Kohtalon kohtaaminen [ Ylva ]

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Ylva » 26 Touko 2012, 16:01

Ylva

Ylva hymähti miehen sanoille ja kävi noutamassa avaamattoman pullon, jonka viskasi miehelle ennen kuin istahti alas. Paikassa ei ollut sinänsä mitään vikaa, nainen oli kyllä tottunut pimeisiin, kolkkoihin paikkoihin ja tietysti susiveri sai tuon viihtymään luolamaisissa paikoissa yllättävän hyvin. Tummaverikkö istahti alas miestä vastapäätä, jotta saattoi nähdä tuon paremmin. Kynttilän oli juntannut lattiaan sulalla steariinilla ja mietti hetken kuinka turvallinen viritelmä se oikein oli, mutta ei jaksanut murehtia siitä sen enempää. "Sinun pitäisi pitää vapaata useammin", Ylva huomautti hymyilen vinosti. "Ei tässä elämässä ole mihinkään kiirus", tuo jatkoi juoden kulauksen pullosta hieman karvaanmakuista nestettä. Oli sitä pahempiakin kurkusta alas kaadettu, mutta ei se ollut lähellekään mukavan makuista. Ainakaan aluksi. Vaikka nainen ei sitä ulospäin mitenkään näyttänyt, tuon päänsisällä pyöri ajatukset kaksikossa, jotka tuota metsästivät. Eniten naista häiritsi se keino, millä nuo tuon paikansivat. Oli aivan varma, että maaginen kaulakoru esti noita tietämästä tarkalleen missä tuo oli, mutta turhan lähelle kuitenkin. Ylva hipaisi näitä miettiessään huomaamattaan koruaan kunnes ravistautui takaisin tähän hetkeen.

"Sinä se osaat nähdä minut hehkeimmilläni", Ylva naurahti suunnaten nyt niin sanasa kuin katseensakin sarvipäähän. Viittasi tällä siihen, että oli juuri juossut pakoon, joka ei ollut tuon normaalia käytöstä ja toisekseen noiden ensikohtaamiseen. Pullo tummaverikön kädessä kävi huulilla tiuhaan tahtia ja kyllä se litkun makukin siitä parani mitä useammin sitä kurkusta alas nieli. Sitä mukaan kun humalatila nousi, sitä rennommaksi Ylva tunsi itsensä, eikä jaksanut enää murehtia kaksikosta. Tekisi niille jotain kun ehtisi. "Sinun pitäisi oppia nauttimaan elämästäsi", tuo huomautti toiselle silmät kynttilän valon ja viinan takia tuikkien. Ei kyllä ehkä ollut paras puhumaan tästä kyseisestä asiasta, sillä ei tuo läheskään aina itse nauttinut omasta elämästään, melkeinpä päinvastoin. Toisaalta yritti päästä tähän päämäärään ilman suurempia synkistelyjä. Ei mennyt kauaa kun nainen jo kaiveli esille tutuksi tulleen sätkärasian napaten sieltä tottuneesti yhden tupakan ennen kuin laittoi rasian takaisin vyöllään olevaan pussiin. Jaksamatta taistella tulusten kanssa kumartui hieman hassun näköisesti mutta notkeutta osottaen sytyttämään kääryleensä lattialla olevasta tupakasta. Kellari oli tuntunut viileältä naisen mielestä sinne tultua, mutta tämäkin ongelma alkoi pikkuhiljaa korjaantua, vaikka itse lämpötila ei mihinkään muuttunut.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja syaniidikissa » 26 Touko 2012, 22:04

Illidan nappasi nopein ottein kiinni Ylvan heittämän pullon. Ties miten vahvaa juomaa siinä oli, mutta eipä Illidan koskaan ole ollut krapulassa joten eipä tuo pahemmin osannut varoilla. Miesrukka. Illidan availi pulloa naisen istahtaessa puolidemonia vastapäätä. Kommentti vapaan pitämisestä löi miestä vähän ällikällä päähän ja tuo kohotti hieman hämmentyneen katseensa Ylvaan. "Nojaa...", mies aloitti melko vaatimattomasti ja jatkoi sitten; "Mulla ei ole oikeastaan mitään mitä tehdä niinsanotusti "vapaalla". Työ on iloni." Illidan hymähti maskinsa takaa kolkosti, sillä sinipään sanoma oli täyttä totta. Tuo sai suurimmaksi osin päivisin tarpeeksi rentoutua kerjäläisen roolissa makoillessaan kaupungin kauduilla verhoutuneena mustaan viittaan. Eipä tuo edes kaivannut vapaa-aikaa totta puhuen.

Vihdoin mies kumosi pullosta kurkkuunsa. Se toden totta maistui karvaalle ja Illidanille varsin vieraalta. Hyvä ettei yskänpuuskaa taas tullut. Mies rutisti silmiä kiinni ja totutteli makuun. Nojaa, eipä niin pahaa kuin olisi voinut olettaa. Ylva puhui taas mikä sai Illidanin havahtumaan juoman maun mietinnästä. Sarvipää ei voinut kuin naurahtaa huvittuneesti kirkas ilme naamionsa takaa. Jollain tavalla Illidan piti Ylvan seurasta kun tuo ei edes vaatinut Illdanin paljastaa kasvojansa - niinpä mies tunsi olonsa kokoajan hyvin turvalliseksi. "Siinä tapauksessa odotan mielenkiinnolla millainen olet parhaimmillasi jos olet jo "hehkeimmilläsi" tälläinen", mies sanoi eikä voinut olla virnistämättä varsin huvittuneeseen sävyyn. Tummaverikkö tosiaan oli melko omalaatuinen tapaus.

Seuraavat naisen sanat olivat kuin tikarinisku Illidanin rintaan ja rietas repäisy tikarin varresta. Miehen kasvot pysyivät kuitenkin hiljaisina, lähes piirtymättöminä. "Siitä on jo niin pitkä aika kun olen viimeksi nauttinut elämästä, että pikemminkin parempi näin. Kuulostan masentuneelta teiniltä, mutta en löydä elämästäni juurikaan mitään hyvää - mutta silti olen liian heikko ollakseni valmis kohtaamaan kuoleman. Joten mikä olisikaan parempi tapa viettää tätä kurjaa riutunutta elämää kuin toimia palkkamurhaajana? Vai mitä?" Illidanin ääni oli mitäänsanomaton, mutta loppua kohden siihen painostui hyväntuulinen sävy. Eipä miehellä ollut tapana olla katkera vaikkei se elämä mitään ruusuilla tanssimista koskaan ollut.

Illidan rauhoitteli itseänsä kittaamalla taas juomaansa. Se nousi nopeasti päähän, mutta onneksi mies istui turvallisesti maassa eikä tuntenut siis päässään outoa huippausta. Sen sijaan takaraivo kävi hieman painavaksi, mutta mies tyytyi nojaamaan päällänsäkkin seinään. Naamion kankaassa haisi alkoholin pistävä haju, Illidan pitäisi varmasti seuraavana yönä kipaista peseytymässä jossain rauhaisella lammella tai muualla turvallisessa paikassa missä kelpasi riisua naamionsa ja vaatteensa ilman pelkoa löydetyksi tulemisesta. "No mutta miten sinä nautit elämästä?", Illidan heitti pallon Ylvalle, nojautui entistä enemän seinustaan ja katsoi naista suoraan silmiin. Mies nautti hienon pieniä huikkauksia juomastaan.
syaniidikissa
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 26 Touko 2012, 23:21

Ylva

Ylva kuunteli toisen puhetta katsellen edessään istuvaa puolidemonia. Pieni, huvittunut tai ironinen hymy leikki tummaverikön huulilla. Oli hieman epäselvää mitä noiden kultaisten silmien takana liikkui. Tuo ei vastannut miehen enemmänkin retoriseen kysymykseen muuten kuin hymähtämällä ja hetkeksi tuon huulet kaartuivat enemmän hymyyn, mutta ei koskaan niin että hampaat näkyisivät. Kuunnellessaan sarvipään puhetta, nainen ei katunut päätöstään olla tappamatta kolleegaansa. Miehen sanat kuulostivat turhankin tutulta ja naisen humalaiset aivot tekivät nopeita päätöksiä vastauksensa suhteen ennen kuin avasi suunsa. "Juomalla", kuului naisen lyhyt ja ytimekäs vastaus, jota saatteli toisen suupielen kohoaminen ja katseen siirtyminen miehestä viereiseen seinään. Tuo mutristi huuliaan ja hetkessä kultaiset silmät olivat kääntyneet takaisin mieheen. "Onhan niitä muutamia muitakin asioita, mutta kuulet niistä sitten kun kasvat aikuiseksi", sama ilkikurinen hymy, mikä naisella koreili useasti täyteläisillä huulillaan. Pullo vietiin jälleen kerran suuneteen ja pienen viivytyksen jälkeen nainen otti siitä kulaukse. Antoi silmiensä painua kiinni samalla kun laski pullon syliinsä pitäen sen kaulasta kiinni. Nainen antoi päänsä kallistua taaksepäin, olisi ollut ihan järkevää istua selkä seinää vasten. Toisaalta tämä tila oli naiselle paljon tutumpi kuin puolidemoni-paralle. Tosin myös se seuraava aamu.

Avatessaan silmänsä auki, Ylva katseli hetken katon pimeyteen ennen kuin laski hivenen epävakaan katseensa laskeutua takaisin seuralaiseensa. "Eli en oikeastaan millään. Se mitä sinä kutsut heikkoudeksi on minulle selviytymisvaisto", Nainen jatkoi enemmän vakavampana kuin äsken, mutta tuosta suorastaan huokui autuas välinpitämättömyys. Mitä toisten tappamiseen tulee, minut on koulutettu siihen. Se on minun elämääni", nainen hymähti ehkä hieman katkerastikin joka oli kuitenkin kuorrutettu huvittuneisuudella. Naisen pää kallistui hieman vasemmalle nostaen taas harhailevan katseensa sarvipäähän katsellen tuota osaksi tummien ripsiensä alta. "Ja olen hyvä siinä". Sanoissa oli tutumpi, itsevarmempi äänensävy. "Pelaatko korttia?" sanat sivalsivat hetkellisen hiljaisuuden läpi kuin ruoska ja yrittivät katkaista keskustelun saaman suunnan. Ylva veti kantapäänsä lähelle vartaloaan istuen hassusti risti-istunnassa. Huvittavaa kyllä Ylva tuntui olevan kokoajan jotenkin liikkeellä. Sen ei tarvinnut olla muuta kuin harhaileva katse, mutta ei tuntunut koskaan pysähtyvän.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja syaniidikissa » 27 Touko 2012, 00:22

Hemmetti vieköön kuinka nopeasti juoma nousi sarvipään pääkoppaan. Juoma oli vahvaa ja Illidan oli varsin kokematon keltanokka juomahommissa. Ekat kännit 25-vuotiaana, säälittävää vai vaan hyvästä? Siitä Illidan ei tiennyt, mutta juoma meni liiankin helposti kurkusta alas kun alkuun oli päästy. Humalaisuutta kuitenkin piilotti miehen naamari, joka peitti edelleenkin tärkeimmät kasvonilmeet. Tosin ainoasta näkyvällä olevasta silmästä saattoi päätellä melko hyvin miehen voinnin, joka oli nyt jo kivan promilleissa.

Juomalla. Se oli Ylvan sana joka jäi jännästi kummittelemaan Illidan sekavaan alkoholintäytteiseen mieleen. Miehen peitetyillä suupielillä oli juopuneen tyytyväinen hymy. Illidan kuitenkin havahtui hieman kun Ylva alkoi. Mies kuunteli ja yritti pitää tarkkaavaisuutensa skarppina. Mies nyökkäili miedosti monta kertaa kunnes kuuli korttikysymyksen. "Ei tule varmaan yllätyksenä, mutta en ole koskaan pelannut korttia." Illidan otti vielä kulauksen juomastaan, mutta tuon oli aivan pakko laskea sen jälkeen pullo maahan. Päässä huippasi jo sen verran.

Hetken mies istui hiljaa paikoillaan, kunnes tuo alkoi valumaan seinää vasten maahan, lopuksi maaten kyljellään melko onnettoman näköisenä mutta onnellisen oloisena. "Taidankin jäädä tänne yöksi.", Illidan tokaisi ja nauroi selvästikin juopuneena. Mies ei edes miettinyt oloansa vaan keskittyi jännään hyvänolon tunteeseen joka oli tuolle aivan jotain uutta ja käsittämätöntä.
syaniidikissa
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 29 Touko 2012, 00:43

Ylva

Tummaverikkö naurahti toisen vastaukselle "niinpä tietysti"; tuo hymähti sipaisten hiuksiaan. Ylva hivuttautui uuteen paikkaan, toisen viereen voidakseen nojata samaiseen seinään. "Muistuta minua, että opetan. Sillä tienaa kivasti taskurahaa", Ylva sanoi virnuillen itsekseen silmät suljettuina. Nainen oli hetken omissa maailmoissaan, kun sarvipään ääni toi tuon takaisin. Nainen raotti kultaisia silmiään ja vilkaisi toisen suuntaan. Leveä virne levisi täyteläisille huulille ja silmät pilkahtivat huvittuneina. "Se taitaa olla parasta", nainen myönteli toisen sanoihin selvästi huvittuneena, mutta myös humalaisena. Vielä kauan sen jälkeen kun sarvipää oli sammunut kellarinlattialle, Ylva katseli lyheneviä kynttilöitä ja joi oman pullonsa loppuun. Alkoholia tosin ei koskaan pitänyt heittää hukkaan, joten susinainen joi myös peolidemonin pullonjämät ennen kuin silmäluomet painuivat väkisin kiinni ja kolea kellarinlattia alkoi tuntua todella houkuttelevalta. Ennen nukahtamistaan, tai sammumistaan miten vain, Ylva pohti välinpitämättömästi sitä, että toivottavasti kellarin omistaja ei olisi aamuvirkku ja tarvitsisi jotain varastostaan.

(end? To be continued? ;) )
Ylva
 

Edellinen

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron