Varjojen syleilyssä | Minttukitty

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Agna » 30 Kesä 2011, 14:31

Eugene

Ase oli jälleen tytön kädessä eikä Eugenen isku ollut häneen osunut. Mies ei siitä turhaan lannistunut vaan jatkoi edelleen yhä agressiivisissa merkeissä tappeluaan.
"Tiedän enemmän kuin sinä. Tiesin elämästä kaiken tarvittavan jo ennenkuin sinunkaltaisesi uhoava teinityttö edes syntyi!" Gene kivahti tuolle. Tyttökö sitten osoitti suurta tietämystä? Eehei... Ei näin. Eugene hyökkäsi hampaat irvessä eteenpäin tavoitteenaan viiltää oikean käden katanalla minne tahansa yläruumiiseen ja vasemman käden katanalla pistää tyttöä jalkaan. Syteen tai saveen.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Kitty » 30 Kesä 2011, 15:04

Evelyn

Tyttö virnisti ilkikurisesti kun mies näytti menettävän malttinsa, enään pitäisi odottaa että toisen iskuista tulisi kaavamaisia ja liikkeistä liioteluja, silloin ne olisi helppo ennakoida, väistää ja kääntää toista vastaan. Nyt mies kuitenkin rynnisti kohti neitoa, Evelyn oli pattitilanteessa kun toisella oli kaksi miekkaa, iskuilta olisi vaikea välttyä. Pitäisi osata miettiä missäkohden suojaus ei ole niin välttämätön.
Jos kyykistyn tarpeeksi alas, saan toisen iskuista torjuttua täydellisesti ja jos tuo ei sitä hoksaa lyö hän oikean kätensä itseensä jolloin suojaus jää edestä auki. Evelyn päätteli, toista suunnitelmaa ei ollut eikä aikaa enään riittänyt epäröintiin. Juuri kun toinen oli aloittamassa iskua valahti Evelyn kyykkyyn, niin matalaksi kuin vain mahdollista. Sitten hän nosti miekkansa kaksin käsin torjumaan ilmeisesti reiteen tarkoitetun iskun. Toinen käsi oli kahvalla ja toinen miekan selkäpuolella, tästä ei mikään mene läpi helpolla. "Et silti tiedä ettei vastustajaa saa aliarvioida !" Evelyn huudahti nostaen katseensa ylös, joko hän joutuisi torjumaan uudemman iskun, nyt ylhäältä päin, tai sitten hän voisi itse hyökätä toisen kimppuun.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Agna » 30 Kesä 2011, 16:00

Eugene

Demoni ei vaivautunut enää vastaamaan sillä puhuminen taistelutilanteessa ainoastaan herpaannutti keskittymistä ja teki taistelemisesta hankalampaa. Tyttö kyyristyi ja väisti näin ylemmän iskun, joten Eugene pysäytti oikean kätensä liikkeen ja suuntasi sen uuteen iskuun. Hänen vasen katanansa kalahti vasten tytön miekkaa ja Eugene hyppäsi kauemmaksi ottaen jonkinverran etäisyyttä toisen aseeseen, jottei saisi iskua jalkoihinsa. Hän iski kummatkin miekkansa kohti maassa kyykistelevää tyttöä ja tähtäsi ne olkapäihin, samalla tarkkaillen tytön liikkeitä siltä varalta että mokoma haluaisi silpoa hänen säärensä.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Kitty » 30 Kesä 2011, 16:17

Evelyn

Tilanne alkoi olla todella monimutkainen ja vaikea. Tyttöä alkoi pikkuhiljaa kaduttaa se että hän oli ryhtynyt sotimaan toisen kanssa, mutta ei hän voisi nyt vetäytyäkkään tilanteesta, toiselle ei oltu vielä tarpeeksi selvennetty että Evelyn on huomioimisen arvoinen.
Mies suuntasi jälleen katanat kohti tyttöä ja jälleen tyttö nosti miekkansa suojatakseen itseään toisen tylsiltä teriltä. Evelyn keskittyi tiukasti suojaukseen, mutta päätti silti koittaa jos saisi omaa asentoaan muuttamalla potkaistua toista nilkkaan tai sääreen.
Samassa tytön tasapaino horjahti ja hän kaatui selälleen maahan, sitä hyödyntäen hän koitti nostaa toisen jalkansa potkuun jos osuisi vaikka vähän herkempään kohtaan kuin jalkoihin... Selässä oleviin haavoihin sattui älyttömästi kun ne osuivat maahan jälleen, Evelyn puri hammastaan ja koitti olla huutamatta, mutta syvempi henkäys kertoi siitä että nyt sattui.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Agna » 30 Kesä 2011, 16:39

Eugene

Jälleen isku kalahti vasten tytön miekkaa ja tahti tuntui vain tihentyvän miehen koittaessa uutta iskua, joka kariutui sekin yhtäkkiseen potkuun. Keskittyessään vastustajan käsiin Eugene ei ehtinyt saati pystynyt väistää alhaalta tulevaa potkua joka osui häntä suoraan nivusiin. Gene kaatui ulvahtaen maahan, irvisti niin että hampaat näkyivät ja kieri katanat käsissään kauemmaksi. Hänen koko kehonsa läpi kulki nopea kipuaalto ja silmissä vilkkui.
Teki aivan pirun kipeää! demoni parahti mielessään ja yritti koota mahdollisimman nopeasti ajatuksensa. Ei tyttökään näyttänyt aivan kivuttomilla vesillä purjehtivan, mikä tasoitti kamppailua mukavasti. Eugene tyytyi puolustamaan itseään polvillaan, jos toinen olisi nyt tullakseen.

//Kick to the ballz! >.<
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Kitty » 30 Kesä 2011, 16:52

Evelyn

Luojan lykky potku osui, mies kavahti kauemmas. siitäs sait apina ! Evelyn myhäili mielessään. Sen jälkeen tyttö alkoi hapuilla itseään ylös maasta, oli selvää että nyt pitäisi olla vain nopea. Joka paikkaa kolotti, mutta Eve pakotti itsensä liikkeelle. Saatuaan tasapainonsa takaisin ja seisaalleen päästyä alkoi tyttö harppoa miestä kohti. Vatsassa oleva naarmu jomotteli myös ja neito asetteli kätensä sen eteen. "Lopetetaanko tähän ?" Evelyn kysyi hieman puuskuttaen, hän ei tahtonut käydä maassamakaavan kimppuun jos pystyi kerta itse seisomaan. Tyttö ei tosin luottanut toiseen tippaakaan ja piti siksi riittävän etäisyyden sekä toisella kädellään tiukan otteen miekastaan.


//Heh it works every time <3
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Agna » 30 Kesä 2011, 17:11

Eugene

Demoni puristi miekoista entistä tiukemmin kun tyttö harppoi hänen luokseen. Hän ei kuitenkaan näyttänyt hyökkäävän. Mokoma pehmo, mutta se saattoi olla Eugenelle onni.
"En lopeta ennenkuin jompikumpi voittaa", Eugene puuskahti ja otti tukea toisesta polvestaan noustessaan seisomaan. Hän sylkäisi verta suustaan sillä oli purrut kieleensä kaatuessaan. Hänen miehuuttaan vihloi ikävästi, hän kusisi verta varmasti viikon tämän jälkeen... Gene nosti katanansa jälleen valmiusasentoon, harppasi kohti tyttöä ja kohotti molemmat katanansa ylös, aikeenaan iskeä ne tytön päälle. Olihan se naurettavaa että tässä oli jo hyvä tovi sodittu eikä mies saanut tapettua tuollaista tiitiäistä vaikka oli monta kertaa voimakkaampi ja pidempikin.

//It does!
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Kitty » 30 Kesä 2011, 17:19

Evelyn

Neito olikin ounastellut että mies hyökkäisi, harmillista tyttö kun ei millään tahtoisi satuttaa toista. Evelynin vaihtoehdot olivat kuitenkin vähissä, tyttö sai kiittää onneaan jokaisella kerralla kun sai miehen katanat väistettyä ja niin oli nytkin. Terävä väistöliike sivummalle, siitä aikeena viiltää tälläkertaa kunnon haava toisen käteen. Evelyn ei edelleenkään aikonut tappaa, mutta selväksi tuli että haavojen olisi oltava kunnollisia jos tahtoi henkiriepunsa pitää.

//Myh lyhyt -_-
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Agna » 30 Kesä 2011, 17:36

Eugene

Miekka osui demonin oikeaan käteen jonka johdosta hän joutui sulkemaan silmänsä kivusta. Suusta pääsi kivusta aiheutuva karjaisu ja tappava mulkaisu tyttöön. Oikealla kädellä oli nyt vaikea sotia kun kämmen oli sininen ja hauislihas haavoittunut. Gene kääntyi tytön suuntaan, otti vasemman kylkensä nyt etuasemaan ja pyrki pistämään tyttöä alavatsaan miekallaan. Eihän tuo siitä iskusta kuolisi mutta haavoittuisi ehkä sen verran että vuotaisi myöhemmin kuiviin, sillä metsästä oli hieman pitkä reissu lääkäriin.

//Sama täällä :P
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Kitty » 30 Kesä 2011, 17:50

Evelyn

Mies suorastaan huusi kivusta, ihmekkös tuo kun terävä miekka uppoaa käteen. Miehen tuskan huuto sai Evelyn ajatukset katkeamaan vain pieneksi hetkeksi, mutta se pieni hetki riitti vastustajalle. Eve kerkesi sen verran liikahtaa että miehen katana upposi kylkeen vatsan sijasta mutta se ei lieventänyt kipua joka iskusta tuli. Kimeä kirkaisu pääsi ilmaan, se vihlaisi korvia varsinkin jos sattui olemaan lähietäisyydellä. Tyttö huohotti raskaasti kurottaen kohti miehen paidan kaulusta, siitä kun saisi otteen niin olisi äijälläkin viilto kyljessään.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Agna » 30 Kesä 2011, 17:59

Eugene

Vihdoinkin isku osui lähestulkoon nappiin vaikka kurssi olikin kääntynyt kylkeen. Osuma sattui niin paljon kuin Eugene oli sen halunnutkin sattuvan, ja hän kääntyi katsomaan hetkeksi verta vuotavaa, oikeaa kättään. Demoni ei huomannut tyttöä joka otti kiinni hänen paitansa kauluksesta, ja ennenkuin Gene ehti työntää tätä kauemmaksi, viilsi tyttö haavan hänen kylkeensä. Gene huusi kivusta, kaatui ja tarrasi kiinni tytön paitaan kaatuessaan, tavoitteenaan pysyä pystyssä. Pystyssä pysyminen ei kuitenkaan onnistunut joten Eugene retkahti maahan tyttö mukanaan //?//. Katanat kirposivat hänen kädestään takaraivon osuessa kiveen, ja hetken aikaa hän näki jälleen pelkkää mustaa.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Kitty » 30 Kesä 2011, 18:05

Evelyn

Pieni virne kiri tytön kasvoille kun mies huusi vuorostaan, mutta se virne muuttui äkkiä hämmästykseksi kun toinen veti neidon mukanaan maahan. Hujoppi kopautti päänsä kiveen ja pudotti katanat käsistään, Evelynkin irrotti otteensa miekastaan, nyt tämä saisi jatkua nyrkkitappeluna. Vaivalloisesti tyttö yritti vetää itsensä miehen päälle, siitä hän ylettäisi heittämään katanat kauemmas ja niinhän se oli että päällä oleva määrää tahdin. Evelyn saisi hyvän etulyönti aseman jos nyt vain saisi itsensä toisen päälle. Hommaa kyllä vaikeutti huomattavasti kipeät haavat keskivartalossa. Vaikka tyttö oli usein naarmuilla ja mustelmilla syystä tai toisesta niin uudet haavat jaksoivat aina yllättää ja olla kipeinä.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Agna » 30 Kesä 2011, 19:30

Eugene

Päätä jomotti ja näkö oli vieläkin heikko, kaiken lisäksi kyljessä oleva haava ei ollut mikään pieni viilto. Gene tunsi kuinka tyttö kapusi hänen päälleen ja demoni yritti kaikkine voimineen pitää häntä kauempana. Hänen päätään särki kuitenkin valtavasti ja hän tunsi reissaavansa jo tajunnan rajamailla. Kivi oli ärsyttävä muutos suunnitelmaan ja mies yritti turhaan hapuilla katanoitaan jotka olivat kätten ulottumattomissa. Koska miekkataistelu oli nyt vaihtunut nyrkkirysyksi, täytyisi Eugenen saada päänsä ja näkökenttänsä selviksi mahdollisimman pian. Hän nousi pystyyn ja ojensi oikean nyrkkinsa iskuun, jonka oli tavoite osua vastustajan leukaan ja saada tuo pois pelistä hetkeksi aikaa.
Mitä pitemmälle Eugene tappeli, sitä enemmän hänestä tuntui, etteivät he olleet metsän laidalla yksin. Kukaan ei kuitenkaan ollut toistaiseksi ilmaantunut mukaan tappeluun, mutta demonista tuntui inhottavasti siltä että heitä katseltiin.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Kitty » 30 Kesä 2011, 20:29

Evelyn

Tyttö sai itsensä paremmin toisen päälle, neito oli aikeissa napata tätä kurkusta kiinni, mies kuitenkin ehti ensin. Nyrkki tärähti tyttöä leuan ja posken rajalle joka sai neitokaisen horjahtamaan sivummalle. Siitä Evelyn yritti potkaista vielä toista vatsaan. Pian kuitenkin metsästä kuulunut rapsahdus vei tytön huomion. Joku oli selvästi lähestymässä kaksikkoa.

//Wäääh taas tulee lyhyttä sori.//
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Agna » 30 Kesä 2011, 21:09

Eugene

Leukaan tärähtänyt oikea suora sai kuin saikin tytön liikahtamaan pois Eugenen päältä, joka oli jo nousemassa ylös. Lähtiessään tyttö kuitenkin potkaisi Geneä mahaan, ja tämä päästi potkun seurauksena yskäisyn, kääntyi kontilleen ja jäi hetkeksi haukkomaan henkeään keuhkojen tyhjenemisen ansiosta. Olisi pakko löytää katanat ja leikattava tuon heitukan pää kertalaakista poikki, silvottava ruumis pieniksi siivuiksi, potkittava, tallottava, haudattava se, ja--
Eugene kuuli rasahduksen myös ja jäi tuijottamaan kiukuissaan kohti metsikköä. Ei nyt enää enempää väkeä kun ensimmäisiäkään ei ollut hoideltu!
"Pidä turpasi kiinni, saimme seuraa", Eugene sihahti tytölle hiljaa ja sylkäisi verta suustaan.

//Ei haittaa, näin se menee näissä tappelupeleissä e_e
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

EdellinenSeuraava

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron