Kirjoittaja Ylva » 10 Kesä 2012, 13:48
Electra
Lähellä suuren ja laajalle ulottuvan Quinn-metsän reunaa sijaitsi pieni kylä, ei siitä pienimmästä päästä, mutta pieni yhtä kaikki. Pääasiallisesti maata viljelevien ja karjaa kasvattavien kyläläläiset olivat siitä tunnettuja, että nuo työstivät eri eläinten luista kauniita koruja ja pieni käyttöesineitä, joita kauppian turkisten ohella kävivät tästä kylästä ostamassa. Näin ollen pienessä kylässä oli aika ajoin enemmänkin vierailijoita, joten kylän keskelle oli rakennettu jopa pienimuotoinen tori, jossa paikalliset ja ulkolaiset kauppiaat saattoivat myydä tai vaihtaa tuotteitaan. Kuten mainittu, kylä oli kuitenkin pieni ja paikalliset tunsivat enemmän tai vähemmän toisensa, joten sinertäväihoinen neitokainen erottui joukosta kuin veri lumihangesta. Tämä seikka ei toisaalta haitannut kyseistä neitokaista, ei tuo osannut oikeastaan ajatella että siitä olisi mitään haittaa. Electra, joka seisoi tällä pienellä torilla muiden ihmeteltävänä, oli vihdoin päättänyt uskaltautua yhteen näistä ihmeellisistä kylistä, joista oli kuullut puhuttavan. Humanoidimuotoonsa piiloutunut lohikäärme oli ihastuksissaan kaikesta vilskeestä ympärillään. Sattui olemaan toripäivä, jolloin erinäiset myyjät täyttivät torin, myös ulkopaikkakuntalaiset koruineen, kankaineen sun muineen tuotteineen. Vähäpukeinen, eksoottisen oloinen nainen, joka oli kaiken mittapuun mukaan kaunis erottui jo sinällään joukosta, mutta tuo oli vielä kuorruttanut itsensä hopeisilla koruilla. Rannerenkaita, isot korvakorut, otsaripa ja kaiken kruunuksi kaulassa iso kaulakoru, jonka valkeat timantit kimaltelivat auringossa ja niistä isoin suortastaan sädehti. Tuollaiseen helyyn ei kellään tässä kylässä edes ollut varaa, vaikka säästäisi koko elämänsä ajan. Tietysti liskolle käsite rahasta oli tuntematon, eikä tuo ajatellut korujaan samalla tavalla kuin tämän kylän ihmiset tai ihmiset yleensäkään.
Purppuraiset silmät sädehtivät mielenkiinnosta, vaikkakin kasvot tuntuivat kummallisen ilmeettömiltä. Electra kuitenkin tarkkaili muiden käytöstä ja oli päässyt jotenkin perille kasvonilmeistä, mutta ei sisäistänyt niitä kokonaan. Neidon liikkeet olivat muuten sulavia ja kieltämättä jotenkin liskomaisia tuon keinuessa eteenpäin ihmettelemään erinäisten kojujen tarjontaa. Kaikki mikä kimalsi tarpeeksi veti lohikäärmettä puoleensa kuin valo yöperhosia, joten ei aikaakaan kun järvilisko oli pysähtynyt pienen kojun luokse, joka oli pullollaan muualta tuotuja koruja. Neitokainen sai kokea yllätyksen yrittäessään omia isokivistä sormusta itselleen. Myyjä tinkkasi tuolta maksua, joka sai neidon kurtistamaan kulmiaan. Tuo vilkaisi kädessään olevaa korua ja nosti katseensa takaisin kärttyisän oloiseen humanoidimieheen. Mitä ihmettä tuo halusi? Selvästikin tuo halusi jotain sitä vastaan, että neito saisi ottaa tämän ihanan, sädehtivän esineen mukaansa. No, olihan siinä järkeä, ei Electrakaan halunnut kenenkään ottavan helyjään, mutta täällä näytti jos jokin humanoidi ottavan kojuista jotain. Sinertävä neitokainen katseli ympärilleen samalla kun humanoidi kuulosti hermostuvan entistä enemmän. Humanoidit todellakin antoivat jotain sitä vastaan, että ottivat jotain. Humanoidi alkoi käymään harvinaisen äänekkääksi, eikä lisko pitänyt siitä. Tuo käänsi huomionsa takaisin tuohon mieheen, jonka naama oli täynnä karvaa. Electra laski sormuksen hitaalla liikkeellä takaisin pöydälle ja katsoi odottavasti miestä, joka hiljeni neidon laskiessa helyn takaisin alas. Electran olisi tehnyt mieli huokaista helpotuksesta, outoja nämä humanoidit. Lisko katsoi paremmaksi liikkua katsomaan jotain muuta kojua, jolle ei tietysti tiennyt nimitystä, mutta niin nämä humanoidit näyttivät tekevän.
((Tynnyrille olisi aloitus))