Ojasta allikkoon ((Crim))

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

Ojasta allikkoon ((Crim))

ViestiKirjoittaja Ylva » 05 Joulu 2011, 18:36

Albine

Kaksikon matka oli jatkunut majatalosta hyvin nukutun yön ja niukan aamiaisen jälkeen. Neitokainen oli kieltäytynyt nousemasta vanhan hevosen selkään, eihän noilla ollut mikään kiire minnekään ja olisi ollut suorastaan julmaa pakottaa vanha hevonen kantamaan noita molempia. Näin ainakin Albine esitti asian, joten kaksikko matkasi pääasiallisesti jalan. Matkanteko ei ollut nopeaa, mutta ei se ainakaan Albinea haitannut, vaikka ilmat olivatkin viileitä varsinkin öisin. Öiseen aikaan neitokainen kömpi nukkumaan jäähaltian viereen helpommin kuin majatalossa. Lähekkäin nukkuminen pitäisi molemmat lämpimänä, Albine oli selittänyt. Neitokainen ei ollut tottunut nukkumaan öiseen aikaan ulkona, mutta haltian rauhoittava seura sai tuon nukkumaan hyvin ja ottamaan tämän kaiken positiivisena seikkailuna. Surumielisyyttä tai murheellisuutta ei neitokaisessa näkynyt vaan oli puhelias ja hilpeä hereillä ollessaan. Ajan kuluksi kertoili haltialle ihmisten historiasta sen mitä muisti ja uteli mieheltä myös kaikenlaisia tarinoita ja kertomuksia, sekä puoliväkisin haltiakielisiä sanoja, joita opetteli innokkaasti.

Kolmas päivä oli jo pitkällä kun kaksikko löysi tiensä pieneen kylään, mikä sai Albinen innostumaan. Hän jaksoi höpöttää kylän lähestyessä sitä miten saisi nyt lankaa ja neulaa ja pääsisi paikkaamaan miehen vaatteet. Neito halusi kovasti tehdä jotain miehen puolesta kaiken sen tähden mitä tuo oli neidon hyväksi tehnyt ja vaikka se olisikin niin pieni asia kuin vaatteiden korjaaminen, niin oli sekin sentään jotain. Naisen innostuneisuus laski huomattavasti kun kaksikko pääsi itse kylään. Kylä oli tosiaan pieni, se vaikutti juuri sellaiselta missä kaikki tunsivat kaikki ja tiesivät toistensa asiat. Rakennuksia ei ollut monia eivätkä ne olleet kovinkaan kummoisen näköisiä. Suurin rakennus oli kylän keskustassa oleva kirkko, johon oli varmasti myös käytetty eniten rahaa. Vastaanotto kyläläisiltä ei nyt varsinaisesti ollut vihamielinen, mutta hyvin kylmä. Kaksikkoa tuijotettiin hyvin epämääräisesti ja varsinkin Delthosta hienoine vaatteineen ja suippoine korvineen. Tämä seikka sai Albinen hermostuneeksi ja alkoi miettiä oliko tämä sittenkään hyvä idea tulla koko kylään. "Meidän ei varmaan kannata viipyä kauaa", neito totesi ääneen, mutta lähes kuiskaten aivan kuin kovempi ääni olisi ollut luvatonta tässä synkähkössä kylässä. Niin sanottuja elämän ääniä ei kuulunut mistään, edes lapset eivät hihkuneet. Se seikka tuntui karmivan neitokaista eniten.

Kaksikko saapui lyhyen kävelyn jälkeen jonkinlaiselle torille, jossa oli vain muutama koju ja niiden myyjät näyttivät lähinnä kinastelevan keskenään ja siinä ohella aina välillä palvelijat asiakkaitaan. Albine oli pysähtynyt katsomaan tätä kaikkea ja neidosta alkoi yhä enemmän tuntumaan siltä, että tämä oli harvinaisen huono idea. "Sivistyksen näkeminen ei tunnu yhtäkkiä enää niin hohdokkaalta", neito hymähti ääneen vieressään olevalle haltialle.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 14 Joulu 2011, 21:55

Delathos
Viimeiset päivät olivat olleet kuuraparralle varmaan tuon lyhyen elämän parhaat. Ja ne päivät hän oli saanut viettää positiivisin mielin Albinen kanssa, neidon johon oli aiemmin tutustunut, auttanut jo kerran pulasta ja nyt luvannut etsivänsä tuolle uuden kodin jossa tuo voisi aloittaa elämänsä kokonaan uusilta raiteilta. Delathos ei tätä pistänyt ollenkaan pahakseen, varsinkaan, kun henkilö joka hänelle seuraa piti, jaksoi valaista häntä niissä lukemattomissa asioissa joita hän ei vielä tiennyt. Ennenkaikkea jaksoi hymyillä hänelle suloista hymyään päivästä toiseen ja viettää yönsä tuon pakkasherran lämpimässä sylissä. Mitä parempaa vanha jääräpää saattaisi itselleen enää toivoa?

Kolme päivää oli matkaa jo taitettu, kun viimein saavuttiin pieneen kyläpahaseen, jossa - eivät niin innokkaat - katseet toivottivat oudon parivaljakon tervetulleeksi. Erityisesti Delathos onnistui jälleen keräämään puoleensa vieroksuvia katseita, mikä sai haltian pysyttelemään jatkuvasti varuillaan, joka näkyi jatkuvana vilkuiluna ympärille ja pitelemisenä kättään miekkansa kahvalla. Eihän sitä koskaan tiennyt mitä vieraat ihmiset suippokorvalle tahtoivat tehdä, etenkään jos sellainen ei heidän kyläänsä ollut tervetullut. Kuuraparta antoi katseensa kiertää pikaisesti ympärillään, kunnes katsahti lopulta Albinea.
Olet varmaan oikeassa. En pidä tästä kylästä, Del tuumi vastaukseksi nuoren naisen sanoihin ja nielaisi epävarmuutensa kurkustaan alas.

Pienen kyläpahasen ilmapiiri ei ollut mistään mukavimmasta päästä. Ei tosiaankaan. Tervehdyksiä matkalaisille ei niinkään suotu, vain liian uteliaita katseita, jotka lähes komensivat poistumaan takaisin sinne mistä ikinä olikaan tultu. Maksavia asiakkaita nuo riitelevät kauppiaatkaan eivät kuitenkaan panneet pahakseen. Ainakaan toistaiseksi.
Ehkä voimme täydentään muonavaramme täällä. Ja hommata sinulle sen neulan ja langan, Del ehdotti ja yritti hymyillä seuralaiselleen kaikesta tästä ahdistuksesta huolimatta mikä hänen sisällään velloi.


//I DID IT! At last <3//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Ylva » 15 Joulu 2011, 13:41

Albine

Neito nyökkäsi haltialle vastaukseksi ja tunsi itsekin olonsa hermostuneeksi ja kireäksi kylässä vallitsevan ilmapiirin takia. Albine hivuttautui katselemaan kojujen tarjontaa ja pysähtyi yhden eteen, jossa näytti olevan kaikenlaista yleishyödyllistä krääsää. Kauppias katseli kaksikkoa kulmat kurtussa ja kädet ristissä rinnallaan. Albine loi kauppiaalle yhden hymyistään ja tiedusteli kohteliaasti olisiko miehellä ompelutarvikkeita myynnissä. Albine joutui hetken aikaa vakuuttelemaan, että noilla oli kyllä rahaa maksaa ostoksensa.

"Mitä sinun kaltaisesi neiti tekee tuon kanssa?" kysymys tuli jostain Albinen seläntakaa ja naisen olisi tehnyt mieli huokaista syvään ja sulkea silmänsä, mutta sen sijaan jatkoi kojun tutkimista noteeraamatta lausetta mitenkään. Neidon taakse oli ilmestynyt kolmen miehen poppoo, öykkärit eivät koskaan uskaltaneet aukoa yksinään päätään ja jokaisella oli ase vyöllään ja kolmikko vaikutti ikävä kyllä siltä, että nuo osasivat jopa käyttää aseitaan. Puhunut mies kurtisti kulmiaan ja nappasi kiinni Albinen olkapäästä kääntäen tuon ympäri. "Hei, etkö kuullut, kysyin sulta kysymyksen?" mies ärähti samalla kun neito karisti käden irti itsestään ja astui automaattisesti askeleen sivummalle päästäkseen pois miehen epämiellyttävästä kosketuksesta. Neito tuijotti nyt miestä kylmin silmin. "Ja minä jätin vastaamatta siihen, herra hyvä. En usko sen kuuluvan teille", Albine sanoi kylmästi ja havannoi nyt kolmikkoa paremmin joista kaksi oli kiilannut itsensä kuuraparran ja väärään suuntaan väistäneen Albinen väliin ja kolmikko piti selvästi Delthosta silmällä, vaikka joukon johtaja puhuikin Albinelle.

"Kyllä meillä on oikeus tietää ketä meidän kylässä hiippailee", mies totesi ja loi harvinaisen halveksivan katseen jäähaltian suuntaan. Albine puri huultaan, jotta ei olisi menettänyt malttiaan tämän miehen kanssa, joka selvästi vain haki tappelua. "Me olemme vain läpikulkumatkalla. Kai teille sentään raha kelpaa", neito totesi, joka sai kauppiaan reakoimaan tilanteeseen "toki kelpaa", mies ilmoitti, mutta kukaan ei näyttänyt oikein noteeraavan tuota enää miehen suureksi harmiksi, sillä ei ollut saanut kauppoja vielä tehtyä. Puhunut mies hymähti naiselle ja käänsi sitten huomionsa jäähaltiaan kiertäen tuon kerran ympäri hyvin ärsyttävällä tavalla tutkaillen samalla miehen olemusta. "Haltia, erilainen, mutta yhtä kaikki haltia. Lieneekö meillä olevan edes sama käsitys rahasta?" miehen sanoessa haltia, sylki sen suustaan kuin se olisi jotain äärettömän pahanmakuista.

//Saat vapaasti ohjailla noita miehiä, jonkinlainen tappelu pitää syntyä. Joko joku vetää Deliä turpaan näin aluksi tai toistepäin XD Saadaan Albine hermostumaan.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Joulu 2011, 15:19

Delathos

Kuuraparta seurasi Albinen perässä kuin henkivartija konsanaan, pitäen silmällä mahdollisia haittoja, joita neito ei osaisi ottaa huomioon tutkailultaan. Kojun omistajalla vaikutti olevan myynnissä kaikkea mahdollista, joten ehkä tuolta myös ompelutarvikkeita liikenisi, maksavia asiakkaitahan tässä vain oltiin. Asiakkaita tai ei, tuo kauppias tuntui aluksi olevan hyvin äreä ja katseli kulmansa kurtussa Deliä, joka vaaputti Albinen takana menemään kuin ankanpoika emonsa perässä. Naisen suoma hymy sai tuonkin miehen ilmeen kirkastumaan, mutta vain hetkeksi, sillä ilmeisesti kauppias oli pistänyt merkille kaksikon selkien takaa lähestyvän kolmikon ennen kuin haltia sitä oli tehnyt. Vasta kuullessaan näreiset sanat selkänsä takaa, joilla selvästi viitattiin itse pakkasherraan, kääntyikin pilkan kohde ympäri tutkailemaan itseään vain hieman lyhyempää mieskatrasta kulmiaan kurtistellen. Delathosin olisi tehnyt kovasti mieli sanoa jotain vastaukseksi miehille, mutta tyytyi kuitenkin vain tuijottamaan näitä aluksi nenänvarttaan pitkin, kunnes käänsi kolmikolle uudemman kerran selkänsä kuin kertoen, ettei häntä kiinnostanut ottaa yhteen riidanhaastajien kanssa.

Pisteen iin päälle iski se, kun yksi miehistä päätti kääntää Albinen ympäri ja puhutella tuota. Neito ei ollut mielissään moisesta, ei myöskään valkojouhi, jonka tuon ilmeestä saattoi päätellä. Haltia ei nähnyt kuitenkaan parhaaksi itse osallistua aluksi tähän, sillä oletettavasti tuo olisi onnistunut vain ajamaan tilannetta nopeammin huonompaan suuntaan. Kauaa kuuraparta ei kuitenkaan tuollaista käytöstä aikonut katsella, joten kolmikon oli parempi perääntyä kuin jäädä jäähaltian tielle kun tuo päättäisi käräyttää pinnansa.
Pian kuitenkin tuo suutaan kovasti aukonut tummatukkainen pölvästi uskalsi ryhtyä kiertämään haltiaa, kuin mikäkin susi joka odotti oikeaa hetkeä käydä saaliinsa kimppuun. Delathos nosti kätensä puuskaan rinnalleen ja katsoi hyvin alentavasti tuota nokkavaa kaksijalkaista, joka hänen katseensa alle pysähtyi miestä tuijottelemaan. Tiettyä uhkaavuutta alkoi ilmetä valkotukkaisen suippokorvan käytöksestä, eikä pinnan palaminen todellakaan ollut enää kaukana. Tätä puolta kuuraparta ei olisi itsestään tahtonut Albinelle näyttää, mutta tuo haltian päätä rassaava kolmikko ei jättänyt miehelle valinnanvaraa.

No mitä, veikö kissa kielen? mies kehtasi pulpauttaa suustaan, jolloin Del iski nyrkkinsä lujasti vasten suunsoittajan vatsaa, joka sai kohteen puhaltamaan ilmat keuhkoistaan pihalle. Iskua seurasi pieni jalanliike, joka kamppasi tuon ihmismiehen vasten maata. Kaksi muuta kyläläistä eivät jääneet selvästi odottamaan Delathosilta enempää, vaan vetäisivät miekkansa esiin ja suuntasivat ne kohti tuon tummahipiäisen haltian kaulaa, pysäyttäen tietenkin kuuraparran niille sijoilleen. Suuret teot niin vähäpätöisiltä olennoilta saivat pakkasherran kasvoille vääntymään häiritsevän virneen.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Ylva » 15 Joulu 2011, 19:40

Albine

Neito veti terävästi henkeä jäähaltian pinnan palettua. Ei, neito ei ollut nähnyt varsinaisesit tätä puolta miehestä, mutta jotenkin oli tiennyt sen olevan siellä ja tiesi yhtä hyvin ettei tästä seuraisi mitään hyvää. Albine ei oikeastaan tiennyt miksi edes teki niin, mutta otti muutaman ripeän askeleen miehiä kohden ja tarrasi kiinni yhden miekkakädestä. "Lopettakaa, nyt heti", neito vaati yllättävän tomerasti, mutta tuon sanat kaikuivat kuuroille korville ja mies yksinkertaisesti tuuppasi häiritsevän naisen pois kimpustaan mikä sai Albinen kaatumaan persauksilleen. Ei varsinaisesti loukannut itseään, mutta tämä alkoi nyt käydä oikeasti rasittavaksi. Saattoi olla hento ja mitätön, mutta ei tuota silti tarvinnut paiskoa kuin perunasäkkiä. Neito alkoi toden teolla ärsyyntyä tästä kolmikosta ja koko hemmetin kylästä, sillä kukaan ei tehnyt mitään puoleen jos toiseen, vaikka silminnäkijöitä oli vähintään kourallinen.

Neitokainen kömpi ylös kadulta samalla kun suunsoittaja oli saanut happensa taas kulkemaan ja yritti iskeä jäähaltiaa suoraan päin näköä. Kaiken järjen mukaan iskun olisi pitänyt osua perille, mutta se tömähtikin johonkin muutaman sentin päähän haltiasta, joka sai ilman väreilemään ja iskun kimpoamaan poispäin haltiasta ja miehen kiroamaan railakkaasti sillä olisi yhtä hyvin voinut hutaista täysillä tiiliseinääpäin. Jäähaltian yllättyneestä ilmeestä sai sen verran tietoa ettei mies itse ollut tehnyt mitään, joten ainakin Albinesta tuntui, että kaikki kääntyivät katsomaan häntä. Albine seisoi kadulla kädet sivuillaan mutta nyrkissä, suu tiukkana viivana ja selvästi näreissään. Huomion kuitenkin kiinnitti neidon silmät, jotka olisivat voineet jäädyttää jokaisen johon niiden katse osui. Albine ei ollut aivan varma mitä oli juuri tehnyt tai mitä saattaisi vielä tehdä, mutta eiväthän kyläläiset sitä tienneet.

"Noita!", suunsoittaja julisti ja käänsi nyt huomionsa neitoon vetäen oman aseensa esiin ja otti nopeat askeleet neitoa kohden. Albine otti askeleen taaksepäin ja nosti vaistomaisesti kätensä eteensä suojatakseen itseään. Sillä hetkellä tunsi tutun kuumuuden käsissään ja tiesi mitä olisi tulossa seuraavaksi. Neitokaisen kädet leimahtivat palamaan mikä sai hyökkääjän pysähtymään ja ennen kuin tuo ehti tehdä muuta olivat liekit hyökänneet miehen päälle, mikä sai tuolle muuta puuhaa kuin miekan kanssa huitomisen. Albine muisti pelottavan tunteen siitä, ettei saisi itseään lopettamaan ja sitten tuohon iskeytyi jonkinlainen paineaalto, muisti kaatuvansa, mutta ei koskaan osunut maahan kun tuon päässä pimeni.

Jostain väen keskeltä oli ilmestynyt paikalle ruskeaan kaapuun pukeutunut mies, joka oli iskenut jonkinlaisen tainnuttavan loitsun Albineen ja nyt teki saman jäähaltiaan.

Kun Albine palasi tolkkuhinsa naisella ei mennyt kauaa tajuta olevansa umpinaisessa sellissä.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 10 Tammi 2012, 18:24

Delathos

Pakkasherra työnsi kädellään toisen miehen miekanterän pois kaulansa läheisyydestä ja jäi tuijottamaan tuota kulmat kurtussa. Haltia tiesi tehneensä väärin ja tiesi myös sen, ettei häntä selvästikään aiottu enää toivottaa tervetulleeksi tähän pahaiseen kylään ja että mitä pikemmin hän Albinen kanssa kylästä pois pääsi, sen parempi.
Myös toinen miekka kuuraparran kaulalta väistyi, kun itse Albine tarrasi miekkaa pitelevän miehen käteen ja komensi toisia lopettamaan huonolla menestyksellä, sillä mies vain työnsi siniseen mekkoon sonnustautuneen neitokaisen nurin maahan. Teko sai Delathosin katsomaan seuralaistaan huolestunein silmin, mutta mieli rauhoittui, kun nainen kömpi maasta takaisin omille jaloilleen ja vaikutti siltä että tuo oli kunnossa. Adrenaliini alkoi kuitenkin virrata samantien jälleen toisen suonissa, kun pakkasherra pisti merkille itseään lähestyvän nyrkin joka kaikkien odotusten vastaisesti kuitenkin kimposikin poispäin itse haltiasta, kun nyrkki riittävän lähelle hänen naamaansa ennätti. Väistöliike taaksepäin oli ollut turha ja ilman väreileminen naaman edessä ja ihmismiehen kiroaminen ihmetyttivät Delathosta suuresti. Mitä juuri oli tapahtunut, ei ainakaan ollut ollut hänen tekosiaan.

Kuten kaikkien muidenkin, myös valkojouhen katse kääntyi seuraamaan Albinea, joka seisoi paikoillaan käden nyrkkeihin puristettuina sivuilla ja suu viivana, katse niin kylmä että se olisi voinut katsojansa jäädyttää. Pian yksi aikaisemmista miekanheiluttajista ehtikin jo julistaa toisen noidaksi. Uhkaavan oloisena samainen mies lähti miekkansa kanssa nyt vuorostaan Albinea kohti, joka sai myös Deliin liikettä. Haltia asteli toisen perässä, valmiina tarraamaan kiinni tuosta härnääjästä, kun samassa mies syttyikin liekkeihin ja sai kuuraparran hyppäämään vaistomaisesti polttavista lieskoista kauemmas.
Mitä ihmettä, pakkasherra mumisi haltiakielellä itsekseen, kun tapahtumat menivät toinen toisensa jälkeen vain omituisemmiksi.

Katse pysyi palavassa miehessä, joka heittäytyi maahan kierimään hiekkaan ja lehtiin saadakseen liekit sammumaan vaatteistaan, ja lopulta haltian katse nousi Albineen, kun neito sitten jo kaatuikin maahan itse jonkinlaisen loitsun saattelemana.
Albine! Del huusi hämmennyksen sekaisena ja yritti juosta toisen luo, mutta jonkinlainen loitsu iskeytyi nyt häneenkin, ja sai kuuraparran polvet pettämään alta. Haltia kompuroi itsensä maahan, mutta kapusi sitten vielä ylös ihmetellen samalla mikä häneen oli osunut. Vastausta ei tarvinnut kaukaa etsiä, kun ruskeaan kaapuun sonnustautunut mies asteli sivummalle vetäytyneen väkijoukon keskeltä kohti jäähaltiaa.
Mitä? Etkö taintunutkaan. Teillä suippokorvilla taitaakin olla erilainen vastustuskyky magiaa vastaan kuin ihmisillä, mies tuumasi, kun jonkinlainen paineaalto tuon kädestä lähti jälleen lähestymään Delathosta. Aluksi aalto kuin imeytyi haltiaan ja kimposi sitten takaisin holtittomasti joka suuntaan, joka sai väkijoukon kaatumaan nurin maahan maagia lukuunottamatta, joka kävi samantien omilla taioillaan Deliä vastaan joutuen toteamaan, etteivät mokomat saaneet haltiaan mitään vahinkoa aikaiseksi. Ne vain katosivat, ja iskeytyivät sen jälkeen takaisin alkuperäiseen käyttäjäänsä.
Vaikka pakkasherran oma magia, jota hän ei tietoisesti sillä hetkellä käyttänyt, pelastikin miehen toisen käyttämältä taikuudelta, ei magia pelastanut silti voimakkaalta iskulta, joka hänen takaraivoonsa yllättäen iski. Yksi miekkamiehistä oli onnistunut huitaisemaan Delathosta takaraivoon miekan lappeella, ja vain hetki iskun jälkeen haltian silmät palautuivat ennalleen ja tuo kaatui hetken jälkeen paikallaan hoippuen selälleen maahan. Päässä pyöri, eikä kuuraparralla ollut mitään aavistusta siitä mitä oli juuri tehnyt.
Viekää heidät tyrmään, olivat viimeiset sanat, jotka hän kuuli, kunnes maailma silmissä pimeni.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Ylva » 10 Tammi 2012, 21:08

Albine

Albine nousi istumaan kylmältä lattialta, johon oli ripoteltu olkia, jotka haisivat kamalalta ja tekivät paikasta vielä epämukavamman eikä mukavamman, joka niiden tarkoitus alunperin oli ollut. Naisen päätä jomotti ja meni hetki ennen kuin tuon silmät tottuivat hämärään. Naisen laukku oli tipotiessään kuten kaikki Delathosinkin tavarat. Albine katseli tokkuraisena ympärilleen ja kiinnitti ensimmäisenä huomionsa tajuttomaan haltiaan. Ikävä tunne kouraisi naisen vatsaa tuon kontatessa lähemmäs miestä. Pienellä tutkailulla totesi kuitenkin, että haltia oli vain tajuton, mikä sai neidon huokaamaan ääneen lähinnä koko tilanteelle. Tämä ei nyt sujunut ollenkaan hyvin.

Sellin seinät olivat kiveä, kuten lattia harvakseltaan ripoteltujen olkien alla. Ovi oli umpinainen lukuunottamatta pientä kalteroitua ikkunaa, josta hädin tuskin näki ulos tai sisään. Ovi oli tummaa puuta ja vaikutti varsin jykevältä, mikä oli huonompi juttu. Selli tilana ei ollut kovinkaan iso, muutama metri suuntaan ja toiseen. Ovessa olevasta pikkuikkunasta tuli sisälle hieman valoa, mutta muuten paikka oli pimeä, mikä ahdisti naista suuresti. Seinällä oli kyllä soihdunpidike, mutta soihtua siihen ei oltu laitettu vankien harmiksi. Kaiken kaikkiaan varsin epämiellyttävä, kostea ja kylmä paikka. Neitokainen toivoi hartaasti, ettei joutuisi olemaan täällä kauaa.

Albine kurtisti kulmiaan ja mietti tapahtunutta, joka tuntui nyt hyvin epätodelliselta. Oli käyttänyt kykyjään, muutakin kuin ihmisten tekemistä soihduiksi. Oli tehnyt "suojan" aikaisemminkin, mutta ei oikeastaan tiennyt miten ja nyt oli tehnyt sen haltian ja hyökkääjän väliin, ei itsensä. Koko asian ajattelu sai naisen pään pyörälle, mutta mitä muutakaan tässä voisi tehdä? Miettiä kaikkia niitä vaihtoehtoja jotka odottivat kaksikkoa, joista yksikään neidon mielessä ei ollut kovinkaan miellyttävä? Albine huokasi itselleen uudemman kerran ja sipaisi mustia hiuksiaan korvansa taakse katsellen alas mieheen. Ei tässä kannattanut heittäytyä pessimistiseksi, tämä koko juttu oli yksi suuri väärinkäsitys, joka oli riistäytynyt käsistä. Nainen siristi hieman silmiään miettiessään pitäisikö tuon tuntea negatiivisia tunteita miehen hermostumisesta ja käytöksestä. Se kuitenkin tuntui varsin turhalta, ei kukaan ollut täydellinen. Haltian ajattelu sai neidon tuntemaan olonsa yksinäiseksi, joten laskikin kätensä miehen olalle ja ravisti tuota hellästi. "Delathos?" kutsui toisen nimeä saadakseen tuon palaamaan tajuihinsa.

((btw voit viedä juonta eteenpäin omallakin vuorollasi jos tuntuu siltä, vaikka tämä onkin minun ideani. Sori jos on jotenkin hajanainen teksti.)
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Tammi 2012, 23:10

Delathos

Delathos makasi hievahtamattakaan mutta yhä hengittäen kuitenkin - kylmällä sellin lattialla niiden harvojen olkien seassa, joita tyrmän lattialle oli levitetyksi suotu. Kuuraparta olisi tahtonut jatkaa tajottomuudessa leijailua, mutta tuttu ääni kuitenkin johdatti hänet väkinäisesti pois siitä mielentilasta. Albine? Oliko hän samassa jamassa hänen kanssaa? Mikäli oli, oli se vain ja ainoastaan helpottava tieto Delathosille.
Valkojouhi raotti varovasti silmiään ja huomasi Albinen sumean hahmon vieressään. Kun katse oli hetken harhaillut siellä täällä ja luomia oli räpsytetty muutamaan otteeseen, alkoi myös näkökyky palautua ennalleen.
Albine? Del kysyi ääneen ja hapuili kädellään kohti Albinea varmistaakseen, ettei varmastikaan nähnyt harhoja.

Päätä jomotti ankarasti ja olo oli muutenkin veltto sekä harvinaista sekavampi. Tuo tuttu tunne muistutti miestä siitä kuinka magia hänen voimansa söi, jos vahingossa sattuikin päästämään ne valloilleen ja selvästi niin oli tälläkertaa käynyt, mikä ei voinut kuin harmittaa haltiamiestä. Neito silti tuskin oli hänen teoistaan tietoinen, ellei joku jo ollut ehtinyt kertoa tuolle niistä, mutta tuskinpa.
Väkinäisesti valkoparta kampesi itsensä istumaan, irvistellen välillä sitä kipua joka jomotti nyt jokaikisessä lihaksessa. Del ei joutanut miettimään, oliko tämä hänen vai Albinen syytä, tai kenties jopa jonkun ulkopuolisen, joka kaksikosta jotain tiesi mies kykeni vain jaottelemaan päässään vaihtoehtoja kuinka paeta tyrmästä ja sen jälkeen jättää koko kylä taakse, mikäli se edes oli enää mahdollista. Väsynyt ja harhaileva katse nousi Albineen.
Oletko kunnossa? Sattuuko sinuun? mies kysyi ja painoi sitten päänsä alas, Anteeksi. En olisi saanut menettää hermojani saatika tehdä mitään sen jälkeen kun menetit tajuntasi.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Ylva » 18 Tammi 2012, 13:26

Albine

Albine hymyili lämpimästi miehelle tuon avatessa silmänsä. Haltian lausuessa naisen nimen kysyvästi hapuillen tuon suutaan neitokainen otti avuliaasti kiinni miehen kädestä ja nyökkäsi päätään pitäen pienen hyväksyvän äännähdyksen. Olihan hän ikävä kyllä siinä, missä sitten ikinä olikaan. Neitokainen katseli huolestuneena miehen kammetessa itsensä ylös. "Minä olen ihan kunnossa, mutta sinä et taida olla", Albine totesi huolestuneisuutta äänessään. Kuuraparran pyydellessä kovasti anteeksi tekojaan Albine pudisti tarmokkaasti päätään. "Ei sinun tarvitse pyydellä anteeksi. Sellaista sattuu itse kullekin", neito vakuutteli hymyillen vielä päälle vakuuttavasti. Ei jaksanut pohtia asiaa sen syvemmin, ei sillä ollut mitään merkitystä tässä vaiheessa. Se oli ollutta ja mennyttä ja nyt oli käsillä ihan uudenlainen tilanne. Albine oli niitä henkilöitä, jotka harvemmin sortuivat ns. jossitteluun.

Albine näki hädin tuskin lähellään olevan haltian ja pimeys alkoi toden teolla ahdistamaan tuota, vaikka yrittikin urheasti olla näyttämättä sitä. "Minä en ole edes ihan varma siitä mitä tapahtui... mitä me nyt teemme?" nainen kysyi mieheltä, koska itse ei keksinyt tähän hätään mitään sopivaa ratkaisua. No, voisihan kyläläisille puhua järkeä, mutta noiden reaktio magiaan oli ollut hyvin häiritsevä. Noita, niin oli tainnut mies huutaa ja mitä Albine tiesi se ei tainnut olla kohteliaisuus. Kaksikon juttutuokio loppui kuitenkin lyhyeen sillä oven takaa alkoi kuulua vaimeita ääniä ja hyvin pian avain kiertyi lukossa. Automaattisesti neitokainen oli kääntänyt katseensa oven suuntaan ja sen alkaessa hitaasti avautua rämpi ylös kiviseltä lattialta sitä edes pahemmin ajattelematta.

Oviaukosta tulvi kirkkaalta tuntuvaa valoa selliin mikä sai naisen sokaistumaan hetkeksi ja nostamaan toisen kätensä suojaamaan silmiään. Saatuaan näkönsä takaisin hän huomasi ovella olevan ruskeaan kaapuun pukeutunut mies, joka oli itseasiassa sama, joka naisen oli tainnuttanut, mutta Albine ei sitä ollut kaikessa siinä häsellyksessä huomannut. Tämän papin vieressä seisoi jonkinlainen vartija, joka vaikutti harvinaisen pelokkaalta, toisin kuin kaapuun pukeutunut toverinsa, joka seisoi rauhallisena kädet leveiden hihojen suojassa edessään ja katse kulki pisteliäästi vankien ylitse. Albine kurtisti hieman kulmiaan tälle näylle ja oli juuri sanomaisillaan jotain, kun pappisihminen avasi suunsa. "Minä olen isä Marley, vastuussa tämän kylän hengellisestä puolesta. Olemme päättäneet tekevämme Testin vielä tänään. Ja turha yrittää mitään pimeitä taikojasi, pystyn kyllä tukahduttamaan ne yhtä helposti kuin aikaisemminkin", Marleyksi itseään kutsunut pappi sanoi kopean oloisesti katsoen suoraan aivan pihalla olevaan naiseen, jonka suu oli hieman raollaan, aivan kuin tuo yrittäisi yhä sanoa jotain, mutta ääntä ei tullut. Isä Marley käänsi sitten huomionsa Delathokseen. "Mitä sinuun tulee, oikeudenkäyntisi on huomenaamuna", tuo ilmoitti ykskantaan.

Albine tokeni järkytyksestään ja sai puhelahjansa takaisin papin puhutellessa kuurapartaa. "Hetkinen nyt. Mikä Testi? Tiedän, että asiat riistäytyivät hieman käsistä, mutta-" neitokainen yritti selittää, mutta pappi keskeytti tuon napakasti "hiljaa! Sinua syytetään noituudesta, eikö se nyt ole selvää? Ja me käytämme Testiä, jotta tiedämme oletko noita vai et", Isä Marley selitti jotenkin turhaantuneen oloisena. Vähän tukevahko pappi siristi hieman silmiään katsellen ensin neitokaista ja sitten eksoottisen oloista haltiaa. "Tulkaa, te molemmat. Ystäväsi saa todistaa Testiä omin silmin, mutta en suosittele mitään pakoyrityksiä", pappi huomautti ja viittasi sotilaalle terävällä eleellä kaksikon suuntaan. Vartija tai ennemminkin kyläläismies, jolla sattui olemaan päällä jonkinlaisia suojuksia, liian iso kypärä ja huonosti hoidettu miekka, astui sisälle selliin ja käytti neitokaisen kädet yhteen ohuella köydellä ja epäröiden suoritti saman toimenpiteen myös haltialle ja pelkäsi kuollakseen.

Albine ei ymmärtänyt enää mistään mitään, kun noita johdatettiin rappuset ylös pois sellikerroksesta ja oven kautta ulos, jossa aurinko oli laskemassa ja ilma muuttunut jo huomattavasti koleammaksi auringonsäteiden tehon hiipuessa taivaanrannan taakse. Neito yritti kaivella muistilokeroitaan oliko tuo joskus lukenut jotain uskovaisten suhtautumisesta noituuteen tai paremminkin mistä hemmetin testistä pappi oli hölissyt. Ulkona kumppanukset olivat saaneet lisää saattajia, kaksi eteen ja kaksi taakse ja tätä kulkuetta johti Isä Marley. Albine vilkaisi taakseen Delathokseen kuin varmistaen että tuo oli siellä. Ei kuitenkaan uskaltanut avata suutaan isä Marleyn aikaisemman reaktion takia, pahimmassa tapauksessa hankaloittaisi tilannetta vain entisestään. Tämä suureen maailmaan matkaaminen ei ollut lähtenyt käyntiin kovinkaan hyvin vai tälläistäkö tämä oikeasti oli?

Pieni seurue kulki pienen kylän läpi saaden huomiota satunnaisilta ihmisiltä, joita jossain näkyi. Enimmäkseen nuo kurkkuvat raollaan olevien ikkunoiden takaa. Albine alkoi tuntea olonsa erittäin tukalaksi ja tuosta tuntui, että tuon aivot posahtaisivat liiasta ajattelusta. Yritti kuitenkin pitää itsensä tyynenä jotte sytyttelisi enää mitään palamaan saatikka ketään. Naisen hämmennys syveni tuon huomatessa noiden suuntaavan kylän ulkopuolella olevalle lammelle. Seurueen päästyä lähemmäs neito totesi, että sen rannalla seisoi joukko ihmisiä pienen laiturin tapaisen kohdalla, jonka päässä seisoi hermostuneen oloinen, vähän paremmin pukeutunut partasuinen mies. Albine tunsi ikävän kuristavan tunteen kurkussaan, tuolla oli hyvin paha aavistus tästä kaikesta, mutta kieltäytyi kuuntelemasta sitä.

((huh, tuli pitkä. Paussi tähän mun osalta jottei tule yksinpeliksi XD)) [/i]
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 30 Tammi 2012, 21:19

Delathos

Jos vain en olisi menettänyt hermojani.., Del pohti mielessään kuumeisesti samalla kun siirtyi toisella kädellään hieromaan hetkeksi niskaansa.
"Olen vain uupunut tästä kaikesta", haltia sai sanottua suustaan ja ähkäisi sitten pienesti yrittäessään vääntäytyä lattialta takaisin pystyyn, mutta yritys päättyi lihasten sanoessa toista. Albinen kysymys, mitä he nyt tekisivät, sai Delathosin huokaisemaan mielessään. Eivät he voineet tehdä mitään. Eivät muuta kuin odottaa. Odottaa sitä, että joku heidät täältä häkistä ulos päästäisi, ja sitä tuskin tulisi tapahtumaan.
Äänet tyrmän oven ulkopuolelta vetivät kuitenkin nopeasti kuuraparran huomion puoleensa. Aluksi ne kuuluivat jostain kaukaa, kunnes lähestyivät, lopulta sijoittuivat aivan oven taakse. Eikä aikaakaan kun tyrmän ovi avautui ja sisään astui mies vartijoineen. Ei mikään mukavin mahdollinen näky tämän kaiken jälkeen. Luvassa ei selvästikään ollut mitään hyväksi luokiteltavaa.

Kaapuun pukeutunut mies esitteli itsensä jonkinnäköiseksi papiksi. Del pyöräytti silmiä tuossa vaiheessa päässään. Ei tässä mitään siunauksia enää kaivattu. Varsinkaan ihmiseltä. Kun pappi alkoi sitten selostaa jotain testin suorittamisesta, nosti valkojouhi toista kulmaansa kysyvästi. Mitä tuo mies oikein itsestään luuli? Mikä testi? Haltia katsahti ohimennen nopeasti Albineen ja huomasi naisen olevan yhtä ulapalla hänen kanssaan papin sanoista. Marleyn mainitessa kuitenkin, että haltian oikeudenkäynnistä murehdittaisiin lisää huomenna, hymähti kuuraparta kiittämättömästi toiselle vastaukseksi.
Papin ja hänen noidaksi nimittämänsä naisen keskustelu päättyi nopeasti. Testi tultaisiin suorittamaan, tahtoipa sitä kumpikaan vangeista, Del tai Albine. Vartija köytti naisen kädet yhteen, jota pakkaherra katsoi hyvin nyrpeästi hetken vierestä.
"Minulla ei ole aikaa tälläiselle. Järjestäkää kestinne joskus toiste", haltia ähisi lattialta ja yritti kammeta itseään ylös, muttei vieläkään saanut jalkojaan kunnolla toimimaan magian käytön jäljiltä. Valkotukka luuhistui uudemman kerran lattialle, jolloin pelokas mies kävi nyt vuorostaan sitomaan hänen käsiään yhteen - Delin tietenkin tuijotellessa tuota hyvin murhaavasti pimeässäkin loistavalla silmäparillaan.

Pieni seurue kulki kylän lävitse, suoraapäätä sen ulkopuolelle. Lammelle - mikä ei saanut Delathosille yhtään helpottuneempaa oloa aikaiseksi tuon lampsiessa hyvin väsyneenä kahden saattajansa kanssa, jotka miehen käsivarsiin olivat tarttuneet. Pakkasherra tiesi mitä olisi luvassa. Tiesi että tämä kaikki pitäisi jotenkin estää, mutta miten?
Saattue pysähtyi lammen reunalle koko väkijoukon keskelle. Haltia pysäytettiin hieman etäämmälle, kun taas Albinea saatettiin kohti laituria. Del katseli epäröiden ympärilleen. Outoja ihmisiä, pelokkaan oloisia, seisoi jokapuolella ja haltia saattoi todeta itselleen, että jokainen heistä vähintään kerran vilkaisi tuota oudon näköistä suippokorvaa heidän saapumisensa jälkeen.
Delathos oli nyt saanut tarpeekseen tästä kaikesta. Hän tahtoi täältä pois ja viedä Albinen mukanaan kauas tästä halvatun kylästä. Pakkasherra riuhtaisi toisen käsivartensa irti siitä pitelevän miehen otteesta, mikä sai tuon huonoihin varusteisiin pukeutuneen vartijan totisesti hämilleen. Toinen mies käsipuolessa kampattiin nurin ja haltia lähti päättäväisesti astelemaan Albinen perään.
"Pysäyttäkää hänet!" Joku huudahti lähistöltä, mutta Del ei ottanut sitä kuuleviin korviinsa, kunnes tuo lopulta tajusi - jonkun tartuttua kiinni hänen hiuksistaan ja riuhtaisevan niistä ilkeästi taaksepäin - että tämä yritys taisi olla täysin turha. Haltia murahti, muttei ehtinyt kissaakaan sanoa, kun joku tuon kamppasi vatsalleen maahan, asetti jalkansa toisen selän päälle ja nosti miehen päätä hiuksista ylös kiskoen, jotta kuuraparta kykeni eteensä näkemään.
"Taisitkin sitten saada eturivin paikat", mies tuumasi hänen korvansa juuressa naureskellen.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Ylva » 31 Tammi 2012, 18:32

Albine

Delathosin aiheuttama häslinki kiinnitti myös Albinen huomion ja tuo puraisi huultaan kuuraparran joutuessa halaamaan hyistä maata tahtomattaan. Paikalla olevia ihmisiä oli todellakin liikaa, jotta nuo helposti pääsisivät yhtään minnekään ja kaiken lisäksi haltia vaikutti hyvin uupuneelta. Pappi kurtisti kulmiaan keskeytykselle ja köhi sitten ääntänsä kuuluvammaksi. "Teitä on syytetty noituudesta ja tämän seikan selvittämiseksi olemme kokoontuneet tänne suorittamaan Testiä," isä Marley puhui kuuluvalla äänellä, jonka varmasti kaikki kuulivat ja neitokaiselle tuli mieleen, että tuon oli pakko käyttää magiaa itse, vaikka näytti juuri sen käytön takia vaahtoavan Albinelle. Pappi hymyili vinosti neidon ilmeelle, joka kyvasti selvästi sen miten pihalla oli koko tästä testistä. "Määritelleksemme sen oletteko noita upotamme teidät tähän lampeen. Jos kellutte, olette noita ja palatte roviolla huomenaamuna, jos ette pääsette Luojan luokse", pappi selitti todella avuliaasti ja melkein verenhimoinen pilke tuon silmissä sai Albinen ihon nousemaan kananlihalle. Neito ei kuitenkaan edes huomannut sitä, sillä tuijotti järkyttyneenä pappia, joka viittasi jotain miestä kutsuvasti. Mies alkoi sitomaan köyttä nyt neitokaisen toisen nilkan ympärille ja kauhukseen Albine totesi sen toisen pään olevan kiinni isossa kivessä, joka nökötti laiturin nokassa. Neitokainen aukoi suutaan kuin olisi halunnut väittää vastaan, mutta ei saanut ääntäkään suustaan.

Pappi jatkoi turhanpäiväistä höpötystään, jota Albine ei oikeastaan enää kuullut tuon tajunnan alkaessa sisäistää sen, että kävi miten kävi nämä hullut kyläläiset aikoivat tappaa naisen. Toisinsanoen hukuttaa, koska neitokainen oli aivan varma ettei mitenkään päin pystyisi kellumaan kivi jalassaan. Naisen sydän oli alkanut takomaan kiivaasti ja tuo hengitti raskaasti ja kurkkua kuristava pelko alkoi muuttua nopeasti paniikiksi. Paniikki oli kuitenkin lamaannuttavaa sorttia, eikä neito pystynyt edes ajattelemaan selvästi. Siniset silmät kääntyivät hitaasti katsomaan selkänsä takana olevaa kuurapartaa. Neidolla oli todella epätodellinen olo eikä tuo ovinut uskoa tämän matkan loppuvan ennen kuin se oli edes kunnolla alkanut. Kyynelsilmin neito mietti mitä kaikkea olisi halunnut sanoa ja mitä kaikkea oli jäänyt tekemättä eikä sille tuntunut olevan mitään rajaa. Kyynel vierähti neidon poskelle tuon räpäyttäessä silmiään ja pieni surullinen hymy käväisi tuon kalpeilla huulilla. Neito ei saanut vieläkään ääntään kuulumaan, mutta tuon huulet muodostivat kaksi sanaa; rakastan sinua. Jos tuolta olisi kysytty, ei olisi osannut vastata miksi sanoi niin. Jos miettiesi asiaa olisi vastaus yksinkertainen. Se oli käytevästi tiivistettynä se mitä tunsi pohjoisenhaltiaa kohtaan, vaikka ei tuota kauaa sinänsä edes ollut tuntenut. Typerä tyttö, miten vain, ei sillä enää ollut paljoa väliä.

Pappi lopetti hölötyksensä jumalan vihasta ja armosta ja kaikesta muusta merkitsemättömästä, jonka jälkeen partasuinen mies ilmoitti testin alkamisesta. Albinen katse oli kääntynyt takaisin vedenpintaan ja vaikka tuo olisi halunnut ylpeänä astua sen hyiseen syleilyyn oma-alotteisesti ei neito saanut itseään liikkeelle. Ongelma ratkaistiin sillä, että yksi miehistä tuuppasi naista selkään, jolloin tuo horjahti ja tipahti veteen suurinpiirtein samaan aikaan kun sinne työnnetty kivi. Albine veti vaistonvaraisesti syvään henkeä juuri ennen veteen osumista ja neitokainen painui hyvin pian pinnan alle. Refleksinomaisesti tuo yritti pyristellä vastaan ja pyrkiä pinnalle, mutta kivi naisen jalassa veti tuota vääjäämättä lammen syvyyksiin halusi tuo sitä tai ei. Lammen pinta väreili hetken, kunnes se tasaantui hiljaisuuden vallitessa. Pappi ja muut laiturilla olevat tuijottivat jonkun tovin veden pintaa kunnes isä Marley teki eteensä ristinmerkin. "Rauha hänen sielulleen", mies totesi ja kääntyi yleisön puoleen. "Tämä nainen ei ollut noita, ottakoon Herramme hänen sielunsa vastaan", pappi julisti taas kovalla äänellä, jonka jälkeen koko porukka alkoi hajaantumaan aivan kuin tämä olisi ollut täysin normaalia ellei jopa jokaviikkoinen toimitus. Mitä Delathosiin tuli, tuo kiskottiin ylös maasta ja lähdettiin kuskaamaan takaisin selliin odottamaan omaa oikeudenkäyntiään.

((Liian imelää? Täytyy sitä kai joskus olla XD))
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 26 Huhti 2012, 15:12

Delathos

Delathos seurasi tilannetta taaempaa, maasta käsin. Niiltä sijoiltaan joille tuo oli isketty. Vastaan hän ei saattanut pistää mitenkään, sillä kädet olivat sidotut ja kroppa muuten voimaton - puhumattakaan siitä, kuinka lujaa nämä ihmiset onnistuivat häntä hankea vasten painamaan. Hän ei voisi tehdä mitään Albinen hyväksi. Ei viivyttämään enää tilannetta pitempään tai käydä tuota pelastamaan. Pakkasherra voisi vain ikäväkseen seurata pakotettuna vierestä, kun nämä ruojat kävisivät hukuttamaan tuon mustatukkaisen neidon ilman minkäänlaista järkevää syytä. Ja sikäli mikäli Albine ei hukkuisi, niin tuo ainakin paleltuisi hyisen veden takia. Typerykset. Kyllä ihmiset sitten osasivat ollakin tyhmiä.

Pappi lopetti viimein saarnaamisensa, jonka jälkeen testi, jonka takia he olivat lammen reunalle saapuneet, julistettiin alkaneeksi. Delathos hymähti ja pieni yritys nousta takaisin hangesta mitätöitiin potkaisemalla miestä kylkeen, joka puolestaan sai haltian vetäytymään hieman sykkyrälle kivun takia. Seuraava asia mitä pakkasherra saattoi kuulla, oli molskahdus. Katse ei käynyt enää nousemaan ylös valkeasta lumesta, vaan tuijotti pienen pakkasen kimaltelemaan saanutta hankea herkeämättä.
Jonkin sortin syyllisyys valtasi sillä samalla hetkellä valkojouhen mielen. Eihän hän todellisuudessa ollut yksin syyllinen siihen mitä oli päässyt käymään, mutta koki tästäkin huolimatta itsensä suuremmaksi syylliseksi tapahtumiin. Vaikkei se lainkaan kuuraparran tapaista ollut. Välittää muista. Tai ylipäätään mistään. Nämä ihmiset vain olivat olleet astetta kummallisempia. Uskoneet johonkin humpuukiin, jota joku kelvoton oli heille käynyt syöttämään, ja nyt hukuttivat muita kaksijalkaisia tämän uskon varjolla. Ehkä syynä toiminnalle oli ollut myös haltian kanssa oleilu. Ihmiset tunnetusti kun eivät katselleet suippokorvia hyvällä. Ilmeisesti kävivät myös leimaamaan niiden kanssa millään tapaa vehtaavat vihollisekseen. Typerykset. Del hoki toistamiseen mielessään, samalla kun mies käytiin repimään viimein kylmän lumen seasta takaisin jaloilleen.

Haparoiva askellus kävi takaisin kylään. Delathos ei pistänyt vastaan tai sanonut sanaakaan. Ajatukset leijuivat sillä hetkellä jossain muualla, kuin olisi pitänyt. Lopulta pakkasherra sai löytää itsensä jälleen samasta tutusta sellistä, johon tuo käytiin tyrkkäämään sisään. Vielä muistutuksena pappi Marley kävi toteamaan, että suippokorvan tulisi olla aikaisin aamulla valmis omaan oikeudenkäyntiinsä, johon haltia päästi jokseenkin tylsistyneen hymähdyksen ja loi mitään sanomattoman katseen kyseiseen mieheen, ennen kuin tuo muutamine vartijoineen poistui paikalta.
Albine hukutettiin. Ja kuuraparta itse pääsisi hengestään huomenna heti kukonlaulun jälkeen. Tosin tälle kohtalolleen haltia ei ollut valmis antautumaan suosiolla! Aikaa huomiseen olisi vielä riittämiin, joten Delathosilla olisi mahdollisuus pyrkiä vielä karkuun kohtaloaan. Jälleen kerran. Nyt valkoparta oli kuitenkin keskittynyt pätemään toistaiseksi syyllisyyttään, pää polviin painuneena.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Ylva » 26 Huhti 2012, 18:03

Albine

Hyinen vesi ympäröi ALbinen ja viimeiseen asti tuo yritti pidättää hengitystään, kunnes ei enää pystynyt ja veti rivakasti ilmaa keuhkoihinsa. Ällistynyt ilme levisi naisen kasvoille samaan aikaan kuin tuota syvyyksiin vetävä kivi tömähti lammen pohjaan. Tosiaan siitä huolimatta vaikka neito oli vedenalla oli vetänyt ilmaa keuhkoihinsa veden sijasta. Kesti muutamia ikuisuuden mittaisia sekuntteja, kun neitokainen selvisi järkytyksestään ja sai toimintakykynsä takaisin. Ei ollut hukkunut. Ei ainakaan vielä. Silkka henkiinjäämis vaisto sai neitokaisen toimimaan lammen syvyyksissä ja tuon keho pumppasi adrenaliiniä tuon elimistöön saadakseen nyt jo kylmettyneen ruumiin toimimaan. Albine päätti ihmetellä myöhemmin tätä vedenallahengittämis seikkaa ja rukoili mielessään sen kestävän tarpeeksi kauan, että pääsisi irti kivestä, johon tuo oli kahlittu. Köysi oli turvonnut veteen jouduttuaan ja solmujen aukaiseminen tuntui aluksi mahdottomalta. Päättäväisesti neito kuitenkin haalu käteensä pohjamudasta kiven ja löysi toisenkin jonka päälle asetti köyden ja alkoi hakkaamaan sitä poikki. Kivi ei ollut mikään veitsi, mutta tarpeeksi kauan kun nainen jääräpäisesti köyttä hakkasi sen säikeet lakoivat katkeilemaan ja lopulta koko köysi oli poikki. Joka sekuntti Albine pelkäsi vetävänsä ilman sijasta vettä keuhkoihinsa. Jäätymiskuolema ei tullut neidon mieleen siinä vaiheessa.

Köyden katkettua oli neito vapaa nousemaan pintaan ja silkan vaistonvarassa sen tekikin. Tuo veti ilmaa, oikeaa ilmaa, keuhkoihinsa päänsä pulpahdettua näkyviin lammenpinnasta. Aurinko oli laskenut ja lammen ympärys hiljainen. Ihmiset olivat palanneet aikaa sitten koteihinsa ja todennäköisesti käymässä yöpuulle. Pinnalla pysyminin osottautui hankalaksi sillä neidon kädet olivat yhä sidotut, mutta aikansa räpiköityä Albine pääsi tarpeeksi matalalle, jotta tuon jalat ylsivät pohjaan ja neito raahautui lammesta kuivalle maalle rojahtaen siihen makaamaan hengittäen raskaasti. Kylmä ilma puri läpi märkien vaatteiden aina luihin ja niiden ytimiin saakka. Ei kestänyt kauaa kun neidon hampaat alkoivat kalisemaan tuon tahtomatta. Albinen väsyneet aivot huusivat tuota liikkumaan. Tiesi hyvin paleltuvansa viileässä yössä hengiltä, jos jäisi siihen makaamaan. Tästäkin huolimatta neidon päässä liikkui vahvempana toinen ajatus. Tuon olisi löydettävä jäähaltia.

Ikuisuudelta tuntuneen lyhyen ajan jälkeen Albine kampesi itsensä ylös rantaruohikolta ja hieman huterin askelin lähti etenemään kohti kylää. Tuolla ei ollut aavistustakaan mitä tekisi sinne päästyään, mutta tuo ei voinut jättää miestä oman onnensa nojaan. Jos kyläläiset noitaa halusivat, voisi hän sen niille antaa. Pieni vino ja harvinaisen kylmä hymy käväisi ihmisen huulilla tuon ajatellessa kyläläisten ilmeitä jos nuo tuon näkisivät. Ei, ei todellakaan halunnut kohdata kyläläisiä ja joutua seuraavaksi poltettavaksi. Neito toivoi kaikkien olevan sisätiloissa tähän aikaa illasta. Albine pysähtyi jonkun matkan kuljettuaan ja jäi tuijottamaan käsiinsä. Tuosta ei olisi paljon hyötyä sidottuna, mutta ei saisi itse siteitään auki. Neito puraisi huultaan ja veti syvään henkeä puristaen silmänsä kiinni. Hän keskittyi ja sai kuin saikin kaikella sillä vihalla mikä nyt neidon sisällä velloi aikaan liekit käsiensä ympärille, jotka ahnaasti tarttuivat köyteen polttamatta Albinea itseään. Märkyydestään huolimatta köysi paloi poikki ja vapautti neidon kädet. Tuo jopa sai liekit kiltisti katoamaan, tosin pienen yrityksen jälkeen ja tunsi olonsa hetkeksi tyytyväiseksi. Noniin, neitokainen mietti kun tuo jatkoi matkaansa yrittäen olla kalisuttamatta hampaitaan, kyllä tämä tästä, askel kerrallaan. Albine teki päätöksen suunnata kulkunsa kohti sellejä, joissa noita oli pidetty. Ei tiennyt kauanko aikaa oli kulunut, mutta hyvällä tuurilla Delathos olisi yhä siellä. Huonolla tuurilla neidon näkökulmasta olisi jos mies olisi jo karannut ja lähtenyt kostoreissulle. Se olisi varmasti jotain sellaista mitä jäähaltia harrastaisi ottaen huomioon tuon ammatin. Jos Albinella oli todella huono tuuri olisi jäähaltia kadonnut kauas kylästä. Negatiivisuus ei kuulunut neidon ajattelumalliin, joten yltiöpositiivinen neitokainen luotti siihen, että Delathos olisi vielä kylässä.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 02 Heinä 2012, 22:52

Delathos

Siinä mies istui. Hiljaa aloillaan. Kuunnellen kuinka ulkona yltyvä viima sai sellirakennuksen puiset seinät natisemaan ja paukkumaan niin tuulen voimasta, kuin iltaa myöten kirivästä kylmästä. Del tiesi ettei voisi kuluttaa aikaansa pelkästään lattialla istuen. Aivan kuin hänet neljän seinän sisään kahlitseva vankila tuhoaisi itse itsensä, ja mies pääsisi pakenemaan sormeansakaan liikauttamatta paikalta yhtä hiljaa kuin varjo. Hiljainen huokaus kohosi ilmoille, jääden melkein kaikumaan kaiken sen hiljaisuuden ja murheen keskelle, joka pienessä kopissa sillä hetkellä vallitsi kadoten kuitenkin pienen niiskauksen myötä kuin tuhka tuuleen.

Pää kohosi lopulta ylös polvista, vakavan ilmeen koristaessa pettymyksessä uiskentelevan miehen kasvoja. Toinen käsi kävi nopeasti siirtämään syrjään naamalle tunkeutuvia hiuksia, jotka käytiin sitten niputtamaan latvoista löysälle letille ja sidottiin kiinni mustalla nahkaisella nauhalla. Kuuraparta kohottautui lattialta ylös. Pudistellen paikoitellen lumen takia kastuneita vaatteitaan pölystä ja muista roskista, Delathos vasta ymmärsi kuinka huonossa jamassa oli. Hän oli menettänyt juuri tärkeän ystävänsä, yhden niistä harvoistaan, joita voisi puolustaa omaa henkeään uhaten. Hän oli vankina, voimattomana, mutta uho rinnassa ajoi yhä väsynyttä miestä eteenpäin vaikka ääni sisällä käski pysymään aloillaan ja välttämään kenties turhaa riehumista. Delathosko hyväksyisi kohtalonsa kylmiltään? Kattia kanssa! Kuuraparta oli mies joka muutti kohtaloa, eikä jäänyt sen lankeamista varta vasten vartoamaan. Aamun valjetessa hän olisi kaukana tästä kirotusta kylästä ja sen asukkaista. Tosin kantamassa siitäkin huolimatta kaunaa Albinelle tuottamastaan kuolemasta.

Askeleet johtivat sellin ovelle, jota käytiin potkaisemaan voimalla. Paksusta puusta hiottu ovi ei osoittanut minkäänlaisia hajoamisen merkkejä ja sen pienessä ikkunassa olevat kalterit korkeintaan helisivät hiljaa oveen kohdistuneen iskun voimasta. Potkua seurasi toinen, ja sitten nyrkki kävi vasaroimaan puun pintaa. Nahka hajosi kädestä nopeasti, jolloin verta roiskahti sinne tänne yksipuolisen tappelun lomassa. Ovea yritettiin lopulta työntää ja vetää auki, kunnes koko toimituksen lopetti haltian pamahtaminen kylki edellä vasten estettä, joka hänet huoneen toiselle puolelle lukitsi. Del huokaisi. Ei hän saisi ovea tällä menolla auki. Mutta ei hän ollut valmis luovuttamaankaan! Pää iskettiin vasten puista luukkua, jonka jälkeen verinen käsi jatkoi hiljaa oven hakkaamista sivussa.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Crimson » 29 Heinä 2012, 23:03

//Tuplapostaus, LOL! But just becuz I can! Koska vastapelaajaa ei ilmeisesti enää kiinnosta tätä jatkaa, niin tehdään sitten tällänen kompromissinen lopetus nyt vajaaksi jääneiden pelisuunnitelmien kanssa.

Ja Albine pelasti Delathosin tyrmiltä. Molemmat pääsi enemmän tai vähemmän helposti sotimalla tai sotimatta pois kylästä, ja sitten Del saattoi Albinen sopuisaan vuoristokylään, jossa nainen saattoi elämäänsä taas jatkaa onnellisena. Hyvästit heitettiin. The end.

Ma kiitan silti seurasta, vaikka tää ny kesken jäikin. //
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void


Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron