Matka ei ollut pitkä, eikä kivinen, vaan joelle kulkeva polku oli mukavasti tamppautunut, että reipas kävelijä tunsi kiitävänsä joelle. Arent lopetti hilpeän viheltelynsä, kun veden pinta tuli näkyviin. Vesi virtasi ikuiseen tapaansa ja se toi monta innostavaa ajatusta varkaan päähän. Mies näki mielessään leipomonsa ja itsensä tekemässä siellä uutta leivonnaista, pian mielikuva vaihtui korukasaan, jotan Arent tutki muikea virne naamallaan. Näisät mielikuvista varas repäisi nykyaikaan, eihän se käynyt päinkääm jäädä haaveilemaan kesken keikan.
Ryhdistäydy mies! Arent käski itseään ja suuntasi jakamattomansa huomionsa kävelyseuraansa, joka näytto piristyvän nähtyään joen lähentyvän.
Electra oli hieman huvittavan näköinen, kun tämä hihkui, Arentin päässä, ja hyppelehti joen penkalle leikkimään vedellä. "Mm.. Perilläpä perillä," Arent mutisi vain sanoakseen jotain, etteivät ajatukset taas lähtisi soutaamaan ja huopaamaan. Naisen riemun murskaaminen olisi ihana murskata omien tavoitten saamiseksi, pieni ja ilkeän puoleinen ajatus pilkahti Arentin mieleen. Varas otti pari askelta lähemmäs joenpenkkaa ja miltei säikähti naisen nopeaa kysymystä, muttei kuitenkaan. "Vai niin, haluat jatkaa yksiksesi. Harmi, koska seurasi on niin lumoavaa, etten millään raaskisi vielä päästää sinua menemään," Arent asetti sanansa tarkasti ja korosti viestiään pienellä surumielisellä hymyllä.
Mutta Electra kääntyikin ympäri ja pisti itsensä istualleen. Tämän kertainen kohde, ei toiminut niinkuin yleensä naiset toimivat ja Arentin piti koko ajan vaihtaa pelikenttää.
Tällä kertaa varas hylkäsi kohteliaan etäisyyden ja asteli lähelle sinertävää naista, vain tunteakseen oudon sävelmän kietoituvan ympärilleen. "Mitä tämä on?" Arent kysyi kummissaan ja kompastui omiin jalkoihinsa rojahtaen päin Electraa.