Pilattu päivä //Debbie.//

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Demintty » 21 Syys 2011, 20:31

Clarina

Clara otti naamalleen tahallaan turhautuneen ilmeen ja katsoi Frediä joka tarjoi kättänsä avuksi. Clara ei liikahtanutkaan, mutta hetken päästä nainen naurahti ja nousi omin avuin. Sitten clara lähti pomppimaan ja huusi perässä," Kannattaisi olla minun pituinen." tyttö hyppeli kohti ovea osumatta kertaakaan kattoon. Ulkona Clara kuitenkin pysähtyi katselemaan. Missään ei näkynyt minkäänlaista eloa, jos siis hevosta ei laskettu. Puun oksat heiluivat tuulen mukana ja vettä tippui niiltä. Pimeys ja hiljaisuus oli vallannut puut ja koko metsän. " Minne päin mennään?" clara kysyi omana itsenään, eli hieman äkäisen kuuloisena. Sitten Claran mieleen tulivat korut jota nainen ei ollut pystynyt tekemään, kun Fred oli änkäytynyt. " en ole tehnyt vieläkään yhtään korua, tarvitsen kuitenkin rahaa elämistä varten.. Tämä voi olla tyhmän kuulosta, mutta tehdäänkö yhdessä koruja? Saattaa kuulostaa oudolta että sinä teet koruja, mutta saisit jotain keskittymistä.." Clara naurahti ajatellessaan miltä mies näyttäisi kun yrittää pujottaa jotain lankaan.
Demintty
 

ViestiKirjoittaja Templer » 22 Syys 2011, 16:55

Frederic

Mies astui viileään ilmaan Claran perässä, hän liikkui hieman kyyryssä, jotta ei osuisi mihinkään. Frederickin katselli ympärilleen hetken ja paikansi hevosen olin paikan hetkessä. Se seisoi heistä vähän matkan päässä oikealla. Naisen ehdotus, jonka hän juuri päästi suustaan kuulosti tosiaan oudolta.
"Öööö..." Fred sanoi aluksi, mutta kohautti sitten olkiaan. "No mikäs siinä, vaikka en tiedä minkäläisia siitäkin tulee." Mies naurahti ja osasi jo ajatella, minkälainen kauhistus hänen käsissään syntyisi. Tuonkin hän oli sanonut vain naisen mieliksi, oikeastaan korjen teko ei häntä hirveänä innostanut, mutta jos se oli naisen tahto, niin miksipäs ei. Tuskin se niin vaikeaa olisi..
Templer
 

ViestiKirjoittaja Demintty » 22 Syys 2011, 18:51

clarina

Tyttö huomasi miehen ilmeen joka epäröi. Clara naurahti tälle ja alkoi paikantaa pimeässä olin paikkaa. " Menemme siis tuonne päin." Clara sanoi ja osoitti oikealle. Sitten tyttö lähti kävelemään sinne ja katseli uudelleen vielä varmuudeksi paikkaa ja lähti sitten uudestaan liikkeelle. Kun tyttö asteli sammalessa niin kenkiin meni väkisin vettä, paljonkin. saanpahan ainakin vaihtaa kunnon hameen ja kengät.. Clara asteli päätäväisesti eteenpäin ja katseli puita joista tippui naamalle vettä. Pari tähteä näkyi jo taivaalla. " Oletko koskaan miettinyt mitä tähdet todellisuudessa on?" clara kyseli outoja kysymyksiä, mutta sellainenhan koko tyttöhän itseasiassa olikin. Clara pysähtyi ja katsoi Frediä. " Otatko sinä konisi?" Clara katsoi alas päin ja jälleen Frediin hymyillen.
Demintty
 

ViestiKirjoittaja Templer » 25 Syys 2011, 15:52

Frederic

Fred lähti luottavaisin mielin naisen perään ja astuikin suoraan nilkkaansa myöten vesilätäkköön.
"Helevetti." Hän sanoi hiljaa ja nosti vettä vuotavan ja likaisen kenkänsä. Kun nainen muistutti konista, Fred katsoikin taakseen ja huomasi Sleipnirin jääneen odottamaan häntä ihmeissään.
"Täällä!" Fred huusi terävästi ja hevonen lähtikin iloisena miestä kohti. Fred nousi hevosen selkään, koska märässä rämpiminen ei voinut häntä vähempää kiinnostaa. Sitten hän kannusti hevosensa naisen viereen.
"Kelpaako neidille kyyti?" Hän kysyi charmikkaalla äänellä vinosti hymyillen ja rupesi sitten nauramaan ojentaen kättään avuksi.
Templer
 

ViestiKirjoittaja Demintty » 25 Syys 2011, 20:40

clarina

Clara otti kädestä kiinni ja nousi selkään. Sitten nainen kietoi kätensä miehen ympärille jotta pysyisi kyydissä. " Muistatko minne päin?" Clara kysyi hieman kiusoittelevalla äänellä. Sitten Clara katsoi sivulleen ja näki eläimen, se oli aika iso. Nainen ei ole tottunut metsän eläimiin joten clara sulki vaan silmänsä ja painoi päänsä tiukasti kiinni miehen selkään. " fred tuolla on jokin eläin." Clara koitti sanoa hiljaa miehelle. Clara puristi miestä huomattavasti enemmän pelosta. clara oli usein kovapää joka ei hätkähdä pienestä, mutta mies oli murtanut muurin ja nyt Clara pelkäsi eläintä.
Demintty
 

ViestiKirjoittaja Templer » 27 Syys 2011, 15:43

Frederic

"Äläs nyt, kyllähän täältä helposti pois pääsee, vaikak suunta olisikin väärä." Fred naurahti, mutta naisen kiristäessä otetta hänen ympärilläään (joka itseasiassa tuntui aika ihanalta) Fred kurkisti taakseen ja kuuli samassa naisen samettisen äänen takanaan.
"Eläin?" Fred toisti hieman ihmeissään, mutta näkikin kauempana aika kookkaan eläimen, se olisi helposti voinut olla karhu tai jokin vastaava, mutta mies ei nähnyt pimeässä.
"Pelottaako?" Fred kysyi hieman ilveilevästi, vaikka tosissaan. Samassa Fred sikin itsensä taiteiltua toisin päin hevosen selässä ja hän katsoi naisen silmiin hymyillen.
"Ei se tänne uskalla." Fred sanoi ja olisi halannut naista, muttei tiennyt miten toinen suhtautuisi asiaan.
Templer
 

ViestiKirjoittaja Demintty » 27 Syys 2011, 16:01

Clarina

Clara katsoi kiiluvin ja suurin silmin Frediä. " Ai miten niin ei uskalla? Pelottaako tää sun hevoses sitä?" Clara sanoi vähän vitsillään muistellen hevosen jalkoja. Kyllä, olihan tuo hevonen vaikka omisti tuplana jalkansa, mutta Clara nyt vain vitsailikin. Ihan kun hevonen olisi tajunnutkin mitä tyttö sanoi, ja keikahti vähän niin että tyttö menetti tasapainonsa. Clara sieppasi uudelleen nopeasti ikään kuin halaten miestä, jotta ei tippuisi. Tyttö päästi halauksen irti ja taputti hevosta. " Äläs nyt, vitsi se vain oli.." nainen sanoi epäillen siitä tajusiko se oikeasti mitä hän oli sanonut. Sitten nainen meni totisemmaksi ja katsoi taivasta. Se oli tummansininen ja oli jo täysin pimeää. " Mennäänkö me? Mutta eri suuntaan kun tuo." Clara sanoi irvaillen äänellään ja osoittaen olentoa joka oli jo kääntynyt ja löntysteli pois päin. Clara katseli ympärilleen paikantaakseen. Sitten tyttö tökki miestä olkapäähän ja osoitti taakse päin. "Tuonne.. Jos mennään meille?" Clara kysyi hiljaa miehen korvaan puhuen.
Demintty
 

ViestiKirjoittaja Templer » 27 Syys 2011, 16:47

Frederic

"Mennään mennään." Fred sanoi ja kannusti hevosen raviin. Sleipnir ei siihen tyytynytkään, vaan se lähti suoraan laukkaan. Ja Fred puristi kiinni sen kaulasta toivoen, että nainen pysyi kovassa kyydissä mukana. Sleipnir oli juossut jo tovin, kunnes mies sai sen rauhoittumaan. Hevonen tosiaan pysähtyikin rajusti ja Fred kierähti sen päältä mätkähäten kosteaan sammaleeseen. Mies liikahti hieman ja tajusi makaavansa jonkin tikun päällä, joka oli raapaissut hänen kyljessään olevaa haavaa.
"Ja paskat." Fred sanoi hiljaa ja nousi piakkoin jo seisomaan tunnustellen kylkeään, mutta hänen onnekseen se ei ollut kipeä, eikä vuotanut edes verta. Lopulta hän rupesi nauramaan asialle.
Templer
 

ViestiKirjoittaja Demintty » 27 Syys 2011, 17:18

Clarina

Clara Piti kiinni miehestä, kun hevonen lähti laukkaamaan melkeimpä jopa kiitolaukkaa. Hevonen kuitenkin pysähtyi kuin seinään hetken päästä ja mies lensi maahaan märälle sammallelle. Clara oli pysynyt hevosen selässä juuri ja juuri ja nyt nainen kurkisteli hevosen kaulan takaa miestä. " Ja olet taitava pysymään hevosen selässä?" Clara kysyi naurahtaen kun mies tutki kylkeään ja alkoi nauramaan. Clara käänsi varovasti hevosta sillä ei ollut koskaan ennen ratsastanut sillä. " Ja haluatko uudelleen selkään?" Clara ojensi kätensä miehelle. " Saanko koittaa ratsastaa tällä? Se olisi vain pieni matka enään." Clara väänteli naamalleen pyytävän ilmeen. Clara katsoi taakseen varmistaakseen kuinka paljon he olivat laukanneet. Kyllä se olisi vain lyhyt matka Clara varmisti asian vielä päässään.
Demintty
 

ViestiKirjoittaja Templer » 27 Syys 2011, 18:14

Frederic

"Haluan, kiitos." Fred sanoi nousi hevosen naisen taakse hymyillen.
"Ja tietenkin saat." Hän lisäsi ja mietti mistä ottaisi kiinni, jotta ei vaikuttaisi täysin pervolta tarratessaan anisen lantioilta. Lopulta hän päätti vain nojata hevosen takapäähän, koska hän oli tehnyt sen ennenkin ja sopivassa vaihdissa siinä pysyisikin hyvin kyydissä. Fred itsekin katsahti taaksepäin, vain koska nainen oli tehnyt niin, mutta koska takana ei ollut mitään erikoista hän käänsi päänsä takaisin eteenpäin.
Templer
 

ViestiKirjoittaja Demintty » 27 Syys 2011, 18:45

Clarina

Clara katsoi Frediä, kun tämä nojaili käsillään hevoseen. Sitten Clara antoi hevoselle pohkeita jotta tämä lähtisi käyntiin, mutta tämä ei ollut tytölle tarpeeksi joten Clara lisäsi vauhtia raviin. Laukkaan nainen ei kuitenkaan suostuisi äskeisen jälkeen. Clara tajusi, että hänellä oli "hame" päällään joten tämän pitäisi siirtää jalkansa vain toiselle puolelle, mutta ei ollut tehnyt siis sitä. Matkaa oli kuitenkin vain vähän enään niin ei se haittaisi. Clara suoristi hepan reitille ja näkikin jo kauempana talonsa. No se on vain pieni matka.. Clara halusi koittaa kuitenkin hidasta laukkaa, siis jos tältä hevoselta sellaista löytyisi, mutta Clara halusi silti koittaa tämän pienen pätkän vielä. " Hei, koitan laukkaa nii kannattaisko ottaa musta kii?" Clara huikkasi olkansa yli nopeasti ja hieman kovemmin puhuen, kun yleensä. Clara odotti että mies olisi valmis, sillä tämä ei varmaan haluaisi tippua uudelleen.

//Voi jees mitä tekstiä multa -.-
Demintty
 

ViestiKirjoittaja Templer » 28 Syys 2011, 15:41

Frederic

Matka sujui helposti ja nainen osasi ratsastaa vaivattomasti, tietenkin, olihan hänellä itsellään myös hevonen. Kun nainen oli päättänyt lähteä laukkaamaan, Fred tarttui pakostakin naisen vyötärölle, koska olihan hän itse sitä kuitenkin ehdottanut. Fred osasi jo odottaa laukka pätkää, kun se sitten alkoi hän hieman horjahti ja menetti tasapainonsa, mutta onnistui pysyä hevosen selässä. Kun he saapuivat Claran talon kohdalle, mies uskalsi jo päästää irti otteensa laskeuttuakseen hevosen selästä.
Templer
 

ViestiKirjoittaja Demintty » 28 Syys 2011, 19:31

Clarina

Clara oli tasanen ja tarpeeksi vauhdikas. clara nousi selästä pois ja katseli ympärilleen. " Mihin tämä jätetään? Vai pysyykö se tässä jos se jätetään vain tähän?" Clara piti hennosti ohjaksista ja pyöritteli päätään. Clara lopetti vihdoin pään puörittelyn ja katsoi miestä, ja nosti kulmiaan edelleen kysyen neuvoa. sitten Clara otti pari askelta taaksepäin hiljaa, kun huomasi miten lähellä tämä oli miestä. Claralle tuli mieleen se miten he olivat tutustuneet, oikeastaan Claraa ärsytti ja ujostutti enimmäkseen. Tyttö laski katseensa jalkoihin jotka olivat märät ja uponneet sammaleeseen aikasemmin. Nyt he kuitenkin seisoivat 'hiekalla' joka täytti koko talon edustan. Pari hörähdystä kuului 'tallista' joka oli siis shadow. se oli varmaan kuullut että toinen hevonen oli tullut pihaan.
Demintty
 

ViestiKirjoittaja Templer » 30 Syys 2011, 13:54

Frederic

"Sen voi jättää siihen, jos vain nostat ohjat ylös." Fred sanoi hymyillen lempeästi, naisen läheisyys oli omalla tavallaan ihanaa, mutta kun nainen selvästi otti pariaseklta taaksepäin, kaikki se ihanuus hävisi.
"Pysy lähettyvillä." Fred sanoi hevoselle painostaen kumpaakin sanaa. Sitten hän kääntyi takaisin naisen puoleen.
"Mennäänkö sisälle vai?" Fred aloitti säkenöivästi hymyillen. Hän lähti jo kulkemaan kohti ulko-ovea, vaikkei ollut edes varma, halusiko nainen olla hänen kanssaan. Kun Fred oli ulko-oven kohdalla, hän äkisti kääntyikin ja katsoi naista silmiin.
"Inhoatko minua?" Fred kysyi vakavana. "Haluatko olla kanssani?"
Templer
 

ViestiKirjoittaja Demintty » 01 Loka 2011, 15:15

Clarina

Tyttö hymyilen nosti ohjat ylös ja taputti sitten hevosen kaulaa. Clara ei kerennyt edes vastata miehen kysymykseen kun tämä oli jo ovella odottamassa. Clarakin käveli ovelle ja avasi sen. " Miksi inhoaisin? Tai no.. Voisin hyvin inhotakkin sen perusteella mitä tapahtui, mutta olen joskus lyhytvihainen ja sinulla kävi nyt tuuri." Nainen naurahti ja piti ovea auki miehelle. " Sitä paitsi, et ole sen kummempi mies. Inhoatko sinä sitten minua kun olet noin hermostunut, että kysyt outoja kysymyksiäsi?" nainen virnuili vähän ja sulki oven. Sitten Clara katsoi takkaa jossa paloi vielä hiillokset, jotka olivat jääneet siihen kun he lähtivät. Clara käveli puitten luokse ja sytytti niitä jotta tulisi lämpimämpi. Polvillaan ollesaan Clara huomasi pyyhkeen mikä oli tytön päällä. " Vaihdan hameen päälleni. Sano jos tarvitset syötävää tai juotavaa niin annan." Nainen sanoi ja nousi tulen sytyttyä. Clarina lähti kaapille päin ja otti sieltä pitkän hameen joka oli sininen. Tyttö nosti sen silmien tasolleen ja tarkasteli sitä, se oli hyvä. Sitten Clara laittoi hameen pyyhkeen päälle ja poisti pyyhkeen hameen alta. Sitten tyttö muisti että heidän piti tehdä koruja. No se oli vain hämäys jotta mies tulisi naisen talolle. Se oli toiminut vaikka kuulostikin oudolta. Clara käveli ruokakaapille ja avasi sen. " Halatko vaikka leipää? Tai kuivalihaa? " nainen huusi katsellen kaapille joka oli ylhäällä. Sitten hän poimi leipää ja kuivalihaa kaapista ja kääntyi miestä kohden nostaen sekä ruokia ja kulmiaan kysyäkseen.
Demintty
 

EdellinenSeuraava

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron