Kirjoittaja Aksutar » 28 Syys 2014, 21:38
Aran, Perian
Itku ei ollut enää kaukana, kyynelten käydessä vierähtämään paniikin ja pelon sävyttämistä silmistä. Haltian katse käväisi vilkaisemassa tuota kyynelnoroa, joka toisen poskelta valui aina haltian omille rystysille, miehen yhä pitäessä kiinni sarvipäisen kaulasta. Vihreä katse kävi kuitenkin palaamaan takaisin toisen silmiin, Elodien sopertaessa ymmärtävänsä kyllä, mitä kuningas tarkoitti. Hyvä, Aran ei tulisi toistamaan tätä uhkaustaan. Heräsi tietenkin kysymys, miksi hän edes viatonta faunia kävi tällä tavalla kiusaamaan...? Eihän Elodie mitään pahaa ollut tehnyt kenellekään ja jos joku ei ansainnut julmaa tervetulotoivotusta ja muistutusta paikastaan tässä hovissa, oli se Elodie. Ehkä tämä kohtaaminen kumpusi vain siitä närkästyksestä, mitä haltiakuningas koki satyyria kohtaan... tai sitten Aran oli vain tarpeeksi tylsistynyt, jotta löysi aikaa kiusata niitä, jotka eivät sitä todellakaan ansainneet.
Aran oli avaamassa suunsa jatkaakseen, kun sorkankopse ovelta kävi pysäyttämään kuninkaan aikeet. Ote irtosi Elodiesta, samalla kun hymyillen haltia kääntyi kohtaamaan paikalle saapuneen satyyrin.
Perian oli paikalle pössähtänyt ja ilmeestä päätellen silkkikoipinen oli harvinaisen häkeltynyt siitä, mitä näki. Satyyri oli kuitenkin oppinut kätkemään moiset negatiivisiksi laskettavat tunteet nätin hymyn taakse, jonka Perian nostikin kasvoilleen heti, kun huomasi kuninkaan tuijottavan paikalle saapunutta.
"Teidän korkeutenne..." Perian kävi aloittamaan haltiakielellä ottaessaan muutaman, nopeamman askeleen lähemmäksi kaksikkoa, ennen kuin kävi kumartamaan teatraalisen syvään elegantisti ja sulavasti "En odottanut näkeväni teitä täällä... Mikä mahtaa suoda meille tämän kunnian?" kyllä satyyri tiesi, ettei Elodie ymmärtänyt mitään, mitä hän oli juuri sanonut... mutta hän myös tiesi sen, ettei haltia katsonut hyvällä, jos tuota puhutteli yleiskielellä.
"Aina yhtä lipevä, Perian" Aran kävi vastaamaan satyyrille, puhuen itse nyt yleiskieltä, jotta Elodiekin ymmärtäisi "Mikään ei suo teille sitä kunniaa. Sinulle ainakaan. Tulin vain tervehtimään hovini uutta... jäsentä".
"Kuinka jaloa ja ystävällistä teiltä, Teidän Majesteettinne" Perian vastasi hymyillen ystävällisesti, selvästikin pidätellen niitä suoria sanoja, joita olisi halunnut latoa päin haltian naamaa. Perianilla oli harvinaisen pitkä pinna ja hän sieti ties minkälaisia persoonia, mutta tässä tilanteessa satryyrilla oli hermo vähällä napsahtaa. Kyllä hän osasi nähdä Elodeista, että Aran oli tuolle jotain pahaa tehnyt tai sanonut... Tyttöhän oli itkun partaalla ja alasti, ei sitä tarvinnut kahdesti arvata, kuka oli halunnut nöyryyttää ja ketä.
"Ehkä sinun pitäisi pestä taas se. Näyttää vähän... saastaiselta" Aran kävi kommentoimaan vilkaisten nopeasti Elodieen, ennen kuin lähti ottamaan askeleita poispäin sorkkajalkaisista "Katsokin, että opetat mokomalle haltiakieltä" Aran lisäsi olkansa yli kyseisellä kielellä, puhutellen vain Periania, joka nyökkäsi kuninkaalle hymyillen.
"Tietenkin, Teidän Majesteettinne" Satyyri vastasi hymy huulillaan, mutta se hymy kävi hyytymään nopeasti, kun Aran oli huoneesta poistunut ja potkaissut oven perässään kiinni.
Katse kääntyi nopeasti Elodien puoleen Satyyrin käydessä astelemaan tuon luokse, napatessa ohimennen lattialta faunin vaatteet ja kävi ojentamaan niitä faunille, jahka lähelle pääsi.
"Oletko... kunnossa?" Perian kävi kysymään varovaisesti, selvästi kuulostaen huolestuneelta "Eihän hän satuttanut sinua... millään tavalla...?"
// Aran on tommonen megapippeli //