Ihan vain tässä ihmetellessä...

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Heinä 2010, 10:53

Mörö

Susiturkki kysyi mikä Chernobog oikein oli. Otus mutristi suutaan mietteliäänä ja heilautti siipiään pienesti.
"Kun tietäisin" Vihreä karvapallo vastasi "Kai olen hirviö, luotu jonkun pelkojen pohjalta. Täytyy sanoa, että ompa naurettavat pelot jos minun näköistäni otusta pitää pelottavana".
Mörö ei itse uskonut olevansa ulkoisesti kovinkaan pelottava otus. Varmasti löytyi paljon karumpia otuksia jostain, mutta laimean ulkonäkönsä Mörö korvasi illuusioilla, jotka näyttivät purevan Susiturkkiin ainakin. Mutta poika oli fiksu. Tuo ei halunnut paljastaa Chernobogille pelkojaan ja arvasikin mihin hirviö olisi niitä käyttänyt. Kuulosti tyhmältä, mutta monet olivat samanlaisissa tilanteissa myöntäneet kokonaisen listan pelkoja siinä toivossa, että Mörö olisi lopettanut illuusioiden luomisen. Toisin kuitenkin kävi.

Lopulta Mörö hymähti ja mutristi huuliaan. Samalla sekunnilla kaikki illuusiot katosivat ympäriltä ja näkyviin palasi tuttu ja turvallinen metsä. Tai no, turvallisuudesta ei voinut mennä takuuseen.
"Ei sinua ole hauska pelotella" Mörö totesi tuhahtaen "Aikuinen mieskin huutaisi aikaisemmin mitä sinä".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Pippuri » 01 Heinä 2010, 17:37

Susiturkki
Pojan oli taas pakko naurahtaa, mutta hän vakavoitui sitten sulkeutuen taas, sillä julkisivu täytyi pitää. Mikä ihme häneen oli oikein mennyt? Ruveta nyt tuollaiseksi yltiösosiaaliseksi (aivan, näin Susiturkin mielestä) olioksi. Tuijotuskilpailua kesti hetken, ainakin Susiturkin osalta, kunnes pojan oli pakko kääntää katseensa punaisista, pupillittomista silmistä. Ne olivat pelottavat, varsinkin ympäröivässä pimeydessä.

Pojan huulilta purkautui helpotuksen huokaus, kun metsä saapui taas näkyviin. Hän tukahdutti sen äkkiä ja toivoi, että Mörö ei huomannut. ironinen hymy hiipi hänen huulilleen, mutta hän tukahdutti sen kuten huokauksenkin. Tunteettoman ulkokuoren oli säilyttävä keinolla millä hyvänsä! -Kuten jo aikaisemmin lipsautin, olen asunut pelottavammassakin paikassa. Saanko lähteä? Vastausta kysymättä poika rupesi kävelemään taas aika lapsellisella asennolla puiden kätköön. Nenä oli pystyssä ja jalat iskivät maahan kovaa jättäen siihen pienet painaumat. Näin hän siis tömisteli pois toivoen, ettei Mörö lähtisi seuraamaan.

//Voit jatkaa, jos haluat, mutta omasta puolestani kiitän pelistä. *kiitos ja kumarrus*
Pippuri
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Heinä 2010, 12:35

Mörö

Mörö ei ollut niin tarkkasilmäinen, että olisi huomannut Susiturkin peittelyt. Joten tuon oli turha pelätä. Ainoa asia mitä Mörö saattoi toisista aistia, oli pelko. Mutta oman pelkonsa Susiturkki onnistui tällä kertaa peittämään niin hyvin, ettei edes unimörkö sitä huomannut.
Mörö ei niinkään huomannut helpotuksen huokausta, saatika ironista hymyä pojan kasvoilla, sillä otus oli jo kiinnittänyt huomionsa enempi ympäristöön kuin lähistöllä seisoskelevaan kädelliseen. Sitten, sen pahemmin lupia kysymättä, Susiturkki lähti marssimaan poispäin kuin leikistä suivaantunut kakara.
"... Seuraavan kerran kun törmään sinuun, aiheutan sinulle sydänkohtauksen!" Mörö huusi pojan perään, kääntyi ympäri ja lähti jolkottelemaan eteenpäin, kunnes se nousi siivilleen ja lähti liitämään kohti yötaivasta.

// juh, kiitoksia pelistä! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Edellinen

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron