Uusi liittolainen || Aksu

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

Re: Uusi liittolainen || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Elo 2018, 10:54

"Olisi helpompi informoida sinua, jos näkisi edes kerran kuukaudessa", Black huomautti aavekoiralle, joka nurisi siitä, että olisi ollut mukava tietää edes itse velholta, että jälkeläisiä oli saanut. Varmasti, mutta ei kuninkaan velho todellakaan aikonut vähäisiä vapaapäiviään käyttää siihen, että lähtisi etsimään aavekoiraa jostain — missä ikinä tuo sitten olisikaan! Kalma oli toimittanut viestinviejän virkaa, luulisi että tuolla olisi silloin tällöin vapaa aikaa, jona etsiä kuninkaan velho hovista, kuin sitten hovin velho yrittäisi etsiä kuninkaan viestinviejää ties mistä korvesta.
Mutta, kuten koira sen sanoi, tuolla oli ollut paljon menoa viimeaikoina. Eiköhän kaikilla, mutta Hans katsoi olevansa arvoasteikolla ylempänä ja sen verran tärkeämpi, ettei hänen pitänyt jahdata aavekoiraa pitkin poikin valtakuntaa uutisten toimesta. Uutisten, jotka tuo varmasti olisi kuullut kadultakin, kun Scarlingtonin kukka sai viimein jälkeläisen — Tai luulisi, että Edna edes olisi kertonut kumppanilleen! Tai ehkä Edna ei välittänyt sitä ilmoittaa, ottaen huomioon mitkä noidan ja prinsessan välit olivat...

"Niinhän sitä luulisi. Mutta kaikki eivät ole samalla linjalla Hänen Majesteettinsa kanssa", juomapikaria kädessään pyörittelevä velho hymähti, Kalman arvuutellessa, ettei kuningatar nyt niin paha voinut olla, jos Henry itse oli hänet valinnut. Hans ei nähnyt siinä mitään pahaa, mutta monet muut näkivät. Ne monet muut myös näkivät huonona kuninkaan taruolentomyönteisyyden ja sen, että kuninkaalla oli neuvonantajana puhdasverinen demoni. Ihmiset olivat viittä vaille valmiita taistelemaan keskenään, kun kirkko oli jo nyreissään kuningashuonetta kohtaan. Enää tarvittiin vain se suuri tai pieni asia, mikä katkaisisi kamelin selän...

"Lily sen antoi. Luuletko, että hän antaisi minun valita nimeä lapselle, varsinkaan tytölle?", velho hymähti Aavekoiralle, joka tyttären nimen perään tiedusteli. Totta kai Black olisi mielellään nimennyt lapsen hänen kansankulttuurin mukaisesti, mutta kun oli aika kastaa ja nimetä pieni lapsi, ei Hans sanonut sanaakaan, vaan antoi Lilyn määrätä kaiken suhteen. Hän loppupeleissä ei tytön kanssa olisi niin usein tekemisissä.
Velho tuhahti terävästi, kun Kalma huomautteli tyttären opettamisesta, Hansin siinä samalla istuen alas pöydän ääreen.
"Yvonne on ensimmäinen Scarlingtonin suvussa, joka tuntuisi omaavan maagisia kykyjä. Se selviää paremmin tulevassa, mutta uskoisin, ettei magian opettamista siniveriselle katsota kannattavana. Mikä sinällään on tyhmää, tytöstä kasvaisi vaaratekijä niin itselleen kuin läheisilleen, jos tuota ei opeta hallitsemaan kykyjään", Kaljupäinen aprikoi, lähinnä nyt itsekseen puhuen, odottamatta minkäänlaista vastausta Kalmalta.
"... Pidä silmällä, ettei vaimosi kiikuta kotiin epäilyttäviä kirjoja", Yllättäen Hans huomautti, samalla kun otti huikan juomapikaristaan, "Hänen kiinnostuksensa mustaan magiaan huolestuttaa minua".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Uusi liittolainen || Aksu

ViestiKirjoittaja suskari » 23 Elo 2018, 14:59

Kalma, Ivor

"Viimeisimmän tapahtuneen jälkeen.. varmasti ymmärrät miksi olen pitänyt väliä." Kalma totesi tähän muistaen kuinka velholle huutaminen oli johtanut astetta verisempään loppuun ja Sethin leikkeihin. Kalma oli ite tullu verta kerjäämään nenästä, eikä se ollut päättynyt hyvin hänen kohdallaan. Typerä jääräpää kun oli. Kuitenkin tapahtuma oli jättänyt jälkensä ja varovaisuuden koiran mieleen Blackia kohtaan, vaikka tuohon yhä luottikin.
"Senkin lisäksi, että menoja on riittänyt." Kalma lisäsi vain toteamuksena ja lähtemättä avaamaan asioitaan enempää. Tuskin Blackia kiinnostaisi sen enempää missä hän meni. Kunhan tulisi elossa takaisin.
"Kirjeilläkin voit pitää yhteyttä. Osaan yhä lukea ja kirjoittaa." Kalma huomautti jos Black halusi pitää häneen enemmän yhteyttä niin kirje kotiin tai henkilökohtaisesti ei olisi pahasta. Hän osasi yhä lukea ja kirjoittaa, sekä linnassa luulisi sen verran juoksupoikia riittävän että yksi kirje voisi hänen luokseen eksyä.

"Niin, moni pelkää vieläkin meitä friikkejä ihmisten keskuudessa." Kalma hymähti takaisin velhon vastaukselle tai pikemminkin toteamukselle, etteivät kaikki pitäneet yhäkään heistä friikeistä tai kuninkaasta, joka yritti korjata vääristyneitä näkemyksiä. Se oli pelko, joka oli jäänyt kuvitelmista ihmisiä syövistä friikeistä. Tosin mitä sitä ihmisiä syyttämään kun heidän kantansa oli kuitenkin joten kuten oikeutettua. Oli friikkejä, jotka söivät ihmisiä kuin mitä tahansa ruokaa. Kalma oli ollut yksi niistä... mutta saanut tapakoulutusta kovemman käden kautta.
"Jopa he, jotka leikkivät urheaa." Kalma totesi kapean hymyn kera.

"Niin tietenkin." Kalma vastasi pienesti naurahtaen kun Black huomautti, ettei hänellä ollut valtaa valita tyttärensä nimeä. Milloin naiset koskaan antoivat miehille valtaa lasten kasvatuksessa? Vaikka tosin Black paljoa asiasta välitti, mutta Kalma oli ainakin sen verran isällinen peroona, että halusi viettää aikaansa perheensä kanssa ja olla lapsen kasvatuksessa mukana. Mutta ehkä se oli vain hänen koira puolensa, joka halusi olla kaikessa muakana.
Kalman katse seurasi kun Black lopulta päätti istuuntua alas, luoden ystäväänsä harvinaisen terävän katseen. Kalma kurtisti hieman kulmia kysyvänä. Mitä hän nyt sanoi väärin? Kalma ei tarvinnut edes alkaa kyselemään kun Black alkoi kertomaan, ettei kuningas perheen tulokkaalle katsottu hyvänä taikuuden opettamista, vaikka se saattaisi tuoda tulevaisuudessa ongelmia. Salaa opettaminen olisi vaihtoehto, mutta Kalma piti suunsa kiinni tästä asiasta. Hänen asemallaan ei kannattanut lähteä sörkkimään ampiais kuningatarta, eikä asia hänelle oikeastaan kuulunut. Black varmasti halusi hoitaa asiansa itse.
Velhon viimeinen huomautus tuli puun takaa. Kalma katsoi velhoa pitkän aikaa hiljaa, mutta hymähtäen sitten nyökkäsi. "Selvä." Kalma sanoi ja nousi nyt paikoiltaan ylös ja käveli muutaman askeleen ulko-ovea kohden ja alkoi pukemaan takkiaan takaisin päälle.
"Pidä minut ajan tasalla.. Nimuesta ei ole kuulunut hetkeen?" Kalma päätti vielä lopuksi kysyä, sillä huoli Blackin sekopäisemmästä siskosta huoletti, etenkin kun Black oli ottanut Ednan siipensä alle. Mikä olikaan Nimuelle mukavampi kun Blackin lähellä oleva oppilas, joka ei osannut kunnolla vielä taikuutta. Ei ainakaan Nimuen tasolla.
"Nähdään." Kalma laittoi vielä kenkänsä jalkaan ja päätti poistua ihan vain siksi, että yö oli jo pitkällä ja Edna odotti häntä jo varmasti huolestuneena kotona. Hänen olisi pitänyt palata aikaa sitten jo. Kalma avasi oven ja käden huiskautuksen kera poistui talviseen ulkoilmaan.


Yö oli rauhallinen, vain tuuli puhalsi hiljaisena ulkona ja ulkona liikkuvat vartijat pitivät vahtia heinäladon ympärillä. Parantajat ja hoitajat olivat poistuneet jokunen aika sitten ja jättäneet kolme insan heyvania lepäämään, sekä aterioimaan. Ivor oli pyytänyt ruokaa, mutta ei survonnut kaikkea omaan vatsaansa vaan auttoi nuorta sotilastaan syömään kivuistaan huolimatta. Kolmas.. oli yhä tajuton ja nukkui heinien päällä. Ensimmäinen vuorokausi olisi tuolle se kaikkein tärkein ja toivottavasti tuo heräisi. Päässä oli melkoinen haava, vaikka sitä oli parannettu, jälki oli yhä ruman näköistä.
"Lepäähän nyt.. pidän vahtia." Ivor sanoi laskien nuorukaisen lepäämään heinien päälle pienen aterian jälkeen. "Missä olemme?" Heikko ääni kysyi ja Ivor katsoi nuorempaansa. "Ihmisten kaupungissa, he ottivat meidät vastaan. He eivät vahingoita meitä." Niin kauan kun sopimus pitää ja ihmisiin oli luottaminen. Tietenkin Ivor halusi luottaa, mutta silti tieto ihmisten tavoista teurastaa vain mielenhaluisesti taruolentoja jyskytti niskassa. Nuoremman silmistä näki, että tuo näytti yllättyneeltä, mutta myös ehkä pelokkaalta tiedosta missä he olivat.
"He hoitivat vammamme ja loput odottavat kaupungin ulkopuolella Refgorin kanssa. Keskustelen huomenna hänen majesteettinsa kanssa jatkosta. Voit rauhoittua lepäämään." Ivor vielä puhui nuoremmalle, joka nyökkäsi hiljaa ja muutamien minuuttien päästä tuon silmät sulkeutuivat ja tuo oli jälleen unessa. Ivor saattoi nyt itse syödä ja valvoa loukkaantuneiden unta aina aamuun asti.
suskari
 

Re: Uusi liittolainen || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Elo 2018, 00:02

"Ja tuhlaisin kallista paperia ja mustetta siihen, että sinulle kirjoittaisin, vaikka vaimosi voisi ihan hyvin kuulumisia välittää — sikäli mikäli itsekään näkisi sinua yhtään sen useammin mitä minä", Velho naurahti kuivahkosti Aavekoiralle, joka ehdotteli kirjeitse yhteyden pitämistä. Hans ei todellakaan aikonut alkaa aikaansa saatikka kirjoitustarpeitaan tuhlaamaan sellaiseen, tulkoot koira itse häntä tapaamaan tai viettäisi enemmän aikaa linnalla, jos halusi kuulumisia vaihtaa!
Kalman huomautuksille friikeistä Hans ei suonut mitään huomiota. Hän ei ollut puhunut edes friikeistä, mutta olettiko Aavekoira nyt kuningattaren kuuluvan "heihin friikkeihin"? Sikäli mikäli velho vain tiesi, ei kuningatar ollut mitenkään taruolentoverinen, saatikka edes omannut maagisia kykyjä. Tuo oli vain alempaa kastia ja tummempaa sävyä, mitä oltiin totuttu näkemään ihmisten kuninkaallisten joukossa ja sekös hiersi joidenkin kenkiä.
"Teitä friikkejä...", velho mutisikin harvinaisen hiljaa juomapikarinsa takaa, ennen kuin punaista nestettä jälleen alas kurkustaan hörppäsi.

Jälleen Hans hymähti, kuullessaan koiran vastauksen hänen varoitukseensa. Vaikutti siltä, että aavekoira otti asian turhankin kevyesti, mikä huolestutti entistä enemmän velhoa. Eihän se huoli kuitenkaan päällepäin näkynyt, tumman katseen vain seuraten lyhyempää miestä, joka nyt sijoiltaan päätti nousta ja Nimuesta vielä kyseli. Terävänpienesti velho pudisti päätään kerran, se riittäkööt vastaukseksi velhottaresta. Hyvä vain, ettei sitä haahkaa ollut näkynyt, Black ei jaksanut selvitellä välejään siskonsa kanssa juuri nyt. Jos onni oli myötä, oli Nimue jo poistunut Cryptistä ja keksinyt muuta tekemistä, kuin veljensä vainoamisen...
Sen sileän tien oli aavekoira poistunut, velhon jäämättä tuon seuraa pahemmin haikailemaan juuri nyt, vetäytyen omiin ajatuksiinsa hämärässä kodissaan.


Yö oli ja meni, jokaisen nukkuen enemmän tai vähemmän mukavasti. Aamun tullen oli Henry jälleen liikkeellä ja valmistautumassa päivän tapahtumiin. Siniverinen oli tietenkin raivannut aikataulustaan tilaa Ivorin tapaamiselle, kerta demonit olivat suostuneet tulemaan heidän seurassaan linnalle. Jälleen kerran kaikki eivät olleet mielissään siitä, millaisia vieraita kuningas toi mukanaan ja varmasti Henry saisi siitä kuulla päivänmittaan taholta jos toiseltakin. Juuri nyt hän ei kuitenkaan aikonut jäädä rupattelemaan eilisen tapahtumista tai tulevan suunnitelmista kenenkään kanssa. Sen sijaan siniverinen keskittyi aamiaiseensa, ennen kuin lähti valmistautumaan ja pukeutumaan tapaamiseen Insan heyvan kanssa.
Päivä oli onneksi kaunis, aurinkoinen, mutta sen myötä pakkanen oli jälleen pureva. Sentään pihalla ei pahemmin tuullut, joten pihalla viihtyisi paremmankin tovin, kunhan vain oli pukeutunut lämpimästi. Ja niin Henry myös teki, vetäen ylleen muutamankin kerroksen lämpimiä vaatteita, joiden ylle nostettiin lopulta musta, puolipitkä kangastakki. Kaulaan kiedottiin punainen, kultaisin kuvioin koristeltu kaulaliina ja käsiin vedettiin paksut, tummanahkaiset sormikkaat. Jalkoihin vedettiin pehmeänahkaiset, sisältä villaiset, saappaat, vaikkei puinen jalka varsinaisesti mitään jalkineita ylleen tarvinnut. Silti, Henrystä oli mukavampi pukeutua normaalisti, sen sijaan että antaisi puujalkansa näkyä niin selvästi.
Jahka lämpimästi oli pukeutunut, lähetti Henry pari vartijaa viemään viestiä Ivorille talleille, jossa demonit vielä vierailivat. Kuningas itse otti kävelykeppinsä matkaan ja suuntasi yhden vartijan saattelemana kohden linnan puutarhaa.

Talleille lähteneet vartijat hankkiutuivat demoneiden luokse, heidän käyden toimittamassa viesti itse Ivorille. Kuningas halusi tavata Insan heyvanien johtajan puutarhassa. Kukaan muu demoneista ei saisi liittyä seuraan, eikä kuningas itse aikonut sotilaitaan ottaa mukaan tapaamiseen. Heidän oli vain tarkoitus saattaa Ivor paikalle, jossa kuningas tuota odottaisi.
Joten, jahka Ivor oli valmis ja hyväksynyt tämän kutsun ehdot, lähti jokseenkin varautuneenoloinen sotilaspari johdattamaan demonia linnan puutarhan puoleen, tietenkin kierrättäen suuren demonin hieman leveämpiä teitä pitkin paikalle.

Kauaa Henryn ei tarvinnut lumisessa puutarhassa odotella, kun Ivor jo sotilaiden saattelemana saapui paikalle. Siniverisen katse kääntyi lapioiduista puutarhan teistä demonin puoleen, kuninkaan hymyillen pirteästi uudelle tuttavalle.
"Huomenta ja kiitos, että suostuit tapaamiseen näinkin lyhyellä varoitusajalla", Siniverinen aloitti, samalla kun häntä saattanut vartija, sekä Ivorin seurassa olleet vartijat lähtivät askeltamaan sivummalle, pois kaksikon välittömästä läheisyydestä. Eiväthän he aikoneet täysin paikalta poistua, kolmikon pitäen siniveristä ja demonia silmällä kauempaa.
"Kuinka haavoittuneenne voivat?", Henry jatkoi, näin ensialkuun tiedustellen Ivorin laumalaisten perään.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Uusi liittolainen || Aksu

ViestiKirjoittaja suskari » 04 Syys 2018, 22:57

Yö meni ja jälleen sarasti aamu auringon noustessa horisonttia valaitsemaan, sitä kaunista valkoista maisemaa joka ihmisten kaupungin ylle avautui. Ivor oli yön myötä itse myös nukahtanut, mutta nukkui kissan unta. Pienikin rasahdus tai ylinmääräinen ääni herättäisi insan heyvanin päällikön niin rauhallisen näköisestä unesta. Se pieni ääni oli askeleet vasten narisevaa lumihankea, joka sai Ivorin nostamaan laiskasti päätään heinäladon ovea kohden. Askeleita oli useampi kuin yksi ja pian ovi avautuikin Ivorin tarkkailevan silmän alla ja paikalle oli saapunut muutama palvelija aamiaistarjoilun kanssa, kuin myös muutama hoitaja ja pari vartijaa. Ivor oli itse aamiaista pyytänyt ja hoitajia tarkastamaan loukkaantuneet ja näiden kunnon. Hän itse oli jo parantamisen jäljiltä kunnossa ja valmis tapaamaan kuninkaan kun aika olisi.
Ivor nousi istumaan ja toivotti palvelijat, hoitajat ja myös ulkona olevat vartijat sisälle. Turha sitä ulkona värjötellä pakkasessa. Ivor pyrki auttamaan hoitajia loukkaantuneiden kanssa, jos noita tarvitsi nostaa tai kääntää haavojen tarkistamisen tähden. Yksi ihminen tuskin kääntäisi aikuista insan heyvania kyljelleen, etenkään nainen. Ivor myös kertoi nuorimman jo heränneen aikaisemmin yöllä ja nuorempi heräsikin pienen herättelyn jälkeen ja sai hoitoa sen mitä tarvitsi. Vanhempi taas.. Ivor päätti ottaa tämän herättämiseen astetta kovemmat konstit että tämä saataisiin hereille edes hetkeksi. Ivor läpsytti vanhempaa ruskea turkkista kasvoille voimakkaammin käsillä ja kutsui tätä nimellä kuuluvalla äänellä. Kivun olisi pakko herättää tuo.. Hoitajat, palvelijat ja vartijat katsoivat hölmistyneinä vieressä tapahtumaa, jota kesti muutaman minuutin ajan.

"Hnngh.." Tämä ruskea turkkinen ynähti heikosti avaten heikosti silmiään.
"Max?" Ivor lopetti sotilaansa kaltoin kohtelun ja laski tämän pään reisensä päälle. Ivor otti viereltään vettä ja avasi Maxin kuonoa niin, että sai edes muutaman tipan valumaan kurkusta alas. Ruokaa hän ei lähtenyt edes tarjoamaan tässä kunnossa olevalle potilaalle. Max yskähti irvistäen ja näytti heikolta, sekä tuskissaan olevalta katseen harhaillessa hetken pitkin seiniä kunnes silmät painautuivat takaisin kiinni. Ivor laski Maxin alas ja pyysi hoitajia jatkamaan siirtyen itse sivummalle. Ivor ei sitä näyttänyt ulospäin, mutta uroksen sisällä kiehui. Ivor syytti itseään tapahtumista, hän oli ollut liian sinisilmäinen haltoiden ystävällisyyttä kohtaan ja tässä tulos.

Hoitajaien, palvelijoiden ja vartijoiden poistuttua Ivor oli jäänyt odottamaan kuninkaan lupausta tulla tapaamaan häntä. Ivor oli kärsivällinen ja kun lopulta ulkoa jälleen kuului ääniä, sekä heinäladon ovi avattiin, oli nyt vastassa kaksi joksikseen hermostuneen oloista vartijaa. Heillä oli viesti kuninkaalta hakea Ivor puutarhaan neuvottelemaan kuninkaan kanssa kahden kesken, eikä kummallakaan osapuolella tulisi olemaan vartijoita tai seuraa mukana. Ivorilla ei olisi tullut mielenkään ottaa loukkaantuneita mukaansa tähän neuvotteluun, joten ei punaturkilla mitään vastaan sanomista asiaan ollut. Ivor lähti rauhallisesti vartijoiden mukana kulkemaan kohden määränpäätä, eikä näin ongelmia vastaan tullut koko matkan aikana.

Kuninkaan ei kauaa tarvinnut odottaa Ivoria ja kahta hermostunutta saattajaa, jotka olivat vain odottaneet milloin tämä suuri peto ottaisi hepulia ja tappaisi kaikki. Ivor ei kuitenkaan antanut merkkiäkään tälläisestä ja näytti ulkoisesti tyynen rauhalliselta, vaikka aika-ajoin pienten äänien suuntaan kääntyvät korvat kertoivat Ivorin kyllä olevan tietoinen ympäristöstään muullakin tapaa kuin näkemällä ja varautunut ylinmääräisiin. Tosin miksi nuori kuningas tälläistä järjestäisi, kun heinäladolla asian olisi voinut hoitaa helposti pois päivä järjestyksestä. Tosin Ivor ei halunnut laskeutua näin aikaisessa vaiheessa liian luottavaiseksi.
Nuori kuningas kääntyi nyt vartijoita ja vierasta kohden luoden kasvoilleen ystävällisen pirteän hymyn. Ivor oli sen sekunnin murto-osan yllättyneen hämmentynyt, huomioiden millaiseen kohteluun hän itse oli nuorempana ihmisiltä tottunut saamaan.. ja viime ilta öisen tapahtumien tähden. Huomioiden Ivorin oma kertoman ja ainakin kuninkaan eliitti kenraalin käytös. Ivor korjasi ilmeensä kuitenkin nopeasti ja vastasi siihen hymyllä, sekä kevyellä kumarruksella.
"Huomenta, majesteetti." Ivor tervehti ja jätti kommentoimatta näin nopeasta tapaamisesta. He olivat asian sopineet ja noh hänellä ollut juuri nyt muutakaan. Vartijat lähtivät poistumaan ja Ivorin katse seurasi hetken taakse poistuvia vartijoita, jotka kuitenkin jäivät taaemmas seuraamaan tilannetta. Ivorin katse palasi nuoreen kuninkaaseen, joka vaikutti olevan yllättävän hyvän tuulinen ja jotenkin erilainen asenteeltaan kuin viime iltana. Jopa seuraava kysymys ehkä oli sellainen, jota Ivor ei ehkä ensimmäisenä odottanut. Hän oli korkeintaan odottanut kasan ehtoja ja muuta vastaavaa, että heidät saataisiin pysymään kurissa ja ruodussa ihmisten haluamalla tavalla. Oli kuitenkin mukava kuulla keskustelun alkavan melko kevyesti.

"He toipuvat yhä majesteetti. Toisen kohdalla tilan olevan yhä kriittinen." Ivor vastasi kysymykseen. "Entä ulkopuolella odottavat? Oletteko heidän tilastaan tietoinen?" Ivor kysyi puolestaan takaisin ja hiljentyen hetkeksi. Se sekunnin kestävä hiljaisuus oli hyvä hetki tarkistaa, että kaikki oli hyvin äänien puolesta.
"Mutta ette oletettavasti kutsuneet minua tänne vain kysyäksenne miten alaiseni voivat? Olenko väärässä nuori kuningas?" Ivor kysyi puolestaan katsoen alaspäin nuorta kuningasta ja pitäen heidän välillään ystävällisen välin.
"Joten, mitä haluatte minulta tai kansaltani? Muuta kuin sotilaallisen tuen ja uskollisuuden. Mitä haette tällä kuningas Henry?" Ivor kysyi rauhallisesti Henryltä. Hän oli tarjonnut viime yönä sotilaallista tukea ihmisille ja uskollisuuden, mutta ne eivät olleet täysin kelvanneet. Mitä nuori kuningas vielä tahtoi?
suskari
 

Re: Uusi liittolainen || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Syys 2018, 23:54

Henry nyökkäsi pienesti siihen jättidemonin kevyeen kumarrukseen, jääden sitten kuulemaan, mitä Ivor haavoittuneista kertoi. Kuulemma kaikki olivat toipumassa, vaikka joidenkin kohdalla tila oli kriittinen. Siniverinen ei voinut kuin hymähtää pahoittelevasti, uskoen oman väkensä tehneen kaikkensa, mitä oli tehtävissä. Jos joku ei selviäisi, Henry ei aikonut katsoa hyvällä, jos heidät siitä pistettäisiin vastuuseen. He olivat tarjonneet apuaan ja jos apu tuli liian myöhään, ei se heidän vikansa ollut. Siitä Henry oli kuitenkin varma, ettei kukaan alamaisistaan tahallaan koittanut hoitovirheitä aiheuttaa tai jättänyt työtään tekemättä kunnolla.
"Heille on viety ruokaa ja tarvikkeita, jotka riittänevät pariksi päiväksi. Sotilaat ovat auttaneet heitä pystyttämään parempaa leiriä muurin ulkopuolelle, suojaiselle alueelle jossa he eivät häiritse ketään", Siniverinen kertoi demonille, joka kaupungin ulkopuolelle olivat jääneet odottamaan, "Tietenkin, heidän läsnäolonsa on saanut ihmiset liikkeelle ja väkeä tuntuu käyvän katselevan heitä muurin ulkopuolella. Mutta sotilaani pitävät vihamieliset tahot ja mielenosoittajat kyllä kaukana heistä", Henry kertoi, katsoen hyväksi kertoa suoraan kaikki huolestuttavatkin seikat. Ennemmin tai myöhemmin Ivor saisi kuulla totuuden siitäkin omiltaan.

"Suoraan asiaan, näemmä", Henry naurahti pienesti, Ivorin lähtiessä heti kyselemään, mitä Henry halusi häneltä ja kansaltaan. Mitä hän haki tällä?
"Minä en halua teiltä mitään", Henry aloitti, "Mutta asemani vaatii sen, etten kaltaisianne ota kevyesti, etten lupaa liittoumia jokaisen halukkaan kanssa, joka potentiaalisesti voisi puukottaa selkään. Tosin, kaiketi jokainen taho on potentiaalinen siihen, mutta ymmärtänet mitä tarkoitan", Siinä missä Henry olisi enemmän kuin mielellään solminut liittoumia uusien tahojen kanssa varmistaakseen sotilaalliset vahvistukset, ei hän voinut ihan jokaista tuosta vain ottaa mukaan. Varsinkaan nyt, kun Ivor oli mennyt ja kertonut avoimesti aikaisemmasta petturuudestaan. Asiaahan ei auttanut myöskään se, että Ivor laumoineen olivat demoneita, olentoja, joita ihmisten keskuudessa ei todellakaan katsottu hyvällä. Olentoja, joiden kanssa ei todellakaan kannattanut kevytkenkäisesti vain tehdä sopimuksia ja liittoumia. Totta kai Henryllä oli vaatimuksensa ja niistä ehkä neuvoteltaisiin kohta, mutta juuri nyt Henry ei katsonut sitä ensimmäiseksi aiheekseen. Hän halusi tietää Ivorin ensin, edes pintatasolla, ennen kuin lähtisi edes neuvottelemaan pitävistä sopimuksista.
"Minä en loppupeleissä hae "tältä" mitään. Te lähestyitte minua, te tarvitsette tätä liittoumaa enemmän kuin minä. Me pärjäämme ilman teitä, mutta pärjäättekö te ilman meitä?", Kuningas hymähti, pitäen sen ystävällisen hymyin kasvoillaan ja vaikka kysymyksiä esitti, ei Henry vaikuttanut epäilevältä tai millään tapaa negatiiviselta.

"Kerro minulle. Miksi me?", Siniverinen jatkoi, kulmiaan pienesti kohauttaen, "Valtakunta on täynnä puolueettomia tahoja, jotka ovat yhtälailla valmiita ja kykeneviä puolustautumaan haltioita vastaan. Miksi haluatte juuri meidän, ihmisten, kanssa liittoutua?".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Uusi liittolainen || Aksu

ViestiKirjoittaja suskari » 16 Syys 2018, 14:42

Ei se ollut ihmisten vika, että he olivat tässä kunnossa ja tilassa, eikä Ivorilla olisi tullut mielenkään käydä tästä ihmisiä syyttämään. He tekivät parhaakseen auttaakseen heitä. Haltiat olivat hyökänneet heidän kimppuunsa, joten heitä tästä tulisi syyttää. Henry selittikin, että muurin ulkopuolelle jäänneille oli annettu ruokaa muutaman päivän tarpeisiin, sekä autettu suojan rakentamiseksi paikassa jossa muutama yli syönnyt koirademoni ei olisi muiden jaloissa. Vartijoita myös pitivät huolen, että ylinmääräiset uteliaat pidettäisiin poissa, sillä tietenkin tälläisten olentojen ilmestyminen ihmisten keskuuteen keräisi mielenkiintoa ja utelijoita, sekä vihamielisiä vastustajia. Ivor nyökkäsi tälle selitykselle.
"Hienoa kuulla, olette tehneet hyvää työtä majesteetti." Ivorilla ei ollut tähän mitään sanottavaa tai lisättävää.

Ivor oli tarkkana korvana kun Henry aloitti puhumisen ja sanoi suoraan, ettei halunnut heiltä suoraan mitään, mutta nuori kuningas ei tietenkään voinut ottaa jokaista vastaantulevaa vastaan selkää puukotuksen pelossa. Ivor pienesti hymähti. "Ymmärrän. Luottamuksenne minuun on oletettavasti kuitenkin melko korkealla kuningas? Suostutte tapaamaan minut näin avoimesti." Ivor oli tietoinen vartijoista, jotka olivat kauempana. Hän kuuli vartijoiden liikkeet ja ajoittain kevyt tuulahdus toi vartijoiden hajun nenään, mutta etäisyys oli kokoajan sama. Vartijat eivät tulleet lähemmäs. Mutta huomioiden Ivorin suuren koon ja siihen lisätyn voiman Ivor olisi kykeneväinen tappamaan nuoren kuninkaan sekunneissa ilman, että kukaan ehtisi hätiin. Nuori kuningas oli siitä varmasti hyvin tietoinen ja Ivor piti sitä jo suurena luottamuksen antamisena, etenkin viime öisen kertoman jälkeen. Hän oli yhä petturi, joka oli lähtenyt haltoiden matkaan.. ja nyt palannut. Ivor ei ollut odottanut avomielistä kohtelua saati sitä, että olisi edes elossa enään.

Ivor katsoi rauhallisesti kuningasta, joka nyt alkoi kertomaan kantaansa enemmän ja toi esille että ihmiset pärjäisivät ilman insan heyvanien apuakin. Heitä ei kuitenkaan ollut enään montaa. Henry halusi kuitenkin tietää miten insan heyvanit tästä liitosta hyötyisivät ja hymyili päälle. Ivor katsoi kuningasta hiljaa, mutta ei vastannut nuoren kuninkaan iloiseen hymyyn tällä kertaa. Heillä oli yksi synkkä syy miksi.. mutta Ivor ei ollut varma oliko nuori kuningas valmis kuulemaan sitä näin aikaisessa vaiheessa.
Miksi Ivor oli juuri valinnut ihmiset kun koko valtakunta olisi täynnä puolueettomia tahoja, jotka olisivat varmasti iloisia saadessaan heidän kaltaisia liittolaisia.
"Ei ole vain yhtä syytä majesteetti, mutta mikä koskee pärjääsimeemme ilman liittoutumaa teidän kanssa nykyisessä tilassa. Olisimme kuolleet ajan kanssa hitaasti nälkään tai valinneet tavan selviytyä.. hyökkäämällä ja varastamalla eläkseemme, mikä olisi vain suututtanut teidät ja enemmän haltoita." Ivor aloitti vakavana miettiessään heidän mahdollisuuksia selvitä, joka oli melkoisen pieni neljän pään kanssa. Laskien jos pahiten loukkaantuneet olisivat vain kuolleet. He eivät pystyisi enään metsästämään neljällä lohikäärmeitä. Tarpeeksi isoja, että siitä riittäisi kaikille ja nopeasti tulisi ase resurssi ongelmat. Lohikäärmeen nahkaa ei lävistetty kunnolla edes heidän hampailla tai kynsillä. Heidän olisi siirryttävä normaaliin riistaa ja pelkästään yksi hirvi riittäisi ruokkimaan yhden tai juuri ja juuri kaksi päätä. Lopulta..susilauman tavoin, jolla ei ollut enään ruokaa, niin se hyökkäisi helpomman riistan perään joka tarkoitti maanviljelijöiden kotieläimiä ja heidän tapauksessa myös ihmislihaa. Sitten heistä tulisi saaliita ihmisten ja haltoiden vihan kohteena.

"Puolueettomat olisivat tietenkin olleet helppo valinta avun ja liiton suhteen, mutta tekisittekö tekään kuningas liittoutumaa henkilön kanssa jota ette tunne? Etenkään hädän hetkellä? En usko." Tietenkin puolueettomat olisivat olleet helppo valinta, mutta ongelma oli vain se ettei Ivor tuntenut puolueettomia juuri ollenkaan. Pahimmassa tapauksessa heille vain valehdeltaisiin silmät ja korvat täyteen, sitten käännettäisiin selkä tavalla tai toisella, tai haluttaisiin vain niin paljon hyötyä heistä kuin mahdollista.
"Pimeäpaikka? Paikalliset ihmissudet vihaavat meitä ja olisivat varmasti iloisia päästessään iskemään kimppuumme kun olemme heikoimillamme." Ivor lisäsi ennenkuin ehdotukseksi tulisi pimeäpaikka, jossa heidän kaltaisten luulisi oikein hyvin viihtyvän ja majoittuvan. Totuus oli vain se että ihmissudet vihasivat heitä sattuneista syistä ja tappelua Ivor vähiten halusi tässä tilanteessa.
"Valitsin ihmiset siksi, että tiesin teistä jo kuninkaana jotakin kuulemani perusteella ja olen itse asunut joitakin vuosia täällä orjana. Pystyin myös viestinvijänne kautta lähestymään teitä hyvin helposti." Ivor selitti melko selvät syyt aluksi, mutta tuskin kuningas oli halukas kuulemaan pelkästään tuota selityksenä liittoutumaan. "Suurin syy miksi tarvitsimme liittoutumaa: En haluan, että joutuisimme jälleen elämään pelossa milloin te ihmiset huomaisitte olemassa olomme ja alkaisitte uudestaan metsästämään meitä, etenkin kun emme voisi lähestyä enään haltoidenkaan alueita ja käyttää sitä suojana. Senkin lisäksi, että teillä on paljon kyliä siellä täällä.. huomaisitte meidät joskus." Ivor ei lähtenyt yksityiskohtiin, mutta suurin syy tosiaan oli että ainoa olemassa oleva metsästys alue olisi Mor-vuoret ja sinne pääseminen kiertämällä kaiken.. kestäisi päiviä. Läpi kulkemalla Lauriana aroilta se oli mahdotonta haltoiden takia ja ihmisten kylien läpi kulkemisessa oli aina riski. Riski että joku huomaisi ja ilmottaisi ylemmille tahoille heistä vaarallisina petoina.
"Ja luuletteko tosiaan, että hyväsyisimme vain piilottelun sen jälkeen mitä haltiat tekivät? Minä ja mieheni haluavat kostonsa muodossa tai toisessa." Ivor lisäsi vielä perään rauhallisen katseen muuttuessa aavistuksen verenhimoiseksi. Haltoiden veren pitää virrata. Katse kuitenkin katosi nopeasti.

"Ja on olemassa vielä yksi syy, mutta en tiedä oletteko valmis kuulemaan sitä."
suskari
 

Re: Uusi liittolainen || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Syys 2018, 21:17

"En nyt sanoisi, että se olisi yhtään sen korkeammalla, mitä kenenkään muun tuntemattoman suhteen", Henry vastasi heti Ivorille, joka luottamuksesta kyseli. Olihan vartijoita paikalla, mutta heidän lisäksi keskustelua seurasi kauempaa, piiloissa, itse hovin velho, joka oli valmis magiansa avulla siirtämään siniverisen pois paikalta alta aikayksikön, jos jätti näytti edes hitusen aggression merkkejä. Siitähän ei tietenkään tarvinnut demonille kertoa, saattaisi syyttä vain suuttua, jos mahdollista epäluottamusta edes indikoi, "Minulla on vain oletus, ettei kukaan audienssia pyytänyt aikoisi heti ensitöikseen minua tappaa — mikä tietenkin saattaa olla tyhmä oletus näinä aikoina".

Henry kuitenkin odotti kaikessa rauhassa, Ivorin selvästi miettien miten lähtisi kysymyksiin vastaamaan ja tilannetta selittämään. Ensitöikseen peto kertoi, ettei ollut vain yhtä syytä, miksi nuo heidän luokseen olivat tulleet. Siniverinen kuunteli kiltisti loppuun asti Ivorin kertoman, koittaen ymmärtää tuon näkökannan ja tilanteen. Eihän hän tiennyt heistä lähes mitään, joten Henry joutui lähinnä arvailemaan ja olettamaan asioita Ivorin kertoman mukaan, mikä sekin oli hiukan niukkaa.
Vaikka kuuntelikin tarkkaan, kävi kuninkaan katse kiertämään hiljalleen ympäristöä, lopulta vilkaisten taivaalle jossa näytti kaartelevan suurempi petolintu. Se oli liian korkealla, jotta olisi voinut sanoa varmaksi, mutta mokoma taisi olla Fritzin kotka. Mitä se sitten teki puutarhan yllä heitä kyttäämässä, oli kysymys erikseen. Mutta eipä tuo tainnut olla ihme, että heitä katseli muutama muukin ylimääräinen silmäpari, kuin vain kauempana seisoskelevat vartijat. Johan linnalle vilkaistessa saattoi nähdä ikkunassa jos toisessakin henkilöitä katselemassa pihamaalle, ihmettelemässä uutta jättimäistä näkyä ja sitä, mitä ihmettä kuningas teki kahden noin "vaarallisennäköisen" olennon kanssa.
"Enpä tiennyt, että ihmissudet niin järjestyneitä olisivat, että kollektiivisesti osaisivat vihata jotakin rotua...", Kuningas mutisi lähinnä itsekseen, kun kuuli puheet pimeästä paikasta ja ihmissusista. Eipä se rotanloukko käynyt edes mielessä, kun puhe oli liittolaisista — sitä paitsi pimeäpaikka ei ollut vain yksi yhteisö jonka kanssa liittoutua, siellä vaikutti monet tahot, paljon pahemmatkin, mitä vihaiset ihmissudet tai katalat vampyyrit...

"Mutta emmehän mekään tunne toisiamme", Henry lopulta aloitti, kun Ivor oli päässyt omien sanojensa loppuun, palaten pedon aikaisempiin sanoihin, "Et tunne minua. Olet kuullut minusta, kertomasi mukaan, mutta mistä voit sanoa, että kuulemasi olisi totta? Tiedät vain sen kuvan minusta, josta olet kuullut. Enkä minä liioin tunne sinua, mitä nyt pintapuolisesti ja synkkiä salaisuuksiasi, joten kysymyksesi on erittäin osuva. Tekisinkö liittouman henkilön kanssa, jota en tunne?", siniverinen jatkoi, katseen lipuen taivaalta takaisin Ivoriin. He olivat tuntemattomia toisilleen. Eihän Henry ollut edes kuullut Ivorista, saatikka näistä "demoneista", ennen Kalman tuomaa kirjettä. Ivor oli kyllä ollut yllättävän avoin ja todennäköisesti rehellinen, mutta sekin tietenkin nostatti pienen epäilyksen. Kuka olisi heti ensikättelyssä noin avoin ja kertoisi petturuudestaankin, ellei väen väkisin olisi halunnut saada sopimuksen ja päästä lähelle jotakuta, kenties pahat mielessään? Tottahan se oli, että Henry aikanaan oli kenties turhan kevytkenkäisesti luottanut henkilöihin ja siitä sitten saanut maksaakin. Joten senkin tähden Henry oli nykyään hieman varovaisempi sen suhteen, kehen alkaisi luottamaan, vaikka siniverinen olikin silti yhtä avoin kaikille, antaen jokaiselle mahdollisuuden ansaita luottamuksensa.
"Ajat ovat muuttuneet siitä, kun orjana olit. En siis usko, että voit senkään perusteella sanoa tuntevasi meitä", Siniverinen jatkoi, "Se tuli selväksi, kun mainitsit pelkosi siitä, että me alkaisimme teitä vainoamaan. Jos todella tuntisit minut, tietäisit, etten sallisi sellaista, ellette olisi käyneet kimppuumme ensin".

"Minä en luule mitään", Henry vastasi tällä kertaa terävämmin, kulmiaan kurtistaen pienesti, kysyvästi, kun Ivor yllättäen aggressiivisemmaksi muuttui puheiltaan, kysellen luuliko kuningas tosiaan, että Ivor olisi jättänyt kostamatta sen, mitä veriveljilleen oli tapahtunut. Henry ei ollut indikoinut mitään siihen suuntaan! Miksi tuo nyt häntä kävi yllättäen syyllistämään? Asiaa ei tietenkään auttanut se, että hetken pedon silmistä saattoi suorastaan nähdä sen verenhimoisen pilkkeen. Mutta, vaikka nyt olisi ollut hyvä hetki ottaa muutama askel kauemmas pedosta, ei Henry hievahtanutkaan sijoiltaan. Lähinnä siksi, ettei hän saanut näyttää mahdollista pelkoa, koska sehän olisi heikkouden merkki ja kuningas ei saanut näyttää heikkoutta mahdollisten vihollisten edessä, ei nyt kun alaisensakin olivat sitä todistamassa. Mutta ei Henry edes pelännyt. Ivor oli isompi ja kykeni helposti tappamaan tavallisen ihmisen, mutta Henry tiesi olevansa turvassa. Hän luotti velhoon tätä nykyä, tietäen ettei Hans antaisi hänen kuolla. Ei ainakaan tänne omaan puutarhaan...

"Ja tämä keskustelu, jos mikä, ei ole oikea hetki jättää kertomatta mitään, sillä verukkeella, etten ehkä ole valmis kuulemaan sitä", Nyt jo vakavammalla äänellä kuningas lisäsi, "Kerrot kaiken, mitä minun tulisi tietää, sillä "yllätykset" myöhemmin olisivat minulle kohtalokkaat. Te ette ole ainoita, jotka siitä kärsisivät, jos jotain epämiellyttävää paljastuisi jälkikäteen", Henryhän siinä olisi vielä hirressä, jos hän tekisi suuremman virheen liittolaisten suhteen — varsinkin taruolentoliittolaisten suhteen. Häntä vastustavat tahot suorastaan odottivat, että Henry tekisi virheen, joka kostautuisi tavalla tai toisella hoville tai kansalle. Sitten olisi aika syyttää kuningasta erheistään.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Uusi liittolainen || Aksu

ViestiKirjoittaja suskari » 17 Syys 2018, 00:01

"Se ei ole aikomukseni majesteetti." Ivor totesi kun kuningas Henry kertoi, ettei luottanut Ivoriin yhtään enempää kuin muihinkaan ja oletti ettei kukaan rauhassa saapunut yrittäisi nuorta kuningasta tappaa. Ivorilla se ei käynyt mielessä, etenkään tilanteessa jossa hän oli useamman kuin kahden silmäparin tarkkailun alla. Eikä Ivorilla ollut siihen mitään syytä. Hän ei hyötyisi mitenkään kuninkaan murhaamisesta tähän paikkaan.
Mitä ihmissusiin tuli ja heidän kärkkäisiin väleihin.. kun viiden ihmissukupolven metsästää noita kirottuja sieluparkoja, niin nekin oppivat varomaan ja vihaamaan heitä sanan kiertäessä suusta suuhun. Eivät ihmissudet typeriä olleet ja jotkut järjestivät omia laumojaan jopa. Mitään Ivor ei käynyt kuitenkaan kommentoimaan kuninkaan sanoihin, kun katseeseen osui lintu. Ivor nosti hieman päätään ja huomasi ylhäällä liitävän ison kotkan näköisen linnun. Tuskin se täällä oli saalistamassa.

Katse palasi pian kuninkaaseen, joka aloitti mainitsemalla etteivät he tunteneet toisiaan. Se oli totta, Ivor tiesi Henryn vain sen mukaan mitä oli kuullut ja nuori kuningas ei tuntunut tuntevan heitä laisinkaan. Ivorin vain sen verran mitä hän oli itse kertonut, joten miksi nuori kuningas luottaisi insan heyvanin päälikköön? Ivor naurahti kevyesti.
"Eikö meidän pitäisi sitten tutustua toisiimme paremmin? En tiedä aikataulustanne, mutta minulla on aikaa. Voisimme tutustua paremmin." Ivor sanoi kevyesti hymyillen kuninkaalle. "Ja jos totta puhutaan, se että kerroin petturuudestani kaikkien edessä. Halusin vain nähdä reagtionne ja jos se olisi ollut kenraalinne tasoa.. Olisimme poistuneet. Se on syy miksi luotan teihin nyt. Miksi seison edessänne tekemättä liikettäkään hyökätekseni. Kunnoitan teitä ja tapaanne toimia." Ivor kertoi. Mikä olikaan parempi hetki koetella kuningasta kuin kertoa arkoja asioita tuolle päin naamaa ja katsoa mitä tapahtuu. Tietenkin se olisi hengellä leikkimistä, mutta tässä tilanteessa se oli ollut kannattavaa ja kiitos Kalman hän tiesi kuninkaasta hieman etukäteen. Typerä lörppö suu tuntui olevan. Ivor ei kuitenkaan lähtenyt paljastamaan keneltä tietonsa oli saanut, se saattaisi ajaa Kalman ongelmiin.

"Sen siitä saa kun elää liian vanhaksi." Ivor naurahti kevyt mielisesti kun kuningas huomautti, että ajat olivat muuttuneet, eikä nuori kuningas olisi sallinut rauhassa kulkevien olentojen päälle käymistä omilla alueillaan.
"Valitettavasti orjana oleminen jätti minuunkin pelkonsa teitä ihmisiä kohtaan." Ivor sanoi hieman vaisummin käyden lisäämään mitään sen syvällisempään asiaan. Orjana oleminen ei ollut koskaan kevyttä ja Ivorin kohdalla. Hän ei ollut niihin aikoihin paljoa hyvin tottelevaa koiraa arvokkaampi. Olisi lopetettu välittömästi jos olisi purrut ketään vahingossakaan. Kuitenkin, Ivorin katseesta näki että demonikoiran elämä ei näihin aikoihin ollut mitään ruusuilla tanssimista ja hauskaa leikkiä. Hänet oli murskattu niihin aikoihin niin psyykkisella kuin fyysisella tasolla. Ivor havahtui nuoren kuninkaan ääneen ja katsoi tuota nyt vakavana jonkin aikaa hiljaa.

"Haluan tehdä selväksi, että kerron nyt asian jonka en halua leviävän tavallisen kansan tai ylinmääräisten korviin. En halua ensimmäisenä herättää pelkoa ja kauhua kansanne keskuuteen." Ivor aloitti ja siirsi olemustaan niin, että oli nyt selätysten linnaan päin ja sen ikkunoita. Vain jos joku sattuisi osaamaan huulilla lukemista.
"Asia.. koskee lisääntymistämme, me emme kykene lisääntymään normaalilla tavalla. Meidät on luotu taikuudella aikanaan ja niin meidät myös tehdään. Tähän valitettavasti tarvitaan uhri.. ihminen, haltia tai joku muu laji joka on kykenevä saamaan tartunnan ihmissudelta." Ivor aloitti seuraten nuoren kuninkaan reagtiota ja piti huolen että äänentaso pysyi hiljaisena, etteivät vartijat tai muut ulkopuoliset kuulleet keskustelua. "Täydenkuun aikaan surmaamme ihmissuden ja siirrämme sen sydämmen uhriin ja loitsun ansiota uhri menettää muistonsa entisestä elämästään ja muuttuu kaltaisekseni." Ivor selitti ja katsoi hieman pahoittelevasti kuninkaaseen laskien hieman katsettaan.
"En kerro tätä siksi, että aikoisin luoda armeijaa avullanne, mutta nykyisellämme yksikin menetys olisi liikaa lohikäärme metsästyksen kannalta." Ivor lisäsi ja katsoi nyt odottavasti kuningasta ja tämän mielipidettä tai vastausta. Ivor toki odotti että tämä tultaisiin kieltämään heiltä välittömästi.
"Jos olisi mahdollista, tekisimme kaiken toisin... mutta tämä on kirouksemme."
suskari
 

Re: Uusi liittolainen || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Marras 2018, 09:47

"Se olisi fiksua", Henry hymähti, Ivorin ehdotellessa paremmin tutustumista, "Pitäisin siitä", se, kunika paljon aikaa sellaiselle oli nyt tai tulevassa, oli kuitenkin kysymysmerkki. Saattoi hyvinkin olla, että Henryn aikataulu täyttyi kaikella enemmän tai vähemmän tärkeällä heti, kun tämä tapaaminen olisi ohi ja aikaa seuraavalle kahdenkeskeiselle tapaamiselle olisi vasta kuukausien päästä. Kurjaltahan se kuulosti, mutta Henry ei asialle mitään voinut. Tai, olisihan hän tietenkin voinut, mutta se taas olisi saattanut vaikuttaa itsekkäältä muiden mielestä — ja epäilyttävältä toisten mielestä, jos kuningas olisi raivannut aikataulustaan pois tapaamisia ihmisten ja alamaistensa kanssa vain viettääkseen aikaa taas uuden demonin tai friikin seurassa...
Henryä kuitenkin alkoi epäilyttämään Ivorin tasapaino. Juuri nyt valtava peto ei vaikuttanut uhkaavalta, mutta raidallisen puheet antoivat toisenlaista sävyä. Mitä jos Henry ei olisikaan ollut näin avoin ja harkitsevainen tuomioidensa suhteen? Olisiko Ivor, kuten puheistaan olisi voinut päätellä, käynytkin sitten kimppuun? Entä jos Ivor tai muut jättidemonit täällä ollessaan päättäisivätkin vastata kohtaamaansa ennakkoluuloon ja rasismiin väkivaltaisesti? Olisiko noista pidättelemään itseään ja käyttäytymään sivistyneesti? Mikäli ei, pistäisi Henry koko kansansa uhan alle, sikäli mikäli hyväksyisi uudet liittolaiset. Ja sitten jos tapahtuisikin jotain, se ei todellakaan näyttäisi hyvältä Henryn kannalta...

Siniverinen hymähti ymmärtäväisenä Ivorin kertoessa orjavuosiensa jättäneen omat pelkonsa ihmisiä kohtaan. Mikä oli kyllä ymmärrettävää, mutta toisaalta, ehkä niistä peloista ja ennakkoluuloista oli aika luopua, jos peto halusi heidän kanssaan liittoutua. Sitä Henry ei tietenkään ääneen sanonut, jättäen punaturkkisen mielipiteen omaan arvoonsa.
Henryn katse kaventui, kun Ivor lähti kertomaan salaisuudesta, jonka ei kuulemma halunnut leviävän kansan keskuuteen. Se ei kuulostanut kovin hyvältä asialta, sillä jos jotain piti kansalta ja "ylimääräisiltä" salailla, oli se yleensä jotain hyvin epämieluisaa. Ja niinhän se paljastui olevankin, Ivorin kertoen, millä tavoin rotunsa lisääntyi. Hetken Henry katsoi hämmentyneen kysyvänä jättiläistä, olettaen tuon lähtevän kertomaan hänelle kukista ja mehiläisistä, mutta kävi ilmi että nämä "demonit" lisääntyivätkin hieman... hankalammin. Tai no, joillekin se perinteinen tapa kuulosti hankalammalta, mitä rituaalimuutos...

Henry pysyi hiljaa Ivorin kertoman jälkeen, pyöritellen selvästi kuulemaansa päässään. Kyllähän hän oli kuullut kaikenlaisista muuntautumisrituaaleja, mutta tämä taisi olla omaa luokkaansa. Sellaista luokkaa, mihin Henryn ei parannut liittyä mitenkään.
"Kai ymmärrät, etten voi sallia sellaista", Nuori siniverinen lopulta aloitti, nostaen sen maisemia tuijottaneen katseensa takaisin Ivoriin, "En maillani, en omalla kansallani".
"Se mitä teette itseksenne muiden humanoidien suhteen, ei kuulu minulle, niin kauan kun ette sitä tee meidän keskuudessa. Mutta yhdenkään ihmisen en voi sallia joutuvan tuollaiseen rituaaliin, niin kauan kuin he ovat alamaisiani, tai osa kansaamme, järjestelmäämme", Henry selitti. Olihan vankilat pullollaan ties mitä pohjasakkaa, joita odotti teloitus, mutta Henry ei voinut uhrata heitäkään tuollaiseen, jos se oli mitä Ivor halusi — sellaisen käsityksen siniverinen sai pedon puheista. Jo koko rituaali suorastaan huusi mustaamagiaa, mitä ei katsottu hyvällä lähes missään, joten Henry ei aikonut antaa minkäänlaista siunausta sellaiselle toiminnalle hänen "maillaan". Siitähän kansa vasta riehaantuisi...

"Mitä tulee lohikäärmeen metsästykseen, on meillä tarjota apua toisella tavalla", Kuningas kuitenkin jatkoi, tarttuen siihen aiheeseen, minkä Ivor oli ohimennen maininnut, "Eliittikenraali Fritz joukkoineen on erikoistunut lohikäärmeiden ja suurempien petojen kaatamiseen. Voisitte tehdä heidän kanssa yhteistyötä — mitä olen ymmärtänyt, he ottavat lohikäärmeistä vain metsästysmuistoja ja muuten peto jää haaskaeläimille — oletan siis, että te syötte lohikäärmeitä", siniverinen huomautti, tuskin Ivor olisi lohikäärmeiden metsästämisestä puhunut, elleivät he käyttäneet lohikäärmeitä ravintona.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Uusi liittolainen || Aksu

ViestiKirjoittaja suskari » 18 Marras 2018, 15:42

"Vähempi yleisö olisi silloin mielekästä, majesteetti." Ivor huomautti viitaten linnan ikkunoihin liimautuneita katsojia, vartijoita ja mahdollisesti yläpuolella partoivaa kotkaa. "Tämä on kieltämättä hieman ahdistavaa, tälläisen yleisön kanssa." Ivor totesi hymähtäen, vaikka heidän piti keskustella kahden kesken, niin seuraavat silmäparit eivät tehneet tiikeriraitaisen oloa yhtään kevyemmäksi. Tietenkään Ivor ei vaatinut kuningasta poistamaan suojaustaan silloinkaan, jos katsoi sen tarpeelliseksi, mutta se toisi paremman kuvan Ivorin edessä. Epäluottamus puolin ja toisin ei edistäisi mitään ja voisi pitkällä juoksulla tuoda mukaan ikäviä tapahtumia kun kumpikaan ei luota toisiinsa liittoutumasta huolimatta. Kuitenkin, he eivät olleet tehneet ihmisille mitään, vain petomainen olemus tuntui olevan heidän välillä. Ihmisten pelko taruolentoihin.
"Kuulostaisiko aterian merkeissä tapaaminen hyvältä majesteetti?" Ivor kysyi Henrylta. Jäykkä ja tapoihin sidottu tapaaminen ei kuulostanut Ivorin korvaan kovinkaan houkuttavalta.

"Tietenkin." Vastaus tuli suorasti, eikä hetkeäkään pohdintaa. Kyllä Ivor oli saattanut arvata, ettei nuori kuningas hyväksyisi heidän tapaansa lisääntyä. Puhumattakaan siitä, että he käyttäisivät nuoren kuninkaan alaisia muutoksissa. Edes teloitusta odottavia vankeja, mutta mitä Ivor rivin välistä saattoi lukea. Kaikki muu olisi heidän vapaasti, kunhan se ei tulisi tietoisuuteen. Se riitti.
"Te ette kuulleet mitä juuri kerroin teille." Ivor aloitti ja katsoi kuningasta suoraan silmiin omilla keltaisillaan vakavana ja tosissaan. "Emme kumpikaan kuulleet mitä juuri kerroin teille." Ivor lisäsi. Heidän tapansa lisääntyä ja siitä kertominen tällä tavalla nuorelle kuninkaalle toisi varmasti muutenkin jännitteitä ja eripuraa lauman keskuuteen ja Henrylla oli omat syynsä miksei asia saanut näkyä tai kuulua. Joten tästä hiljeneminen vain olisi kummallekin parasta.
"Te saatte tuomita meidät jos asia tulee ilmi, jos käytämme sitä väärin, mutta muuten ette tiedä asiasta mitään. Otan asian omaan niskaani, jos asia tulee ilmi." Ivor lupautui Henrylle, sillä se oli ainoa keino jolla he, hän, voisi turvata nuoren kuninkaan selustan jos ja kun asia tulee ilmi.
"Mutta älkää huoliko, emme tule koskemaan kansaanne." Ivor lupasi vielä ja hiljeni asiasta. Tästä ei keskusteltu tai vaihdettaisi enää sanoja. Ivor ei odottanut Henryn siunausta heidän tavalleen elää ja lisääntyä, tuo oli vain vain halunnut tietää minkä tärkeän asian Ivor oli halunnut ottaa esille. Se oli asia, jota heiltä ei voisi kieltää, jos he eivät saisi tehdä asiaa julkisesti, niin se tehtäisiin piilossa kaikilta. Poissa näkyvistä, luvalla tai ilman.
Asian kieltäminen heiltä toisi muutenkin voimakkaan reagtion mukanaan ja se ei tulisi olemaan positiivinen. Se olisi sama jos he kieltäisivät ihmisiltä lisääntymisen millään tasolla ja odottaisivat kuinka ikääntyminen, sairaudut ja sota lopulta tekisivät lajista lopun hitaasti. Ivor ei halunnut todistaa sitä.

Seuraava asian vaihdos oli aavistuksen yllättävä. Ei siksi, etteiväkö ihmisetkin kyenneet lohikäärmeitä surmaamaan, mutta että nuori kruununperijä ehdotti eliittikenraaliaan joukkojensa kanssa avuksi. Ivor hymähti huvittuneesti ajatuksesta.
"Pahoitteluni majesteetti, mutta oletteko varma? Mitä sain käsitystä kenraali Fritzin mielipiteestä meistä.. hän vaikutti vähintäänkin kärkkäiseltä. En usko, että yhteistyömme olisi kovinkaan tuottoisaa." Ivor huomautti Henrylle oman mielipiteen kenraali Fritzin asenteesta heitä kohtaan. Kenraali oli ollut kovaan ääneen heitä vastaan alusta asti, joten yhteinen työskentely tulisi olemaan vähintäänkin mielenkiintoista. Haastavaa.
"En itse ole ideanne vastaan ja jos saatte kenraalinne suostumaan. Olen mukana, kunhan hän ei meitä pistä matalaksi." Ivor suostui ideaan kuitenkin itse, mutta Ivor saattoi arvata ettei vastaanotto tulisi olemaan kovinkaan lämmin. Mutta ehkä aika lämmittäisi kenraalin heidän yhteystyölleen. Refgor ja kenraali Fritz kannattaisi ainakin aluksi pitää kaukana toisistaan. Kummatkin olivat ylpeitä kuumapäitä ja siitä ei tulisi kuin vahinkoa.

"Joten mikä tuomionne majesteetti?" Ivor aloitti ottaen yhden askeleen Henryn ohi ja toisenkin osoittaen haluavansa kävellä. He eivät poistuisi puutarhasta ja Ivor katsoi, että nuori kuningas pysyi perässä, vaikka se tarkoittikin sitä että pedon olisi pitänyt hetki odottaa nuorta kuningasta.
"Otatteko meidät joukkoihinne, vai poistummeko?" Ivor kysyi nyt suoraan, vaikka tiesikin ettei Henry mahdollisesti heitä enään pois ajaisi kerta ovista oli jo päästänyt sisään. Ivor ei ollut kertaakaan saanut kuvaa, että Henry olisi heitä heittämässä ulos, mutta koskaan ei voinut olla varma. Ivor käveli hitaasti kuningasta välillä odottaen, että nuori kuningas pysyisi perässä jalkapuolena. Linna jäi hitaasti taaemmas ja Ivor seurasi hiljaisuudessa Henryn reagtiota, samalla kun peto kyllä kuuli kuinka vartijat seurasivat perässä tietyn matkan päästä. Kukaan ei tehnyt kuitenkaan mitään kerta Ivorkaan ei tehnyt.

Ivor pysähtyi jäätyneen ja lumen alle jo jääneen suihkulähteet reunalle ja odotti kuningasta, että tuo pääsisi puhumis etäisyydelle ja kääntyi nuorta kuningasta kohden.
"Huomaan kuitenkin, ettemme ole täysin tervetulleita, mutta en syytä siitä teitä.. Mutta jotta säästyisimme ikäviltä välikohtauksilta vastaisuudessa, niin ehkä kansani olisi parasta aluksi oleskella muurien ulkopuolella?" Ehdotus saattoi kuulostaa karulta, mutta he olivat jo tottuneet elämään luonnon armoilla omilla ehdoillaan, joten se ei olisi ongelma. "Kunhan saamme olla rauhassa ja saamme metsästää maillanne ilman häiriötä, niin kaikki pitäisi olla hyvin."
"Kunhan tilanne rauhoittuu voimme alkaa tutustua kaupunkiin paremmin ja kansaanne, mutta uskon, että tämä on tällä hetkellä paras vaihtoehto." Ivor lisäsi sanoihinsa, jolloin Ivor hetkeksi hiljeni näyttäen miettivän jotakin hetken itsekseen. Haluten sanoa jotakin ja avasi vielä kerran suunsa.
"Viimeinen pyyntöni.. on henkilökohtaisempi, kun tämä kaikki sota on ohi ja olen elossa.. Voinko vihdoinkin astua syrjään sotilas urastani?" Ivor kysyi ja näytti hieman vaivautuneelta kysymyksestään.
"Tiedän.. se kuulostaa.. typerältä."
suskari
 

Re: Uusi liittolainen || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Huhti 2019, 15:11

”Kieltämättä”, oli hymynsävyttämä vastaus Ivorin tiedustellessa, kuulostaisiko aterian merkeissä tapaaminen hyvältä. Mutta juuri nyt sellaiselle ei ollut aikaa ja sitä saattoi harkita sitten myöhemmin.
Se hymy kasvoilla muuttui osin surkuhupaisaksi, Henryn pudistellen samalla päätään, kun Ivor vakuutteli ottavansa syyt niskoilleen, jos kansa kuulisi ”demonien” lisääntymisriitistä. Kyllähän Ivor voisi huutaa kovaan ääneen olevansa ainoa syyllinen asiaan, kansan keskuudesta tulisi silti löytymään tahoja, jotka syyttäisivät tästä kaikesta Henryä. ”Kuninkaan olisi pitänyt tietää, kuningas oli huolimaton, kuningas tiesi ja antoi hirviöiden riehua vapaana”. Syitä ja syyttäviä sormia löytyisi alta aikayksikön, vaikka Henry olisikin oikeasti täysin viaton. Mutta eihän Ivor sitä ymmärtänyt, ei koirapeto tainnut tietää mitään siitä, miten ihmismieli toimi ja miten joukkomentalisaatiossa oli pakko löytää aina se yksi syytettävä henkilö tai taho. Ja näissä tapauksissa se syytettävä oli yleensä kuningas.
Siniverinen ei vastannutkaan mitään Ivorille, kohautti vain pienesti hartioitaan, samalla kun matka jatkui. Asia oli kuitenkin molemmille selvä, eikä Henry aikonut puhutusta kertoa kenellekään. Paitsi ehkä Roswellille... Ja Hansille, ihan vain kuullakseen noiden kahden mielipiteet.
”Kunhan kansani pysyy turvassa, en puutu asiaa”, Kuningas kuitenkin lisäsi hartioidenkohottelun perään, näin omalta osaltaan sulkien keskustelun.

Hetkeksi omiin ajatuksiinsa vajonnut siniverinen palasi takaisin keskusteluun, kun Ivor kyseli eliittikenraali Fritzistä.
”Niin kauan, kuin teette niin kuin hän sanoo, ettekä tieten tahtoen sanaharkkaan hakeudu hänen kanssaan, niin kyllä siitä yhteistyöstä jotain tulisi. Fritzillä on vahvat ja vakaat mielipiteet asioista ja toisinaan jääräpäisyyttään ei kykene heti alkuunsa myöntämään olevansa väärässä tai hyväksymään muutoksia, jotka käyvät vasten hänen ”vanhan kansan näkemystään” ”, Henry virnisti, ”Hän vaatii aikaa ja ymmärrystä, mutta kyllä hän varmasti teihin mieltyy, jos teistä on apua hänelle ja joukoilleen”.

Joten, mikä oli tuomio? Henry ei heti vastannut Ivorille, miettien selvästi jotain, ennen kuin suutaan edes avasi. Mutta kun lopulta oli pohdintansa saanut päätökseen, kohotti siniverinen katseensa takaisin Ivoriin.
”Uskoisin, että liittouma onnistuu. Jonkinlaisella... ”koeajalla”, näin alkuunsa. Olisi typerää kieltäytyä tarjoamastanne avusta ja uskon, että hovi ja kansa tulee teidät hyväksymään aikanaan. Sekin vie varmasti aikansa, mutta se aika heille suotakoot. Ihmisillä kun on tapana pelätä kaikkea uutta ja potentiaalisesti vaarallista, mutta jahka teidät opitaan tuntemaan, muuttuu suhtautuminen varmasti”, Henry aloitti, ”Lienee kuitenkin hyvä ajatus, että aluksi leiriydytte kaupungin ulkopuolelle ja mikäli mahdollista, liikutte kaupungissa ja hovissa pareittain tai yksin, jotta mahdollisilta ”uhkaavilta” tilanteilta vältyttäisiin. Minä pidän huolen, ettei yksikään alamaisistani teitä satuta ja jos joku sen tekee, seuraa siitä rangaistus. Tiedän, ettei tämä tule olemaan teille helppoa, mutta pyydän että sivuuttaisitte mahdolliset herjat ja uhkaukset, mitä aivan varmasti tulette saamaan ja annatte ihmisten tottua läsnäoloonne ja käsitellä tilanteen omalla tavallaan. Meidän on ehdottomasti pyrittävä välttämään konflikteja ja fyysisiä yhteenottoja ja rangaista niitä, jotka siihen pyrkivät, jotta tämä tulisi toimimaan”, Henry tiesi tasan tarkkaan, kuinka vaikeaa Ivorilla ja koirapedoilla tulisi olemaan, jos he tähän ryhtyisivät. Mutta siinä missä Henry katsoisi, että omansa pysyisivät kutakuinkin järjestyksessä, tulisi Ivorin tehdä selväksi omilleen, ettei haukku haavaa tehnyt ja tietämättömien ihmisten herjasta ei kannattanut provosoitua. Jotkut aivan varmasti tulisivat tahallaan ärsyttämään koirapetoja, jotta saisivat noissa aikaan aggressiivisen reaktion ja täten saisivat syyn vaatia petojen karkottamista tai jopa teloittamista. Mutta, jos Henry ja Ivor tekisivät yhteistyötä omiensa suhteen, tulisi tästä varmasti vielä toimiva liittouma.

Ivorin viimeinen pyyntö sai Henryn kohottamaan kulmiaan kysyvästi, jokseenkin hölmistyneenä.
”Tietenkin voit”, Siniverinen vastasi pienesti naurahtaen, totta kai jo pitkän uran tehnyt sotilas voisi vaihtaa vapaalle. Sitä paitsi, he olivat liittoumassa, ei Ivor varsinaisesti liittynyt kuninkaalliseen armeijaan. Liittouma pysyisi pystyssä niin kauan, kuin tarve ja tällä hetkellä se tarve taisi päättyä jos sota päättyisi. Sen myötä he voisivat katsoa uudestaan, miten ihmiset ja Insan heyvanit jatkaisivat eloaan samalla mantereella.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Uusi liittolainen || Aksu

ViestiKirjoittaja suskari » 09 Kesä 2019, 16:13

Pieni surumilinen hymähdys kävi demonikoiran kasvoilla, kun kuningas toi surullisen faktan pöytään, että Ivorin uhrautumisesta huolimatta kansa kääntyisi kuningastaan vastaan. Ihmiset olivat outoja.
"Emme koske kansaanne." Ivor toisti vakuuttaen. He olivat nyt liitossa, jota ei todellakaan tulisi auttamaan seläntakana toimiminen ja ehkä tähän ongelmaan löytyisi ihmisten puolelta ratkaisu? Ehkä ihmisten taikuus osaisi auttaa heitä, taikuus joka heidät oli luonnut.

Mitä tuli kenraali Fritzin enemmän ja vähemmän pakotettuun apuun, niin vanha sotilas tarvitsi vain aikaa tottuakseen uusiin karvaisiin alaisiinsa tai no pikemminkin apulaisiinsa. Fritz olikin jo osoittanut vahvasti olevansa jääräpää ja tuonut viime illan keskustelussa vahvasti mielipiteensä esille heistä.
"Teemme niin majesteetti." Ivor nyökkäsi, hän tekisi selväksi omillensa, ettei ihmisten nenille tultaisi "haukkumaan", vaikka se yhteisen menneisyyden varjossa olisikin vaikeaa aluksi. Tosin niin se oli kaikille.

Jännistys oli ilmassa koskettavissa kun kuningas pysähtyi miettimään Insan heyvanien tarjousta, niin sen uhkia kuin hyötyjä, ja kun se vastaus tuli lopulta vanhan uros saattoi mielessään huokaista helpotuksesta. Moni olisi toki käynnyt huutamaan siinä vaiheessa kun käsky kävi majoittua kaupungin muurien ulkopuolelle ja asua siellä määrittelemättömän ajan. Ivor oli oikeastaan tästä iloinen, kumpikin osapuoli saisi oman aikansa tutustua toisiinnsa ja he ennenkaikkea suojaa haltoiden hyökkäyksen jäljiltä nyt kun he olivat heikoimmillaan. "Koeaika kuulostaa hyvältä ja teen kansalleni selväksi kertomanne majesteetti, mutta toivon, että jos omalta puoleltani tapahtuu jotakin, koskaan.. häntä rangaistaan minun kansani tavalla." Ivor pyysi, joka tietenkään ei ollut suuri pyyntö, mutta Ivorilla oli myös omat päällikön velvoitteensa. Päällikkö, joka tunki velvoitteensa toisen niskaan ei katsottu hyvällä silmällä heidän keskuudessa. Tietenkään Ivor ei toivonut missään olosuhteissa näin tapahtuvan, etenkin kun tilanne oli vielä yhtä hauras kuin lasi, joka hajoaisi heti yhdestäkin väärästä iskusta.
"Muuten minulla ei ole vastaan sanomista tästä koeaikaa kohtaan, kiitos, että otitte meidät vastaan epäilyttävästä tilanteesta huolimatta, kuningas Henry." Ivor kiitti kiitollinen ja lämmin hymy kasvoillaan pienen nyökkäyksen kera.

Vanhan uroksen kasvoilla pysyi yhä se hymy kun Henry suostui vihdoinkin vapauttamaan vanhan sotilaan virastaan, kun tämä kaikki olisi ohi. Se oli suurempi helpotus vanhalle sotilaalle, kuin Henry saattoi arvatakkaan. "Kiitos, majseteetti." Ivor vastasi tähän kumartaen pienesti ja nyt kun keskustelu ohi. Vartijat tulivat hakemaan punaturkkisen pedon pois ja saattoivat rauhassa ulos puutarhasta käyden loukkaantuneiden luona, josta Ivor siirtyi omiensa luokse. Ivor kertoi kaiken mitä kuningas Henry oli kertonut ja tietenkin vastaanotto oli ristiriitaista, hämmentynyttä ja pelokasta, jopa epäilevää. Ivor kuitenkin valoi kansaansa uskoa uskoa tähä liittoon. Ajan kanssa se tulisi olemaan voimakas liitto, varmasti.
suskari
 

Edellinen

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron