The loyal hand for only to you to use || K18

Kuninkaan Sali on korein kaikista huoneista, mitä linnasta löytyy. Vaalea, valtava Sali avautuu hopeisten ovien takaa. Keskellä salia sijaitsee valtaistuin koroke, jolla on itse kuninkaanvaltaistuin ja tuon puolisolle tarkoitettu istuin. Kuninkaanvaltaistuin on näistä kahdesta koreampi, kauniimpi, mutta puolisonistuin on myös nätti ja näyttävä. Salista löytyy penkkirivistöjä valtaistuinkorokkeen ympäriltä. Valtaistuimen selkäpuolella sijaitsevat istuimet ovat tarkoitettu kuninkaan omille luottomiehille ja kenraaleille.
Sali on muutenkin tilava, sillä sitä tehdessä on otettu huomioon suuremmatkin vierailijat. Salin takaseinällä on kaksi ovea, joista toinen vie yksityiseen ruokailuhuoneeseen ja toinen pieneen kokoushuoneeseen.

Valvoja: Crimson

Re: The loyal hand for only to you to use || Aksu!

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Joulu 2014, 23:31

Kuten kovin monella muullakin, oli Nardurillakin mielipide kääpiöiden suhteen. Fiksuja kenraali kuitenkin puhui, toisin kuin ne, jotka kovasti halusivat vain syöksyä pohjoiseen ja koittaa onneaan pakkasissa kääpiöitä vastaan. Moinen olisi silkkaa hulluutta, vain typerys lähtisi näin talven lähestyessä pohjoiseen haastamaan riitaa Ikolokin ja tuon kansan kanssa, joka oli tottunut elämään talvisessa ympäristössä.
Viinilasi kävi jälleen nousemaan kuninkaan huulille haltian kuunnellessa Nardurin mielipidettä asiaan. Pieni, nopea virne käväisi kasvoilla Aranin kuullessa sävyn, jolla sarvipuoli kävi puhumaan ihmisistä. Kyllä kuningas oli tietoinen kenraalinsa ihmisvihasta, mistä Aran oli kyllä mielissään. Hän itse kun ei pahemmin halunnut edes katsella ihmisiä lähellään - no, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta - ja halusi ainakin eliittiensä kantavan samaa kantaa hänen kanssaan. Aran ei todellakaan halunnut kuulla keneltäkään läheiseltään tai alaiseltaan minkäänlaisia ehdotuksia kompromissien tai rauhanneuvottelujen suhteen. Ihmiset piti saada pois Cryptistä, piste. Ja Aran aikoi tehdä kaikkensa saavuttaakseen tämän tavoitteensa.

"Suotta moisia pahoittelet" Aran kävi vastaamaan Nardurille tuon puheiden päätteeksi, kenraalin pahoitellessa kyvyttömyyttään tilanteen suhteen "Me kaikki olemme samassa tilanteessa, eikä kukaan meistä sitä yksin voi ratkaista...".
"Ihmisten ja kääpiöiden liittoa on kovin hankala käydä horjuttamaan... Toisaalta, nuori Scarlington ei jaa edesmenneiden kuninkaiden suhtautumista haltioihin, ehkä jalkapuolen periaatteet saattavat horjuttaa liittoa, mikäli Tornhelm ei nuoren Scarlingtonin kantaa hyväksy"
Haltia jatkoi myhäillen, kuulostaen turhankin tyytyväiseltä siihen, kuinka paljon tiesikään nykyisestä ihmisten hallitsijasta. Henry oli ollut typerä, naiivi poika ja oli sitä yhä. Ja Aran aikoi ottaa siitä kaiken hyödyn irti.
"Nyt voimme vain odottaa... " Aran kävi lisäämään vihreän katseen kääntyessä takaisin Nardurin puoleen "Anteeksi, en kutsunut sinua tänne puhumaan työasioista tai niinkään epämieluisista aiheista kuin mokomat torakat".
"Toisaalta, en tiedä onko meillä muutakaan puheenaihetta. En tunne sinua niin hyvin, henkilökohtaisesti... Olen vain tietoinen saavutuksistasi ja tekemisistäsi eliittinäni... Ja tekemisistäsi hovissani... Puhumattakaan huhuista porttikielloistasi tiettyihin paikkoihin kaupungissani"
Yllättävänkin kujeilevanvihjaileva virne kävi kohoamaan kuninkaan kasvoille viimeisen huomautuksen myötä, haltian kohottaessa pienesti kulmaansa samalla.

"Ehkä sinun pitäisi harkita kumppanin etsimistä, jottet moisissa paikoissa tuntisi tarvetta vierailla"
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: The loyal hand for only to you to use || Aksu!

ViestiKirjoittaja Vahti » 06 Joulu 2014, 00:39

Minotaurus ei nähnyt muuta tehtäväkseen tämän hetkisessä keskustelussa kuin nyökätä myötäillen Hänen armonsa vastaukselle Nardurin kyvyttömyydestä.
Hänen armonsa oli liian lempeä Nardurin kaltaiselle rujolle olennolle. Vaikkakin Hänen korkeutensa sanat olivat viisaat ja totuutta puhuen, kuten aina.
Kyllä eliittikenraali sen näki, että todellisuudessa tämä nykyinen tilanne sodassa ei ollut yksin kokonaan hänen syytään. Mutta... Se ei pyyhkinyt sitä tosiasiaa olemattomiin, että Nardur tunsi elämäntehtäväkseen selvittää kaikki mukulakivet heidän kuninkaansa tieltä. Oli kyse kuinka suuresta tai pienestä kivestä, ettei Hänen arvonsa jalat hipaisikaan niitä.
Sillä, olihan Nardur vannonut elämänsä kruunulle ja sen haltialle, Aran Althidon Cúthalionille, kun minotaurus oli vastaanottanut hänelle tarjotun eliittikenraalin viran. Ja sydämessään hän oli vannonut uskollisuuttaan vain ja yksinomaan kuningas Aran Althidon Cúthalionille, hänen pelastajalleen ja vapauttajalleen, jonka puolesta hän seisoi vaikka koko ihmisarmeijan edessä tai hyökkäisi yksin Klethin vuorelle.

Kuninkaan tieto ihmisten hallitsijan kiinnostuksesta haltioihin kyllä hieman yllätti puolisarvisen, joka kohotti katseensa lasistaan Hänen armoonsa.
Ihminen jok- Varmasti oli silläkin saastalla joitakin sairaita ajatuksia haltioita kohtaan, albiino ajattelin synkkänä, tukahduttaen jokaisen muistikuvan lapsuudestaan mikä pyrki pintaan. Ihmiset eivät olleet raivotautista, juoksussa olevaa rakkia kummempia. Jokainen niistä tätä maata saastallaan tahrivaa sontakasaa saisi kuolla pois! Hitaasti ja kivuliaasti huutaen tätä niin kutsuttua jumalaansa.
Mikään korkeammanvoiman olento tuskin ikinä vastaisi niin ala-arvoisten olentojen pyyntöihin...

Nardurin kuolemaa ihmisille vannovista ajatuksista veti takaisin todellisuuteen ja nykyhetkeen tämän minotauruksen jumaloiman olennon tyynnyttävä ääni, kalpeat silmät tarkentuen Häneen. Keskittyen vain noihin auringon lailla tulen valaistuksessa loistaviin hiuksiin, niiden kehystämiin kasvoihin jotka omasivat kaikkea mitä rujo ja eläimellinen minotaurus ei ollut. Lähes kokonaan oli albiino jälleen kerran jäänyt ihmettelemään tätä olentoa joka heidän luokseen oli sallittu, että Nardurilta jäi lähes ymmärtämättä, mitä Hänen armonsa puhui.
Lähes.
Tuntui kuin jäätyneen järven vettä olisi kaadettu ämpäritolkulla hänen päälleen, vaikkakin eliittikenraali Nardurin ilmeettömyys pysyi sinnikäästi nytkin. Katsoen Hänen armoaan joka ehdotti Nardurin hankkivan itselleen perheen.
Tuntuen kuin kurkku olisi kuivunut tässä välissä, minotaurus joi loput lasinsa sisällöstä, niellen ja miettien mitä vastaisi.
Tietenkin Hänen armonsa tiesi niistä tapauksista. Huolimatta siitä kuinka Nardur käytti joka kerta eri salanimiä ja katsoi ettei ainakaan kukaan tuttu häntä huomannut, tai kukaan erityisemmin häntä katsonut, sekä hän maksoi hyvin että asiat pidettäisiin salassa... Tietenkin kuningas Aran tietäisi mitä tapahtui Hänen valtakunnassaan.
Silti, kaikessa hölmöydessään, oli eliittikenraali toivonut että tämä puoli olisi ohittanut turvallisesti Hänen korkeutensa korvat.
"Kaikella kunnioituksella Teidän korkeutenne, en halaja ketään kumppanikseni", Nardur yritti vastata ja samalla säilyttää kasvonsa Hänen edessään. "Olen luopunut kyvystä saada jälkeläisiä, enkä... Jakaisi mielelläni veljeni kohtaloa siinä yrityksessä."
Se oli vaatinut kahden elävän olennon hengen, että Nardur ja hänen veljensä olivat ymmärtäneet, että he eivät voisi lisääntyä kenenkään toisen lajin edustajan kanssa. Minotaurukset... Eivät olleet helppoja synnyttää.
"Olin kyllä toivonut, että kyseiset huhut olisivat pysyneet kyseisissä paikoissa, kuten he mainostavat..." siinä oli sitten mennyt muutama kultaraha hukkaan.
"En tahtoisi joutua huonoon valoon Teidän edessänne, Teidän armonne. Haluan vain palvella ainoastaan Teitä", Nardur yritti selittää, ääni nöyränä ja vaatimattomana, katse alaspäin luotuna kuten palvelijalla. Koko hänen elämänsä, sen jälkeen kun hänen toinen puoliskonsa oli kuollut, Nardur ei nähnyt ketään muuta syynään elää.
Ei ketään muuta kuin Hänen armonsa.
Vahti
 

Re: The loyal hand for only to you to use || Aksu!

ViestiKirjoittaja Aksutar » 06 Joulu 2014, 01:22

Vinosti haltia kävi hymyilemään Nardurin mainitessa, ettei halunnut kumppania. Moiset sanat toivat vain mieleen kenraali Argenteuksen, joka ei myöskään pahemmin itselleen kumppania etsinyt, saatikka halunnut. Ihme porukkaa nämä suuret sorkkajalkaiset. Uutta tietoa kuitenkin oli Nardurin kyvyttömyys lisääntyä, jonka kenraali toi ilmi jokseenkin varovaisesti. Aran ei vastannut mitään albiinolle, katsoi tuota vain kovinkin lempeänymmärtäväisenä, nyökäten pienesti.
Aran itse ei tietänyt pahemmin mitään Nardurin veljestä. Kyllä hän oli kuullut tarinat minotauri veljeksistä, mutta valitettavasti kuningas ei koskaan sen pahemmin itse Nardurin veljeen ollut törmännyt. Ja no, jos totta puhuttiin, ei Arania edes kiinnostanut tuo edesmennyt veli. Häntä kiinnosti nyt Nardur.
"Hmmm. Ehkä he puhuvat totta. Ehkä he pitävätkin salaisuutensa... Mutta minulla on silmiä ympäri valtakuntaa... Ja sinä kenraali Rakas olet kovin... erottuvainen yksilö kansani joukossa" Kuningas näytti hetken kovinkin huvittuneelta, tuodessaan esille faktan siitä, kuinka sorkkajalka tosiaan erottui haltiamassasta kovinkin helposti.. Ei sitä tarvinnut kuin yhden tarkkasilmäisen vartijan oikealle kadun kulmalle ja saattoi jo saada kovinkin paljon tietoa irti. Ja no, vaikka itse kuninkaalle ei sitä tietoa suoraa kerrottaisi, saattoi hän sen aina toisten päästä urkkia tylsinä hetkinään, kun alamaistensa ajatuksiin tunkeutui.
"Meillä jokaisella on omat... tarpeemme. Joten, vierailusi moisissa paikoissa ei ole tuomittavaa" Joskin, Aran itse ei astuisi porttoloihin jalallaankaan. Eipä hänen tarvinnut, vain muutama luritteleva kehu ensimmäiselle palvelustytölle ja Aranilla oli seuraa yöksi... Ja no, saihan hän toisenkin sukupuolen edustajia houkuteltua mukaansa jos halusi. Kuninkaalla oli keinonsa, eikä hyvästä ulkonäöstä ollut kyllä yhtään haittaa siinä mielessä. Piti vain katsoa, että yhden yön huvit pitivät suunsa kiinni. Tosin, kuka moisia nyt uskoisi? Kuka uskoisi nuorta palvelustyttöä, joka väittäisi kuninkaan kanssa maanneen? Eihän heidän täydellinen kuninkaansa - joka oli naimisissa! - moisia tekisi....

"Haluat palvella ainoastaan minua?"
Aran kävi kuitenkin kysymään muka yllättyneenä. Kasvoilla lepäsi yhä se jokseenkin kujeileva, ehkä kenties pienesti vietteleväksi laskettava ilme, haltian tarkkaillessa nöyristeleväksi mennyttä sarvipuolta.
"Vain ja ainoastaan minua?" Kuningas jatkoi pyöritellessään viinilasia pienesti kädessään "Tarkoittaako tämä sitä, että tekisit mitä tahansa vuokseni?".
"Ihan mitä tahansa?" Viekas katse kävi tarkkailemaan entistä tarkemmin Nardurin kasvoja ja reaktioita. Aran tahtoi leikkiä ja leikkiä hän myös aikoi.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: The loyal hand for only to you to use || Aksu!

ViestiKirjoittaja Vahti » 06 Joulu 2014, 02:25

Noh, Nardurista itsestään se ei ollut sopivaa että hänen silmissään kaiken yläpuolella oleva Hänen armonsa oli saanut kuulla, että yksi Hänen eliittikenraaleistaan kävi bordelleissa. Maksamassa siitä että joku minotauruksen kanssa makaisi.
Varmaan olisi linnan hoveissa niitä jotka makaisivat karskin, korkeassa asemassa olevan soturin kanssa huolimatta tämän lajista. Nardur harvakseltaan tosin vastasi palvelusneitojen luritteluihin, varsinkin kun hän kaikkein eniten tarvitsi vaipua lihallisiin synteihin koska... Joskus hän ei kyennyt hillitsemään itseään. Minotauruksen vaistot iskivät, ja jotakin meni rikki. Ja haltiat olivat niin hauraita.
Joten mikä olisi helpointa, kuin mennä bordelliin missä orjia kohdeltiin esineinä. Sillä esineet, vahingoittuneet tai rikkikin menneet, saattoi korvat silmänkäänteessä rahassa. Eikä sen pahemmin ongelmia tullut tai seurannut. Vaikkakin, jotkut bordellit eivät ajatelleet omaavansa varaa albiino minotauruksen aiheuttamiin vahinkoihin, vaikkakin saivat korvauksen jälkeenpäin. Orjien hankkiminen bordelliin kun ei ollut aivan niin yksinkertaista, saatikka halpaa.

Kun kuningas Aran alkoi tiedustella minotauruksen esittämästä halusta palvella vain ja ainoastaan Häntä, Nardurin katse kohosi jälleen Häneen.
Tuntui melkein kuin haltioiden kuningas viattomilla kysymyksillään olisi kyseenalaistanut minotauruksen uskollisuutta, näyttäen niin yllättyneeltä. Ja se pisti kuin mehiläinen eliittikenraalin sielua.
Mitä tahansa, Hänen vuokseen. Nardur ei ikinä perääntyisi Hänen rinnaltaan niin kauan kuin Hän sallisi sen. Hän ja vain Hän oli ainoa asia mihin Nardur uskoi koko maailmassa. Kääpiöiden, haltioiden, ihmisten... Mitä tahansa jumalia tämä maailma omasikaan, hän kieltäisi ne kaikki ja kääntyisi vain Hänen puoleensa.
Ja tiedä sitten oliko se Hänen armonsa tarjoaman juoman vaikutusta, vai minotauruksen totuudenmukaisen sydämen takovaa rehellisyyttä, albiino ei pelännyt julistaa niin syvää uskollisuuttaan Hänen armolleen. Jos se oli mahdollistakaan, muuttuivat eliittikenraalin kasvot vakavimmaksi. Silmät tarkentuen noihin vehreisiin silmiin, joiden valoa eliittikenraali olisi valmis suojelemaan vaikka oman henkensä uhraten.
"Vain Teitä, Teidän armonne", eliittikenraali aloitti vakavasti. Hänen sydämensä löi voimakkaasti ja pakottaen.
"Tiedän että olen vain minotaurus, entinen orja... Mutta jos vain voin, haluan olla Teille hyödyllinen kaikin tavoin, miten ikinä toivottekaan. Teidän sananne ja toiveenne ovat minun lakini. Siinä missä joku epäröi tai kieltäytyy, minä teen sen Teidän vuoksenne. Enkä voi sietää sitä jos aiheutan teille pettymyksen."
Aina niin tyynen ja esimerkillisen minotaurus eliittikenraalin ääni kiihtyi mitä enemmän tämä puhui.
"Minulle Te olette ainoa oikea hallitsija koko Cryptin valtakunnalle. Pelastajamme, ainoa toivomme. Vaikka ette enää hallitsisi kruunua, pysyisin yhä vain Teille uskollisena. Syvin toiveeni on pysyä Teidän rinnallanne loppuun asti, ikinä perääntymättä, niin kauan kuin sallisitte minun seistä vierellänne, Teidän korkeutenne."

Mikään, mikään ei saisi nielemään juuri lausuttuja sanoja. Ei pahin kuolema koko maailmassa tai sielun ikuinen kadotus.
"En toivo mitään muuta, kuin antaa elämäni Teille, Teidän armonne..."
Se oli ehkä suurin tunnepurkaus, minkä Nardur oli kokenut pitkään aikaan. Ulkoisesti tämä ei tosin näkynyt kuin kiihkeänä tuntemuksena äsken niin elottoman kalpeissa silmissä. Tai kiihtymyksestä, huomaamattomasti kohoavasta rintakehästä. Tai kuinka välillä repaleiset sonninkorvat löivät paksun kaulan sivuja, äskeisestä tunnustuksestaan sekä helpottunut että hämmentynyt minotaurus tuijottaen kuningas Arania.
Mitä... Äsken tapahtui?
Vahti
 

Re: The loyal hand for only to you to use || Aksu!

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Joulu 2014, 21:21

Nardurin avautuminen tuli jokseenkin yllätyksenä haltialle. Kyllä hän oli tiennyt kuinka uskollinen sarvipuoli oli, mutta että tuo kykeni sen itse ilmaisemaan noinkin... intohimoisesti, yllätti monarkin täysin. Ei sillä, Aran piti kuulemastaan. Harvoin sitä kuuli kenenkään avautuvan noin, kertoen omistautuvansa kuninkaalle kaikilla mahdollisilla tavoilla. Ja koska itserakas persoona oli, tietenkin Aran piti siitä, kuinka Nardur kävi ylistämään haltiaa maasta taivaisiin. Se omahyväinen hymy hiipikin haltian kasvoille, siniverisen kuunnellessa täysin hiljaa kenraalinsa ylistävät sanat, edes harkitsematta keskeyttävänsä sonnia, nyt kun tuo kerrankin suunsa auki sai. Oliko Nardur kenties pidempäänkin odottanut tilaisuutta avautua näin - siltä se ainakin kuulosti - vai oliko tilanne vain ollut sopiva. Kenties alkoholikin oli iskenyt saman tien päähän? Siltä se ainakin vaikutti! Joskin Aran epäili, ettei tuon kokoinen sonni niin helposti humalaan päätynyt. Ei edes väkevillä.

Huulilla vieraillut viinilasi löysi tiensä jälleen sohvapöydälle, Aranin hymähtäessä pienesti Nardurin suljettua suunsa. Pienesti Aran koitti tyytyväistä hymyään peitellä kasvojen kääntyessä hetkeksi poispäin Nardurista, kuninkaan samalla käyden nojautumaan irti selkänojasta.
"Harvoin kuulen moisia sanoja keneltäkään..." Aran aloitti hymisten, samalla kun kävi availemaan sisätakkinsa nappeja ja lopulta kävi riisumaan mokoman pois päältä.
"Olen otettu sanoistasi. Arvostan niitä. Arvostan moista omistautumista. Se on ihailtavaa ja jotain, mitä toivoisinkin eliiteiltäni" haltia jatkoi paitaansa suoristellen, ennen kuin nojautui takaisin selkänojaan "Uusimpana eliittinä et ehkä ole vielä niin paljon tittelilläsi ehtinyt todistaa, mutta noiden sanojen myötä uskon, ettei sinun edes tarvitsisi".

"Joskin. Minulle teot puhuvat enemmän, mitä sanat" Siniverinen jatkoi pienesti virnuillen "olen lähdössä muutaman viikon päästä vierailulle piilopaikkaan. Haluan sinut mukaan matkalle, saat toimia henkivartijanani".
Totta kai kuninkaalla olisi oma saattueensa mukana, ei hän koskaan lähtenyt ilman sitä kaupungistaan, mutta nyt hän halusi Nardurin myös mukaan, eikä minotaurukselle annettu vaihtoehtoja kieltäytyä tästä pyynnöstä. Tai no, käskystä.
"Sitä ennen haluan kuitenkin tutustua sinuun vähän lähemmin" Virne kasvoilla kävi leviämään, samalla kun haltia kohotti kulmaansa pienesti, antaen täten selvästi vihjailevan vaikutelman sanoilleen.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: The loyal hand for only to you to use || Aksu!

ViestiKirjoittaja Vahti » 17 Joulu 2014, 00:20

Moisen hallitsemattoman ja siten perin vieraalta tuntuvan kiihkon jälkeen, suuri minotaurus ei kykenyt muuta kuin valahtamaan takaisin istumapaikalleen.
Kysyen itseltään miksi.
Mikä kaikkeuden nimessä oli riivannut hänet tekemään jotain niin harkitsematonta ja julkeaa?
Julkistaa nyt näin intiimisessä tilanteessa, vain hän ja monarkki, julistamaan intohimoaan Hänen korkeuttaan kohtaan? Ei, valehdellut ei Nardur ollut ainoassakaan sanassa jonka hän oli ääneen lausunut, vaan täynnä totuutta ja aitoutta sonnin sielusta. Hän olisi valmis mihin vain Hänen ylhäisyytensä toivojen mukaan. Mutta albiino ei voinut mitään sille hämmentyneisyydelle ja kuumottavalle tuntemuksella mitkä kohosivat vatsanpohjalta koko yläkehoon.
Voimakas sydän rinnassa yhä takoen moukarin lailla albiino kaatoi itselleen uuden lasillisen tummasta pullosta, pitäen katseensa alhaalla sen ajan kun Hänen armonsa reagoitsi hänen julistukseensa.
Typerän minotauruksen onneksi Hänen armonsa oli todentotta armollinen, vaikka eihän eliittikenraali ollut sitä koskaan epäillytkään.

Ja tietenkin Nardur ymmärsi että sanoistaan huolimatta Hänen jumaluutensa uskoi ennemmin tekoihin. Se oli viisasta, aivan kuten Häneltä saattoi odottaa.
Kuka tahansa saattoi sanoa ja lupailla mitä vain tilanteen pakottaessa, mutta puhtaasti vilpitön teko nousi esiin vain tositilanteessa näyttäen jokaisen todellisen luonteen.
Nardur ilahtui kuninkaansa esittämästä pyynnöstä turvata tätä Hänen matkansa aikana, sonnin katsahtaen Häneen ja laskien yläkehoaan pieneen kumarrukseen istualtaan: "Suotte minulle kunniaa, Teidän korkeutenne."
Tai ehkä se oli ollut ennemmin käsky Häneltä, mutta sarvipäälle jokainen sana Hänen suustaan oli hänelle yhtä kuin lait jotka tätä maailmankaikkeutta ohjastivat. Ja yhtä lailla Hänenkin aikomuksensa ja puheensa saattoivat olla hämmentäviä, sillä miten nyt minotauruksen tapainen yksimielinen olento saattoi ymmärtää jotakin niin ylimaallista: kun Hänen korkeutensa puhui Narduriin lähemmin tutustmisesta, kohotti eliittikenraali kasvonsa Hänen puoleensa kysyvinä.

Tämä oli ties jo kuinka moneskerta, kun Hän, tuo ihmeellisen siro ja ylenmaallisen kaunis olento, sai minotauruksen uppoamaan Hänen loistokkuuteensa.
Kuin hienommasta marmorista veistetty huulet niin koreaan hymyyn kohosivat, ja Hänen katseensa katsoi häneen noin tiiviisti, minotauruksen mielen täyttivät jälleen syntiset mielikuvat Hänestä. Miten hän saattoikaan, heidän monarkistaan joka oli heidän pelastajansa?
Eikö edes hänen eläimellisellä puolellaan ollut mitään häpeää sen rinnalla, kuinka paljon hän Hänen korkeuttaan palvoikaan?
Pitäen itsensä täysin rauhallisena ulkoisesti, ja kiittäen alakehonsa panssaria, minotaurus puhui matalalla äänellään: "Mitä ikinä toivottekaan... Teidän ylhäisyytenne, niin kerron sen. En salaa Teiltä mitään."
Paitsi ehkä synkimmät ajatukseni Teistä, mutta vain koska en haluaisi Teitä karkottaa luotani kun jo näin lähelle olen Teidän luoksenne sallittu. Sillä haluan vain palvella Teitä...
Viimeksi muokannut Vahti päivämäärä 17 Joulu 2014, 01:52, muokattu yhteensä 1 kerran
Vahti
 

Re: The loyal hand for only to you to use || Aksu!

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Joulu 2014, 01:18

Eipä Nardur käynyt mitään vastaan sanomaan Kuninkaan ehdotukselle, päinvastoin. Kenraali katsoi sen kunniana saada toimittaa noinkin tärkeää virkaa siniverisen matkalla. Aran luotti harvoihin henkilöihin, kun oli kyse hänen omasta hengestään ja turvallisuudesta, mutta nyt haltia oli valmis tekemään poikkeuksen ja luottamaan ehkä turhankin nopeasti siihen, että Nardur pitäisi kuninkaan turvassa, jos jotain sattuisi. Toisaalta, eipä hänellä ollut syytä epäillä. Olihan sarvipuoli sanoin ja teoin jo osoittanut uskollisuuttaan ja taitojaan. Ei tuolla turhaan eliitin titteliä nyt ollut!
Aran oli jo tovin tarkkaillut sorkkajalkaista, huomaten kyllä tuon katseen. Aran oli ennenkin nähnyt samankaltaisia katseita, mikä taas pisti haltian miettimään, mitä kenraalinsa pääkopassa oikeastaan liikkuikaan. Siinä missä Nardur tuntui turhankin intensiivisesti tuijottavan haltiaa, tarkkaili Aran alati toisen katsetta, pitäen samalla sen vinon, huvittuneen hymyn kasvoillaan.

Viinilasi vieraili jälleen huulilla Nardurin vakuutellessa, ettei salaisi kuninkaalta mitään. Sitä Aran epäili, jokaisella oli synkimmät salaisuutensa joista ei haluttu kertoa muille. Yleensä Aran sai kuitenkin tietää nuo salaisuudet... Tosin kerta kyseessä oli henkilö, jonka ajatuksia hän ei voinut lukea, saattaisi se salaisuuksien tonkiminen kestää aikansa.
"Pidätkö siitä?" Aran kävi yllättäen kysymään laskiessaan viinilasinsa takaisin alas, vilkaisten nyt harvinaisen merkittävästi sarvipuoleen "Pidätkö näkemästäsi?".
Jälleen kulma kävi kohoamaan merkittävän kysyvästi, Aranin hymähtäen pienesti.
"En ehkä voi lukea ajatuksiasi ja olet kovin kivikasvoinen muuten, mutta kyllä minä huomaan katseesi" Haltia jatkoi ja nousi yllättävänkin näppärästi ylös paikoiltaan, ottaen askeleen jos toisenkin lähemmäksi kolossia.

"Katso nyt kunnolla" Aran virnuili levitellessään käsiään pienesti, kuulostaen enemmänkin rohkaisevan yllyttävältä, kuin naljailevalta tai itseensä ottaneelta, mikä olisi saattanut olla jonkun toisen reaktio tässä tilanteessa.
Hitaan rauhallisesti, aina niin yhtä arvokkaasti kävi Aran jopa käännähtämään ympäri kenraalinsa edessä, ennen kuin otti sen viimeisen askeleen lähemmäksi sarvipuolta, jääden seisomaan jälleen ehkä turhankin lähelle minotaurusta.
"Kerro minulle, Nardur" hitaasti sanojensa lomasta Aran kävi nojautumaan lähemmäksi kenraalinsa rujoja kasvoja "Tahtoisitko myös koskea?".
Ei, ei tämä ollut ensimmäinen kerta kun Aran moista peliä lähti yllättäen, varoittamatta vetämään miespuolisen alamaisen kanssa. Juuri tällaisen pelleilyn johdosta hän ja kenraali Argenteus olivat aikanaan päätyneet jo nuorina pedin puolelle, Aranin ollessa se aloitteen tekevä osapuoli. Eipä Aran tällaisia leikkejä ihan jokaisen kanssa leikkinyt, tai jos leikki, niin ei välttämättä vienyt loppuun asti. Hän halusi härnätä ja riippuen vastapuolesta, arvioi haltia kuinka pitkälle leikkinsä veisi.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: The loyal hand for only to you to use || Aksu!

ViestiKirjoittaja Vahti » 17 Joulu 2014, 02:06

Kun Hänen korkeutensa kysyi pitikö Nardur siitä, minotauruksen pää hienosti nytkähti tämän heräten siitä transsista, mihin siro haltiaolento oli hänet vaivuttanut.
Vain herättääkseen sarvipään siitä niin yllättäen ja säikäyttäen eliittikenraalin tämän kiivaasti miettien oliko Hänen armonsa huomannut jotakin.
"En tiedä mis-" Nardur keskeytti, melkeinpä valehdellen Hänen armolleen päin kasvoja, kun monarkki keskeytti hänet ajoissa. Tarkentaen entisestään mitä Hän oli sanoillaan tarkoittanut. Kyllä, Hänen armonsa tiesi.
Ja minotauruksen mieli alkoi takellella, mikä oli mitä harvinaisin asia aina niin tyynessä ja järkevässä eliittikenraalissa. Mutta Nardurin pahin pelko teki sen, paikallaan patsaan tavoin istuvan minotauruksen yrittäen hätäisesti keksiä tekosyytä. Sopivaa selitystä, mitä tahansa että hän saisi estää yhden syvimmistä peloistaan toteutumasta.
Pelko siitä, että Hän tiesi niistä syntisistä katseista joita Nardur toisinaan huomaamattaan antoi, toiveikkaan intohimoisesti ja ihailevasti tarkkaillen Hänen jokaista liikettään kuten metsästäjä tarkkaili joutsenlinnun lipuamista järven pinnalla.
Hänen korkeutensa tuskin ikinä sallisi moista irstasta ja likaista olentoa hovissaan!

Nardur katsoi, ja katsoikin kunnolla, sillä mitään muuta hän ei siinä pystynyt tekemään jämähtäneenä kauhusta paikoilleen.
Hän ei voinut taistella tietään ulos tästä tilanteesta tai piilottaa sitä että hän, minotaurus Nardur, yksi haltioiden eliittikenraaleista, himoitsi Hänen kunnianarvoisan korkeuttaan. Joten ehkä pelosta ettei hän enää ikinä saisi nähdä Häntä, kalpeat silmät katsoivat tavallista enemmän aina niin tarkkaan kuinka Hänen armonsa pyörähti ympäri. Jokainen lantion keinahtava liike... Jalan sulokas siirto... Hiusten heijastus takkatulen valossa... Koreiden kankaiden alle peittyvän marmorisen ihon kauneus...
Ne vain pahensivat Nardurin toive kuvitelmia Hänestä, kuinka eliittikenraali saisi riisua Hänet hitain liikkein noiden kangaskerroksien alta... Nähdä, tuntea ja maistaa kaiken Hänestä, mennä niin pitkälle kuin...

Saattoi nähdä miten albiinon aatamin omena liikkui kun sarvipää nielaisi, tämän katse kulkien kaikkialla arvoisan kuninkaan keholla.
Nardur tunsi sen halun... Se mikä heräsi hänessä kun hän näki jotakin niin miellyttävää. Viattoman neidon suovan hänelle hymyn kadulla. Keveä kosketus käsivarrellaan haltian pyytäen hänen huomiotaan. Kaunis kasvoisen haltiasotilaan ihaileva katse seuraten hänen liikkeitään harjoituksissa...
Mutta Hänen äänensä ja katseensa ja pelkkä olemuksensa nyt... Se teki siitä halusta niin kivuliaan käskevän ja pakottavan että lasi uroksen vasemmassa kädessä melkein natisi puristuksissa.
Ei, hän ei voinut, hän ei saanut.
Tiesikö Hän mitä Hän teki hänelle kun nojasi noin lähelle, esittäen niin viattoman ja kutsuvan kysymyksen?
Terävä, lyhyt hengenveto raolla olevien huulien välistä kun minotaurus haki itsestään sitä kontrollia jolla saisi palavan pakotteensa alahaarniskassaan kuriin.
"Pyydän, Teidän korkeutenne", minotaurus lausui melkein kuiskaten, hänelle ollen vaikeaa saada sanottua mitään takeltelematta Hänelle. "Tappakaa minut. Tai käskekää viedä minut pois. En halua... Tahria teitä omilla synneilläni. Se ei olisi oikein Teitä kohtaan."
Erittäin niin hitaasti ja jäykästi vasenkäsi laski vielä puolillaan olevan juomalasin Nardurin vierelle huonekalulla.
"Kyllä, minä haluan Teitä. Olen siitä syvästi pahoillani ja vastaanotan minkä vain rangaistuksen määräätte minulle. Kunhan... Ette... En halua satuttaa Teitä, jos en kykene hillitsemään itseäni."
Älkää olko niin lähellä. Älkää esitelkö itseänne noin. Älkää kysykö haluanko koskea Teitä, sillä en ehkä voi lopettaa sitä siihen. Älkää ajako minua satuttamaan Teitä, vaikka haluaisin vain... Rakastaa. Teitä.
Vahti
 

Re: The loyal hand for only to you to use || Aksu!

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Joulu 2014, 02:43

// No niin no hei ehkä pieni K-merkintävaroitus moi //


Aran oli vähällä nauraa ääneen nähdessään minkälaisen reaktion tekonsa aiheuttivat kenraalissa. Hän oli osunut oikeaan, sarvipuolella oli jotain salattuja himoja monarkkia kohtaan! Tosin, eipä Aran siitä minotaurusta voinut syyttää, kun oli näin kovin nätti kokonaisuus. Kovin moni olisi tehnyt mitä vain saadakseen viettää yön Aranin kanssa ja siitäkös haltiakuningas piti. Juuri se ulkonäkö oli yksi niistä "salaisista aseista" joita Aran saattoi käyttää tilanteessa jos toisessakin.
Se naurahdus kuitenkin tukahdutettiin, sen sijaan suusta pääsi pieni, hymähtävä henkäys haltian tekemättä elettäkään perääntyäkseen Nardurin edestä. Katse tuijotti jälleen kovinkin tiiviisti kenraalin kasvoja, kolossin käydessä avaamaan suunsa kuiskaten. Kenraali pyysi viemään itsensä pois tai jopa tappamaan itsensä, kertoen ettei halunnut tahria siniveristä omilla synneillään. Voi kun Nardur vain tietäisi paremmin kuninkaansa salaisista leikeistä ja fetisseistä. Ehkä oli kuitenkin hyvä, ettei tuo tiennyt... vielä.

Nardur kävi kuitenkin myöntämään salaiset halunsa, vaatien kuitenkin rangaistusta moisista ajatuksista. Kenraali myös kertoi, ettei halunnut satuttaa haltiaa, mikäli ei syystä tai toisesta kykenisi itseään hillitsemään. Jälleen haltia oli lähellä nauraa, mutta hillitsi sen reaktion vain hymyilemällä. Katse kävi samalla kovinkin häpeilemättömästi tarkastelemaan minotauruksen kroppaa, haltian pysähtyessä kovinkin röyhkeästi hetkeksi tuijottamaan kenraalinsa syliä, ennen kuin katse takaisin tuon kasvoihin nousi pienen, huvittuneen henkäyksen myötä.
"Et halua satuttaa?" Aran avasi suunsa jälleen, samalla kun suoristautui Nardurin edessä "En usko, että sinusta olisi edes satuttamaan minua" haltia jatkoi nostaessaan toisen kätensä kenraalin hartialle, pakottaen tuota vaativan kevyesti nojautumaan hieman taemmas paikallaan.
Samalla Aran kävi myös astumaan lähemmäs kolossia, käyden kovinkin näppärän notkeasti istahtamaan sarvipuolen syliin. Mitään lupia kysymättä, mitään selvästikään häpeilemättä, siniverinen asetti oman sievän ahterinsa suuremman miehen syliin.
"Eikö tämä muka olisi hyvä luottamusharjoitus, kenraali rakas?" Aran jatkoi myhisten, samalla kun nojautui paremmin vasten sarvipuolta "Ethän halua tehdä mitään, mitä en pyydä. Ja minä en pyydä sinulta mitään, mitä en halua" kuningas lähes kehräsi vilkaistessaan Nardurin kasvojen puoleen, kovinkin virnuilevana.

"Meillä kaikilla on halumme ja tarpeemme, Nardur" Haltia toisti osin sanojaan, samalla kun toinen käsistä nousi ylös koskemaan kovinkin hellästi kenraalin poskea.
"Mitä jos... Antaisin sinulle luvan koskea... Ja käskisin sinun viihdyttää minua?" Siniverinen kuiskasi henkäisten, samalla pienesti, kiusaavan vaativasti työntäen lantiotaan vasten kenraalia.
Ei Aran tiennyt kuinka pitkälle Nardur olisi valmis menemään... Saatikka kuinka pitkälle Aran antaisi tuon mennä. Olihan tässä oma riskinsä, Aran todellakin jäisi voimassa toisessa Nardurille jos kenraali ei kyennytkään eläimellisiä halujaan hillitsemään, mutta toisaalta... Ehkä Aran luotti turhankin sokeasti sarvipuoleen.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: The loyal hand for only to you to use || K18

ViestiKirjoittaja Vahti » 17 Joulu 2014, 13:49

#ihan pikkuruinen sinne vaan niin ei viattomat huomaa ja sitten ne kärsii#

Nardur halusi uskoa sen olevan vain hänen omaa toiveikasta ja likaista mielikuvitustaan että Hänen korkeutensa katsoi häntä noin... Noin harkitsevana.
Sillä tietyllä tavalla kuin saattoi joku ilkikurinen neito katsoa haltianuorukaista miettien, olisiko toisesta täyttämään tietynlaisia vaatimuksia.
Asiaa pahensi se että minotaurus todella halusi täyttää Hänen korkeutensa vaatimukset, jotta pääsisi lähemmäksi Häntä.
Se oli kuin itsessään suuri rangaistus vain olla paikallaan ja hiljaa kärsiä omissa pakkomielteissään kun Hän oli näin lähellä. Niin lähellä kosketettavissa, otettavissa.
Ehkä... Kenties, Hänkin haluten myös eliittikenraalia omasta vuorostaan.
Rukoillen kaikkia jumalia Nardur toivoi ettei niin olisi, vaikka samalla hän sitä niin kovasti halusi, sillä tuskin hän enää kykenisi pitämään itseään täysin kurissa. Vahingossa sanoen tai tehden jotakin, mikä ajaisi Hänet pois jopa lopullisesti luotaan.
Sitä Nardur ei toivonut.

Sarvipää pudisti voimakkaasti päätään. Ei, hän ei halunnut satuttaa Häntä. Nardur ei antaisi sitä ikinä anteeksi itselleen.
Jo pelkkä kosketus, niin viaton kuin ohjaileva käsi olkapäällä, sai eliittikenraalin luimistamaan korvansa kaulaansa vasten ja hengitys kevyesti kiihtyneenä. Sydän hakaten kun kalpeat silmät tuijottivat Hänen korkeutensa kauniita kasvoja. Divaanin istuinpehmuketta vasten lasketut suuret kämmenet puristuen nyrkeiksi kun Hänen ohjaamanaan albiino nojautui hieman taaksepäin, Nardurin painaen ne istuinta vasten etteivät ne alkaisi toimia ennen hänen ajatuksenjuoksuaan.
Hänen piti pysyä rauhallisena ja-

Kumea, mielihyvästä värisevä ääni kantautui syvältä minotauruksen rinnasta kun Hän niin yllättäen istuutui pedon syliin. Painollaan lisäten painetta eliittikenraalin polttavalle haarovälille suojusten läpi.
Nardur nielaisi jälleen näkyvästi, peittelemättömästi katsoen sylissään olevaa esteettistä olentoa kuin ei olisi varma, miten toinen oli siihen yhtäkkiä ilmestynyt.
Ehkäpä tämä olikin vain unta.
Hyvää, suloisen kiduttavaa unta joiden jälkeen Nardur saattoi viettää sängyssään koko aamun nauttien tuosta polttavasta tunteesta. Mielessään leikitellen salaisilla toiveillaan Hänen korkeudestaan kunnes toi itsensä perin nautittavan mielihyvän huipennukseen omakätisesti.

"Niin, Teidän korkeutenne", sonnimies henkäisi, hetkeksi sulkien silmänsä pystyäkseen pitämään itsensä liikkumattomana Hänen allaan. Ja varsinkin kun Hän noin nojasi häntä vasten, valkeaturkkisen katse nauliintuneena täynnä polttavaa halua mutta myös suunnatonta pelkoa Häntä kohtaan.
Rakas...
Miten Nardur ei ollutkaan sitä aiemmin nähnyt, miten julma Hänen korkeutensa osasikaan olla käyttäen moisia kutsumanimiä niin siveällä suullaan että lempeät sanat tuntuivat lähes veitsen teräviltä? Eliittikenraali oli aina nähnyt Hänen kunnianarvoisan korkeutensa viattomuuden ja hyvyyden perikuvana, kuin neitsyen neidon.
Mutta kun katsoi monarkin jälkeläisiä tiesi kyllä että oli mahdotonta kuninkaan olevan niin puhtoinen, mutta mielikuvissaan sarvipää oli aina nähnyt Hänet sellaisena.
Tai sitten se oli vain eliittikenraalin omaa kieroutuneisuutta, väännellen Hänen armonsa viattomimmankin eleen niin... Niin kiihottavaksi.
Sillä tuskin mikään rikkoisisi niitä kuningas Arania maalailevia, ylistäviä mielikuvia ja ajatuksia joita minotaurus omasi Hänestä. Ei edes itse Hänen puheensa tai tekonsa, ehei. Kuningas Aran tulisi aina olemaan minotaurus eliittikenraalinsa mielessä ja sielussa ylimaallinen olento lähetettynä jumalten luota.

"Niin, Teidän korkeutenne", eliittikenraali toisti, huumaantuneena Hänen kätensä kosketuksesta, sarvipään nojaten kasvojaan sitä vasten jopa sydäntä särkevän kaipaavasti.
Ja jälleen Hän yllätti Nardurin, eikä tällä kertaa vain pelkällä sanalla tai teolla vaan samanaikaisesti.
Väkevä murahdus purkautui suuresta kolossista, joka vaistomaisesti keinautti lantiotaan Hänen kiusoitteluunsa vastaten. Nopeasti ja kärjistyvällä voimalla, mikä järkytti -tai ehkä ennemminkin tietoisuus kenelle- minotauruksen. Välittömästi tämän eleen jälkeen tämä kietoi kätensä Hänen ympärilleen pitääkseen Hänet tasapainossa sylissään.
Minotauruksen kehon reaktio oli ollut itse sen omistajalle niin yllättävä, että Nardur ei onnekseen tajunnut kehonsa nälkäistä halua Häntä kohtaan. Ajautuneena viettiensä ja kauan pidäteltyjen halujensa mukana minotaurus olisi hyvin voinut vaikka...

"Älkää..." minotaurus aloitti, katse poispäin Hänestä, mutta joutui nielaisemaan pitääkseen äänensä selkeänä Hänelle: "Pyydän, älkää tehkö noin... Yllättäviä liikkeitä."
Nardur ei pystynyt katsomaan Häneen, ei noin hävettävän tilanteen jälkeen. Mutta se ei estänyt hänen muuta kehoaan vastaamasta Hänen korkeutensa vaatimuksiin ja ehdotuksiin.
Kädet, jotka olivat tarttuneet Hänen kehostaan putoamisen estämäksi, eivät irrottautuneet. Päinvastoin, vasenkäsi joka oli haltiakuninkaan vastakkaisella olkapäällä, muutti otettaan jämerästä hyvin lempeäksi. Jopa anteeksipyytävästi pienin elein hieroen tarttuma kohtaa jos äkillinen tarttuminen oli Häneen koskenut.
Oikeakäsi taas oli vastakkaisella lantion sivulla, tunnustelevin kosketuksin hieroen kankaiden läpi.
Minotaurus oli kuin ei olisi huomannutkaan kätensä omatoimisuutta Hänen korkeutensa keholla, mutta todellisuudessa hän oli hyvin tietoinen, miten hänen sormenpäänsä yrittivät löytää jonkinmoista kohtaa missä kangas ei peittäisi Hänen armonsa täydellistä ihoa. Kuumuus tuntui levinneen eliittikenraalin alakehosta, kohoten yläkehoa pitkin kasvoillekin.
Pyydän, lyökää minua. Sanokaa ei, kieltäkää, haukkukaa, mitä vain jos... Jos ette halua, tätä. Minua.
Vahti
 

Re: The loyal hand for only to you to use || K18

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Joulu 2014, 00:50

// silleen hups kuinkas sitten kävikään //

Vaikkei kenraalinsa ajatuksia pystynytkään lukemaan, Aran luotti kolossin sanaan - tai päänpudisteluun - siitä, ettei tuo todellakaan halunnut satuttaa kuningastaan. Jos haltia olisi tiennyt kuinka paljon tuo rujo, massiivinen kenraali oikeasti palvoikaan häntä, olisi Aran saattanut olla huomattavasti suorasukaisempi, vaikka jo tämäkin veto oli kovin, kovin suorasukaista. Aran ei kuitenkaan näyttänyt välittävän siitä, mahtoiko kenraali kenties pitää tätä sopivana vai ei. Ainakaan kolossi ei käynyt häntä työntämään pois luotaan, mikä olisi kyllä ollut ymmärrettävä - joskaan ei hyväksyttävä, näin Aranin mielestä - reaktio tilanteeseen. Siniverinen otti kuitenkin tietoisen riskin, jonka saattoi pistää ehkä pienen nousuhumalan piikkiin. Ei Aran kuitenkaan myöntänyt olevansa niin humalassa, että alkoholilla olisi ollut mitään tekemistä tämän vedon kanssa. Ei hän nyt lasillisesta humaltunut, haltiaviiniä tai ei.

Jokainen henkäys ja suurempi reaktio Nardurissa sai siromman osapuolen virnuilemaan itsekseen, haltian käydessä kulmiensa alta tarkkailemaan minotauruksen kasvoja. Eliitin poskelle nostettu käsi kävi silittelemään rujoa kasvonpuoliskoa entistä paremmin, sarvipuolen puskiessa kasvojaan vasten haltian kättä kovinkin kaipaavaisesti. Aran saattoi vain aavistella kuinka suuria tunteita tämä suhteellisen tuntematon henkilö häneen omasi. Nardur ei todellakaan ollut ensimmäinen ja tuskin viimeinen, joka haltiaa palvoi kuin jumalaa.
Terävä, huokauksen ja ynähdyksen välimuoto kävi karkaamaan haltian suusta sarvipuolen käydessä vastaamaan siniverisen kiusoitteluun lantionkeinautuksellaan. Myös kolossin kädet kävivät nousemaan vasten haltian kehoa välittömästi moisen väkevän yllättävän reaktion myötä, mikä sai Aranin hymyilemään entistä tyytyväisempänä. Ilman Nardurin otetta, olisi haltia todennäköisesti lentänytkin moisen johdosta kenraalin sylistä. Haltia kävi kuitenkin kovin tyytyväisenä ja jopa kiusoittelevan hengittämään vasten sarvipuolen kaulaa, kuunnellessaan kuinka sorkkajalka pyysi, ettei siniverinen tekisi noin... yllättäviä liikkeitä.

Aran naurahti pienesti. Hän oli olettanut, että Nardur pyytäisi häntä lopettamaan tai poistumaan, mutta sen sijaan pyyntö oli olla tekemättä yllättäviä liikkeitä. Kyllä Aran tiesi miksi moinen liike oli saanut sarvipuolessa aikaan moisen reaktion, ei hän tyhmä ollut.
Nardurin kosketukset saivat haltian kuitenkin hymisemään muutamaan otteeseen kovinkin tyytyväisenä, samalla kun siniverinen pienesti, lähinnä kiusoittelevasti kiehnäsi sarvipuolen sylissä.
"Eliittinä, kenraalina, sotilaana sinun pitäisi osata varautua yllättäviin liikkeisiin" Aran kävi kehräämään puskiessaan samalla pienesti kasvojaan vasten kolossin huivin peittämää kaulaa "Joskin, ehkä tämä tilanne on muutenkin kovin... Odottamaton".
Toinen siniverisen käsistä yhä silitteli kenraalin poskea, välillä eksyen tuon päänsyrjälle ja niskan puolelle. Oikeanpuoleinen käsi taas kävi laskeutumaan hivelemään pienesti kenraalin oikeaa kättä, joka vastakkaiselle lantiolle oli laskeutunut. Kauaa se käsi ei kuitenkaan Nardurin käsivartta hivellyt, kun haltia kävi nostamaan omaa paitaansa sen verran, että sai sorkkajalkaisen käden ujutettua vaatekerroksiensa alle. Kankaita nostanut käsi nousukin nopeasti ohjaamaan kenraalin käden ylemmäs haltian sirolla keholla, suorastaan rohkaisten sarvipuolta koskemaan kuninkaallisen ihoa vaatteiden alla.

"Jos kertoisin..." Aran aloitti miellyttävästi myhäillen "Että tahtoisin sinun ottavan minut nyt, tekisitkö niin?"
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: The loyal hand for only to you to use || K18

ViestiKirjoittaja Vahti » 18 Joulu 2014, 01:51

Kosketuksien alla iho värähdellen, hengitys pinnallisemmaksi muuttuneena ja vaimeita, lyhyitä murahduksia irtaantuen minotauruksesta Nardur kesti moista kiusoittelua Hänen korkeudeltaan.
Kun Hän kiehnäsi häntä vasten tai kosketteli, puhuen niin vihjailevia asioita tuolla suostuttelevalla äänellään.
Vaarallisia leikkejä, olisi eliittikenraali varoittanut, jos olisi ollut yhtään enempää oman itsensä herra. Mutta nyt metsäpalon lailla nopeasti leviävän ja voimistuvan eläimellisen halun syrjäyttäessä ne käyttäytymisetiketit ja itsehillitsemistekniikat, joita minotaurus opetteli vuosia ottoisänsä opastuksella... Mitään muuta ei eliittikenraali kai ollutkaan kun kaikki nuo sivistyneisyyden symbolit hänestä riisuttiin, kaiken sen alla ollen vain yhtä Herraansa totteleva peto mikä teki mitä tahansa Herransa pyynnöstä. Jotta saisi edes keveän kosketuksen Häneltä.

Minotaurus oli kuin suuri marionettinukke Hänen käsissään sillä hetkellä, suuren olennon tullen vaivattomasti suostuttelevien kosketuksien ja sanojen ohjailemaksi. Pitkiä, hitaita ja nautiskelevia hengenvetoja päästellen kun nojasi Hänen kosketuksiinsa, nauttien niistä. Silmät sulkeutuen välillä kiinni kuin uneksivalla.
Kädet haltiakuninkaan keholla käyden hitaasti rohkeimmaksi ja uteliaimmaksi, välillä epärytmikkäässä tahdissa albiinon lantio kohoillen aaltomaisesti Häntä vasten.
Ehkä parempi näin, antaa minotaurukselle nyt leivänmuruja jotta tämän nälkä pysyisi jotenkin hallinnassa, kuin tarjota koko leipää nälkäiselle suulle.
Nardur niin kovasti halusi Hänen korkeuttaan että kun Hän ohjaili kolossin kämmenen vaatteidensa alle, koskettamaan syntisen täydellistä ihoa, minotaurus päästi perin tyytyväisen ja pitkän, kiihottumisestaan selkeästi kertovan äänen. Arpinen käsi vaatteiden alla silitellen ihoa sormenpäillään rohkeasti, kun kiihtymyksestä samettuneet silmät katselivat Hänen kasvojaan.
Miten Nardur saattoi ikinä ollakaan niin onnekas, saaden palvella Häntä, koko kehollaan niin monin tavoin...
Huulensa tuntuen kuivilta sarvipää kostutti niitä kielenpäällään, nielaisten jälleen kun tuntemukset alahaarniskan alla olivat huumaavan nautiskelun ja suloisen kivun välillä.

Kunnian arvoisan kuninkaan selkäpuolelle eksyneet sormet liukuivat Hänen jumalallisen kehonsa etupuolelle, herkästi tunnustellen täydellisiä muotoja joista sonnimies oli saanut nähdä vilauksen.
"Kyllä, Teidän armonne", eliittikenraali vastasi, nyt tosin epäröimättä toisin kuin aiemmin, katsoessaan suoraan monarkin silmiin.
"Osoittaisin Teille, kuinka paljon Teitä jumaloin. Kuinka vain Te olette minun syyni olla olemassa, toteuttaen Teidän pienimmätkin toiveet... Haluan olla vain Teidän palvelijanne, käytettävänä miten ikinä toivoisitte."
Minotauruksen lantio kohosivat tällä kertaa hallitulla voimalla, hitaasti ja pitkittäen tuskallisen ihanaa painetta sarvipään enemmän kuin valmiilla miehuudella. Eliittikenraali tukahdutti kumean murahduksensa.
"Vaikka sitten huomioiden vain Teidän vaatimuksenne."
Kuinka ovela Hän olikaan, saaden Nardurin nauttimaan tästä kivuliaasta kidutuksesta, taiteillen itsehillinnän ja kontrollin menettämisen välillä. Nautinnon ja kivun, tarpeen ja täyttymisen.
Vahti
 

Re: The loyal hand for only to you to use || K18

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Joulu 2014, 23:12

Siniverinen kävi silkkaa ilkeyttään henkäilemään lempeänhuokailevasti kolossin käydessä pikkuhiljaa rohkeammin haltian kehoa koskettelemaan. Eipä Nardurin lanteenliikekään jäänyt haltialta huomaamatta, Aranin ollessa turhankin tyytyväinen tilanteeseen. Sillä sairaan kierolla tavallaan haltia sai kiksejä siitä, mitä aiheutti silkalla läsnäolollaan minotaurukselle. Ehkä myös se kiero mieli kävi omalla tavallaan kiihottumaan tilanteesta, haltian aluksi ajatellen vain vähän kiusata, koetella kenraalia, mutta nyt kun aiheeseen paremmin oli syvennytty, alkoi tilanne Aranista tuntumaan kummankin... houkuttelevalta. Ehkä syynä oli juuri tuo turhankin vihjaileva lanneliike kenraalilta, tai sitten kolossin kädet, jotka saivat ihon kosketuksen alla värähtämään kerran jos toisenkin.
Katse seuraili yhä kolossin kasvoja, haltian käydessä nyt kerran jos toisenkin myötäilemään Nardurin lantion liikkeitä, painautuen kiusoittelevasti paremmin vasten sarvipuolta aina kun tuon lantio kävi työntymään siniverisen puoleen.

Kenraalin sanat saivat haltian naurahtamaan huokaisten, samalla kun katse soi vastauksen kolossin katseeseen. Hetken Aran näytti jopa turhankin mietteliäältä, kunnes pienesti hymähtäen kävi tarttumaan kiinni Nardurin käsistä.
"Selvä" Haltia kävi hymähtämään työntäen Nardurin kädet irti itsestään ja pakotti itsensä ylös, pois pedon sylistä.
"Riisu" Oli seuraava käsky haltialta, joka kävi rauhallisenpitkin askelein kävelemään ovelle, käyden nopeasti vääntämään avaimella lukon kiinni. Eihän hän halunnut huoneeseen säntäävän ketään ylimääräistä, jos pidemmälle edettiin. Joskin, kovin harva uskalsi tulla ilman lupaa huoneeseen, jossa kuningas oli. Poikkeuksia kuitenkin löytyi.
"Saat luvan todistaa sanasi" Aran jatkoi kävellessään takaisin päin, askeleen kuitenkin vieden lopulta läheiselle pöydälle. Kovinkin häpeilemättömästi siniverinen kävi kepeästi hypähtämään pöydänreunalle istumaan, levitellen jälleen pienesti käsiään, aivan kuin kutsuna kolossille tulla lähemmäksi. Käydä käsiksi. Kasvoilla lepäsi nyt se sama virne, jota sävytti kuitenkin pieni haastavuuden tuntuma, haltian tuijottaessa kovinkin kutsuvanhaastavasti sarvipuolta.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: The loyal hand for only to you to use || K18

ViestiKirjoittaja Vahti » 19 Joulu 2014, 00:23

Pienimmänkin yksityiskohdan, kuten Hänen kevyet huokauksensa, lantionsa liike tai miltä tuntui sormien alla tai miten muistettava Hänen ominaistuoksunsa oli, Nardur laittoi syvälle muistiinsa.
Vaalittavaksi iäksi tästä unenmoisesta, täydellisestä tilaisuudesta jossa minotaurus saattoi näin vapaasti osoittaan tunteitaan Häntä kohtaan. Hänen korkeutensa oli liian ymmärtäväinen, liian lempeä antaen jotakin näin arvokasta pahaiselle minotaurukselle. Palvoa Häntä näin intiimisti...
Liekö siis ihme, että sillä hetkellä kaiken intohimon ja tarpeiden alla Nardur myös pelkäsi? Peläten että tämä oli sitä miltä tuntuikin: unta, mistä hän pian havahtuisi pakottavan tarpeen kanssa joka ei helpolla sammuisi. Joten hänen oli syytä nauttia tästä kaikesta niin paljon kuin saattoi Hänen rajoituksien osoittamana.

Kalpeat silmät tarkkailivatkin noita kasvoja, niiden otsalle muodustavaa vienoa ryppyä ja noiden syvien silmien siristystä kun Hän alkoi miettiä Nardurin sanojen jälkeen.
Hänen korkeutensa näytti viisaalta, kuten aina, mutta sillä hetkellä, ehkä johtuen tilanteen kuumentuneesta tunnelmasta, Hänen pohtiva olemuksensa vain voimisti minotauruksen tuntemuksia Häntä kohtaan.
Albiino päästi pehmeän mörähdyksen ja vei kätensä Hänen korkeutensa alle, puristaen keveästi Hänen takapuolensa muotoja. Sonnimies odotti Hänen korkeutensa reaktiota, eliittikenraalin tuntien olonsa sekä rohkeaksi että hermostuneeksi, odottaen sitä hetkeä kun Hän sanoisi, että nyt riitti.
Minotaurus rukoili, että toinen ei ihan vielä lausuisi noita julmia sanoja sieviltä huuliltaan ihan vielä. Oli vielä niin paljon kaikkea mitä Nardur halusi tunnustella, maistaa, nähdä ja haista Hänestä.
Hän oli täydellinen, korvaamaton jumalainen olento josta nauttiminen oli silkkaa etuoikeutta kenelle tahansa.

Kiihkeäksi kohonneen mielen kestikin hetken aikaa ymmärtää mitä oli tapahtunut, kun hetki sitten Nardurin sylissä ollut hallitsija oli kadonnut hänen sylistään, hänen kosketukseltaan, antaen seuraavan määräyksensä.
Valkea peto tuijottikin Hänen korkeuttaan hetken epäuskoisena, kun Hän keveästi asteli ovelle lukitsemaan sen, kuin painottaen määräystään.
Mutta sekään ei aivan ollut tarpeeksi vakuuttamaan albiinoa, joka kuitenkin nousi divaanilta koko pituuteensa, katse koko ajan Hänessä. Kuin odottaen minä hetkenä Hänen toteavan käskynsä olleen vain testi, keino leikkiä eliittikenraalin kustannuksella.
Oi miten julmaa se olisikaan ollut, huolimatta siitä mitä minotaurus oli hetki sitten sanonut. Niin ihanan julma Hänen korkeutensa osasi olla, tuo viekas olento.
Nardur seisoi ja tuijotti yhä kun Hänen armonsa asettui pöydälle istumaan, häntä takaisin katsoen.
Todenneena, että Nardur saisi luvan todistaa sanansa, jälleen. Tilanne toi mieleen sen hetken kun Hänen korkeutensa oli tuntunut kyseenalaistavan Nardurin uskollisuuden kruunua ja Häntä kohtaan.
Ja kuten silloin, minotaurus oli valmis vaikka nöyrtymään Hänen edessään, jos sarvipään uskollisuuden ja sanojen todistaminen sitä vaati.

Nardur piti lähes poikkeuksetta haarniskaansa ja aseitaan, missä ikinä olikaan tai minne menossa. Jopa juhlatilaisuuksissa minne hänen toivottiin tulevan, hän piti haarniskaansa räätälöidyn puvun alla, uskollinen miekkansa ja edesmenneen veljensä nyrkkirauta mukanaan.
Minotaurus oli kai vainoharhainen sillä tavalla: koskaan ei tiennyt, milloin ja mistä hyökkäys tulisi.
Riisuen haarniskansa vain kotonaan nukkuessa, tai valmistautuessaan nauttimaan lihallisista nautinnoista.
Nyt hän alkoi riisua ylähaarniskaansa, tottunein ja varmoin elein, vaikka hänen katseensa kuningas Aranissa oli varovainen ja epävarma.
Yläkehon metallinen, kaksiosainen haarniska puolittain pudotettiin pehmeästi lattialle kun eliittikenraali alkoi lähestyä kiireettömästi Hänen korkeuttaan kohti.
Aseet riisuttiin, symbolinen metallikangasvyö aukaisten ja pudottaen myöskin yhtä koruttomasti. Millään... Millään noista ei ollut mitään väliä, vaikka sotilaan kallein aarre sanottiinkin yleensä olevan juuri hänen aseensa ja haarniskansa. Mutta niiden mikä tahansa arvo sumeni Hänen armonsa edessä.
"Oletteko... Te varma, Teidän armonne?" Nardur kysyi äänensä värähtäen niin kiihkosta kuin epäröinnistä, riisuen käsiensä suojukset ja antaen niiden tippua lattialle. Kangasnaamio, hän ei ollut muuten hetkeen tuntenut oloaan niin tukalaksi ilman sitä...
Hänen mielensä tosin jo alkaen täyttyä jälleen pelkästä halusta, katsellen täydellistä olentoa pöydällä, tarjoten itseään niin...
Sarvipää päästi perin helpottuneen ja nautinnollisen, syvän kurkkuäänen kun hänen alakehoaan peittävä suojus viimein hellitti: minotauruksen vetäen sen pois ja värähtäen, kun jo valmis miehuutensa pääsi vapaaksi paineen helittäen.
Enää omaten yllään reisi-, polvi- ja nilkkasuojansa, minotaurus seisahtui aivan pöydän reunalle, kumartuen keveästi nojaamaan käsillään pöydän reunoja vasten.
Katsellen ja tarkkaillen Häntä, jonka yksinomaan ansiosta oli Nardurin kovin tukala olotila.
Vahti
 

Re: The loyal hand for only to you to use || K18

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Joulu 2014, 04:01

Pöydälle istahdettuaan Aran kävi tarkkailemaan Narduria. Tuolla kesti heti toimeenpanna kuninkaan käsky riisuutumisesta, mutta loppupeleissä ei minotaurus pistänyt vastaan, ainakaan sanallisesti. Häpeilemättä haltia katseli kolossia, joka kävi riisumaan panssarinsa pois kroppaansa verhoamasta. Ja Aran katsoi, koko tuon ajan, tehden harvinaisen selväksi että katseellaan mittaili ja arvioi sarvipuolen kroppaa ja miehuutta siinä esityksestä nauttiessaan.
Nardur oli selvästi valmis, mikä nosti päähän ajatuksen siitä, että siniverinen kävisi nyt vain kylmästi toivottamaan hyvät yöt kenraalilleen ja poistuisi paikalta. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun Aran niin olisi tehnyt neidon jos miehenkin kanssa. Ei hän ihan jokaisen kanssa alkanut pidemmälle leikkejään viemään, rajansa ja vaatimuksensa hänelläkin oli. Mutta... Ehkä se oli eliitin koko, joka kiehtoi kenraaliin verrattuna siroa haltiaa. Aran kun yleensä oli se dominoiva osapuoli, jos petikumppanina toinen haltia oli. Mutta... Ehkä jollain kierolla tavalla Aran halusi toisinaan olla se dominoitava osapuoli. Eikä siihen tehtävään kelpuutettu ihan ketä tahansa, tälläkin hetkellä ainoa moinen kumppani taisi olla Argenteus.

Sonnin askeltaessa lähemmäksi nosti haltia katseensa tuon kasvoihin, näyttäen turhankin tyytyväiseltä hymyillessään sarvipuolen edessä. Siinä missä Nardur kumartui nojaamaan pöydän reunoja vasten, kävi Aran nojautumaan hieman kauemmaksi kenraalista, kohottaen toista kulmaansa.
"Kyseenalaistatko sinä minun käskyjäni, Nardur?" Aran kävi viimein vastaamaan sarvipuolen kyselyihin siitä, oliko haltia varma siitä, mitä teki.
"uskotko etten tiedä, mitä olen tekemässä?" Haltia jatkoi kehräämistään samalla kun kävi toisella kädellään availemaan hitaasti omaa vyötään.
"Niin kauan kuin sinä pidät itsesi aisoissa ja tottelet käskyjäni, kaikki on niin kuin haluan" Vyön avannut käsi nousi sanojen myötä kevyesti koskettamaan Nardurin rintakehää, siniverisen käydessä kevyesti sormenpäillään silittelemään kolossia.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Kuninkaan sali

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron