You come wiht me

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

You come wiht me

ViestiKirjoittaja Nya » 06 Maalis 2012, 19:11

Izu

Neitokainen käveli hiljaisena metässä. Hän tuumi kaikenlaista itsekseen. Izun katse suuntautui neidon omaan kätöseen. Siihen katse sitten jäikin. Miksi olen täällä, miten päädyin tai synnyin? Näitä neito jäi ajatelemaan, mutta oli törmätä sitten puuhun ja kaatua sen jälkeen loskaiseen lumeen. "Ääk!" Izu huudahti ja tömähti lumeen, hän pyyhki hieman naamaansa ja piti mökötys tunnin. Ei ihan minun päiviäni. Izu ajatteli ja huokaisi pitkään. Hän nousi pystyyn ja jäi sitten istumaan polviasentoon.
Neito huokaisi vielä kerran ja nousi lopulta pystyyn. Hän pyyhkäisi vaatteitaan ja yskäisi hieman. Izu lähti taas kävelemään. Mitä hän olikaan tekemässä? Äh muisti tahtoi pätkiä. Izu mietti ja katsoi puuta hän liikutti hieman käsiään ja maa jyrisi. Kristalli työtyi ulos maasta ja tarttui neidon jalkoihin, ne kieppuivat hänen jalkojensa ympäri nostaen hänet ylemmäs ilmaan, kunnes nainen oli puun oksan tasolla. Izu otti askeleen laskeutuen sitten oksalle ja kristalli katosi sen sileän tien. Izu istuitui puun oksalle, kuin haltia ja sulki silmänsä. Suu meni pienesti raolle ja ääni alkoi kulkea hiljaisena melodiana tämän suusta. Sanoja ei erottanut ne olivat kuin häivähdys jotakin. Hiljaisena laulaen Izu nukahti.

//Ylva tänne. :) Pahoitteluni vielä siitä ihanasta sekamelskata.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 07 Maalis 2012, 15:09

Azrael

Metsän syvyyksistä oli saapunut paikalle eriskummallinen otus. Ensisilmäyksellä tuosta saattoi tulla mieleen ihmissusi, mutta tarkempi tarkastelu kumosi tämän mielikuvan. Otuksen yläselässä, niskassa ja aina päähän asti liehui tuuhea ja pitkä harja, tuon kasvot olivat leveät ja kuono leveä ja lyhyt. Ylähuulen päälle kaartui kaksi raateluhammasta alaleuasta ja yläleuan raateluhampaat nekin pilkistelivät huulien välistä. Päälaella tällä otuksella oli pienet sarvet peuramaisten korvien lisäksi. Otus oli kyykyssä maassa ottaen käsillään tukea maankamarasta, mutta koko mittaansa venyttäydyttyään tällä olennolla oli pituutta pari metriä ja lihaksia vaikka muille jakaa. Pedon ainut näkevä silmä hehkui punaisena tuon katsellessa kuinka kristallienkeli asettautui puunoksalle ja aloitti ihmeellisen, hiljaisen laulun, josta demonikorvatkaan eivät saaneet selkoa.

Azrael oli tässä muodossaan, koska tiesi ettei tämä suloisuuden perikuva ollut mikään tavallinen tallaaja. Paljoa ei mies ollut informaatiota tästä saanut, mutta se oli selvää, että taruolennosta oli kysymys. Eikä mies ollut sen enempiä edes kysellyt. Palkkasoturi oli jättänyt loput tavaransa läheiseen kylään, oli ottanut mukaansa vain kahdenkäden miekkansa, joka oli paikallaan otuksen selässä ja sitä paikallaan pitävä paksu vyö kulki vinosti pedon rinnanpoikki. Neitokaisen vaivuttua uneen mies nousi ylös ja lähti astelemaan kohdettaan kohti. Vaikka peto oli suoristautunut täyteen mittaansa näytti tuo liikkuvan jotenkin kumarassa. Azraelin päästyä puun luokse, jossa nainen nökötti tuolle tuli vastaan uusi dilemma. Jos herättäisi tuon, voisi neito karata helposti puita pitkin tai ihan vaan kasvattaa tuota omituista kristallia ja kävellä sen turvin turvaan. Toisaalta taas puusta jonkun hakeminen huomaamatta oli harvinaisen hankalaa.

Mies tuumi tätä ongelmaa hetken sukien hassua kyllä leuastaan lähtevää partaa. Tuo kohautti lopulta olkiaan itselleen ja hyppäsi puunrunkoon ja oli jo melkein naisen tasalla. Terävät ja voimakkaat kynnet niin sormissa kuin varpaissakin takertuivat puunrunkoon kiinni eikä kestänyt kauaa kun oli uhrinsa vieressä. Yksinkertaisesti nappasi naista kiinni vyötäisiltä ja heilautti tuon olkapäälleen kuin perunasäkin hypäten sitten alas puusta. Oli sanomattakin selvää, että toinen oli herännyt tähän toimenpiteeseen, mutta se ei pahemmin palkkasoturia haitannut. Rahaa tästäkin sai ja niin kauan kuin kyse ei ollut silkasta murhasta passasi se hyvin.

(Ei se mitään. Autohittailin hieman, toivottavasti ei haittaa.))
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Nya » 07 Maalis 2012, 19:05

Izu

Nianen heräsi hetkessä jonkin koskettaessa häntä. Neito ei ihan aluksi tajunnut mitä hänelle oli käynyt, kun huomasi riippuvansa karvaisen olennon hartialla. "Mitä? Kuka?" Izu huudahti ja yritti päästä irti olennon hartialta. Hän halusi alas. Kristallienkeli rimpuili jonkin aikaa, kunnes lopulta luovutti. Ei tästä tullut oikein mitään, toinen oli lihaksikas ja liian vahva. Izun olisi turvauduttava voima keinoihin, jos hän halusi pois. Mutta neito lopulta tyytyi vain riippumaan siinä. Jos onnea Izulla oli, niin toinen saattaisikin hyvin olla demoni, mutta sitähän kristallienkeli ei tiennyt. Hän ei eds nähnyt toisen kasvoja. "Päästä minut alas! Mihin sinä minua oikein viet? Hei! Kuunteletko sinä??" Izu huusi ja yritti vielä kerran rimpuilla irti. Hän jäi siltikin roikkumaan tylsistyneenä toisen hartialle.
"Voisit edes kertoa kuka olet..." Nainen mutisi ja huokaisi pitkään. Hän ei tajunnut. Joku vain tuli ja herätti hänet nappaamalla hänet hartialleen ja vievän sitten jonnekkin. Izu ei tajunnut mistään mitään. Hän oli aivan pihalla toisen tavoitteista. Kristallienkeli tuhahti ja valui sitten roikkumaan hartiaa pitkin. Hänen koko kehonsa oli kristallia ja hehkui hieman, kuin mikä tahansa kristalli. Mutta tuon kehonb sisällä sykki enkelinsielu. Neito ei jaksanut taistella vastaan. Mutta hän halusi ehdottomasti tietää mistä oli kyse. "Miksi näin tapahtui?" Neito mutisi ja sulki silmänsä. Hänen suunsa jäi taas hyvin pienelle raolle, siltä lähti kurkunpäästä asti piento kehtolaulan kuuloista laulua. Sen melodia oli tuudittava, mutta haikean surullinen. Sanoja ei ollut pelkkä melodia. Tunteen tästä melodiasta saattoi tuntea.

//Minä en pikku hittailusta pahastu, kun teen sitä vähän itsekkin...
Nya
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 13 Maalis 2012, 12:51

Azrael yritti hetken ignoorata heränneen kantamuksensa, mutta tuon rimpuilu alkoi käymään rasittavaksi. "Olemme menossa läheiseen kylään", otus murahti ja tuhahti turhautuneena laskien sitten neitokaisen vähemmän hellävaroen huvenneeseen lumikerrokseen. Se kuitenkin pehmensi toisen "tippumista", eikä neitokaista pahemmin sattunut.Ei Azrael tuota tahallaan tai turhaan paremminkin halunnut satuttaa. Lähinnä oli ärsyyntynyt koko tästä tehtävästä tai enemmän siitä, että tuon taloudellinen tilanne pakotti tuon vastaanottamaan tälläisiä tehtäviä. Peto katseli maahan pyllähtänyttä kristallineitokaista ainoalla näkevällä silmällään, joka hehkui punaisena. "Ja minä olen Azrael", peto lisäsi. Kieltämättä miehen demonimuoto oli kenestä tahansa pelottava. Ei varsinaisesti ruma, mutta joku varmasti oli sitäkin mieltä. Sana "peto" kuvaili tätä olemusta luultavasti parhaiten. Peto, jolla oli miekka ja housut. "Minut on palkattu hakemaan sinut", selitti yksinkertaisesti ja näytti jotenkin virnistävän. "Kerta kyyti ei kelvannut, saat kävellä".

Mies nappasi kiinni neitokaisen kädestä ja kiskaisi jaloilleen. Tuo ei näyttänyt antavan toiselle muuta vaihtoehtoa kuin totella. Neitokainen ei painanut ainakaan pedon näkökulmasta oikeastaan mitään, joten tuon ylösnostaminen kävi helposti. Eikä sinänsä, oli tuo varsin mukavaa katseltavaakin, mutta miehen kokemuksella varsinkin naiset olivat hankalia tekemään yhteistyötä tälläisissä tilanteissa. Peto kuitenkin päästi irti toisen käsivarresta ja katseli hetken neitokaista. "Olen täällä tekemässä työni. Jos et aiheuta hankaluuksia, osaan olla varsin mukavaa seuraa. Ala tulla." peto lisäsi ja kääntyi lähteäkseen pitäen kuitenkin toista silmällä. Toivoi että tästä ei tulisi mitään kissa ja hiiri-leikkiä.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Nya » 13 Maalis 2012, 18:04

Izu

Neito tuijotti äänettömöästi, kun olento hänet maahan tiputti ja sitten kiskoi ylös. Izu ei jaksanut inttää vastaan, mutta lopulta, kun peto päästi rti. Kristallienkeli tunsi heti tilaisuuden tulleen, mutta neidon järki sanoi toisin. "Miksi minua kukaan tahtoisi tavata? Ja miksi sinut oli edes palkattu minun hakemiseeni..." Izu mutisi ja lähti hirviön perässä kävelemään. Oikeastaan kristallienkelistä tuntui ihan mukavalta tavata tälläinen olento. Vaihtelua elämään. "Azrael? Oletko sinä tuollainen aina... Siis ihan kokoajan tuollainen.. Ööh. Peto?" Izu otti aiheen, koska hiljaisuus alkoi käydä enkelin hermoille. Hän halusi kaivaa tiedon tuosta toisesta ennemin tai myöhemmin. Izu käveli hieman kauempana toisesta, kunnes hän meni lähemmäs. "Mihin kylään olemme menossa? Kuka se on joka palkasi sinut? Onko hän kenties joku haltia?" Izu kysyi vain hieman ärsyttäkseen, mutta se ei kuulunut neidon luonteeseen. Hän oli hyvä ja hellä. Sellainen, äikkiä Izu virnisti ja pysähtyi. Hän kääntyi nopeasti ja lähti juoksemaan takaisin sinne mistä he olivat tulleet. Izu ei ollut kamaln hyvä juoksia, mutta pääsi kyllä kovaa. Neito liikutti nopeasti käsiää. Aivan kuin hän olisi heittänyt jotakin taakseen, sitten maa jyrisi ja piikkimäiset kristallit työntyivät maasta. Niin kuin kristalli olisi heitetty piikeiksi. Izu juoksi nopeasti kengillään, minkä pääsi. Tämä leikki ei ollut mitään leikkimistä. Se oli kurjempaakin kurjempaa totta. Kristallienkeli hyppäsi nopeasti eräässä paikassa yrittäen väistää puun isoa juurta, mutta hyppy jäi liian lyhyeksi. Hän kompastui ja lähti kierimään jyrkkän näköistä 5metrin syvyistä jyrkännettä. Neidon käsi vahingoittui siinä metakassa.Izu nousi jyrkänteen syväntessä istumaan ja pyyhki lumia päältään. Hän vilkaisi kättään, joka näytti lohjenneen, kuin lasi. Mutta sen lohkeama meni umpeen. Neito jäi siihen istumaan polvet koukussa itseään vasten.
Nyt toinen varmasti tulisi vihaiseksi. Hän halusi pois. Toisen luolta, vaisto oli pakottanut kristallienkelin juoksemaan, pois. Jostain syytä. Izua pelotti, häntä pelotti liikaa, ettei hän pystynyt liikkumaan siitä paikasta hetkeen. Sitten neito nousi ja kapusi takaisin ylös. Hän ei jaksanut tätä. Ihan sama, viekööt minne vain. Izu ajatteli ja näytti surulliselta.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 15 Maalis 2012, 19:01

"En tiedä", mies murahti neitokaisen kysymykseen. "En kysele turhia, mutta jos haluat kuulla mielipiteeni niin varmaankin se liittyy jotenkin rotuusi. Ellet sitten jotain muuta ole tehnyt", peto kohautti olkiaan joka näytti hieman huvittavalta. Ei kuitenkaan saanut rauhaa kysymyksiltä, mikä sai tuon puhaltamaan ilmaa ulos niin että se muistutti jonkinlaista huokausta. "En. Yleensä olen ihminen. Tässä muodossa on kuitenkin etunsa", Azrael selitti, mikä oli varsin ystävällistä tuolta ottaen tilanteen huomioon. Enkelin tultua lähemmäs sekaverinen demoni vilkaisi tuota punaisella silmällään. "Ihminen", tuo vastasi kysymystulvaan taas kerran. Ei nähnyt siinä mitään haittaa, että vastasi tuolle tyttöselle. "Ja me menemme pieneen kylään, en edes muista sen nimeä, se ei ole kovin kaukana. Jatkamme sieltä matkaa eteenpäin. Tosin ei määränpääkään ole mikään kovin iso paikka", demoni lisäsi kohauttaen taas olkiaan paljonpuhuvasti.

Yhtäkkiä neitokainen päätti lähteä juoksemaan sinne mistä nuo olivat tulleet. "Hei, tule takaisin! Perkele..." peto huusi tuon perään möreällä ja hieman murisevalla äänellään. Demoni lähti takaa-ajoon ja meinasi saada sydärin kun maasta kasvoi yhtäkkiä kristalli ja useampikin. Kristallit tuntuivat miehestä oudoilta, ne saivat tuon olon jotenkin pahoinvoivaksi ja tuosta tuntui että tuon päässä pyöri. Ei todellakaan halunnut koskea noihin kauniisiin luomuksiin, joten ne hidastivat pedon menoa kiitettävästi. Kuitenkin Azrael oli nopea ja ketterä, ketterämpi kuin tuon kokoiseksi lihasmassaksi olisi uskonut ja pystyi tekemään uskomattoman pitkiä loikkia niin halutessaan. Azrael sadatteli mennessään ja ennätti nähdä enkelin tupsahtavan nurin ja katoavan näköpiiristä. Demoni jatkoi matkaansa jyrkänteen reunalle jossa pysähtyi huomaten kyseisen neitokaisen kömpivän sitä ylös omatoimisesti. Tämä sai petodemonin kurtistamaan kulmiaan, mitä toinen nyt oikein puuhasi? Azrael katseli neitokaista jotenkin tutkailevasti tuon kivutessa ylöspäin, aisti tuon pelon ja oikeastaan se sai miehen surumieliseksi. Huokasi itsekseen ja neitokaisen päästyä tarpeeksi lähelle ojensi tuolle teräväkyntisen kätensä auttaakseen tuon tasaiselle maalle. "Anna kun autan. Miksi ihmeessä sinä noin teit?" mies kysyi autettuaan toisen ylös. Pedon punainen silmä ja toinen, valkoinen ja kuollut silmä katsoivat tuota jotenkin epämääräisesti. "Tule. Jos lähdet karkuun minä vain haen sinut takaisin. Joudut surmaamaan minut, jos haluat minusta eroon", sekaverinen totesi varsin neutraalisti. Se oli toteamus, yksinkertainen totuus. Sitä ei sanottu mitenkään uhkaavasti, rehvastelevasti. Oli melkein pelottavaa miten tunteettomasti mies asian toiselle esitti.

Matka jatkui ja nyt demonin kuvatus piti neitoa lähempänä itseään ja tuota yhä silmällä, jotta välttyisi ylimääräiseltä kuntoilulta. Matka taittui miehen osalta hiljaisissa merkeissä. Tuo mietti kristalleja ja oloa, mikä niistä tuolle oli tullut. Se muistutti kovasti samaa tunnetilaa kuin esimerkiksi ristin läheisyydessä ja tämä seikka huoletti tuota todella. Azrael ei ollut valehdellut, kun oli sanonut kylän olevan lähellä. Kauaa nuo eivät kävelleen, kun kylä tuli näkyviin. Mies kuitenkin pysähtyi ennen sitä pienen kivisen nyppylän kohdalle, jossa oli myös muutama suurempi lohkare. "Odota hetki", tuo käski toista ja loi vielä vaativan katseen tuohon, että toinen todellakin pysyisi siinä missä oli. Azrael kaivoi kivenkolosta nyytin, josta paljastui yksinkertaisesti vaatteita. Mies huokasi hiljaa ja sulki silmänsä. Muodonmuutos ei ollut mukava, se ei myöskään ollut täysin tuskaton. Peto alkoi muuttaa muotoaan, pienenemään ja paksu turkki näytti imeytyvän nahkan sisään. Tarkkakorvainen saattoi kuulla pientä rutinaa miehen luiden muuttaessa paikkaa ja muotoa. Tuon koko keho järjesti itsensä uudestaan, mikä miehen puremaan hampaansa yhteen ja päästämään muutamia äriseviä ääniä. Kovin kauaa tämä ei kestänyt, sillä Azrael oli kuitenkin tehnyt tätä useasti, joten pian pedon tilalla seisoi lähemmäs parimetrinen, lihaksikas mies. Tuo huokaisi syvään muodonmuutoksen loputtua ja noukki nyytissä olevia vaatekkappaleita käteensä pukien ne päälleen. Miehen oikeassa kädessä näkyi tatuointi ja siellä täällä tuon ruumista oli taisteluista kertovia arpia. Mies pukeutui paitaan ja jonkinlaiseen hihattomaan nahkaliiviin, joka kuitenkin ylttyi lähes polviin saakka. Housut ja saappaat löysivät paikkasa, sekä käsissä olevat paksusta nahkanyristä koostuvat "käsineet", jotka jättivät sormenpäät näkyviin. Tuo kiristi hihnaa, joka piteli miekkaa miehen selässä ja vyötti uumalleenkin vyön, jossa oli puukko. Saatuaan pukeutumisensa valmiiksi, otti mies tyhjentyneen kangaskassin käteensä ja kääntyi kristallienkelin puoleen. "No niin, onko parempi?" mies kysyi yllättäen ja virnisti naiselle ja huvittunut pilkahdus näkyi miehen nyt ruskeassa silmässä.

(Jooos tälläinen eteneminen ei kelpaa tai siis niin haluat jotain toisin niin sano ihmeessä niin otetaan uusiksi :) ))
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Nya » 15 Maalis 2012, 20:03

Izu

Neito ei vastannut. Hän ei halunnut puhua, eikä jaksanut enää luotella kysymyksiään. Izu tartui Azraelin ojennettuun käteen ja pääsi takaisin kunnolliselle maalle. Hänen silmä kulmansa kiilsivät ja nainen vain peitti kasvonsa toisella kädellään. Suru oli ehkä neidon voimakkain tunne, rakkaus ehkä sen jälkeen. Izu ei tarkalleen tiennyt, vain erään asian hän tulevaisuudestaan tiesi. Hän veisi jonkun mukanaan vielä. Neito käveli pedon rinnalla hiljaa, kuitenkin huomaten tämän tarkkailevan häntä. Hetken siinä kävellessään Izu ehti miettiä kaikenlaista. Hän katsahti pari kertaa Azraeliin, hän olisi halunnut kysyä eräitä asioita, mutta sulki suunsa, ennen kuin sieltä ehti tulla mitään. Hän vain tyytyi kuuntelemaan pedon hengitystä, aivan kuin ne kertoisivat tämän vastaukset Izun kysymyksiin.

Äkkiä he pysähtyivät ja neito oli törmätä pedon selkä puoleen. Tämä käski hänen pysyä paikoillaan, ettei lähtisi pakoon. Miksi yrittäisin? Jos sinä seuraat minua minne tahansa ja pääsen sinusta vain eroon tappamalla en tahdo sitä. Izu mietti ja jäi seisomaan aloilleen tyhjä katse silmillään. Hän kuitenkin kiinnitti pedon muodonmuutokseen huomionsa. Luut tuntuivat natisevan tämä kehon sisällä ja Izu tunsi pientä kipu aistiessaan miehen pienen tuskan. Neito piti suunsa kiinni, mutta huokaisi lopulta ja hymyili mitä surullisimman hymynsä. "On. Oikein hyvä..." Izu sanoi suljetuin silmin, hieman surullisen kuuloisena. Izu yllättyi miehen virnistyksestä, mutta piti omansa hallitusti neutraalina. "Jatkammeko?" Neito kysyi yllättäen hän pysyi tuon kysymyksen jälkeen kauan aikaa hiljaa. Izu oli kristallienkeli. Puhtauden ja hyvyyden kuva, mutta neidosta löyti myös hieman muutakin. Epätoivoa ja surullisuutta paljon, paljon enemmän, mitä ei pitäisi ollakaan.
Izu pysytteli edelleen hiljaisena, hänen jähmettyneet kavonsa olivat jotenkin pelottavat ja tyhjät. Aivan kuin Izussa ei olisikaan sielua, vain tyhjä kuori. Nainen tuijotti eteensä, mutta jos katsoi tarkemmin hän tuijotti jonnekkin kauas, todella kauas.

//Ei mitään, kirjoittele miten sinusta vain tuntuu. :)
Nya
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 15 Maalis 2012, 20:57

Azrael kurstisti hieman kulmiaan neitokaisen apealle ilmeelle. Näki tuon surumielisyyden, saattoi melkein jopa aistia sen. Mikä tuo neito oikein oli? Sanomatta kuitenkaan mitään mies nyökkäsi päätään ja lähti liikkeelle. Jonkin aikaa matka taittui yhä hiljaisuudessa kunnes Azrael päätti avata suunsa. Tunsi muutenkin pientä omatunnonpistoa siitä mitä oli toiselle tekemässä. Ei ollut kysellyt, mutta ei paljoa vaadittu siihen, että ymmärsi ettei neidolle välttämättä oltu kovinkaan ystävällisiä sinne minne nuo ovat menossa. "Mikä sinä oikeastaan olet? Ne kristallit, jotka teet... ne ovat varsin... käteviä", mies piti muutamana tauon puhuessaan kuin miettien oikeita sanoja. Tuon olemus oli kieltämättä synkkä ja jurokin, mutta ristiriidassa siihen oli tuon sanat, jotka olivat lähes ystävälliset. "Kuule, ehkä tämä ei ole niin paha asia. Tarkoitan, että he luultavasti haluavat vain joitakin vastauksia siitä mikä olet ja mitä osaat. Sitäpaitsi..." mies piti taas tauon puheessaan ja vilkaisi nyt neitokaista. "voithan aina lähteä kun pääsemme sinne. Se ei ole enää asiani silloin", lisäsi. Perhana, ei pitänyt tälläisistä tehtävistä ollenkaan. Taisteleminen oli asia erikseen, mutta toisen väkisin jonnekin kiikuttaminen ilman mitään syytä, no se tuntui jotenkin häiritsevältä. Mutta minkäs mies sille mahtoi.

Kylä tuli pian vastaan ja nuo olivat oikeastaan kylässä edes huomaamatta sitä. Kadut olivat yksinkertaisia hiekkateitä ja talot eivät olleet mitään laatutyötä. Azrael raapi leukaansa ajatuksissaan. "Haluatko jäädä tänne yöksi vai jatkammeko vielä matkaa?" demoni tiedusteli toiselta. Ei noilla mikään älytön hoppu ollut ja arveli neidon väsyvän helpommin kuin mitä itse väsyi. Mies nyt tuskin väsyi mistään. Päivää toisaalta oli jäljellä mukavasti ja nuo pääsisivät eteenpäin hyvän matkaa ennen pimeän tuloa. Miestä kuitenkin vaivasi mielensä pohjalla toisen alakuloisuus ja koko tämä sotku.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Nya » 16 Maalis 2012, 12:59

Neito vain kuuntrli edelleen Azrarlin rohisevaa hrngitystä, jos se edes rohisi. Hän yllättyi hieman toisen kysymyksestä. "Olen kristallienkeli. Eli kehoni on kristallia, mutta ei aian täysin puhdasta. En minä tiedä." Izu pohti itsekkin ja katseli sitten Azraelia. "Kristallini? Se on minun kässisäni kuin totteleva elämä. Kosk pystyn hallitsemaan sitä. Kaipa." Izu lausahti ja niiskaisi hieman. Hän sulki suunsa vilkaisi uudelleen mieheen. Tämä selktti hänelle vaihtpehdon mitä hän voisitehdä tak mitä ne eräät tahtoivt hänestä. "Jos he ovat pahojakin he havittelevat vain voimiani. Sillä voimillani saisi paljonkin tuhoa aikaan. Enkä minä..." Hetken hiljaisuus täytti neion mielen. ".. Estää heitä. Käyttämästä minua aseenaan. En tiedä." Izu mutisi ja näytti pohtivan kuumeiseti toisen sanoja. Oikeastaan kristalli enkeli ei tiennyt itsestään hirveästi tai maailmasta puhumattakaan. " Olen kuin astia. Joka on laitettu esille sieluja varten. Olen niiden suoja tai jokin sellainen. Keho vailla omaa sielua. Kuin nukke joka kuuntelee vain toisten määräyksiä." Izu sanoi alakulosesti. Ja hymyili sitten itsekseen.

Azrael kysyi häneltä haluaisiko hän jäädä yöksi. "Sopii minulle!" Izu naurahto nyt hieman piristyneemmin. Hän vilkasi omia jalkojaan joita hieman särki, ei kamalasti. " Mutta jis meillä on kamalakin kiire, voisin ihan hyvin nukkuakin sinun reppuselässäsi. Jos se vain sopii, jos sinä et väsähdä niin kamaln helposti?" Neito kysyi arasti, mutta loplta katsoi toisen vaihtoehdon paremmaksi. "Jäädän sittenkin tänne vain. Painaisin varmasti liikaa.." Izu sanoi hieman ujosti. Sitten hämenn kasvoilleen palasi se sama vanha tyhjä katse. Juin jollakin zombilla.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 23 Maalis 2012, 12:12

Nyt ihmisen hahmossa oleva petodemoni kuunteli enkelin alakuloisia sanoja. Nyt ainakin sai varmuuden sille, miksi kristallit olivat vaikuttaneet mieheen niin kuin olivat. Toisaalta naisen seurassa oleminen ei ainakaan vielä tuntunut mitenkään epämiellyttävältä. "Jos minulta kysytään, kaikki jotka osaavat itse ajatella ja tuntea omaavat sielun", mies murahti neidon hiljennyttyä hetkeksi. Se uskoiko oikeasti edes sieluun oli sitten toinen asia, kaipa hän uskoi ei vain ajatellut sitä välttämättä ihan niin uskonnoliselta näkökannalta. Neidon ristiriitainen höpinä siitä jäivätkö nuo kylään vai eivät sai miehen huulet kaartuvaan huvittuneeseen hymyyn. Ainut terve silmä välkähti huvittuneena neidon todetessa painavansa liikaa ja sitten tuon kasvoille ilmestyi taas tuo tyhjä katse, mikä sai miehen tuntemaan olonsa epämukavaksi. "Jos totta puhutaan, et sinä paina yhtään mitään. Voisihan se olla näky, enkeli ratsastamassa demonilla", mies lisäsi ja naurahti omille sanoilleen sukien hetken lyhyehköä partaansa. Toden totta, siinä olisi vasta näky.

Mies suuntasi askeleensa kylässä kohti majataloa, jonne oli jättänyt reppunsa säilöön. Kuten aikaisemmin todettu Azraelilla ei ollut mitenkään kiire päästä hakemaan rahojaan, joten samapa se oli vaikka nuo jäisivät tänne yöksi ja lähtisivät aamulla. Voisi sitä vaikka katsoa, jos saisi ostettua hevoset tai hevosen. "Minulla on huone täällä", mies selitti noiden saadessa majatalon näkyviin, kyltti oven yläpuolella osoitti paikan majataloksi. "En kyllä anna sinulle omaa huonetta, mutta saat vallata sängyn aivan vapaasti", mies ei edes tarvinnut niin paljoa unta kuin normaalit ihmiset ja myös onnistui nukkumaan missä tahansa yhtä mukavasti. Jokin asiassa taas huvitti miestä suunnattomasti, mikä sai tuon hymyilemään vinosti itsekseen.

((Sori kesto))
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Nya » 23 Maalis 2012, 12:41

Izu

Neito seurasi miestä askel askelelta. Kun majatalo tuli näkyviin Izun mieli kohisi hieman. Miehen puhuessa hänelle neto hymyili bain, nyökytellen minkä ehti. "En tarvitsekkaan omaa huonetta. En nyt sanoisi että valtaan koko sängyn. " Izu naurahti nyt paljon eloisempana. Hän asteli tarmokkaasti Azraelin rinnalla. Hän mietti ettei tarvitsi unta kamalsti. Hänen kehonsa ei tarvinnut oikeastaan unta, vain hieman lepoa. Siinä kaikki. Huoneeseen päästyään. Neito katseli hieman ympärilleen ja tarkasteli paikkoja. Ei kovin häävi, mutta kelpasi kadun sijaan. "Täällä on kotoisan oloista..." Izu valehteli. Hänelle koti tarkoitta kristalleja, luolaa jossa niitä oli. Se tarkoitta neidolle kotoisuutta, turvaa ja rauhaa.

"Minä painun pehkuihin." Izu ilmoitti ja kömpi sänkyyn. Hän riisu kenkänsä ja vetäisi peiton päälleen. Nainen oli peiton alla hiljaa ja hereillä. Vain silmät kiinni, hän kuunteli hiljaisena ääniä ja yritti nukahtaa. Oileastaan Izu pelkäsi hirveästi, hänen silmä kulmistaan valui kyyneliä. Hiljaa, aivan hiljaa nyyhkyttäen. Ettei kukaan kuullut. Enkeli itki. Alakuloista itkuaan, joka ei kuuluisi kenelläkkeen. Yö oli pitkä ja ärsyttävän pimeä. Peiton alla Izu kiemurteli hiljaa. Hän heräsi äkkiä nousi ja tuijotti eteensä. Tyhjä ilme kasvoillaan, hän tuijotti kättään. Joskus hänestä tuntui ettei se kuulunut hänelle. Ettei koko keho kuulnut hänelle. Että se oli jonkun muun. Siinä vähän aikaa töllistellen eteensä ja lopulta vetäisten peiton taas uudelleen päälleen. Neito katseli hiljaa piemää huonetta. Hän sulki silmänsä pelosta.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 23 Maalis 2012, 16:49

Mies hymähti naisen sanoille kodikkuudesta. "No enpä nyt sanoisi", tuo huomautti laskeskellen tavaransa kiikkerän oloiselle puutuolille. Azraelin käsitys kodista ja kotoisuudesta oli jotain todella olematonta ja sekin vähä mikä oli mielessä oli hyvin kieroutunutta kuten koko mies muutenkin käsitystensä kanssa. Koti ei tuolle tuonut turvaa, päinvastoin. Tiesi kuitenkin mitä toinen ajoi takaa, yleensä muut ajattelivat kotoisan ja kodin käsittelevan jotain mukavuutta ja turvallisuutta. Azraelilla ei ollut koskaan ollut kotia, joka olisi ollut turvallinen tai mukava, eikä siksi varmaankaan ollut tietoisesti mihinkään asettunut pidemmäksi aikaa saati pitänyt mitään paikkaa kotinaan. Mies vilkaisi vain syrjäsilmällä neitokaista tuon ilmoittaessa että painuisi pehkuihin. Mies istahti kärsineen oloiseen nojatuoliin kommentoimatta sen enempää mihinkään. Huoneen hiljaisuudessa lähes täysiverinen demoni saattoi kuulla enkelin nyyhkytyksen peiton suojissa. Mies ei kuitenkaan tehnyt mitään, mitä olisi voinut tehdä? Mikä se oli hänen paikkansa alkaa toista lohduttelemaan, varsinkin kun hän tässä oli tuota väkisin jollekin tuntemattomalle viemässä. Miehen huulilta karkasi huokaisu ja tuo risti kätensä rinnalleen sulkien silmänsä, vaikka ei varsinaisesti nukkunutkaan.

Jonkun ajan kuluttua mies lipui horteen omaiseen uneen siinä missä istui. Azrael ei ollut koskaan nukkunut kovin sikeään, eikä sitä tehnyt nytkään. Enkelin havahduttua hereille mies raotti silmäänsä nähdäkseen mitä tuo teki kuultuaan toisen nousevan äkisti istumaan. Peittojen kahahdus ja ehkäpä sänkyn pieni natina oli saanut miehen avaamaan silmänsä. Tuo katseli huoneen hämärästä kuinka toinen tuijotteli kättään taas tuo sama tyhjä ilme kasvoillaan ja etenkin silmissään. Silmät kuin kristallia, Azrael huomasi ajattelevansa. Jos jollain oli kristallit silmissä, sillä viitattiin kuolleeseen ainakin mitä mies oli kuullut. Ei ole sinun asiasi puuttua tähän mitenkään, mies ajatteli sulkiessaan taas silmänsä. Teet työsi ja saat rahasi, siinä se. Tämän ajatuksen toistaminen ei kuitenkaan auttanut ja miehen teki mieli puuskasta turhautuneisuudesta ihan itseään kohtaan. Avasi silmänsä ja nousi ylös tuolilta yllättävän äänettömästi isoksi mieheksi. Asteli sängyn viereen kyykistyen alas katsellen sängystä kurkkivaa neitokaista. "Mikä hätänä? Muuta kuin että pakotan sinut tälle reissulle?", mies kysyi kohottaen hieman kulmaansa ja jopa hymyili hieman. "Ota se matkailun kannalta, ei sinulle kuinkaan käy", lisäsi vaikka ei voinutkaan luvata mitään siitä mitä neidolle määränpäässä tapahtuisi. Se ei ollut hänen asiansa.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Nya » 23 Maalis 2012, 17:03

Izu

Neito tuijotti tyhjillä silmillään Azraelia. "Ei." Hän sanoi hiljaa ja tuijotti hiljaisena demonia. Neito nousi hiljaa ylös istumaan tuijotti miestä, jotenkin oudosti ja katsoi sitten käsiinsä. "Minä en kuulu tähän maailmaan..." pääsi huokauksen mukana. Keho jota kutsuttiin Izuksi, sen asukas huokaisi syvällä kristallien sisällä. "Minä kuulun kuolleiden maailmaan... Tänne mäinä tai tämä keho ei kuulu..." kuului kaikuva, puhdas ääni Izun sisuksista, mutta suusta savusi hentoa kylmää valkoista savua. Äkkiä nainen havahtui ja tuijotti sitten Azraelia, järkyttyneenä. "Ei mitään. Minulla ei ole mitään hätää." Hän vain sönkötti laskeutui makaamaan ja tuijotti vuorostaan kattoon. Neito ei sitä itse tiedostanut, mutta sielu joka hänessä oli oli jotenkin levoton, jolloin kehokin tunsi niin. Demoni läsnä olosta se ei johtunut oikeastaa. Ehkä jostain muusta, edessä olevasta tilanteestä, matkasta tai jostain muusta. Izu ei noinut sille mitään että itki tai oli tavallistakin surullisempi. Hän oli kristallienkeli, eikä siitä yhtään enempää taipuisi. "Hyvää yötä Azrael.." Izun ääni kuului hiljaa, kunnes hän sulki silmänsä yrittäen nukkua.

Aamu sarasti eikä Izu nukkunut. Hän tuijotti eteensä tai oikeastaan sivulleen, kuin kuollut, mutta hänen silmäsä liikkuivat. Lopulta neito nousi pystyyn ja katseli ympärilleen Oliko hän aina ollut näin masentava? Izu mutristi suutaan ja raapi päättään. Enkelin pitäisi olla iloinen ja suojelevainen. Hän vain itki ja oli surullinen, mieli maassa ja kaikki sellainen. Hän ei ollut tavallinen. Izu hieraisi silmiään vetäisi peiton pois päältään ja pisti kenkänsä jalkaan. Siinä hän sitten lopulta istu, sängyllä ei kä liikahtanut sentiäkään. Ihan sama, neito mietti ja niiskaisi hieman. Yö oli ollut kylmän oloinen, Izu kietaisi nopeasti peiton ympärilleen ja raotti suutaan. Hän hymyili viimen. Laulu oli ainut joka sai hänet hieman paremmalle tuulelle. melodia oli jotenkin mielyttävä ja pelottava yhtäaikaa. Hassua se oli naisen mielestä. Izu ei tiennyt oliko mies herännyt vai oliko hänkin valvonut koko yön. "Huomenta." Izu lausui ihan kokeeksi ja hymyili sitten paljon pirteämmin.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 23 Maalis 2012, 17:44

Azrael tuijotti neitokaista ja kuuli sanat, jotka eivät oikeastaan olleet naisen, mutta tulivat silti tuosta. Tämä enkeli oli todellakin mielenkiintoisempi kuin moni muu taikaolento. Mies kurtisti hieman kulmiaan ja aikoi sanoa jotain, kun Izu palasi suunvuoroon ja vakuutteli ettei ollut hätä ja toivotti hyvää yötä. Siihen mies ei voinut väittää vastaan, tai olisi voinut, mutta mitä nyt toista pakottamaan jos tuo ei halunnut. Näin ollen Azrael nousi ylös ja katsoi vielä hetken naista ennen kuin asteli takaisin tuoliinsa röhnöttämään.

Aamun sarastaessa, kun enkeli nousi ylös demoni istui siinä missä illallakin ja katsoi nyt tuohon jokseenkin vakavana. Oli miettinyt yöllistä "paljastusta" ja tuolla oli useampikin teoria päässään. Samaan aikaan hoki itselleen ettei ollut hänen asiansa. Hetken aikaa vaikutti siltä, että mies oli muuttunut kivipatsaaksi, mutta sitten räpäytti silmiään ja aivan kuin sen myötä olisi herännyt eloon ja liikahti. "Huomenta. Mitä jos mentäisiin syömään ja jatkettaisiin matkaa?", mies kysyi ja nousi sanojensa myötä ylös seisomaan venytellen pienesti. Mies otti miekan käteensä ja heivasi sen selkäänsä kiinnittäen remmin paikoilleen. Muutkin tavarat löysivät nopeasti ja tottuneesti paikkansa. Jostain syystä oli tullut siihen tulokseen, että mitä nopeammin pääsisi perille ja eroon naisesta, sen parempi. Ei sillä ettäkö neidon seura olisi ollut jotenkin vastenmielistä, mutta jokin tuon olemuksessa ahdisti miestä ja sai alati muistutella itselleen ettei puuttuisi toisen asioihin.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Nya » 24 Maalis 2012, 14:30

Izu

Nainen kieputti päättän, kääntyen katsomaan demoniin. "Selvä." Tämä sanoi ja nousi sitten ylös sängyltä. Hän katsoi hymyillen Azraeliin. "Minä en atrvitse kamalasti ruokaa. Tämä keho ei oikein sulata sitä hyvin. Vettä kyllä voin ottaa..." Izu sanoi ja hymyili taas . Hän katsoi ulos, jossa paistoi täydeltä terältä aurinkon, joka yritti sulattaa kaduilla olevan lumen. Izu katseli ulos, mutta kääntyi sitten Azraeliin. "On parempi että syö yksinäni... En karkaa, jos karkaan kyllä sinä minut jostakin löydät." Izu sanoi ja avasi oven, hän asteli ovesta ulos ja laittoi sen kiinni. Nainen käveli hiljaa käytävällä ja väisteli joitakin vastaan tulevia olentoja. Izu käveli ulos majatalossa, vilkaisi sitten ikkunaan. Hän lähti siiten kävelemään läheiselle kuppilaan. Siellä nainen joi vain lasin vettä ja lähti pois. Hän tuijotti taivaalle. Ehkä nainen saisi jossain varjoisessa paikassa hieman itseään pirteämmäksi.

Kristtalli enkeli asettui hieman syrjäiseen. Puun alle ja katseli olentoja, joilla oli jotenkin kiirre jonnekin tai siiten jotkut vain jäivät katsomaan mitä nainen teki. Hetki hetkeltä, Izu tylsistyi. Hän alkoi leikkiä kristallilla ja odotteli edelleen miestä. Nainen muovasi kristallista puukon ja piilotti sen hameen suojiin. Izu katseli hymyillen ohi meneviä olentoja ja odotteli näkevänsä tutun könksikkään miehen kävelevän jossakin. Izu ei ihan kamalasti välittänyt siitä mitä hänelle tapahtuisi kun he olisivat perillä.

// Argh.. Tosi tönkköä...
Nya
 

Seuraava

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron