Yhteistyö on voimaa! part 2 (Sovittu)

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Karasuman » 28 Elo 2011, 12:38

Bronn, Katherine & Nova

Nova otti kepin ahneesti itselleen ja alkoi jäystää sitä, kuin se olisi mahtavan makuinen herkku. Akashi meni muiden luokse, ihmetellen mihin he olivat menossa ja Nova seurasi tätä, jäystäen keppiä samalla.

Bronn naurahti Elwynin reaktiolle, tuohan oli innokkaana lähtemässä, vaikka kyseessä oli vain ihmisten kouluttamista.
Bronn ottaa Katherinen reppuselkään, ja alkaa kävellä kohti kylää. "Jättäkää se tappeleminen jollekkin toiselle päivälle ja tulkaa." Bronn sanoi, kävellen portista ulos.
Nova seurasi miestä hyppien iloisesti, välillä tiputtaen keppinsä maahan, mutta nosti sen kuitenkin joka kerta uudelleen.
Hän kääntyi kävelemään kylää päin, katsellen samalla metsikköön, jossa oli ansoja. Yksikään ei ollut lauennut, joten ei ollut tarvetta käydä katsomassa niitä sen tarkemmin.
Mies lopulta pääsi kylän rajalle, samaan paikkaan missä he olivat aiemmin olleet. Bronn katseli kylälle, siellä olivat tavalliset ihmiset päivittäisissä puuhissaan, muutamaa kovista lukuunottamatta.
"Tuolla." Mies sanoi, osoittaen koviksia, jotka olivat kolmen hengen porukassa, kylän toisella laidalla. Katherine nyökkäsi, katsellen miehiä.
Mies huokaisi ja laski Katherinen maahan, jääden itse miettimään, miten asian hoitaisi.
Karasuman
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 31 Elo 2011, 20:39

Elwyn & Akashi

"Akashi aloitti..." Elwyn sanoi kuin kostoa haluava lapsi riidan jälkeen, mutta kuitenkin omalla humoristisella tavallaan. Lumitiikeri nyrpisti nenäänsä emännälleen, mutta oli silti hiljaa. Joukko käveli kohti kylää, eikä metsästäjän ansoista ollut mikään lauennut, joiden ohi nuo kulkivat. Tiikeriä huvitti pieni Nova, jolta tippui vähän väliä keppi, mutta tuo noukki sen kyllä aina uudelleen kitaansa. Akashi katsoi myös samalla, että toinen pysyisi perässä.

Porukka pääsi viimein metsänreunaan, josta kylä jälleen avautui. Haltia huomasi miehen ja tytön tarkoittavan kolmea kovista, joita miehen puolestaan pitäisi kovistella.
"No niin... Mitäs mietit? Mene vaan ja sano suorat sanat!" Elwyn sanoi Bronn'ille ja iski nyrkkinsä vihjaavasti toiseen käteensä.
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Karasuman » 31 Elo 2011, 21:30

Bronn, Katherine & Nova

Bronn vain irvisti toisille, kun Elwyn syytti Akashia pienestä riidastaan. Nova pääsi toisten luokse hetken muitten jälkeen ja katseli muiden touhuja rauhallisena.

Elwyn kysyi, miksi mies vain mietti, eikä mennyt vain ja kovistellut. Bronn vain huokaisi, nousi ylös ja lähti kävelemään kylää kohti.
Päästyään miesten luokse tämä vain kysyi rennosti: "Kuka hajotti minun hautuumaan?"
Miehet vain katsoivat Bronn'ia hymyillen ilkeästi ja sanoivat: "Me, miten niin?" Bronn ihmetteli näitten suoraa vastausta ja löi ensimmäistä suoraan rintalastaan, joka hyvin todennäköisesti murtui. Toinen mies säikähti tätä ja yritti juosta karkuun, kolmas perässään. Bronn nappasi molempia jaloista ja he kompastuivat. Tämä heitti toisen hevosten juoma-astiaan ja kun toinen sillä välin yritti pakoon, niin Bronn iski miekkansa toisen vaatteista läpi, jättäen tämän maahan avuttomana. Mies tallaa kylmänviileästi tämän kämmenen päälle ja rusentaa siitä viimeisetkin luun rippeet.
"Etteköhän te jo oppineet." Mies sanoi, otti miekkansa ja lähti kävelemään takaisinpäin.
Sillä välin Katherine oli vain katsellut miestä silmät lautasten kokoisena. Nova puolestaan vain jäysti keppiään Akashin luona.
Karasuman
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 31 Elo 2011, 21:59

Elwyn & Akashi

Haltian kysymyksen jälkeen mies ottikin ja lähti kovisten luo. Elwyn katseli mielenkiinnolla, mitä Bronn aikoisi tehdä. Mies löikin yhtä miehistä suoraan rintaan ja huudosta että iskusta päätellen tuolle jäisi siitä pysyvä ja vakava vamma. Elwyn katsoi ihmeissään. Metsästäjä sai kaksi pakenevaa toveria kiinni ja satutti noitakin näyttävästi. Rehellisesti sanottuna haltia ei olisi uskonut, että Bronn nyt noin pahasti "opettaisi". Tuo ei ollut tappanut miehiä suoriltaan, vaan oli jättänyt nuo kitumaan, joka siis oli nopeaa kuolemaa pahempi.

Bronn tuli takaisin toisten luo.
"Eiköhän... Lähdetä?" Elwyn ehdotti vähän hiljaisena, kun kyläläiset alkoivat kokoontua miesten luokse. Akashi pukki Novaa metsään päin ja lähti itse tassuttelemaan.
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Karasuman » 01 Syys 2011, 18:13

Bronn, Katherine & Nova

Bronn nyökkäsi Elwynille ja sanoi: "Elä huoli, korkeintaan yhteen heistä tuli jotain pysyviä vammoja."
Mies alkoi kävellä taas mökkiään kohti. Katherine katsoi hieman ällöttyen kylälle hetken aikaa, lähtien sitten muiden perään. "Bronn, eikö tuo ollu hieman liian, tuota... Väkivaltaista?" Kate kysyi, katsoen Bronn'ia, sitten myös Elwyniä.
"No, sille ei enää voi mitään." Mies vain sanoi, välittämättä sen enempää mitä miehille tapahtui.
Nova lähti kävelemään Akashin pukkimaan suuntaan, muutaman kerran taas tiputtaen keppinsä. Pikkuinen kuitenkin jaksoi vieläkin nostaa tämän uudelleen, ei halunnut jättää hyvää purulelua metsikköön.
Pikkuinen jatkoi kävelyä, hieman haukotellenkin välillä, olihan pikkuinen juossut toisten perässä koko päivän.
Bronn katseli toisten touhuja, silitellen välillä Novaa ja Akashia. "Tuota, Akashi? Odottaisitko hetken..?" Katherine mutisi, linkuttaen toisten perässä.
Karasuman
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 01 Syys 2011, 19:21

Elwyn & Akashi

Haltia vilkaisi vain miestä, hänen mielestään kaikille niille koviksille olisi saanut jotain pysyvää vammaa jäädä. Tuota hän ei kuitenkaan ääneen sanonut. Porukan kävellessä kohti mökkiä, tyttö kysyi Bronn'lta tämän mielipidettä miesten rajuun pieksemiseen. Elwyn hämmästyi metsästäjän vastauksesta, tuohan oli kuin ilmetty Elwyn itse, omassa kylmyydessään. Tunnelma oli todellakin laskenut tuon kohtauksen jälkeen, jostain syystä, myös Elwyn piti katsettaan yleisempää pidempään maassa. Yhtäkkiä Katherine pyysi Akashia odottamaan. Lumitiikeri seisahtui ja vilkaisi taakseen tyttöä.
"Olisit heti sanonut, tuo ei tee hyvää jalallesi." tiikeri tokaisi ja meni valmiiksi makuulleen.
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Karasuman » 06 Syys 2011, 20:39

Bronn, Katherine & Nova

Katherine kikatti hieman vaivaantuneena. "No kun olet jo mua kantanu koko päivän, en halua rasittaa sinua..." Tyttö kiipesi toisen selkään ja kiitti tätä.
Pikkuinen vain läsähti vatsalleen toisen selän päälle, tavallaan halaten toista.
Bronn käännähti katsomaan Elwyniä, kysyen tältä: "Olinko liian väkivaltainen? Minulle jäi hieman huono omatunto tuosta, menin ehkä hieman liian pitkälle äsken..."
Bronn huokaisi syvään. Joukkio ilmestyi mökin luokse ja mies hieman katseli ympäriinsä. Jostain kuului kova kolahdus, jostain metsän uumenista. Hetken päästä kuului myös kovaa karjuntaa, siellä oli jotain isoa.
Mies hätkähti karjumiseen, käveli mökin ovelle ja sanoi: "Käydään katsomassa tuo hetken päästä."
Bronn käveli sisälle, otti köyttä ja muutamia muita mahdollisesti hyödyllisiä tavaroita ja tuli taas ulos. "Mennäänkö?" Mies kyseli muilta, katsellen metsikköön, josta kuului vieläkin kovaa karjuntaa.
Karasuman
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 06 Syys 2011, 21:20

Elwyn & Akashi

Akashi hymähti vain tytölle vaatimattomasti. Tuo ei enää jaksanut tälle kertoa uudelleen, että olihan tuo emäntäänsä paljon kauemmin kantanut ja juoksenut täysiään koko ajan, eli siis painavampaa lastia.
"Äh, tehty mikä tehty. Olisin kuule tehnyt vielä pahemmin, joten älä huoli. Eiväthän tule enää sinua häiritsemään." haltia vastasi heilauttaen kättään välinpitämättömästi ajatelessaan kylän ihmisiä. Saavuttuaan mökille alkoikin pian kuulua outoa karjuntaa ja mölinää. Ei ollut varmaa, oliko se karhu, mölinä oli sen verran sekavaa. Bronn kävi asuntonsa sisältä kaikkea tarpeellista, pitihän se selvittää, mikä siellä oikein karjui.

Niimpä Elwyn ainakin nyökkäsi ja lähti tallustamaan ääntä kohti, vähän varautuneena ja käski Akashia olemaan taka-alalla, varsinkin kun Katherine oli tuon selässä. Hetken käveltyään metsään syvemmälle, rähjäsi kauempana suurempi peikko, jonka Elwyn ja Bronn olivat aikaisemmin nähneet.
"Ei voi olla totta... Mikä näitä olentoja riivaa?" haltia puolikuiskasi. Peikon rotisko näytti nimittäin siltä, että puri kiukkuaan puihin, ihan kuin nuo kiusaisivat tuota.
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Karasuman » 02 Loka 2011, 20:43

Bronn, Katherine & Nova

Bronn huomasi peikon, joka hajotti puita ja heitteli palasia ympäri metsää, mukaan lukien monia Bronn'in ansoja.
Katherine katsoi peikkoa hieman peloissaan, huomaten tämän jalassa jotain, kun tämä huitoi ja riehui. "Sillä on tikku jalassa! Tai, no, oksa..." Tyttö huusi.
Myös Bronn huomasi sen ja kääntyi sitten Elwyniin päin. "Otetaan se pois, niin eiköhän se rauhoitu." Mies sanoi, katsoen toista hieman epävarmasti, olihan peikko kuitenkin todella iso ja vahva.
Nova lopetti ympäriinsä juoksemisen ja häsläämisen, ja alkoi hieman pelästyneenä murisemaan peikolle. Palanen puuta lensi Novan viereen ja tämä meni uikuttaen Akashin taakse piiloon. Kate silitti toista, yrittäen rauhoittaa tätä.
Peikko huomasi toiset, repi maasta puunrungon aseeksi ja alkoi tallusta toisia kohti huutaen ja karjuen niin paljon kuin sai ääntä ulos. Nova uikutti vain kovempaa ja kovempaa, ja Bronn veti miekkansa esiin.
Karasuman
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 09 Loka 2011, 20:34

Elwyn & Akashi

Haltia kiinnitti katseensa peikon toisen jalkaan, jossa Katherinen mukaan oli oksa.
"Totta tosiaan, ilmankos se on ärhäkällä päällä." Elwyn totesi tiirattuaan tarkemmin. Bronn ehdotti peikon auttamista. Haltia vei kätensä leualleen mietteliäänä.
"Hmm... Niin miksei. Mutta tajuaako se, että yritämme vain auttaa?" Elwyn kysyi katsellen riehuvaa peikkoa. Tämä köriläs oli suurempi ja vahvempi edellisestä, joten rumaa jälkeä saattaisi tulevassa tulla. Akashi luimisti korviaan puupalasen lennettyä lähelle Novaa. Ilmeisesti olento oli katsonut, minne palasensa oli heittänyt, sillä nyt se oli huomannut toiset. Se repi vaivattomasti maasta puunrungon ja tuli lähemmäksi toista jalkaansa linkuttaen.
"Yritetään kaataa se." Elwyn ehdotti ja vinkkasi Akashiin päin. Sillä tavoin oksa olisi helpompi vetää jalasta, mutta siinä piti olla nopea. Isoa olentoa ei niin vain pidetty paikoillaan kauaa.
Lumitiikeri pomppasi suoraan peikon eteen yllättäen, saaden isomman olennon kenties vähän säikähtämään moista, sillä se pysähtyi. Sitten tuo alkoikin jälleen huutamaan kurkku suorana. Harmillista, ettei kukaan ymmärtänyt tuon sanoja. Akashi alkoi myös itse karjua muistuttaen leijonaa, jolloin peikko meni hämilleen.
"Bronn, valmiina!" haltia huusi toiselle ja samassa tiikeri loikkasi suoraan peikon naamalle, jolloin Elwyn oli jo kamplaamassa körilässä, seisomalla hieman kyyryssä tuon jalan takana. Peikko kaatui kuin kaatuikin äristen entistä vihaisempana. Koska tuo sätki jaloillaan niin nopeaan tahtiin, jäädytti haltia ne ja kädet paikoilleen.
"Pian! Tuo ei sitä kauan pidättele!" Elwyn huomautti mennessään jalan luokse vetämään oksaa, mutta se oli todella tiukassa.
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Karasuman » 24 Loka 2011, 21:45

Bronn, Katherine & Nova

Akashi lähti matkaan pompaten, tiputtaen Katherinen kyydistään. Tyttö onneksi putosi pieneen pusikkoon, joten tiputus oli todella pehmeä. Akashi hieman karjui peikolle, ja Elwyn samassa huusi Bronnille, että tämä olisi valmiina, kun tuli tämän vuoro. Mies valmistautui ja katsoi ensin hetken Elwyniä, sitten käänsi katseensa peikkoon. Peikko kaatui kuin kaatuikin, ja Elwyn jäädytti tämän, ettei hän voisi liikkua. Bronn juoksi hetkessä jalan luokse, auttaen Elwyniä repimään oksan irti. Mies veti kaikin voimin, ja he saivat lopulta oksan irti. Bronn otti nopeasti askelia pois, ehdottaen Elwynille poistumista paikalta, sillä peikko ei varmasti olisi siltikään kovin iloinen, vaikka he häntä auttoivatkin. Peikko tosin lopetti kaiken rimpuilemisen ja rauhoittui, ollen edelleen kiinni maassa. Katherine nousi ylös puskasta ja katsoi peikkoa, kävellen tämän luokse. Tyttö meni Bronnin estelyistä huolimatta tämän naaman luokse ja silitti toista, hymyillen. Peikko ensin hieman karjaisi, mutta sitten rauhoittui kokonaan. Bronn kuitenkin nappasi tytön nopeasti mukaansa ja alkoi lähteä pois, eihän peikko todellakaan olisi turvallisin kaveri.

//HAHAA! Vastasinpahan!! :D//
Karasuman
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 20 Marras 2011, 17:28

Elwyn & Akashi

Bronn ja Elwyn saivat onneksi nopeasti vedettyä oksan pois peikon jalasta. Tuo karjaisikin siitä kivusta, eikä näyttänyt sen iloisemmalta. Haltia meni taaemmas miehen tavoin ja jossain välissä myös Akashi oli tullut taka-alalle lähelle Katherinea. Samassa tyttö uhkarohkeasti asteli peikon luokse, eikä totellut Bronn'ia. Lumitiikeri kuitenkin oli tytön vierellä, jos peikko saattaisikin tehdä jonkun äkkiliikkeen. Elwynin mielestä tuo ei todellakaan ollut hyvä ajatus, ja kuinka ollakkaan, hän ehti vain ajatella kunnes Bronn tuli ja sieppasi tytön körilään luota.

Peikko ei enää huutanut, ehkä se oli viimein tajunnut, ettei tuon jalkaan enää koskenut.
"Eiköhän lähdetä." haltia ehdotti ja vilkaisi vielä viimeisen kerran körilästä, joka oli jo noussut istumaan ja hämillään katseli porukkaa.

//No miepä kanssa >:D//
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Karasuman » 28 Tammi 2012, 14:35

Bronn, Katherine & Nova

Bronn selitteli Katherinelle, ettei peikon lähelle voisi mennä, sehän voisi hämmennyksessään satuttaa tyttöä. Nova uikutti vieläkin muiden jaloissa, peläten peikkoa. Tyttö nyökkäsi, ja hiljaa mutisi, että oli pahoillaan. Bronn nousi seisomaan ja katsoi Elwyniä. Mies sanoi hymyillen: "Vien Katherinen kotiin, ettei hänelle vain satu matkalla mitään. Minne sinä aiot mennä? Jos haluat, niin mökkini ovi on aina auki sinulle, vaikka haltia oletkin." Peikko alkoi hoippuen kävellä poispäin, kaataen matkalla vielä muutaman puun, mutta ei selvästikkään ollut enää vihamielinen. Katherine hymyili myös, kiittäen Bronnia siitä, että hän saattaisi tytön kotiin. Mies oli hieman hengästynyt, kun piti todella nopeasti lähteä liikkeelle ja napata tyttö peikon luota. Katherine kikatti hieman ja meni Akashin luokse, rapsuttaen vielä lumitiikeriä korvan takaa. Novakin tuli Bronnin takaa ja meni Akashin luokse leikkimään viimeisen kerran. Pikkuinen töni toisen jalkaa innoissaan ja murisi ensin leikkisänä korvat hieman luimussa, sitten nousi täysin jaloilleen ja pomppi hieman. Bronn nauroi hieman Novalle, joka oli heti innoissaan leikkimässä.

//En osaa lopettaa ajoissa :P Ei voi mittään! Vastasin kuitenki, vaikka kestihän tuossa...//
Karasuman
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 08 Helmi 2012, 16:35

Elwyn Arthendálion & Akashi Faldecalth

Haltia nyökkäsi lyhyesti miehelle kuultuaan tuon aikeen saattaa tytön kotiinsa turvallisesti.
"Emmeköhän lähde Akashin kanssa kotiin. Ja kuka tietää, kenties tulenkin joku päivä ovellesi." Elwyn vastasi toiselle, ollen samaa mieltä, ettei tuota haitannu Bronn'in rotu. Peikko alkoi tallustaa poispäin, varmasti vielä ollen hämillään tapahtumasta.
Akashi sai jälleen huomiota, niin no, olivathan ne kenties hyvästit, joten tuo ei suinkaan vastustellut rapsutusta tai Novan hyppimistä. Lumitiikeri kehräsi ja lähti sitten emäntänsä vierelle ollen valmiina lähtöön. Haltia tarkisti pikaisesti satulan kireyden ja pomppasi sitten suuren kissan selkään.
"Hyvät jatkot ja menestystä!" Elwyn toivotti molemmille heiluttaen kättään pieni hymy huulillaan. Eikä aikaakaan kun kaksikko oli ampaissut teilleen pujotellen metsään.

//THE END. Pitkä pelihän tuo oli \o/ kiitokset siitä :D//
Niehku
 

Edellinen

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron