Yhtä köyhempi ||Harlekiini

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

Yhtä köyhempi ||Harlekiini

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Syys 2012, 23:40

Aran

Päivä oli kääntymässä jo iltapäivän puoleen. Syksyisen synkät kelit olivat saaneet arot näyttämään turhankin synkiltä toisinaan. Vettä oli satanut yhä useampana päivänä, nytkin harmaa taivas enteili jonkinlaista sadetta iltaa kohden. Kauempana näkyvä metsä oli jo alkanut vaihtamaan vihreää leninkiään tulisenkirjavaan, puiden kerätessä lehtivihreänsä talteen. Syksy oli kaunis vuodenaika, jos ei laskettu syysmyrskyjä ja sadetta.
Haltioiden kaupungissa oltiin varauduttu jo talveen. Ruokaa oli hamstrattu talteen ja lumia varten alettu valmistautumaan. Pitihän lumet saada luotua jotenkin kaupungista, joka tosin vaikutti omaavan jonkinlaisen ikivihreänmagian. Siltikin, mikäli kadut täyttyivät lumista, tulisi kaupungissa olemaan epämukavaa asustella. Kuitenkin, se asia oli hoidossa. Se ja sadat muut vähäpätöiset päätökset, joista kuninkaan piti tietää tai sanoa viimeinen sana.

Tänään monarkki oli kuitenkin saanut viettää päiväänsä harvinaisen rauhallisissa merkeissä. Kaikki asiaankuuluvat valmistautuivat illansuussa tapahtuvaa hyökkäystä varten. Hyökkäystä, joka ei tulisi olemaan ihan tavallinen.. myös Aran aikoi ottaa osaa siihen, silkasta mielenkiinnosta Mutta se oli illan ongelma, vielä ei ollut kamala kiire väijyksiin.
Tällä hetkellä pitkään, koreaan ja monikerroksiseen sisätakkiin, sekä pussitettuihin housuihin pukeutunut kuningas odotteli erästä alaistaan omassa työhuoneessaan. Kerrankin mies oli pukeutunut tavoittelemaan käytännöllisyyttä enemmän kuin näyttävyyttä, mutta se johtui pelkästään siitä, että tänään oli pitänyt olla paljon liikkeellä ja hän tulisi vielä olemaan liikkeellä pitkään. Tosin, asustus varmasti tulisi vielä vaihtumaan tämän päivän aikana.
Kului tovi jos toinenkin, eikä kutsuttua alaista kuulunut. Kuninkaan tyynenilmeettömät kasvot tuijottivat ulos työhuoneen ikkunasta. Sisäisesti tuo kuitenkin oli närkästynyt, pikkuhiljaa vihainenkin. Häntähän ei pidetty odottamassa! Eikö demoni tiennyt, kuka hän oli?! Ehkä tuolle pitäisi opettaa paikkansa vähän paremmin

Lopulta kuningas kyllästyi. Ahteri irtosi pöydänreunalta, samalla kun monarkki kävi paikantamaan odottamaansa henkilöä linnastaan. Mikäli tuo oli vielä linnan muurien sisällä, löytäisi kuningas hänet. Ei ollut kuitenkaan yllätys, että tuo punainen paholainen oli kuin olikin linnanmuurien sisäpuolella. Kun kohde oli paikannettu, hymähti kuningas pienesti, kunnes katosi omasta työhuoneestaan kuin tuhka tuuleen.
Fyysinen olemuksensa ilmestyi muutaman metrin päähän demonista, jolla oli näemmä kiire erään toisen kanssa. Syrjäinen, kauniin rauhallinen sisäpuutarha oli tämän olinpaikkana, demonin vikitellessä nuorta, nättiä ja eittämättä kokematonta palvelijatarta parhaansa mukaan. Kaksikko ei näyttänyt huomaavan kuninkaan saapumista, eikä se ihmekään ollut. Hän liikkui ääneti ja siirtymisensä linnan alueilla oli täysin äänetön, efektitön.
Tsytan! Kuningas kävi hetken näiden puuhia seurailtuaan huudahtamaan maltillisella, mutta toruvalla äänellä, haltiakielellä Luulisi sinun tietävän, ettei herrasi käskyä sovi uhmata.
Aran käveli lähemmäksi kaksikkoa, joista kauniimpi osapuoli oli selvästi järkyttynyt tästä kiinnijäämisestä, itse kuninkaalle. Katse käväisikin demonista tuossa haltianeitokaisessa, jäätävän välinpitämättömänä.
Sinä voit kipittää tiehesi. Eikö sinulla muka ole parempaa tekemistä, kuin olla demonin leikkikaluna? Ehkä voisin saman tien erottaa sinut, kerta töitä sinulla ei näytä riittävän. Minulla ei ole aikaa saatikka. no, rahaa olisi, mutta ei halua maksaa vätyksille linnassani Neito vaikutti järkyttyneeltä, eikä saanut sanaakaan suustaan. Sen sijaan tuo hymisi myöntävästi samalla kun nyökytteli nopeatahtisesti kuninkaalle, käyden sitten niiaten poistumaan pikapikaa paikalta.

Vihreä katse seurasi hetken tuon neidon poistumista tästä vihreäkasvuston sävyttämästä pienestä salista, kunnes käännähti takaisin väriharmoniaa rikkovaan punaiseen paholaiseen.
Et ole osoittautunut kovin hyödylliseksi minulle, Tsyderenimodarennashel Äänensä oli maltillisen toruva, mutta samalla viekkaanjohdatteleva. Johonkin tämä keskustelu johtaisi Paitsi jos haluaisin palvelijoiden viivästyvän töissään Askel, toinenkin otettiin lähemmäksi demonia, käyden jopa turhankin lähelle pienempää miestä. Aran joutuikin kumartumaan pienesti, jotta oli kasvotusten demonin kanssa. Jälleen, ehkä turhankin lähellä kasvotusten. Joku olisi saattanut ottaa askeleen jos toisenkin kauemmaksi, silkasta omantilan tarpeesta.
Montako olet jo ehtinyt kellistämään, hmm?


//Harlekiini sinä luikero, tuo komea karjusi tänne //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja harlekiini » 01 Loka 2012, 01:16

Tsytan oli tietoinen niin kutsutun isäntänsä kasvavasta mielipahasta, mutta toisin kuin olisi voinut luulla niiden viikkojen jälkeen, jotka hän oli viettänyt alituisessa puolivalmiudessa ponkaista palvelemaan milloin kuningas häntä kutsuisi, kutsun vihdoin tullessa hän oli vastaanottanut sen lyhyesti ja vain puolittain kuunnellen, huomio kiinnittyneenä aivan muualle kuin siihen haltiaan, jota hänen olisi ollut syytä vähintään kunnioittaa jos ei pelätä. Hän oli aiheuttanut linnassa satunnaista hermostuneisuutta ja varautuneisuutta innostuttuaan ensimmäisinä asuinviikkoinaan hieman liikaa koettamaan onneaan työn uuvuttamien palvelijoiden parissa, ja oli joutunut hillitsemään itsensä ja näppinsä välttyäkseen herättämästä suoranaista vihamielisyyttä. Palattuaan ihmiskaupungista kesän puolenvälin tienoilla hän oli pitäytynyt pääsääntöisesti omissa oloissaan, ja ne kontaktit joita hän oli linnassa tapaamiinsa luonut olivat olleet säädyllisiä ja kohteliaita. Ne, jotka tiesivät hänet demoniksi, käyttäytyivät yhä varautuneesti, mutta ainakaan negatiivinen sana ei ollut lähtenyt leviämään. Olikin ollut vain ajan kysymys milloin muuan pisamanenäinen neito hyväksyi punatukkaisen miehen mitä kohteliaimmat avuntarjoukset naisen ollessa huolehtimassa yhdestä linnan lukuisista sisäpuutarhoista.

Kaikeksi onneksi he eivät tavanneet ensimmäisen kerran; suurin osa jäästä oli saatu murrettua jo aikaisemmin, kun he olivat ohittaneet toisensa käytävällä, ja niinpä keskustelu eteni varsin vauhdikkaasti. Tsytanin takaraivolla jyskytti alati muistutus odottelevasta monarkista, joten hänellä ei ollut mitään vastaansanomista. Mikäli hänellä olisi ollut aikaa, hän olisi edennyt hitaammin, opetellut hyödyntämään valitsemiensa henkilöiden pidättyväisyyttä ja kääntämään sen edukseen, mutta hän oli malttamaton. Palvelijattaren puhtaan sielun tuoksu ylitti hienoimmatkin parfyymit ja vaikutti pitkään henkiravintoa vaille olevaan demoniin voimakkaammin kuin mikään huume tai alkoholi.
Keskustelu ei ollut siis jatkunut kovinkaan kauan ennen kuin palvelijattaren ranne oli demonin pehmeässä mutta heltymättömässä otteessa, ja nainen oli painettu lähintä pylvästä vasten haltianhahmoinen kosiskelija epämukavan lähellä. Demonin kujertelut ja korupuheet imartelivat, sen näki, ja kenties lukuisat yritykset olisivat tuottaneet sillä kertaa tulosta.

Kenties, ellei kuningas olisi juuri sillä hetkellä väsynyt odottamaan.
Sekä demoni että palvelijatar säpsähtivät kumpainenkin hallitsijan äänen kuullessaan, joskin siinä missä väri pakeni Tsytanin kasvoilta, palvelijatar punehtui kuin omena. Tsytan sai nopeasti itseään niskasta ja väännettyä kasvoilleen kohteliaan, lievästi yllättyneen ilmeen kääntyessään kohtaamaan monarkin, kun taas palvelijatar näytti yksinomaan järkyttyneeltä, ja pakeni paikalta heti tilaisuuden saatuaan.
Ah, haltiakieli. Monet hänen viettely-yrityksistään olivat perustuneet halulle oppia puhumaan sointuvaa kieltä, mutta varsin laihoin tuloksin. Ymmärtämisessä ei kuitenkaan ollut mitään vikaa. Tosinimen käyttö sai punahiuksisen vavahtamaan, ja demoni tunsi sydämensä kiihtyvän jyskytyksen rinnassaan kuninkaan kiinnittäessä huomionsa häneen, ja hän hillitsi halunsa ottaa askel taaksepäin pitkän haltian pysähtyessä tuskin käsivarrenmitan päähän. Kenties hänen olisi sittenkin pitänyt harkita tärkeysjärjestystään uudelleen
Tsytan vastasi vihreiden silmien katseeseen reippaalla hymyllä, joka ei lainkaan vastannut hänen todellisia tuntemuksiaan.
Ah, mutta herrani, teiltä on tullut kovin vähän pyyntöjä osoittaa hyödyllisyyteni. Olen siis pyrkinyt työllistämään itseni, kenties toisinaan muiden kustannuksella, myönnän sen, mutta useimmat tuntuvat ilahtuvan seurastani ja jos se takaa minulle muutamia etuoikeuksia, kuinka voisin kieltäytyä? Olen luontojani hyvin seurallinen, Majesteetti.
Lukumääräkysymyksen hän väisti, uskoen kuninkaan saaneen ainakin suuripiirteisen luvun selville, mukaan lukien sen yhden, joka oli kerran antautunut demonille ja löytynyt seuraavana aamuna sieluttomana, fyysisesti elossa, mutta kuin halvaantuneena ja ympäristöään tiedostamattomana. Mitä kuningas puolestaan ei tiennyt, Tsytanilla ei ollut aikomustakaan paljastaa. Hän oli käyttänyt joutenolonsa hyödyksi linnan kirjastossa ja parin maagin kanssa jutustellen, ja oli harjoittanut mielensä sulkemista. Hän ei ollut vieläkään virtuoosi, mutta saattoi sentään luottaa arkaluontoisempien asioiden olevan turvassa kuninkaan haukankatseelta.
Hän rykäisi.
Esititte minulle kutsun, Majesteetti? Mitä voin tehdä hyväksenne?


¤¤ Hakuna matata! Kökkö viesti on kökkö. ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Loka 2012, 20:18

Intensiivinen katse seikkaili pitkin demonin kasvoja, nauliutuen lopulta tuon katseeseen. Neutraaleille kasvoille alkoi kohota kysyvä, jokseenkin mietteliäs katse sitä mukaan mitä demoni antoi sanojen pulputa suustaan. Tuon sanat tosin eivät tätä ilmereaktiota aiheuttaneet, vaan se, mitä kuningas ei saanut tietää. Mieliä ja muistoja oli aina hankala lukea, vaikka kuinka kehittynyt oli. Siltikin, oli helppo tunnistaa ne esteet, mitä uteliaalle, uniikintaidon omistajalle oltiin luotu. Pieni virneenpoikanen hiipi veistosmaisille kasvoille, samalla kun mies kävi suoristautumaan täyteen mittaansa. Kädet kävivät hakemaan paikkansa selän takaa, katseen yhä tarkkaillessa punaista väripilkkua tässä huoneessa.
Väitätkö siis, että se on minun syyni, ettet ole hyödyllisyyttäsi osoittanut? Kuningas kysyi virnistäen En ole varma pidänkö moisesta syytöksestä, Tsytan Virneensä oli pelottava siitä, ettei tuosta voinut tulkita, oliko se huvittunut, pirullinen, ystävällinen vai jotain ihan muuta. Muutenkin monarkin käytös oli aina tulkinnanvarainen kysymys, paitsi silloin kun tuo oikeasti oli suuttunut.

Salaatko minulta jotain? Etkö halua kertoa kaikkea vai oletko tehnyt jotain, minkä paljastumisesta minä en pitäisi? Virne sen kun kasvoi kuninkaan kasvoilla, kunnes yllättäen mies vakavoitui.
Jos sinusta ei ole hyötyä, olet minulle yhtä arvokas kuin äskeinen hempukka. Saat lähteä tänään mukaan väijytykseen, jos osoittaudut täysin hyödyttömäksi, voi olla että sinä unohdut sille matkalle Aran jatkoi odottamatta edes vastausta viimeisimpiin kysymyksiinsä. Samalla kuningas otti askeleen jos toisenkin kohden käytävää, jolle palvelijatarkin oli kadonnut äskettäin. Demonia viitottiin seuraamaan mukana, eikä tuolle oikeastaan annettu vaihtoehtoja valita.
Kai osaat edes jonkinlaista teräasetta käyttää?


// Jatketaan kököillä koska kökköily on hyvästä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja harlekiini » 02 Loka 2012, 19:09

Demoni loksautti suunsa kiinni kesken vastaan väittämisen kuninkaan esittäessä näennäisen viattoman kuuloisen kysymyksensä, ja harkitsi uudelleen. Haltiakuninkaan tapauksessa ystävällisyys ja hengenvaara tuntuivat kasvavan kääntäen verrannollisessa suhteessa, eikä Tsytan puolestaan ollut lainkaan varma, pitikö hän monarkin asenteesta.
Tarkoitin, etten ole voinut toimia yhtä tehokkaasti kuin yleensä tämänkaltaisissa tilanteissa. Teidän Majesteettinne varmasti muistaa, ettemme solmineet sopimusta. Minulla on rajoitteeni.
Rajoitteet kaiken muun paitsi yleisen röyhkeyden osalta. Mikään sopimus maailmassa ei myöskään olisi saanut demonia aavistamaan ennalta herransa toiveet, mutta se olisi tehnyt elämän helpommaksi. Jollei mitään muuta, olisi hän voinut aina väittää toimivansa sopimuksen pohjalta.

Tsytanin ilme kääntyi loukkaantuneeksi hallitsijan jatkaessa, vaikka pieni osa hänestä ei pitänyt lainkaan hassumpana mahdollisuutta unohtua matkan varrelle. Pääsisipä hän kertaheitolla kierosta haltiamonarkista ja tämän turhankin tarkoista vihreistä silmistä. Hän ei vain uskonut voivansa luottaa siihen, että kuningas antaisi hänen vain haahuilla tiehensä, etenkin kun hallitsija saattaisi pitää mielenkiintoisempana antaa hyödyttömän demonin unohtua Helvettiin mistä oli tullutkin.
Herra, sananne ovat mitä loukkaavimmat. Minua on kuvattu monin sanoin, mutta hyödytön ei ole koskaan kuulunut niihin. Ja te tiedätte, etten voisi pitää teiltä mitään salassa.
Hän odotti, että kuningas oli ehtinyt ottaa muutaman askeleen ennen kuin seurasi perässä kunnioittavan etäisyyden päästä. Toinen punertava kulma nytkähti hieman tiedusteluille aseidenkäytöstä. Ah, en toki, oi kuningas. Keihääni on kävelykeppi ja sirpilläni leikkaan leipää.
Luonnollisesti, Majesteetti, vaikka minulla onkin ollut onni välttää turhia kaksintaisteluita. Aseeni odottavat huoneessani. Noutamista ne vain kaipasivatkin. Vaikka demoni ottelikin mieluimmin sanan säilällä, hän ei ollut laiminlyönyt aseidensa kunnossapitoa.

Punahiuksinen alkoi rentoutua kävelyn myötä, ja kaksikon ohitettua kolmannen kuvakudoksen hänen askeleensa alkoivat käydä pidemmiksi ja rennommiksi. Ajatus tulevasta taistelusta alkoi käydä kutkuttavaksi, eikä Tsytan muistanutkaan milloin oli viimeksi saanut nauttia elonkorjuusta.
Joten, herrani, mitkä ovat tämän väijytyksen suunnitelmat, jos saan kysyä? Minne me asetumme ja millaisella joukolla, entä mitä meillä on vastassamme?


¤¤ Kökkö is good. ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Loka 2012, 18:25

Askel askeleelta kaksikon tie vei pitkin käytävää. Askel askeleelta alkoi myös kuningas ärtyä demonin seurassa, joskin sitä ei ulospäin nähnyt mitenkään. Vihreä katse oli suunnattu menosuuntaan, eikä Tsytaniin edes vilkaistu halveksivastikaan. Ei edes vahingossa. Kaikki punaisen paholaisen sanat kyllä käytiin kuulemaan, valitettavasti. Demoni ei selvästikään vielä ollut kunnolla sisäistänyt kenen kanssa oli tekemisissä. Eipä tuota kai voinut syyttääkään siitä, demoni ei tiennyt kuin kuninkaan päällimmäisen kuoren.
Aranin suupieli kävi nykäisemään pienesti Tsytanin huomautellessa loukkaavista sanoista. Että tuolla oli otsaa. Demonin sanojen lisäksi kuningas seikkaili vähän väliä röyhkeästi tuon ajatuksissa, poimien sieltä kaiken, minkä saattoi laskea pienestäkin syystä loukkaavaksi. Yllättäen Aran ei kuitenkaan sanonut mitään tai käynyt keskeyttämään Tsytanin puheita, vaikka tapoihinsa kuului vaimentaa toisen puhe puhumalla päälle.

Yllättäen, demonin päästettyä suustaan viimeisimmätkin kysymykset, kävi pidempi mies tarraamaan demonin kirkkaanpunaisesta pehkosta. Toinen käsistä tarrasi väkisin Tsytanin oikeasta ranteesta, pakottaen koko käsivarren demonin selän taakse, epämukavaan kulmaan taittaen kohden yläselkää. Demoni kokonaisuudessaan painettiin vasten seinää, poski vasten kylmää kiveä, kuitenkin niin, että punaiset silmät saattoivat vastata kuninkaan haudanvakavaan katseeseen.
Et saa kysyä. Sinä et tee mitään, ellen minä niin sano, sinä et hengitä, et syö, et nuku, et liiku ellen minä niin sano Jälleen kerran turhankin lähelle painautuva mies kävi vakavalla, mutta rauhallisella äänellä hymisemään demonin korvanjuuressa.
Sinä olet minun omaisuuttani niin kauan kunnes minä päätän, että olet tarpeeton. Sinä astuit minun linnaani etkä täältä lähde lopullisesti, ilman, että minä niin sanon. Tajusitko? Otetta demonista kiristettiin samalla kun tuon kättä käytiin vääntämään muutaman, tuskallisen sentin verran epämukavampaan asentoon Vain yksi sana ja sinä olisit kuoleman oma, vain yksi virhe enkä näe syytä miksi leikkisin kilttiä isäntää sinulle. Olet omaisuuttani siinä missä linnani, palvelijani, vaimoni ja kokoelmani. Nyt sinä elät palvellaksesi minua ja jos et palvele Omahyväisen hymähdyksen myötä kävi henkäys iskeytymään pehmeästi vasten demonin poskea.
Tsytanille ei annettu pahemmin vaihtoehtoja. Tuo joko alistuisi tai itkisi ja alistuisi, jos se Aranista olisi kiinni. Aran ei välittänyt toisten tunteista ja viimeisimpänä noiden vapaudesta. Demoni oli alempi rotu mitä hän, mitä haltiat. Tuo oli verrattavissa orjaan, jos Aranilta kysyttiin.


// Ota lisää abusive kökköä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja harlekiini » 09 Loka 2012, 21:19

Kuningas ei vaikuttanut olevan erityisen puheliaalla tuulella. Tsytan oli ehtinyt harkita turhanpäiväisen pälättämistä koko kävelymatkan saadakseen jotain kuunneltavaa tai kenties vahingossa vastauksen, kunnes monarkin kireys laukesi haltian tarratessa pituutensa huomioon ottaen kunnioitettavalla nopeudella demonia tukasta ja ranteesta, ja paiskatessa lyhyemmän osapuolen seinää vasten kuin vartija pidätetyn. Tsytan älähti ja räpäytti typertyneenä kasvojensa tömähtäessä kylmää kiveä vasten, ja irvisti hieman haltian vääntäessä hänen kättään. Vaistomaisesti hän nytkähti pyrkien vapauttamaan itsensä, mutta kipu taipuneessa kyynärpäässä ja huomattavammin suutahtanut kuningas itse saivat hänet hillitsemään enemmät pyristelyt ja odottamaan hissukseen mitä tuleman piti, pidellen vapaalla kädellään itseään hivenen kauempana seinästä. Jestas! Nousimmepa me väärällä jalalla tänään!
Silmäkulmastaan punainen mies saattoi nähdä haltian silmien palon, ja hän haistoi haltian hengityksen sen tuulahdellessa vasten hänen korvaansa. Monarkin lausuma litania ei ollut vieras; lähes jokainen isäntä uskoi hallitsevansa demonia täydellisesti, ja nautti saadessaan sanoa sen. Haltiakuninkaan tapauksessa tilanne kuitenkin nauratti huomattavasti vähemmän, ja Tsytan ehti jo huolestua menneensä liian pitkälle.

Osa demonista harkitsi jo pamauttavansa epäviisaasti takaisin, ettei haltia suinkaan ollut hänen varsinainen isäntänsä, mitään vastaavan oikeuttavaa sopimusta kun ei todella oltu tehty. Tsytan tiesi kuitenkin paremmin kuin ärsyttää arvaamatonta haltiaa.
Luonnollisesti, herrani, hän kähähti vastaukseksi hankalasta asennostaan. Kiviseinä painoi hänen luitaan, pään asento pakotti hänen niskaansa, ja monarkin sormien tiukka ote punaisesta harjasta nipisti hänen nahkaansa. Demonin nauravaiset kasvot olivat tyytymättömän kireät, vaikka tilanne olisi voinut olla pahempikin. Fyysinen kuritus ei olisi kuin hetkellinen harmi, jonka hän sietäisi mielellään niin kauan, kun haltia ei ymmärtäisi käyttää hänen nimeään rangaistuksena.
Pahoittelen uteliaisuuttani. Herran tulee ymmärtää, ettei vilpittömän kiinnostukseni taustalla ole kuin mitä suurin halu toteuttaa tahtonne ja toiveenne, nöyrimpänä palvelijananne kuten olen ollut kesästä lähtien. Kuinka voin palvella teitä tänään?
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Loka 2012, 21:40

Pelottavan rauhallinen hengitys kävi kerta toisensa jälkeen iskeytymään vasten demonin ihoa, monarkin pysyessä yhä pienemmän miehen lähellä. Moni olisi todennäköisesti tässä tilanteessa hätiköinyt ja tehnyt tai sanonut jotain harkitsematonta, pahentaen vain omaa tilannettaan. Tsytan oli kuitenkin fiksu ja näki tilanteen toisin, päättäen pitää kielensä kurissa vakavamielisen haltian seurassa. Hiljalleen Aranin ote demonista alkoi hellittää, mutta haltia ei vielä päästänyt irti.
Niin kauan kuin olet minun valtakunnassani, olet minun omaisuutta muista se Aran kävi kuiskaamaan demonin korvaan, nenänpäänsä käyden hipaisemaan pienesti punaisen paholaisen ohimoa.
Kyllä Aran tiesi, ettei hän ollut tehnyt mitään sopimusta demonin kanssa. Tuo ei ollut vannonut uskollisuutta, eikä varsinaisesti ollut edes kuninkaan miehiä. Tuo oli hänen keräilyharvinaisuus, siinä missä moni muu taruolento. Hänen omaisuuttaan, hän näki nuo ensimmäisenä, hän myös omisti moiset olennot. Niin kauan kuin Aran oli tietoinen keräilykappaleidensa olinpaikasta, eivät nuo voineet paeta kuninkaan pakkomielteistä omistamis- ja dominointihalua. Olennot olivat hänelle kuin lemmikkejä, eläimiä, joita piti toisinaan hieman kouluttaa, vähän rajummin ottein.

hyvä poika Haltia kävi lopulta toteamaan samalla kun ote Tsytanista irtosi. Kuningas ei kuitenkaan vetäytynyt kauemmaksi demonista, vaan jäi tuon lähelle. Kätensä hakeutuivat vasten seinää, demonin molemmille puolille, näin estäen tuota lähtemästä ilman kyykkimistä tai tönimistä mihinkään suuntaan.
Kuningas Henry on tänään palaamassa vierailultaan takaisin kaupunkinsa suojiin. Ennen kuin nuori Scarlington ehtii takaisin piiloonsa saattueensa kanssa, me aiomme käydä tervehtimässä häntä.. ja sinä saat luvan osallistua Se tuttu hymynpoikanen kävi jälleen kiirimään äsken niin vakaville kasvoille. Oliko isällisen ystävällinen hymy sitten aito vai ei, sitä sai jokainen miettiä itse rauhassa.
Jos osaat totella nätisti ja osoittaudut hyödylliseksi ehkä voin harkita sinun palkitsemista haluamallasi tavalla vai?
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja harlekiini » 12 Loka 2012, 00:48

Monarkki tuntui niin mieltyneen ajatukseen omistamisesta, että itsetuhoisempana Tsytan olisi hankkinut itselleen kaulapannan, johon oli kirjailtu kuninkaan nimi ja katsonut, mitä provosointi saisi aikaan. Kaulapanta jäi kuitenkin vain ajatuksen tasolle ja demonin reaktio hiljaiseksi paikallaan pysyttelemiseksi myöntymisen merkiksi. Isäntien kanssa pelleily oli aina toisenlaista peliä kuin tavallisten tallaajien kanssa, ja tämä oli lisäksi täysiverinen psykopaatti. Mies arveli, että monarkin tulevaisuuden pidempi tarkastelu korteista saattaisi päätyä siihen, että pakka heittäisi hänen silmilleen kaikki ässät, Tornin niiden päälle ja leimahtaisi sitten liekkeihin itsesuojelun vuoksi. Kuningas itse ei ympäröivän maailman kannalta ollut erityisen tärkeä olento, mutta korteilla oli tapana omaksua lukijoidensa piirteitä, ja Tsytanin kortit olivat olleet hänellä kauan.

Demoni hieroi kivistävää kättään mahdollisimman hienotunteisesti saatuaan sen vapaaksi, ja nojautui hieman kauemmas seinästä, vaikka haltian läheisyys aiheuttikin sen, että hänen selkänsä painui vasten pidemmän miehen rintakehää. Läheisyys itsessään ei kuitenkaan riittänyt hermostuttamaan; Tsytanin niskaan oli hengitellyt paljon pahempiakin olentoja kuin Aran Cúthalion, vaikka tasoituksen nimessä oli myönnettävä, etteivät ne olleet tienneet hänen tosinimeään.
Toimenkuva, jonka utelusta kuningas oli pillastunut, piti sisällään nuoren ihmiskuninkaan näpäyttämisen. Tsytan virnisti kiviseinälle leveästi haltian puheen jatkuessa hieroen samalla eloa käteensä, aivan kuin olisi päässyt käyttelemään sirppiään välittömästi. Hän muisti yhä elävästi odottamattoman keskustelun, jonka oli käynyt vielä odottamattomamman vieraan kanssa ihmisten kaupungin rajoilla kun vuodenaikaa saattoi vielä kutsua kesäksi, ja näki arkeaan piristävässä käänteessä henkilökohtaisuuden vivahteita. Roswell oli osoittautunut demonina pettymykseksi, eikä haltianhahmoinen uskonut pasifistisen sarvipään vaivautuneen suojaamaan rakasta ihmiskuningastaan. Hänhän oli kaivannut rauhaa, hm? Rauhaa ja rakkautta, iloa ja yhteisymmärrystä. Tsytan ei hämmästyisi mikäli kuninkaan huotrasta löytyisi sulkakynä miekan sijasta. Nyt voisi olla hyvä tilaisuus alleviivata muutama lause
Tuskin maltan odottaa, herrani, hän kehräsi vastaukseksi ja pyöräytti hieromaansa rannetta niin että nivel naksahti. Lupaukset palkkiosta kuulostivatniin, lupaavilta, mutta Tsytan ei erityisemmin jaksanut innostua niistä. Aranin tuntien sanojen perimmäinen muoto oli palkitsemista minun haluamallani tavalla. Mutta kauhalla ei voinut aina pyytää.
Hyödyllisyys on toinen nimeni, Korkeus, mitä äitimuorini sitten lieneekin ajatellut. Minun lieneekin siis syytä alkaa pohtia, mitä palkkioksi haluaisin.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Loka 2012, 01:32

Kasvonsa kohosivat tutun ylimieliseen asentoon, kun lyhempää tapausta käytiin lopulta katsomaan alas nenänvartta pitkin. Kasvoja kuitenkin sävytti se hymy, jonka tulkinnasta voitaisiin tehdä väitöskirja. Tsytanin hieroskellessa rannettaan, ei Aran liikahtanut saatikka sanonut mitään, vaan antoi demonin vastata hänen puheisiinsa. Hymy kasvoilla levisi pieneksi virheeksi demonin käydessä ilmoittamaan malttamattomuudestaan illan toiminnasta. Hienoa, tuon olisi parasta myös tehdä parhaansa. Aran ei tiennyt mitä mieltä vielä demonista oli, mutta ehkä tämä ilta vakiinnuttaisi kuninkaan mielipiteen johonkin suuntaan. Joko Aran pitäisi demonista tai sitten tuo hävitettäisiin hänen valtakunnastaan. Kaikki mahdolliset vihamiehet, häiriötekijät ja epämääräiset hiipparit sai kuninkaanpuolesta päästää päiviltä, eipähän tarvinnut niiden kannalta murehtia. Kuitenkin, nyt Tsytan oli vielä kuninkaan silmissä hyödytön, mutta potentiaalinen lisä kokoelmiin.
Ja mieti sitä tarkkaan Oli lyhyt vastaus demonin palkkiopohdintaan, samalla kun kuningas vihdoista viimein vetäytyi kauemmaksi kosketuksissa olleesta demonista. Pidemmän miehen askel kävi jälleen viemään eteenpäin käytävää, jahka ensin oltiin varmistettu, että Demoni lähti jälleen seuraamaan.

Meidän lisäksemme paikalle tulee muutama muu, mutta vakoojamme mukaan sillä miehellä ei ole turhan monta sotilasta saattueessaan idiootti kun on Termi hän oli liikaa, kun puhuttiin Henrystä, näin Aranin mielestä. Se naiivi, nuori idiootti ei ansainnut minkäänlaista kunnioitusta haltiakuninkaalta, kerta poika oli aikanaan osoittautunut turhankin helposti johdateltavaksi.
Lähdemme muutaman tunnin sisään liikkeelle. Menemme ennalta laskettuun paikkaan odottamaan ja kun saattue saapuu, iskemme. Onko liikaa vaadittu, että sinä olisit valmis lähtemään ehkäpä vaikka.. heti? Demonille ei pahemmin annettu aikaa miettiä osallistuisiko vai ei saatikka sitten lepohetkeä ennen valmistautumista. Kuningas vaati tuota heti mukaansa valmistautumaan ja hakemaan tarvittavat tavaransa, mikäli demoni oli erimieltä, tultaisiin siitä jälleen keskustelemaan hieman rajummin ottein. Ehkä Tsytan jo osasi arvatakin sen, kun tässä seurassa liikkui.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja harlekiini » 13 Loka 2012, 21:51

Mieti sitä tarkkaan. Tsytanin ei tarvinnut rassata aivojaan kovinkaan kauan, ennen kuin oli onnistunut muodostamaan käsityksen siitä, mikä olisi hänen tulevaisuutensa kannalta paras mahdollinen pyyntö. Se ei kenties olisi mitä hän eniten halusi, mutta toisinaan oli siedettävä epämiellyttäviä asioita voidakseen saavuttaa jotain parempaa. Hän oli elänyt koko elämänsä sitä periaatetta noudattaen, ja tiesi mistä puhui. Ideaa vain varjosti se tosiseikka, että juonittelisi hän maan päällä miten paljon hyvänsä, hänen palkkiokseen ei koituisi paratiisia, vaan Helvetin tulet. Toisinaan hän mietti, miksei tällaisista asioista varoiteltu edellisessä elämässä.
Vaikka papit toki saarnasivat siitä päivät läpeensä.
Öhöm.
Demoni kääntyi kannoillaan ja kiiruhti ailahtelevan kuninkaan perään, joskin hieman vähemmän rehvakkaasti kuin aikaisemmin. Hän nyökkäsi kuvaukselle ihmiskuninkaasta. Mitä muuta voisi odottaakaan mieheltä, joka otti viittansa suojiin Roswellin kaltaisen demonin? Nuori ihminen oli juuri menettänyt isänsä, hänen olisi luullut tietävän paremmin kuin olettaa, etteivät haltiat kohottaisi vasaraansa saatuaan ihmislajin niin mukavasti alasimelle. Toisenlaisissa olosuhteissa hän olisi voinut nykäistä ihmisen sivummalle ja selittää hänelle hiukan asioita, mutta kenties tämä ajoi samaan asiaan. Ainakaan käytännön esimerkki ei jättäisi varaa epäilyksille.

Haen vain keihääni ja sirppini, Majesteetti, hän vastasi kuivasti vaivautumatta toistamaan aiempia sanojaan lähtövalmiudestaan. Hän ei jäänyt odottamaan lupaa poistua, vaan kumarsi lyhyesti kesken askeleen ja kääntyi sivukäytävään vauhtiaan hidastamatta, suunnaten askeleensa ylempään kerrokseen ja hieman takaisinpäin. Kulkiessaan hän pohti tulevaa tehtävää, eikä suhtautunut siihen erityisen toiveikkaasti. Oli järkevää pyrkiä kitkemään vihollisen hallitsijat mahdollisimman nopeasti, sillä ilman johtajaikoneitaan kansa hermostuisi ja pakottaisi sotilaita kaappaamaan vallan, mikä pitkällä tähtäimellä voisi hyvinkin johtaa levottomuuksiin ja saada ihmisyhteisön hajoamaan sisältä päin. Haraldin kuolemasta ei kuitenkaan ollut hänen näkökulmastaan kulunut kovinkaan kauan aikaa, joten hän näki äärimmäisen epätodennäköisenä, että tuore monarkki ensinnäkin liikuskelisi lähellä vihollisalueita ja toisekseen tekisi niin pienellä seurueella. Kuningas saattoi olla vähä-älyinen, mutta eivät kai hänen neuvonantajansa sentään?
Tai ehkä sittenkin, punainen mies ajatteli nyrpeästi avatessaan huoneensa oven ja ylittäessään pehmeän maton poimiakseen työpöydällä lepäävän sirppinsä, ainakin mikäli Roswellin puheita kuunneltiin yhtä tarkasti kuin vanha demoni oli antanut ymmärtää. Pasifisti voisi hyvinkin järkeillä, että vähiten vihamielisyyttä lietsottiin matkustamalla niin kevyesti ja vähin sotilaallisin varustuksin kuin mahdollista, sen sijaan että kuningas olisi suojattu raskaasti. Oliko ihmisillä maageja? Hän ei ollut varma. Tsytan työnsi kirvessirpin vyöhönsä ja nappasi keihäänsä poistuessaan puoliharppauksin. Entä kulkivatko papit kuninkaan saattueen mukana? Se oli toki teoriassa mahdollista, kirkkoa pidettiin suuressa arvossa ja oli epätodennäköistä, että kirkon edustaja jätettäisiin ulkopuolelle aikana, kun Jumala tuntui olevan kansan ainoa lohtu. Lieni paras valmistautua henkisesti ainakin siihen mahdollisuuteen, että Henry oli haalinut ympärilleen muutakin kuin hyväuskoisuutensa.

Demoni oikaisi parin sisäpihan poikki ehtiäkseen linnan pihalle nopeammin, ja pudottautui matalalta kaiteelta pihakivetykselle juuri kun viimeisiä ratsuja talutettiin tallista. Hän nykäisi rypyt vaatteistaan suoremmaksi puolihuomaamattaan rientäessään pujottelemaan tohisevien haltiasotilaiden keskelle, ja otti lämpimän hymyn kera vastaan hänelle tarjotun ruunikon, jonka selkään hän ponkaisi hivenen jäykästi talutettuaan ratsun kauemmas pahimmasta ruuhkasta. Ratsastustaito oli hyvä olla olemassa, vaikka hän luottikin mieluimmin jalkapariinsa. Edellisestä kerrasta oli kuitenkin ollut aikaa, minkä vuoksi hänen ratsaille nousunsa ei ollut suoraan oppikirjasta. Ratsu oli kaikeksi onneksi lauhkeaa laatua, ja tyytyi vain kääntämään korvansa kuulostellen taaksepäin demonin järjestellessä itseään sen pehmeään satulaan. Asettauduttuaan Tsytan laski keihäänsä tylpän pään toiselle jalkaterälleen, ja keräsi ohjat vapaaseen käteensä punaiset silmät hehkuen odotellessaan retkikunnan lähtöä. Suurin osa poppoosta olikin jo ratsailla.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Loka 2012, 13:20

Demonille suotiin pieni, nopea nyökkäys tuon käydessä ilmoittamaan, että hakisi vain varusteensa ja poistui sen jälkeen kera pienen kumarruksen. Tuon olisi parasta toimittaa asiansa nopeasti. Mielessä kävi myös vaihtoehto, että Demoni otti ja livistäisi saman tien, pakenisi linnasta ja kaupungista, alkaen sitten pakoilla monarkin murskaavaa otetta pitkin valtakuntaa. Tyhmähän tuo olisi, jos jäisi Cryptiin paettuaan tai petettyään kuninkaan. Parempi vain lähteä saman tien pois koko valtakunnasta, Aran kyllä löytäisi haluamansa tämän maanrajojen sisäpuolelta. Se oli tietenkin eriasia, pääsisikö hän käsiksi haluamaansa. Jotkin asiat no, henkilöt olivat hänen ulottumattomissaan valitettavasti.
Aran jätti kuitenkin Tsytanin ajattelun hetkeksi taka-alalle ja suuntasi itse sisäpihan puolelle, talleille josta ratsuja jo talutettiin iskujoukkojen käyttöön. Palveluspoika kävi tuomassa kuninkaalle tuon asevyön, jossa kaksi myrkyin valettua haltiamiekkaa odottivat vuoroaan päästä iskeytymään seuraavan siniverisen lihana. Varustus miehillä oli kevyttä, mutta kestävää. Väijytykseen ei sopinut tuoda kovin järeitä ja kömpelöitä varustuksia, isoista liittolaisista ja olennoista puhumattakaan. Ihmisten aistit saattoivat olla huonompia, mitä haltioilla, mutta eivät hekään ihan tyhmiä tai toistaidottomia olleet. Tai no, jos Aranilta kysyttiin, niin kyllä olivat.

Bein oli jälleen valmis kantamaan omistajansa minne ikinä tuo halusikaan. Satuloitu yksisarvinen oli yksi niistä rauhallisimmista nelijalkaisista, mitä pihamaalla juuri nyt seisoi. Alkoihan tamma olla vanhakin jo, ehkä lauhkeuden saattoi laittaa sen piikkiin. Silti siropiirteinen ratsu oli yhä näyttävä näky, juuri sopiva täydentämään kuninkaan omaa näyttävyyttä.
Vielä ennen ratsaille nousemista, kävi haltia sitomaan hiuksensa kiinni. Kerta kyseessä ei ollut tanssiaiset tai mukava päiväretki ystävien seurassa, oli vain suotavaa pitää pitkät hiukset kiinni. Niistä saattoi olla vain haittaa, aivan kuten viitastakin. Kukaan ei osannut sanoa, kuinka tiukkaa ja nopeatempoista yhteenotto tulisi olemaan, mutta se oli varmaa, että heillä oli yllätysetu puolellaan. Hiukset taitettiin kaksinkerroin ja solmittiin löysälle ponihännälle, ennen kuin pitkä mies kävi nousemaan oman ratsunsa selkään.
Myös Tsytan saapui toivotusti paikalle. Kuningas soi demonille pidemmän katsahduksen tuon käydessä noutamaan itselleen tarkoitetun ratsun ja nousi sen selkään. Hyvä, tuo sentään oli ollut nopea toimissaan. Kaikki alkoivat pikkuhiljaa olla valmiita lähtöön. Mukaan lähti noin kaksikymmentä miestä, eliittitason sotilaita kaikki. Suurin osa lähitaistelijoita, mutta sekaan mahtui myös parantamiseen erikoistunut maagi, pari jousimiestä ja... no, demoni. Edeltä oli lähtenyt kaksi muodonmuuttajajäljittäjää, jotka seurasivat vihollisjoukkojen liikkeitä ilmoittaen tietyin väliajoin muulle joukolle näiden sijainnin. Kukapa nyt osaisi taivaalla kaartelevia, tuiki tavallisia lintuja epäillä.

Joukko lähti liikkeelle. Kaupunginläpi kuljettiin nopeasti, kansalaisten antaessa kunnioittavasti tietä kuninkaalle ja tuon miehille. Huolimattomat, leikkeihinsä keskittyneet lapsukaiset poimittiin aikuisten toimesta nopeasti pois ohi ravaavan ratsueen edestä, ennen kuin kehenkään ehti sattua. Moinen saattue herätti kysymyksiä ja puheensorinaa kansassa, joka jäi hämmästellen katsomaan ohikulkeneen, hyvin varustautuneen joukon perään.
Kun kaupungin portit jäivät taakse, nousi vauhti entisestään. Tuuli kävi puhaltamaan voimakkaasti laakeilla aroilla. Synkkä taivas ja pimenevä ilta antoivat jonkinlaista suojaa tuulessa nopeasti etenevälle joukolle, joka kiersi varmuuden vuoksi vihollisen edelle kauempaa. Nähdyksi tulemisenriskiä ei saisi ottaa. Joukko suuntasi arojen poikki metsään, jonka läpi Scarlington saattueineen oli matkaamassa.

Ratsut jätettiin kauemmas suojaan, jonkun jäädessä katsomaan niiden perään. Loput joukoista kävivät jalan kulkemaan lähemmäksi laskettua kohtaamispaikkaa, jonne he asettuivat väijyksiin. Varjoissa, kallioisenkumpuilevan metsän suojissa he saattoivat odottaa vihollisen saapumista tälle metsätienpätkälle täysin näkymättömissä. Nouseva myrsky auttoi suunnattomasti pimenevässä metsässä piilottelua, mikäli hyvin kävisi, olisivat ihmiset nostaneet huput päähänsä. Huput, jotka peittivät lahjakkaasti lähes puolet näkökentästä parhaimmillaan.
Aran viittoi Tsytania luokseen, miesten asettuessa väijyksiin. Demoni sai luvan olla kuninkaan avustajana, sillä Aran halusi pitää tuota silmällä kaikesta mahdollisesta tohinasta huolimatta.
Saat luvan auttaa Scarlingtonin kanssa.. Aran kävi toteamaan matalalla, hiljaisella äänellä, vaikkei tässä tuulenhuminassa oikeastaan ollut syytä varoa äänentasoaan. Varsinkaan, kun vihollista ei vielä näkynyt.
Kuninkaalla on varmasti monta suojelijaa, emmekä me varmasti kaikkia pysty harhauttamaan pois hänen luotaan. Mikäli nuorenkuninkaan hengen haluamme, pitää valmistautua myös niihin jotka seisovat tiellä

Yllättäen tiedustelijoilta saapui viesti, joka kertoi myös toisesta saattueesta. Toinen saattue oli huomattavasti jäljessä kuninkaan saattueesta, mutta näytti olevan samaa ryhmää, menossa samaan suuntaan. Väijytyspaikalle lennähtänyt tiedustelija kävi myös kertomaan vihollisten määrän: Ensimmäinen saattue oli kahta miestä vahvempi, mitä haltioiden väijytysjoukko. Siitä he selviäisivät helposti, mikäli kuninkaan miehet olivat yhtä taidokkaita aseen kanssa, mitä nuori monarkkinsa. Seuraavassa saattueessa oli vajaa tusina miehiä.
Se hankaloitti huomattavasti suunnitelmaa, mutta mikäli he toimisivat nopeasti, saattaisivat he ehtiä hoitamaan Scarlingtonin pois päiviltä, ennen kuin toinen saattue paikalle ehti. Näiden kahden joukon välillä oli kuitenkin välimatkaa sen verran, että haltiat ehtisivät hyökätä ja tehdä tuhoa, ennen kuin toinen ryhmä paikalle saapuisi. Sikäli mikäli ihmisten joukkojen välillä ei kulkenut viestintä niin sukkelasti, kuin telepatiaa taitavien haltioiden välillä. Taistelun äänetkään eivät kantautuneet puhisevassa vastatuulessa perästä tulevan saattueen korviin, ennen kuin olisivat näköetäisyydellä. Kyllä, eiköhän tämä suunnitelma tullut toimimaan. Aivan varmasti.

Kysymys herää, miksi kaksi erillistä saattuetta Aran kävi pohtimaan demonille, kun tiedustelija oli lennähtänyt uutisineen tiehensä Yrittävätköhän he harhauttaa jotakuta..


//tässä ota tekstiä
En viittiny heittää Henryä vielä tähän koska sitten ois tullu paaaljon tekstiä. Säästän sinun silmiäsi ja aivojasi kamalalta kakka-aallolta //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja harlekiini » 16 Loka 2012, 00:59

Nimetön ruunikko seurasi laumavaistolla haltiakomppaniaa sen lähtiessä viimein toteuttamaan tehtäväänsä, soturit yhtä stoalaisen tyyninä kuin heidän asemansa vaati tavallisen kansan kiiruhtaessa pois heidän tieltään kuka pelästyneenä, kuka ihailevana. Haltiat eivät olleet täysin värittömiä ja yksilöllisyyttä vailla ulkomuotonsa suhteen, mutta leiskuvan punainen demoni erottui yhtä kaikki joukosta paitsi värikkyytensä, myös ilmeensä puolesta. Hänen vaaleilla kasvoillaan vuorottelivat tyypillinen hymy, innokkuus sekä huolestuneisuus, joka kasvoi sitä mukaa kun matka eteni ja mies pääsi rassaamaan aivojaan kunnolla käsillä olevan tehtävän parissa. Hän oli syntyjään strategi, mutta ei sota-asioissa, ja niinpä hänen maallikkonäkökulmansa yhdistettynä luontaiseen itsesäilytysvaistoon tarjosi pitkän, joskin ripeätahtisen ratsastuksen aikana toinen toistaan epämiellyttävämpiä tulevaisuuden skenaarioita. Tsytan tuki keihäänsä mitenkuten olkaansa vasten poimiessaan kortit käteensä, sekoitti pakan nopeasti ja tarkasteli vastauksia. Haltiakuninkaan kuvaus tapahtumien kulusta oli ollut liian siisti hänen makuunsa, oli paras tarkistaa
Käänteinen Ylipapitar. Passiivisuutta ja epätoiminnallisuutta, intuitioon turvautumista ja niin edelleen. Se sopikin hänen itselleen suunnittelemaansa lähestymistapaan ainakin siihen asti, kunnes kohteen todellinen vahvuus olisi selvitetty. Lisäksi Hallitsijatar, joka lupasi palkituksi tulemista ja aistinautintoja lempeyden ja muun äidillisen puolensa ohella. Aran oli lupaillut hänelle palkkiota hyvin tehdystä työstä, joten korttia saattoi pitää positiivisena, vaikka sen lupailut eivät käyneetkään yksiin sen palkkion kanssa, mitä hän aikoi pyytää. Ja viimeinen, Lanttien kolmas, käänteisenä. Tulevaa tiimityöskentelyä, suunnittelua ja työn loppuun saattamista.
Toisin sanoen korttien mukaan he olivat matkalla suorittamaan tehtävää, jonka onnistuminen edellyttäisi heitä kaikkia ja takaisi runsaan palkkion. Tsytan nyrpisti nenäänsä maailmalle tunkiessaan kortit takaisin pussiinsa ja tarttuessaan jälleen keihääseensä. Kiitos vain tyhjästä. Oli toki huojentavaa, että korttien mukaan he palasivat voittajina, mutta hän oli odottanut jotain vähänenemmän.

Demonin harmistuminen unohtui osaston pysähtyessä ja jalkautuessa, ja jätettyään hevosensa muiden eläinten kanssa hän löysi nopeasti paikkansa kuninkaan lähimaastosta, missä muutama turhan lähelle päätynyt haltia teki hänelle vaistomaisesti tilaa.
Soturit katosivat asemiinsa äänettömästi, nopeasti ja tehokkaasti, mikä oli merkki siitä, että väijytystä oli valmisteltu jo hyvän aikaa. Tsytan silmäili ympäröivää metsää sopivinta väijytyspaikkaa haeskellen, kun saikin ilmoituksen omista tehtävistään, eikä peitellyt virnistystään. Hänen elämänsä tuntui olevan täynnä kuninkaita. Tämä saisi pikku vihjeen ihmiskuninkaan lemmikille maistumaan entistä paremmalta, vaikka sen saaja ei siitä suuremmin välittäisikään.
En usko edes Scarlingtonin olevan niin typerä, etteikö hän pitäisi muutamaa henkivartijaa mukanaan. He tuskin muodostavat ongelmaa, Majesteetti; heille on vain annettava hieman ylimääräistä ajateltavaa. Punaiset silmät pyyhkivät oksistoa. Henkivartijat todennäköisimmin pyrkisivät puolustamaan armasta hallitsijaansa mahdollisimman monelta sivulta, joten oksalta piirin keskelle pudottautuva sotilas voisi hyvinkin murtaa heidän vastarintansa ainakin osittain.
Lähetin juostessa paikalle Tsytan käytti odottelunsa tutkaillen maastoa. Näin syvällä metsässä oli toki muutamia keltalehtisiä puita, mutta pääosin väriskaala oli tummanvihreä. Minne punainen demoni piiloutuisi? Kärpässienten alleko? Hän vilkaisi uudelleen oksistoon. Puut olivat vanhoja, ja niiden miehen levyisillä oksilla olisi voinut vaikka nukkua. Kulkijoilla oli harvemmin tapana tuijotella taivaalle, joten vaikka punainen ei suoranaisesti vihreään sulautunutkaan, olisi maanpinnan yläpuolinen vaihtoehto yhtä kaikki parempi kuin maanpäällinen. Hän valitsi yhden lähimmän puun oksista tähystyspaikakseen.

Tsytan veti tupen keihäänsä päältä ja koetti terää peukalollaan ennen kuin pujotti tupenkin vyöhönsä selkänsä puolelle, missä se olisi mahdollisimman vähän tiellä.
Arvelisin silkkaa varotoimenpidettä, herrani. Scarlington ei liiku raskain varustein, joten on mahdollista, että he yrittävät turvata kuninkaansa matkan kahdella saattueella, luottaen siihen etteivät viholliset tiedä kumman mukana ihmiskuningas kulkee. Toisessa saattueessa voi olla hänen näköisensä houkutuslintu, tai heitä voi olla kaksi, ja kuningas on naamioitunut yhdeksi saattajista. En tuota tiedä, herrani, ehkä ajattelen liian monimutkaisesti. Ehkä jälkijoukko vain jäi santsaamaan kekkereille. Tai ovat mukana lisävahvistuksena, pysytellen niin kaukana pääjoukosta, että se näyttää kulkevan alimiehitettynä, valmiina syöksymään sen tueksi mikäli ongelmia ilmenee. Kuka tuntee ihmisten ajatuksenjuoksua? Demonin ilmettä ja pohdintoja olisi voinut pitää viattomina, ellei olisi tiennyt, ettei hänessä ollut mitään viatonta.



¤¤ Here, have some more. And complete lack of action, as well. ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Loka 2012, 23:33

Aran, Henry


Henry oli naiivin hyväuskoinen, muttei tyhmä. Demonin sanat henkivartijoista olivatkin todennäköisesti paikkansapitävät. Noista tuskin olisi kuitenkaan suuresti haittaa, mikäli yllätyshyökkäyksessä he pääsisivät saman tien niskanpäälle. Aran ei kuitenkaan halunnut kuvitella sen olevan niin helppoa, tyhmiähän he olisivat, jos olettaisivat, ettei vihollinen olisi valmistautunut mihinkään. Tosin, mikäli Henry meinasi jatkaa rauhaarakastavaa elämäntapaansa, ei Aran kovin yllättynyt olisi, jos kuninkaan saattueessa ei kovin väkivaltaisia tai taitavia suojelijoita olisi.
Katse kävi jokseenkin passiivisenoloisesti kiertämään maastossa, Tsytanin jatkaessa puhumista. Punaisen paholaisen sanat kävivät kyllä kuuleviin korviin, mutta samoja asioita Aranin itse tuskin täytyi uudestaan toistaa. Yksi kuninkaan tavoista myöntyä toisen sanoihin, oli hiljaisuus.
Jos minä tiedän jotain hänen ajatuksensa juoksusta, niin se on yhtä hidas mitä etana ja tarkkanäköinen kuin sokea. Poika ei ole sieltä nokkelimmasta päästä Aran kävi tokaisemaan demonille. Hänellä oli oikeus kutsua Scarlingtonin vanhinta jälkeläistä pojaksi, eihän tuon ikä ollut lähes mitään haltioiden mittapuulla.. eikä kyllä ihmistenkään.
Mutta mielenkiintoisen demonin hän on valinnut Viekaskatse kera virneen käännähti kohden Tsytania. Kuka tahansa oli tyhmä, jos luuli, ettei kuningas käynyt ajatuksia ja muistoja tonkimaan silloin kun siihen mahdollisuus oli.

Henry oli palaamassa saattueensa kanssa pohjoisemmasta. Vierailut kylissä ja tärkeiden liittolaisten luona olivat verottaneet itse kunkin voimia. Matka oli ollut uuvuttavan pitkä, mutta nyt oltiin jo loppusuoralla. Sekä hevoset, että noiden ratsastajat kulkivat kuitenkin eteenpäin täydessä hiljaisuudessa. Saattue oli harvinaisen vaatimattomannäköinen. Tällaisina aikoina ja näin pienellä porukalla ei kannattanutkaan yrittää vetää huomiota itseensä. Joskin, Henry veti mieluummin huomion itseensä, kuin antoi sen valua perästä tulevan saattueen kontolle.
Taivas enteili sadetta. Sehän tästä vielä puuttuikin. Lämmintä vaatetta oltiin vedetty muutama kerros ylle, nyt jos vaatekerrokset kävisivät kastumaan, tuntuisivat ne kahta raskaammilta pitää yllä. Lohduttautua saattoi kuitenkin sillä, että kotona odotti varmasti lämmin ateria, jonka jälkeen saattoi painua suoraan nukkumaan.

Saattue saapui väijytyspaikalle. Ensimmäisten ratsastajien annettiin kulkea reippaasti ohitse. Aran etsi Henryn kaikkien noiden huppupäisten miesten joukosta, joskin se ei ollut vaikeaa: Kuningas oli yhä kovin hintelänoloinen ja tuon erotti ilman minkäänlaisia erikoiskykyjäkin. Nuorikuningas ratsasti keskimmäisten joukossa, suojassa hyökkäyksiltä joka suunnasta. Tai ainakin melkein.
Jousimiehille annettiin käsky käydä iskemään mahdollisimman monta saattueen jäsentä alas, ensimmäisellä iskulla. Jouset jännitettiin ja metsän suojista otettiin kohde. Se pieni sekuntien täyttämä hetki ennen ensimmäistä osumaa, tuntui tolkuttoman pitkältä odottaa. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt siihen hetkeen, muutamaksi ikuisuudeksi.. Kunnes ensimmäinen nuoli kävi iskeytymään kohteeseensa kaulaan, tiputtaen viimeisimpänä ratsastaneen miehen satulasta. Huuto pelästytti niin miehet kuin ratsutkin, saaden saattueen sotilaat vetämään aseensa esiin, lukuun ottamatta kuningasta. Siinä missä ihmisetkin, kävivät haltiat vetämään aseensa esiin ja hyökkäys saattoi alkaa. Suunnasta jos toisestakin hyökkäsi haltioita ihmisten kimppuun, osa lyhytikäisemmän rodun edustajista kaatui saman tien, yllättävien iskujen toimesta. Kun hyökkääjät oltiin paikannettu ja itse taistelu saattoi alkaa, kävi myös muutama haltia ottamaan osakseen fataalimpaa osumaa.
Siinä missä alaiset kävivät hyökkäämään, ei Aran tehnyt elettäkään hyökätäkseen. Kuningas astui toki esiin piilostaan, vain jotta saattoi katsoa silmästä silmään hätääntyneen ratsunsa selässä pysyttelevää nuorempaa kuningasta. Kasvoillaan se ylimielisen ärsyttävä virne

Henry oli yllättynyt, jopa pelästynyt väijytystä siinä missä muutkin. Sotilaiden käydessä ottamaan vastaan hyökkääjiä, oltiin kuningasta käsketty pysyä ratsailla. Miksi ihmeessä? Jotta hän saattoi paeta? Henryhän ei pakenisi minnekään, jos muut olivat vaarassa. Hevonen kuitenkin oli erimieltä. Kaakki kävi lopulta pukittamaan niin, ettei Henry saattanut enää tasapainoaan pitää hevosen selässä. Nuorukainen tipahti maahan, selälleen, kuraisenmärälle metsätielle. Henry ynähti iskusta, eihän se koskaan ollut mukavaa tippua suurehkon hevosen selästä. Maahan ei kuitenkaan jääty makaamaan, vaan nuorempi kuninkaista kävi nousemaan kierähtäen ylös ja veti miekkansa tupesta, valmiina torjumaan hyökkäyksiä, mikäli sellaisia häntä kohti sattui tulemaan. Katse kohtasi haltiakuninkaan katseen. Silloin hämmentynyt, jokseenkin pelästynyt ilme vaihtui yllättäen närkästyneeksi ja lopulta vihaiseksi. Olisihan se pitänyt arvata.
Aran oli turhaan toivonut Scarlingtonin miehien olevan yhtä toistaitoisia, mitä kuninkaansa. Nuo osasivat hommansa ja kykenivät jopa pienestä alakynnestä huolimatta pistämään vastaan, vaikka ottivat yllätyshyökkäyksen alussa enemmän vahinkoa, kuin itse hyökkääjät. Miehet kävivät kuitenkin oletetusti suojelemaan kuningastaan, siinä missä haltiat koittivat noiden puolustusta rikkoa ja suojella omaa kuningastaan, sitä mukaa mitä ihmiset kävivät tunnistamaan etäämmällä seisovan Cúthalionin ja huusivat ohjeita ja tietoja toisilleen


// Here, have some poop //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja harlekiini » 22 Loka 2012, 23:11

Demoni palautti silmäkulmastaan haltian katseen ja mietti, olisiko kommenttiin demonin valitsemisesta pitänyt suhtautua varautuneesti. Tai Aranin tapauksessa varautuneemmin kuin tavallista. Oli ollut vain ajan kysymys milloin vaalea mies sai tietää punaisen palvelijansa kesäisistä kohtaamisista, sillä henkilöllä, joka saattoi kalastaa demonin tarkimmin varjellun salaisuuden helposti kuin uneliaan tammukan ei taatusti olisi vaikeuksia päästä perille aiheista, jotka kuplivat haltianhahmoisen ajatusten pinnalla harva se hetki. Hän tyytyi lopulta vain nyökkäämään ja siirtymään valitsemaansa puuta kohden ottaakseen asemansa ja tehdäkseen itsensä hyödylliseksi. Tsytan ei uskonut Roswellin olevan kuninkaansa mukana; lähetin saapumisesta oli kulunut jonkin verran aikaa, ja hän olisi kyllä jo kyennyt aistimaan vanhemman demonin auran. Se helpotti asioita, joskin oli sääli, ettei hän olisi näkemässä seesteisen sarvipään ilmettä kun nuori monarkki pääsisi kalliiseen kaupunkiinsa uutisineen väijytyksestä.
En kyllä tule menettämään paljon, hän ajatteli hivenen nyrpeästi iskiessään keihäänsä sammaleeseen siksi aikaa, kun ponkaisi ylös karheaa runkoa rapisuttaen kaarnanhiutaleita mennessään, ja loikkasi tarttumaan parhaiten ulottuvillaan olevaan oksaan ennen kuin maa ehtisi kaivata häntä. Mikäli ensivaikutelma ihmismonarkin palvelijasta piti paikkaansa, sarvipään seesteisyys olisi todennäköisesti vain reunoilta hivenen harmistunut. Tsytan kiskoi itsensä oksalle ja kurottui nappaamaan salkoaseensa mukaansa juuri kun varoittava vihellys leikkasi ilmaa merkiksi kohteen lähestymisestä. Demoni kiipesi muutaman oksan verran korkeammalle kuin ylikasvanut orava, muutti otteensa keihäästä sopivammaksi heittoon ja jäi odottamaan.

Vuosituhansien ennustettu elinaika opetti kärsivälliseksi, mutta siitä huolimatta jokainen väijytykseen osallistunut oli varsin tyytyväinen siitä, ettei odotus venynyt pitkäksi. Kärkiratsukkojen saapuessa metsäpolkua seuraten väijytyspaikalle ilmassa saattoi tuntea pienen, häviävän pienen muutoksen piiloutuneiden joukkojen jännittyessä ja valmistautuessa. Hevosista muutama käänsikin korviaan kuulostellen, mutta metsän ollessa täynnä sitä asuttavia eläimiä eleessä ei ollut mitään, mikä olisi hälyttänyt ratsastajat. Ei, ennen kuin kuului jousenjänteen terävä tsong ja suhahdus nuolen leikatessa ilmaa ennen iskeytymistään pahaa-aavistamattoman sotilaan kaulaan.
Sekamelska alkoi välittömästi. Haltiakuninkaan eliittisotilaat ponkaisivat esiin piiloistaan kuin lumikot aseiden terät välkkyen niitä kantavien käsien vihasta, sotilaat huusivat, säikähtäneet hevoset loikkivat ja korskuivat. Aiemmin niin hiljainen, jopa unelias metsä oli nyt täynnä raivokkaita ääniä, jotka säikäyttivät pienen lintuparven lepopaikaltaan.
Maanpäällisen myrskyn alkaessa Tsytan istui yhä oksallaan haluttomana loikata pahimman riehumisen sekaan. Kun tiiviisti pakkautuneet olennot heiluttivat aseita, joiden suunnittelijalla oli ollut huomattavasti enemmän tilaa niin mielessään kuin ympärilläänkin, ei ollut harvinaista, että sotilas saattoi katkaista vahingossa oman kurkkunsa. Sellaiseen sekasortoon loikkaaminen vastasi myllynkivien väliin ryömimistä. Niinpä demoni, ja muutama muu samaan tulokseen päätynyt soturi jäivät paikoilleen odottamaan, että yllätyksestä toivuttuaan ihmiset kävivät vuorostaan hyökkäykseen ja ajautuivat ratsuineen (tai ne menettäneinä) kauemmas muodostelmastaan jahdatessaan hyökkääjiään tai hakiessaan parempia asemia. Pian taistelu oli levittäytynyt monen kymmenen metrin säteelle hälyttäen kaikki elävät olennot vielä suuremmalla säteellä.

Tsytan ryhdistäytyi oksallaan nousten kyykkyyn ja kohotti keihäskättään yhden ihmisistä ratsastaessa lähemmäs. Liike herätti sotilaan huomion, mutta laukkaavaa hevosta ei käynyt pysäyttäminen tarpeeksi nopeasti. Demoni oli hylännyt luonteensa sotaisan puolen aikoja sitten, mutta hän ei ollut hylännyt aseitaan; keihään kärki oli pitkä, loivasti kaareva, ja ennen kaikkea terävä. Maan vetovoiman ja vahvan demonin heiton yhteisvaikutus upottivat aseen ihmisen hartiaan niin, että veren tahrima kärki työntyi ulos vastakkaisesta kyljestä. Sotilas putosi kuin kypsä luumu keihäs yhä ruumissaan, ja ratsu ampaisi tiehensä korvat luimussa. Ennen kuin se oli kadonnut näkyvistä, oli Tsytan tempaissut sirppinsä vyöstään, ottanut pari lyhyttä juoksuaskelta oksaa pitkin ja loikannut läheisen ihmishenkivartijan ratsun lautasille. Eläimen sivuttaishyppy suisti demonin tasapainosta, mutta ennen putoamistaan viilsi sirpillään viillon sotilaan kurkun poikki. Viilto ei ollut tarpeeksi syvä tappaakseen; hän ei ollut tarpeeksi hyvissä asemissa leikatakseen poikki kaulavaltimoa tai henkitorvea, mutta se riitti antamaan miehelle hieman päänvaivaa ennen kuin haltiakuninkaan soturi viimeisteli työn.
Tsytan päästi sirpistään irti livetessään ratsun selästä (olisi ollut ikävää kaatua siihen) ja muksahti maahan toiselle hartialleen, pyörähti ympäri kerran ja vauhtiaan hyödyntäen oli jo ehtinyt nousta jaloilleen ennen kuin putoamisen aiheuttaman rekisteröi kivun ja hengästymisen. Hän väisti kaulansa kohdalta suhahtavan miekan nopealla kumartumisella ja harppasi samalla liikkeellä poimimaan sirppinsä maasta. Tavallista vankempi maanviljelijän ystävä ei ollut hänen ykkösaseensa, vaikkakin kokonsa puolesta kätevämpi lähitaisteluissa ja soveltui mainiosti kääntämään hänen henkeään tai terveyttään uhkaavat iskut sivuun siksi aikaa, että hän pääsisi käsiksi keihääseensä. Salkoaseissa oli se positiivinen puoli, että kun ne oli saanut sopivasti liikkeelle ne pitivät viholliset mittansa päässä pitkää terää vältellen, toisin sanoen kaukana hänen nahastaan. Käännähtäessään hän huomasi olevansa lähes suoralla linjalla ihmisten jalkautuneeseen nuoreen monarkkiin nähden, ja demonin kasvoille levisi virnistys. Olisi ollut hulluutta hyökätä monarkkia vastaan suin päin, ja niinpä tavoitettuaan nuoren ihmisen katseen demoni tyytyi väläyttämään tuolle rakastettavan hymyn ennen kuin pinkaisi kohti kaatunutta sotilasta, joka oli tuskin minuuttiakaan aikaisemmin muuttunut vartaaksi.



¤¤ Tässä sinulle paljon tekstiä ja minimalistinen määrä tapahtumaa. ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Marras 2012, 16:01

Aran ei voinut muuta kuin virnuilla tilanteelle. Jonkin asteen paniikkia pystyi havaitsemaan ihmistenriveistä, eikä sinänsä ihme. Nuo olivat varmasti toivoneet rauhallista loppumatkaa pitkän ja uuvuttavan reissun jälkeen, mutta viimemetreillä saivatkin vastaansa haltioiden parhaimpia sotilaita. Jos he saisivat alas mahdollisimman monta miestä, ennen kuin perästä tuleva saattue ehtisi paikalle, olisi tämä pian ohi. Valitettavasti ihmiset eivät olleet niin uupuneita ja toistaitoisia, kuten Aran oli toivonut. Vaikka miestä kaatui, pysyi suurin osa silti pystyssä ja kuninkaansa suojana.
Henry ei kirjaimellisesti tiennyt mitä tehdä. Kukaan ei varsinaisesti hyökännyt hänen kimppuunsa ja jos hyökkäsi, oli joku muu ehtinyt pysäyttämään hyökkäyksen. Ei sillä, Henry ei uskonut omien miekkailutaitojensa riittävän kovinkaan pitkälle taisteluissa. Ketään hän ei voinut mennä auttamaan, sillä yllättävä apu saatettaisiin erehtyä luulemaan hyökkäykseksi. Viimeinen asia mitä Henry halusi tässä tilanteessa, oli kuolla jonkun liittolaisen miekaniskuun. Yksi hyökkääjistä erottui joukosta edukseen tai haitakseen. Tuo täysin punaisiin pukeutunut ilmeisesti haltia kiinnitti Henryn huomion puoleensa, ennen kuin katosi hetkeksi näköpiiristä. Ennen katoamistaan ehti tuo punainen paholainen vilauttaa hymyn, joka nostatti nuoren monarkin niskakarvat pystyyn. Henry ei halunnut tuota miestä lähelleen.

Aran kyllästyi katselemaan vain sivusta. Ilmoille huudettiin käsky haltiakielellä varautua paineaaltoon, joka kohta pyyhkäisisi koko taistelualueen lävitse. Harva ihmisistä tässä porukassa osasi haltiakieltä, Henry taisi olla ainoa. Nuori kuningas ei kuitenkaan ehtinyt varoittaa kunnolla miehiään, kun Aran jo polkaisi jalkansa vasten kallioperäistä maata. Kengänpohjan osuessa maahan, syntyi valtava paineaalto. Aalto pyyhkäisi läpi lähimetsän, vieden mukanaan kaiken irtonaisen, Märät lehdet, pikkukivet ja varautumattomat henkilöt. Haltiat olivat hankkiutuneet paikkoihin, josta eivät lennähtäneet pitkälle tai välttivät kokonaan tuon paineaallon iskun, hakeutumalla syrjemmälle itse pääsuunnasta, johon aalto syöksähti.
Juuri ennen kuin paineaalto oli lähtenyt liikkeelle, iski Henry miekkansa maahan, kyykistyen ja otti tukevan otteen savisessa maassa lepäävästä teräaseesta. Paineaallon pyyhkäistessä ohitse, onnistui Henry pitämään paikkansa. Aalto kiskaisi ikävästi kehoa, eikä Henry ihmetellyt vaikka toinen käsivarsista olisi saattanut revähtää. Varautumattomat miehet lennähtivät minne sattui. Osa reippaasti kauemmas, mätkähtäen vetiseen maahan, osa taas iskeytyi vasten puita.

Tämän lennokkaan hyökkäyksen johdosta oli ihmiset levitetty kauemmas itse kuninkaastaan. Henry kompuroi ylös ja kiskaisi huvittavan vaivalloisesti miekkansa irti maasta, lähtien perääntymään kauemmas Aranista, joka nyt seisoi suoraan nuoren monarkin edessä, vain muutamien metrien päässä. Eikä ketään näkynyt lähettyvillä. Kauemmas lentäneet sotilaat kävivät kuitenkin kampeamaan itseään mahdollisimman nopeasti ylös.
Henry tiesi, ettei hänestä ollut vastusta Aranille. Aranin aseista hän halusi pysyä kaukana, hän tiesi tuon käyttävän myrkkyjä miekoissaan. Yksikin viilto saattaisi olla kuolettava.
Perääntyessään kohden omia joukkojaan, ei Henry kiinnittänyt huomiota muuhun, kuin Araniin ja tuon liikkeiden seuraamiseen.


// Ota sitten lyhyt pätkä tekstiä jossa tapahtuu liikaa. kai.
You know what to do honey//
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron