Kirjoittaja Ylva » 18 Tammi 2012, 13:26
Albine
Albine hymyili lämpimästi miehelle tuon avatessa silmänsä. Haltian lausuessa naisen nimen kysyvästi hapuillen tuon suutaan neitokainen otti avuliaasti kiinni miehen kädestä ja nyökkäsi päätään pitäen pienen hyväksyvän äännähdyksen. Olihan hän ikävä kyllä siinä, missä sitten ikinä olikaan. Neitokainen katseli huolestuneena miehen kammetessa itsensä ylös. "Minä olen ihan kunnossa, mutta sinä et taida olla", Albine totesi huolestuneisuutta äänessään. Kuuraparran pyydellessä kovasti anteeksi tekojaan Albine pudisti tarmokkaasti päätään. "Ei sinun tarvitse pyydellä anteeksi. Sellaista sattuu itse kullekin", neito vakuutteli hymyillen vielä päälle vakuuttavasti. Ei jaksanut pohtia asiaa sen syvemmin, ei sillä ollut mitään merkitystä tässä vaiheessa. Se oli ollutta ja mennyttä ja nyt oli käsillä ihan uudenlainen tilanne. Albine oli niitä henkilöitä, jotka harvemmin sortuivat ns. jossitteluun.
Albine näki hädin tuskin lähellään olevan haltian ja pimeys alkoi toden teolla ahdistamaan tuota, vaikka yrittikin urheasti olla näyttämättä sitä. "Minä en ole edes ihan varma siitä mitä tapahtui... mitä me nyt teemme?" nainen kysyi mieheltä, koska itse ei keksinyt tähän hätään mitään sopivaa ratkaisua. No, voisihan kyläläisille puhua järkeä, mutta noiden reaktio magiaan oli ollut hyvin häiritsevä. Noita, niin oli tainnut mies huutaa ja mitä Albine tiesi se ei tainnut olla kohteliaisuus. Kaksikon juttutuokio loppui kuitenkin lyhyeen sillä oven takaa alkoi kuulua vaimeita ääniä ja hyvin pian avain kiertyi lukossa. Automaattisesti neitokainen oli kääntänyt katseensa oven suuntaan ja sen alkaessa hitaasti avautua rämpi ylös kiviseltä lattialta sitä edes pahemmin ajattelematta.
Oviaukosta tulvi kirkkaalta tuntuvaa valoa selliin mikä sai naisen sokaistumaan hetkeksi ja nostamaan toisen kätensä suojaamaan silmiään. Saatuaan näkönsä takaisin hän huomasi ovella olevan ruskeaan kaapuun pukeutunut mies, joka oli itseasiassa sama, joka naisen oli tainnuttanut, mutta Albine ei sitä ollut kaikessa siinä häsellyksessä huomannut. Tämän papin vieressä seisoi jonkinlainen vartija, joka vaikutti harvinaisen pelokkaalta, toisin kuin kaapuun pukeutunut toverinsa, joka seisoi rauhallisena kädet leveiden hihojen suojassa edessään ja katse kulki pisteliäästi vankien ylitse. Albine kurtisti hieman kulmiaan tälle näylle ja oli juuri sanomaisillaan jotain, kun pappisihminen avasi suunsa. "Minä olen isä Marley, vastuussa tämän kylän hengellisestä puolesta. Olemme päättäneet tekevämme Testin vielä tänään. Ja turha yrittää mitään pimeitä taikojasi, pystyn kyllä tukahduttamaan ne yhtä helposti kuin aikaisemminkin", Marleyksi itseään kutsunut pappi sanoi kopean oloisesti katsoen suoraan aivan pihalla olevaan naiseen, jonka suu oli hieman raollaan, aivan kuin tuo yrittäisi yhä sanoa jotain, mutta ääntä ei tullut. Isä Marley käänsi sitten huomionsa Delathokseen. "Mitä sinuun tulee, oikeudenkäyntisi on huomenaamuna", tuo ilmoitti ykskantaan.
Albine tokeni järkytyksestään ja sai puhelahjansa takaisin papin puhutellessa kuurapartaa. "Hetkinen nyt. Mikä Testi? Tiedän, että asiat riistäytyivät hieman käsistä, mutta-" neitokainen yritti selittää, mutta pappi keskeytti tuon napakasti "hiljaa! Sinua syytetään noituudesta, eikö se nyt ole selvää? Ja me käytämme Testiä, jotta tiedämme oletko noita vai et", Isä Marley selitti jotenkin turhaantuneen oloisena. Vähän tukevahko pappi siristi hieman silmiään katsellen ensin neitokaista ja sitten eksoottisen oloista haltiaa. "Tulkaa, te molemmat. Ystäväsi saa todistaa Testiä omin silmin, mutta en suosittele mitään pakoyrityksiä", pappi huomautti ja viittasi sotilaalle terävällä eleellä kaksikon suuntaan. Vartija tai ennemminkin kyläläismies, jolla sattui olemaan päällä jonkinlaisia suojuksia, liian iso kypärä ja huonosti hoidettu miekka, astui sisälle selliin ja käytti neitokaisen kädet yhteen ohuella köydellä ja epäröiden suoritti saman toimenpiteen myös haltialle ja pelkäsi kuollakseen.
Albine ei ymmärtänyt enää mistään mitään, kun noita johdatettiin rappuset ylös pois sellikerroksesta ja oven kautta ulos, jossa aurinko oli laskemassa ja ilma muuttunut jo huomattavasti koleammaksi auringonsäteiden tehon hiipuessa taivaanrannan taakse. Neito yritti kaivella muistilokeroitaan oliko tuo joskus lukenut jotain uskovaisten suhtautumisesta noituuteen tai paremminkin mistä hemmetin testistä pappi oli hölissyt. Ulkona kumppanukset olivat saaneet lisää saattajia, kaksi eteen ja kaksi taakse ja tätä kulkuetta johti Isä Marley. Albine vilkaisi taakseen Delathokseen kuin varmistaen että tuo oli siellä. Ei kuitenkaan uskaltanut avata suutaan isä Marleyn aikaisemman reaktion takia, pahimmassa tapauksessa hankaloittaisi tilannetta vain entisestään. Tämä suureen maailmaan matkaaminen ei ollut lähtenyt käyntiin kovinkaan hyvin vai tälläistäkö tämä oikeasti oli?
Pieni seurue kulki pienen kylän läpi saaden huomiota satunnaisilta ihmisiltä, joita jossain näkyi. Enimmäkseen nuo kurkkuvat raollaan olevien ikkunoiden takaa. Albine alkoi tuntea olonsa erittäin tukalaksi ja tuosta tuntui, että tuon aivot posahtaisivat liiasta ajattelusta. Yritti kuitenkin pitää itsensä tyynenä jotte sytyttelisi enää mitään palamaan saatikka ketään. Naisen hämmennys syveni tuon huomatessa noiden suuntaavan kylän ulkopuolella olevalle lammelle. Seurueen päästyä lähemmäs neito totesi, että sen rannalla seisoi joukko ihmisiä pienen laiturin tapaisen kohdalla, jonka päässä seisoi hermostuneen oloinen, vähän paremmin pukeutunut partasuinen mies. Albine tunsi ikävän kuristavan tunteen kurkussaan, tuolla oli hyvin paha aavistus tästä kaikesta, mutta kieltäytyi kuuntelemasta sitä.
((huh, tuli pitkä. Paussi tähän mun osalta jottei tule yksinpeliksi XD)) [/i]