Sinun suurin ihailijasi


Kuninkaan Sali on korein kaikista huoneista, mitä linnasta löytyy. Vaalea, valtava Sali avautuu hopeisten ovien takaa. Keskellä salia sijaitsee valtaistuin koroke, jolla on itse kuninkaanvaltaistuin ja tuon puolisolle tarkoitettu istuin. Kuninkaanvaltaistuin on näistä kahdesta koreampi, kauniimpi, mutta puolisonistuin on myös nätti ja näyttävä. Salista löytyy penkkirivistöjä valtaistuinkorokkeen ympäriltä. Valtaistuimen selkäpuolella sijaitsevat istuimet ovat tarkoitettu kuninkaan omille luottomiehille ja kenraaleille.
Sali on muutenkin tilava, sillä sitä tehdessä on otettu huomioon suuremmatkin vierailijat. Salin takaseinällä on kaksi ovea, joista toinen vie yksityiseen ruokailuhuoneeseen ja toinen pieneen kokoushuoneeseen.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Elo 24, 2015 3:01

Re: Sinun suurin ihailijasi

Oiva mahdollisuus?! Darius oli parahtaa ääneen kuullessaan siskonsa sanat, mutta sai pidettyä ne mölyt mahassaan. Voi kuinka Delia tietäisikin, millaiset "välit" Haukansilmäisellä kenraalilla ja Oraakkelilla olivat. Kenraali ei olisi halunnut olla missään tekemisissä sen liskon kanssa - ei edes näin välikäden kautta! Darius oli niin tyrmistynyt, ettei saanut muodostettua mitään järkevää sanottavaa tähän hätään. Eikä kyllä muutenkaan olisi ehättänyt, kun poika vieressä kävi kirjaimellisesti kiljahtamaan, saaden kenraalin hätkähtämään lähes huomaamattomasti, siinä missä Aran katsahti Aaronin puoleen kärttyisänä ja Arathet puolestaan kysyvänä, peläten että Aaronilla olisi ollut suurempikin hätä. Mutta ei, sen sijaan poika näytti olevan täpinöissään, hyvä että nahoissaan pysyi. Darius katsoi nuorukaista kysyvän järkyttyneenä tuon puhuessa oraakkelista "kivikasana" ja kertoi tuon tienneen jotain. Siinä samalla poika kaiveli jotain taskuistaan esille, ojentaen lopulta paperinpalan kenraalin puoleen. Dariuksen ei edes tarvinnut kääntyä paremmin paperia kohden saatikka kumartua lähemmäs, tai ottaa paperia omiin käsiinsä, nähdäkseen sen mitä paperilla oli - ei häntä turhaan kutsuttu Haukansilmäksi. Jo vanhentunut kuva kenraali Winderistä tuon nimen kera. Kuva, jota juuri nuorilla pojilla - ja joskus tytöilläkin, tosin yleensä täysin eri syystä... - pyöri. Pojat kun tuppasivat keräilemään kuvia sotasankareista ja kenraaleista, mikäli itse mielivät armeijaan liittyä. Ne olivat keräilykohteita, jotka kohottivat taistelutahtoa ja jonkinlaista propagandaa jopa nuorten keskuudessa... Darius ei koskaan ollut varsinaisesti välittänyt moisista, mutta ei hän voinut mitenkään estääkään tuollaisen ilmiön leviämistä.

Selväksi kuitenkin kävi, että kyseinen nuorimies oli yksi näitä "suuria ihailijoita". Ja juuri sillä hetkellä Darius oli valmis juoksemaan salista ulos takaisin niiden hovineitojen seuraan. Mitä vain, vaikka ne hovineidon, kunhan ei fanaattisia ihailijoita! Hitto vie, Winder menisi vaikka ottamaan uudemman kerran turpiinsa Fritziltä ja siltä temppeliherralta samanaikaisesti, jos tuon pojan kanssa ei tarvitsisi tämän enempää olla samassa tilassa!
"Minä---mit--- ei!", Darius aloitti nyt viimein, kääntäen katseensa Aranin puoleen, "Ei minulla oli halua, aikaa saatikka osaamista kouluttaa lapsia, Teidän Korkeutenne! Kuiskaus on muutenkin kiireinen ja vajaa--"
"Vajaa todellakin", Aran hymähti kesken kaiken Winderin puheen, tarkoittamatta varsinaisesti sitä miehitysvajautta, mikä Kuiskausta vaivasi viimeaikaisten menetysten myötä. Ehkä ei ollut paras mahdollinen idea alkaa Dariusta tai tuon joukkoja mollaamaan nyt Delian kuullen, mutta päänsärky alkoi olla jo niin sietämätön, ettei kuningasta huvittanut olla enää kovin mukava. Eipä hän kyllä muutenkaan mukavaa yrittänyt esittää tässä seurassa...

"Meillä on kiire uusien sotilaiden suhteen - puhumattakaan tehtävistä joihin meitä määräätte jatkuvasti! En minä voi muita velvollisuuksiani hylätä vain, koska yksi kakara haluaa koulutuksen, jonka joku muukin voisi antaa!", Darius jatkoi astetta kärttyisämpänä Aranin sanojen myötä.
"Otat hänet mukaan muiden sotilaiden mukaan, katsot hänen tarpeensa vain paremmin täyteen mitä muiden", Aran vastasi.
"Mutt---"
"Winder"
, Aran jatkoi, hiljentäen kenraalinsa jälleen, "Olisitko niin kiltti ja sulkisit suusi? Päätös on tehty ja pysyy, Sinä katsot Aaronille koulutuksen ja pidät sillä minut ja Oraakkelin tyytyväisenä".
"Sitä paitsi pojalla on yhteisiä intressejä kanssasi"
, Aran jatkoi jokseenkin tuskaisesti naurahtaen, "Pitää lohikäärmeistä melkein yhtä paljon kuin sinä! On jopa ratsastanut moisilla - aivan kuten sinäkin, vähän eri tavalla tosin. Olette molemmat myös yksiä kapinallisia - Aaron sopii siis enemmän kuin paremmin Kuiskauksen riveihin".
Darius ei voinut pitää aiheesta, jonka kuningas otti esille. Kenraali pysyi nyt täysin hiljaa, tuijottaen vain kulmiensa alta varoittavasti kuningasta, toivoen ettei tuo nyt tämän enempää lähtisi vihjailemaan mitään siitä "ratsastamisesta".
"Voit ottaa hänet vaikka mukaasi, kun vapaa-aikaasi pohjoisemmas aroille menet viettämään. Siinä kylässä varmasti suhtauduttaisiin Oraakkelin Sanansaattajaan paljon asiallisemmin, mitä sinä juuri nyt", Aran jatkoi virnistäen, tietäen kyllä kuinka Darius vihasi hänen vihjailuleikkiään näin Delian läsnä ollessa.
"Nyt, poistukaa. Darius katso Aaron sisään tuvillesi ja katsokin, että hoidat hommasi kunnolla. Minulla ei ole teille enää mitään sanottavaa", Aran tokaisi viimein, samalla kun istui alas valtaistuimelle pienesti ohimoaan hieromaan.
Arathet oli seurannut vierestä hiljaa tilannetta, ihmetellen välistä mitä Aran kaikilla kommenteillaan oli tarkoittanut, mutta ei katsonut asiakseen kysellä niistä enempää. Sen sijaan neuvonantaja nyt tuijotti varoittavasti kenraalia, toivoen tuon ymmärtävän nyt poistua paikalta, ennen kuin kuningas tosissaan suuttuisi. Jos Darius olisi yhtään se fiksumpi osapuoli, olisi tuo hiljaa ja tyytyisi osaansa - jonka luulisi muutenkin olevan itsestäänselvyys kuninkaan eliitille!

Darius tuijotti Arania hetken, vilkaisten sitten siskonsa puoleen. Deliasta katse kääntyi Arvaenin puoleen, kenraalin kyllä ymmärtäen tilanteen. Haukansilmä hymähti terävästi, käyden sitten kumartamaan syvään kuninkaalle.
"Kuten tahdotte, Teidän Korkeutenne", pientä katkeraa kiukkua saattoi äänestä kuulla, ennen kuin kenraali kohosi kumarruksesta ja kääntyi ympäri. Huomio kääntyi nyt viimein kunnolla Aaronin puoleen, sen pistävänterävän katseen tuijottaen poikaa kuin spitaalista, "Seuraa", oli ainoa käsky nuorelle, kenraalin lähtiessä askeltamaan kohti salin ovia.


//NO... no... no oke. Dat ass //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1911

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Elo 24, 2015 2:46

Re: Sinun suurin ihailijasi

Kuin vapiseva haavanlehti, ojennettu käsivarsi laskeutui aavistuksen Haukansilmän änkytettyä terävän "ei"n. Miten niin ei? Kenraali ei aikaillut vastalauseiden laukomisessa, puhuen kiireistä ja haluttomuudesta, aiheuttaen siten kiivaan edes takaisen sanaharkan tämän ja Haltiakuninkaan välillä, jättäen Aaronin hölmistyneeksi taustalle nyt saamattakaan sitä pääntaputusta hienosta tuesta jota oli osoittanut. Mitä tämä paperinpalanen sitten oli maksanutkaan - tuesta. Idolin rekatio oli kieltämättä hieman yllättävä, tai pikemminkin tuon peittelemätön vastarinta Haltiakuninkaan ja Oraakkelin käskyä vastaan. Hetken prosessoituaan mitä juuri nyt tapahtuu ja millaiset välit näillä kahdella suunnilleen oli, kävi sanansaattaja taittelemaan paperia takaisin ja sullomaan kaula-aukostaan sisään. Okei, ei se mitään, hän voittaisi kenraalin hyväksynnän myöhemmin, olisi nynnyä antaa tämän ensireaktion lannistaa, oltiin päästy jo näin pitkälle!
Jos molemmat osapuolet olisivat voineet sylkeä myrkkyä kieltensä päältä, olisi niin varmaan tapahtunut, Aaronin enemmän kuin mielellään pysytellen poissa tästä, korvien kuitenkin terävöityessä kun mainittiin itse liskomaiset, tulta syöksevät otukset.

Haltiakuningatarta, joka sievästi piti suutaan supussa kun miehet puhuivat, olisi myös kieltämättä ollut kiinnostunut tietämään näistä hänelle mainitsemattomista seikkailuista, mutta halusi ensisijaisesti seurata, että keskustelussa päästäisiin sopuun, eikä kumpikaan osapuoli kantaisi suuren suurinta kaunaa... Varsinkaan yhden nuoren haltiapojan takia? Huolestunut katse kävi neuvonantajassa, palaten jälleen eliittiin, joka näytti enemmän kuin valmiita kantamaan sitä kaunaa, jota Delia pelkäsikin. Kumarruksen ja virallista virallisimmankin "suostumuksen" jälkeen, jäi Delia empimään hetkeksi seuraavia liikkeitään.
Eliittikenraalin kääntyessä viimein lähteäkseen, Aaron sai tuntea muuttuvansa lähes kiveksi tämän terävän katseen ja selkäpiitä hyytävän käskyn myötä, tuon ollen ainoa kunnollinen huomio jonka oli osakseen tältä koko tapaamisen aikana saanut. Käsi kävi otsan luona, pienen varovaisen hymyn kanssa suostumuksen merkiksi, sanansaattajan kuitenkin jäädessä vielä hetkeksi paikalleen, antaen nyt uudelle ystävälleen etumatkaa, kääntäen sitten katseensa vielä nopeasti kuningasparin puoleen.

"Ärtsy" Kävi hiljainen, lähes huulilta luettava toteamus, suoden vielä nopeaan Arathetille se sama "kaikki ok" käsimerkin pienen virnistyksen kera, ennen kuin kääntyi itsekin, ripeillä juoksuaskelilla ottamaan kiinni kenraalia.
Katsellessaan pojan ottaessa reippaan lähdön kovin takkuisesta vastaanotosta huolimatta, Delian käsi kävi kevyesti sukaisemaan hiussuortuvaa jos toista puolisonsa otsalohkolta.
"Rakkain, olet uupunut... Tuntisin oloni huokeammaksi tietäessäni, että käyt hetkeksi levolle." Haltianainen pääsi jälleen sanomaan, hiljaisesti, kahdenkeskeisesti.
"Silmäsi, että mielesi tarvitsee sitä." Surkutteleva katse, osaksi äskeisen keskustelun myötä, osaksi sen vaikutuksesta molempaan osapuoleen ja siitä samalla huoleen Aranin terveydestä. Käsi kävi rauhoittelevasti sukaisemaan hiuksia otsaltakin, Delian kumartuessa paremmin miehensä tasolle.
"Käyn pitämässä huolen, ettei Darius listi uutta tulokastamme... Pysyy poissa harmeilta." Pieni hymy ja sen jälkeen suudelma suotiin epäilemättä särkevälle päälaelle, ennen kuin haltianainen astui alas korokkeelta ja lähti kaksikon perään.

"Odota" Telepaattinen käsky kävi edessä marssivan, jo käytävälle päässeelle haltiapojalle, joka kummastellen katsahti taakseen, tehden kuitenkin työtä käskettyä tuon mustahiuksisen... Kenraalin siskon, Kuningattaren lähestyessä häntä.
Päästyään tämän vierelle, ystävällinen hymy ohjasti heitä jatkamaan rauhallisesti, sopivan matkan päässä Dariuksesta itsestään, joka epäilemättä tarvitsi hetken omaa tilaa ja rauhaa.
"Jännittääkö?" Delia kävi kysymään jututtelevasti Aaronia, joka katsahti ylös tähän oudoksuen.
"...Ei? Kai." Kävi nopea, kankea vastaus joka oli epäilemättä valetta. Kyllä häntä jännitti, kenraali oli ärtsy eikä vielä selvästikään pitänyt hänestä, hän ei myöskään tiennyt mitä oli tulevan, tuntematon... Tuntematon oli ensimmäistä kertaa aika jännittävää.
"Entä sinua?" Aaron kysäisi yllättäen kohden Kuningatarta, saaden kulman kohotuksen vastauksekseen.
"Näytätte huolestuneelta. Hymyilette, mutta sen näkee silmistä." Aaron ei tiennyt miksi otti asian esille, osa oli sitä törkeää huomauttelua jokaisesta asiasta jonka huomioon otti, mutta tällä kertaa se tapahtui teitittelevästi, soveliaasti.
"Hmm'm, niinkö? Vakuutan, minun huoliani ei sinun tule murehtia..." Delia vastasi alaviistoon, katsahtaen sitten edellä kulkevaan veljeensä.
"Näkeekö noilla? Silmillä, näetkö niin kuin kenraali? Todella kauas?" Aaron kysäisi, antamatta hiljaisuuden päästä valloilleen, saaden Haltianaisen ärsyyntymisen sijasta hymyilemään astetta leveämmin ja nyökkäämään, käsittäessään, että nuorukainen tosiaankin meinasi haukankatsetta joka Winderin suvussa kulki.
"Kyllä vain. Olet utelias nuori mies... Kerrohan, onko sinulla ystäviä Aaron? Sinulla on melko erikoinen asema." Haltianainen kävi vuorostansa kysymään, miettien kuinka moni oli halukas olemaan mielipiteitä halkovan Oraakkelin sanansaattajan kanssa tekemisissä, saaden haltiapojan käännähti päänsä tuhahtaen ja olkiaan kohauttaen.
"Ei yhtään vähempää mitä ennen, sen sijaan tunnen lohikäärmeitä... Minulla on muuten yksi täällä!" Aaron kävi yllättävän pirteästi toteamaan ja taputtelemaan möykkyä huppunsa sisuksissa.
"...Onpas pikkuinen. Onko hänellä nimeä?" Delia kävi kysymään huvittuneena, helposti arvaten, että kyseessä oli lemmikkimäinen otus.
"Taskari... Se nukkuu suurimman osan päivistä, vähän niin kuin kissat. Ihan turha otus! Olen myös lentänyt yhdellä." Aaron kävi sanomaan machosti, tuntien uskaltavansa jutella Haltiakuningattarelle yllättävänkin rennosti, jopa asiallisesti.

//Alf and guinea pig asses / butts all around!//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Syys 02, 2015 3:03

Re: Sinun suurin ihailijasi

Neuvonantajan huulille kohosi hymy puusepän pojan "kaikki ok" merkin myötä. Selvästi tuo oli innoissaan idolinsa tapaamisesta, mutta olisi tilanne voinut mennä paremminkin. Ei Winder paha ollut, sen verran Arathet tuota tunsi, mutta syystä tai toisesta kenraali oli nyt kireänä kuninkaan seurassa. Neuvonantaja kävikin pienesti nyökkäämään Aaronille tuon käsimerkin nähdessään, uskoen pojan kyllä pärjäävän.
"Jos tulee ongelmia, voit tulla puhumaan minulle", Arathet tokaisi vielä telepaattisesti Aaronille, antaen pojan sitten kipittää kenraalin perään.

Aran vilkaisi Delian puoleen tuon ehdotellessa lepäämistä. Selvästikin kuningatar kyllä huomasi ja osasi tunnistaa kuninkaan sairauden oireet, käydessään niistä huomauttelemaan. Aran hymähti, koittaen pienen hymyn kasvoilleen nostaa ärtymyksestä ja särystä huolimatta. Ei hän Delialle voinut vihoitella, varsinkin kun kuningatar ajatteli vain kuninkaansa parasta. Ja olihan tuo oikeassa, lepo olisi nyt tarpeen, ei Aran enää pystynyt tehtäviään toimittamaan tässä kunnossa.
"Menen lepäämään heti kun pystyn...", Aran mutisikin hymisten kuningattarelle, joka pienen suudelman ohimolle soi, ennen kuin lähti veljensä ja tuon uuden oppipojan perään, sanojensa mukaan katsomaan ettei veljensä uutta tulokasta listinyt. Sehän tästä vielä puuttuisi, mikäli Darius ei osaisi nätisti olla Sanansaattajan kanssa, heittäisi Aran itse Dariuksen suoraan oraakkelin luolaan selittelemään tekojaan!

Darius kyllä tiedosti Delian lähteneen heidän peräänsä, mutta ei omaa tahtiaan hidastanut saatikka kyllä käynyt tuota poiskaan hätyyttelemään. Kenraali oli enemmän omissa ajatuksissaan, miettien miten tästä nyt etenisi! Ei hän tiennyt miten noin nuorien kanssa piti toimia - ei kuiskaukseen edes otettu noin nuoria! Piti vähintäänkin olla täysi-ikäinen - oman haltiarotunsa mittapuulla - ja omata vähintäänkin peruskoulutus sotilaana, tai edes jonkinlaista taistelutaustaa. Kuiskaus oli eliittiryhmä johon otettiin jo osaavia henkilöitä, jotka sitten koulittiin toimimaan eliittiryhmän tapojen mukaisesti. Eivät he kouluttaneet ketään alusta alkaen! Ja Darius epäili suuresti, että tuo poika ei osannut mitään, hyvä jos miekka pysyi kädessä.
Ohimennen Darius kuuli siskonsa ja Sanansaattajan keskustelun, ollen valmiina pysähtymään ja tinttaamaan poikaa päin näköä jos tuo olisi kuningattarelle alkanut puhumaan epäkohteliaasti. Tosin, eipä poika vielä ollut minkäänlaista kuvaa itsestään antanut, ei Darius voinut olla varma millainen tuo oli luonteeltaan ja käytöstavoiltaan. Luulisi tietenkin oraakkelin Sanansaattajalla olevan jotain käytöstapoja? Tosin mikäli tuo nulikka olisikin rääväsuinen kiukutteleva kakara, pistäisi Darius tuon ojennukseen - jos tuo kerta halusi Haukansilmän opettajakseen, saakoot myös kestää opetusmetodit.

Tietenkin korvaan kävi kalahtamaan puheet lohikäärmeistä. Ei se normaalisti olisi Dariusta kiinnostanut, mutta kerta viimevuosi oli kovin, kovin täynnä lohikäärmeitä. Kaksi vanhinta ja vielä kylä täynnä lohikäärmeitä, puhumattakaan sitten sen kylän päälliköstä. Mitään Darius ei kuitenkaan sanonut, tiedosti vain, että uudella tulokkaalla ilmeisesti oli pieni lohikäärme hupussaan.
Matka kulki käytäviltä pihamaalle, jossa yksi kuiskauksen ryhmä odotti käskyä käydä matkaan. Täysissä varusteissa eliittiryhmä odotti käskyä, heidän vielä odottaen mahdollista käskyä kenraalilta.
"Lähtekää, en tule mukaan", Winder kävikin huudahtamaan odottavalle kapteeni Saevelin joukolle, joka ei sen pahemmin käynyt kenraalin käskyä kyseenalaistamaan. Sen sijaan sotilaat käänsivät huomionsa kapteeniin, joka lähti joukkoa johtamaan niiltä sijoiltaan pois pihamaalta, siinä missä Haukansilmä itse johdatti uutta tulokasta ja kuningatarta kohden Kuiskauksen tupia.

Tuvilla sotilas jos toinenkin soi huomionsa kenraaliin ja siitä tuon perässä hiihtävään kuningattareen, jolle jokainen sotilas kävi kumartamaan syvään. Tietenkin nuo soivat kunnioitustaan kuningatarta kohtaan - kahdestakin syystä. Olihan tuo monarkin puoliso ja sen lisäksi vielä Winderin sisar. Totta kai tuo nainen sai tässä tuvassa enemmän kunnioitusta, kuin Kuiskauksen kapteenit yhteensä. Valitettavasti kukaan ei sen pahemmin kiinnittänyt huomiota Kenraalin ja Kuningattaren seurassa kulkeneeseen nuorukaiseen, vaikka tuon läsnäolo pistettiin kyllä merkille - mutta siltä seisomalta kaikki olettivat tuon pojan olevan kuningattaren palvelija, tai jokin vastaava.

Darius johdatti kuitenkin siskonsa ja tuon uuden tulokkaan aina omalle työhuoneelleen, antaen kaksikon astua ensin ovesta sisään, ennen kuin itse huoneeseen astui sulkien oven perässään. Kaikessa hiljaisuudessa Darius askelsi työpöytänsä ääreen ja istahti tuolille, toisen käden nousten turhautuneena hieraisemaan ohimoita ja siitä laskeutuen suun eteen, Haukankatseen kiinnittyen nyt nuoreen poikaan, ennen kuin se kääntyi sisarensa puoleen.
"... En kirjaimellisesti tiedä, mitä tehdä nyt", Darius aloitti puhuen kätensä takaa, "en ole koskaan joutunut tähän tilanteeseen".


// NIIN PALJON BYLLYI! NIIN VÄHÄN AIKAA //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1911

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Syys 03, 2015 6:59

Re: Sinun suurin ihailijasi

Haltiakuningatar hymähti ja nyökkäili, lähtemättä kyselemään yksityiskohtia näistä muista lohikäärmeistä ja niillä lentämisestä, ainakin toistaiseksi. Juuri tässä, tällä hetkellä oli vain mukavaa nähdä nuorukainen pirteänä. Ei hän poikaa tuntenut sen paremmin kuin Dariuskaan, mutta osasi kuvitella tuon jännityksen, olihan hän nähnyt tämän aikaisemmin salissa, hermostuneena ja hiljaisena ja nyt astumassa aivan uuteen maailmaan, Dariuksen ollessa helposti pelottavan näköinen kun tätä ei aivan vielä tuntenut. Salissa tapahtunut performanssikaan ei varmasti ollut kovin innostava tai tervetulleeksi toivottava. Haltiakuningatar itse pystyi samaistumaan moiseen tunteeseen, tavalla tai toisella.
"Taskari on hyvin... Erikoinen nimi?" Delia kommentoitsi heidän kulkiessa eteenpäin, pihamaan jo häämöttäessä edessä päin, auringon valon kylvettäessä käytävän päätyä.
"Se on koska se mahtuisi taskuun, ellei olisi läskistynyt." Sanansaattaja vastasi, tapauttaen pienen lohikäärmeensä hyllyviä, saaden vastaukseksi katkeran vinkunan häiriön aiheuttamisesta. Tämä todisti möykyn tosiaan olevan elävä olento myös haltianaiselle, joka oli vähällä naurahtaa hillittyä kovempaa, ellei olisi pidätellyt reaktiotaan pienen olennon mielenosoitukselle.
Lohikäärme oli tosiaan saanut nauttia vähän enemmän ravintoa mitä ennen aroille tuloa. Iltaisin railakas kapakanväkikään ei auttanut pahemmin pienen otuksen linjoja, houkutellen tätä esille hupusta tai hihasta ties millä makupaloilla, pettyen lopulta kun pikkuinen ei suostunutkaan jäämään tekemään temppuja.

Enempää kaksikko ei juuri ehtinyt jutustella, heidän astuessa pihalle jossa joukko sotilaita ratsuineen... Haarniskoineen, kaikessa siinä sotilaallisessa hohdossaan oleskelivat saaden Haltiapojan silmät suurenemaan ja hidastamaan vauhtiaan Monarkin puolison viereltä, kuitenkin pysyen vielä jokseenkin kintereillä, ettei joukko sotilaita kiinnittäisi häneen liikaa huomiota siinä, missä hän katseli näitä suu ammolla. Eliittikenraalin käskiessä näitä lähtemään ilman häntä itseään, ravisteli vielä enemmän Aaronin mieleen, kenen kanssa on päässyt tekemisiin. Kuiskauksen sotilaat yksinään olivat vaikuttava näky, mutta Oraakkeli oli keksinyt nakittaa hänet suoraan itse Eliitin alaiseksi.... Eikä Aaron vielä tiennyt oliko hän tästä mielissään, toteuttamassa kaikkea mitä aina oli kuvitellut haluavansa vai tulisiko hän kiukuttelemaan Oraakkelille seuraavan kerran kun jonnekkin piti lähteä.

Ratsujen ottaessa lähdön, sanansaattaja kiiruhti syntyneen välimatkan kiinni tuville, Delian katsellessa ympäriinsä lähes yhtä paljon mitä uus tulokaskin. Siitä oli hetki, kun hän oli tuvilla käynyt, eipä sinne ollut Haltiakuningattarella itsellään suoranaisesti mitään asiaa normaalisti, vaikka kieltämättä oli joskus mielikseen kuvitellut tulevansa vain ottamaan Dariusta korvasta ja viemään tämän vaikka puutarhaan hetkeksi seuraksi hänen ja nuorten prinssien seuraksi.
Tietenkään he eivät olleet yksin, Aaron sai kokoajan -ehkä ensimmäistä kertaa elämässään- miettiä kuinka kauan oli soveliasta kehenkin katsahtaa, tuvan täydeltä sotilaiden saaden hänet tuntemaan kumman kunnioittavaksi. Se oli jännittävää, innoittavaa, mutta myös hyvin epätodellisen tuntuista, kaikkea sitä mitä hän ei kieltämättä ollut näin vahvasti ennen tuntenut, samaan aikaan vieläpä! Delia nyökkäili hetkittäin tuvassa olijoille, tervehtien näin kumarruksien vastineeksi pitkän kaulan pysyen kuitenkin ojennuksessa heidän saapuessa lopulta itse määränpäähän.

Aaron tunsi kämmeniensä hikoilevan normaalia enemmän ja yritti pyyhkiä nihkeyttä tiehensä mahdollisimman huomaamattomasti vasten housuja, oven sulkeutuessa heidän perässään. Delia ei kauaa pysynyt paikallaan, siinä missä Aaron kerrankin oli kuin pylväs, tämän käyden hameenhelma laahustaen kirjahyllylle katsomaan, mitä Darius saattoikaan vapaa-aikanaan lukea. Jälleen kerran, kirjan selkämyksiä nopeasti silmäillessä, saattoi sisar todeta, etteivät heidän preferenssit kohdanneet yksi yhteen. Vaikka mielenkiintoisia, olivat kirjat enemmän sotilaiden muistelmia tai sitten muunlaisia oppikirjoja aiheeseen liittyen, löytäen ehkä yhden tai kahden, jonka olisi voinut kuvitella myös itse lukevansa. Haltiapoika katseli kaikkea muuta kuin kirjoja paikaltaan, katseen vaeltaessa kaikkeen, mikä saattoikin edustaa voittoja... Varusteita joiden avulla oltiin ehkä lyöty vihollisia alas viimeisimmässä sodassa. Jos hänen veljensä vain tietäisivät missä hän nyt oli! Tarina olisi ehkä yhtä uskomaton mitä kaikki edellisetkin tapahtumat... Arnold ja Adrian eivät varmasti ole seisseet samassa kohdassa missä hän nyt seisoi, huokailevan ja epätoivoiselta vaikuttavan kenraalin istahtaessa alas.
"Sinä ja minä molemmat..." Aaron uskaltautui mumisemaan henkensä alta.
Haltianaisen kellertävät silmät lipuivat hitaasti kirjahyllyn valikoimista takaisin kohden harvinaisen hukassa olevaan veljeensä.
"Mitäpä jos me aloittaisimme perusteista?" Delia kävi sanomaan, kävellen samalla kämmenet sievästi yhdessä uuden sotilasoppilaan luokse.

"Esittelyyn. Aaron? Kaikesta päätellen tiedät kyllä, kuka uusin esimiehesi on, mutta sinusta tiedämme lähinnä vain nimesi." Haltiakuningatar pysähtyi kierrettyään sanansaattajan takaa, mekon helman jääden reunustamaan tämän selustaa niin, että pojan kannatti varoa mikäli ajatteli olla tallaamatta valkeaa kangasta.
Aaronilla kesti hetken älytä, että äskeinen oli ollut epäsuora pyyntö häntä kertomaan enemmän itsestään. Katse pitkästä naikkosesta nytkyi kenraaliin, suun änkyttäessä samalla jotakin pojan keksiessä, mikä olisi mukamas ilmoittamisen arvoista... Mitä esiteltävää hänessä oli. Miten edes aloittaa?! Tällä kertaa hän ei voinut vain vastata, ettei sellainen kuulunut kyselijälle.
"Kerro mistä tulet, vai sylkikö Vanhin sinut maailmaan?" Haltianainen kävi avittamaan katse kohden nuorempaa.
"Ei! Ei todellakaan...!" Aaron parkaisi, saaden kuitenkin paremman kuvan mitä kertoa.
"Tulen... Puusepän perheestä, muutin piilopaikasta tänne etsimään töitä. Minulla on.. Kaksi vanhempaa veljeä ja nuorempi sisko... Vasta taapero. Äiti ja ukko ovat yhä piilopaikassa. Pidän juustosta ja osaan soittaa huilua." Esittely kävi, kankeasti, olematta varma katsoiko naikkoseen vaiko kenraaliin, Delian nyökätessä kumminkin hyvin tehdystä työstä.
"Ah... Sinulla siis on perhe, puusepän poika. Entä ikäsi?" Delia kyseli Dariuksen puolesta, joka sai vielä hetken sulatella ja miettiä mitä tulisi tekemään hänen tutustuttaessa kahta. Mitä sanansaattaja oli sanonut,vaikutti tämä kaikin tavoin tavanomaiselta, tämän suhdetta vanhinta kohtaan lukuun ottamatta, mikä kyllä kummastutti jokseenkin uteliaan kirjailijan mieltä.
"Alle sadan, mutta Oraakkeli vei minulta pitkän iän ja kasvoin melkein puolet lyhyessä ajassa. Sain sen takaisin jos suostuin lähteä viemään viestejä ympäri Cryptiä" Aaron vastasi, näkemättä syytä miksi ei suoraan vaan kertoisi, joitakin pieniä, yksityiskohtia lukuun ottamatta.
Delian tietämättä mitä vastaisi äskeiseen, paria normaalia nopeampaa silmänräpäytystä enempää.
"Ja... Onko sinulla kenties jotain, mitä haluat tietää kenraalista?"
"...Miten menetit silmäsi?" Aaron päästi suustaan ensimmäisen asian mikä mieleen juolahti, katsahtaen nyt kunnolla suoraan Eliittiin.

//♥♥♥//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Syys 12, 2015 3:35

Re: Sinun suurin ihailijasi

Terävästi se katse kohdistui nuorukaiseen joka henkensä alta uskaltautui jotain mumisemaan. Ei Dariuksen ollut tarkoitus näyttää mitenkään uhkaavalta tai pelottavalta, mutta jälleen kun kasvot olivat peruslukemilla ja kenraali tuolla pistäväntarkalla katseellaan ilmeettömänä toista tuijotti, näytti Winder arvostelevalta ja ärtyneeltä. Tarkkaan kenraali poikaa katselikin, arvioiden tuota selvästi. Näin ensisilmäyksellä tuo ei tainnut olla mikään kovin voimakasta tyyppiä - mikä sinällään ei haitannut Kuiskauksen riveissä, mutta mahtoiko tuolla riittää edes energiaa sen sijaan kestävyyteen?
Ennen kuin Darius ehätti pidemmälle miettimään etenemistä, lähti Delia kyselemään pojalta perustietoja. Tietenkin, hyvä tapahan se oli aloittaa, näin kaiken kannalta. Sen sijaan että olisi täysin keskittynyt pojan kuuntelemiseen, kävi Darius kaivamaan nopeasti esille puhtaan paperin ja nappasi sulkakynänsä kastaen sen musteeseen, lähtien kirjoittamaan ylös kaiken oleellisen mitä poika itsestään kertoi. Nimi ja tausta nyt lähinnä. Mutta mitä moisesta nulikasta sitten muuten kirjottaisi? Ei tuolla ollut sotilashistoriaa taustalla, mistä yleensä kirjoitettiin uusien liittyjien suhteen kaikki ylös. Ei nimiä, jotka voisivat tukea nuorta tuon liittymisen suhteen ja suositella alokasta Kuiskaukselle. Ei mitään. Paperi jäikin harvinaisen tyhjäksi, kenraalin jääden tuijottamaan sitä toviksi kaikessa hiljaisuudessa.

Katse kohosi takaisin poikaan Delian kysellessä, oliko tuolla jotain kysymyksiä mitä halusi Kenraalilta udella. Passiivinen katse muuttui heti kapeammaksi, närkästyneemmäksi Aaronin kysellessä miten Winder silmänsä oli menettänyt. Ei niin uusi kysymys hänen kohdallaan, Darius oli kuullut sitä jo muutaman vuoden ajan eikä kyllä välittänyt siitä puhua kenellekään. Mutta voiko poikaa siitä syyttää, uteliashan tuo vain oli. Ja ehkä naiivin typerä, tietämättä mitä ei ehkä kannattanut heti ensikättelyssä suustaan päästää.
"Yritin aivastaa silmät auki. En suosittele, tässä lopputulos", Nopeasti Winder vastasi ennen kuin kukaan muuta ehti sanoa. Valehan se oli ja sen myös varmasti jokainen huoneessa tajusi, mutta ehkä tuollainen kuivahko vitsailu omasta puutteestaan riitti kertomaan, ettei siitä tarvinnut enempää puhua ja että Kenraali nyt ei itseensä ollut ottanut kysymyksen myötä, vaikka siltä ehkä näyttikin.

"Onko sinulla sotilaallista koulutusta... Minkäänlaista...", Darius jatkoi siitä minkä Delia oli jo aloittanut, "Osaatko käyttää aseita?".
"Meidän pitää joka tapauksessa tehdä lähtötasotesti... En usko että yllät lähellekään vaadittua rajaa uusien tulokkaiden teisteissä ja jos yllät, tarjoan kierroksen kalleimmassa kapakassa",
Winder jatkoi papereihin keskittyen, koittaen kirjoitella samalla ylös niitä huomioita mitä tuli kuninkaan salissa tehtyä.
"Puhuit tuntevasi lohikäärmeitä...", Haukansilmä jatkoi, vilkaisten kulmiensa alta Aaroniin, "Jos Archelausta ei lasketa, niin ketä muita tiedät? Onko sinulla sellainen ratsuna? Tai ylipäätään, onko sinulla olemassa ratsua...".


// BYLLYI <333 //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1911

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Syys 13, 2015 1:54

Re: Sinun suurin ihailijasi

Haltiakuningatar ei tiennyt reagoidako suuntaan tai toiseen veljensä napakkaan vastauksen johdosta, jääden hiljaa tulokkaan vierelle katsomaan tämän reaktiota sen sijaan. Aaron kohotti kulmaansa, virnistäen jokseenkin oudoksuen Kenraalin vitsikästä vastausta, yleensä hänelle joko huudettaisiin tai sitten innostuttaisiin kertomaan kuinka karhu hyökkäsi. Oli se sitten totta tai ei.
"Ei. Olen ollut liian nuori tähän asti." Nuorukainen asetti kädet lanteille, kuunnellen nyt ensimmäisiä kysymyksiä itse Eliitiltä, joka vaikutti astetta rauhoittuneemmalta, asioita ylös kirjoitellessa. Hänellä ei tosiaan ollut minkäänlaista koulutusta josta olisi oikeaa näyttöä, vasta äskettäin tultua fyysisesti siihen ikään, että moiseen peruskoulutukseen voisi edes pyrkiä. Elämänkoulua ja mitä hänen veljensä ovat leikkimielisesti hänen kanssaan peuhanneet kokemusta kummempaa hänellä ei ollut ja sellainen tuskin vakuuttaisi Haukansilmää muuhun kuin kiroamaan kohtaloaan.

"Ja osaan vähän perusteita miekkailusta ja tiedän mihin iskeä tikarilla mikäli joudun pinteeseen." Aaron jatkoi, kiusallisuuden nousevan hipiään pienellä kuumalla aallolla. Hän olisi halunnut niin kovasti vain valehdella olevansa jo maailman paras kaikessa ja tehdä vaikutuksen suoraan olan takaa suurelle idolilleen, mutta tiesi paremmin joutuessaan myöhemmin sitten myös todistamaan moisia väitteitä. Nyt, tällä kertaa oli parasta olla rehellinen. Kenraali alkoi puhumaan myös lähtötestin tekemisestä, saaden pojan suupielet mutristumaan entisestään, kuinka vaikea sellaiset testit voisivat olla? Kuulosti vaativalta... Varsinkin kun puhuttiin Sinisen kuiskauksen riveistä. Hän ei vielä ollut juossut itseään väsymyksiin ja omasta mielestään hänellä piisasi energiaa enemmän kuin tarpeeksi, mutta totta puhuen häntä ei oltu pahemmin myöskään haastettu mitenkään ihmeellisemmin. Joka tapauksessa, hän halusi kuvitella yllättävänsä kenraalin vielä ja juoda tässä mainitussa kapakassa ja jollei hän olisi pidättänyt kieltään, olisi hän tarjoutunut maksamaan kierroksen itse! Onnistui hän tai ei.
Deliaa lähinnä hymyilytti, tuntien läsnäolonsa pikkuhiljaa tarpeettomaksi Dariuksen jollain, kiertelevällä tavalla motivoidessa nuorempaa niinkin miehekkäällä ja aikuismaisella palkkiolla kuin juomingeilla. Niin nuorempi sisarus ainakin halusi itselleen uskotella, todellisuudessa kenraali varmaan vain lupaili hienouksia luottaessaan, ettei joutuisi niitä loppupeleissä täyttämään, voiden jäädä vain tuville tekemään lisää töitä. Joka tapauksessa velikulta näytti alkavan hyväksyä uuden, yllättävän järjestelyn, ottaen asiat rauhallisesti saaden haltianaisen luottamaan siihen, ettei tämä purkaisi turhautumistaan nuorimpaan.
Äskeisen ei niin vaikuttavan vastailun jälkeen puhe siirtyikin lohikäärmeisiin, saaden Aaronin keskittymisen terävöitymään jälleen.
"Lounatuulen. Ratsastin hänellä ensimmäistä kertaa, mukava heppu. Ei ole näkynyt vähään aikaan, lohikäärmeet eivät niin vain alennu olemaan ratsuja tai lemmikkejä, jollei nyt tällaista pienempää huomioida." Aaron vastasi suoraan, käsien eksyessä taskuun oleilemaan, painon siirtyen jalalta toiselle. Aaron ei ollut ihan varma kuinka tunnettu hänen lohikäärme ystävänsä oli. Hän tiedosti itse monarkin tuntevan tämän valkean, sinituliharjaisen olennon, tämän ollessa osallisena myös viimeisimmässä sodassa. Delian katse siirtyi pojasta Dariukseen, jokseenkin ilmeettömän vakavampana normaaliin hymyyn verrattuna kuullessa tämän "mukavan hepun" nimen, joka oli kulkenut hovissa aikoinaan ennemmin Sigurdina.

"Joten ei, minulla ei ole varsinaista ratsua... Milloin minun tulisi hankkia sellainen?" Aaron kävi vastaamaan, tuntien olallaan kevyen painalluksen.
"Minun pitää lähteä, Anton kyselee kovasti perääni. Luotan, että te kaksi pärjäätte täällä nyt kun olette vauhtiin päässyt?" Olalle painettu kämmen, lempeä hymy ja hyvä lämpöinen tuoksu sai Aaronin häkeltymään hetkeksi, lopulta pojan nyökäten ponteikkaasti vastaukseksi. Todellisuudessa hän olisi melkein halunnutkin tämän ennemmin jäävän, mutta ilmeisesti kun pikkuprinssi rääkyi äitiänsä, saisi tuo sitten varmaan myös haluamansa.
"Kyllä... Tiedän korkeutenne..." Kävi vielä kunnollinen, mutta selvästi harjoittumaton vastaus, Delian nyökätessä vastaukseksi hyväksyen tämän karkeudesta huolimatta. Kääntyessään pois päin, katsahti nuorempi sisar vielä veljeensä.
"Älä tuomitse poikaa yhden petturin takia." Kävi lyhyt telepaattinen viesti hänen ja kenraalin välillä, ennen kuin haltianainen askelsi pois paikalta, jättäen "sotilaat" kaksisten.

Aaron katseli hetken kuningattaren perään, tuhahtaen sitten pienesti tämän kadottua kuuloetäisyydeltä.
"Siskosi on mukava... Yllättävää, kuvittelin Aranin riuduttavan kasvitkin ympäriltään pelkällä läsnäolollaan." Haltianuorukainen sanoi, ajattelematta oliko moinen nyt viisas sukaisu vai ei. Hän tuskin on nähnyt monarkkia ikinä leppoisana tai mukavana, toisaalta ehkä hän ei ollutkaan ensimmäinen henkilö jolle edes esittää moista.


// https://www.youtube.com/watch?v=JdOstVSouao //
Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Loka 04, 2015 1:20

Re: Sinun suurin ihailijasi

Oli Aaron yhäkin liian nuori, jos Dariukselta kysyttiin. Tuon ikäisiä näki korkeintaan vasta liittymässä armeijan alustavaan koulutukseen - tai sitten mahdollisesti vanhempien sotilaiden aseenkantajina. Aseenkantajaksi tosin pääsi yleensä vain suhteilla. Nuorukainen myös kertoi, ettei varsinaisesti osannut mitään, korkeintaan miekkailun perusteita sekä tikarilla sohia oikeaan suuntaan, mikäli täpärään paikkaan joutui. Ei kovin lupaava alku tuon uralle Kuiskauksessa, mutta sentään Aaron vaikutti olevan rehellinen. Ja se jos mikä oli oikeastaan tärkeintä juuri nyt. Kuiskaus ei toiminut jos yksikin sotilas valehteli, varsinkaan taitojensa suhteen. Parempi vain myöntää oma tasonsa ja kertoa se suoraa, eikä suotta valehdella kyvyistään. Tosin testattiinhan kyvyt aina lähtötasotestissä ja koulutuksessa itsessään, siellä viimeistään se totuus paljastui eikä toistaitoiset valehtelijat ehtineet kenenkään henkeä vaarantamaan itse komennolla.

Haukansilmä kirjoitteli muistiinpanoja paperille Aaronin puhuessa, mutta pojan mainitessa tutun nimen pysähtyi se kynä niille sijoilleen ja Haukankatse kohosi kulmien alta vakavana tuijottamaan alokasta. Kyllä Darius muisti Lounatuulen - tai no, Sigurdin - eikä voinut sanoa pitävänsä siitä että pojalla tuohon oli yhteyksiä. Eihän hän tuntenut siniharjaista lohikäärmettä varsinaisesti, tiesi vain, että tuo oli petturi ja osasyyllinen siihen, että Iriador oli nyt sokea. Sikäli mikäli kuningas ei olisi käskenyt heitä tappamaan siniharjaa vuorille, ei Oraakkeli olisi koskaan heidän kimppuunsa hyökännyt, eikä se vierailu olisi päättynyt niin surkeasti miten nyt lopulta kävi.
Kenraali hymähti terävästi Aaronin kertoessa, etteivät lohikäärmeet niin vain alentuneet lemmikeiksi saatikka ratsuiksi. Kenraalin olisi tehnyt mieli huomauttaa Briarista jolta moisten petojen kouluttaminen ratsuiksi ja hyötykäyttöön tuntui onnistuvan kuin leikki, mutta päätti pitää suunsa kiinni - eihän se periaatteessa edes asiaan kuulunut ja nyt kun Delia oli paikalla, jätti Darius mielellään kertomatta Briar vierailuistaan. Tosin eipä se kovin salaista tietoa ollut.

Pojan kysellessä ratsun perään ei Darius ehättänyt vastaamaan, kun Delia jo ilmoitti poistuvansa paikalta. Vanhin poikansa kuulemma äitiään kaipasi, eikä Darius aikonut estellä kuningatarta mikäli jälkikasvu kaipasi. Telepaattisesti kuningatar vielä toivoi, ettei veljensä kävisi poikaa petturin takia tuomitsemaan. Darius ei vastannut mitään, soi vain merkittävän katseen siskonsa puoleen nyökäten tuolle hyvästiksi, odottaen että kuningatar paikalta poistui ennen kuin jatkaisi Aaronin kanssa.
Katse kääntyi Aaronin puoleen tuon kommentoidessa kuningattaren olevan mukava, siinä samalla mollaten kuningasta. Kenraali naurahti kuivahkosti, nojautuessaan paremmin vasten selkänojaa. Kylmäntuomitseva katse tuijotti alati poikaa, Dariuksen edes tiedostamatta kuinka ilkeältä jälleen näyttikään.
"Hänen Majesteetillaan tuntuu olevan jotain outoa charmia, joka näemmä naisiin puree. Mistä se sitten johtuu, sitä on turha minulta kysellä", Kenraali kommentoi, antaen sen aiheen sitten olla.
"Mikäli Kuiskaukseen pyrit, sinun pitää katkaista välisi Sigurdiin", Kenraali jatkoi napakasti, "Se lisko on petturi, emmekä me täten voi sen kanssa olla tekemisissä. Mikäli siihen törmäisimme, olemme velvoitettuja teloittamaan sen. Hänen Majesteettinsa käskystä".
No, kaveerasihan Darius itse Lorythaksen kanssa, mutta Lorythas oli alusta alkaen ollut puolueettoman kylän päällikkö - tosin kuin Lounatuuli. Se oli tehnyt liiton Aranin kanssa ja lopulta päättänyt, ettei sopimus enää ollut voimassa ja paennut rytinällä hovista kun kuningas oli liskon määrännyt teloitettavaksi. Se oli ollut heidän liittolaisensa, Hänen Majesteettinsa alamainen, joka oli karannut ja oli yhä pakosalla tuomionsa takia. Oma oli kyllä syynsä, mitäs meni uhmaamaan Arania....

"Ratsun hankkiminen ei ole nyt suurin murheesi - et tule tarvitsemaan ratsua ennen kuin koulutuksesi on siinä pisteessä, että voisit edes rutiinipartiokäynneille osallistua", Haukansilmä lisäsi, nojautuen taas paperin puoleen ja kirjoitti jälleen ylös seikkoja pojasta.


// Oh yes. Give dem butts. GIEF DEM ALLZ //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1911

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Loka 04, 2015 8:07

Re: Sinun suurin ihailijasi

Eliittikenraali ei hänen onnekseen tarttunut pahemmin äskeiseen. Sen sijaan, tämän vastaus sai haltianuorukaisen melkein hymähtämään toisen onnistuessa antamaan melkein leppoisenkin kuvan itsestään, melekin... Oli liian aikaista sanoa, mutta nyt he olivat ensimmäistä kertaa kahden. Se pieni, mahdollinen tukiverkko oli lähtenyt katsomaan naperoaan ja silmälappuinen kenraali ei ole vielä antanut kunnollista kuvaa itsestään, muuta kuin mitä tämän ulkonäöstä saattoi päätellä.
Huoneen seinät, olivat joka tapauksessa lähentyneet toisiaan naikkosen lähdön myötä.

Uusimman esimiehen seuraavat sanat tosin sai Aaronin silmät laajenemaan. Vaikkei hän tuntenut Lounatuulta juurikaan nimellä Sigurd, Kenraalin lisäykset ja haltiapojan päättelykyky kyllä riitti ymmärtämään, että tästä oli kyse.
"Häh..?" Alokas parkaisi, hämmentyneenä, tiedottomana, jääden prosessoimaan kuulemaansa haukankatseen jatkaessa kasuaalisti, palaten jälleen puheissaan ratsuun, mutta haltiapoika ei enää seurannut.
"Se "lisko" on minun ystäväni! Tai ainakin oli! Välillä! En ole nähnyt sitä hetkeen, mutta Lounatuuli välittä--" Aaron solmi kielensä. Jokin sanassa "välittää" oli nyt niin vaikea sana lausuttavaksi. Nyt hän myös huomasi paiskanneensa kämmenensä vasten Kenraalin pöytää äkillisessä tunnepuuskassaan, katsoen nyt suoraan siihen yhteen silmään mikä tällä enää oli jäljellä, kihisten selittämätöntä kiukkua.
Lounatuuli... Oli ollut se, joka oli tullut kertomaan hänelle sen aikaisen ihastuksen olevan pinteessä. Joka oli ollut siellä, joka oli heidät sitten Oraakkelin luolasta myös kotiin saattanut vaihdettuaan pitkän ikänsä tyttöön, joka lopulta hänet jätti. Tämän muistaminen yllättäen, kieltämättä vähän sattui. Asiat eivät olleet päättyneet niin kuin hän oli toivonut, vaikka asiat olivat nyt huomattavasti paremmin, eikö? Eikö...
"...Unohda." Aaron jatkoi pian, kätensä nostaen, rannettaan hieroen ja katsekontaktia välttäen. Anteeksi pyytelykään, ei ollut hänen alaansa.
Täytyisikö hänen todella katkaista välit kokonaan? Täytyikö hänen edes leikkiä näillä säännöillä? Oraakkeli oli joka tapauksessa pakottanut Aranin värväämään tämän joukkoihinsa, jos hän nyt kieltäytyisi, tuskin nuo voisivat häntä ulos heittääkään? Kaiken mukaan, Sigurd tuskin edes tulisi aroille, eli jos hän tämän taas näki, ellei hän ollut kuiskauksen kanssa, kukaan ei edes tietäisi siitä.
Aaron kuitenkin jätti vastaamatta suoraan, suostuiko tähän ehtoon.
Loppupeleissä, kukaan muu kuin Oraakkeli ei voinut rangaista häntä mistään.

Rauhoittuen, Oraakkelin vuoren ja papittaren sulkien mielestään pois sulkien, Aaronin käsi luisui otsalohkon hiuksia tukistelemasta suun eteen.
"Missä minä elän? Minulla on... Majatalo huone." Aaron kävi sanomaan, selvästi ärsyyntyneenä, mutta itsensä kasassa pitäen yrittäessään vaihtaa puheenaihetta. Myös hupussa piileilevä Taskari oli tuntenut pöydän pahoinpitelyn, kurkistaen kuitenkin vasta nyt ulos hupunsuojista katsomaan tilannetta.
"Se ei ole kaukana, voin myös siirtyä sinne silmänräpäyksessä. Oraakkelin sanansaattajan etuja--AUTS!" Kuiskauksen Alokas parkaisi pienen lemmikkilohikäärmeen päättäessä lähteä kiipeämään hänen niskavillojaan pitkin aina ylös päälaelle, kynsiään niinkään säästelemättä.
"...Läski" Aaron tokaisi Taskarin julistaessa blondin pehkon pesäkseen, jääden siihen tarkkailemaan Kenraalia väsynein silmin.

//You need kitty booty and guinea pig booty! I NEED KITTY TOOOO Q_Q//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Loka 04, 2015 10:25

Re: Sinun suurin ihailijasi

Katse kohosi terävästi papereista nuorukaisen puoleen tuon käydessä parahtamaan ja iskemään kätensä pöydänpintaan. Varoittavasti eliitti tuijotti kulmien alta Aaronia, joka nyt kävi väittämään petturia ystäväkseen ja selittelemään tuosta ties mitä. Dariukselle se oli se ja sama, mikä Aaronin ja Sigurdin suhde oli, hänelle se lisko oli vain petturi. Tosin... Oliko se lisko sitten niin paha, mitä heille oli kerrottu vai oliko Aran liioitellut? Aranin tuntien kuningas saattoi tässä olla se paha ja lohikäärme oli itsesuojelun nimissä vain paennut tuon vallan alta, mutta Darius ei lähtenyt sitä arvailemaan, kerta koko totuutta ei tiennyt.
Aaron kuitenkin rauhoittui äskeisestä raivonpuuskastaan, käskien kenraalin vain unohtamaan sen. Niin Darius aikoikin tehdä, sinällään hän kyllä ymmärsi Aaronin kannan asiaan, mutta täällä moista ei katseltu pitkään. Poika saisi oppia tukkimaan turpansa, mikäli Kuiskauksessa meinasi tulla toimeen.

Hetken vielä kenraali tuijotti varoittavasti nuorempaa joka nyt kävi kyselemään asumisestaan, mutta nekin puheet kävivät keskeytymään tuon pienen liskon käydessä nyt kömpivään näkyville isäntänsä päälaelle. Haukankatse siirtyi seurailemaan tuota uskomattoman lihavaa pikkulohikäärmettä, joka selvästi oli aina ruoka-aikaan ollut kotona. Mahtoiko moinen edes kyetä lentämään? Sikäli mikäli oli edes lentävää sorttia, mistä Darius tiesi, ei hän ollut lohikäärme-expertti.
"Tuo on pakko jättää pois koulutustilanteissa. Se on häiriötekijä, emmekä me halua sellaisia", Kenraali lopulta tokaisi nyökäten liskon puoleen, antaen tuon sitten olla omassa rauhassaan.
"Mikäli meinaat Kuiskaukseen päästä, sinä tulet asumaan tuvilla. Kaikki uudet alokkaat joutuvat asumaan tuvilla koulutuksensa ajan, tällä tavoin varmistamme että uudet ja vanhat sotilaat tutustuvat toisiinsa ja oppivat toimimaan yhdessä niin arjessa kuin tositoimissa. Kuiskauksen toimivuus perustuu saumattomaan yhteistyöhön, joten on hyvä tuntea joukkuetoverinsa paremmin, kuin vain nimeltä", Darius kertoi, tehdessään vielä viimeiset merkinnät paperiin, ennen kuin nousi tuoliltaan ylös ja lähti kävelemään kohti ovea.
"Tule", Kuului lyhyt käsky pojalle, kenraalin lähtiessä johdattamaan tuota pois työhuoneestaan.

Matka kulki takaisin Kuiskauksen tupien alakertaan, josta löytyi itse sotilaiden tilat. Oleskeluhuone sekä ruokailutilat, pieni kyökki sekä monta makuuhuonetta, joista jokaisessa oli vähintäänkin neljä vuodetta - yksityisyyttä tuvilla ei varsinaisesti ollut muuta kuin kapteeneilla ja kenraalilla, joille oli yläkerrassa omat tilat. Kenraali kävi esittelemään Aaronille paikat, kertoen mistä löytyisi mitäkin ja miten tuo tulisi yöpymään täällä. Samalla vastaan tuli kuiskauksen sotilaita, jotka tervehtivät esimiestään ja ihmettelivät tuon seurassa liikkuvaa nuorukaista, Dariuksen vain luvaten selittää tilanteen myöhemmin, ei hän nyt jaksanut alkaa kenellekään kertomaan mikä oli tilanne, vaikka kyllä esitteli Aaronin nopeasti jokaiselle joka pojan perään kyseli, antaen myös Aaronille mahdollisuuden sanoa sanan tai toisenkin mikäli tuo uusia tuttavia halusi tervehtiä. Nuoreen suhtauduttiin yllättävänkin avoimesti, tosin osasyynä saattoi olla se, että tuo liikkui Winderin seurassa.

"Huomenna saat käydä vaatturin luona mittauksia varten, tarvitset asun joka indikoi sinun kuuluvan Kuiskaukseen", Kenraali kertoi lopulta Aaronille heidän saapuessa hiljaisemmalle käytävälle, jonka molemmin puolin oli ovia. Haukansilmä johdatti nuorukaisen käytävän perälle makuuhuoneeseen, jossa oli yhteensä kuusi sänkyä, joista ainakin neljä oli käytössä, vaikka ketään ei paikalla ollut.
"Tulet yöpymään täällä. Voit tuoda omaisuuttasi tuville, jokaisen sängyn päädystä löytyy arkku johon voit säilöä tavaroitasi. Seuranasi täällä asustaa muutama muu alokas, jotka ovat aloittaneet jo koulutuksen", Haukankatse kertoi, kääntyen lopulta Aaronin puoleen, "Muuta minulla ei ole sinulle nyt sanoa. Voit tutkia paikkoja itseksesi ja jos apua tarvitset, voit sitä kysellä keneltä tahansa".


// KISSEJÄ KAIKILLE KYLLÄ KIITOS<3 //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1911

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Loka 05, 2015 4:46

Re: Sinun suurin ihailijasi

Taskari maiskautti suupieliään makeasti, selvästi aikoessa jäädä nyt siihen lämmittämään isäntänsä päänuppia, joutuen kuitenkin pettymään Aaronin tarttuessa nostamaan hänet pois. Lisko oli kieltämättä pehmeämpi mitä ennen... Painavampikin, mutta eipä se näyttänyt tämän menoa haittaavan. Sanansaattaja lähti tuputtamaan tätä takaisin hupun sisään, missä tämä olisi poissa tieltä toistaiseksi eikä vastaväitteitä esitetty Taskarin poissa pitämisestä muulloinkin, kun oli tarkoitus harjoitella. Tämä tulisi kuitenkin viihtymään yksin, varsinkin jos aurinko paistoi suoraan ikkunan lävitse tai huoneessa oli peitto jonka alle piiloutua. Vastaus kysymykseen kuitenkin saatiin, Aaronin vilkuillessa kenraalin suuntaan Taskaria takaisin huppuun avittaen. Haukansilmä kävi selittämään saumattomasta yhteistyöstä, muista sotilaista, tehden selväksi koulutuksen tulevan vaatimaan enemmän kuin vain aseiden tuntemisen... Korjatessaan huppua takaisin parempaan asemaan, Taskarin jälleen kotiuduttua närkästyneenä piiloonsa, Aaroniin iski yhä kovemmin todellisuus ja se oli.... Omalla tavallaan melko jännittävää, mutta samalla arastuttavaa?
Hänen tulisi oikeasti tutustua muihin? Hänen yhteistyö taitonsa olivat harjoittamattomat, hyvä mikäli osasi tehdä jonkin sortin tuttavia.
Tällaisia, surkeita seikkoja alokas ei kuitenkaan ottanut esille, kenraalin jo noustessa, valmiina lähtemään näyttämään tupaa paremmin, saaden vastauksekseen ponteikkaan nyökkäyksen.

Aaron kävi seuraamaan Eliittiä, tökkien möykkyä hupussaan olemaan hiljaa. Tila toisensa jälkeen olivat melko vaatimattomia, vain pakollinen tuntui löytyvän, tilojen ollessa muuten melko avaria, suurimman osan asukkaiden tuntuessa olevan muualla. Esittelyn ajan Aaron pysyi lähinnä hiljaa, tiloja vilkuillen. Oli se aika hienoa olla sotilastuvalla, saaden samalla yksityisen esittelyn itse Haukansilmältä, joka ei näyttänyt suoranaisesti vihaavan hänen olemassa oloa, näin olosuhteet huomioon ottaen.
Muilta tupalaisilta ei kuitenkaan vältytty kokonaan, kenraalin lyhyesti kertoessa ehkä hänen nimensä nämä kohdatessa, mikä riitti alokkaalle mainiosti näin alkuunsa. Hän välttyi suurimmaksi osaksi oman itsensä esittelyssä, joutuen toistamaan nimensä ehkä parille sotilaalle, jotka eivät uskoneet kuulleensa tätä oikein ensimmäisellä kerralla.
Vaikka Aaron ei ollut kovin puhelias tai ollut kovin itsevarma ystävystymisestä kaikkien kanssa, oli hän alkanut jo nyt kiivaasti painaa mielensä tupalaisten kasvoja, vaikka nimet jäivät toistaiseksi uupumaan. Hänen oma ensivaikutelma, jonka hän antoi saatettiin tulkita ujoudeksi, sellaisella kiukuttelevalla tavalla, Aaronin näyttäessä siltä kuin purisi huuliaan sisältäpäin yhteen, lähinnä vain nyökkäillen itse kullekin, näitä päin kunnolla edes katsomatta. Osaa tupalaisia tämä hymyilytti, toiset taas selvästi miettivät oliko kenraali parka joutunut lapsenvahdiksi, heidän viimein edetessä käytävälle josta väki oli kaikonnut kokonaan.
Uteliaiden katseiden jäätyä nurkan taakse, jännittyneisyys ei ottanut kadotakseen. Ajatteliko hän kenties mitä hänestä ajateltiin? Oliko hän huolissaan sellaisesta? Milloin sellainen oli viimeksi ollut hänelle varsinainen murhe..? Ehkä kerran kaksi aikaisemmin, mutta keskittyminen sai nyt kohdistua Dariuksen sanoihin vaatturista.
Kuiskauksen tulokas tunsi yllättäen vähän hymyilevänsä, kuullessaan nyt itse idoliltaan, että hän ihan oikeasti kuuluisi kuiskaukseen ja tarvitsi asun merkiksi tästä.
Sitä hymyä kestikin siihen asti, kunnes kuusi vuoteinen huone tuli näkyviin.

Hän joutuisi jakamaan huoneen? No totta kai ilmeisesti, se kävi päinsä, kyllä hän sen tiesi! Yksi hänen isommista veljistään oli kertonut kauhutarinoita kuinka kourallinen heistä joutui nukkumaan ahtaassa tilassa kaalisopan jälkeen, mutta samalla se jotenkin kasvatti myös yhteyshenkeä. Onneksi tämä huone ei kuitenkaan ollut maailman ahtain, mutta aivan samassa minne tuvassa meni, kainalohiki tuntui haisevan.
Oraakkelin Sanansaattaja... Kuiskauksen alokas astui peremmälle Haukansilmän ohitse, kiroten mielessään kauniisti viikattuja petejä... Hänen sänkynsä majatalolla ei ollut näyttänyt noin siistiltä sitten ikinä, kotonakin äiti oli sen hoitanut. Yhden sängyistä hän kuitenkin julisti mielessään omakseen, sängyn joka oli seinän vieressä ja jonka ainoa vierustoveri vaikutti tyhjältä.
"Entä koulutukseni, milloin se alkaa?" Aaron kävi kysymään, pyörähtäen katsomaan kohden Haukankatsetta.
"Joukkosikin jo lähtivät, en usko että sinulla on kovin kiire mihinkään?" Haltiapoika kävi toteamaan tämän päälle, haluamatta päästää kenraalia aivan vielä, haluten testata vesiä mahdollisimman pian sen sijaan, että jäisi viikkaamaan lumppujaan johonkin pahaiseen arkkuun! Varsinkaan, kun kyse oli Winderistä.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Joulu 30, 2015 6:58

Re: Sinun suurin ihailijasi

Hetken kenraali vain tuijotti kivikasvoisesti nuorta haltiaa. Ei tästä tulisi mitään, ei Darius koskaan ollut noin nuorta kouluttanut - saati sitten ottanut riveihinsä ketään noin nuorta! Yleensä liittyjillä oli jo kokemusta sodasta ja jonkinlainen koulutus, Aaronilla tuskin oli mitään. Voi miksi juuri hänen riesakseen piti heittää räkänokkainen kakara?! Ei hänellä ollut aikaa saatikka energiaa tähän, kokemuksesta puhumattakaan. Tai no... Olihan hänellä se kokemus, mitä oli saanut kun isänsä koulutuksena aikanaan oli ollut... Mutta siitä oli aikaa ja sellaista koulutusta Darius ei kyllä halunnut eteenpäin välittää.
Voi miksi hän oli suostunut tähän? Eipä Dariuksella kyllä vaihtoehtoja tainnut olla... Silti, tämä oli epäreilua! Mutta, kerta Delia oli asiasta tietoinen ja varmasti tulisi ennemmin tai myöhemmin kyselemään, miten pojan kanssa meni, ei Darius voinut nakittaa Aaronia kenenkään muun kontolle... Sitä paitsi, ei Haukansilmä varsinaisesti halunnut edes suututtaa kuningasta tai Ajankiitäjää, jos siitä lähdettiin..

Mutta vaikka kuinka turhautti ja suututti, koitti Darius myös samalla muistuttaa itselleen siitä, ettei vihaa kannattanut purkaa Aaroniin. Ei tämä soppa pojan syytä ollut - kai. Niin Darius ainakin halusi uskoa, ehkä Aaron oli vain välikappale jolla joko itse kuningas tai ajankiitäjä - tai molemmat... - halusivat Haukansilmää kiusata.
Sen murto-osa sekunnin ajan Darius luuli pääsevänsä nyt takaisin omiin oloihinsa, kunnes poika kävi kyselemään koulutuksensa perään. Miettien, milloin se alkaisin, samalla huomautellen ettei kenraalilla tuskin ollut kiire minnekään, kun sotilaansa olivat jo lähteneet komennolle.
"Luuletko tosiaan, että antaisin sinulle edes harjoitteluun tarkoitettuja puuaseita käteen, ennen kuin olet teoriaa käynyt ja selvinnyt edes lähtötasotestistä?", Darius kävi naurahtamaan vähättelevänhuvittuneena. Kuulostaen ehkä turhankin kireältä ja jopa ilkeältä, vaikka tarkoitus ei ollut.
"Sitä paitsi vaikken komennolle päässytkään tapaamisen takia, on minulla silti vaikka mitä töitä tehtävänä - kuten nyt esimerkiksi katsoa sinun tietosi tilastoihin ja varmistaa, että nimesi alkaa liikkua tuvilla. Mikäli kukaan ei nimeäsi tunnista edes kirjanpitäjän kautta, sinut potkitaan pihalle alta aikayksikön tai vastaavasti heitetään tyrmään", Kenraali kertoi, "Joten kyllä, minulla on kiire aina, vaikka päällimmäiset suunnitelmat peruuntuisivat, löytyy kyllä muutakin", noiden sanojen myötä Darius kääntyi ympäri ja lähti askeltamaan poispäin Aaronin luota, ennen kuin poika ehtisi sen pahemmin painostamaan ja kinuamaan mitään.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1911

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Joulu 31, 2015 5:03

Re: Sinun suurin ihailijasi

Kävi pian selväksi, ettei Eliittillä ollut aikomustakaan aloittaa uuden alamaisen koulutusta enää samana päivänä. Ilmeisesti edessä olisi tosiaankin vielä lähtötesti, joka olisi sitten jotakin muuta kuin puukepillä huitominen? Jos siinä olisi kiipeämistä, pärjäisi hän varmasti ihan moitteettomasti! Aaron huomasi kyllä kenraalin kireyden, mutta ei osannut siitä juuri nokkiinsa nyt ottaa, kyllä hän vielä itsensä todistaisi tuolle, vaikka teoria osuus ennen itse oikeaa toimintaa ei juuri poikaa innostuttanut. Hän oli puusepän suvusta, käytännön hommat tulivat luonnostaan paljon paremmin. Uusi esimies vaivautui selittämään vielä tilastoista, saaden pojanklopin nostamaan kulmaansa mielenkiinnosta. Värväytyminen vaikutti sisältävän monta askelta, mutta hänen nimensä leviäminen tuskin tulisi olemaan vaikeaa.
Mahdollisesti nuorin kokelas, josta itse Eliitti kenraali ei ainakaan vielä ollut kovin onneissaan ja titteli Oraakkelin sanansaattajana herättäisi ehkä huomiota enemmän kuin Aaron heti välittäisi niin suljetussa ja mitä uskoisi, intiimissä tilassa.

Ilmaistuaan, että hänellä tulisi aina olemaan kiire, oli tällä joukot paikalla tai ei, känkkäränkkäinen haukansilmä teki lähtönsä ilman hyvästejä. Nyt, Sinisenkuiskauksen uusin jäsen katsahti alas lemmikkiinsä, kohauttaen olkiaan tälle kuin pieni lisko olisi kysynyt mikä setää vaivasi.
"No, ainakin hän ajattelee minua." Nuori sotilaskokelas hymähti sängylle istahtaessa, jonka pehmeys ei vetänyt läheskään vertoja sille, mitä hän oli majatalossa ehtinyt tottumaan. Sinänsä jännää, sinänsä hän ei odottanut kipeää selkää aamulla. Taskari joutui väistämään omistajansa ajattelematonta tapaa heittäytyä pitkäkseen miettimään asioita tarkemmin, kavuten suippokorvan vatsalle jatkamaan hirsiään, vapaana huolista.
Hän olisi voinut lähteä siirtämään tavaroitaan, mutta nuoren haltian ajatukset kävivät harjoittamaan, mitä edes sanoisi toisille tupalaisille näiden ilmestettyä? Miten häneen edes suhtauduttaisiin? Entä mitä jos hän ei pääsisi testistä läpi, suuresta itsevarmuudestaan huolimatta, pystyisivätkö he edes heittämään häntä ulos epäonnistuessa?
Oraakkeli oli pakottanut Haltiakuninkaan pakottamaan Kenraali Winderin, hänen yksi suurimmista sankareista ottamaan hänet, olisi ollut noloa epäonnistua nyt kaikkien kolmen silmissä.

Puusepänpojan ilme tuijotti vakavana kattoon. Hän ymmärsi siinä ja nyt, että hän halusi tehdä tämän oikein. Ei rällästäen, kuten hänellä oli tapana. Ehkä ensimmäistä kertaa elämässään hänellä oli oikeasti selvä tavoite, vaikka aina armeijaan olikin halunnut pyrkiä. Pitkän iän menettämisen kehollinen kasvaminen tuntui tuoneen muitakin piirteitä mukanaan, kuten häpeän tunteen, jonka hän saattoi kuvitella mikäli tunaroisi täysin. Jännää... Tai pikemminkin ärsyttävää, olla niin tietoinen omasta olemuksestaan, että tavallaan alkoi välittämään miten käyttäytyi... Ainakin tiettyjen valittujen seurassa.
Lienikö syynä jo kokemus vastuusta Oraakkelin sanansaattajana tai Papittaren seura, jonka johdosta tähän kaikkeen tähän oltiin ylipäätänsä päädytty...

Uinuva lisko sai jälleen röyhkeän herätyksen ja vieriä alas Aaronin noustessa makuultaan jälleen vakavan ärtyisänä, häntä ei oltu luotu perusteelliseen ajatteluun. Eikä hän todellakaan halunnut harhautua ajattelemaan häntä lempannutta ihmistyttöä juuri nyt. Haltiapoika päätti tavaroidensa pakkauksen sijaan majatalolta laskeutumaan lattialle ja lähteä tekemään punnerruksia pään selventämiseksi, Taskarin katsellessa tämän menoa uneliain silmin, peittäen lopulta nassunsa oman häntänsä alle.
Edellinen

Paluu Kuninkaan sali

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia