I can heal you || Aksu!

[Aksutar]

Turhautuneisuutta ja patoutumia kerännyt uros tuskin olisi hellittänyt otettaan jättiläisfaunista, ellei itse Yliparantaja olisi sitä käynyt pyytämään Oraakkelilta. Vaikka pitikin itseään ylivertaisen älykkäänä ja toisten yläpuolella, omasi Archelaus silti eläimellisiä tarpeita purkaa energiaansa, kuten esimerkiksi taistelemalla. Valitettavasti kovin moni lohikäärme ei kyennyt hänen tasolleen ja yleensä kamppailut pitikin käydä Nergalin kanssa merillä, sekös otti päähän. Archelaus saattoi olla isompi, mutta meressä Kruunattu oli omassa elementissään. Nyt olisi ollut täydellinen tilaisuus purkaa väkivaltaisuuttaan sarvipäiseen, mutta Marduk ei sitä käynyt tekemään. Suurin syy siihen oli Shyvana, mutta myös se tosiasia, ettei Marduk tahtonut suututtaa faunia... Ainakaan vielä.
Pienesti Ajankiitäjä kävi kääntämään kasvojaan viereen tulleen naaraan puoleen, Yliparantajan käydessä rauhoittelemaan, jopa sättimään vanhusta käytöksestään. Vakavailmeinen hybridi kävi lopulta hymähtämään, käyden samalla viilentämään itseään, sen valkeankuulaan kajon kadotessa tyhjistä silmäkuopista. Kasvot kääntyivät vielä faunin puoleen, suoden sarvipäiselle varoittavan ilmeen, kunnes eliitti käytiin kirjaimellisesti paiskaamaan maahan, lattian viereen, Oraakkelin jalkoihin.
"Taidat olla oikeassa, Pandemona. Missä ovatkaan käytöstapani" Hybridi kävi hymähtämään, kääntyessään lempeästi kumppaninsa puoleen. Yliparantajalle suotiin lempeä, kevyt kosketus poskelle, aivan kuin varmistukseksi siitä, oliko naaras kunnossa. Tuon jälkeen hirviömäisen olennon huomio kiinnittyi itse monarkkiin...

Aran oli maahan lennettyään päästänyt ilman pihalle ja ei yksinkertaisesti kyennyt liikkumaan ilmapiirin ja äskeisten tapahtumien johdosta. Nyt kuitenkin, kun tuon sekasikiön häntä kävi siirtymään pois kultahapsen päältä, kävi Aran vaivalloisesti, mutta nopeasti nousemaan ylös ja perääntymään pari askelta. Atrevaux näytti olevan kunnossa, ainakin hengissä, mutta silti haltia olisi halunnut päästä varmistamaan sen itse. Ei hän voinut tietää, mitä Oraakkeli varsinaisesti oli tehnyt kenraalille, noista otuksista tai heidän voimistaan kun ei ottanut selvää...
Kuningas olisi helposti voinut kutsua vartijat paikalle, mutta juuri nyt se vaikutti erittäin huonolta idealta. Parempi oli pysyä rauhallisena ja olla mahdollisimman vähän uhaksi lohikäärmekaksikolle, varsinkin naaraalle. Aran ei ollut koskaan nähnyt Archelauksen puolustavan mitään noin kärkkäästi. Mikäli tänne nyt ryntäisi vartijoita kera aseiden, saattaisi tuloksena olla oikeasti ruumiita. Lisäksi, ei ollut kovin suositeltavaa suututtaa kolossaalisia lohikäärmeitä - ainakaan tähän hätään... - , jotka voisivat helposti hajottaa koko haltialinnan muutamassa minuutissa. Aran saattoi olla äkkipikainen, mutta ei sentään tyhmä.
Monarkin katse kääntyi alas paiskatusta faunista oraakkelin ja yliparantajan puoleen, Archelauksen kiinnittäessä nyt huomionsa haltiaan.
"Käytöstapoja saattaisi olettaa myös toisilta..." Archelaus kävi hymähtämään, lähestyessään monarkkia. Tietenkin Aran kävi ottamaan muutaman, haparoivan askeleen lisää kauemmas, mutta valitettavasti seinä tuli vastaan. Haltian painautuessa seinää vasten, ei oraakkeli voinut muuta, kuin hymähtää pienesti.

"Me kun halusimme vain tulla onnittelemaan arvon kuningasta perheenlisäyksestä. Limdurista kasvaa vielä hieno mies, odota vain. Minä ainakin odotan... Vaikka tuskin malttaisin" Archelaus jatkoi, kumartuessaan ehkä turhankin lähelle haltiaa, joka kovasti yritti pysyä rauhallisena. Kyllä Oraakkeli tiesi, millaisen polun puhdasverinen Cúthalion tulisi valitsemaan... Mutta tietenkään hän ei tullut kertomaan sitä kenellekään.
"Ehditte ilmeisesti tehdä jo tuttavuutta Shyvanan kanssa... Joten minun tuskin tarvitsee esitellä Yliparantajaa sinulle uudestaan" Marduk hymähti, vetäytyen nyt hieman kauemmaksi haltiasta ja katsahti faunin puoleen "Mutta sinun kohdalla esittelyt lienevät kohdallaan... Atrevaux, tässä on kumppanini, Shyvana Adrammelech, Yliparantaja" Archelaus kävi esittelemään naaraan, viitaten pienesti Shyvanan puoleen "Sinulle tuskin tarvitsee esitellä kenraali Argenteusta" vanhus lisäsi, puhutellen nyt kumppaniaan virnistäen.
"Menkää... pois..." Aran sai sanotuksi pienesti, samalla kun kävi pitelemään toisella kädellä ohimoaan. Hän ei todellakaan pitänyt siitä tunteesta, jonka kaksi suuri auraista olentoa aiheuttivat...


// HAISTA PASKA MÄ SAIN SLAAGIN KUN LÖYSIN JOTAIN KIVAA FOORUMILTA SKDJAKSJ<3 THANK YOU HADES! Mun piti vastata muihin ropeihin ennen kun lähen kouluun mutta hups.... //

[Crimson]

Vanhan faunin katse kiersi kookkaan naisen ja Mardukin väliä sen pienen hetken, kun kaksikko keskusteli toisilleen. Nainen kävi ehdottamaan kenraalin laskemista takaisin maahan, joka sai pienen helpotuksen tunteen heräilemään Atrevauxissa, mutta liiemmin sekään ei kenraalin tilaa käynyt auttamaan. Hiljalleen liekit faunin käsistä sammuivat, niiden noustessa pitelemään kaulalla vieläkin polttelevaa lohikäärmeen kättä. Kuumuus oli painanut faunin kaulaan ikävän jäljen, sekä vienyt toistaiseksi kenraalilta äänen, jonka myötä Atrevauxin olisi turhaa yrittää sanoa haluttavaansa seuraavaan hetkeen. Oraakkelin varoittavaan katseeseen ehdittiin vastata, kunnes eliitti paiskautui vasten huoneen lattiaa, jääden pitelemään kaulaansa ja ähisemään niille sijoilleen.
Yliparantaja puolestaan seurasi tätä toimitusta, ollen lähinnä tyytyväinen siitä ettei kumppaninsa käynyt järjestämään ylimääräisiä ruumiita tällä erää. Naaras nosti toisen kätensä hellästi Archelausin omalle, joka oli noussut hänen poskelleen, antaen tällä pienellä eleellä ymmärtää että oli kyllä kunnossa.

Taivaanmaalaajan katse nousi seuraamaan, kun Aran kömpi surkeasti takaisin jaloilleen lattialta ja lähti saman tien perääntymään taemmas lohikäärmekaksikosta. Haltia kuningas alkoi näyttää yhä säälittävämmältä ja säälittävämmältä Pandemonan silmissä, saaden naaraan lähinnä hymähtämään tympeänä tuolle näylle. Hän kun oli odottanut hieman enemmän.
Siinä missä Shyvana jäi seurailemaan paikoiltaan Oraakkelin toimia, sai faunikin nostettua päätänsä viimein sen verran ylemmäs, että näki valkeitten hiustensa takaa mitä huoneessa oikeastaan edes tapahtui. Atrevaux piti kättään yhä omalla kaulallaan, suoden vanhimman polttamalle, aralle ja palaneelle kohdalle lievää helpotusta maagisella kosketuksellaan. Se viilensi mukavasti, vaikkei mitään varsinaisesti käynyt parantamaan.

Kuullessaan oman nimensä lausuttavan, kävi fauni kömpimään itsensä kunnolla pystyyn lattialta, muristen itsekseen hiljaa jotain samalla kun Marduk esitteli ilmeisen kumppaninsa hänelle. Vai tämä oli nyt kolmas ja se harvinaisin näky kolmesta vanhimmasta. Totta kai Atrevaux tiesi jokaisesta vanhimmasta jotain, mutta toistaiseksi ainoa joka omatoimisesti oli hänelle näyttäytynyt, oli Archelaus. Shyvanan tapaaminen lieni tässä tapauksessa jonkin sortin vahinko, joskin mieluinen sellainen.
Sarvipää pudisteli hetken vaatteitansa takaisin kuosiin, luoden sitten silmäyksen Yliparantajan puoleen, jolle suotiin pieni, mutta arvokas nyökkäys tervehdykseksi. Kookkaampi naaraspuolinen olento nyökkäsi faunille takaisin, joskin sekin ele oli kaukana viehättävästä. Kivikasvoinen, sillä hetkellä täysin ilmeetön ja tunteeton naaraskäärme oli se asia, jota kukaan ei tavallisesti halunnut nähdä etenkään silloin, jos tuo olisi vienyt muodonmuutostaan vielä hitusen pidemmälle. Käärme levitti auralla ympärilleen täysin neutraalia olotilaa, mutta yksi pieni sanakin saattoi muuttaa Shyvanan olemusta sillä hetkellä aina vain negatiivisempaan suuntaan.

Olen seurannut Atrevauxin toimia jo riittävän pitkään tietääkseni hänestä yhtä ja toista, Pandemona tuhahti käheällä äänellä Ajankiitäjän sanoihin, kunnes monarkin heikko lausahdus kantautui Taivaanmaalaajan korviin. Valtava nainen kääntyi nyt puolestaan ohimoansa pitelevän kuninkaan puoleen, katsoen näkyä yhtä ilmeettömänä kuin oli jo jonkin aikaa tehnyt.
Voi Aran, mutta vastahan me tulimme. Oletko yhtä synkeä muillekin vieraillesi, jotka hyvää hyvyyttänsä tulivat tuomaan onnitteluja sinulle ja perheellesi? Saati sitten huolehtimaan voinnistasi, vai joko unohdit pienen keskustelumme?, Pandemona kysyi kultakutrilta, Käytöstavoissasi voisi todellakin olla jotain hiomisen aihetta.


//(---D Niin tuppaa tapahtumaan välillä. Hups (DD//

[Aksutar]

Monarkin puoliumpinainen katse kääntyi takaisin naaraskäärmeen puoleen, Yliparantajan käydessä puhuttelemaan Arania. Yllättäen naaraan läsnäolo alkoi tuntua vain ärsyttävältä, tiedä sitten, johtuiko se nimenomaan Mardukin saapumisesta. Ainakaan Ajankiitäjän virnuilu ei auttanut asiaa yhtään, kaksikkohan piti häntä pilkkanaan! Taas vaihteeksi. Sitten Archelaus vielä kehtasi ihmetellä, miksei Aran pitänyt liskosta yhtään. Marduk kävi hymähtämään pienesti Shyvanan käydessä kertomaan seurailleensa faunin liikkeitä jo aikansa. Ei ollut yllättävää, mitäpä Yliparantaja ei olisi seuraillut vuosituhansien saatossa.
"Pitäkää onnittelunne ja viekää ne jonnekin, missä niitä kaivataan" Aran kävi yllättäen sähähtämään selvästi suuttuneena, ottaessaan askeleen kauemmas seinästä "Olen saanut jo tarpeekseni siitä, että tunkeudutte linnaani kuin pahaiset tuholaiset ja hypitte täällä ympäriinsä, kunnioittamatta yhtään hoviani tai minun omaisuuttani! Ehkä minäkin alan taas lähettämään joukkojani teidän vuorillenne, vaikka niin kovasti olette uhanneet, ettette sitä suvaitse!".
"Mutta me emme sentään tapa lajitovereitanne tai nuorimpianne... Uskalla tehdä vielä toinen samankaltainen uhkaus ja saatankin käydä nuorimpianne harventamassa... Yksikin on jo tarpeeksi" Marduk kävi murahtamaan kuninkaalle, joka yllättäen sulki suunsa siihen paikkaan. Oli täysin turha käydä leikkimään kenenkään hengellä, kun oli vanhimmat kyseessä. Oliko edes mitään, mihin nuo eivät kyenneet? Mikäli kaksikko päättäisi tappaa jonkun nyt tällä samalla sekunnilla, olisi se jo tapahtunut, ennen kuin kukaan edes ehättäisi tajuta sitä. Ehkä piti kiittää onneaan siitä, ettei vanhuskaksikko ollut verenhimoista ja brutaalia sorttia.

"... Ehkä olisimme voineet tarjota kuopuksellesi lahjaa, mutta sinä taisit juuri pilata sen mahdollisuuden. Kuten aina, Aran. Liian äkkipikainen. Liian omahyväinen" Marduk kävi jatkamaan, kun hetken hiljaisuus oli huoneessa vallinnut viimeisten sanojen myötä "Onhan kyseessä Yliparantaja... Ja sukusi tauti tuskin tulee hellittämään tuosta" hitaasti suurehko liskohybridi kävi kääntymään poispäin kuninkaasta, kävellen laiskanrauhallisesti ikkunoiden luokse.
"Valehtelet. Et sinä antaisi minulle mitään, et varsinkaan tuollaista!" Aran kävi avaamaan suunsa jälleen, tuoden ilmi sen ainaisen epäilyksensä vanhusta kohtaan. Ei tuo mitään hänelle antaisi, eikä Aran aikonut antaa mitään Oraakkelille. Tuo vain leikitteli, aivan kuten naaraskin, tarjoten ties mitä lahjaksi, mutta aina vain leikillään.
"Ei se sinulle olisi ollutkaan, typerys" Marduk hymähti, käyden nyt ottamaan muodokseen tutun vanhuksen, tämän ison hybridin käydessä turhan kömpelöksi sisätiloissa "Ja se tilaisuus meni jo"
"No lähtekää sitten pois! En ole kutsunut teitä tänne ja pikkuhiljaa kärsivällisyyteni alkaa loppua!" Haltia ärähti ottaessaan muutaman, nopean askeleen vanhuksen suuntaan. Mardukin kasvoille levisi vain pirullinen virne, vanhuksen kääntäessä silmättömät kasvonsa kumppaninsa puoleen.
"Huvittavia nämä kuolevaiset suuttuessaan, eikö? Joko olisimme tarpeeksi häirinneet Hänen Majesteettinsa rauhaa, hmm?"



// Hups. Sorry. Everyone. Anteeksi. Don't mind us. K thnx bye //

[Crimson]

Naaraskäärmeen ilme vääntyi närkästyneeksi Aranin alkaessa yllättäen saarnata äkäisenä kahdelle vanhimmalle. Shyvana katsoi hetken monarkkia alakanttiin arvostellen, kääntäen katseensa sitten kuitenkin pois tuosta pienestä haltiapahasesta. Taivaanmaalaajan onneksi Marduk oli päättänyt hoitaa puhumisen, joten naaras saattoi vain näreissään pälyillä pitkin seiniä liekehtivillä silmillään.
Kun Archelaus otti puheeksi mahdollisen lahjan, jota kuningasparin kuopukselle oli kaavailtu, kääntyi naaras yllättäen taas lempeäksi vaihtuneen katseensa kera silmäilemään Aranin reaktiota toisen vanhimman sanoihin. Epäilevähän tuo oli kuten aina eikä Shyvana katsonut moista lainkaan hyvällä. Pienemmän kruunupään käytös sai kuitenkin hiljalleen näreisen olemuksen palaamaan Taivaanmaalaajan kasvoille, jonka saattoi tuntea hiljalleen painostavammaksi käyvästä tilasta huoneessa.

Monarkin viimeisiin sanoihin Pandemona hymähti hitaan tyytymättömästi. Siinä missä Aran otti muutaman nopean askeleen Oraakkelia kohden, lähestyi jättimäinen nainen huoneessa myös aavistuksen kumppaniaan suojeluvietin kannalta. Shyvana alkoi hiljalleen olla riittävän kypsä mätkäyttääkseen monarkin jälleen lattialle lojumaan, mutta hillitsi itseltään kuitenkin sen himon ja tyytyi vain katsomaan kultakutria varoittavasti.
Sangen ihastuttavia, Taivaanmaalaaja lähes sähisi kumartuessaan lähemmäs monarkkia. Naaraan terävä katse lähes porautui haltiasta läpi, kunnes Shyvanan silmät tavoittivat Aranin vierelle astelevan sarvipään, joka oli saanut itsensä siihen kuosiin että saattoi asettaa itsensä jälleen tilanteen keskelle.
Mutta ehkä olet oikeassa, naaras aloitti, kumartuessaan paremmin faunin puoleen ja ojensi kättään hieman nostaakseen varovasti tuon päätä ylemmäs nähdäkseen vain uteliaisuuttaan palaneen jäljen tuon kaulassa, Eiköhän tämä kerta ollut tässä.
Atrevaux hymähti naisen kosketuksesta, pistämättä kuitenkaan sen koommin vastaan moiselle eleelle, saati sitten käynyt sitä kavahtamaan. Fauni ei halunnut paiskautua Oraakkelin toimesta uudemman kerran vasten seinää kumppaninsa uhkailusta, joten ehkä oli parempi antaa naaraan tehdä halunsa mukaisesti. Kosketus oli niin hellä ja varovainen, joten tuskin sitä oli tarkoitettu vahingoittamaan. Jos olisi, olisi Atrevaux jo ollut kuollut.

Sinuna huolehtisin tuosta, tai voi olla että pääsi tippuu hartioiltasi alas nopeammin kuin toivoisit, Yliparantaja totesi jo maltillisemmin, joskin ei lainkaan kaunopuheisesti vaan karkeasti totuutta piilottelematta. Ote laski irti sarvipäisestä ja Shyvana saattoi suoristaa selkänsä jälleen. Atrevaux taas rykäisi avatakseen ääntänsä, pienesti kumartaen päällään Shyvanan puoleen.
Jos Yliparantaja niin sanoo, minun on kai noudatettava hänen neuvoaan, kenraali tyytyi toteamaan, saaden aikaiseksi pienen hymyn sillä hetkellä muuten niin häijynoloisen naisen kasvoille.
Ja parempi myös olisi, Atrevaux, tai hoviin jäisi valtava aukko kohdallesi jota harvatkaan tuskin täyttäisivät ennalleen, Taivaanmaalaaja tuumaili, kääntyen kuitenkin lopulta kumppaninsa puoleen, Haluaisin vaihtaa vielä sanasen hänen majesteettinsa kanssa, mikäli et siitä pahastu. Tulen perässä, mikäli päätät lähteä jo edeltä.


//Katso setä mitä tein. Katso (--D//

[Aksutar]

Aran oli jokseenkin helpottunut siitä, että vanhukset alkoivat tehdä jo lähtöä. Joskin jos häneltä olisi kysytty, olisivat nuo saaneet lähteä saman tien, sormia napsauttamalla. Tässä tilanteessa oli kuitenkin käynyt selväksi, ettei mikään mennyt Aranin tahdon mukaan. Mielessä kävikin ajatus käydä kutsumaan vartijat paikalle sittenkin, mutta merkittävä katse, jonka monarkki sai oraakkelilta, kertoi tarpeeksi siitä, kuinka huono idea se olikaan. Joten jälleen se pieni idea jätettiin toteuttamatta.
Marduk tyytyi seurailemaan tilannetta sivummalta, kun Atrevaux kävi jälleen lähestymään naarasta ja kuningastaan. Siinä missä monarkki sai vanhukselta varoittavan katsahduksen, kävi Ajankiitäjä kääntämään kasvonsa myös faunin puoleen. Jostain syvältä pedon kurkusta kumpusikin pieni, matalan varoittava, kuminaa muistuttava murina. Siinä missä Arania ei nähty uhkana naaraalle, saattoi kookas jättiläisfauni olla vaarallinenkin hauraassa olomuodossaan olevalle liskolle. Marduk ei tietenkään epäillyt Shyvanan taitoja ja kykyä päästää faunia hengestään alta aikayksikön, muta silti Ajankiitäjällä oli alkukantainen halu ja vaisto suojella kumppaniaan, luomustaan.

Aran vilkaisi nopeasti Atrevauxiin, kääntäen huomionsa kuitenkin tunkeilijakaksikkoon piakkoin. Fauni oli hengissä, se riitti Aranille tiedoksi juuri nyt. Hän ei halunnut sen pahemmin irrottaa katsettaan mahdollisista uhkatekijöistä. Nyt kun kerran näkikin jotain Yhä kaksikon läsnäolo sai kuninkaan tuntemaan olonsa turvattomaksi ja ahdistuneeksi.
Mitä murhaavin katse suotiin Taivaanmaalaajan puoleen, tuon käydessä koskemaan Atrevauxia. Tietenkään Aranilla ei ollut sanavaltaa tuon tekemisiin, mutta monarkki saattoi ilmaista mielipiteensä ystävänsä hiplailusta katseellaan. Naaras kävikin neuvomaan faunia huolehtimaan oraakkelin aiheuttamista ruhjeista, eikä sorkkajalalla tuntunut olevan mitään tätä ehdotusta vastaan.
Haltian kulma kävi kuitenkin kohoamaan pienesti, taivaanmaalaajan ilmoittaessa, että hänellä oli vielä asiaa monarkille. Mitä tuo naaras mahtoi hänestä vielä haluta, se oli yksi suuri mysteeri, ainakin vielä. Marduk kävi vain hymähtämään pienesti Shyvanan ilmoitukseen, nyökäten samalla.
Kunhan et kiusaa häntä hengiltä Marduk totesi virnistäen, mutta vakavoitui siirtäessään huomionsa haltiaan ja fauniin Ja yksikin väärä liike, yksikin väärä sana ja murskaan koko linnanne sen sileän tien.
Tuon varsin vakavan uhkauksen myötä Marduk käänsi selkänsä kolmikolle ja yksinkertaisesti katosi paikalta, kuin tuhka tuuleen.

Aran tuijotti hetken kohtaa, jossa Ajankiitäjä oli seissyt, kunnes antoi katseensa lipua hitaasti takaisin Yliparantajaan. Haltia kävi sanaakaan sanomatta odottamaan, että lohikäärme saisi sanottua sanottavansa.


// OMG YES THNX BYE PLZ FASTER OH YES FASTE OH GOD YES he said //

[Crimson]

Kiusallinen virnistys levisi Yliparantajan kasvoille Oraakkelin vastauksen myötä. Naaraskäärme käänsikin katseensa kumppaninsa puoleen, virnistyksen vaihtuessa sekunnissa lempeäksi hymyksi, jolla liskopeto osoitti ymmärryksensä toisen huolenpitoon. Ehkä Shyvanan olisi pitänyt ohjailla keskustelua siten, että Mardukin uhkauksen kävisivät toteen joskin olisihan se aika julmaa suoda niinkin brutaali kohtalo pienestä väärästä eleestä toiselle, mutta mikäs naaras siitä oli valittamaan. Yksi kuningas sinne tänne, kyllä hän keksisi jonkun toisenkin jota seurailla pilvilinnasta käsin myöhemmin.
Enhän minä.
Kun Archelaus oli kadonnut kaikkien silmien edestä matkoihinsa, kääntyi naaraskäärme katsomaan vuorostaan haltiakuningasta, joka ei suonut elettäkään avatakseen suutansa Taivaanmaalaajalle. Ehkä parempi niin, ei Shyvana olisi edes jaksanut kuunnella toisen marinoita.

Niin, tosiaan, naaras aloitti, luopuessaan samalla tummanpuhuvasta olomuodostaan, joka vaihtui takaisin vaaleisiin, kesäisiin sävyihin, Se lahja, josta oli puhetta aikaisemmin. Shyvana viimeisteli toteamuksensa kierolla virneellä, astellen sitten suuren ikkunan ääreen kohdalle, jossa Marduk oli myös hetki sitten seissyt.
Sait minut ajattelemaan asiaa moneltakin kannalta - joskin useammasta niistä sinä et tulisi pitämään, Taivaanmaalaaja totesi ykskantaan hetken hiljaisuuden jälkeen, kyykistyen huoneessa sen pienimmän tasolle, aivan tuon eteen. Shyvanan jokseenkin kiusallinen tuijotus jäi tapittamaan haltiakuninkaan silmiä turhankin läheltä.
Vieläkö halajat sitä vai joko luovuit ajatuksesta?, naaraskäärme kysyi vakavana, pedon silmien käydessä mittaamaan sitä kuinka tosissaan kuningas kysymykseen vastaisi, Minä otan huomioon vain yhden vastauksistasi - loppu on täysin sinusta kiinni, Aran.

Atrevaux oli aikaisemmin lattialla vielä nuohotessaan kiinnittänyt ohimennen huomiota siihen, mistä vanhus kaksikko ja monarkki olivat keskustelleet. Kirvelevää kaulaansa lähestulkoon huomaamattomasti hipaisten, käänsi jättiläisfauni mietteliään katseensa Aranin puoleen. Hänellä ei ollut osaa eikä arpaa tässä keskustelussa ja mikäli kenraali olisi yrittänyt ajaa naarasta matkoihinsa, olisivat seuraukset mitä todennäköisimmin varsin ikävät muittenkin, kuin vain kaksikon kannalta.

[Aksutar]

Aran piti katseensa naulittuna naaraaseen, joka suunsa kävi avaamaan Archelauksen poistuttua. Aran ei enää yhtään välittänyt nähdä tätä naarasta linnassaan, mutta juuri nyt ei kokenut oloaan kovin turvatuksi, mikäli kävisi päätään aukomaan Yliparantajalle. Olihan Archelaus antanut uhkauksensa, eikä Aran käynyt yhtään epäilemään, oliko vanhus tosissaan vai ei. Oraakkeli harvemmin lateli uhkauksia, joten kun niitä tuli, ei moisia kannattanut turhan kevyesti ottaa.
Aran kurtisti kulmiaan naaraskäärmeen käydessä esittämään kysymyksen, joka periaatteessa määräsi Cúthalionin kuopuksen kohtalon. Ei Aran tuohon osannut vastata! Tietenkin hän halusi sukunsa puhdistuvan tästä taudista, mutta että apua pitäisi ottaa vastaan viholliselta? Ei ikinä! Aran mieluummin kuolisi ja antaisi lastensa kokea saman kohtalon, mitä hän itse, kuin hyväksyisi mitään lahjoja kolmelta vanhimmalta! Ilmaisia lahjoja ei ollut olemassakaan, mikäli Yliparantaja parantaisikin Limdurin, aivan varmasti liskot tulisivat pyytämään vastapalvelusta ennemmin tai myöhemmin! Ihan kuin ihmisistä ei olisi tarpeeksi riesaa jo

Pidä lahjasi Aran kävi vastaamaan lopulta, jättäen sanomatta ne ilkeimmät osuudet saarnastaan, mitä olisi halunnut lisätä. Hän ei huolinut naaraan lahjaa, eikä halunnut enää ikinä nähdä tuota, saatikka sitten Ajankiitäjää.
Pikkuhiljaa naaraan läsnäolo alkoi myös kuluttaa haltiaa loppuun. Vaikka Ajankiitäjä olikin poistunut auransa kanssa, aiheutti naaras yhä jokseenkin painostavaa oloa auraherkälle haltialle. Aran halusi naaraan vain pois läheltään, jotta saattaisi mennä lepäämään omassa rauhassaan! Valitettavasti Atrevauxille ei suotu huomiota, vaikka Aran tiedostikin sorkkajalan yhä olevan huoneessa. Kerta fauni hiljaa pysyi, ei hänellä ollut syytä vilkaista sarvipäisen suuntaan.

[Crimson]

Mitä pidemmälle Aran viivytteli vastauksensa kanssa, sitä leveämmäksi ja häiritsevämmäksi virne naaraan kasvoilla venyi. Monarkin saatua kuitenkin lopulta sanottua vastauksensa ilmoille, naurahti Shyvana muutaman kerran hyvin vapautuneesti huoneessa. Olisipa kuningas vastannut mitä tahansa, olisi reaktio kuitenkin naaraan kantilta ollut täysin sama.
Voi niin pidän, naaras sai sanottua teennäisen huvittuneisuutensa keskeltä, Et sinä Aran, eikä muukaan sukusi ole ansainnut meiltä niin kallista lahjaa haltuunsa, Taivaanmaalaaja vielä jatkoi. Huoneeseen laskeutui hetkeksi täysi hiljaisuus, jonka myötä Shyvana käänsi selkänsä huoneessa olevalle parivaljakolle. Naisen kasvoilla lepäsi mitä kieroin virnistys, jota kuningas saati kenraali eivät omaksi onnekseen olleet kykeneviä näkemään.
..ette vielä.., naaraskäärme totesi yllättäen loppuun vielä kovin arvoituksellisesti, jättäen aiheen sitten sikseen.

Vihertävät, pitkät hiukset liikahtivat hieman sen myötä, kun naaras käänsi päätänsä hieman nähdäkseen takanaan olevan kaksikon.
Me tapaamme jälleen, Taivaanmaalaaja sai sanotuksi, kunnes raivokas tuulenpuuska lähti kiertämään pitkin huonetta. Puuska oli niin vahva, että se sai Atrevauxinkin horjahtamaan askeleen verran eteenpäin. Sorkkansa kuitenkin tukevasti lattiaa vasten iskien, onnistui fauni pitämään itsensä pystyssä myräkästä huolimatta. Kenraali tarrasi tukevasti myös kuninkaansa käsivarresta kiinni varmuudenvuoksi, sen kummemmin lupia kyselemättä, jottei puhuri olisi vetänyt selvästi kevyempää osapuolta mukanaan ja kaatanut naamalleen maahan.
Ikkunaluukut lensivät selälleen saranat paukkuen, lohikäärmeen sulautuessa yhteen luomansa vireen kanssa ja lennähtäen sen mukana takaisin raittiiseen ulkoilmaan. Nyt myös naaras katosi huoneesta, jättäen jälkeensä vain korvia vihlovan, kirkuvan äänen, joka ei ottanut loppuakseen.

Kun puhuri huoneessa lakkasi, saattoi Atrevaux päästää monarkin käsivarresta irti. Aikailematta kävi fauni luomaan magialla käsiinsä pienen tyhjiön, johon hampaitaan yhteen purren imi naaraskäärmeen jälkeen jättämän rääkäisyn. Kiljaisu särki korvia ja yhtään pidempänä olisi aiheuttanut helposti pysyvän päänsäryn itse kullekin huoneessa olijalle. Sarvipään mielestä yksikään ylimääräinen rasite Aranille ei tullut nyt kuuloonkaan - kaiken sen jälkeen, mitä kultakutri oli saanut kokea lyhyen ajan sisällä.
Huoneeseen laskiessa taas hiljaisuus, saattoi eliitti sulkea tyhjiön käsissään ja antaa itsensä hengähtää syvempään kuin oli hetkeen saanut tehdä. Kenraali päästi suustaan hiljaisen, jokseenkin tympeän murahduksen vanhimpien tempulle, mutta se näreisyys muuttui pian huoleksi sarvipään kasvoilla. Katse kääntyi nyt puolestaan Araniin, faunin kääntäen koko olemuksensa herransa puoleen.
Oletko kunnossa?, vanha sarvipää tokaisi hyvin suoriltaan, äänessään selvää huolta.

[Aksutar]

Aran ei ollut yllättynyt Shyvanan vastauksesta. Tietenkin naaras aikoi pitää lahjansa ja ei pitänyt haltiaa saatikka tämän sukua voimiensa arvoisena. Se ei sinänsä ollut yllätys Aranille, ottaen huomioon, mitä Archelaus oli aikanaan puhunut. Kuitenkin, se pieni lisäys lauseen perään sai Aranin kurtistamaan kulmia. Ette vielä? Mitä ikinä naaras sillä tarkoittikaan, ei Aran koskaan saanut koskaan mahdollisuutta kysyä, kun Yliparantaja päätti jo poistua paikalta mitä teatraalisimmalla tavalla. Se puuska huoneessa olisi varmasti kaatanut haltian kumoon, ellei luotetuin ystävä olisi ottanut haltiaa kiinni käsivarresta. Vain ja ainoastaan Atrevauxin ansiosta Aran pysyi pystyssä, joskin haltian pitkät hiukset kävivät nyt lentelemään puuskan mukana miten sattui.
Korvia vihlova kirkaisu sai Aranin nostamaan kätensä korvilleen, miehen irvistäessä silkasta epämukavasta tunteesta. Tämähän tästä vielä puuttui, että korvat alkoivat soimaan painostavan olon päälle. Onneksi se painostus kaikkosi huoneesta, heti kun myös Yliparantaja oli poistunut lähettyviltä. Se tunne oli suorastaan taivaallinen, kun kaikki se painostus ja ahdistus läheltä kaikkosi.

Aran kävi raottamaan silmiään pienesti, samalla kun laski kätensä alas korviltaan. Vanhimmat olivat poistuneet, jättäneet kenraalin ja kuninkaan keskenään huoneeseen. Aran hengitti raskaasti katsellessaan hitaasti ympärilleen, kunnes katse kiinnittyi fauniin, joka kävi kyselemään kuninkaan kunnosta. Aran katsoi hetken henkeään haukkoen sarvipäätä, ennen kuin päästi ilmoille mitä tuikahdetuimman ja ahdistuneen huudahduksen.
MIKSI he tekevät näin?! Aran kävi parkaisemaan lähes hysterian partaalla. Selvästi kuningas ei aikonut iskeä, mutta oli asteen tai toisen paniikissa, shokissa, eikä varsinaisesti tiennyt, miten tähän tilanteeseen olisi pitänyt reagoida. Sen näki suorastaan kuninkaasta, paniikin loistaessa miehen kasvoilla. Vaikka ahdistavat aurat olivatkin poistuneet, Ahdisti Arania itseään silti.
MIKSI HE TEKEVÄT NÄIN?! Aran toisti kysymyksensä, samalla kun käveli kauemmaksi faunista, selvästi etsien jotain, millä rauhoitella itseään.

[Crimson]

Atrevaux katsoi Arania, välillä hakien mahdollisia näkyviä vammoja toisen kehosta, joita Yliparantaja olisi voinut kiusallaan aiheuttaa. Palanut kaula ei häirinnyt faunia lainkaan samalla tavalla kuin aikaisemmin, nyt kun sarvipää saattoi kiinnittää huomionsa täysin paniikissa olevaan ystäväänsä. Miehen tukahtunut huudahdus ja parkaisu saivat Atrevauxin kurtistamaan huolestuneesti kulmiaan. Kyseinen reaktio oli ollut jollain tavalla odotettavissa kaiken tämän jälkeen, mutta näin voimakkaana ei kenraali sitä olisi halunnut nähdä. Ei nyt, ei koskaan. Elinikäisen ystävän näkeminen näin ahdistuneena ei tehnyt lainkaan hyvää faunille.
Atrevaux seurasi monarkin paniikin täyttämiä kasvoja, pitäen suunsa supussa toistaiseksi. Uusi huudahdus sai sarvipäisen kurtistamaan jälleen kulmiansa, silmien seuratessa etääntyvää kuningasta. Kenraali koetti vain ennakoida sillä hetkellä kaiken mitä Aran mahdollisesti yritti tehdä, välttääkseen sen ettei mies päässyt varmastikaan satuttamaan itseään.

Vieläkään ei kenraali mitään sanonut, vaan seisoi hiljaa paikoillaan. Muuten niin sanavalmis Atrevaux ei yksinkertaisesti kyennyt keksimään huoleltaan mitään järkevää sanottavaa tällä hetkellä, kun näki Aranin niin poissa tolaltaan. Sanat tarrasivat jatkuvasti kurkun pielistä kiinni, vetäytyen takaisin sinne mistä olivat yrittäneetkään tulla. Lopulta fauni otti muutaman lähes harppaavan askeleen kohden monarkkia saavuttaakseen toisen, ja laski kätensä varoen haltiakuninkaan olkapäälle.
Heillä on jotain mielessään tulevan varalle, kuten aina, sarvipäisen rauhallisen möreä ääni totesi, Mutta ehkä on parempi ettet vaivaa sillä päätäsi nyt.

Istuisit alas, kenraali kävi toteamaan, samalla yrittäen lähteä saattamaan kuningasta ensimmäiselle istuinsijalle istumaan. Vanha fauni ei pyrkinyt estämään Arania, mikäli tuo tahtoi vetäytyä yhä vain kauemmas hänen luotaan, vaikka kovasti olisikin ollut kyseistä vastaan. Monarkki veisi itse eteenpäin ahdistustaan sillä, että jatkaisi hysteerisenä huutamistaan ja jos sen tyyntyminen oikeasti sitä vaatisi, oli Atrevaux valmis vaihtamaan äänensävyänsä astetta vahvempaan.

[Aksutar]

Aran oli valmis lähettämään koko armeijansa vuorille teurastamaan vanhukset juuri tällä sekunnilla, mutta ei sentään niin tyhmä ollut. Paniikin valtaama haltia koitti saada ajatuksensa jälleen rationaaliselle radalle, mutta se oli helpommin sanottu, kuin tehty. Hän tunsi olonsa loukatuksi, ahdistelluksi, petetyksi, suojattomaksi ja ennen kaikkea avuttomaksi. Mikään ei ollut hyvin, ei mikään! Aran halusi jonkun vastuuseen tästä suunnattomasta vääryydestä, mutta ketä muuta hän syyttäisi, kuin vanhuksia?
Mikäli Atrevaux ei olisi ollut paikalla, ei Aran olisi saanut itseään rauhoittumaan. Faunin matalanmukava ääni herätteli panikoivan monarkin takaisin todellisuuteen, haltian katsahtaessa sarvipäisen puoleen. Katse nousi olkapäälle lasketusta kädestä kenraalin kasvoihin, sarvipäisen kehottaessa kuningastaan istumaan alas. Aran kävi kuitenkin nopeasti pudistamaan päätään, samalla kun käännähti kohden pidempäänsä ja tarrasi molemmin käsin kiinni kenraalinsa käsivarsista.
Haltian katse laskeutui maahan, monarkin pidellessä kiinni ystävästään, aivan kuin olisi ollut rampa joka tukea tarvitsi seisomiseen. Pienen tovin Aran seisoi kaikessa hiljaisuudessa paikoillaan, kunnes kävi hitaasti nojautumaan vasten faunia, painaen kasvonsa vasten sorkkajalkaisen rintakehää.

Haltia hengitti yhä raskaasti, samalla kun antoi otteensa hellittää Atrevauxin käsivarsista. Aran ei kuitenkaan tehnyt elettäkään perääntyäkseen faunista, vaan pysyi aivan likellä, aivan kuin hakien turvaa sarvipäisestä. Pikkuhiljaa haltian hengitys kuitenkin tasaantui, monarkin rauhoittuessa ja paniikin väistyessä.
Hitaasti Aran käänsi kasvojaan ylöspäin, jotta saattoi kulmiensa alta vilkaista kohden sarvipäisen kasvoja. Toinen käsistä kävi nousemaan hitaasti ylöspäin, lipuen kenraalin kroppaa pitkin aina tuon kaulalle asti. Hellästi mielihyvää aiheuttava kosketus kävi hipaisemaan tuota kovia kokenutta kaulaa, haltian katseen tutkiessa varovaisesti ystävänsä ruhjeita.
Parempi kysymys lienee, oletko sinä kunnossa? Aran kävi lopulta tokaisemaan vasten kenraalin rintakehää, samalla kun varovaisesti silitteli faunin kaulaa.


// AAAHAHIAIHAJDKFJSKJG were doomed //

[Crimson]

Yllättävä päänpudistus sai Atrevauxin kohottamaan kulmiansa ja nostamaan sen jälkeen hieman käsiään ylemmäs, kun Aran hänen hihoistaan tarrasi kiinni. Sarvipää ei pyrkinyt pääsemään irti toisen otteesta. Jos tämä auttoi monarkkia rauhoittumaan, oli se parempaa kuin fauni saattoi sillä hetkellä toivoa. Hitaasti kultakutrinen painui vasten eliitin rintakehää, päästäen pian tuon jälkeen myös Atrevauxin käsivarsista otteensa irti.
Aikansa sarvipäinen katseli alakanttiin toista, toivoen jonkin asteen katsekontaktia Aranilta vastaamaan takaisin faunin huolestuneisiin silmiin. Samalla toinen käsi kiertyi paremmin monarkin ympärille, jääden lepäämään tuon yläselälle kultaisten hiusten sekaan, painaen kevyesti lyhyempää miestä faunia itseään vasten.

Atrevaux nosti kasvonsa ylös ja katsahti kohden avonaista ikkunaa, joka Taivaanmaalaajan poistuttua oli jäänyt repsottamaan auki. Siitä puhalsi sisään hetkittäin viileä viima, joka tuntui jokaisella kerralla puhdistavan huoneen ilmaa kaikesta siitä ahdistuksesta ja ikävästä tunteesta. Kosketus kaulalla sai kenraalin kuitenkin värähtämään yllättäen pienesti. Hellinkään kosketus palaneeseen kaulaan ei tuntunut hyvältä, mutta jollain tapaa kuitenkin helpottavalta. Faunin katse laski takaisin kuninkaan puoleen, joka sillä hetkellä oli oman katseensa nostanut kenraalinsa rintakehästä ylemmäs.
Aran vuorostaan tiedusteli, oliko kenraalinsa kunnossa, jatkaen ohessa sarvipäisen kaulan silittelyä. Kysymykseen Atrevaux hymähti huvittuneena, käyden jo hymyilemään hitusen huomatessaan selvästi jo pahimman menneen ohi.
Hengittämistäni myöten kaikki tuntuu tällä hetkellä ikävältä kaulani seudulla, enkä tiedä, kannattaisiko sinunkaan tarkastella ruhjeitani noin tarkasti tällä hetkellä, Atrevaux totesi rauhallisesti, Olen kyllä kokenut kovempiakin, joten suotta olet huolissasi. Yksi vamma sinne tänne en kai olisi eliitti asemassa ja yksi kenraaleistasi, jos kaatuisin pieneen palovammaan ihollani.

Sarvipää nosti toista kättään siirtääkseen Aranin hiuksia pois tuon kasvojen tieltä, nähdäkseen paremmin toisen. Vihreänä hohtavat silmät etsivät selvästi yhä mahdollisia jälkiä, joita Yliparantaja olisi saattanut monarkkiin jättää.
Rehellisesti sanoen minua kaduttaa, etten saapunut tänne sillä samalla sekunnilla, kun kutsuit minua.


//We all already know that (-----------------------D//

[Aksutar]

Se pieni värähdys faunissa sai Aranin hymähtämään pienesti itsekseen, kuninkaan jatkaessa kenraalinsa kaulan silittelyä. Normaalisti Aran ei olisi ollut läheskään näin kiinnostunut alamaistensa kunnosta, mutta kerta kyseessä oli Atrevaux, osasi jokseenkin tunnevammainen haltia osoittaa niitä normaaleja huolestuneisuuden merkkejä faunia kohtaan. Olihan sarvipäinen monarkin vanhin ja rakkain ystävä, he olivat tunteneet lapsesta saakka. Kyllä siinä vuosisatojen aikana ehätti herätellä tunteita jos toisiakin.
Haltia kävi pienesti naurahtamaan jo selvästi rentoutuneempana, Atrevauxin mainitessa, ettei tuskin olisi eliittikenraali, mikäli yhdestä palovammasta kaatuisi. Tottahan se oli, mutta ei moinen jälki näyttänyt turhan nätiltä, eikä varmasti tuntunutkaan mukavalta. Olisihan hän voinut passittaa kenraalinsa sairastuvalle vierailemaan, mutta mitä sitä hoitajille tai parantajille olisi selittänyt? Ehkä parempi antaa ruhjeen parantua itsekseen, tai Atrevauxin itsensä hoitamana. Kyllä fauni osasi itsestään huolen pitää, se oli käynyt jo selväksi.
Haltian kulmat kävivät kohoamaan pienesti, faunin käydessä siirtelemään pitkiä, kultaisia hiuksia pois suippokorvaisen kasvoilta. ehkä myös pieni virne käväisi jo rauhoittuneen monarkin kasvoilla, mutta eihän se näkynyt kunnolla, suun ollessa yhä vasten sorkkajalan rintakehää. Tietenkin Atrevaux saattoi tuntea suun liikkeet, mutta tuskin tuo niitä näki kunnolla.
Sietäisikin kaduttaa. Kehtaatkin viivytellä, kun tarvitsen sinua palavasti Aran kävi tokaisemaan faunin kommenttiin, selvästi jo vitsaillen.

Viimein Aran kävi työntymään kauemmaksi Atrevauxista, lähtien hitaasti kävelemään vuoteen puolelle. Kävellessään haltia kävi nostamaan kätensä kruununsa puoleen, käyden riisumaan koristeellisen kruunun, laskien sen pöydälle vuoteen viereen.
Muistaakseni kaapissa on viiniä Aran kävi tokaisemaan toimituksensa yhteydessä mikäli haluat Kerta tänne asti tulit, tuskin on mitään syytä lähettää sinua poiskaan Todellisuudessa Aran ei halunnut faunin lähtevän minnekään. Hän halusi pitää luotetuimman ystävänsä juuri nyt lähellä, ties vaikka vanhimmat päättäisivät iskeä uudestaan. Faunin lähellä Aran tunsi olonsa turvatuksi, eikä suotta.
Minä kun luulin että saisin viettää rauhallisen illan.. Haltia kävi lisäämään puoliksi mutisten, samalla kun istahti sängyn reunalle hieromaan ohimoitaan. Vaikka kaksikko oli jo poistunut, haltian päätä jomotti yhä. Tosin, pikkuhiljaa tuo jomotus kaikkosi, hyvä vain.


// WERE GOING TO HELL! SEE YOU THERE GAY BUDI MEAN DEAR FRIEND //

[Crimson]

Vanha sarvipää hymähti kuninkaan tokaisuun, lievän virneen noustessa hetkeksi faunin kasvoja koristamaan. Vaikka kuinka vitsaillen Aran kenraaliaan toruikin, ei Atrevaux saattanut siitäkään huolimatta olla tuntematta sitä pientä katumusta viivyttelystään. Tällä kertaa mokoma oli kostautunut varsin harmillisella tavalla takaisin, eikä fauni tulisi sitä antamaan itselleen ihan heti anteeksi. Ehkä seuraavalla kerralla sorkkajalkainen osaisi iskeä sorkkaa toisensa eteen hieman vinhempaa tahtia, eikä jäädä venymään piipunnokka suussaan nojatuoliinsa.
Fauni nosti kätensä pois monarkin harteilta, miehen käydessä vetäytymään viimein pois vanhempansa rinnalta. Tyypilliseen tapaansa kenraali siirsi molemmat kätensä selkänsä taakse, jääden sitten tarkkailemaan hieman kulmiensa alta vilkuillen kuninkaan toimia. Aran vaikutti jo rauhoittuneen, vaikkei mikään ulkoinen ele käynyt sitä suoriltaan paljastamaankaan ulkopuoliselle katsojalle.

Rintaa kohden painunut leuka nousi niskan suoristumisen myötä ylemmäs, faunin kääntäessä päätänsä aluksi kohden Arania, ja siitä edelleen kaappeja kohden, missä haltiakuningas mainitsi mahdollisesti olevan viiniä. Jokseenkin tyytyväinen hymähdys karkasi kenraalin suusta, käden noustessa sukimaan muutaman kerran pujoa partaa sarvipään leuassa. Ei tarvinnut kahdesti käskeä, kun Atrevaux oli jo kääntänyt koko olemuksensa kaappeja kohden. Viinille perso sarvipää ei saattanut koskaan kieltäytyä hyvästä haltiaviinistä, kun sitä käytiin tarjoamaan tai sellaisen olemassaolosta ylipäätään huomautettiin. Se nähtiin taas tälläkin kerralla. Eikä pujopartaisella ollut mitään syytä lähteäkään Aranin luota samantien – tuskin monarkki olisi sitä halunnutkaan nyt, kun tuota oli kohdeltu kaltoin riittävästi taas hetkeen…
Sivusilmällä fauni vilkaisi muutamaan otteeseen taakseen, huomatakseen monarkin vain laskeneen takamuksensa sängylle. Omatoiminen hakeutuminen alas istumaan lohdutti vanhaa sarvipäätä, sillä hän ei olisi halunnut missään muodossa, saati sitten mihinkään väliin pakottaa toista istumaan alas. Katse palasi kuitenkin saman tien takaisin kaapin puoleen, josta Atrevaux etsi nopeasti viinipullon käteensä, sekä poimi toiseen muutaman lasin säilytystilan vierestä. Toisen pikarin lähinnä vain siksi, jos Aran halusi suutaan kostuttaa pullon sisuksilla. Vaikkei monarkki mitään ollut juomisen halustaan maininnut, ei fauni ollut kuitenkaan sitä tyyppiä, joka jätti ottamatta kaikki mahdollisuudet huomioon. Ja mikseipä hän toimisi huomaavaisesti yhtä ainoata ystäväänsä kohtaan, josta välitti.

Sorkkajalkainen asteli sorkat kovaa lattiaa vasten somasti kopisten, katsoen sängynlaidalla istuvaa kuningasta joka ohimoitaan hieroi. Viinilasit laskettiin kädestä sängyn vierellä olevalle pöydälle, aivan kuninkaan kruunun viereen, jossa ne saivat luvan odottaa hetken, jotta fauni saisi revittyä viinipullon korkin ensin auki.
”Mutta iltahan on vasta nuori”, Atrevaux sai avattua suunsa ja katsahti Aranin puoleen, ”Mikään ei estä sinua viettämästä iltaasi vielä niin kuin haluaisit sen kuluvan”, fauni jatkoi, viinipullon tiiviin korkin poksahtaessa sarvipäisen kädessä samalla auki. Toinen laseista täytettiin puolilleen ja kädessä oleva pullo vaihdettiin kyseiseen pikariin. Tuon tehtyään fauni salli itselleen luvan istahtaa monarkin viereen viinilasinsa kanssa.
”Paitsi omat ajatuksesi”, Atrevaux kävi vielä lyhyesti jatkamaan edellistä lausahdustaan, kunnes lasin reuna löysi lopulta faunin humanoidipuoliskon huulet, hiljentäen sarvipään hetkeksi.


//HA! GAYYYYYYYYYY! KATSO SETÄ MITÄ TEIN! DNJAÖHDWÖAJDÖAW//

[Aksutar]

Tuttuun tapaansa kenraali ei käynyt kieltäytymään viinistä. Kuningas olikin jo tottunut siihen, että kannatti pitää lähettyvillä viinipullo jos toinenkin, mikäli fauni oli tulossa iltaa istumaan. Ei sillä, maistuihan viini myös haltialle, oli hän sitten yksin tai seurassa.
Atrevauxen sorkkien kopse kuitenkin kuulosti rauhoittavalta. Se tasaisen jykevä askel, mitä sarvipäinen pitkin huonetta otti, rauhoitti entisestään kuningasta. Se askel oli jo vuosisatojen aikana käynyt tutuksi ja turvalliseksi, eikä Aran voinut kieltää, etteikö tuo täsmällisen tasainen ja ennen kaikkea rauhallinen askel olisi käynyt jo mieluisaksikin. No, tietenkin hiljaisilla, autioilla suurkäytävillä kaikuessa moinen askel saattoi häiritäkin, mutta näin pienessä, kaikumattomassa tilassa se oli oikeastaan yhtä rauhoittava, mitä äidin hyräily lapselle.
puoliummistettu, maahan valunut katse kävi kuitenkin nousemaan takaisin Atrevauxen puoleen, faunin kävellessä lähemmäksi ja todetessa, että iltahan oli vasta nuori. Moiseen toteamukseen Aran ei voinut kuin hymähtää pienesti. Nuorihan se oli, mutta toisinaan Aranista oli alkanut tuntua siltä, että hän oli liian vanha valvomaan iltoja pitkälle yöhön. Nytkin olo oli kahden vanhimman vierailun jäljiltä kovin nuutunut, mutta silti omalla tavallaan levoton. Ärsyyntynyt halita ainakin oli, eikä todellakaan halunnut ketään ylimääräistä seuraansa. Faunia ei kuitenkaan laskettu "ylimääräiseksi".

"Tottahan se... Mutta se rauhallisuus on illasta jo pilattu" Monarkki kävi hymähtämään, kääntäen päätään pienesti vierelle istuneen faunin puoleen "Et uskokaan, kuinka ahdistavalta heidän läsnäolonsa tuntuu..".
Arvioivan viekkaaksi vaihtunut katse kävi laskeutumaan faunin kasvoista tuon kaulan puoleen, jossa yhä näkyi selvästi oraakkelin jättämät jäljet.
"Voi Parebris..." Aran aloitti kääntyessään paremmin faunin puoleen, siirtyen jopa hieman lähemmäksi "Ensin menet kätesi hankkimaan rumaan kuntoon Winderin kanssa riehuessasi ja nyt kaulasi" haltian käsi kävi nousemaan sarvipäisen kaulukselle, pyyhkien tuon hopeisia hapsia pois tieltä, ennen kuin sormet kävivät pienesti vetämään kaulusta alemmas.
"Tuosta jää varmasti jälki.... ellet parantajalla käy..."



// GIIIGGIIIIIDY! //