Kirjoittaja Ylva » 08 Helmi 2012, 14:58
Ei niin kovin kaukana paikasta, jossa sarvipää seisoi rysähti ovi väkivaltaisesti auki ja sieltä astui kadulle hyvin kookas ja lihaksikas mies, jolla oli niskaotteessa keskikokoinen, kalju ja täysin humalassa oleva mies. Lihaskimppu viskasi vaivatta kiroilevan ja mesoavan känniläisen kadulle ja jollain mystisellä keinolla mies onnistui pysymään pystyssä, vaikka se ei näyttänytkään olevan kovin helppoa. Avoimesta ovesta kuului puheensorinaa ja muita tuttuja ääniä mitä kievarista nyt löytyy. "Viimeisen kerran, Verisessä Veitsessä EI tapella!" ulosheittäjä ärjäisi sen näköisenä, että kyseinen tapahtuma alkoi olla jo traditio. Kaapin kokoisen miehen perässä oli ylos astellut virnuileva ilmestys. Naisella oli tiukat, mustat housut, joiden lahkeet olivat pitkävartisten, korollisten saappaiden sisällä, joissa meni nyöritys alhaalta aina ylös asti. Yläosa koostui mustasta korsetista, joka peitti rinnat ainakin jotenkin. Korsetin alla oli musta paita, joka jätti olkapäät paljaaksi, pitkät hihat olivat väljät ja pussimaiset kiristyen ranteiden kohdalta. Siveelliseksi tätä asustetta ei voinut hyvällä tahdollakaan kutsua. Mustahiuksisen naisen uumalla oli vyö, jossa roikkui tutun oloinen tummanpuhuva miekka ja koristeltu tikari. Viittaa tummaveriköllä ei ollut päällään, joten tuo ei aikonut olla ulkona kovinkaan kauaa mitä todennäköisemmin. Nainen oli liikkunut ulosheittäjän viereen, laskenut toisen kätensä uumalleen ja virnuili ulosheitetylle miehelle kultaiset silmät tuikkien. "Menisit kotiin, Chuck. En millään jaksaisi rökittää sinua tuossa kunnossa", tumma ja sointuva ääni tihkui huvittuneisuutta ja pilkkaa.
Ulosheittäjä palasi sisälle mulkoiltuaan tarpeeksi Chuckiksi kutsuttua miestä ja katosi takaisin sisälle vetäen oven kiinni perässään. Se mitä kadulla tapahtuisi ei ollut enää hänen asiansa. Ylva ei itsekkään ollut täysin selvä, mutta tämä seikka ei näkynyt hyvin päällepäin. Tarkkasilmäinen saattoi huomata miten alkoholi ja muut aineet vaikuttivat naisen koordinaatiokykyyn ja tasapainoon. Äänessä oli myös pienen pieni sammallus. Tätä oli kuitenkin harjoiteltu jo useampaan otteeseen ja vielä tässä tilassa Ylva pystyi kontrolloimaan itseään varsin tehokkaasti jos halusi. "Shinä huijashit minuta, shaatanan narttu!" kaljupää ärisi ja hoippui, vaikka seisoi paikallaan mulkoillen tummaverikköä naama punaisena. Ylva muljautti silmiään miehen sanoille ja ilman varoitusta liikkui nopeasti lähemmäs miestä ja iski nyrkkinsä oikeassa kulmassa itseään pidemmän miehen nenään. Kuului vaimea rusahdus, kun nenä murtui ja alkoi ryöpytä verta. Kaljupää älähti ja hoiperteli taaksepäin nostaen kädet nenälleen ja uusi kiroilutulva pääsi ilmoille. Ylva hymyili vinosti katsellessaan kiroilevaa miestä. "Tuo siitä, että kutsuit minua nartuksi", nainen huomautti leppoisasti. "Miten sinä luulet, että juomapelissä voi huijata? Ala nyt laputtaa ennen kuin kyllästyn tähän", Ylva totesi tehden kädellään välinpitämättömän viittaavan eleen kadunsuuntaan.
Nainen kääntyi kannoillaan välittämättä enää kaljupäästä, joka oli ollut jo valmista kauraa ennen kuin oli saanut murtuneen nenän. Ylva kuitenkin pysähtyi parin askeleen jälkeen ja kurtisti hieman kulmiaan. Tuon tarkka nenä oli löytänyt tuoksun, johon nainen oli vain kertaalleen törmännyt. Siinä oli jotain, mikä teki siitä ainutlaatuisen, vaikka nainen ei osannut sanoakaan mikä se oli. Ylva hymähti itsekseen ja vino hymy palasi äsken hieman ärtyneille kasvoille. Kultaiset silmät liikkuivat katsomaan katua pitkin siihen suuntaan, jossa puolidemoni nojaili seinää vasten. Ulkomuodosta nainen ei pystynyt varmaksi sanomaan, oliko tummanpuhuva henkilö se, joksi tuota luuli, mutta itsevarmana -ja humalaisena, luotti vaistoonsa tai no paremminkin vainuunsa. Samalla kun kaljupää lähti hoippumaan vastakkaiseen suuntaan, tummaverikkö kääntyi ja asteli katua pitkin miestä kohden keinuvin askelin. Nainen kallisti hieman päätään ja siristi silmiään aivan kuin olisi yrittänyt nähdä hupun varjoihin. "Tämäpä erikoinen yllätys, pentuseni", nainen totesi virnistäen nyt leveämmin kuin koskaan ennen. Lähempänä ominaistuoksu voimistui naisen nenään ja oli melkein täysin varma, että tunnisti tuon hahmon Ilidianiksi ellei sitten samankaltaista rotusekotusta ja ominaistuoksua omistanut joku muu herras henkilö.
"Et todellakaan taida välittää siitä, että täällä on pirun kylmä?" nainen kysyi kohottaen toista kulmaansa. Teki päällään kutsuvan eleen silmät loistaen ja lähti kävelemään kievarin oven suuntaan. "Tuletko sieltä?" nainen kysäisi ovelle päästyään ja miehen lähtiessä liikkeelle nainen avasi oven ja livahti siitä sisälle. Kievari oli lämmin ja kohtuullisen täynnä. Tietämätön olisi ensisilmäykseltä pitänyt sitä varsin viihtyisänä ja mukavana paikkana. Olihan se sitä sinänsä, mutta ei normikäsityksen mukaan. Siellä täällä oli meneillä jos jonkinlaista uhkapeliä, tarjoilijattaret olivat varsin niukalti pukeutuneita ja koko asiakaskunta koostui murhaajista ja varkaista, erinäisitä palkkionmetsästäjistä tai satunnaisista kulkijoista, jotka kaupunkiin olivat eksyneet. Tietämättömät kulkijat yleensä nyhdettiin puhtaaksi illan aikana, jos ei sitten tapettu jollekin kujalle. Juoma virtasi ja kaikilla näytti olevan oikein mukavaa, paitsi yrmeön oloisella ulosheittäjällä, joka mulkoili asiakaskuntaa ovensuusta. Mies kuitenkin nyökkäsi Ylvan astuessa sisälle tuttavallisesti ja nainen loi tuolle hymyn. Kievarissa oli vain yksi sääntö, siellä ei tapeltu, vaan erimielisyydet hoidettiin ulkona, kun metodi oli väkivaltainen. Tämä lähinnä siksi, että sisällä tappeleminen aiheutti aina tuhoja paikalle ja isäntä oli kyllästynyt maksamaan huonekalujen ja astioiden korjaamisesta. Tietysti, tätä sääntöä noudatettiin suuntaa antavasti. Jos onnistuit eliminoimaan vastustajasi nopeasti, ei ulos siirtymiseen ollut tarvetta ja ulosheittäjä hoiti ruumiin takaovesta ulos.
((Huh, innostusin. Vaikka et vastannut niin päätin nyt Ylvan ainakin olevan juhla tunnelmissa, joka on hyvä siihen että se saa pian turpaansa XD))