Enkelit ja demonit, puolikkaita kummatkin.

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

Enkelit ja demonit, puolikkaita kummatkin.

ViestiKirjoittaja Kitty » 12 Marras 2011, 00:23

Chepi

Nuori enkelin puolikas oli lähtenyt liikkeelle tavattoman myöhään illalla, mutta eipä hänen liikkumisiaan ollut kukaan vahtimassa. Chepin varovat askeleet kulkivat aina hämäräkujien läpi, kohti metsän reunoja. Tyttö oli odottanut kuumeisesti että pimeä laskisi ja tuo voisi mennä jälleen harjoittelemaan lentämis taitojaan, valitettavasti Frederico ei ollut tälläkertaa turvaamassa selustaa, vaan pudotessa oli selvittävä itse. Mutta ideahan oli pysytellä ilmassa, joten nuorukainen ei nähnyt tässä mitään ongelmaa. Piakkoin aavemaiset rauniot jäivät jälkeen ja edessä oli pelottava ja synkkä metsä. Chepi koitti kuitenkin pitää mielessään sen että tänään hän kulkisi taivaalla tähtien lomassa, ja eihän metsässä muutenkaan olisi näin myöhään muita kuin eläimiä. Vielä ennen metsään astumista laski Chepi takkinsa matalalle oksalle ja siivet venyivät kauaksi sivuille, kaupungissa ei voinut siipiä edes verrytellä, vaan niitä täytyi visusti piilotella pitkän takin alla.

Hetken aikaa Chepi heilutteli ja tunnusteli siipiään, kunnes tuo ampaisi juoksuun hakien ilmaa siipiensä alle. Ei aikaakaan kun nuorukainen sai itsensä pimeästä metsästä ylä ilmoihin, kuu valaisi taivaan ja puiden latvat ja tähdet tuikkivat kirkkaassa yössä lumoavasti, valitettavasti se tässä juuri oli ongelmana, hetken liian pitkään maisemia ihailtuaan, herpaantui Chepin keskittyminen lentoon ja matka kohti maata alkoi. Säikähdyksissään pääsi nuorukaiselta hätääntynyt kiljaisu, ja loput äänistä hoiti luonto. Muutamalla liikkeellä Chepi sai pehmennettyä putoamistaan, muttei pysäytettyä sitä, oksat rasahtelivat puusta jonka päälle neito putosi, ja kova pauke kuului varmasti kilometrien päähän. Lopulta tyttö rysähti maahan suoraan selällensä, ja siivet tärähtivät niin ilkeästi että niistä lähti hetkeksi tunto, ja kun tunto palasi siipiä alkoi kihelmöidä. Chepi huohotti selällään maatessa koittaen saada keuhkoista paennutta ilmaa takaisin, kipu säteili ympäri kehoa ja olo oli kamala. Chepi kuitenkin ajatteli ettei kukaan tule tähän aikaan metsään ihmettelemään oksien katkeilua, joten maasta nousemisen suhteen ei ollut kiirettä.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja syaniidikissa » 12 Marras 2011, 00:49

Illidan oli hetki sitten jättänyt päiväisen kerjäläisroolinsa, heittänyt mustan suuren viittaansa kaupungin tavanomaiseen piiloon josta mies tulisi sen taas noutamaan aamun koittaessa. Oli aina suuri virkistys heittää musta viitta pois ja juosta sekä kiipeillä vapaasti missä milloinkin. Eipä Illidanilla ollut edes kotia. Välillä muistot äidistä ja kodista saivat sarvipään uneksimaan kodista, jostain suojaisesta paikasta johon voisi aina mennä. No, palkkamurhaajan ja -varkaan ammatissa ei muutenkaan olisi viisasta asettua aloilleen. Ehkä hyvä niin.

Kaupungissa kaikki näytti olevan rauhaisaa eikä palvelunpyytäjiä näkynyt. Niinpä mies oli hyppinyt katoilta katoille saavuttaen vihdoin metsän läheisyyden. Edessään olevia puita tuijottaen puolidemoni näki pian kuitenkin jotain paljon mielenkiintoisampaa; metsän yllä lenteli jokin suurehko otus mikä ei voinut olla lintu. Lentelevä olento sai täysin Illidanin huomion miehen pähkäillessä mikä hemmetti se oikein oli. Yllättäen kuitenkin lentävä otus lähti mahdottomalla vauhdilla kohti metsän toista reunamaa. Sarvipää ei sekuntiakaan pähkäillyt vaan ampaisi oitis kuin tuli hänään alla vauhtiin; Illidan kiipesi lähimmän puun latvaan ja lähti puusta puuhun hyppelemään kuin mikäkin orava. Puilla hyppiminen oli taitolaji - oli arvioitava sekunissa mikä oksista oli se kestävin. Olipa pari kertaa Illidan jopa hypännyt hennolle oksalle ja sen myötä rysähtänyt maahan. Nyt kuitenkin puolidemoni eteni huimaavaa vauhtia puusta puuhun hyppelemällä, kohti metsän reumaa jonne päin lentävä otus oli äsken tippunut. Menosuunnasta kuului hälyttävää ryskettä, kuin jokin lintua isompi olisi tullut vauhdilla oksien läpi. Vihdoin Illidan saavutti metsän reunaman ja jäi puun latvaan tähyilemään missä päin näkyisi jotain eriskummallista lentämiseen liittyvää. Kauaa ei tähyillä tarvinnut kun mies huomasi jo pienen matkan päässä pirstoutuneet puunoksat ja jonkun makaavan maassa. Sarvipää hypähti puusta alas ja juoksi olennon luokse.

Vasta lähelle tultuaan mies huomasi olennon olevan ihmisen kaltainen, mutta tuon selässä oli siivet. Oliko kyseessä siis jonkinlainen enkeli? Ihme kyllä Illidan ei nyt jäänyt ihmettelemään mistä oli kysymys vaan kuin automaattisesti joku käski tuon päässä auttamaan. Ehkä alitajuntaisesti mies tajusi kuinka paljon tuo oli palkkamurhaajana riistänyt henkiä ja nyt tunsi velvollisuuden tehdä jotain hyvää; auttaa loukkaantunutta. Enempää ajattelematta Illidan syöksyi polvi-istuntaan loukkaantuneen viereen, yrittäen mahdollisimman hellästi nostaa tuon ylävartaloa pystyyn että siivetkin saisivat hengitystilaa. "Kävikö pahasti?", Illidan sanoi sympaattisella äänellä ja huolestunut katse valelsi tytössä kuin etsien vuotavia haavoja tai jotain pahempaa.

[ Oli pakko vielä vastata kun inspasi niin eikä väsyttänyt enää niin paljon... :D ]
syaniidikissa
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 12 Marras 2011, 11:38

Chepi

Päässä humisi ja tuntui että katseen keskittäminen oli vaikeaa, vähän väliä nuorukaisen silmät puristuivat kiinni ja aukesivat jälleen, mutta mikään ei muuttunut, tälli oli saanut pään pyörälle eikä näkökenttä ollut nyt kirkkaimmillan. Päässä kuului vain epämääräinen humina, niinkuin korvien väliin olisi ilmestynyt pienoinen pyörremyrsky. Kauaa ei Chepi kuitenkaan kerrennyt ihmetellä rauhassa sitä miten hän onnistuikin putoamaan korkeuksista, kun joku jo nosti häntä ylös, toisen sanat menivät täysin ohi kun siivet vetäytyivät refleximäisesti piiloon seläntaakse ja tyttö koitti ottaa etäisyyttä tuohon vierelleen syöksyneeseen hahmoon.

Adrenailiini paukku oli melkoinen ja sydän tuntui pysähtyneen ennenkuin se alkoi jyskyttää kuin viimeistä päivää. Etäisyyttä ottaessaan Chepi kuitenkin onnistui jättämään siipensä kämmenensä alle jolloin tuo kolahti jälleen kylmää maata vasten selällensä. Sydän tykytti säikähdyksen takia niin nopeaa vauhtia ettei meinannut edes omia ajatuksiaan kuulla. Chepi koitti ajatella mielessään ettei jokaista vastaantulijaa tarvitsisi pelätä, eivät sirkuslaiset enään hänen perässään juosseet, mutta muutaman viikon takaiset tapahtumat puskivat aina silloin tällöin mieleen, eikä hän tahtoisi koskaan enään nähdä yhtäkään ihmistä sirkuksestaan. Happea haukkoen koitti nuorukainen keksiä sanoja jotka tähän tilanteeseen kelpaisivat, muttei tuo mitään kovinkaan kaunopuheista keksinyt, hätäisen lausahduksen vain. "Ethän kerro kellekkään ?" Chepi henkäisi saaden nyt vihdoin näkökenttäänsä tarkemmaksi, sekä huminan vaimenemaan.
Se ei kuitenkaan lopettanut kipua, huomenna oltaisiin mustelmilla. Muutama naarmukin oli paljaissa käsivarsissa, sekä rintakehässä, ja selässä, muut jäljet jäisivätkin sitten vaatteiden alle piiloon.

//Hahhah =D Mä arvasin että vastaat vielä saman päivän sisällä <3 noin sitä pitää ;D //
Kitty
 

ViestiKirjoittaja syaniidikissa » 12 Marras 2011, 12:31

Ennen kuin Illidan kerkesi sanomaan tai tekemään mitään enempää pelästyi sulkasiipi melko kunnolla. Illidan ei voinut muuta kuin katsoa hämmästyneenä peruuttavaa, ilmeisestikin pakenemista yrittävää tyttöä. Sarvipää kohottui hieman asennostaa, vain asteen verran ja katsoi samalla kuinka enkelinsiipi kolahti taas selälleen. Sarvipään olisi tehnyt mieli rauhoitella tyttöä muttei oikein osannut tuossa tilassa kun toinen näytti olevan hätää kärsimässä. Mitä tuo pelkäsi? Ei tytössä itsessään ainakaan ollut mitään salaamisen arvoista, ainakaan Illidanin mielestä. Ehkäpä siipiselkä kammosi Illidanin karua ulkonäköä, sarvet herättivät aina kaikissa negatiivisia tunteita ja eipä asiaa paljon auttanut kangasnaamio joka peitti suurimman osan miehen kasvoista. Puhumattakaan vasemman käden yläosassa olevien nahkaremmin välissä olevasta tikarista tai housujen takaosan lenkeissä roikkuvat uhkaavan näköiset kiipeilykoukut joita voisi käyttää myös aseena taisteluissa.

Lopulta siipiselkä näytti lopettavan pakenemisensa ja kysyi jotain yllättävää, pyysi ettei Illidan kertoisi tytöstä kenellekään. Illidanin suupielille nousi pieni hymy jonka saattoi juuri ja juuri aistia kangasnaamiosta. "En toki, josset sinä vain kerro kenellekään mitään minusta... et tahdo kuula mitä teen työkseni, mutta voit jo arvata tästä kangasnaamiosta...", Illidan virkkoi rennosti, melko lämpimään sävyyn. Illidan oli lähiaikoina huomannut itsestään jotain aivan uutta ja jännittävää; ennen tuo ei käyttäytynyt mitään tai ketään kohtaan mitenkään lämpimästi. Lähiaikoina miehen käyttäytyminen oli muuttunut kuin itsestään ja sarvipää tajusi olevansa edes hieman onnellisempi kun pystyi olemaan lämpimämpi tietyille vastaantulijoille - tosin se oli riskialtista, yksikin väärä henkilö niin Illidanin ulkonkö ja teot olisi käräytetty, yhdistetty Rääkkiin ja kuolemantuomi voisi odottaa. Olihan sinitukka murhannut satoja jossei tuhansia.

Illidan katseli mielenkiintoisena tytön siipiä. "Oletko... jonkinsortin enkeli?", Illidan kyseli toiveikkaana ja tuon silmästä huomasi ihannoivan pilkkeen. Sarvipää ihannoitsi ihmisiä ja enkeleitä, kaikkea normaaliin tai hyvyyteen liittyvää. Olisipa Illidan täysverinen ihminen, tuo olisi silloin niin onnellinen. Missäköhän Illidan olisi täysverisenä ihmisen nyt? Ehkäpä lääkärinä tai muussta arvostetussa ammatissa. Illidan istuskeli paikallaan, puolienkelin äsken peruuttaman välimatkan päässä ja päätti istua siinä ja antaa toisen hengähtää.


[ Ropettajan sielulle ei voi mitään! ;D ]
syaniidikissa
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 12 Marras 2011, 12:55

Chepi

Tyttö kohottautui nyt maasta nostaen kuitenkin kätensä hetkeksi päätä pitelemään. Mies lupasi ettei kerro kellekkään, mutta sopimuksen olisi oltava kaksipuolinen. Nuorukainen huokaisi helpotuksesta laskien sitten kätensä syliin lepäämään. Kiinnostunut katse nousi nyt mieheen joka oli paikalle tullut, ja vasta nyt neito huomasi tuolla olevan sarvet, oliko herra demoni, vai vain puolikas sellainen ? Hetken ajan pelko käväisi jälleen nuoren mielessä, eivätkö demonit olleet pahoja luonnostaan ? Chepi katsoi toista hetken aikaa, miettin sitten sitä että olihan tuo mies hänelle ystävällinen, joten miksi hän ei olisi ystävällinen toiselle ? Mies kerkesi udella jo oliko neito jonkinsortin enkeli, niin olihan Chepillä mustat enkelin siivet, mutteivät ne hänestä täysin enkeliä tehneet.

"Äitini oli langennut enkeli, itse olen siis vain puolet siitä mitä hän oli." Chepi vastasi levittäen samalla siipensä sivuille. Hieman arkaillen tuo neito uskaltautui sitten puolestaan kysymään miehen alkuperää. "Oletko sinä demoni ?" Chepi kysyi koittaen olla kohtelias. Mieleen kuitenkin puskivat ajatukset siitä mitä mieltä Frederico olisi jos saisi tietää Chepin olleen demonin kanssa juttusilla, toisaalta enkeli saattaisi suivaantua, mutta kenties Frederico olisi vain huolissaan, jos tuo saisi edes tietää... Muutenkin toisen demonimainen ulkonäkö sai enkelinpuolikkaan hämilleen, pitäisikö tuolle miehelle olla ilkeä ja vieroksuva, vai ystävällinen siinä missä muillekkin ?


// Indeed =D//
Kitty
 

ViestiKirjoittaja syaniidikissa » 12 Marras 2011, 13:30

Illidan kuunteli tarkoin mitä sulkasiipi kertoi juuristaan ja roduistaan. Tytön äiti oli siis ollut langennut enkeli. Illidanille enkeli silti, mies jopa tajusi kadehtivansa toista pienesti. Voi kunpa Illidankin olisi jotain tuollaista!

Sitten sen iänikuinen kysymys murskasi päälle joka aina Illidanille esitettiin. Kysymys koski demonisuutta mikä herätti sarvipäässä aina ilkeitä negatiivisia tunteita jotka kuristivat tuota sisältäpäin. Miehen ilme muuttui kangasnaamion alla joksikin vakavan, hämmentyneen ja surullisen välimaastoksi. Onneksi vain yksi selkeitä kasvonpiirteitä antava osa oli vasen silmä, vaikkakin naamion takaa pystyi erottamaan ilmeiden pääpiirteet. "Kyllä... mutta vain puoliksi. Äitini oli ihminen.", Illidan kertoi melko rauhalliseen sävyyn, ja taas huomasi yhden tosiseikan; tuo ei koskaan sanonut ääneen sanaa "demoni" kun oli kyse tuosta itsestä. Sana isä oli myös tuolle melko vieras eikä kuulunut yleensä tuon sanavarastoon. Demonit ja isät, kirotkoon ne kaikki.

Illidan oli sievoisen hetken hiljaa, mistä saattoi huomata tuon itseinhon demonisuuteen liittyen. Pian mies kuitenkin kuin havahtui surullisesta horroksestaan ja suoristi selkäänsä istuma-asennossaan. Tuo nousi hitaasti ylös ja käveli rauhallisesti tytön luokse, mahdollisimman rauhallisesti ettei toinen nyt säikähtäisi sarvipäätä tietäessään myös tuon puolidemonisuudesta. Mies yritti ottaa enkelinsiivestä hellästi kiinni ja nostaa tuo varovaisesti ylös. "Ole varovainen ensi kerralla. Olit kuitenkin viisas kun lennät näin yöaikaan. Ihmiset eivät varmasti katsoisi muuten hyvällä.", Illidan virkkoi ja hymyili miedosti. "Minäkin välttelen yöllä ihmisiä, vaikka ihmiset ovat minulle tärkein ja läheisin rotu kaikista. Vanhemmanpuoleiset ihmisnaiset muistuttavat minua aina äidistäni.", mies puhui ja tuon äänensävystä huomasi lämmön puhuessaan äidistään. Äiti oli ainut henkilö koko maailmassa joka joskus oli rakastanut Illidania ja välittänyt tuosta. Se merkitsi miehelle enemmän kuin mitään. Olisipa äiti vielä elossa...
syaniidikissa
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 12 Marras 2011, 13:52

Chepi

Mies oli vain puoliksi demoni, niinkuin neitokin oli vain puoliksi enkeli. Toinen vaikutti myös olevan harmissaan esitetystä kysymyksestä, ja Chepi tunsi mielipahaa esitetystä kysymyksestä. Chepiä häiritsi toisen maski joka peitti tuon kasvot, näin ei voisi tulkita juurikaan tuon ilmeitä, mutta onneksi kehonkieli kertoi jotain. Mies vaikutti miltei häpeävän itseään, mikä oli sinänsä outoa, neito oli aina olettanut että demonit ja puolikkaat sellaiset kantaisivat itseään ylpeydellä ilman minkäänlaista katumusta saati syntisyyden tunnetta.
Mies kuitenkin havahtui pian hiljaisuudesta nousten sitten seisomaan. Varovasti tuo lähestyi maassa istuvaa tyttöä, luultavasti peläten taas säikäyttävänsä toisen. Vaikka mies elehti rauhallisesti ja vaikutti ystävälliseltä ei Chepi voinut olla tuntematta pientä tykyttävää pelon tunnetta sisällään.

Sarvipäinen kuitenkin tarttui neitoon aikeissa auttaa tuo maasta ylös, nätisti Chepi otti toisesta tukea nousten sitten tuon avustuksella tolpilleen. "Varon toki, en vain oikein osaa vielä lentää." Chepi vastasi miehen varoituksiin, ja kehuihin. Sitten toinen kertoi itsekkin välttelevänsä ihmisiä öisin, vaikkakin nuo olivat hänelle läheisin rotu kaikista, kertoi mies myös senkin että vanhemmat naiset toivat mieleen äidin. Chepi huomasi toisen äänessä olevan lämmön tuon mainitessa äitinsä, kenties tuo ikävöi äitiään siinä missä Chepi kaipasi isäänsä jota tuskin edes tunsi.
"kiitos." Chepi kiitti kohteliaasti toisen huomaavaisuudesta häntä kohtaan. "Minä olen muuten Chepi, mukava tutustua." Tyttö sanoi niiaten pienesti, joka tosin kirpaisi hieman mutta ei sille nyt vaan voinut mitään.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja syaniidikissa » 13 Marras 2011, 15:58

Enkelinsiipi esittäytyi pian Chepiksi ja niiasi pienesti. Illidanin oli pakko myöntää ettei mies itse ollut täysin perillä nykyajan käyttäytymistavoista - sarvipää ei käyttänyt sanoja "neiti", "rouva", tai "herra", eikä sitemmin myöskään liiemmin kumarrellut. Tietysti halutessaan tuo osasi, muttei siitä vain ollut tullut tapaa. Sepä vasta erikoista olisikin jos näin syrjäytynyt palkkamurhaaja osaisi nykyajan kohteliaisuustapoja.

"Rääkki", Illidan esittäytyi lyhyen ytimekkäästi ja jopa kumarsi hieman, kuin vastaten tytön pieneen niiaukseen. Kohta miehen suupielille kuitenkin nousi pienesti huvittunut hymy ja tuo jatkoi puhetta heti esittäydyttyään; "Jos olet kuullut Rääkistä haluan vain sanoa etten oikeasti ole mikään tunteeton tappaja... osaan minäkin olla inhimillinen. Jos taas et ole kuullut Rääkistä, hyvä niin." Ihme kyllä, Illidan uskalsi puhua enkelinsiivelle henkilökohtaisiakian asioita ammatistaan jotka voisivat koitua miehen kohtaloksi. Illidan kuitenkin oli vain varma ettei tyttö kertoisi Illidanista eteenpäin - niin ei myöskään sarvipää kertoisi enkelinsiivestä. Vaihtokauppa, reilu peli. Eikä tyttö näyttänyt valehtelijalta, äsken kun tuo oli ollut vielä ihan kauhuissaan siitä että sinitukka olisi kertonut tilanteesta ihmisille.

Illidan tajusi että tuon katse hakeutui tytön siiville. Miestä mietitytti millaista oli elää siipien kanssa. Olikohan se samanlainen taakka tytölle kuin sarvet Illidanille? Miten ihmiset suhtautuivat siipiin? Mies ei viitsinyt kysyä, ainakaan suoraan sillä jos siivet olisivatkin toiselle arka paikka kuten sarvet palkkamurhaajalle. "Asutko siis ihmisten keskuudessa?", Illidan kysäisi yllättäen ja toivoi kuulevansa jotain siivistä. Tosin ei se Illidanin asia ollut, joten jos tyttö ei puhuisi niistä niin eipä mies asiaa kaivaisi esiin. Mies katseli siipiä kuin olisi nähnyt jumalan - Illidan jopa pystyi kuvittelemaan millaista olisi olla enkeli, edes langennut tai puoliverinen sellainen...
syaniidikissa
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 13 Marras 2011, 19:25

Chepi

Tyttö säpsähti pienesti toinen esiintyessä Rääkki nimellä, se kuulosti jotenkin hieman pahaenteiseltä. Mies myös kertoi lisää asioita jotka saivat niskakarvat pystyyn, ei mies kuulema oikeasti ollut kylmäverinen tappaja, ja jos tuota ei ollut ennen kuullut niin olisi vain parempi. Chepi mietti jo hetken oliko sittenkään ollut kovinkaan fiksua jäädä juttusille tämän miehen kanssa.

Chepi huomasi miehen katseen harhailevan siivissä, no toisaalta ei se ollut mitenkään uutta, sirkusfriikkinä sai totutella siihen että ihmiset toljottivat jatkuvasti siipiä ja osa koitti jopa repiä niitä. Yllättäen mies kysäisikin asuiko neito ihmisten keskuudessa. No tavallaan jos ympäärinsä vaeltaminen laskettaisiin asumiseksi. "Asun kyllä, se vain on hieman vaivalloista näiden siipien kanssa..." Chepi vastasi heilauttaen siipiään jälleen, saaden aikaan pienen tuulenvireen. "Talvella ja kylmillä säillä on helpompaa kun olisi muutenkin takki päällä, mutta kesällä se on lähinnä tuskaista hikoilua... En sitten sanonut tätä, mutta haluaisin tavallaan löytää haltioiden valtakuntaan ja asua siellä, uskoakseni heistä enkelin puolikas, tai jonkin sortin muut friikit eivät ole mitenkään oudoksuttava asia. " Chepi selosti huomaten nyt hölöttävänsä vain itsestään. "Anteeksi, puhun liikaa.." Tuo sanoi hieman nolostuneena, ihmisten joukossa kun oli vain harvoja joille voisi puhua, ja kun puhuminen taas oli rauhoittavaa ja terapeuttista.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja syaniidikissa » 13 Marras 2011, 20:27

Chepi kertoi asuvansa ihmisten keskuudessa, tosin siivistä oli haittaa. Illidan toki ymmärsi ettei siipien kanssa ollut helppo elää ihmisten keskuudessa, mutta puolidemoni olisi mielellään vaihtanut demoniset piirteensä siipiin. Siipiä oli varmasti yksi tuska piilotella, mutta se oli sentään mahdollista; sarvipää ei pystynyt piilottelemaan sarviansa ja hiustensa sekä silmiensä väriä. Haltiat kuulemma olivat vapaamielisempiä, se oli miehelle uusi asia. Vaikka haltiat hyväksyisivät Illidanin, ei tuo haluaisi niiden puolelle mennä. Ihmiset olivat kuitenkin miehen sydämmessä.

"Et sinä puhu liikaa, puhuminen on vain ja ainoastaan hyvästä.", Illidan sanoi hymyillen ja vilkaisi veilä toisen siipiä. "Siipesi ovat kauniit, pidä niistä hyvää huolta. Ihmiset vain pelkäävät kaikkea poikkeavaa ja ihmeellistä.", Illidan virkkoi hymyillen.
syaniidikissa
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 13 Marras 2011, 21:01

Chepi

Onneksi Rääkiksi esiintynyttä miestä ei haitannut tytön puheliaisuus, tuo myös kertoi siipien olevan kauniit joka sai Chepin jälleen mietteliääksi, harva kehui hänen siipiään, korkeintaan koittivat repiä sulkia irti todisteeksi langenneesta enkelistä, tai miksi ikinä tyttöä luulivatkaan. "Usko tai älä, mutta siipiäni olen joutunut jo moneen otteeseen puolustamaan henkeen ja vereen, varsinkin sirkus aikoina niistä sai pitää huolta kuin pienestä lapsesta, kaikki tahtoivat osansa enkelin höyhenistä." Chepi vastasi kohottaen katseensa taivaalle, hengitys höyrysi, se kertoi jo kylmenevästä säästä, pikkuhiljaa alkoi Chepillekkin tulla vilu kun oli näin yht äkkiä paikoillaan... Takin voisi kait hakea ja suunnata sitten kotia kohden.
Toisaalta voisi metsäänkin jäädä jos alkaisi tekemään jotain muuta kuin paikallaan seisomista.
"Haittaako jos ruvettaisiin vaikka kävelemään ? Alkaa tulla vähän kylmä kun paikallaan nyhjöttää ?" Chepi kysäisi aikeenaan tutustua tuohon demoninpuolikkaaseen paremmin.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja syaniidikissa » 13 Marras 2011, 22:38

Enkelinsiipi kertoi enemmän siivistään ja mainitsi jopa sirkusmenneisyyden mikä kuulosti Illidanin korvaan suorastaan hirveältä. Olisi suorastaan järkyttävää olla ihmisten viihdykkeenä, ikäänkuin kahlittuna henkisesti jos ei ihan fyysisesti. "Hirveää. Mutta onneksi olet nyt vapaa sellaisesta."

Kohta tyttö ehdotti että kaksikko kävelisi hieman, alkoihan tulla jo kylmä. Tosin Illidan ei tuntenut kovin kylmää, sillä demoniverensä takia tuota palelsi hyvin harvoin. "Kävellään toki.", mies vastai ystävällisesti hymyillen ja alkoi ottaa pieniä askelia eteenpäin, odottaen että enkelinsiipi tekisi samoin.

Illidan käveli normaalia tahtia eteenpäin ja katseli metsää joka oli kieltämättä hyvin kaunis alue. "Onko sinulla oma koti ihmisten kaupungissa? Minulla on viimeksi ollut koti kun olin vielä lapsi, kun asuin äidin kanssa.", Illidan virkkoi ja vaikutti onnelliselta mainitessaan äitinsä.
syaniidikissa
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 13 Marras 2011, 23:26

Chepi

"Se ei ollut mitään muuta kuin hirveää, eräs ystävällinen mies vapautti minut onnekseni. " Chepi lisäsi vielä toiselle tuon toteamukseen siitä kuinka hyvä oli että siivekäs oli nyt vapaalla. Mies suostui liikkeelle lähtöön alkaen ottamaan pieniä kävely askelia, ja pian kaksikko kipittelikin normaaliin vauhtiin pitkin metsää.

Piakkoin toinen utelikin neidon koti tilanteesta, kertoen myös että hänellä oli oma koti viimeksi äitinsä luona asuessa, joka muistutti tyttöä omasta äidistään. Siinä missä mies vaikutti onnelliselta äidistään puhuessaan, olisi Chepi ollut lähinnä surullinen mainitessaan oman lapsuutensa. "Ei oikeastaan, ei vielä, ajattelin udella majatalon pitäjiltä työtä josta saisin palkaksi katon pääni päälle, muuta jos se ei onnistu jatkan samaan malliin kuin nytkin, vaeltelemalla siellä sun täällä. " Chepi selosti muttei voinut olla ajattelematta sitä synkkää mailmaa joka oli ollut tuon lapsuuden kodissa, kaikki ne mielikuvat siitä kun äiti oli köyttänyt tuon siivet jottei niitä voisi liikutella, kaikki se huutaminen ja satuttaminen, se sai neidon näyttämään hyvinkin surulliselta, eikä tuo itse edes huomannut uppoutuneensa täysin lapsuuden traumoihin.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja syaniidikissa » 14 Marras 2011, 21:04

"Sehän on hyvä suunnitelma.", Illidan tokaisi tytön suunnitelmiin udella majatalosta töitä ja samalla yösijaa. Se oli todellakin järkevä idea Illidanin mielestä, tytöllä oli helppoa kun tuolla oli vain siivet piiloteltavana. Toista se olisi sarvipäällä. "Mulla on melko helppoa olla kodittomana, kiitos demonivereni en tarvitse unta. Osaan toki nukkua, mutta sitä olen tehnyt viimeksi... noh, monta vuotta sitten.", mies virkkoi ja hymyili huvittuneen oloisena. Illidanin mielestä nukkuminen oli jopa hieman pelottavaakin, siinä kun vajottiin niin tiedottomaan tilaan. Ei mies silti myöntänyt itselleen edes päänsä sisällä että demoniverestä oli jotain hyötyäkin.

Illidan kuljeskeli hetken eteenpäin puhumatta mitään, vain nauttien luonnon äänistä ja maisemista. Vaikkakin miehen ammatti oli melko rujo ja tuo viihtyi paremmin kaupungissa sen vaaroista huolimatta, osasi sarvipää silti arvostaa kaikkea kaunista. Mikä parempi esimerkki kauneudesta olisikaan kuin raikas, ihmisiltä koskematon metsä? Illidan vilkaisi pian siivekkääseen tyttöön ja huomasi että tuo oli mietteisään, ilmeisesti jossain ei-niin-positiivisissa mietteissä puolienkelin ilmeestä päätellen. "Onko kaikki hyvin?", mies kysäisi yllättäen kävelyn tohinassa vilkaisten enkelinsiipeen hieman huolestuneen näköisenä.
syaniidikissa
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 14 Marras 2011, 22:00

Chepi

Nuorukainen havahtui piakkoin ajatuksistaan toisen kysyessä oliko kaikki kunnossa. Chepi suorastaan hätkähti tajutessaan kuinka menneisyys viilsi vieläkin sisintä. Hetken aikaa Chepi joutui puntaroimaan mitä vastaisi, kertoakko nyyhky tarina menneestään, vai sanoakko vain jotain ? "Eh, ei, tai, hmh.... On kaikki ihan hyvin." Chepi sanoi pukkoillen vastauksensa kanssa laidasta laitaan. "M-muistin vain äidin..." Nuorukainen lisäsi vielä jatkaen sitten kaikessa hiljaisuudessa kävelyään. Tuskin toista kiinnostaisi hänen surkea menneisýytensä ja sen jättämät jäljet.
Piakkoin katse kohosi pimeästä metsästä synkeälle, mutta tähtiselle taivaalle. Hengitys höyrysi ilman yhä viiletessä ja hiljaisessa metsässä kaikuivat vain kaksikon askeleet. Ei ristin sielua missään lähimaastossakaan.
Kitty
 

Seuraava

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron