Kirjoittaja Aksutar » 16 Syys 2013, 00:40
Aran kävi kuin kävikin tarttumaan Yliparantajan käteen, antaen itseään isomman naisen auttaa heikoksi käyneen kuninkaan ylös lattiaa nuohoamasta. Mikäli kyseessä olisi ollut kuka tahansa muu nainen, olisi Aran lyönyt tarjotun käden pois silmiensä edestä ja noussut omin avuin - vaikkakin heikosti - ylös. Hänhän ei ihan jokaiselta hempukalta apua huolinut. Mutta koska kyseessä taisi olla kieltämättä Cryptin voimakkain naaraspuolinen olento, ei Aran kehdannut snobimaiseksi ruveta.
Pieni hymähdys karkasi kuninkaan suusta, naaraan käydessä vastaamaan, ettei tarjonnut apuaan suotta. Miten tuo nyt pitäisi tulkita? Hitaita, pienesti täriseviä askeleita otettiin verkkaisesti kohden vuodetta, jonka ääreen päästyä Aran tuhahti pienesti. Katse, joka toisaalle oli eksynyt, siirtyi kuitenkin terävöityneenä Yliparantajan puoleen, haltian huomatessa, ettei naaraan ote käynyt hellittämään kohteelle saavuttua. Päinvastoin, Shyvana kävi tiukentamaan otettaan, jopa niin epämukavaksi, että haltian oli pakko ynähtää pienesti. Yllättävän paljon voimaa tältä naiselta löytyikin...
Suu kävi avautumaan pienesti, Aranin aikoessa aloittaa puhumisen Taivaanmaalarin viimeisimmän toteamuksen myötä, mutta kultahapsi ei edes ehättänyt sanaakaan sanoa, kun naaras kävi istahtamaan sängynlaidalle ja veti pienemmän haltian syliinsä, kuin minkäkin lapsen! Yllättävä, nöyryyttävä veto sai Aranin jälleen kärttyisäksi, mutta yllättäen myös ahdistus palasi. Ahdistus, joka sai haltian suorastaan paniikkiin. Tietenkin Aran yritti päästä pois tuosta epämukavaksi käyneestä tilanteesta, mutta turhaan. Ainoa, mitä Aran kykeni tuossa tilanteessa tekemään, oli ynähtää kerran jos toisenkin. Ajatus ei käynyt kulkemaan rationaalisesti, haltian mielen täyttyessä pakokauhusta, joka näkyi myös monarkin kasvoilta.
Pieni, värisevä henkäys kävi lipumaan puoliksi auenneiden huulien välistä, Yliparantajan käydessä huomauttamaan, miten helposti voisi päättää monarkin elämän tähän, samalla kun naisen sirot sormet kävivät kevyesti hipaisemaan haltian kaulaa. Tietenkin Aran oli tarpeeksi typerä vilkaisemaan väriään muuttaneen naaraan silmiin. Haltian katse kuitenkin kääntyi alta aikayksikön pois Yliparantajan katseesta, sen polttavankihelmöivän tunteen vallatessa koko kehon. Tuntui pahalta, ahdisti, sattui ja pahinta oli se, että Aran oli täysin lamaantunut.
Yllättäen tilanne kuitenkin helpotti, Shyvanan yllättäen katosi ja siirtyi kauemmaksi Aranista. Tämän liikkeen johdosta haltiakuningas lankesi jälleen maahan, ottaen polvillaan ja kämmenillään vastaan kylmän lattian. Toinen käsistä nousi heti rintakehälle, haltian haukkoessa henkeä kuin olisi juuri päässyt veden alta pinnalle. Haltia värisi, mutta kykeni kääntämään hiustensa peittämiä kasvoja pienesti kohden ovea, joka oli avautunut. Tilanne ei kuitenkaan tuntunut mukavalta, kun nyt tässä pienessä tilassa oli kaksi suurta auraa, jotka olemassaolollaan suorastaan painoivat auraherkkää haltiaa alemmas. Aivan kuin painovoima olisi päättänyt lisääntyä. Mieltä lohdutti kuitenkin pienesti se tuttu, sarvipäinen hahmo, jonka Aran kykeni erottamaan hiustensa takaa. Mitään Aran ei kuitenkaan kyennyt vastaamaan sarvipäisen telepaattiseen viestiin vastaamaan...
Marduk kävi pienesti virnistämään pässinpään sanoille, sen pahemmin vastaamatta faunille mitään. Sen sijaan oraakkeli kävi työntämään oven auki, antaen virneensä hiipua pienemmäksi. Virne ei kuitenkaan koskaan kokonaan iän raiskaamilta kasvoilta kadonnut, Ajankiitäjän kääntäessä kasvonsa tutkimaan huoneen kahta muuta elävöittäjää.
Aran oli kovin surkeassa kunnossa, mutta Ajankiitäjän ei tarvinnut edes käydä arvailemaan, mitä oli tapahtunut. Hän kyllä tiesi... Toisin kuin fauni. Tietenkin eliittikenraali kävi reagoimaan uhkaavaksi tulkittavaan tilanteeseen parhaaksi näkemällä tavallaan, joka nyt sattui olemaan tuntemattoman vieraan kimppuun hyökkääminen. Atrevauxin käsien roihahtaessa tuleen, ei Marduk käynyt hätkähtämäänkään. Kuitenkin, kun fauni kävi uhkaavasti lähestymään "aseistettuna" naarasta, kävi Oraakkeli reagoimaan eläimellisen suojeluvaiston saattelemana. Alta aikayksikön oli sokea vanhus syöksähtänyt faunin perään, siinä samalla liikkeestä muuttanut ulkomuotonsa astetta suuremmaksi, hybridiksi liskosta ja ihmisestä. Hännällään tuo valtava otus kävi iskemään huoneen oven kiinni, samalla kun pitkän, liskomaisen kehon etupää saavutti sarvipäisen hyökkääjän.
Sillä samalla sekunnilla Archelaus tarrasi kiinni faunin kaulasta ja paiskasi suuren sorkkajalkaisen vasten lähintä seinää. Pitkä hybridi kävi nostamaan eliittikenraalin niin korkealle seinää vasten, ettei edes jättiläisfauni jalat yltäneet maahan. Toinen humanoidiosan käsistä kävi tarraamaan kiinni Atrevauxin sarvesta, pakottaen faunin katsomaan tyhjiin silmäkuoppiin... Jotka tosin nyt hohkasivat valkeanoranssia valoa, Ajankiitäjän käydessä roihuamaan sisältäpäin ilmiliekeissä. Sen saattoi myös tuntea Oraakkelin kosketuksesta, joka kävi yllättäen kuumenemaan faunin kaulalla.
Molemmat lohikäärmeen etujaloista kävi myös nousemaan vasten faunia, painaen terävät kyntensä vasten Atrevauxin vatsaa, niin epämukavasti, kuin mahdollista. Tuntui siltä, kuin tuo hybridi olisi yrittänyt käsiensä ja etujalkojensa avulla repiä eliittikenraalin kahtia. Todellisuudessa Archelaus kävi vain painamaan suurta humanoidia vasten seinää, käyttäen omaa painoaan hyväksi, tehdäkseen eliitin olon mahdollisimman tukalaksi.
"Uskallakin uhata naarastani..." Ajankiitäjä aloitti haltiakielellä, sähisten kuumana hohkaavasta kidastaan "Ja pidän huolen siitä, että sinä ja kuninkaasi palatte hengiltä, ennen kuin edes ehditte pihahtaakaan". Nyt Oraakkelin keho ja kosketus olivat jo niin kuumat, että ilma karun hybridin ympärillä alkoi väreillä. Mutta juuri nyt ei Marduk näyttänyt välittävän siitä, satuttiko hänen kovat otteensa tai kuumeneva kosketuksensa tätä uutta ystäväksi lueteltavaa faunia.
Aran oli tietenkin tuon oraakkelin uuden olomuodon nähdessään käynyt kavahtamaan taemmas, mutta oli käynyt heti ponkaisemaan ylös Atrevauxin iskeytyessä seinää vasten. Heti pystyyn päästyään oli Aran yrittänyt iskeä jalkana maahan, luodakseen paineaallon, jolla olisi yrittänyt heittää Ajankiitäjän kenraalinsa kimpusta pois. Ennen kuin jalka edes oli ehättänyt nousta kunnolla, oli oven kiinni läimäissyt oraakkelin häntä käynyt heilahtamaan kuninkaan puoleen, kaataen tuon maahan ja laskeutuen haltian ylle lepäämään, pitäen näin omalla, suhteellisen kevyellä painolla heikkokuntoisen suippokorvan maassa.
// AH AH AHASDKFJSKDJFS //