuntaan tunteita, joita moisesta ei todellakaan olisi ollut soveliasta saada. Mutta minkäs kiero haltia itselleen mahtoi. Parasta oli, että he olivat niin kovin etäisiä toisilleen. Vaikka Nardur olikin Aranin eliitti, ei haltia tuntenut sarvipuolta pahemmin henkilönä. Vain tuon saavutukset, tuon maineen, vain pinnallisin puolin.
Herkeämättä monarkki tuijotti kuitenkin eliittinsä sinisiin silmiin tuon levollisen katseen vastatessa haltian tarkkailevaan. Sarvipuoli kävi vannottamaan ikuista kiitollisuutta haltian armollisuudesta, joka kieltämättä oli kyllä aika harvinaista Aranilta. Jos tilanne olisi ollut toinen - jos Aran ei olisi nauttinut tästä tilanteesta niin kovasti - ja jos henkilö olisi ollut toinen, olisi haltia varmasti jo langettanut enemmän tai vähemmän kivuliaan rangaistuksen. Tosin, jos Nardur ikinä tulisi toistamaan virheensä, jonkun Aranille tärkeämmän henkilön suhteen, saisi sorkkajalka olla varma siitä, ettei todellakaan tulisi ilman tuskaa siitä selviämään.

"Etteköhän te kaikki ole" Aran hymisi lähinnä itsekseen Nardurin kiiteltyä armollisuudesta. Vaikka lause olikin ääneen sanottu, ei Aran odottanut Nardurilta minkäänlaista reaktiota tuohon sormien takaa kehrättyyn toteamukseen, haltian käytyä samalla pienesti etu- ja keskisormellaan huuliaan hivelemään, kovinkin mietteliäänä.
Kulmat kävivät pienesti kohoamaan Nardurin käydessä nostamaan katseensa takaisin kuninkaan puoleen, kuten haltia halusikin. Yhä se mietteliäs ilme pysyi kuitenkin kasvoilla, Aranin ollen hetken hiljaa, antamatta lupaa poistua. Yleensä tässä vaiheessa haltia olisikin passittanut mokomat tiehensä, asia oli tällä jo hoidettu, mutta....
"Tulet eteeni nöyränä ja kunnioittavana, kuten kuuluukin" Aran aloitti, pienen virneen noustessa haltian huulille tuon kallistaessa päätään samalla "Mutta silti salaat minulta itsesi. Ajatuksesi, ehkä voin sen niellä, mutta..."
"Tulet eteeni peittäen kasvosi. Minulta, kuninkaaltasi"
Katse pysyi herkeämättä sarvipuolen kasvoissa, kuninkaan räpytellen silmiään vain harvoin ja hitaasti.
"Riisu naamiosi" Käsky kävi kovinkin suorasti, Aranin päätettyä ettei aikonut päästää tätä sarvipuolta nyt pois luotaan. Oli Nardurilla suunnitelmia tai ei, jos kuningas vaati eliittinsä huomiota, senhän Nardur sai myös hänelle antaa!
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: The loyal hand for only to you to use || Aksu!

ViestiKirjoittaja Vahti » 10 Marras 2014, 01:17

Ehkä se olisi ollut hieman hämmentävää, tai jopa hälyttävää, jollekulle toiselle ettei kuningas samantien, kun kerran asia tuli selvitettyä, käskenyt poistumaan. Antaen saliin laskeutuneen hiljaisuuden vain jatkua ja Hänen katseensa pysyä tarkkailemassa. Mitään sanomatta...
Niin, se olisi ollut ehkä jollekulle toiselle arvelluttavaa, mutta ei Nardurille, ei nyt. Ehkä hän oli liian lumoissaan Hänen korkeutensa loisteliaisuudesta. Tai sitten vain kiitollinen tästä tilaisuudesta niin pitkään aikaan olla samassa huoneessa -ja vieläpä näin lähellä- kuin Hänen ylhäisyytensä. Niitä tilaisuuksia kun harvoin tuli, mikä oli niin kovin sääli.

Mutta minotaurukselta ei jäänyt huomaamatta, miten kuninkaan äänensävy muuttui jotenkin... Pahaa enteileväksi, huolimatta siitä että se omasi yhä saman miellyttävän ja täyteläisen sävyn kuin aiemminkin. Mutta se silti sai särön aikaiseksi eliittikenraalin vallanneeseen, taivaallisuutta hipovaan tyyneyteen minkä Hänen korkeutensa läsnäolo ja näky olivat hänelle suoneet. Ei Nardur epäillyt kuningastaan, että Hän haluaisi mitään pahaa, ehei. Mutta pyyntö minkä Hänen ylhäisyytensä silti esitti, oli yllättävää. Ja hermostuttavaa, niin kuin lapsella jonka ainoa turvaviltti uhattiin viedä pois.
Tapa pitää naamiota oli syntynyt jo lapsuudessa, ollen osa Nardurin lapsuudenlauman kulttuuria missä jäsenet peittivät kasvonsa erilaisilla huiveilla. Mutta Nardur ja Lagurz, he pitivät tismalleen samoja, koska he olivat veljekset. Kaksoset. Yksi ja sama. Kaksi ruumista mutta sama sydän. Jopa orjina, jos he vain saivat tilaisuuden, he olivat peittäneet kasvonsa millä saivatkaan. Koska se tuntui kodilta, se antoi turvaa ja lohdutusta, suojasi muulta maailmalta mikä vain pilkkaisi ja käyttäisi hyväkseen jokaista ilmettä mitkä kasvosi tekivät. Lagurzin jälkeen naamion pitäminen oli vain vahvistanut, ja jopa nukkuessaankin suuri minotaurus eliittikenraali peitti kasvonsa.
Ilman mitään kasvoillaan, jonkin ajan kuluttua, hän tuntisi olonsa rauhattomaksi.
Myös toinen syy oli, että hänen kasvonsa olivat arpiset, petomaiset ja rumat. Eivät mitään verrattuna näiden kauniiden olentojen, haltijoiden, kasvoihin jotka häntä ympäröitsivät sallien hänen olemassaolonsa kanssaan.
Ja nyt... Nyt itse Hänen korkeutensa halusi hänen riisuvan naamionsa Hänen edessään.

Kuninkaan vaatimus oli lähes kuin rangaistus, Nardurin tuntien jo nyt häpeää vaikka ulospäin hän ei näyttänyt mitään näistä ahdistavista tunteistaan Hänelle.
Ei Hän voinut tietää naamion merkitystä. Mutta Hän oli silti oikeassa, salailua kohtaan ja miten Nardur peitti kasvonsa. Tietoisuus siitä hävetti sarvipäätä, joka oli vannonut Hänelle ikuista uskollisuutta.
Ensimmäisenä Nardur olisi halunnut sanoa vastaan, vaistomaisesti. Mutta sehän oli kuin olisi syöksynyt kohti miekan kärkeä ilman haarniskaa: silkkaa hulluutta!
Joten, nielaisten, suuri minotaurus kohotti vasemman kätensä irti lattiasta, kohti kasvojensa alaosaa peittävää naamiotaan. Etusormen pää ujuttautui kankaan reunan alle vasemman posken kohdalla.
Hän oli toivonut voida ikuisesti välttää juuri tällaista tilannetta Hänen ylhäisyytensä kanssa. Tämä oli kuin yksi Nardurin painajaisista olisi käynyt toteen. Hänen oli vaikeaa ylläpitää katsekontaktia kuninkaaseensa, haluamatta todistaa sitä mitä luultavasti tulisi näkemään Hänen kasvoillaan.
"Pyydän anteeksi rumaa ulkomuotoani, Teidän armonne", Nardur aloitti, kun hänen huomaamattomasti värisevä kätensä alkoi vetää naamiota alas.

Nardurin kasvot olivat arpiset, sen näki kuka tahansa. Mutta hänen arpensa eivät rajoittuneet vain kasvojen yläosaan.
Näyttävin alkoi hänen oikeasta suupielestään. Se oli ollut viilto jostakin hyvin epätasaisesta aseesta arven rosoisesta reunasta päätellen. Se ylsi suupielestä lähes korvaan saakka, yltäen leveimmillään lähes leukaluun ja sitten poskipään alle.
Alahuulen alta pieni viilto leuan alle. Kolme viiltoa vasemmalla poskella poikittain.
Hänellä oli lyhyet pulisongit, mitkä eivät päättyneetkään siihen missä naamion reuna yleensä oli, vaan leukaperiin asti.
Mutta se oli juuri tuo rosoinen arpi, mikä usein herätti muissa niin paljon negatiivista huomiota.
Nardur tunsi jo olonsa hieman tukalaksi ja epävarmaksi, mikä oli hyvin epätavallista aina niin kylmäpäisessä eliittikenraalissa. Tämän korvat liikahtelivat pienesti alas ja ylös, eliittikenraalin yrittäen pitää katseensa Hänessä, mutta lopulta epäonnistui.
Hän katsoi Hänen korkeudestaan sivuun, ilmeettömänä, mutta sisäisesti pettyneenä ja surullisena.
Vahti
 

Re: The loyal hand for only to you to use || Aksu!

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Marras 2014, 01:50

Aranin pyyntö - tai käsky - oli selvästi vaikea sarvipuolelle. Vaikka Nardur ei pahemmin reaktioita siihen esittänyt, ei tuo myöskään käynyt mukisematta saman tien riisumaan. Aran odotti jo, että Nardur kävisi kieltäytymään, vaikka periaatteessa sarvipuolella moiseen ei ollut varaa. Siitähän haltia olisi suuttunut ja kenties sittenkin käynyt pistämään kenraalinsa rangaistavaksi. Yksi virhe tehtävää suorittaessa oli hyväksyttävää - kerta siitä ei ollut seurannut mitään peruuttamatonta - mutta mikäli tuo kehtaisi käydä häntä uhmaamaan, ei Aran katselisi sitä yhtään.
Kenraali kävi kuitenkin tekemään työtä käskettyä, hitaasti ja selvästi hangoitellen. Aran kohotti pienesti toista kulmaansa Nardurin pahoitellessa jo etukäteen rujoa olemustaan. Sehän sai haltian kiinnostuneeksi, vihreän katseen käydessä entistä tarkemmin seurailemaan, kuinka sarvipuoli huivinsa lopulta kävi laskemaan.

Eipä se kyllä mitään kovin kaunista katseltavaa ollut, jos totta puhuttiin. Ilmeensä ei kuitenkaan värähtänyt haltian tarkkaillessa nyt noita kokemuksen runtelemia kasvoja. Jos Aran ei olisi halunnut leikkiä sarvipuolen kanssa, olisi haltia varmasti jo nyrpistänyt nokkaansa, kommentoinut ikävästi tai jopa nauranut. Mutta nyt tilanne oli toinen. Olihan hän toki rumempiakin otuksia nähnyt, mutta näin haltioiden ympäröimänä tuollaiset kasvot olivat todellakin sieltä rumimmasta päästä, mitä hovissa saattoi nähdä.
Myös katsekontaktin säilyttäminen ilmeni olevan mahdotonta nyt kenraalille, sorkkajalan selvästi häveten omaa pärstäänsä. Ymmärrettävää. Silti jotenkin huvittavaa. Nähdä nyt tuollainen iso, karksi mies häpeämässä omia kasvojaan. Nardur kun vaikutti olevan olento, joka ei pahemmin ulkonäöstä välittänyt... tai kauneudesta ymmärtänyt. Ilmeisesti Aran oli väärässä. Paha hänen oli sanoa, kun ei vieläkään päässyt tonkimaan toisen pääkoppaa. Sinällään moisen puute toi tähänkin tilanteeseen omanlaista jännitystä haltian osalta. Kaikki ei ollut niin tutun tylsän turvallista, kun ei tiennyt, mitä toisen päässä liikkui.

Yllättäen haltia kävi nopeasti nojautumaan eteenpäin istuimellaan, kumartuen Nardurin puoleen. Toinen siromman miehen käsistä kävi nousemaan sarvipuolen leualle, kääntäen, varmistaen että tuo myös pitäisi kasvonsa kohden haltiaa, joka oman pärstänsä ehkä turhankin lähelle oli tuonut. Häpeilemättä suippokorva antoi katseensa tutkia näin läheltä sarvipuolen kasvoja, kunnes viekas katse nousi jälleen tavoittelemaan katsekontaktia rujomman kanssa.
"Olen kyllä nähnyt rumempiakin otuksia... Ihmisetkin tuppaavat näyttämään rumemmilta, mitä sinä, Nardur hyvä" Aran kävi viimein hymisemään lempeän matalalla äänellä, kokematta tarvetta puhua turhan kovaan ääneen nyt kun näin lähellä oli "Turhaan siis pahoittelet" hän lisäsi, käden päästäessä viimein irti sarvipuolen leuasta, taputtaen nopeasti, kevyesti toista poskelle, ennen kuin Aran vetäytyi kauemmaksi.
"Oletan, ettei sinullakaan enää näin illasta ole mitään työsi suhteen" Haltia kävi jatkamaan samalla kun nousi hitaasti ylös, jääden seisomaan Nardurin eteen "Tai ainakin toivon niin. Haluaisin kutsua sinut istumaan iltaa kanssani, lasillisen jos toisenkin kera. Emme ole oikeastaan tutustuneet toisiimme, enkä näe nyt syytä miksi emme niin tekisi... Minulla kun harvoin on aikaa, nyt olisi täydellinen hetki" Kädellä käytiin viimein viittomaan kenraalia nousemaan ylös, Aranin antaen kolossille täten luvan nousta seisomaan. Ei tuon enää tarvinnut kuninkaan edessä kyykkiä, kerta niin nätisti oli maassa jo pysynyt tämän tovin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: The loyal hand for only to you to use || Aksu!

ViestiKirjoittaja Vahti » 10 Marras 2014, 02:33

Hän hätkähti.
Nardur ei ikinä hätkähtänyt tai pelästynyt, ei ainakaan sitä fyysisesti näyttäen hänen kehonsa oppineena reagoimaan vain jos hän itse niin sen tietoisesti salli. Hän pyrki aina pitämään itsensä täydessä hallinnassa. Ja silti...
Hän itseasiassa hätkähti kun yhtäkkiä, täysin varoittamatta Hänen korkeutensa noin lähelle nojasi. Jopa tarttuen häntä kasvoista, joita minotaurus aina niin kovasti piilotteli tietoisesti niiden vaikutuksesta ympärillään oleviin. Ne eivät olleet kauniit, eivät edes ilman arpia. Ja silti, Hänen korkeutensa katsoi jokaista eliittikenraalin kasvon piirrettä, arpea ja juovaa läheltä, ilme värähtämättä.
Toinen ollen niin lähellä, että albiino saattoi haistaa Hänet ja tuntea toisen hengityksen kutittavan kasvojaan vasten.
Hän oli niin lähellä. Hänen ylhäisyytensä täydelliset, taivaalliset kasvot joiden yksityiskohdat sarvipää saattoi tältä etäisyydeltä nähdä tarkemmin. Asioita jotka olivat ennen jääneet häneltä huomaamatta etäisyyksien vuoksi. Tästä yllättävästä, mutta perin ilahduttavasta, läheisyydestä unohtaneena oman ahdingonsa paljaskasvoisena unohtui Nardurin mielestä. Minotauruksen katsellen silmäkulmasta varovasti monarkin kasvonpiirteitä, silmien iiriksen tarkan värin -ne olivat kuin muinaisten aarnimetsien lehtipuut, pehmeät ja viisautta omaavat- ja Hänen huulensa-

Nardur siirsi oitis katseensa pois, yrittäen tukahduttaa varoittamatta heränneet halut pois, mitkä myös tekivät hänen olostaan jälleen epämukavan.
Eliittikenraali ei ollut suutelija. Häntä ahdisti jos jonkun suu oli hänen suutaan vasten, estämässä häntä hengittämästä, tukahduttaen häntä. Hänen vaistomaisensa halu moisissa tilanteissa oli purra tai lyödä moista yrittävää, lujaa.
Pelkkä ajatuskin moisesta intiimistä teosta tuntui salpaavan hänen hengityksensä. Mutta kuninkaan kohdalla...
Se ei ehkä ollut niin ahdistava ajatus, mutta silti epäsoveliasta. Anteeksiantamatonta kuin myös muutkin ajatukset, jotka joskus heräsivät minotauruksen mielessä kun tämä oli... Kiihtyneessä tilassa, kaivaten lihallista tyydytystä nälkäänsä kääntyen usein haltiakaupungin ilotalojen puoleen. Vaikkakin nykyään hän omasi porttikieltoja joihinki niistä. Hänellä kun oli tapana käyttäytyä liiankin villisti. Erityisesti, jos oli kyse ihmisprostituutiosta jolloin jopa murha saattoi olla lähellä.
Mutta sen Nardur tiesi, ettei hän ikinä, koskaan soisi kenenkään ja erityisesti itsensä suovan pahaa Hänen armolleen, heidän Pelastajaansa.
Joten, kuten aina, sarvipää pyrki hillitsemään ja hallitsemaan itsensä, tukahduttaen kaikki turhat ja epäsoveliaat ajatukset päästään.
Sillä vaikka Hänen ylhäisyytensä ei kykenisikään lukemaan albiinon ajatuksia, se olisi silti pyhäinhäväisystä ajatella moisia likaisuuksia.

Hänen armonsa sanat koskettivat minotaurusta, joka tuijotti kovin passiivisen oloisena Häntä.
Hänen korkeutensa ei pitänyt häntä rumana, ei niin etteikö Hän voisi katsoa häntä ja koskettaa, Hänen koskettamansa kohta jääden kihelmöimään vielä pitkään senkin jälkeen kun Hänen kätensä oli sarvipään kasvoilta erkaantunut.
"Kiitän, Teidän armonne", sarvipää kerkesi hengäistä, helpottuneisuus jopa erottuen tämän äänestä. Silmät sulkeutuen hetkeksi ennen kuin tämä avasi ne uudestaan Häntä ylöspäin katsoen.
Aivan kuin yhtäkkinen läheisyys hetki sitten ei olisi ollut tarpeeksi, Hänen ylhäisyytensä pyysi häntä juomaan kanssaan. Viettämään aikaa, Hänen seurassaan.
Se oli suuri kunnia, se varmasti oli selkeää.
Hieman kankeasti minotaurus nousi, jouduttuaan olemaan moisessa asennossa jonkin aikaa. Mutta hän nousi lopulta koko pituuteensa, varoen tarkasti sarviaan etteivät ne vahingossakaan osuisi Hänen korkeuteensa, Nardurin seisoen ryhdikkäänä ja suorassa Hänen kuninkaansa edessä. Katsoen ilmeettömin kasvoin alas kruununhallitsijaan, mutta Hänen ylhäisyytensä ei tarvinnut ollenkaan pelätä: henkisesti Nardur yhä katsoi Häntä ylöspäin, aivan kuten oli tehnyt äskenkin fyysisesti.
Vasen käsi puristettiin nyrkkiin, vieden rinnalle sille puolelle, missä sydän oli ja päätään kumartaen syvään Hänen ylhäisyydelleen.
"Se olisi minulle suurin kunnia, Teidän korkeutenne. Viettäisin mieluusti aikaa Teidän seurassanne, jos sen vain sallitte."
Hän haluaisi todella tutustua Hänen korkeuteensa, edes vähän mitä Hän sallisikaan.
Hänen korkeutensa kiehtoi Narduria, se oli varmasti tullut jo selkeästi minotauruksen yksityisistä ajatuksista ja tuntemuksista Häntä kohtaan.
Hänen ylhäisyytensä ei ollut vielä antanut lupaa, joten Nardur ei nostanut kaulassaan olevaa kangasnaamiota vielä takaisin kasvoilleen, vaikka hänen niin kovin teki mieli. Hänen kätensä välillä asettuen leualleen, sormet hieroen leuan reunoja kuin tyynnytelläkseen lievää ahdistustaan.
Vahti
 

Re: The loyal hand for only to you to use || Aksu!

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Marras 2014, 19:49

Aranilta ei jäänyt huomaamatta se pieni hätkähdys, jonka hänen liikkeensä saivat aikaan kenraalissa. Huvittavaa, mutta myös ymmärrettävää. Joskin silti hieman kysymyksiä herättävää. Yleensä Nardur oli kovin rauhallinen eikä hätkähdellyt mistään - tämän verran kuningas tiesi eliitistään - joten moinen reaktio oli sinällään harvinainen. Pelkäsikö Nardur häntä? Vai oliko kyseessä jotain muuta? Voi kuinka Aran olisi antanut mitä vain, jos olisi nyt päässyt tutkimaan sarvipäisen ajatuksia, mutta toisaalta se olisi pilannut kaiken tämän hauskuuden! Aran oli kuitenkin malttamaton henkilö loppupeleissä, ei hän kovinkaan kauaa jaksanut pelata arvailupelejä, jos vastapuoli ei antanut selviä merkkejä.
Se lempeä hymy - joka aina piilotti taakseen asteen tai toisen virneen - hiipi haltian kasvoille Nardurin käydessä myöntymään monarkkinsa kutsuun. Eipä sonnilla olisi ollut varaa kieltäytyäkään, jos totta puhuttiin. Tosin, kyllä Aran ymmärsi jos eliitillään oli vielä tärkeitä tehtäviä hoidettavana, mutta niin piti kyllä muidenkin hovissa ymmärtää, että jos itse kuningas kutsui kenraalinsa iltaa istumaan, ei silloin kieltäydytty. Kuka nyt olisi tärkeämpi tässä valtakunnassa kuin itse kuningas?!

"Hienoa! Olen niin lopen kyllästynyt omaan seuraani... Ja alati samoihin kasvoihin" Kuningas naurahti, samalla kun katseli ylös kenraaliinsa, näyttämättä minkäänlaisia alemmuudenmerkkejä vaikka pituudessa hävisikin kenraalille. Tai no, pituudessa ja massassa muutenkin..
Toinen käsistä kävi jälleen nousemaan Nardurin puoleen, koskettaen kevyesti kenraalia käsivarteen. Sillä samalla sekunnilla oli kaksikko myös vaihtanut paikkaa, siirtyen kuninkaan salista yhteen linnan monista oleskelutiloista. Tämä oleskelutila oli kuitenkin vain ja ainoastaan kuninkaan käytössä, aina valmiina kera juotavan ja lämpimän takkatulen. Paikalla oli myös aina vähintään yksi palvelija, joka oli valmiina tuomaan paikalle mitä vain, mitä kuningas saattoi toivoa huoneeseen saapuessaan. Tällä kertaa kuningas ja hänen illan vieras olivat saapuneet kovinkin yllättävästi. Olivathan palvelijat tottuneet siihen, että kuningas ilmestyi ja katosi milloin mieli, mutta tuo kolossi mikä huoneeseen oli tyhjästä ilmestynyt kuninkaan kera, sai sivupenkillä istuvan palvelijan suorastaan hätkähtämään.

Nähdessään kuitenkin kuninkaan kykeni penkiltä ylös ponnahtanut palvelija rauhoittumaan hieman. Tosin, kauaa ei tuolle aikaa annettu sulatella tilannetta, kun Aran jo kävi hätyyttelemään palvelijaa tiehensä. Heillä oli kaikki tarvittava täällä, palvelijan piti vain tehdä selväksi, ettei heitä tarvinnut häiritä, ellei kuningas pyytänyt jotakuta paikalle. Kumartaen kolmasosapuoli poistui, samalla kun Aran viimein kävi ottamaan etäisyyttä Narduriin.
"Yleensä saan viettää aikaa joko Kenraali Argenteuksen tai vaimoni kanssa, näin iltaisin. Tosin, kovin usein Kuningatar on kovin uupunut aina päivän jälkeen, hän kun viettää kovin paljon aikaa lastemme seurassa" Aran kävi jatkamaan puhumista, nyt kun paikkaa oli vaihdettu. Samalla haltian askel vei tyynen rauhallisesti viinikaapin luokse, kuninkaan avaten lasiset ovet ja käyden tarkastelemaan kaapin antimia.
"Harvoin jaksan ketään varta vasten kutsua seuraani... Yleensä kun päiväni venyvät kovin pitkälle, en viitsi etukäteen sopia mitään illalle, koska en tiedä kuinka väsynyt olen päivän jäljiltä..." Pullo jos toinenkin käväisi haltian käsissä tuon tarkastellessa etikettejä kovinkin tarkasti, ennen kuin katse kääntyi viekkaana kenraalin puoleen.
"Mitä yleensä juot, Nardur hyvä? Viiniä, vai kenties jotain väkevämpää?" Olihan haltiaviinikin jo itsessään kovin tujua, mutta löytyi niitä voimakkaampiakin litkuja kuninkaan kaapeista.


// HITTASIN SORI >: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: The loyal hand for only to you to use || Aksu!

ViestiKirjoittaja Vahti » 11 Marras 2014, 21:58

#Kuinka kehtaakaan! Nyt siun pitää korvata se miulle jotenkin...#

Vaikkakin kangasnaamio oli Hänen pyynnöstään vedetty pois peittelemästä arpisia kasvoja Hänen armonsa edessä, pysyivät ne yhä riisuttuina kaikista tuntemuksista. Yhä pinttyynesti kieltäytyen avoimesti kertomasta mitä suuren minotauruksen mielessä liikkuikaan, kun Hänen suuruutensa teki mitä teki hänen läsnäolonsa aikana.
Näin ainoana keinona päätellä minotauruksen aivoituksia ollen vain tämän kehonkieli, joka tavallista enemmän oli alkanut puheliaaksi kuninkaan seurassa. Tietenkin Nardurin kohdalla puhelias kehonkieli rajoittui sellaisiin seikkoihin, joita hänelle tuntematon henkilö ei pitäisi mitenkään huomioon otettavina.
Kuten korvien asentojen vähäisetkin muutokset. Tai ryppyjen syventyminen silmäkulmissa. Saatikka hännän kohoaminen tai sen pienoiset liikahdukset. Ja aina niin kylmältä vaikuttavan katseen sävyn hienovaraisetkin muutokset...
Tai kun albiino nyt vienosti kallisti päätään Hänen korkeutensa sanoille.

Varmasti Hänen ylhäisyytensä pilaili moisilla puheilla, että kyllästyisi omaan seuraansa.
Vaikkakin henkilön oli mahdollista tulla yksinäiseksi ja tylsistyneeksi, jotenkin moiset tuntemukset eivät aivan sopineet Hänen korkeuteensa. Koska moiset tuntemukset eivät olisi hyväksi terveydelle. Varmasti Hänen ylhäisyytensä ympärillä oli monia henkilöitä, jotka varmistivat sen ettei Hänen korkeutensa tuntisi sillä lailla. Tai kuninkaanahan Hän pysyi kiireisenä, sekä omasi paljon mahdollisuuksia pysyä viihdytettynä.
Mutta jos tosiaan Hän olisi todella turhautunut, oli se huolestuttavaa eliittikenraalista. Hänen korkeutensa terveys oli kaiken edellä, joten luonnollisesti monarkin paljastus sai olemattomat rypyn muodostumaan härän otsalla.
Toivottavasti se oli vain pilaa, Teidän korkeutenne...

Eliittikenraali vannotti kehonsa pysymään liikkumattomana kun Hänen kätensä kohosi jälleen sarvipäätä kohti, asettuen suurelle käsivarrelle. Hyvin keveästi, mutta se oli tarpeeksi saamaan Nardurin sydämen värähtämään lämmöstä.
Eliittikenraali oli kuullut, ja omin silmin nähnytkin, heidän hallitsijansa taidosta kyetä siirtymään linnassa minne tahansa Hän halusikaan. Erinomainen kyky kruununhaltijalle, jonka läsnäoloa toisinaan tarvittiin niin monessa paikassa lyhyessä ajassa. Siirtymisen itse kokeaminen oli kuitenkin uutta minotaurukselle, joka ei ollut vieläpä kerennyt varautumaan nopeaan miljöön vaihtumiseen.
Aina niin vankat ja voimakkaat jalat nytkähtivät, valkean sonnin tukahduttaen yllättyneen ähkäisynsä ja korjaten asentonsa pienen muutoksen takaisin suorempaan. Kädet siirtyen selän taakse, vasen kämmen toisesta ranteesta kiinni pitäen.
Antaen katseensa kiertää uudessa ympäristössä Nardur tutki kuninkaan yksityisoleskelutilaa, tuntien olonsa enemmän korrektiseksi kuin oli kuninkaan salissa. Nämähän olivat Hänen tilojaan, joihin kukaan ilman Hänen lupaansa ei saanut astua. Joten päästä niin lähelle Hänen korkeuttaan oli... Jotenkin jännittävän intiimiä, Nardurin tahtomatta tehdä mitään loukatakseen Hänen ylhäisyyttään, joten hän vain pysyi paikallaan. Seuraten Hänen korkeutensa liikkeitä, kuinka toinen niin ylväästi ja aistikkaasti liikkuikaan, että vain harva saattoi moista eleganttisuutta tavoittaa.
Edes Nardur, joka kulki aina pää pystypäin ja askeleet vakaina, ei voisi koskaan saavuttaa noin viehkeää liikkumista.

"Olen otettu tästä mahdollisuudesta liittyä seuraanne, Teidän ylhäisyytenne... Ja kunnioitettu kuningatar on omistautunut ja lempeä äiti, Teidän korkeutenne. Sain suuren kunnian puhutella häntä ja vanhinta poikaanne puutarhassanne jonkin aikaa sitten... Toivottavasti en vaikuttanut liian hävyttömältä lähestyessäni häntä, Teidän armonne", eliittikenraali näki sopivaksi puhua Hänen korkeutensa sanojen jälkeen, Nardurin olettaen Hänen tietävän eliittikenraalin ja kunnioitetun kuningattaren sekä kruununperillisen kohtaamisesta kuninkaallisessa puutarhassa. Tosin eihän Nardur ollut lähestynyt kuninkaan puolisoa, tai toisinkaan päin. Kyse oli ollut enemminkin sattumasta, heidän päädyttyään samaan paikkaan samaan aikaan.
Mutta arvoisan kuningattaren pyynnöstä oli eliittikenraali jäänyt, käyden miellyttävän keskustelun hänen korkeutensa kanssa.
Mitä tuli taas monarkin tiedusteluun eliittikenraalin juomismieltymyksistä, kääntyi Nardur paikallaan kohti Hänen ylhäisyyttään.
"Mikään ei vedä vertoja haltioiden viinille, Teidän korkeutenne. Mutta ehkä vuodet ovat saaneet minut kääntymään vahvimpien puoleen."
Oliko tuo kenties Nardurin lähes olematonta, harvinaistakin harvinaisempaa leikkisyyttä? Sitä oli vaikea sanoa hänen kivikasvoistaan...
"Mikä vain miellyttää Teitä, Teidän armonne, niin ottaisin sitä. Uskon että tunnette korkealaatuiset paremmin kuin minunlaiseni alainen."
Ensimmäinen kerta kun Nardur oli saanut maistaa haltioiden viiniä, veljensä kanssa, oli ollut... Mielenkiintoista. Ainakin jälkien katsastaminen jälkeenpäin. Mutta onnekseen sarvipäälle oli suotu vuosisatoja aikaa vahvistaa viinapäätään, ennen kuin olisi saanut mahdollisuuden nolata itsensä Hänen ylhäisyytensä edessä...
Vahti
 

Re: The loyal hand for only to you to use || Aksu!

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Marras 2014, 18:49

Kuningas kävi hymähtämään pienesti kenraalin puhuessa kuningattaresta. Delia todellakin oli omistautunut äidin rooliin molempien poikien suhteen, mikä sinällään oli yllättävää Antonin suhteen. Ehkä osasyynä Antonin hyväksymiseen oli se fakta, että poika oli Delian vanhan ja rakkaan ystävän lapsenlapsi. No, oli syy mikä hyvänsä, kaikki olisi hyvin kunhan Delia pitäisi suunsa kiinni eikä lipsauttelisi tietoa eteenpäin. Tosin, vahingossa se oli jo kreivin tietoisuuteen tullut, vaikka Aranilla oli kyllä ajatuksena kertoa ennemmin tai myöhemmin Antonista sukulaiselleen...
"Jos paikkasi ei olisi ollut lähestyä heitä, olisi kuningatar itse sen kyllä esiin tuonut" Aran kävi vastamaan Nardurille hymisten "Kuulin kyllä tapaamisestanne, enkä katso sitä pahalla".
"Oikeastaan hyvä jos joku kuningattarelle seuraa pitää toisinaan, hän varmasti arvostaa uusia kontakteja"
Jos totta puhuttiin, Aran mielellään katselisi kuinka kuningatar ennemmin vietti aikaa tuon rujon eliitin seurassa, kuin sen pienen sorkkajalkaisen palvelijan, jonka kuningatar itselleen "Lemmikiksi" oli ottanut. Sillä satyyrillä oli mielessään ties mitä kieroiluja, eikä Aran voinut sanoa pitävänsä koko otuksesta. Mutta, kerta kuningatar tuon oli ottanut siipiensä alle suojaan, niin antoi Aran Delian pitää pikku palvelijansa. Oli siihen toinenkin syy, mutta siitä ei sen enempää puhuttu...

Haltia kävi hymisemään huvittuneena Nardurin kertoessa siirtyneensä väkevämpien puoleen vuosien saatossa, vaikka mikään ei minotaurin mukaan vetänyt vertoja haltioiden viinille. Aran itse ei pahemmin väkeviä juonut, sillä haltia pääsi tarpeeksi humalaan myös miedommilla. Eikä hän varsinaisesti humalanhakuisesti juonut koskaan, ehkä silloin tällöin jos tarpeeksi otti päähän koko elämä.
"Kokoelmastani löytyy vaikka mitä, tuskin edes olet kuulutkaan kaikista mahdollisista juomista mitä kellareista löytyy" Aran jatkoi kenraalinsa sanoja, samalla kun kävi avaamaan yhden valkoviinipullon ja kaatoi siitä yhteen lasiin juotavaa. Sen sijaan että olisi toiseen lasiin kaatanut, nappasi kuningas hyllystä toisen pullon. Pullo oli pituudeltaan pienempi mitä äskeinen, mutta huomattavasti leveämpi. Se oli mustaa lasia ja täysin etiketitön. Tuon pullon lisäksi Aran nappasi matalan, tasaisien viskilasia muistuttavan juomalasin. Näppärästi tuo tyhjä lasi, sekä uusi pullo käytiin nappaamaan toiseen käteen, samalla kun toinen käsi otti kantaakseen täytetyn viinipikarin. Askel vei jälleen lähemmäksi kenraalia, Aranin käyden ojentamaan tuon mysteeripullon, sekä tyhjän lasin Nardurin puoleen.
"Kokeile, uskoisin että saatat pitää siitä. Tuttavani toi sitä muutaman pullon idästä, siellä käytyään. Itselleni mokoma on hieman... turhankin tujua" Haltia kävi virnistämään pienesti. Hän ei koskaan ollut tottunut tuohon kellertävänkuultavaan itämaiseen alkoholijuomaan, joka todellakin oli kovin tujua. Kaiken lisäksi se jätti oudon polttelevan jälkimaun suuhun, mistä Aran ei pitänyt ollenkaan. Mutta ehkä joku, joka jo alkoholilla oli suutaan turruttanut vuosien ajan saattoi siitä nauttia.
Ja no, toisinaan Aran tarjosi sitä tahallaan uusille vieraille, vain nähdäkseen noiden reaktion eksoottisempaan juomaan.

Jahka Nardur oli ottanut vastaan Aranin tarjoaman lasin ja pullon, kävi kuningas askeltamaan takan ääressä olevalle nojatuolille, viittoen kenraalia toki ottamaan sijaa jykevärakenteisemmalta divaanilta.
"Kuinka olet voinut?" Aran kävi yllättäen kysymään, aivan kuin olisi useinkin jutellut kenraalinsa kanssa ja tuttavallisesti toisen vointia kyseli.


// Totta, totta. Hyvitän tämän ja pyllistän. eikunmitä
ASDKJ SAINPAS VASTATTUA HOH //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: The loyal hand for only to you to use || Aksu!

ViestiKirjoittaja Vahti » 03 Joulu 2014, 21:17

#WHOSAAA!#

Juurikaan mitään lisäämättä tai kommentoimatta -miksi hän olisikaan kun ylenpalttinen puhuminen ei edes kuulunut hänen tyyliinsä- sarvipää kumarsi Hänen korkeudelleen kiitollisena.
Näin saaneena Hänen siunauksensa vastata kuningattaren keskustelukumppanin hakuun niin kuningatar Delian halutessa. Vaikkakin Nardur oli enemmänkin hiljainen soturi kuin piirikunnan hopeakieli, mutta ei se tarkoittanut että hän inhoaisi puhumista, ehei. Ehkä tällä hetkellä kuningaskunnan asemaa puolustettiin voimakeinoin, mutta todellisuudessa sanat olivat jopa voimakkaimpia kuin itse miekka.
Niin, eliittikenraali piti tätä kunniakkaana asiana, päästä keskustelemaan hänen kunnianarvoisan kunningattarensa kanssa, sekä ei kuningatar ollut mitenkään ikävää seuraa. Toisen olemus oli tyynnyttävää ja lämmintä, kuin äidin lähellä oleminen. Tosin Nardur näki parhaaksi pitää kyseisen kommentin kuningattaresta itsellään, sillä asioita saattoi luulla väärin, vaikkakin olihan se nyt selvää että valtakunnan kuningatar oli myös valtakunnan äitihahmo.
Mutta se siitä asiasta, se oli nyt sovittu ja Hänen armonsa lupaa pyydetty.

Kiltisti odottaen suuri minotaurus seurasi ja tarkkaili miten Hänen korkeutensa valikoi juomia heille.
Jos vain Hän olisi pyytänyt, olisi albiino mielellään hoitanut juomien tarjoilun Hänen puolestaan. Varsinkin kun kuningas kantoi molemmin käsin, silti kyeten näyttämään liikkeissään aina yhtä ylväältä ja siroliikkeiseltä, puolisarvinen tunsi oitis pakottavaa halua avustaa Hänen korkeuttaan. Ei kuninkaan tarvitsisi tehdä moisia pikku asioita, vieläpä jonkun kuin eliittikenraalin tasoisen Nardurin vuoksi.
Valkeakarvainen ei tosin ehtinyt ojentaa kouriaan kuninkaalle apuun, kun Hän jo ojensikin Nardurille mustan pullon lasin kera. Nardur otti ne mielellään vastaan, tuntien olonsa paljon rauhallisemmaksi kun ei nähnyt kuningasta rasittamassa itseään turhaan.

Passiivisen oloiset silmät laskeutuivat katsomaan annettua pulloa, sisäisesti Nardurissa syttyen uteliaisuus pullon sisältöä kohtaan.
"Kiitän, Teidän korkeutenne", Nardur kumarsi jälleen kuningas Aranille, seuraten toisen elettä ja asteli istumaan viitotetulle divaanille.
Pullo aukaistiin ja sen sisältöä kaadettiin lasille, samalla kun repaleiset korvat kuulivat Hänen hyvyytensä kysymyksen.
Kalpeat silmät vilkaisivat kuningar Araniin, kun pullo laskettiin divaanille minotauruksen viereen ja korkki kiinni, minkä jälkeen Nardurin koko huomio oli jälleen pyyteettömästi Hänessä.
"Hyvin, Teidän korkeutenne. Kiitos kysymästä", tuli lähes kliseinenkin vastaus automaattisesti, Nardurin jälleen muistaen että hänen naamionsa oli poissa kasvoiltaan. Huulet tuntuivat oudon paljailta ja hengitys ei kuumentanut kasvoja vasten olevaa kangasta. Vapaa käsi hieraisi leukaa ja suuta, hetkeksi peittäen ne, sekä Nardurin katse irtaantui toviksi Hänen korkeudestaan.
"Entä miten Te olette voineet?" Nardurin ääni omasi hieman puhtaan huolestuneisuuden sävyä. "Tarkoitan, että ettehän rasita itseänne liikaa."
Lasi kohotettiin hailakanvaaleanpunertaville huulille, Nardurin ottaen ensimmäisen siemaisun kuninkaan tarjoamasta juomasta.
Se oli maultaan jotakin uutta, omaten sellaista mitä täälläpäin ei käytetty alkoholissa. Nardur ei aivan osannut nimetä tuota mitä maistoi... Sen jälkipolte suussa tosin oli tutumpaa sarvipään suulle, tämän sulkien hetkeksi silmänsä tyytyväisenä.
"Erinomaista, Teidän korkeutenne", eliittikenraali kommentoi, ottaen toisenkin.
Vahti
 

Re: The loyal hand for only to you to use || Aksu!

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Joulu 2014, 22:48

// WHOAWAAJASHA //

Nardurin vastaus kovinkin tuttavalliseen kysymykseen oli harvinaisen automaattinen. Tuota Aran kuuli usein, taholta jos toiseltakin, mikä sinällään oli ymmärrettävää. Harva halusi tai kehtasi alkaa avautumaan murheistaan itse monarkille, saatikka edes mainita sitä, että päivänsä oli saattanut olla huono. Yleensä tulikin vastaukseksi juuri tuo sama, ehkä eri sanoin ja eri muodossa, mitä Nardur juuri oli sanonut. Aran ei voinut kuin hymähtää ystävällisesti tuohon vastaukseen. Normaalisti tässä tilanteessa haltia olisi enemmän tai vähemmän röyhkeästi käynyt toisen mielestä urkkimaan olotiloja ja kuulumisia, mutta yhäkään hän ei voinut tehdä sitä sonnin kohdalla. Nardurista oli muutenkin kovin vaikea lukea mitään tunnetiloja, joskin haltia pisti merkille kuinka kenraali yhä suutaan peitteli kädellään hetken, leukaansa ohimennen hieraistessa. Eipä sarvipuolta nähnyt kovinkaan usein - hyvä jos koskaan - ilman huiviaan, joten kaiketi moinen olotila tuntui... alastomalta.

Pieni naurahdus kumpusi ilmoille juomapikarin takaa Nardurin kysymyksen myötä, haltian käydessä laskemaan lasinsa kuitenkin alas huuliltaan, jahka oli saanut ensimmäisen kulauksen juotua.
"Itseni rasittaminen tässä tilanteessa on kovin vaikeaa" Aran aloitti lasin laskeutuessa viereiselle pikkupöydälle "Tämä pattitilanne on niin kovin turhauttavaa. Poljemme jälleen paikoillamme ja kukaan ei uskalla tehdä siirtoja, peläten liian suuria menetyksiä. Joten... Oma arkeni on lähinnä olemista... Saman toistamista... Sitä tylsää oravanpyörää juosten".
Toisin kuin Nardur - tai kuka tahansa muu tässä tilanteessa - Aran osasi avautua enemmänkin tilanteestaan ja voinnistaan, kuitenkin pitäen tietyt asiat omanaan. Viime aikoina hän oli ollut kovinkin turhautunut arkeensa, tämä odottelu alkoi käydä hermoille. Varsinkin, kun Aranilta itseltään alkoi loppua aika. Sairautensa oli alkanut etenemään turhankin rajusti kausittain ja Aran pelkäsi menehtyvänsä sukunsa sairauteen, ennen kuin saisi ratkaistua tämän sodan. Hän halusi voittaa ja kukistaa ihmiset, ennen kuin poistuisi. Hän oli tämän aloittanut ja hän halusi viedä tämän myös loppuun.
Ohimennen Aran kävi pienesti nyökkäämään kenraalille, joka juomaa kävi kehumaan. Tuju juoma ei aiheuttanut sen suurempia reaktioita kolossissa, joka näytti lähes nauttivan alkoholin polttelusta.

"Ne perhanan kääpiöt... Olisivat saaneet pysyä omalla vuorellaan..." Aran kävikin lisäämään lähinnä itsekseen mutisten, sen pahemmin kuitenkaan peittelemättä sanojaan "Olisimme voittaneet jo ilman niitä".
"Olet varmaan kuullut ehdotuksista hyökätä kääpiöiden kimppuun?"
haltia jatkoi katseen käydessä kaventumaan pienesti "Mitä mieltä sinä siitä suunnitelmasta olisit?"
Aran ei ollut vielä ottanut kantaa moisiin ehdotuksiin, käskenyt vain kenenkään olemaan tekemättä siirtoja pohjoiseen päin. Kääpiöiden kimppuun hyökkääminen olisi typerää ilman kunnon suunnitelmaa, puhumattakaan siitä ettei heillä ollut varaa lähettää liian suuria joukkoja pohjoiseen, jos sotilaita tarvittaisiinkin yllättäen täällä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: The loyal hand for only to you to use || Aksu!

ViestiKirjoittaja Vahti » 04 Joulu 2014, 22:39

Hänen korkeutensa nauru tuntui niin uudelta minotauruksen korvissa, tuskin hän oli koskaan ennen saanutkaan etuoikeutta päästä kuulemaan Hänen armonsa naurua. Sekä Hänen huvittuneisuutensa ilahdutti eliittikenraalia, saaden lämpimiä tunteita -vai oliko se tämä eksoottinen juoma- aikaan sisällä, Nardurin ei ottaen pahakseen sitä vaikka kuningas nauroikin hänen kysymykselleen. Hänen kunnianarvoisensa korkeuden tyytyväisyys oli myös Nardurin tyytyväisyys.
Mutta tuskin kaikki nämä tuntemukset edes hiemankaan ilmenivät edes albiinon nyt paljailla kasvoilla, jotka olivat kuten yleensäkin mitään sanomattomat, kalpeat silmät katsellen Hänen korkeuttaan.
Pieni nyökkäisy annettiin vastaukseksi Hänen armonsa vastaukselle.
Se oli parempi että oli kuningas turvassa ja tylsistyi, kuin että tämän henki olisi jatkuvasti vaarassa ja kuningaskunta tuhon porteilla.
Tosin, sehän oli totta että monet alkoivat turhautua tähän sodan nykytilanteeseen. Jopa Nardurkin, joka sentään aina suosi rauhallisuutta ja hyvän hetken odottamista. Mutta liika on liikaa, ja tämä sota, koko sota ihmisten ja haltioiden välillä, oli jatkunut jo ennen kuin Nardur ja hänen veljensä olivat syntyneet. Luulisi että ne pienet muurahaiset, saastaiset ihmiset, olisi jo saatu murskattua maan rakoon pysyvästi kääpiöseuraajineen... Mutta ei, niin kuin muurahaiset, myös ihmistekin lisääntyivät kovaa vauhtia ja sinnittelivät, kaapien elantonsa irti kaikesta mikä näiden tielle osui.

Nardur oli juuri jälleen kostuttamassa suutaan juomalla, kun Hänen korkeutensa mainitsi kääpiöt. Ja siitä miten jotkut osoittivat haluaan päästä näiden pienten ihmisten kimppuun.
Eliittikenraali oli hetken hiljaa, katse lipuen juomaansa kunnes valmiin vastauksen saaneena mielessään kohotti sen jälleen Hänen kasvoilleen, joilta albiino halusi pyyhkäistä pois nuo huolestuneisuuden merkit.
"Se ei tule olemaan helppoa, Teidän korkeutenne", Nardur totesi näin aluksi. "Klethin vuori on suuri, ja kääpiöt ovat juurtuneet sinne syvälle. Paikka on kuin muurahaislinnoitus, mitä en menisi ohuella kepillä huitomaan. Lisäksi me tarvitsemme miehiä myös täällä, ihmisiä vastaan." Sana ihmiset tulivat katkerina ulos, kuin minotaurus olisi maistanut jotain kerta kaikkiaan vastenmielistä mikä piti peittää juoman maulla.
"Ei, pelkällä voimalla mitä meillä nyt on, emme voi niitä pikku ihmisiä kukistaa. Meidän täytyisi joko odottaa jotakin odottamatonta, onnenkantamoista, mutta en usko moiseen. Me tarvitsemme jotakin... Hienovaraisempaa. Vakoojan, tai sitten jotakin, millä saisimme ihmisten ja kääpiöiden liiton vaapumaan. Ehkä jopa kääntymään toisiaan vastaan."
Mutta mitä, sitä Nardur ei osannut sanoa. Ei nyt ainakaan, ja se turhautti häntä. Hän ei halunnut tuottaa Hänelle pettymystä, Nardur halusi ratkaista Hänen korkeutensa ongelmat.
"Olen pahoillani kyvyttömyyttäni, Teidän korkeutenne." eliittikenraali pahoitteli laskien päänsä häpeissään.
Vahti
 

Seuraava

Paluu Kuninkaan sali

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron