Guiet morning in forest

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

Guiet morning in forest

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 03 Tammi 2008, 12:47

Sa

Sa oli nukkunut pitkään, kunnes heräsi lattialla. Hän räpytteli silmiään ja mietti missä sitä oltiin. Olen näköjään jossakin majatalossa ja myöhässä metsän reuna paikalta vartioimasta, voi minua. Sa ajatteli huolissaan. Sa söi kiireesti ruokansa ja alkoi pukemaan levyhaarniskaa päällensä. Pukemisessa meni jonkin aikaa, niin monta osaa ja kiinnikkeitä. Kun hän oli saanut haarniskan viimeisimmänkin osan päällensä. Hän otti miekan pöydältä ja pisti sen tuppeen. Sa kiinnitti sen vyötäröllään olevaan vyöhön roikkumaan. Hän otti seuraavaksi kilven majatalon nurkasta. Hän nosti sen vasempaan käteensä ja otti vasaran siitä sen viereltä oikeaan käteensä. Noin valmis kuin taisteluun. Sa ajatteli innoissaan. Sa lähti kävelemään kohti majatalon ovea ja avasi sen. Hän tunsi kuinka tuuli osui mukavasti kypärän aukoista hänen kasvoihinsa, hän nautti tästä ja lähti kävelemään vanhaa tietä pitkin.

Kun hän tuli metsän reunalle hän muisti ettei hänellä ollut vartiovuoroa täällä. Hyvä minä, jälleen kerran unohdan kaiken kuten aina. Sa ajatteli harmissaan. Sa lähti kävelemään pitkin metsän reunaa ja istahti puunrungon päälle sinne mietiskelemään asioitansa.

//Minazuki tänne sitten en välitä tarinoiden pituudesta. Tuli vaan kirjoitettua jonkin verran San aamutoimista.//
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Minazuki » 05 Tammi 2008, 19:53

Ranyu

Ranyuu haisteli raikasta aamuilmaa, jossa tuoksui vienosti metsän reunassa kasvavien päivänkakkaroiden tuoksu, mutta siihen sekoittui veren haju. Viimeisenä tehtävänä hänellä oli ollut erään kapinaa suunnitelleen nuorukaisen hiljentäminen ja tämän ruumiin (ja veren haju) tunkeutui vielä mullan läpi. Poika ei ollut kovinkaan vanha ehkä juuri ja juuri yli viidentoista ja oli tapellut kuin mies. Ranyun oikean lapaluunkohdalla oli ikävän näköinen viilto ja hänen vasenta kylkeään aristi pojan potkaistua siihen melkoisella voimalla.

Ranyu ei olisi halunnut tappaa tätä poikaa, mutta kuningas oli alkanut epäillä hänen uskollisuuttaan ja oli jo pari kertaa lähettänyt vartioita vakoilemaan häntä tehtävissään; hänen oli pakko. 'Antakoon suuri Shiraih tämän anteeksi', hän ajatelli hienoista katumusta tuntien. Shiraih (Suuri valkoinen susi) oli Ranyun lauman suojelupyhimys.

Ranyu lausui vielä pienen rukouksen ennen kuin lähti kulkemaan pitkin metsänreunaa kohti paikkaa , jossa hänen pitäisi odottaa seuraavaa tehtävän antoa. Liikkuminen oli tavallista jäykempää ja siitä johtuen hitaampaa pojan potkun takia.

Saapuessaan sovitulle paikalle hän näki jo jonkun sotilaan istumassa puunrungon päällä. Hän ei ollut ennen nähnyt tätä, joten tämä asteli lähemmäs, nyökkäsi tervehdykseksi ja kysyi: Oletko Kuninkaan uusi lähetti? Jos olette saisinko tiedustella teidän nimeänne? Ranyu oli oppinut kunnioittamaan sotilaita, sillä hän oli kerran lipsauttanut kirouksia liittyen erääseen sotilaaseen ja oli sen jälkeen kulkenut viikon kolmella jalalla.

//Kirjoitin aika nopeasti,että virheitä varmasti löytyy ^^" Mutta ei välitetä niistä, nee?//
Minazuki
 

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 05 Tammi 2008, 20:38

Sa

Sa oli ajatuksissaan syvästi. Hän mietti äitiään ja tämän murhannutta joukkiota. 'Jonain päivänä tulen, teen teistä surkeasta rikollisjoukkiosta selvää.' Sa ajatteli ja otti pienestä pussukasta jotakin ruokaa ja söi ne. 'Hyvää on todella, olisipa lisää tätä ihme ruokaa.' Sa ajatteli mielissään.

Sa katsoi sivusilmällä kypärän aukosta kun joku susi asteli hänen luoksensa. Sa kuunteli varuillaan tämän puheita ja ajatteli. ' Näyttää palvelevan kuningasta ja vaikka on susi.' Sa tiesi että susiin ei ollut luottamista ainakaan viimeaikaisesta lähtien. kun oli paininut susien kanssa. Sa nousi pystyyn ja käveli puunrungolta maahan. "En ole kuninkaan lähetti ja mikä on nimesi jos saan kysyä sekä että minulla on tekemisestä puute joten voisin tulla mukaasi. Sopiiko se?" Sa kysyi innoissaan.

//Ei ne haittaa, Ainahan sitä tulee jokaisella lyhyitä tai pitkiä.//
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Minazuki » 05 Tammi 2008, 21:48

"Olen Ranyu ja työskentelen palkkamurhaajana," Ranyu vastasi koruttomasti, istahti maahan ja jatkoi: "Minun pitäisi odottaa täällä, että saan seuraavan tehtävän tietooni, mutta voisihan sitä lähteä kapakkaan". Jokin Sa'n olemuksessa sai Ranyun luottamaan häneen ja hän oli tavallista puheliaampi parin päivän yksinäisyyden jälkeen. Eikä ollut ollenkaan outoa, että Ranyu kävi välilä kapakassa juomassa jotain vettä väkevämpää, mutta hän osasi pitää kontrollin. "Mitäs sanot?" Ranyu sanoi ja katsahti kysyvästi Sa'ta

//Voidaan jatkaa joku toinen päivä tästä sitten kapakassa johon voisi pyytää lisää pelaajia mukaan//
Minazuki
 

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 05 Tammi 2008, 22:05

Sa

Sa kuunteli kun Ranyu kertoi itsestään ja sekä tehtävän odutuksesta. Sa katseli tätä. 'Vai että palkkamurhaaja tienaavat jonkin verran tuolla hommalla varmaankin enemmän kuin tavallinen sotilas.' Sa ajatteli. Sa alkoi pitämään Ranyun luonteesta ja tiesi että saisi tästä kaverin sekä että seikkailukaverin jonnekin. Sa naurahti itsekseen kun kuuli että tämä haluaisi lähteä kapakkaan juomaan mutta Sa joi yleensä siellä sellaisia joissa ei ollut väkevää joka olisi saanut hänet humalaan. "Voisihan sitä lähteä kun ei ole muutakaan tekemistä ja minä tarvitsen jonkun kaverin retkilleni jonnekin kauaksi, voisin pyytää sinua joskus niille?" Sa sanoi myöntyvästi kapakka reissulle ja kysyi seikkailuretkistä samalla.

//Voisihan sitä. Tuleekin varmaan mukava soppa. Mikä päivä olisi sopiva tälläiselle pienelle kapakka pelille sitten varmaan tässä lähipäivinä varmaankin.//
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Minazuki » 11 Tammi 2008, 19:05

//Sori en ole päässyt tänne nyt henk.koht syistä joten tääs on vähän kestänyt. Teen tonne ilmoituksen siitä Kapakka-pelistä //

"Kai se käy," Ranyu vastasi Sa'n kysymykseen seikkailuretkistä. He lähtivät kulkemaan kohti kapakkaa keskustellen niistä ja näistä.
Minazuki
 

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 11 Tammi 2008, 21:22

//Aina ei kerkiä, jaksan odottaa yleensä viikon tai kaksi mutta jos pidemmälle menee niin ei sitten yleensä//

Sa

Sa lähti seuraamaan Ranyuata, jutellen tämän kanssa kaikesta ja matka kävi kohti kapakkaa.
Dudeboy
 


Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron