Verta ja taikuutta (sovittu)

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

Verta ja taikuutta (sovittu)

ViestiKirjoittaja Princess » 11 Heinä 2010, 23:38

//Daniella tyttönsä kanssa//

"Arg, uh!" Kami puuskutti ja löi ties monennetta hiittä jo isolla vasarallaan päähän. Nämä harmaat klöntit olivat hyökänneet hänen kimppuunsa metsässä, kun hän oli ollut läpikulku matkalla. Niitä oli ollut kaksikymmentä, mutta nyt niitä näytti olevan enää kymmenisen. Hän olis aanut jo isolla aseellaan melko tuhoa aikaan, mutta nämä nälkäiset hiidet olivat päättäneet popsia peikko neidon päivälliseksi!
Kami huitaisi uudelleen aseellaan, saaden erään hiiden puun ja vasaran väliin ikävästi. Kuului rusahtava ääni, kun hiiden kallo halkesi.
Kami oli saanut jo jonkun verran haavoja itseensä. Nuo teräväkyntiset hiidet olivat repineet häntä jo puolen tunnin ajan, hän vuoti verta ja alkoi tuntea itsensä heikoksi. Näkökin sumeni aika ajoin...
Kami tunsi kaatuvansa vatsalleen ja vasara tippui kädestä. Hiidet lähestyivät, ne lipoivat silmämuniaan ja haisivat kuin kasa vauvan vaippoja kesähelteellä.
Kami tunsi yhden koskevan häntä jalasta. Se tarttui kiinni, valmiina pitämään ateriansa itsellään. Kuului kimeää ääntä, niiden tapellessa, kuka saisi syödä ensin. Mutta sitten kuului metsästä syvä, pelottava ulvaisu, mikä sai hiidet kaikkoamaan. Kami avasi toisen silmänsä. Jos hän jaksaisi raahautua... reunalle... niin hiidet eivät tulisi perässä.
Kami otti vasaransa, laittaen sen selkäänsä kiinni. Se ei tuntunut painavalta, mutta loppu ruumis muuten ja kädet ja jalat tärisivät. Verta vuoti kaikkialta. Toivottavasti petoeläimet eivät haistaisi...
Kami tarttui pienillä kätösillään ruoho tuppoon ja alkoi vetämään itseään kohti metsänreunaa. Kotiin matkaa olisi yli viisi kilometriä, mutta reunalle puoli kilometriä. Jos hän vain jaksaisi...
Tunnin päästä tyttö näki puiden lomitse valoa. Metsän reuna! Hän oli vihdoin siellä! Siihen ajatukseen tyttö kuukahti. Hän oli voimaton ja varma kuolemastaan. Tuuli puhalsi tytön hiuksia ja hännän tupsua. Hän ei selviäisi, ellei joku auttaisi...

//Että tällästä tällä kertaa :) //
Princess
 

ViestiKirjoittaja Daniella » 12 Heinä 2010, 15:25

//Täällä ollaan valmiina tai ei :DD//

Adriana

Päivä oli hyvin lämmin ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Metsässä oli varjoisaa ja viileämpää, kuin aukeilla alueilla.
Adriana oli nälkäinen. Pieni metsästysreissu ei olisi pahitteeksi. Olisihan hän voinut kylästäkin katsella itselleen ruokaa, mutta siellä oli paljon ihmisiä sinä päivänä ja olot olivat hyvin tukalat. Se olisi ollut jo ahdistavaa.
Tyttö muuntautui toiseen muotoonsa susikoiraksi päästyään metsään. Nelijalkaisena hän oli nopeampi ja se helpotti muutenkin saalistamista.
Adriana ravasi pitkin metsää etsien itselleen saalista. Metsä oli oudon hiljainen. Pelottavan hiljainen. Outoja hajuja pyöri ilmassa. Valkoturkki nosti päänsä ruohikosta ja tarkkaili ympäristöä. Korvat kuuntelivat tarkasti metsän ääniä. Äänet olivat outoja, kuin jossain päin metsää taisteltaisiin.
Tyttö lähti juoksuun ääniä ja hajuja kohti. Hän piiloutui sammaleisen kallion päälle pensaisiin. Näky ei ollut kovin kaunis. Siellä oli tapettuja hiisiä, joilta ainakin yhdeltä oli kallo halki. Hiidet olivat peikkotytön kimpussa ja tämä oli selvästi alakynnessä. Pahasti.
Adriana ei voinut jättää peikkoa hiisien kynsiin. Hänen omatuntonsa ei kestäisi sitä.
Näin ensiksi Adriana kiinnitti huomion itseensä ulvomalla kallion laelta piilossa puskien takana.
Hiiden jättivät peikon rauhaan ainakin hetkeksi. Ne olivat hämillään ja katselivat ympärilleen.
Nyt on tilaisuuteni. Valkoturkki ajatteli ja lähti juoksuun pusikosta kalliota alas. Kallio ei ollut kovin suuri, eikä jyrkkä, joten sitä pitkin pääsi hyvin kiipeämään.
Adriana ponkaisi takatassuillaan kallion seinämästä ja hyökkäsi hiiden kimppuun. Tyttö puri hiittä kaulaan niin, että tämä parkaisi kivusta ja kaatui maahan. Muut jäljellä olevat hiidet ryntäsivät Adrianaa kohti. Kalliolla vielä ollessaan hän laski niitä olevan noin kymmenen. One down, nine to go..
Valkoturkki murisi ja näytti valkeita teräviä hampaitaan uhkaavasti.
Hän loikkasi yhden hiisistä päälle ja tämä kellahti selälleen maahan. Valkoturkki puraisi tuotakin kaulaan ikävästi. Ei siinäkään kauaa henki pihissyt.
Sitten tyttö muuntautui jälleen ihmismuotoonsa ja otti terävän veitsen esiin mekkonsa alta.
Hän viilteli parilta hiideltä kurkun auki ja tappoi veitsellään muutaman muunkin hiiden, kunnes kolme viimeistä sitten otti hatkat ja pakenivat metsän pensaikkoihin.
Adriana istahti maahan ja hengähti pariin otteeseen syvään. Hän otti liinan pikkupussista, joka roikkui hänen vyössään. Tyttö puhdisti veitsensä liinalla ja laittoi sen takaisin tuppeensa mekkonsa alle. Ainiin.. se haavoittunut peikko.
Tyttö muuntautui jälleen koiramuotoonsa ja alkoi jäljittämään peikkoa. Ei siihen kyllä paljoa tarvittu, sillä peikko oli jättänyt jälkeensä verivanan.
Adriana pääsi metsän reunalle asti, kun näki verivanan päässä makaavan peikkoneidon.
Valkoturkki juoksi peikon luo ja muuntautui ihmiseksi. Hän käänsi peikon selälleen ja nosti tätä varovasti sen verran, että toisen pää oli Adrianan jalkojen päällä. Peikko ei ollut kovin hyvässä kunnossa. Tyttö otti pussukastaan pienen vihreän pullon, joka sisälsi kullankeltaista nestettä. Hän laittoi pari tippaa nestettä peikkotytön suuhun, jotta tämä virkoaisi. Hänet piti pitää hereillä. Ja sitten hän voisi hoitaa tytön haavat.
Daniella
 

ViestiKirjoittaja Princess » 12 Heinä 2010, 17:41

//Hui! Olipas pitkä! *kateellinen tekstin pituudesta*//

Kami

Kami oli varma, että kuuli raahautuessaan hiisien vikinää ja näiden huutoja, mutta miksi nämä huutaisivat, paitsi pelosta? Tai jospa joku villieläin oli tullut verenhajun takia paikalle ja päättänyt popsia pari haisevaa hiittä suihinsa? Kami tunsi maan tumpsahtelevan välillä. Mitä oikein takana tapahtui? Peikko tyttö olisi halunnut katsoa, mutta parempi paeta, vielä kun pystyi. Tyttö repi itseään eteenpäin, vetäen ruohotupsusta toiseen itseään. Kynnet pureutuivat maahan ja vartalo sai lisää vahingoa, kun tyttö sattui kulkemaan okaiden läpi, päästäkseen pois metsästä.
Metsänreunalla pimeys valtasi tytön mielen. Pimeyttä vain.

Pari tusinaa hiittä seisoi Kamin edessä, lipoen huuliaan ja irvistellen rumasti. Ne esittelivät teräviä kynsiään ja suuren sota kiljaisun jälkeen jokainen hiisi lähti kohti.. aseetonta peikkotyttöä! Kami yritti parhaansa mukaan pitää hiidet loitolla, mutta lopulta ne hyökkäsivät päälle, laittaen hänet maahan. Yksi hiisistä tuli hänen yläpuolelleen ja näytti teräviä hampaitaan. Se aikoisi puraista palan hänestä. Hiisi tuli kohti. EIIII!

Kamin silmät rävähtivät auki ja hengitti raskaasti, pelokkaana, valmiina puolustamaan itseään vaaroilta. Kami pyrki nousemaan ylös, mutta tunsi olonsa voimattomaksi. Ja hänellä oli kivuista huolimatta melko hyvä olla siinä... Tumman harmaat silmät kääntyivät katsomaan ylöspäin, saaden sitten peikko tytön säpsähtämään. Hänen yläpuolellaan oli haltiaverellä siunattu nainen, joka oli todella kaunis!
Vaikka nainen oli hieman kalpeahko, tämän meripihkan sävyiset silmät krostivat kasvoja. Hiukset olivat pitkät ja vaaleanruskeat ja korvat suipot. Oikein nätti! Mukka miksi tämä auttoi hänenlaistaan... peikkoa? Kami punastui hieman. Häntä nolotti avuttomuutensa. Tuo haltia oli varmasti hänet pelastanut, olihan hän kuullut jonkun sortin taistelu ääniä raahautuessaan. Kami vain tuijotti naista. Hän ei saanut sanaa suustaan.
Princess
 

ViestiKirjoittaja Daniella » 12 Heinä 2010, 19:53

//Hihii, no tänään taas tämmöinen päivä. Sen näkee sitten huomenna jaksaako romaanin pituisia tekstejä kirjoitella ^.^//

Adriana

Peikkotyttö heräsi hyvin pian sen jälkeen, kun Adriana oli hänelle lääkettä antanut.
Tyttö säpsähti ja oli varmasti peloissaan.
Ai että puolihaltia olisi vähintäänkin yhtä punainen kuin tomaatti, jos olisi kuullut peikkotytön ajatukset. Kyllä hän eläimiä osasi tulkita ja lukea niiden ajatuksia, mutta ihmiset, haltiat sun muut friikeiksi kutsuttujen ajatukset olivat häneltä turvassa.
Adrianalla oli vieläkin kova nälkä, mutta hiisien popsiminen ei tullut kysymykseenkään. Ne näyttivät kamalilta ja haisivat sitäkin karmeammilta. Ei, ei.. hän ei voinut edes ajatella syövänsä jotain niin kamalaa. Tyttö metsästäisi sitten myöhemmin, kunhan oli ensiksi saanut peikkotytön hoidettua kuntoon. Adrianalla oli jäänyt vähän hiiden verta suupieliinsä, kun oli koiramuodossaan purrut hiittä kurkkuun. Mutta mitä sen nyt väliä.
Yritä pysyä liikkumatta, minä hoidan haavasi kuntoon. Adriana sanoi peikkotytölle jotenkin rauhoittavasti ja otti pussukastaan taas uuden pullon laitettuaan toisen ensin takaisin. Pullo oli tumman sininen ja sisällä oli ruohon vihreää ainetta. Juo tästä vähän, se lievittää kipua.
Tytöllä oli paljon haavoja ja ne tulehtuisivat varmasti ellei niitä puhdistaisi. Vielä kun tyttö oli ryöminyt ruohikossa ja mullassa metsän reunoille asti niin haavat olivat likaisia. Mullan, ruohon ja veren sekoituksia. Ei kaunis näky.
Odota tässä. Hän sanoi peikolle ja laski varovasti tämän pään alas. Sitten Adriana lähti vähän matkan päähän. Ei kuitenkaan kauas läheisen puskan juurelle. Hän repi sieltä muutaman isolehtisen kasvin. Sitten hän otti pensaista sinisiä ja punaisia marjoja. Ja otti puusta paksua kuorta astiaksi ja valutti sen päälle puun pihkaa. Löysi hän siinä samalla reissulla vielä käteen sopivan, mutta paksun kepin. Sillä hän voisi muussata marjat ja muuta tarvittavat ainekset haavojen hoitoon.
Adriana palasi peikkotytön luokse. Hän istahti polvilleen maahan. Harmi, ettei tällä kertaa tullut viittaa mukaan. Siitä olisi ollut hyötyä. Tyttö laittoi marjat pihkan sekaan ja muussasi ne löytämällään kepillä. Sitten hän otti ison lehden ja kastoi sitä muhennokseen.
Olen muuten Adriana Aurelia Glare. Hän sitten lopultakin esittäytyi toiselle. Entä itse?
Tyttö kysyi samalla, kun alkoi sivelemään toisen haavoja valmistamallaan mönjällä, joka tuoksui hyvältä.
Daniella
 

ViestiKirjoittaja Princess » 14 Heinä 2010, 23:30

Kami

Olihan Kami toki nähnyt veren haltia naisen suupielessä, mutta ei hänelle tullut mieleenkään, että toinen olisi purrut niitä haisevia hiisejä. Hän oletti, että tyttö oli vahingossa hankannut itseään vereensä tai sitten oli saanut haavan suuhunsa, siitä veri johtui. Eihän nnoin kaunis nainen söisi mitään rupista hiittä...
Kamille tuli paha olo edes miettiessä, miltä hiiden liha maistuisi. Hänen isänsä ja hänen veljensä olivat hiittä syöneet muun lihan puutteessa, mutta hän ei itse moista suostunut syömään.
Kami katseli tumman harmailla silmillään naista ylä puolellaan. Häntä yhä mietitytti, miten tämä uskalsi pitää hänen päätään omassa sylissään ja miksi tämä auttoi häntä? Vaikka ei haltiat hirveämmin häntä kammoksuneet, mutta eivät kyllä yleensä auttaneetkaan...

Neito pyysi häntä pysymään paikoillaan. Kami nyökkäsi, vaikka liike sai hänen päätään jomottamaan. Peikko tyttö katseli koko ajan mitä toinen teki. Tämä kaivoi tumman sinisen pullon esiin, jossa näkyi vihreää ainetta. Haltia nainen sanoi, että aineen juominen lievittäisi kipua. Kami katsoi hetken ymmällään toista, kunnes otti kulauksen nestettä. Se maistui luonnolta. Ihan kuin nokkosia ja ketunleipiä olisi muutettu juoksevan veden muotoon. Mutta... aine auttoi. Kami tunsi olonsa turtamaiseksi, ei enää kamalaa kipua!
Nainen laittoi pullon pois ja pyysi häntä odottamaan paikoillaan. Kami hieman hätääntyi. Jättikö toinen hänet? Ei, koska Kami kuuli naisen askeleet lähellä, tunsi maan tärähtelevän naisen kävellessä lähemmäs tai kauemmas ja kuuli repimisen ääniä. Mitä nainen aikoi?

Nainen palasi ja alkoi muussaamaan eri aineita kaarnanpalaan kepin avulla.
Sitten haltia nainen esittäytyi, samalla kun siveli hyvän tuoksuista mönjää hänen haavoilleen. Kami katsoi vähän aikaa naisen tekemisiä, ennenkuin kohotti katseensa naiseen.
"Hauska tavata. Olen Kami" peikko tyttö sanoi ja sulki silmänsä hetkeksi. Tuoksu hänen ympärillään valtasi hänet. Haavat alkoivat tuntua paremmalta, vaikkakin niihin pisteli yhä.
Kami avasi silmänsä ja nuuhkaisi ilmaa, ennenkuin kääntyi Adrianan puoleen.
"Mitä teet?" hän kysyi uteliaisuuttaan.
Princess
 

ViestiKirjoittaja Daniella » 03 Elo 2010, 11:29

Adriana

Niin no, ulkonäkö voi hyvinkin usein pettää, niin kuin sanonta kuuluu. Ja se oli ihan tottakin. Ei tämä tyttö mitenkään verenhimoinen peto ollut, mutta kyllä hän tappaa osasi. Hän ei vain pitänyt kenestäkään, ketä tappoi huvikseen toisia. Ruuaksi pyydystäminen tai itsensä tai jonkun muun puolustaminen olikin sitten jo eri juttu.
Tuo peikkotyttö todellakin näytti hieman halolla päähän lyödyltä. Mutta ihmekös tuo.
Adriana nuolaisi veren pois suunpielistään pienoinen inhon pilkahdus naamallaan. Hänellä oli kyllä kova nälkä, mutta hiittä hän ei pystyisi syömään mistään hinnasta.
Hauska tutustua. Adriana sanoi ja saipa se peikkotyttö vielä jopa pienoisen hymyn kaupanpäälle häneltä.
Peikkotyttö oli hetken hiljaa ja kysyi sitten kiinnostuneena, että mitä Adriana teki hänen haavojensa kanssa. Siihen tyttö naurahti ja vastasi sitten: Tämä tekemäni muhennos auttaa puhdistamaan haavat ja sitten teen taikojani. Joten älä huoli, kyllä sinä henkiin jäät Hän sanoi ystävällisesti hymyillen.

Mietit varmaan, että miksi autan sinua. tyttö sanoi ja vilkaisi peikkoa ja jatkoi sitten taikuuksiaan.
Olin pienellä metsästys retkellä, kun sitten kuulin taistelun ääniä metsästä. Sitten törmäsinkin hiisiin, jotka runnoivat sinua aikomuksenaan luultavasti laittaa sinut pataan. En halunnut katsoa vierestä.. omatuntoni ei kestäisi sellaista. Enkä muutenkaan pidä hiisistä, ne ovat kamalia haisevia otuksia. hän kertoi samalla kun siveli vielä viimeisetkin haavat mönjällä, joka puhdisti ne, etteivät ne tulehtuisi. Ehkä toinen syy peikon pelastamiseen oli se, että tyttö näytti niin nuorelta ja Adrianan pieni äidinvaisto heräsi. Mutta kuka tietää, hän aikoisi kumminkin hoitaa haavat kuntoon. Ja se tapahtuisikin tuossa tuokiossa. Miten ylipäänsä päädyit hiisien kynsiin? Adriana kysyi uudelta peikkoystävältään, joka oli esittäytynyt Kamiksi.

//Hyyyyviin pahoillani vastauksen kestosta! Koulu paineita sun muuta. Toivottavasti jaksat vielä pelata peliä tämän epäaktiivisen stressaantuneen öttiäisen kanssa, joka kyllä yrittää parantaa tapansa? xDD//
Daniella
 

ViestiKirjoittaja Princess » 03 Elo 2010, 12:31

//Eipä hätiä mitiä :) //

Nainen nuolaisi veren pois ja näytti inhoavalta. Kami nielaisi. Hän ei ehkä olisi nuolaissut verta pois vaan pyyhkinyt sen. Hiisien veri maistui kuin rottien jätöksiltä. Veri oli kamalan makuista ja hiiden liha vieläkin oahemman makuisempi.
Adriana kertoi, mitä tämä teki hänen haavoilleen. Puhdistaa haavat ja tekee sittenm taikojaan? Kami oli hämmästynyt ja se varmasti paistoi hänen kasvoiltaan, koska nainen näytti lukeneen hänen ajatuksensa.

Kami nyökkäsi ja odotti selitystä, miksi kaunis nainen auttoi häntä. Tämä selittikin ja lopuksi Kami hymyili hetken. Olipa ollut onni, että Adriana oli saapunut paikalle. Muuten hän olisi ollut hiisien muhennosta alta aika yksikön! Kami oli hengensä velkaa toiselle.
Adriana kysyi, miten hän oli päätynyt hiisien kanssa taistoon. Kami mietti hetken. Hän ei oikein muistanut kunnolla, mutta...
"Olin läpikulku matkalla. En vain muista, minne olin menossa" Kami sanoi hieman nolona. Vai oliko hänellä edes syytä oikaista metsän poikki? Minne hän oli ollut edes matkalla? Hmm.. ehkä hänen pitäisi käydä kotona ja kysyä äidiltään. Ehkä hän tietäisi, oliko hän ollut menossa kuappaan äidin pyynnöstä vai miksi hän oli ollut metsässä.
Princess
 

ViestiKirjoittaja Daniella » 16 Elo 2010, 12:03

Adriana

// ^.^//

Niin no.. neitokaisen kädet olivat hänen valmistamassaan mönjässä ja hihojaan hän ei halunnut liata verellä. Sillä veri ei oikein kunnolla lähtenyt vaatteista pois vaikka kuinka pesisi. Joten hän nuolaisi sen suosiolla. Siinä meni ruokahalukin samalla, vaikka Adrianalla olikin kova nälkä.
Kai se oli itsestäänselvyys, että toinen halusi tietää miksi tyttö oli pelastanut hänet. Ja toki pienoinen hämmästyneisyys paistoi Kamin kasvoilta. Adriana hymyili tälle ehkä vähä huvittuneena.
Adriana hallitsi parannuskeinot ainakin jollain tasolla, mutta ei hän kuitenkaan koskaan leuhkinut osaamisillaan. Laulaakin hän osasi ja soittaa huilua, mutta ei siitä sen enempää.

Niinhän sen voisi sanoa, että peikkotyttö oli velkaa henkensä Adrianalle, mutta Adriana ei vatisi tältä mitään takaisin, uusi ystävä riitti vallan mainiosti kiitokseksi.
Kamin kerrottua miten joutui hiisien kynsiin, Adriana vain hymyili ja sanoi: Noh, sait kyllä aikamoisen tällin, niin en oleta sinun muistavan kamalasti mitään tapahtuneesta. Kyllä se siitä.
Adriana oli saanut siveltyä kaikki haavat puhdistavalla mönjällä ja hän laittoi kaarnan palan ja muut välineet syrjään. Hän pyyhki kätensä liinaan, joka oli hänellä aina mukana.
Nyt hän aloittaisi niiden taikojen teon, aloittaen isoimmista haavoista. Haavat eivät olleet loppujen lopuksi kovin vakavia, mutta ikävin oli tytön vasemmassa käsivarressa. Se pitäisi ommella parilla pistolla kiinni. Adriana nousi ylös ja katsoi ympärilleen hyvin mietteliään näköisenä. Tarvitsen lankaa hän mietti. Pysy siinä, en mene kauas. Nainen sanoi peikolle ja lähti vähänmatkan päähän metsän reunalle. Pian hän löysikin etsimänsä: oljen näköisen, mutta ohuemman, taipuisan ja kestävän korren langakseen. Tämä saa luvan kelvata nainen ajatteli ja palasi ystävänsä luo. Sitten hän otti pussukastaan neulan joka jostain kumman syystä oli hänellä usein mukana ja laittoi korren tarkasti sen silmästä. Tämä saattaa tuntua vähän. Adriana sanoi peikkotytölle ennen kuin lähti ompelemaan haavaa kiinni.
Daniella
 

ViestiKirjoittaja Princess » 18 Elo 2010, 22:00

Adriana vain hymyili rohkaisevasti, kun Kami ei muistanut päämääräänsä saatikka mistä oli tullut.
"Toivottavasti muistan jossain vaiheessa, ei olisi kiva, jos unohtaisin lupauksiani" peikkotyttö sanoi huulet mutrulla ja katsoi ylöspäin, jossa näkyi Adrianan kauniit kasvot ja tummunut taivas.
Huokaus karkasi Kamin huulien välistä ja hän käänsi silmänsä Adrianaan, joka puhdisteli käsiään.
Kami mietti, olisikohan hänessä muuta paikattavaa, koska hän ei tuntenut kipua missään. Vain Adriana tietäisi, pitäisikö häntä hoitaa enemmän. Harmi kun hän ei itse osannut parantavia taikoja...

Kami sulki silmänsä ja yritti muistella illan tapahtumia. Mutta mitään ennen hiisien hyökkäystä ei tullut mieleen. Vai oliko hän vain nukahtanut metsään ja herännyt hiisien hyökätessä? Se voisi olla mahdollista mutta tuntui oudolta, että hän ei ollut mennyt kotiin nukkumaan, kun ei sinnekkään ole kuin ehkä viitisen tai kymmenisen kilometriä matkaa!
Adriana teki taikojaan, peikkotyttö tunsi magian kehossaan, se sai hänet kananlihalle ja kutkutteli mukavasti vatsassa saakka. Sitten yhtäkkiä Adriana nousi seisomaan ja sanoi menevänsä vähän matkan päähän. Kami nyökkäsi ymmärryksen merkiksi ja kokeili kohottaa jalkojaan, jonka jälkeen käsiään. Kaikki tuntui olevan kohdillaan, mutta vasenta kättä nostaessa, tuntui ikävä pistos käsivarressa.
Nainen palasi ja Kami huomasi (kauhukseen) tämän ottavan neulan ja pujottavan jonkin sortin heinän sen läpi.
Kuullessaan naisen sanat, Kami nyökkäsi ja irvisti, kun neula lävisti hänen ihonsa. Kami oli kyllä kumminkin hiljaa koko toimen piteen ajan.
"Missä olet oppinut taitojasi?" Kami kysyi, yrittäen saada ajatuksensa muualle terävästä neulasta.
Princess
 

ViestiKirjoittaja Daniella » 19 Elo 2010, 21:09

Adriana

Puolihaltia piti peikkotyttöä aika suloisena tapauksena kun tuo mutristi huuliaan sanottuaan, ettei olisi kiva, jos hän unohtaisi lupauksensa. No aikaa tässä on mielin määrin, joten ei ole mikään kiire. Ja kai sinulla on joku jolta kysyä asiasta? Nainen sanoi iloisella ja jokseenkin lohduttavalla äänensävyllä. Kunpa olisikin joku läheinen auttamassa.. Adriana ajatteli ja katsoi poissaolevana ja hieman haikeana käsiään, kun hän vielä puhdisti niitä mönjästä.

Laitettuaan langan neulansilmästä läpi ja varoitettuaan Kamia, nainen ryhtyi paikkaamaan peikon vasenta käsivartta. Hän ompeli haavan kiinni tikillä jos toisellakin ja päätteli sen lopuksi, että paikkaus pysyisi ainakin jonkin aikaa, kunnes haava rupeutuisi ja pysyisi itsessään kiinni.
Adriana katsahti tyttöön, kun tämä kysyi mistä hän oli oppinut parantamaan. Isältäni.. hän opetti minulle kaikenlaista, mistä olisi tulevassa hyötyä. Kuten mitkä kasvit ovat myrkyllisiä ja mitkä parantavat. Pienen hetken naisen kasvoilla saattoi huomata surun ja kaipauksen sekaiset tunteet.
Adriana poikkaisi hampaillaan niin sanotun langan ja hymyili tytölle: Alkoiko puudutus jo laantua, ilmeestäsi päätellen ainakin sinua näytti hirvittävän ajatuskin neulasta ihossasi? hän sanoi naurahtaen Kamille. Puudutus lakkaa pian kokonaan, joten joka paikkaan saattaa särkeä, mutta se menee kyllä parissa päivässä ohi. Nainen sanoi ystävällisesti peikkotytölle.
Ehkä joidenkin mielestä Adrianan pitäisi olla auttamassa haavoittuneita näin sodan aikana.
Mutta ihan ensisijaisesti hän oli puolueeton, eikä kamalasti välittänyt haltijoista ja ihmiset taas eivät välttämättä olisi kovinkaan innostuneita ajatukselle, että suippokorva paikkailisi osastolla haavoittuneita. Ja toisekseen hän oli koko sotaa vastaan, joten miksi auttaisi?
Toki hän tunsi myötätuntoa perheille, jotka menettivät rakkaitaan sodan aikana. Mutta ei, niin ei.

Adriana nousi ylös hieman venytellen jäseniään ja ojensi sitten kätensä auttaakseen Kamin pystyyn.
Yritä nousta ylös. Raajat saattavat tuntua hieman veltoilta, mutta kyllä se siitä.

//Noniin, tähän aikatauluun pyrin vastaisuudessa 8D//
Daniella
 

ViestiKirjoittaja Princess » 19 Elo 2010, 22:13

"Perheeni, mutta en ole varma, tietävätkö he edes, minne olin menossa tai mitä tekemässä. Tai tapasinko ketään tässä metsän reunan ja kodin välillä" Kami sanoi nyrpistäen tyttömäisesti nenäänsä mietteliäänä.
Hitsi... toivottavasti hän muistaisi jossain vaiheessa, ettei pettäisi kenenkään luottamusta...

Adriana kertoi keneltä oli oppinut kaiken tämän. Naisen kauniilla kasvoilla paistoi suru ja Kamin teki mieli kysyä, mitä tämän isälle kuului nyt, mutta se saattaisi vain pahoittaa Adrianan mieltä pahemmin...
Kami ei halunnut nähdä Adrianaa surullisena!
"En vain pidä neuloista" Kami sanoi virnistäen hieman nolona, että toinen oli huomannut. Peikkotyttö, joka kantoi suurta asetta mukanaan ja oli melko taistelija luonteeltaan, pelkäsi pientä neulaa!
Nainen kertoi puudutuksen kaikkoavan pian. Piekko tyttö toivoi, että kauheat tuskat eivät kaataisi häntä petiin, hän ei pitänyt paikoillaan makailusta! Adriana nousi, mutta Kami jäi vielä makaamaan, kunnes kohosi istualteen, irvistyksen saattelemana. Häntä pyrähteli maassa pari kertaa, mutta jäi sitten laiskasti sinne makaamaan.

Kami huokaisi kerran, kohottaen sitten kasvonsa. Adriana ojenteli käsiään, auttaakseen Kamin pystyyn. Kami tarttui naisen kädestä ja tämän avustuksella loppujen lopuksi, parin huojumisen ja melkeinkaatumisen jälkeen pääsi pystyyn. Olo oli turta ja tuntui, etteivät jalat kantaisi, saatikka että niitä olisi ollenkaan olemassa...
Princess
 

ViestiKirjoittaja Daniella » 21 Elo 2010, 22:50

Adriana

Nooh, kyllä se siitä selviää ajan mittaan. nainen sanoi peikkotytölle hymyillen jotenkin äitimäisen hellästi. Mistäköhän lie tuokin johtui. Never know..
Adriana ei voinut kuin naurahtaa toisen sanoessa, ettei vain pitänyt neuloista. Ei siinä kyllä mitään häpeämistä ollut, kaikkihan pelkäsi jotain. Adianakin pelkäsi joitain asioita.. mutta kaikista pahin pelko oli hänen menneisyytensä ja se, että se toteutuisi jollain tavalla uudestaan.
Kyllä peikkotyttö kivusta selviäisi, ei se niin sietämätöntä loppujenlopuksi ollut ja Adriana kyllä antaa lisää puuduttavaa ainetta tytölle mukaan, kunhan on ensin varmistanut tämän pärjäävän. Hän voisi viedä peikon perheensä luo, siellä hänestä huolehdittaisiin varmasti.

Tytön pystyyn nousu yritykset olivat aika huvittavia, ja vähän kun vahingoniloinen oli, Adriana meinasi ratketa nauramaan pariinkin otteeseen. Hän kyllä ymmärsi, että tyttöön sattui, mutta peikkotyttö oli vähän kuin känniläinen, joka yritti tokkurassa nousta jaloilleen ja löytää kotiinsa kapakan oven edestä. Ei Adriana tahallaan tarkoituksella.
Nainen otti tytön oikean käden harteilleen ja otti vasemmalla kädellään tytön lantiosta kiinni, että tämä pysyisi edes jotenkin pystyssä.
Noniin, koitahan kävellä vähän. Pidän varmuudenvuoksi kiinni, ettet kaadu rähmällesi.
Daniella
 

ViestiKirjoittaja Princess » 23 Elo 2010, 12:24

Adriana lohdutteli, mutta ei se Kamin omatuntoa saanut lopettamaan. Se lällätti, että Kami olisi unogtanut jotain, mutta mitä? Noh, kaipa hän ajan kuluessa muistaisi. Hänen olisi pakko muistaa! Olisi inhottavaa, jos ei muistaisi...
Kami päätti jättää sen asian myöhemmäksi ajan kohdaksi. Hän ehtisi myöhemminkin pohtia sitä, mutta nyt olisi päästävä pystyyn...

Kamia turhautti, että olo oli tälläinen! Ja kun Adriana näytti siltä, että aloittaisi nauramaan, Kami laski katseensa ja puri huultaan. Tuntui typerältä, mutta ei hän voinut mitään, ettei jalat totelleet vielä!
Kami ei ollut tottunut, että joku auttaisi. Hän oli tottunut pärjäämään omillaan, mutta nyt.. hän oli kuin humalainen äijä, joka yritti päästä eteenpäin turhaan, koska jokainen askel eteenpäin sai aikaan refleksin, että hän hoiparoi kaksi taaksepäin. Turhauttavaa!
Ardiana otti hänestä kiinni. Kami yritti saada jalat tottelemaan ja hetken niiden vapistua, Kami sai otettua muutamia askeleita, ilman että hän olisi hoiparoinut liikaa.
Princess
 

ViestiKirjoittaja Daniella » 26 Elo 2010, 22:06

Adriana

Nainen hymyili lempeästi peikkotytölle ja nosti tämän katseen maasta eteenpäin nostaen tämän leukaa. Pärjäät hyvin, mutta mitä ikinä teetkin katso aina vaan eteenpäin. Niin kuin näkisit vain tulevaisuuden hyvät puolet. Äläkä luovuta, niin onnistut varmasti. Adriana oli huomannut tytön olevan hieman allapäin. Tokihan se oli ymmärrettävää.
Nainen kävelisi peikon kanssa pariinkin otteeseen jonkin sortin ympyrää, kunnes tuo pystyisi jälleen kävelemään edes ilman tukea.
Nainen päästi vähitellen irti tytöstä aina välillä, jos vaikka sujuisi paremmin.
Älä sure, voimasi palaavat ennalleen viimeistään kolmen päivän päästä. Hän yritti lohduttaa tyttöä. Sitten hän naurahti pienesti En minäkään mikään täydellisyys ole.. nainen sanoi ja katsahti tyttöön. Voin kyllä näyttää sinulle mitä tarkoitan, mutta joudut pysyttelemään vähän aikaa pystyssä ilman tukea. Tuo sanoi aika leikkimielinen ja hullunkurinen hymy huulillaan.
Daniella
 

ViestiKirjoittaja Princess » 26 Elo 2010, 23:23

Kami hämmästyi tuntiessaan otteen leuassaan ja katse nousi ylös. Adriana rohkaisi häntä aina katsomaan eteenpäin ja käski, ettei hän saisi luovuttaa koskaan. Ei Kami halunnutkaan luovuttaa. Se ei kuulunut hänen toimintatapohinisa... Muttsa joskus tuli vain sellainen tunne, että enää ei vain jaksa. Joskus vain muutama ylimääräinen friikki-huuto sai tytön miettimään kaikkea, mitä ei pitäisi. Mutta hän oli kyllä päättänyt jatkaa eteenpäin, miettien, että huutelijat joskus saisivat kokea, minkälaista olisi olla syrjitty osapuoli.

He kävelivät hetken aikaa ympyrää, kunnes Kami tunsi, että jaksaisi kävellä omin voimin. Pian tyttö irrottautui Adrianasta ja otti pari hieman haparoivampaa askelta, mutta pian hän käveli melko normaalisti. Aseen paino vain veti hieman toiseen suuntaan, mutta pian hän taas tottuisi siihen...
"Näytät?" Kami kysyi hämmästyneenä ja katsoi Adrianaa, aivan kuin odottaen, että tämä vetäisi taianomaisesti jostain kanin tai muuta vastaavaa.
Princess
 

Seuraava

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron