Kaupunki tulessa

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

Kaupunki tulessa

ViestiKirjoittaja Ros » 20 Touko 2012, 12:23

Ilta ei ollut vielä lähelläkään, aurinko oli vielä korkealla taivaalla ja ihmiset kaduilla vaikka kaupunki ei ollut palannut, eikä kenties enää koskaan palaisi, siihen millainen se oli ennen ollut.
Palavan kankaan lemu poltti keuhkoissa ja sai silmät vetistämään sekä yskäyksen karkaamaan kurkusta. Kankaalle taidokkaasti maalatut talot näyttivät siltä, kuin olisivat tulessa, kuin koko kaupunki olisi joutunut hyökkäyksen kohteeksi.

Kerri ei pitänyt kaupungissa viimeisien kuukauksien aikana tapahtuneesta muutoksesta. Jos hän olisi saanut kaiken takaisin siihen, mitä se oli ollut, hän olisi tehnyt sen mutta ainoa, mitä hän saattoi olla, oli lääkitä omia haavojaan. Sota oli vienyt häneltä muutakin kuin kuninkaan, se oli vienyt hänen kaksoisveljensä, toisen puolen minuudesta jota nuori nainen ei koskaan enää onnistuisi löytämään.
Taulu oli odottanut häntä joka ilta kankaalla peitettynä huoneessa, saamatta ikinä näyttäytyä yhdellekään muulle kuin Kerrille itselleen. Kuningas oli se, jonka silmien oli kuulunut nähdä se ensimmäisenä ja edesmennyttä muistaakseen vähintä mitä Kerri voisi tehdä, olisi tuhota taulu, ehkä se helpottaisi häntä pääsemään muistakin aaveista eroon.

Nämä miettet mielessään Kerri oli kävellyt kaupungin kaduilla, livahtanut ulos metsikköön. Jos joku saisi tietää hänen lähteneen yksin, hän saisi kuulla varomattomuudestaan, mutta koska hän halusi antaa kuvalle viimeiset jäähyväiset, ei hän yksinkertaisesti olisi voinut ottaa ketään mukaansa.
Nyt hän katseli palavaa kaupunkia edessään, selkänsä takana oikea kaupunki jossa noiden liekkien merkkejä ei tietenkään näkynyt. Hän hymyili melankolista hymyä, hän oli vienyt ainakin jotakin loppuun.

((Aksu))
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Kesä 2012, 18:27

Darius

Palavan kankaan katku leijui ilmassa. Sitä ei voinut olla huomaamatta metsässä, jossa moista ilmiötä ei pitäisi edes tapahtua. Mitä lie ihmiset taas keksineet? Meinasivatko ne polttaa koko metsän? Siitä hyvästä, etteivät päässeet käyttämään metsän antimia enää niin vapaasti, kuin ennen tannersodan häviämistä? Idiootteja, jos yrittivät.
Sininen kuiskaus oli jälleen partioimassa metsässä. Tai no, ei vain partioimassa, oli heillä ollut määrätty tehtäväkin. Ei eliittijoukkoja lähetetty vain huvikseen katselemaan metsää. Se oli rivisotilaiden hommaa. Darius oli ottanut mukaansa muutaman vanhimmista kuiskauksen jäsenistä ja nyt tämä kymmenpäinen joukko oli jo palaamassa takaisin aroilla sijaitsevan linnan luo. Matka oli kuitenkin tyssännyt tuohon epätavalliseen hajuun. Ratsut oltiin pysäytetty ja kaksi sotilasta kävi tarkistamassa tilanteen. Ei aikaakaan kun miehet palasivat ja kertoivat nuoren ihmisnaisen polttavan tauluja metsän reunamilla.

Darius kuunteli tarkkaan kuvauksen, joka miehillä oli antaa tuosta naisesta. Se kuulosti erehdyttävän paljon uudelta kuningattarelta. Darius ei koskaan ollut nähnyt ihmisten uutta kuningatarta, mutta tiesi tuon nimeksi Kerensa Rosen ja oli kuullut vakoojilta kokouksissa kuvauksia tästä naisesta. Juurikin näiden tilanteiden varalle.
Sen pidempään miettimättä laskeutui kenraali oman ratsunsa selästä ja seurasi sotilaitaan paikalle, jossa tosiaan oli kuvauksia täsmäävä neito polttamassa maalauksia. Miksi, se oli varmasti mielenkiintoinen tarina, jonkun muun mielestä. Dariusta ei kiinnostanut. Kukaan ei kuitenkaan voinut olla varma, oliko tämä nainen kuningatar.. Mutta kannattiko ottaa riskiä sen suhteen? Jos nainen olikin? Tuosta voisi hyötyä enemmän elävänä kuin kuolleena. Ainoa joka tämän asian saattoi varmistaa, oli itse haltiakuningas Joten oli aika käydä tuumasta toimeen.

Miesten käskettiin kiertämään naisen taka-alalle kauempaa, niin ettei tuo saattanut huomata olevansa piiritetty. Darius puolestaan odotti hetken, että sotilaat ehättivät asemiin, ennen kuin itse astui näkyville ja käveli tyynen rauhallisesti lähemmäs neitoa.
Ette varmaankaan ajatellut mitä tekisitte, jos tulenne pääsisi leviämään? En tiedä teistä ihmisistä, mutta me ainakin haluaisimme säilyttää metsän sellaisena, kuin se on Yksisilmäinen kenraali avasi keskustelun päästyään kuuloetäisyydelle naisesta ellet sitten ajatellut savustaa meitä ulos, hmm? Onneksi olkoon, sait yhden haltian esiin piilostaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 29 Kesä 2012, 18:55

Kerensa

Kerri tuijotti yhä kyteviin tuhkiin kun kuuli miesäänen läheltään. Tyttö kohotti katseensa, melankolinen hymy oli muuttunut hämmentyneeksi kulmienkohotukseksi ja siitä myrtyneeksi hänen huomatessaan että mies oli haltia.
Kerri vilkaisi olkansa yli, hän epäili ettei mies ollut yksin, tyttö oli nähnyt tarpeeksi sotilaita tunnistaakseen komentajan sellaisen nähdessään. Tuollaiset miehet eivät lähteneet näin lähelle ihmiskylää ilman alaisia.

Kerri pyrki olemaan näyttämättä epäilyksiään. Hän yritti pohtia suunnitelmaa, miten päästä tästä tilanteesta - luultavasti hänet vain tapettaisiin, jos hän ei pääsisi pakoon. Kerri, jolle uusi asema oli täysin uusi, ei edes tajunnut, että voisi olla hyödyllinen vankinakin.
"Mitä haltia tekee näin lähellä kaupunkiamme?" tyttö kysyi. Hän otti askeleen taaksepäin miettien, pystyisikö karkaamaan haltioilta, jos oikein yrittäisi. Tuskin. "En uskonut teidän vaivautuvan tulemaan pelottelemaan naisia."
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Heinä 2012, 11:13

Naisen reaktiot olivat odotettuja, mutta silti aina yhtä mielenkiintoista seurata. Tosin, vastoin Dariuksen oletusta, ei neito lähtenyt pinkomaan pää kolmantena jalkana pakoon. Ehkä tuo oli fiksumpi kuin näytti. Ehkä nainen tiesi, ettei pakoon pääsy ollut mahdollista ja se saattaisi johtaa vain kuolemaan. Tai sitten tuo oli kauhusta jäykkänä ja päänsä löi tyhjää.
Kuitenkin, ihminen sai suunsa auki ja muodosti jopa mielenkiintoisen järkevän kysymyksen. Haltia kuitenkin naurahti kuivahkosti, mumisi hetken jotain itsekseen haltiakielellä, kunnes kohotti katseensa takaisin kauniimpaan osapuoleen.
Tai ehkä voisin kysyä sinulta, mitä te olette pystyttäneet kaupunkinne meidän maillemme? Kysymykseen vastattiin kysymyksellä.

Mutta tehtävämme ei todellakaan ole teidän pelottelu, ei. Eliminointi ennemminkin. Tavallaan tuholaisten torjuntaa Darius jatkoi kävellessään lähemmäksi. Hitaasti, mutta varmoin askelin Tosin, sinusta taitaa olla enemmän hyötyä elävänä kuin kuolleena vai mitä, Kerensa Rosen?
Keino tämäkin varmistaa, oliko kyseessä itse kuningatar Kerensa. Tuskin kylässä oli kahta samannimistä ja samaan kuvailuun sopivaa naista. Tai no, mistä Darius osasi sanoa. Ihmiset kun tuppasivat näyttämään samanlaisilta.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 06 Heinä 2012, 08:26

Kerri ei tiennyt, mitä mies sanoi puoliääneen eivätkä hänen aivonsa kerenneet muutenkaan miettimään, mitä nuo sanat olivat saattaneet tarkoittaa. Samalla, kun hän yritti pitää keskustelua yllä tyttö yritti keksiä miten pääsisi pakoon mutta jokainen vaihtoehto päätyi siihen, että hänet napattaisiin kiinni ja tapettaisiin.
"Kaupunkia voi kutsua omakseen, maita ei", Kerri totesi. Ei, kaupunki oli liian kaukana, että kukaan tulisi tänne ilman kunnollista syytä, ihmisillä ei ollut enää rohkeutta lähteä kauas kaupungin muurien suojasta eikä Kerrilläkään olisi pitänyt olla mitään asiaa tänne. Huutamalla hän vain nopeuttaisi omaa kuolemantuomiotaan joka alkoi jo näyttämään väistämättömältä.

"Naisten ja lasten tappaminen se vasta kunniallista on", Kerri totesi, äänessään enemmän melankoliaa kuin halveksuntaa. Tietenkään haltia ei ollut ainoa, hän oli vain jäävuoren huippu ja ihmisistä löytyi samoin ajattelevia. Tietenkään Kerri ei voinut kutsua itseään haltiamieliseksi, hän kuitenkin toivoi koko vihanpidon loppuvan jotta uusilta kuolonuhreilta - häneltä esimerkiksi.
Tyttö astui samaan tahtiin taaksepäin kun mies lähestyi häntä.
Vaikka Kerri ei olisi halunnut näyttää minkäänlaista reaktiota miehen lausuessa ääneen hänen nimensä ei tyttö voinut olla kalpenematta pikkuisen. Mitä ilmeisimmin tässä ei koskaan ollut ollut kyse hänen tappamisestaan - miksei hän ollut ottanut ketään mukaansa tai edes kertonut asiasta? Koska hän oli halunnut olla rauhassa, siksi.
Tietämättä, mitä sanoa, Kerri ainoastaan vaikeni ja tyytyi kyräilemään haltiaa.
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Heinä 2012, 14:52

Naiset ja lapset tappavat siinä missä miehetkin. Näemme vain vihollisia, emme erittele tietä mitenkään.. kuten ette tekään erittele meitä Haltia myhisi.
Lausuttuaan naisen mahdollisen nimen, kävi Darius seuraamaan jokaista reaktiota mitä siitä seurasi. Mitään neito ei ääneen sanonut, mutta selvästi reagoi tuohon nimeen. Yhäkään silmäpuoli ei voinut olla varma tämän naisen henkilöllisyydestä, mutta kaikki viittasivat positiivisesti kohden kuningatarta. Kysymys kuuluikin, kuinka tuo saattoi olla niin tyhmä, että liikkui kaupungin muurien ulkopuolella yksin. Ehkä tämä oli sitä paljon puhuttua naisten logiikkaa.

Voimme tehdä tämän helpomman tai vaikeamman kautta, miten teidän korkeutenne sen itse haluaa Olematta täysin varma oliko nainen kuningatar, kävi Haukansilmä kuitenkin olettamaan niin Tulette mukaamme suosiolla, eikä kukaan satuta teitä ellei kuninkaamme niin käske.. tai, pistätte vastaan ja tulette varmasti satuttamaan itsenne pahemmin, kuin uskallat kuvitellakaan.
Viesti oli harvinaisen selvä. Joko tuo lähtisi suosiolla tai väkisin heidän mukaansa. Nyt kuiskauksen miehiä alkoi astua esiin piiloistaan, sillä oli kenraali jo ääneen käynyt kertomaan ettei hän yksin paikalla ollut. Tuskin hän muuten olisi monikossa itsestään puhunut. Pakoon tuo neito kuitenkaan pääsisi, siitä pidettiin huoli.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 11 Heinä 2012, 18:09

Kerrin silmät kaventuivat.
"Se, mitä vastapuoli tekee, ei oikeuta ketään hirmutekoihin", tyttö totesi säälivästi. "Yksilötasolla te puolestanne tuskin voitte sanoa, että minä tapan niin naisia, lapsia kuin miehiäkään."
Kerri tiesi olevansa tarkastelun kohteena - omasta mielestään hän oli jättänyt hyvin reagoimatta nimeensä vaikka osasi epäillä, ettei ollut kyennyt kätkemään kaikkia merkkejä sen tunnistamisesta. Pystyisikö kukaan olemaan täysin reagoimatta nimeen, jonka oli kuullut lausuttavan koko pienen ikänsä ajan? Niin, epäilemättä sellaisiakin ihmisiä löytyi mutta Kerri ei kuulunut heihin. Hänen ei ollut ennen tarvinnut edes miettiä tällaisia asioita, ennen hän oli ollut ei kukaan.

"Minulla on hyvä mielikuvitus", nainen totesi miehen uhkaukseen. "Kuten valitettavasti monilla sota-aikoina."
Kerri vilkaisi olkansa yli. Hänen ei olisi tarvinnut nähdä miehiä tietääkseen olevansa piiritetty mutta nyt hän siunasi itseään siitä, että oli päättänyt jäädä paikalleen.
"Näyttää siltä, ettei minulla ole muita vaihtoehtoja tulla mukaan vastaan tappelematta", Kerri sanoi. Hän ei ollut tottunut tulemaan kutsutuksi kuninkaallisella arvonimellä, mutta kerrankin hän nautti sen tuomasta etäisyydestä haltioiden yksisilmäiseen johtajaan.
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Elo 2012, 13:22

Silmäpuolen kulmat kävivät nousemaan huvittuneena, naisen käydessä puhumaan yksilötasosta. Luuliko tuo oikeasti, että kenraali katsoi yhtäkään ihmistä yksilönä? Kaikki nuo olivat hänelle samaa saastaista massaa, oli kyseessä sitten koditon orpo tai kuninkaallinen. Noiden elämät eivät merkinneet hänelle mitään, mitä useamman hän päätti, sitä vähemmän ihmisiä olisi tässä valtakunnassa. Ja sitähän he halusivat. Niinpä Kenraali ei edes vaivautunut vastaamaan tummemmalle neidolle.

No, tuo ei kuitenkaan ollut niin tyhmä miltä näytti. Kuningatar suostui kuiskauksen matkaan ilman vastarintaa.
Hienoa. Noukkikaa nainen matkaan, lähdemme saman tien Haukansilmä tokaisi kääntyen kannoillaan ja suuntasi kulkunsa kohden metsän piilossa odottavaa ratsuaan.
Sotilaat pitivät huolen siitä, että nainen tuli mukana ja nousi ratsaille yhden kuiskauksen sotilaan kanssa. Dariushan tuota naista ei oman ratsunsa selkään ottanut. Tuo ei ollut sen arvoinen! Kun kaikki olivat valmiita jatkamaan matkaa, kävi askel kohden aroilla häämöttävää haltioiden kaupunkia
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 30 Elo 2012, 21:13

Kerri vilkaisi kaupunkiin suostumatta näyttämään kasvoillaan vieläkään kauhua, joka alkoi pikkuhiljaa hiipimään hänen mieleensä. Mitä kauemmas hän joutuisi kaupungista, sitä huonommat olisivat hänen mahdollisuutensa selvitä kotiin turvassa. Ehkä Henry löytäisi jonkun toisen naisen - Kerri ei kuitenkaan toivonut sellaista tapahtuvan. Hän osasi olla itse hieman mustasukkainen vaikkei sitä suostunutkaan myöntämään ääneen.
Nainen nostettiin ratsun selkään - kyse ei ollut joukon johtajan ratsusta mutta kuten haltiakin, ei Kerri olisi sitä halunnutkaan. Hän istui mieluummin jonkun ei-kenenkään kyydissä kuin tuon... tuon hirviön.

Kerensa ei pystynyt keksimään tapaa paeta tästä tilanteesta joten hän tyytyi ainoastaan katsomaan eteensä kuin ei olisi edes miettinyt pakoa. He alkoivat epäilemättä jo lähestyä haltioiden kaupunkia.
Mitä hän tekisi? Luulisiko Henry, että hän oli lähtenyt pakoon uuden aseman tuomia velvollisuuksia?
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Syys 2012, 17:11

Darius ei tiennyt mitä kaikkea mahtoi naisen päässä liikkua, eikä se oikeastaan häntä liikuttanutkaan. Hän ajatteli vain sitä pönkitystä egoonsa, kun kansa saisi tietää Winderin ja hänen joukkojensa olleen se, joka oli saanut itse ihmisten kuningattaren vangittua. Tosin, tuon naisen kiinniottaminen oli jopa naurettavan helppoa.. mutta ei sitä tarvinnut kaikille kertoa. Eipä moiselta heikon lajin heikolta edustajalta voinutkaan odottaa kovin suurta vastarintaa.
Matka kaupunkiin sujui harvinaisen hiljaisissa merkeissä. Haltiat vaihtoivat aatteitaan joko omalla kielellään tahi telepaattisesti, Kerensalle ei suotu minkäänlaisia kysymyksiä saatikka tokaisuja. Olkoot omissa oloissan, tuskin tuokaan oli kovin innoissaan puhumaan kenenkään kanssa. Ja jos oli, saisi ennemmin tai myöhemmin vaihtaa aatteitaan kuninkaan kanssa. Se oli tilanne, jonka Darius olisi ehkä halunnut todistaa. Toisaalta, hän itse ei viihtynyt turhan pitkään kuninkaan seurassa, joten kenraali poistui toisaalta ihan mielellään paikalta, heti kun vain sai siihen luvan.

Kaupungin porteilla siniselle kuiskaukselle tehtiin kiitettävästi tilaa. Vaikka porteilla olikin jonoa sisäänpyrkijöiden toimesta, sai eliittijoukko oikaista jonon ohi, varsinkin kun vartijoille kerrottiin tilanne. Kerensa herätti harvinaisen paljon huomiota niin porteilla, kuin itse kauniissa kaupungissakin. Normaalisti ihminen kaupungissa olisi herättänyt vain halveksuntaa ja paheksuvia vilkaisuja, mutta kerta tämä nainen oli selvästi vanki ja kuiskauksen seurassa, johti se jonkinmoisiin juoruihin ja spekulointeihin. Piruuttaan Darius ei pitänyt minkäänlaista kiirettä joukkonsa kanssa linnalle, nauttikoot nainen epämiellyttävästä huomiostaan kaikessa rauhassa. Kerensaa tarkkailtiin kokoajan, siltä varalta jos nainen saisi päähänsä yrittää paeta tästä tilanteesta jotenkuten. Kaupunkiin oli melko helppo piiloutua, jos yhtään osasi suunnistaa sen kaduilla. Kerensa tuskin osasi, mutta ei sitä koskaan tiennyt jos tuo onnistuisikin piiloutumaan jotenkuten. Kerrille ei kuitenkaan annettu minkäänlaista mahdollisuutta edes harkita ratsailta hypähtämistä. Sitä paitsi, tuo ei olisi mitenkään päässyt ulos kaupungista. Ei yksin.

Matka kulki hitaasti kaupungin alimmilta tasoilta ylempiä kohti, aina linnan porteille ja sieltä sisäpihalle. Kun Kuiskaus viimein pääsi perille, laskeutuivat sotilaat ratsailta ja Kerensa autettiin alas. Heti kun Kerensa oli maassa, kävi Haukansilmä tarraamaan tuon käsivarresta ja veti mukaansa, tällä kertaa harvinaisien joutuisin askelein kulkemaan kohden linnan ovia.
Sinulla kävi tuuri.. Kenraali aloitti heidän kävellessään, samalla kun muutama sotilas lähti seuraamaan kaksikkoa taaempana Harvoin kuningas ottaa vieraita vastaa näin.. lyhyellä varoitusajalla


// Daadadadaaa, en viittiny itte vielä - tai si olin vaan laiska - siirtää peliä mutta jatketaanko tässä vai mennäänkö haltioiden linnalle pelaamaan? //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 27 Syys 2012, 22:41

Kukaan ei puhunut Kerrille koko matkan aikana mikä sopi tytölle hyvin. Hän vaipui omiin ajatuksiinsa, miettimään Henryä. Oliko mies huomannut hänen katoamistaan vielä? Tuskin, hän ei ollut kertonut menemisistään ja tulevalla kuningattarella oli ollut ongelmia sopeutua asemansa vaatimiin varotoimiin ja velvollisuuksiin.

Vasta heidän saapuessaan haltioiden kaupungin porteille nainen katsoi ympärilleen. Kaupunki oli upea. Se ei muistuttanut ihmisten kaupunkia arkkitehtuuriltaan mikä olisi toisenlaisessa tilanteessa kiinnostanut naista. Joskus toiste hän olisi mieluusti ikuistanut kaupungin kauneuden kankaalle. Nyt hän kuitenkin tyytyi ihailemaan sitä hetken, päätellen kuitenkin ettei pääsisi juoksemaan sen kujille tai etenkään, pääsisi sieltä ulos ilman apua.
Ympäröivät henkilöt eivätn näyttäneet ystävällisiltä mutta heidän katseensa eivät vaikuttaneet Kerriin niin voimakkaasti kuin hänet kiinni ottanut haltia kenties toivoi. Kerensa suoristi jo ennestään suoraa ryhtiään ja käänsi katseensa eteenpäin.

He saapuivat aina vain kauniimmille alueille ja olivat lopulta linnalla. Kerensa laskeutui ratsunsa selästä ja seuraavassa hetkessä haltiamies tarttui hänen käsivarrestaan erittäin epäkorrektisti ja barbaarisesti.
"En tunne oloani onnekkaaksi", tyttö sanoi tilanteeseen nähden rauhallisella äänellä.
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Loka 2012, 14:59

Darius, Aran

Kenraali kävi naurahtamaan kuivahkosti naisen sanoille.
Sietäisi olla Tuo kävi vielä mutisemaan perään, mutta antoi sitten asian olla. Hänellä ei yhäkään ollut suuria intohimoja itse tavata kuningasta jälkeen kaiken sen, mitä tuon kanssa oli läpi kokenut, mutta jonkunhan tästäkin kaappauksesta oli kunnia saatava.
Matka kulki sisään linnaan, käytävien poikki hiljaisemmalle käytävälle. Kenraalin oli määrä viedä nuori nainen kuninkaan luokse, joka odotti tätä erikoisvierasta hieman virallisemmassa oleskeluhuoneessa. Aran oli saanut tiedon kuningattaresta hetki sitten ja perunut saman tien kaiken, mitä oli suunnitelmissa ollut. Tämän vieraan Aran halusi ottaa vastaan heti, henkilökohtaisesti.
Tuttuun tapaansa oli kuninkaalla yllään jotain korean näyttävää ja ylvästä. Väriteemana tässä monikerroksisessa kaapukokonaisuudessa oli valkoinen kera hopeiden yksityiskohtien ja koristeluiden. Parasta, aina.
Jos totta puhuttiin, oli Aran odottanutkin jo, että pääsisi tapaamaan tilanteessa tai toisessa Kerensan. Hän oli tuntenut Henryn monta vuotta eikä uskonut, että tuo tulisi ikinä löytämään naista, johon kiintyisi enemmän kuin vain ystävänä. Sen verran kiinnostumaton nuori kruununprinssi toisesta sukupuolesta vaikutti aikanaan olleen. Oli Aran toki epäillyt, että tuo olisi ollut enemmän miehiin päin Mutta ilmeisesti ei.

Pian Darius saapui sotilaiden ja Kerensan kanssa huoneen ovelle. Oveen käytiin koputtamaan kahdesti, kunnes se avattiin ja Kerensa työnnettiin ensimmäisenä sisään. Sotilaat jäivät odottamaan oven toiselle puolelle, samalla kun Darius veti oven perässään kiinni.
Aran seisoi pöydän ääressä selaamassa papereita, kunnes kohotti katseensa huoneeseen astuneeseen kaksikkoon.
ah, Kerensa Rosen En voi sanoa että tämä varsinaisesti mukava yllätys olisi, mutta mielenkiintoinen Aran aloitti kävellessään lähemmäksi. Yllättävänkin ystävällisen oloisen kuninkaan kasvoilla oli se sama, tutun ystävällinen hymy mikä miehen kasvoja yleensä koristi. Darius kuitenkin tiesi, ettei tuo hymy ollut vilpittömän ystävällinen. Sen taakse kätkeytyi aina jotain kieroa ja pirullista. Kenraali kuitenkin pysyi hiljaa, kumartaen pienesti kuninkaalle.
En tiennytkään, että ihmiset ovat noinkin varomattomia näinäkin aikoina ehkä sinun olisi vain pitänyt polttaa taideteoksesi takassa, kotona, turvassa kaikilta ilkeiltä olennoilta.. mutta mitä sitä enää pohtimaan, kun vahinko on jo sattunut Pitkä haltia pysähtyi vain muutaman sentin päähän Kerensasta.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 16 Loka 2012, 23:27

Kerensa vilkaisi miestä ja kurtisti kulmiaan. Hän ei kommentoinut miehen sanoihin mitään mutta totesi mielessään kenraalin olevan oikeassa. Jos hän ei olisi Henryn kihlattu, hän ei olisi enää edes elossa. Toisaalta, silloin hänellä tuskin olisi myöskään ollut lupausta pidettävänä ja maausta poltettavana.

Tyttö oletti, että reitti, jota hänet vietiin, oli valittu tarkkaan, kuten kaikki muukin täällä. Jotta hän näkisi kaiken haltian mahdin vaikka häntä tuskin aiottiin päästää pakoon kertomaan asiasta eteenpäin. Jos tilanne olisi ollut toinen, jos olisi ollut rauha, Kerri olisi palanut halusta päästä maalaamaan. Hän olisi antanut vaikka toisen jalkansa saadakseen siveltimen käteensä.
Nyt hän kuitenkin ajatteli vain, kuinka pulassa oli.
Siinä, missä haltiakuningas odotti hänen tapaamistaan Kerri voi pahoin. Hän tunsi pakokauhun lisääntyvän ja halun paeta taakseen katsomatta voimistuvan. Tietenkään hän ei pääsisi pakoon. Ei, vaikka kuinka juoksisi.
Kerri ei vastustellut kun hänet tyrkättiin sisään vaan automaattisesti korjasi ryhtiään hieman. Hän tapasi nyt oikean kuninkaallisen, henkilön johon verrattuna hän oli vain köyhää rahvasta - mitä hän periaatteessa oli vielä vähän aikaa sitten ollut, ennen kuin oli tavannyt Henryn. Tosin ehkä ilman sitä köyhä-osaa.

Pahoinvointi lisääntyi, kun hän näki haltiakuninkaan.
Kerensa niiasi miehen tervehtiessä häntä eikä voinut olla katsomatta miestä. Haltiakuningas oli komea mutta hänen kasvoistaan puuttui se todellinen lempeys, mitä Kerensa miehissä arvosti. Maalatessa muotokuvia oppi näkemään myös kätketyt ilmeet kasvojen muodostaman naamion taakse mutta tämän miehen naamion alla odotti jotain liian vaikeasti tulkittavaa.
Tyttö kohotti katseensa pitkän miehen kasvoihin.
"En ole ennen tavannut kuningasta, joka kutsuu kansalaisiaan ilkeiksi olennoiksi yhden heistä kuunnellessa", Kerri totesi tarkastellen miehen kasvoja katseellaan.
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Marras 2012, 14:55

Aran ei voinut kieltää, etteikö olisi ollut yllättynyt kuningattaren käytöstavoista. Jossain mielensä sopukoissa oli haltia odottanut Kerensan olevan yhtä tulisen vastarintainen, mitä Scarlingtonien nuorin. Hän erehtyi, tai sitten Kerensa osasi vain paremmin pidätellä itseään. Hyvä vain, mikäli tuo olisi alkanut riehumaan, olisi nainen saanut läimäyksen poskelleen.
Katse pysyi intensiivisesti tummemmassa neidossa, samalla kun röyhkeästi käytiin tutkimaan tuon ajatuksia, muistoja. Hän ei tarvinnut lupaa keneltäkään, viimeisenä tuolta naiselta. Pieni virne hymähdyksen kera vieraili kuninkaan kasvoilla, naisen viimein avatessa suunsa.
Hmm.. Viimetietojemme mukaan se on teidän antama nimitys meille. Heti suippokorvien ja murhaajien jälkeen Kuningas virnisti Ehkä tietomme eivät pidäkään paikkaansa Mutta voin vakuuttaa sen, etten ole ainoa kuningas tässä valtakunnassa, joka omaa kansaansa on moisilla sanoilla kuvannut Tosin, minä vitsailin, Scarlington ei
Katse kääntyi Kerensasta Dariukseen, jolle annettiin lupa poistua paikalta. Kenraalia ei juuri nyt tarvittu paikanpäällä. Kerensasta ei ollut mitään vaaraa Aranille, eikä tuo minnekään voisi karata. Oven takana olevat vartijat olivat tarpeeksi lähellä, jotta saattoivat asioihin puuttua, mikäli tarve. Darius kumarsikin kuninkaalleen, ennen kuin poistui paikalta kiittäen onneaan. Joskin, se pieni, uteliaspuoli hänestä olisi halunnut jäädä seuraamaan haltioiden kuninkaan ja ihmisten kuningattaren kohtaamista. Toisaalta, hän ei halunnut yhäkään viettää aikaansa kuninkaan seurassa.

Kun kenraali oli poistunut huoneesta vähin äänin, laskeutui katse takaisin Kerensaan. Jo halveksivaa pilkettä omaava katse tarkkaili naista päästä varpaisiin, kunnes kuningas käännähti ja lähti kävelemään peremmälle huoneeseen.
Istu toki alas Kuningas kävi tokaisemaan samalla kun viittasi kohden divaania syrjemmällä Et kuitenkaan tule lähtemään täältä pitkään aikaan jos ollenkaan joten turhaan sinä jalkojasi rasitat.
Voimme leikkiä nätisti toistemme kanssa tai mennä perinteistä, ei niin mukavaa rataa tämän vangitsemisen suhteen Mies pysähtyi pöydän ääreen puolihuolimattomasti selailemaan papereita, nostaen katseensa lopulta takaisin neitoon Se on nyt kuitenkin sinusta kiinni, miten vierailusi täällä etenee

// pahoittelen kestoa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 11 Marras 2012, 20:11

Kerensa tunsi olonsa vaivaantuneeksi miehen katseen alla, kykenemättä kuitenkaan arvaamaan, että hänen ajatuksiaan ja muistojaan - niin yksityisiä ja salaisia - kaiveltiin. Jos totta puhutaan, Kerri ei halinnut minkäänlaisia maagisia taitoja.
Tyttö ainoastaan kohotti kulmiaan miehen sanoille kommentoimatta niihin mitenkään sen kummemmin. Hän näki hiljaisuuden olevan tyhjän puhumista parempi tapa kun hän ei tiennyt, mitä pitäisi sanoa.
Mies ajoi alaisensa pois paikalta eikä Kerri tiennyt, ollakko iloinen vai ei. Hän ei ollut pitänyt haltiaista - ei tietenkään, mies oli vanginnut hänet - mutta toisaalta hänen seuransa tuntui kuitenkin kuninkaan seuraa turvallisemmalta. Hän ainakin oli rehellisesti epämiellyttävä.

Kerri ei tehnyt elettäkään istuakseen.
"Seison mielelläni, jos sallitte", tyttö totesi melankolisesti. Hän ei pystynyt pakenemaan joten tietenkin hän olisi voinut istua alas mutta hän ei halunnut käyttäytyä liian tuttavallisesti tuon lipevän miehen kanssa. "En kaipaa ylimääräisiä kohteliaisuuksia enkä ole kiinnostunut keskustelemaan vangitsijani kanssa."
Kerri nosti leukansa pystyyn.
Ros
 

Seuraava

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron