Routa

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Lotdow » 01 Tammi 2012, 16:33

Lelacã

No, ei ihminen milloinkaan ollut olettanut että toinen olisi ruskettunut noin pahasti. Fareos ilmoitti tekevänsä lähtöä jottai hukkuisi lumeen.
"Huku itseksesi", Lelacã sanoi ja nyökkäsi vielä varoituksen vastaukseksi. Hänhän ei ollut tuon haltian kimppuun käymässä toisten. Lelacãlla oli kuitenkin sellainen tunne että hänen omatuntonsa jäisi kolkuttamaan jos hän ei toiselle jänistä toimittaisi, olihan hän vetänyt toisen miekankin terän uuteen uskoon. Siihen huonoon uskoon. Lelacã naurahti itsekseen ajatuksilleen ja uskoi ettei haltiakaan halunnut enää hyökätä hänen kimppuunsa, vaikka olikin tämän erän vienyt.

Käärme pyörähti ympäri ja sulki kauluksensa. Kohta tuosta ei näkynyt enää hännän päätäkään. Vastaantuleva multa kirveli ikävästi haavassa, mutta Lelacã jätti asian huomioimatta. Seuraavaksi hän voisikin suunnata sateensuojaan luolastoihin ja varmaan pysyisi siellä taas jonkinaikaa, kunnes haavat katoaisivat tai hoituisivat.

//Tämä peli oli sitten tässä. Kiitos seurasta, otetaan joskus uusiksi ^^
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 01 Tammi 2012, 19:48

Fareos nyökkäsi käärmeihmiselle lyhyesti ja astui puunrungon yli jatkaakseen matkaansa. Oli epätavallista hänelle kääntää mahdolliselle uhalle selkäänsä, mutta hän piti korvansa ja mielensä avoinna saadakseen varoituksen mikäli Lelacã sittenkin päättäisi kokeilla haltiamuhennosta. Haltia uskoi pelotelleensa toista tarpeeksi jotta moinen epäily olisi turha, kuten kävikin ilmi, mutta hänelle oli luonnollista odottaa pahinta.

Haltia heilautti kättään hyvästiksi taakseen vilkaisematta vastaukseksi ihmisolennon tokaisuun, ja sulki mielensä toiselta mistä hänen särkevä päänsä oli hyvin kiitollinen. Olkoonkin miten ihmistä hyvänsä, mielen ja ruumiin välinen ristiriita riitti saamaan kenen tahansa pään pyörälle.
Mies astui kulkiessaan sammaleisen, huurteen peittämän kiven päälle jättäen merkiksi kulkusuunnastaan kevyen jalanjäljen, joka hiljalleen peittyi uuteen lumeen , Ajatustenvaihto Lelacãn kanssa oli pyyhkinyt ruokapuolen hetkeksi hänen mielestään, mutta kivistävät ruhjeet, joista yksi erityisen sinnikäs lantioon sijoittunut sai hänet hieman ontumaan, yhdessä kurnivan varsan kanssa muistuttivat häntä jälleen. Haltian ja ihmisen välinen yhteenotto oli todennäköisesti pelästyttänyt tiehensä kaiken pienriistan puolentoista mailin säteellä, eikä hän elätellyt suuria toiveita illallisesta. Hän aikoi kaikesta huolimatta majoittua ensimmäiseen tarpeeksi tilavaan ja kuivaan koloon minkä löytäisi ja toiveikkaasti ansoittaa sen ympäristön siltä varalta, että jokin pöllön pelästyttämä jänis sattuisi paikalle. Aamun valjetessa hänen tulisi suunnata haltiakylään korjauttamaan miekkansa.
Haltia katosi hiljaa metsän suojiin, ja pian ainoastaan myllerretty maa ja kaatunut puu viittasivat äskeiseen kohtaamiseen.


¤¤Yosh! Kiitän! ¤¤
harlekiini
 

Edellinen

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron