Whisper In The Dark//Varattu

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

Whisper In The Dark//Varattu

ViestiKirjoittaja Nya » 11 Syys 2012, 17:09

Izu

Vaalen siniset hiukset, valkoinen iho, joka hohti piemydessä omaa valoaan. Pelottavat valkoiset silmät. Näytti enkeliltä, mutta oliko se sitä? Ehkä. Kukaan ei tiennyt, kukaan ei tiennyt sinä kauniina yönä että veri maalaisi taivaan. Ken tietää kuka sattuisi tapaamaan tuon enkelin tai paholaisen? Kumpi se olisikaan olisi varottava, niin varo! Tai saatat menettää kallis arvoisen elämäsi kristalliterästä.

Izu muisti oli hämärä. Hän ei muistanut, mutta hän heräsi, jostakin. Metsä? Niin puita kyllä löytyi ja haalistunutta ruohoa. Tietenkin myös kaiken maailman kasvejakin. Yö oli hiljainen. Liian hiljainen. Izu nosti katsettaa, hieman sumentunut näkö yriti havaita ja tunnistaa ympäristöä. Taasko? Taasko hän oli muuttunu? Izu tuijotti nyt kirkaammaksi tulevaa kuvaa. Maassa ei ollut pelkästään haalistunutta ruohoa, siinä oli myöskin tummaa ainesta. Nainen tuijotti sitä. Verta. Aivan, myös nainen oli siihen sotkeutunut. Se ei ollut eläimen verta. Se oli ihmisten. Oliko hän tappanut, haavoittanut ihmisiä? Izu nosti katsensa nopeasti liikutti kättään, mutta hän ei tuntenut toista kättään. Mitä? Nainen ajatteli ja suuntasi vasemmalle kädelle katseensa. Se oli leikattu irti. Vain kirkas hehku näkyi siitä. Izu tuijotti kädetöntä olkaansa. Missä se oli? Missä hänen kätensä oli? Izu nousi istumaan. Hän tuijotti ympärilleen edelleen hämentyneenä. Hän tuijotti ruumiita. Hän tuijotti niitä kauan, kunnes kuuli jotain. Heikon äänen. Yksi ainut ruumis, ei. Keho oli elossa. Vielä. Missä häne kätensä oli?
Izu nousi kömpelösti ylös. Hänen miekkansa oli pystyssä maassa ja sojotti kohti tähtien valaisemaa taivasta. Nainen tuijotti edelleen etsien kättään. Pieni hehku näkyi. Hän huomasi sen heti kun oli kuullut tuon heikon ihmisen äänet. Mies, melko komea ja nuori. Ei kovin lihava eikä hoikka. Juuri sopiva, melko vahva, mutta kuolemaa kärsimässä. Izu astui pari askelta lähemmäs ja miehen pää nousi nopeasti ylös. Tuon sylki vuosi ja hän pelästyi. "EI! Kauemmas! ÄLÄ! Älä tule lähemmäs! Älä tule lähemmäs! Hirviö!!" Mies huusi pakokauhun vallassa. Izu pysähtyi, hän tuijotti järkyttyneen omaisilla kasvoilla miestä. Hirviö? Izun huulta nyki. Hän astui taas lähemmäksi, toinen kiljaisi. "Ä-älä tee... Ä-älä tapa minua..." MIes sanoi ja yritti tuskaisesti käpertyä suojaan kristallienkeliltä. Izu tuijotti miestä ja katsoi hiljaisena muita ruumiita. Varmaan nuorukaisen perhe. Niin kai se oli. Nuorempiakin löytyi. Silmät apposen auki kauhusta. Vanhemmat ja yksi vanhempi nainen. Varmaan mummo. Izu löysi kätensä miehen vierestä Hän otti sen iloiten kätensä löytymisestä, mutta mies oli shokissa. Izu liitti käden itseensä ja katsoi sitten miestä. Pitäisikö hänen päästää tämä mies kärsimyksistään? Hän ei tiennyt mitä oikein tekisi. Toinen oli elossa, vielä. Toistaiseksi, ennen kuin haava veisi mukanaan. Mitä hän tekisi? Auttaisi? Mutta mies varmasti menehtyisi sitä ennen. Mitä hänen pitäisi tehdä? Izu pudisti päätään ajatuksilleen. Hän katsoi miestä. Kaikkein eniten hän halusi tehdä jotakin miehen hyväksi. "Olen pahoillani, en pysty auttamaan sinua, mutta ei se mitään. Autan sinua sen verran että pääset nopeasti pois täältä." Izu sanoi ja nousi hakemaan miekkaansa. Siihen nuorukainen vastasi toden totta. "Eih! Älä tapa minua! Älä! Älä! Älä!!!" Mies kiljui paniikissa. Izun kävi miestä kovasti sääliiksi, mutta toinen kärsisi paljon enemmän jos hän jättäisi tuon tuohon. Nuorukaisen haava oli syvä ja valuva. Se ei tyrehtyisi tuosta vain. Hän tarvitsi jonkun, joka voisi auttaa, tai mies olisi mennytta. Izu ei tiennyt mikä olisi oikea päätös. NUorukainen kun oli vielä tajuissaan. Hieman shokissa ja järkytynnyt. Muuten taju oli ihan vielä pinnalla. Mutta tätä menoa, se varmasti tulisi uppoamaan, kuin kivi, joka heitteittäisiin veteen.

Izu kyyristyi tärisevän nuorukaisen puoleen. "Olen pahoillani." Izu sanoi. Ja meni hakemaan törröttävän miekkansa. Hän nykäisi sen irti maasta ja katsoi kristtalli terää. Mies tuijotti häntä kylmä hiki valuen. Tuo varmasti luuli että hnä aikoisi nyt tappaa tämän. Mitä hän tekisi? Izu sulki hetkeksi silmänsä. Hän lähti kävelemään miestä kohti. Miekan terä suunnattuna maahan. Kuka tahansa voisi luulla että se olisi tappo yritys, mutta kristallienkeli sääli miestä liika, eikä halunnut tappaa tätä, ennen kuin toinen menettäisi tajuntansa. Niin, se olisi paras päätös, sitten hän ei varmasti enää tuntusi sääliä miestä kohtaan, sitten hän voisi lopettaa toisen helposti, ilman että tarvitsi katsoa noihin pelokkaisiin ja anoviin silmiin.

//Anteeksi! Anteeksi!! Minun olisi pitänyt selittää se muistin menetys jotenkin niin että Izu olisi lyönyt tältä muistin pois tai jotakin sellaista... Mutta sitomisen kanssa en edes tarkoittanut että se pelastaisi pojan elämnä... Noh mutta menneet ovat menneitä ja muokkasin epäilyttävät asiat pois :) Eikä tässä ole pakollista juonta... En ole sen kummemmin suunniteluut. Kunhan oli tylsää joten tein :P
Viimeksi muokannut Nya päivämäärä 25 Helmi 2013, 18:27, muokattu yhteensä 3 kertaa
Nya
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 11 Syys 2012, 18:54

//Todellakin niin sekavaa, että tänne on vallan pakko tulla huomauttamaan.

Kun viimeksi tarkistettiin, Izulla ei ollut kykyä muokata mieliä. Ei keksitä noin vain uusia voimia varsinkin, jos kyseisellä taidolla voidaan vaikuttaa toisen hahmon mieleen

Suositeltavaa olisi myös tämänkaltaisessa alotuksessa mainita tarkemmin tulevista tapahtumista ja juonisuunnitelmista, jotta vastapelaajan on helpompi tulla peliin mukaan.

Lisäksi kuolevaa ihmistä ei pelkillä sidetarpeilla pelasteta. Ihan vain tiedoksi.

Ei tässä muuta.//
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 14 Syys 2012, 19:03

Druaiglin

Ilmassa oli tulevan syksyn koleutta, varsinkin öiseen aikaan. Useammat olivat piiloutuneet sisälle lämpimään tai lämpimän nuotion ääreen, mutta tummahkoihoinen haltiamies asteli puiden lomassa nauttien hiljaisesta ja raikkaasta yöstä. Jäntevän miehen silmät hehkuivat punaisina, kuin kaksi kekälettä yönpimeydessä. Miehen askeleet eivät pitäneet ääntä, mutta silloin tällöin jokin risu tai kuivunut lehti eksyi tuon jalan alle pitäen rasahduksen. Ei haltialla ollut mitään syytä kulkea äänettömästi, mutta hiljainen kävely tuli luonnostaan. Korvapuoli haltia oli lähtenyt uudemman kerran liikkeelle, paikallaan pysyminen ei tuntunut enää luontevalta, vaikka tietty neitokainen pyöri yhä miehen mielessä. No, ei tuon pitkälle tarvinnut mennä, joten ei olisi kovin kauaa poissa.

Ilma tuntui muuttuvan hyisemmäksi ja hiljaisuus painostavaksi miehen lähestyttyä metsänreunaa. Mies kurtisti kulmiaan ja pysähtyi hetkeksi. Mitään ei varsinaisesti ollut kuulunut, eikä näkynyt ainakaan selvästi. Haltia seisoi paikallaan lähes hengittämättä kuullen nyt etäisen, pelästyneen äänen. Kuulosti siltä, että joku oli hädässä, eikä ollut myöskään kovin kaukana miehen sijainnista. Sekaverinen lähti uudemman kerran liikenteeseen ja lisäsi askeltensa vauhtia kunnes se muuttui pieneksi hölkäksi. Lähinnä vaisto käski miestä ottamaan jousensa käteen valmiiksi ja asettamaan nuolen jänteelle. Jokin oli pielessä, mutta ei tiennyt mikä.

Jo kauempaa mies näki lämpönäöllään kaksi hahmoa, joista toinen ei näyttänyt tavalliselta vaan paljon haaleammalta mitä elolliset yleensä. Oli nähnyt sellaisen aikaisemminkin, mutta ei nainen täällä voisi olla, eihän? Toinen hahmoista makasi maassa ja oli luultavasti äänen lähde. Haltia pysähtyi aivan viimeisten puiden tuntumaan kuin olisi juossut kiviseinää päin. Miehen hohtavat silmät levisivät tuon nähdessä maassa makaavat ruumiit. Olihan mies nähnyt ennenkin kuolleita, mutta nyt samalla heittämällä tuo oli varma seisovan hahmon olevan Izu miekka kädessä ja vaikka asia ei mennyt haltian jakeluun mitenkään miten se oli mahdollista näytti siltä, että kristallienkeli oli tämän hävityksen aikaansaaja. Uhrit eivät kuitenkaan vaikuttaneet mitenkään vaarallisilta, aseistautuneilta tai uhkaavilta. Tämä näytti enemmän teurastukselta kuin miltään muulta. "Izu", haltia henkäisi ja punaiset silmät tuijottivat haaleana hohtavaa hahmoa, joka näytti olevan yltä päältä veressä. Eikä Izu vuotanut itse verta.

((tämmöstä sitten :) ))
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Nya » 16 Syys 2012, 20:13

Izu

Nainen pysähtyi ruummiillisesti sekä henkisesti kuullessaan tutun äänen, häen katseensa oli sillä hetkellä tyhjä kun hän kääntyi ja tuijotti tuttua haltiaa, jolta puuttui korva. "Druaiglin" Izu sanoi hiljaa jan jäi tuijottamaan miestä, kunnes tajusi, miksi toinen näytti niin järkyttyneeltä. Hän katsoi itseään, tosiaan hän oli kyllä jo huomannhut että oli veren tahrima, mutta ei näin pahasti. Pahus! Hän mietti ja katsoi kädessään olevaa miekkaa. "Hei, Druaiglin." Izu sanoi lopulta. Hän lähti kävelemään kohti miestä. "Älä kysy, miksi tein tämän." Izu sanoi, siinä hän oikeastaan vain paljasti itsensä. Nainen vei sormensa toisen huulille, estäen toisen puhumisen, jos tältä tulisi nyt kamala kysymys vyöry, johon hänen pitäisi ainakin miettiä tuhat vastausta. "Minä olen muuttunus, mutta vain sen verran että olen saanut toisen persoonan. Ja se persoona tappoi heidät." Izu sanoi ja levitti kätensä. Hän ei olisi halunnut tunnustaa sitä, mutta hän ei halunnut myöskään toisen haukkumisia päälleen.
Izu tunsi kuinka kamala olo vei mukanaan. Hän ei halunnut toisen näkevän häntä murhaajana, ei hän ei halunnut olla tässä tilanteessa.

Miksi sitten et pästä minua ulos? Voisin helposti selittää sen hänelle miekan kanssa....Hiihihihihiii. Ai niin, sinullahan saattaa olla tunteita tähän korvan puolikaaseen... Khihihihih...!
Kuului Izun pään sisällä. Naisen katse jäätyi kuin seinään. Aivan kuin hän olisi kristallisoitunut juuri tuhanneksi vuodeksi. Hän katsoi Druaiglinia. "Auta!" Hän huusi äkkiä ja lähti juoksemaan kuolevan ihmisen luo. Hän polvistui tämän viereen, kun nuorukainen alkoi taas paniikissa turvautua johonkin. "Druaiglin! MItä minä teen, hän on kuoleman oma kohta!" Izu sanoi, hän ei sanonut mitään muuta, sillä jos hän olisi jatkanut, hän olisi varmasti noussut hetkessä pintaan. Izu laski katseensa ja näytti epätoisoiselta, hänen kätensä olivat liatut verellä. Tätä menoa, hän ei voisi kontrolloida toista persoonaansa, se ehkä saattaisi tulla milloin vain pintaan ja tappaa kenet tahansa. Miten hullua se olikaan. Sillä, joka oli herättänyt hänet henkiin ei ollut tunteita. Hän kuuli päivästä toiseen kun se huusi hänen sisällään. Päästä minut ulos! Päästä hitto soikoon ulos! Minä vihaan sinun tapaisia hyviä enkeleitä! Päästä nyt hitossa ulos! Näytän sinulle jotakin muutakin kuin tuon typerän ja halventavan hymyisi! Vaikka olisitkin kristallienkeli, ei se tarkoita välttämättä että sinun pitäisi olla hyvä! Päästä minut ulos, niin näytän sinulle!

Izu pelkäsi, hän tärisi. "Druaiglin... Minä en ole samanlainen kuin ennen! En halua oikesti satuttaa ketän. Uskothan minua! Minä en vain voi mitään sille että hän herää ja tulee ulos mellastamaan. MInä pelkään!" Izu sanoi ja katsoi miestä, jonka kasvoilla paistoi kauhu. Izu mietti hiljaa, toista ei voinut enää pelastaa. Hän ojensi kätensä toisen luo. Nuorukainen kavahti, mutta kädet ottivat hitaasti verta vuotavan nuorukaisen syliinsä ja hyväilivät. "Anteeksi, olen todella pahoillani..." Izu sanoi. POika tärisi tolkutomasti. Izun kasvot nousivat ja hän kastoi haltiaan. "Älä katso!" Izu huusi ja sitten maa jyrisi. Kristalli peitti Izun ja pojan. Hän ei voinut muuta, hän ei halunnut olla murhaaja, mutta poikaa ei voisi kuitenkaan pelastaa. Ulkoa päin, kristllin suojaamana ei näyttänyty tapahtuvan mitään, kunnes kuuli huuto ja sen jälkeen kristallin liepeiltä valui verta. Sitten se alko vetäytyä hiljalleen maahan. Vieden kuolleen mukanaan. Izu nousi, hänen kasvoillaan oli verta ja hiuksissa. Hän itki.

Katso nyt, tämä on paljon hauskempaa, eikö olekkin? Ei tarvitse aina esittää kilttiä ja kuuliaista. Päästä minut nyt vain ulos, tai pusken läpi. Ääni kuului taas kristallienkelin päässä. Mutta hän ei päästäisi. EI varmasti. Ei varmasti silloin kun Druaiglin olisi tässä.

//Kylläpäs siitä tulis sekava....
Nya
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 16 Syys 2012, 23:26

Druaiglin

Haltian hämmennys vain yltyi naisen sanojen johdosta. Ei saanut sanaa suustaan ja ennen kuin huomasikaan oli nainen tuon luona ja laskenut sormensa miehen huulille, joten ei voinut muuta kuin tuijottaa tuota hämmentyneenä hohtavilla silmillään pidellen jousta yhä kädessään, mutta se roikkui miehen sivulla. Haltiamies seurasi toisen tekemisiä, kaikki tuntui tapahtuvan nopeasti. Mitä ihmettä tuo selitti? Toinen persoona? Kieltämättä se ei tuntunut kovinkaan tereeltä, mutta toisaalta ei voinut uskoa, että nainen valehtelisikaan. Ja tämä, tämä hävitys ei ollut Izun tapaista, eihän? Naisen mentyä kuolevan luokse haltia havahtui muistamaan nuorukaisen olemassaolon ja asteli lähemmäs. Polvistui kuolevan viereen ja pudisti sitten päätään hiljaisena. Ei, tuo ei tuosta toipuisi, ellei joku sattunut osaamaan vahvaa parannusmagiaa, mutta sellaista ei nyt ollut käsillä. Haltia sävähti enkelin käskystä olla katsomatta ja sai tuon nousemaan jaloilleen ja ottamaan pari askelta taaksepäin maan alkaessa järisemään. Haltiamies ei voinut muuta kuin katsoa kuinka kristalli nousi maasta ja nielaisi molemmat sisäänsä. Suoraan sanottuna tuo ei tiennyt mitä ajatella saati sitten tehdä. Muuta kuin laittaa nuolen takaisin viiniin.

Kyynelehtivän Izun näkeminen sai kuitenkin tummahipiäisen haltian heräämään transsimaisesta tilastaan ja tuo asteli naisen luokse laskien kädet molemmin puolin naisen kasvoja kääntäen lempeästi tuon vetisen katseen itseensä. "Izu, et voinut auttaa häntä, et enää", mies sanoi viitaten äskeiseen nuorukaiseen. Päästi irti naisen kasvoista ja sen sijaan kietoi kätensä tuon ympärille painaen naisen rintaansa vasten silitellen tuon lumoavia hiuksia rauhoittaakseen toista. "Ei ole mitään hätää... Tottakai minä uskon sinua ja minä tiedän ettet sinä halua satuttaa ketään", haltia sanoi rauhallisella ja lempeällä äänellä vastaten naisen aikaisempaan kysymykseen. "Kyllä tämä tästä selviää", vakuutteli vielä toivoen että nainen todellakin rauhoittuisi ja että nuo voisivat siirtyä syrjempään keskeltä tätä teurastustannerta. Yllättävää kyllä haltia huomasi, että tuolle oli se ja sama miksi nainen oli nämä ihmiset tappanut. Sille ei voinut enää mitään. Oliko hänestä oikeasti tullut näin tunteeton?

Tunteeton ei kuitenkaan ollut oikea sana, sillä kyllä haltia tunsi. Tuo tunsi silläkin hetkellä surua naisen ahdingon takia, vaikka ei oikein ymmärtänytkään mitä oli tekeillä. Asiasta ehdittäisiin kyllä puhua kunhan Izu rauhoittuisi hieman ja siistisi itsensä, pesisi veren pois, jotta se ei alituiseen muistuttaisi naista tästä tapahtumasta. Haltia ei uskonut, että kukaan eksyisi tänne tähän aikaan, mutta tunsi olonsa silti yhtäkkiä jotenkin turvattomaksi. Monet eivät olleet yhtä ymmärtäväisiä kuin haltia, joka ei voinut muuta kuin uskoa, että tähän kaikkeen oli järkevä selitys. Miehen tunteet naista kohtaan hämärsivät tuon arviointikykyä, mutta tiesi että ei välttämättä saisi haluamaansa vastausta. Toivoi silti koko sydämestään, että saisi.

((Ei se ollu sekava :) ))
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Nya » 17 Syys 2012, 09:02

Izu

Nainen kyynelehti ja katsoi sitten Druaiglinia, jonka kädet ohjasivat hellästi häntä katsomaan miestä. Toinen rauhoitteli häntä. Izu tuijotti miestä kun tämä kasvojen pitämisen jälkeen vei kätensä kristallienkelin ympärille. Niin lämpimiltä kuin ne tuntuivatkin, naista kalvasi huoli. Izu piilotti kyyneliä valuvat kasvonsa piiloon miehen halauksen suojaan. Toisen sanat rauhoittelivat häntä, mutta hän ei kuitenkaan uskaltanut sanoa mitään vähään aikaan. Sitten hän kohotti kasvonsa miehen puoleen. Hänen kyyneleensä olivat lakanneet, mutta tuo surullinen ilme ei kuitenkaan ollut poissa. Kristallienkelin kädet liikkuivat toisen kasvoilleja sen jälkeen niskaan, tuoden toisen kehoa hänen kylmää kehoa vasten. Miksi hänen piti syntyä tälläiseksi? Izu pyyhki verisiä kasvojaan ja pyyhki niin ettei valkealle iholle jäänyt pientäkään veren tahraa, joka saisi naisen muistelemaan menneitä. Tottakai nainen kuitenkin tulisi muistamaan, mutta toinen persoona teki niitä näitä aiheuttaen yhä enemmän sotkua.
"Druaiglin... Mennäänkö hieman kauemmaksi täältä? En haluaisi olla täällä sillä tavalla että joku tuntematon olento tulee ja tajuaa..." Izu pyysi kuitenkin puristaen hieman toisen vaateitta, kun hän oli toisen syleilyssä. Sitten kristallienkeli erkani toisesta, mutta vain yhden askeleen, niin että hän pääsisi itsekkin hieman liikkumaan. "Tule." Kristallienkeli sanoi vieno hymy huulillaan. Izun sanassa kaikui suru, mutta myös pieni lempeys miestä kohtaan.

Kun he olivat päässeet pois veriseltä alueelta, naisen täytyi löytää jokin paikka jossa voisi pestä vaatteensa. Hän kun ei halunnut kuitenkaan kuljeskella veressä ympäriinsä siellä täällä, saaden joitakin outoja katseita niiltä jotka saattaisivat näkemään hänet. Kristallienkelin kädessä puristui miekka, jonka terä loisti himmeästi kristallin hohdokkuutta. Izu pystyisi hyvin vaikka hallitsemaan miekan liikkeitä, sillä olihan sen terä kristallia. Izu iski miekan maahan sojottamaan, kun hän oli löytänyt pienen lähteen tapaisen "lammikon". Nainen vilkaisi mieheen. "Voisitko vaikka odottaa puun takana... Eikä saa ajatella tuhmia!" Izu sanoi hymy huulillaan. Hän alkoi riisua. Nainen kokeili vettä. Tietysti se oli kylmää ja kosteaa, mutta hän ei siitä välittänyt, sillä olihan hän syntynyt itkevien kristallien luolassa. Sitten hän liukui veteen ja antoi veren huuhtoutua pois. Hän upotti mekkonsakkin veteen ja pyykkäsi siitä veren tahrat ja ison läikät pois. Pian toimituksen jälkeen hän kömpi ylös vedestä. Puristi veden vaatteestaan ja puki sen päälleen. Vaikka se olikin märkä ja kostea, ei se haitannut kristallienkeliä. Sillä hän oli muutenkin jo tarpeeksi kylmä ja märkä. Nainen puristi vielä hiuksiaan ja käveli puun taakse. "Nyt voimme hieman puhua... Jos haluat kunnollisen selityksen sille miksi tein... Ei miksi hän teki sen." Izu sanoi hiljaa painaen kasvonsa alemmas. Hän istutui maahan, puun juurelle. Naisen hiukset kuivuivat yllättävän hyvin ja nopeasti, sillä ne alkoivat heti leikkiä naisen liikkeillä ja olivat lumoavan näköiset. Ne kun liikkuivat niin hiljaa ja lumoavasti. Izu katseli hiljalleen käsiään, hänoli ahkenut miekkansa mukaan. Hän olisi muutenkin voinut ihan hyvin heittää sen jo aikoja sitten pois, mutta jos hän teki niin se tuli aina takaisin, kun toinen persoona heräsi ja kutsui miekkaa. Hän ei pystynyt siis heittämään sitä, muuten se tulisi aina takaisin ja hän heräisi sen yleensä kädessään täydessä veressä. Izu painoi kasvonsa käsiinsä ja henkitti syvään. Kristallienkeli kohotti taas katseensa ja hymyili haikeasti. "Siis, kun minä synnyin tai sain mahdollisuuden elämään, minut herätti enkelin sielu. Kai sen tiesitkin jo? Niin tämä enkelin sielu on jo kauan ununut sisälläni. Nyt se sitten on viiemin herännyt, eikä se halua enää olla samanlainen kiltti ja suojeleva, niin kuin toisessa elämässään. Nyt se haluaa tappaa ja kiduttaa, mikään muu ei tunnu siitä kivalta..." Izua hävetti puhua sellaista, häntä alkoi ahdistaa kun hän puhui miten se tapahtui. "Kun ensimmäisen kerran se heräsi, kuulin vain huudon ja omat muistoni pimenivät. Sitten heräsin tämä miekka kädessä ja kädet tahrittuna vereen. Siitä kaikki hullun mylly alkoi. Minä pelkään, ihan hirveästi. Sillä en todellakaaan tiedä minä hetkenä se voi herätä ja päästä vahingossa ulos. Tätä meno en pysty hallitsemaan sitä..." Izu sanoi epätoivoisena.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 18 Syys 2012, 17:59

Druaiglin

Haltia höllensi otettaan naisesta, jotta tuo voisi liikkua ja tyytyi vain nyökkäämään päätään. Naisen surullisuus tuntui ahdistavalta ja haltia olisi halunnut tehdä jotain, jotta toisen olo paranisi, mutta ei tiennyt mitä olisi voinut tehdä. Seurasi naista kiltisti pois veriseltä tapahtumapaikalta tyytyväisenä itsekkin siihen, että sai ruumiin pois näkökentästään. Olihan mies ruumiita nähnyt ennenkin, mutta ei se yhtään sen mukavampaa ollut. Haltian huulille levisi virne naisen pyytäessä tuota menemään sivummalle siksi aikaa, että tuo peseytyisi. Kieltämättä houkutus oli suuri, mutta haltia meni kiltisti puun taakse nojaten selkänsä puuta vasten ja risti kätensä rinnalleen keskittyen miettimään jotain ihan aivan muuta kuin vaaleaihoista naista.

Izun tullessa paikalle, mies hymyili tuolle ja irrottautui puusta. Nainen istahti alas ja tarjosi selitystä, se kävi haltialle mainiosti. Istui alas kristallienkelin seuraan. "Minä vähän ajattelinkin, että voisit selventää tätä...öm häntä", haltia sanoi mutta hiljentyi sitten kuuntelemaan naisen sointuvaa ääntä. Päännyökkäys kertoi toiselle, että oli tiennyt naisen syntymästä, tuo oli itse siitä kertonut. Druaiglin kuunteli naisen sanoja ja hitaasti ne tunkeutuivat koko merkityksessään miehen mieleen. Kaksi sielua, yksi ruumis, se jos mikä oli ongelmallista. Mies kurtisti kulmiaan itsekseen, mutta huomasi sitten naisen ahdistuksen ja siirtyi hieman, jotta pääsi istumaan tuon viereen. Kietoi taas kätensä lohduttavasti tuon hentojen olkapäiden ympärille. "Ymmärrän miksi pelkäät, mutta se mitä tämä...enkeli tekee...et ole vastuussa siitä", mies sanoi rauhalliseen ääneen katsellen samalla naisen kasvoja hehkuvilla silmillään.

"Tähän on varmasti jokin ratkaisu... loogisesti ajateltuna enkelin...mieli, sielu mikä se sitten on pitäisi saada pois sinun kehostasi"; haltia mietiskeli ääneen kurtistellen kulmiaan. Yhtäkkiä haltia painoi suukon naisen otsalle ja hymyili sitten tuolle. "Autan sinua, lupaan, aina on olemassa ratkaisu sitä pitää vain etsiä", tuo sanoi uskoen omiin sanoihinsa.Helppoa siitä ei välttämättä tulisi, mutta jotain tälle oli tehtävä. Haltia todellakin halusi tehdä kaikkensa auttaakseen Izua, tuo ei ansainnut tätä, ei todellakaan. Oli tuon alku mikä tahansa, nykyisyys oli se, että Izulla oli oma mieli ja tahto, täten tuo oli itsenäinen, elävä olento, joka oli kykenevä tuntemaan niin surua kuin iloakin. Tämän ajatusketjun myötä Izulla oli kaikki oukeus hallita omaa ruumistaan. "Jos ei muuta, pystyn varmasti pitämään tämän toisen persoonan kurissa, jos niin käy", haltia vakuutteli toiselle.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Nya » 18 Syys 2012, 18:51

Izu

Izun tuntiessa miehen hellät ja niin turvalliset kädet hänen ympärillään, nainen olisi varmastikkin nukahtanut. Mutta suukko otsalla havahdutti hänet takaisin. Izun poskille nousi pienoinen punoitus, joka oli kristallissa melko harvinaista. Toinen vakuutteli että auttaisi häntä. Druaiglin oli todellla huomaavainen, hän ajatteli aina naisen parasta. Izu laski katseensa. Sitten hän käänsi katseensa takaisin miehen kasvoihin. Hänen kätensä nousi silittämään toisen tummahkoja kasvoja. Izun kasvoille nousi melko soma hymy. "Druaiglin. Olet niin kiltti. Sinä ajattelet aina parastani. Tunnen sen. Sinä olet todella ihana." Izu sanoi hymyillen. Kristallienkelin silmä kulmasta valui pienoinen kyynel. Ihan hitaasti ja huomaamattomasti. Druaglin vakuutteli hänelle että varmasti pystyisi pitämään toisen persoonan kurissa, mutta Izun katse vaihtui. Siinä näkyi nyt jotakin muuta kuin iloa. Se muuttui ilosta haikeudeksi.
"En tiedä. En todellakaan tideä. Yritän itsekkin välillä pitää sen kurissa, mutta joskus tuntuu siltä että heikkenen. Heikkenen päivä päivältä taistelemaan sisälläni. Kunnes saa kokonaan vallan." Izu sopersi ja katseli hiljalleen maata. Hän nojasi äkisti Druaigliniin. Izun silmät sulkeutuivat hiljalleen ja hän mietti hetken.

Heikkenet, sinä heikkenet todellakin koko ajan mieleltäsi. Et pysty pian pitämään yllä itseäsi... HIhihihi, sitten minä otan vallan... Khihiih... PÄÄSTÄ MINUT ULOS!

Huuta porauti naisen mieleen. Izun silmät rävähtivät auki. Hän tuijotti eteensä valkeutta kalpeampana. Hän nosti kätensä kasvoilleen ja alkoi vuodattamaan kyyneliään. " En pysty tähän...!" Izu sanoi ja pyyhki kyyneliään. Hän peitti kasvonsa hiljalleen. Pian hieman kauempana oleva kristallimiekka alkoi liikkua. Se tärisi aluksi, sitten se nousi hievenen, sitten se irrottautui maasta äkisti ja syöksyi kohti kaksikkoa. Tarkennettuna Druaiglinia. Mutta se pysähtyi kuin seinään, juuri ennen kuin se olisi lävistänyt miehen pään. Izun kasvot olivat jämähtäneet. Hän näytti järkyttyneeltä. "..Kauemmaksi..." Naisen susta pääsi. Miekka täirisi ilmassa, juuri sentin haltian päästä. Aivan kuin terä olisi halunnut tappaa miehen nyt ja heti, mutta kristallienkeli oli pysättänyt sen. "Mene kauemmaksi!" Izu huusi.
Ei taas! Ei taas! En päästä sinua pois! Tyrkkään sinut syvään koloon ja hautaan sinut sinne! Älä tule ulos! Ei nyt! Ei vielä! Izu taisteli sisällään, toista vastaan. Mutta enkeli nauroi, hän nauroi ja kuin aineeton massa puski naisen tajuttomaksi. Izu vapisi, kristallienkeli tönäisi äkisti miehen kauemmaksi. "Pakene!!" Izu huudahti ja piteli päätään. Miekka tipahti maahan ja lähti laahautumaan kohti naista.
Hetken siinä näytti siltä että nainen olisi seonnut, mutta sitten kädet tipahtivat kohti maata ja hiuksen sen mukana. Kavoija juurikaan ei voinut nähdä. Sitten alkoi karmea nauru. Pikkumainen ja pelottava. MIekka suhahti ilmaan ja naisen valkoinen käsi otti siitä tiukan otteen. "Kas niin, nyt kun olen herännyt voinkin pitää taas hieman hauskaa. Olet juuri sopivasti siinä herraseni." Enkeli ääni oli muuttunut, se oli kiero ja viekas. Naisen virne ja kasvojen ilmettä voisi kuivailla todella karmaisevaksi. Häntä ei voinut tosiaan enää kutsua Izuksi. "HUooh, tule tänne herraseni!" Nainen sanoi, mutta lähti yöksymään kohti miestä. Kristallienkeli ojensi miekkansa kohti miestä ja yritti survaista tuon kylkeä.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 19 Syys 2012, 01:10

Druaiglin

Haltia kävi tuskaiseksi ja lähes epätoivoiseksi itkevän enkelin kanssa. Olisi halunnut saada tuon hymyilemään uudestaan, mutta Izu näytti menettävän kokonaan hermonsa. Ennen kuin mies ehti tehdä mitään oli kristallimiekka millien päässä tuon päästä, mikä sai haltian pidättämään hengitystään ja nojaamaan pospäin miekan terästä. Vilkaisi pikaisesti enkeliä ja totesi, että se mitä epäili tapahtuneeksi, oli tapahtumassa. "Izu?", mies kutsui toista nimellä, mutta nainen tönäisi tuota kauemmas ja käski paeta. Ketterästi mies nousikin jaloilleen ja pakitti muutamia askeleita, mutta ei hän ei aikoisi paeta. Siinä haltiamies katseli kun tuosta viehättävästä olennosta tuli jotain aivan päinvastaista. Eleet, ilmeet, puhe, ne eivät olleet Izun, eivät todellakaan. Haltia kurtisti kulmiaan, mutta ei ehtinyt sanoa mitään kun tuo toinen persoona oli haltian kimpussa.

Onneksi Druaiglin oli taistellut demoneja vastaan, joten tuon refleksit ja lihakset toimivat moitteettomasti. Ennen kuin haltian aivot ehtivät käsittää oli tuo liikkunut pois iskun tieltä ja ottanut jousen suojakseen seuraavaa iskua varten. Olihan tuolla miekka, mutta ei halunnut varisnaisesti satuttaa enkeliä, tosin Izu kokosi itsensä vaikka olisi osissa, mutta silti. Ajatus tuntui pahalta, joten haltiamies tyytyi väistelemään naisen raivoisia ja melkein mielipuolisia iskuja pitäen tuohon mahdollisimman paljon välimatkaa tarkkaillen tämän uuden persoonan käyttäytymistä. "Izu, en ajatellut jättää sinua oman onnesi nojaan. Tiedän että se on vaikeaa... mutta sinä olet yhtäpaljon olemassa kuin kuka tahansa muukin, eikä tuolla ole mitään oikeutta tehdä tätä", mies puhkesi lopulta puhumaan, liikkui kuitenkin kokoajan.

Haltiamies toivoi, että Izu olisi kuullut, tuo toivoi sitä todella, mutta ei voinut olla varma. Näytti tosiaan siltä, että nainen olisi seonnut lopullisesti tai että toinen mieli oli vallassa. Toivoi myös kovasti että jälkimmäinen oli totta. "Ja Sinä et kauaa juhli, yritä toki parhaasi", miehen ääni oli muuttunut kylmäksi ja härnääväksi. Ei voinut satuttaa Izua joten vaihtoehdokksi jäi tuon taltuttaminen. Haltia ei ollut ihan varma miten se tapahtuisi, mutta hätä keinot keksi.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Nya » 19 Syys 2012, 08:54

Izu

Nainen ei näyttänyt kuuntelevan miestä. Sillä toisen silmissä vain paloi se että tämä tahtoi tehdä jotakin muutakin kuin vain rupatella ja vastata toisen härnäilyyn. "Turpa tukkoon." Kuului ja nainen syöksyi, hän yritti tällä kertaa miehen jalkaa. Toinen alkoi puhua Izulle. Kristallienkeli tuijotti ja virnisti sitten. "Turhaa, hän ei tule heräämään ennen kuin olen päässyt tyydyttämään itseni." Naisen ääni sanoi kylmästi ja miekka yritti tavoittaa verta haltiasta. Sitten toinen suuntasi puheensa hänelle. "Khihihihihi.... Vai niin, katsotaan miten kauan pystyt väistelemään, kunnes sinun on oikeasti pakko vahingoittaa minua." Nainen sanoi ja huitaisi kättään. Druaiglin ei saanut unohtaa, että nainen pystyi hallitsemaan kristallia. Maa jyrisi miehen takana sitten sieltä tunki kristllipiikit ylös. Nainen heilautti uudestaan kättään ja kristalli irtosi. Se meni moniksi sirpaleiksi ja ojentui kohti miestä. Nyt haltia ei voisi enää muuta kuin ampua, vai mitä? "Lopetanko sinut nyt vai leikinkö kanssasi vielä vähän?" Kristalli enkeli nauroi ja hyppäsi ilmaan miekka ojennettuna viimeiseen iskuun. Kristallienkeli oli juuri lyömässä miekkansa kohti miehen lihaa, kun keho pysähtyi. MItä? Ruumis ei tahtonut liikkua. Ei kai vain? Nainen näytti järkyttyneen ja hätääntyneen.

"Ei vielä! En ole valmis!" Nainen karjaisi. Ruumis ei liikkunut, kädet tärisivät, miekka putosi hiljalleen alas maahan. Nainen yritti epä toivoisesti liikkua, mutta se ei auttanut. Älä...Älä koske häneen! Älä koske häneen likaisilla käsilläsi! Kuului huuto naisen sisältä ja tämän ilme muuttui hetkessä. Kristallienkelin jalat alkoivat liikkua, kunnes ne lysähtivät ja veivät mukanaan koko kehon. "Dru..." Naisen ääni kuului, ennen kuin Izu vajosi maahan tajunsa menettäneenä. Kristallisirpaleet tippuivat hiljalleen maahan, satuttamatta ketään.

Olen pahoillani Druaiglin, siksi että olen tälläinen ja siksi että olet vain vaarassa kanssani. Minä en tiedä pystynkö tähän. Mutta yritän ainakin. Joten... Izun silmät avautuivat vähitellen, hän katseli ympärilleen. Hän toivoi ettei Druaiglin olisi nähnyt tätä. Hän ei halunnut sitä, häntä hävetti. Izu yritti nähdä ympärilleen. Katse etsi yhtä sitä tiettyä haltiaa. Nainen sulki silmänsä ja hymyili väkinäisesti. "Anna anteeksi, Druaiglin.. Olen hirveän pahoillani..." Kristallienkeli pyysi ja vuodatti pari kyyneltä.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 19 Syys 2012, 10:31

Druaiglin

Ei, haltia ei voinut väistellä loputtomiin, kyllä hän sen tiesi. Ainut looginen ratkaisu tässä tilassa oli saada nainen tajuttomaksi, mutta joutui myöntämään itselleen, ettei tiennyt oliko se edes mahdollista. Tuo toinen olento Izun sisällä puhui hänelle, ei oikeastaan kuunnellut sanoja miettiessään pulmaa ja pietäessään itsensä valppaana. Näin ollen maan järistessä kylmä tunne pyyhälsi miehen läpi, oli tuntenut tämän ennenkin, juuri ennen kuin... ja siinä kristallit olivat, kohosivat maasta. Siltikään mies ei aikonut ampua, hyppäsi kauemmas kristalleista kierähtäen maankautta nousten takaisin jaloilleen. Nainen oli kuitenkin miekkoineen taas haltian kimpussa, mutta sitten jotain tapahtui viimehetkellä. Izu, niin ainakin mies toivoi ja sai siihen pian varmistuksen juuri ennen kuin nainen rojahti tajuttomana maahan.

Joku fiksumpi tai enemmän itseään ajatteleva olisi varmaan hävinnyt tässä vaiheessa kuin tuhka tuuleen, mutta Dru ei voinut tehdä sitä, eikä halunnut tehdä sitä. Ei voinut kieltää kiibntymystään tähän naiseen, kaikesta huolimatta, tai kenties juuri siksi. Haltia tuli nopein naisen luokse, polvistui tuon viereen ja nosti Izun pään syliinsa ja silitti neidon hentoja, eläviä hiuksia, siirrellen niitä pois naisen kalpeilta kasvoilta. Enkeli näytti kuitenkin virkoavan ja haltian huulet kaartuivat lempeään hymyyn. "Ei se ollut sinun vikasi, ei sinulla ole mitään anteeksipyydettävää," haltia sanoi määrätietoisella ja periksiantamattomalla äänensävyllä pyyhkäisten lempeästi silmistä valuneet kyyneleet pois toisen kasvoilta. "Oletko kunnossa?" haltia kysyi aidosti huolestuneena, mutta miehen oikea suupieli nyki virnistykseen. "Saat kyllä opettaa minulle miten hitossa saan sinut tajuttomaksi", mies sanoi naurahtaen myöntäen ettei käytännön testaaminen oikein ollut terveellistä.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Nya » 19 Syys 2012, 15:01

Izu

Nainen hymyili nyt aidosti, mutta hieman heiveröisesti. "Kiitos." Izu sanoi hiljaa. "Olen kunnossa!" Izu sanoi ja oli hieman kiusaantua toisen huolenpidosta, mutta oikeasti se vain lämmitti häntä. Toinen sanoi että saisi auttaa häntä opettelemaan miten häneltä lyötäisiin taju. "Jaa-a? En oikein tiedä. En ole koskaan sellain menettänyt tajuani, kun toinen olisi lyönyt." Izu pohti ja tajusi edelleen makaavansa pää miehen polvia vasten. Kristallienkeli nousi nopeasti ylös ja oli hikulla ettei nainen olisi kumauttanut päätään miehen leukaan. "En oikein saa mieleen mitään tapaa saada itseltäni taju kankaalle, ainut tapa on se että hän ja minä vaihdamme paikkaa, silloin minulla menee taju..." Izu sanoi ja katsoi sinisiä hiuksiaan, jotka olivat maassa hujan hajan. "Mutta, on ehkä yksi asia, jolla voit herättää minut... Kai... En usko... Mutta plekkä äänesi riittää." Izu sanoi ja silitti toisen poskea. Hän katsoi valkoisilla silmilään toisen punaisiin. "Druaiglin, miksi kannat huolta minusta näin paljon, etkö pelkää minua?" Izu kysyi, hän muisti hyvin sen kun hän oli kysynyt sitä kerran. Rannalla, tai oikeammin sanottuna metsässä. Mutta nainen oli kylläkin saanut siihen vastauksen. Silloin ei ollut pelkoa toisesta persoonasta, nyt Druaiglin saattaisi olla aina hengen vaarassa, jos hän olisi naisen kanssa.
Izu näytti hetken huolestuneeltä ja sitten hän hymyili. Hän halasi miestä. Tunsi toisen lämmön ja mielialan. Izu puristi toista tiivimmin itseään vasten. Hänkin, hänkin halusi tietysti olla miehen kanssa, mutta pelkäsi vahingoittavansa toista. "Olet liian kiltti Druaiglin." Izu kuiskasi toisen ehjään korvaan. Hän hymyili ja suukotti toista poskelle. Hänen oma kalpea ihonsa hehkui kristallin valoa, kun taas miehen iho oli tavallista tummempi. Miten hassua. Izu mietti ja hymyili hennosti. Hänen silmänsä tutkivat miehen vartaloa, tämän vaatteita ja kasvoja. Niin komeita sellaisia. Kristallienkeli silitti taas toisen poskea. "Ihosi on pehmeä." Izu sanoi kuiskaten ja hymyili.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 19 Syys 2012, 22:58

Druaiglin

Haltia väisti vaistonvaraisesti naista kun tuo hypähti yhtäkkiä ylös. "No, emmeköhän me jotain keksi, sainhan minä sinut nytkin takaisin", haltia sanoi ja otti naisen hennot kädet omionsa väliin, jotka tuntuivat karheilta, vaikka muu iho olikin haltialle tyypillinen pehmeä ja sileä. "Ei, en minä pelkää sinua"; mies sanoi katsellen naista suoraan silmiin. Tuon ääni oli vakuuttava ja hetkeksi vakavaksi muuttuneet kasvot hymyilivät taas. "Ehkä pitäisi, mutta eipä pelko ole ennnekään auttanut, tiedän kyllä mitä tarkoitat, Izu, mutta hulehdit turhaan", haltia lisäsi ennen kuin enkeli hypähti halaamaan tuota. Mies ei voinut olla hymyilemättä kietoessaan kätensä taas kerran tuon suloisen olennon ympärille. Sai jopa suukon noilta pehmeiltä huulilta, vaikkakin poskelle, mutta suukko se oli yhtä kaikki. Haltia hymähti naisen sanoille miehen kiltteydestä "Ehkä... tai sitten vain sinulle"; mies huomautti hieman humorisesti silmät pilkahtaen. Olihan haltia kiltti loppujenlopuksi, mutta suuttuessaan osasi olla jopa julma.

Uusi hymähdys lähti toisen suusta kun Izu ihmetteli miehen ihon pehmeyttä. "Haltia", tuo totesi yksinkertaisesti aivan kuin se selittäisi kaiken ja metsästi taas naisen käden omaansa vieden sen nyt kuitenkin huulilleen ja suukotti kalpeita, siroja sormia katse kuitenkin yhä neidon kasvoissa. Laski käden alas ja katseli hetken naista kunnes avasi suunsa kuin sanoakseen jotain, mutta muutti sitten mielensä. Ei tiennyt olisiko hyvä palata kylään vai ei, eikä tuolla oikeastaan ollut mikään kiire minnekään. "Etkö sinä palele?" tuo kysyi yhtäkkiä kuin tajuten naisen märät vaatteet, jotka liimautuivat tuon ihoon äskeisen pesuhetken vuoksi.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Nya » 20 Syys 2012, 18:58

Izu

Nainen naurahti. Hän itsekkin katseli hieman märkiä vaatteitaan. "Ei ole, en oikein tiedä huomaanko itse että palelenko." Izu sanoi ja ja siveli vielä vähän miehen pehmeitä kasvoja. "Druaiglin, minusta tuntuu hieman siltä että sinulla on jotakin tärkeää kerrottavaa, itse olen jo kerrottavani kertonut ja toivon todella että saat sen pysymään sisällä." Izu sanoi ja nojautui hiemna miehen puoleen, niin lähelle kuin kehtasi. Kristallienkeli hymyili. Hän liikutti kättään ja katseli toisen komeita kasvoja. "Olenko liian lähellä?" Izu kysyi tajuten että hän saattoi mennä liian lähelle ja olla liian tungetteleva.
Nainen istui melko rauhallisesti miehen luona, toinenkin hänen sisällään oli aivan hiljaa. Sillä Izu piti siitä nyt tiukasti otteessaan, ettei se vain mitenkään pääsisi irti. Kristallienkeli katsoi suoraan eteensä ja siirsi eläviä hiuksiaan hieman. NIin etteivät ne keränneet maasta nin paljon likaa. Nainen asetteli kostean hameensa paremmin ja mietti sitten hiljaisena. "MItenköhän minä nyt oikein etenen tulevaisuutta katsoen..." Izu sanoi hiljaa väkinäinen hymy kasvoillaan. Häntä pelotti, se oli todellakin liian pelottavaa ajattella että hän muuttuisi kokonaan, että toinen puoli saisi kokonaan vallan kehosta. Eikä nainen voisi koskaan nähdä auringon säteitä.

Se oli liian pelottavaa ajateltavaksi
Nya
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 30 Syys 2012, 18:32

"Et" kuului tuon vastaus. Haltiasta tuntui ettei nainen voinut olla koskaan liian lähellä. Naisen sanat saivat tuon hymyilemään ja mies nosti oman kätensä neidon pehmeälle poskelle. Haltia katseli syvälle tuon silmiin hieman vakavoituen, hetkeksi vain ja hymyili sitten taas. "Etköhän sinä sen jo tiedä, Izu", mies naurahti ja silitti naisen poskea ja siirteli tuon hiuksia naisen korvan taakse. "Jos olisin yhtään järkevä mies, minä luultavasti päästäisin sinut päiviltä tuon sivupersoonasi ohella" mies hymähti hieman kolkosti. Pudisti päätään kuitenkin kuin vastaukeksi omiin sanoihin. "En ovisi enkä haluakaan tehdä sitä", tuo totesi ja otti naisen pään nyt molempien käsiensä väliin. "Me etsimme jonkun joka voi auttaa sinua", haltia sanoi vakaasti katsellen taas tuon naisen kauniita kasvoja. Empi hetken, mutta painoi lopulta kuitenkin huulensä hetkeksi neidon huulia vasten kuin kokeillakseen menisikö tuo karkuun tästä odottamattomasta eleestä. Ei haunnut olla liian päällekäyvä, muttei voinut estääkään itseään.
Ylva
 

Seuraava

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron