Kirjoittaja Janni » 03 Syys 2011, 01:58
Samkiel
Maailman meno ja aika viiletti ohitse Samkielin huomaamatta. Unen läpi mies ei voinut kuulla Jennan siivoamisesta aiheutuvia ääniä, ne olivat liian mitättömiä. Levollinen olo valtasi kehon nopeasti, se auttoi sietämään kivun, joka vain unohtui unen syventyessä.
Kuitenkin lepoon tottumaton langennut oli herkkäuninen, pieni kuiskaus sai hänet havahtumaan ja lämmin kosketus otsalle herätti hänet. Samkiel ei kuitenkaan avannut silmiään, ei vielä, Jenna oli yhä siinä. Askelten kaikotessa, raottui toinen oransseista silmistä seuraamaan neidon kulkua, kunnes tuo ei ollut enää nähtävissä, ovi sulkeutui. Ei mieheltä kuitenkaan paljoa vaadittu uudelleen uneen vaipumiseen.
Kuinka kauan aikaa oikein kului? Jälleen Samkiel ei osannut sitä käsittää, aivan kuin hän olisi juuri ummistanut silmänsä Jennan lähtiessä. Kenties olikin? Siltikin, keho tuntui aiempaa paremmalta, levänneeltä, mutta kipua uni ei ollut saanut karkotettua. Se vain täytyisi hyväksyä. Varovasti langennut kohosi vuoteelle istumaan, makuuasento sai olon jotenkin pökkyräiseksi tai se vain kuului asiaan, olihan mies menettänyt verta runsaasti.
Hetken Samkiel pysyi aloillaan, silmäillen hiljaista ympäristöään. Katse löysi viimein lattialla lojuvan vaatekappaleen, se osoittautui tummiksi housuiksi. Kenties oli aika pukea ylle, eiköhän siveettömyys riittäisi näin joksikin aikaa.
Jalkapohjat kohtasivat hieman viileän puulattian, mutta mukisematta Samkiel nousi ylös ja kumartui samalla nappaamaan housunsa. Selän lihaksia vihloi liikkumisen takia, mutta se oli nyt vain kestettävä. Housunsa Samkiel veti jalkaansa ja suuntasi askeleensa keittiön ja olotilan puolelle. Jenna tosiaan oli vielä torilla, mikä lie sekin sitten oli.
Kauaa langennut ei ehtinyt pohtia mitä oikein tekisi neidon poissa ollessa, katse nimittäin osui oven päällä roikkuvaan viittaan. Ruosteinen ruskea sävy ei ollut muuttunut miksikään, vaikka Jenna sen nähtävästi oli pessyt, kangas oli vielä kostea. Siitä huolimatta mies nappasi viitan paikaltaan ja levitti sen eteensä. Kaiken aikaa ollut vakaa ilme alkoi saada nyrpeää sävyä. Viitta oli pilalla, se ei ollut enää hänen ylväs univormunsa, se oli vain pilkkaava naamiaisasu. Ote viitan kankaasta tiukentui sitä mukaa mitä Samkiel sitä katseli. Ulko-oven avautuminen jäi mieheltä huomaamatta.
Jennan heleä ääni kantautui viimein miehen kuuleviin korviin ja katse kääntyi olan yli, nähdäkseen naisen joka asteli eteisen puolelta näkyviin. Niinhän sinä aiemmin sanoit. Langennut totesi Jennan kertoessa käyneen torilla.
Miehen ote oli höllentynyt viitasta hetkeksi, mutta huomion palatessa siihen tiukentui se taas, mutta vain jotta langennut saattoi paiskata viitan lattialle kuin kelvottoman ryysyn. Pesit tuon turhaan. En aio pitää moista ryysyä enää. Samkiel totesi hieman kylmäkiskoisesti, nostaen kätensä puuskaan. Onko sinulla mitään paitaa, en ajatellut puolialastomana kuljeskella ympäriinsä. Miehestä huomasi helposti milloin jokin ärsytti häntä.