Yhtä köyhempi ||Harlekiini

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja harlekiini » 08 Marras 2012, 19:15

Tsytanin haltiakielentaito oli pitkälti rajoittunut Sepulchren murteeseen; täkäläisten käyttämä kieli erosi vähän, mutta ratkaisevasti vierusvaltakunnan suippokorvien haastelusta, eikä hän ollut opetellut uutta kieltä tarpeeksi ymmärtääkseen enemmän kuin peruslauseet. Siitä syystä hän oli haltiasotajoukosta ainoa, joka kuninkaan huutaessa ei rynnännyt suotuisampiin asemiin. Demoni ehti miettiä, mikä monarkkia sillä kertaa risoi (käsky ei ollut kuulostanut hätähuudolta ja kuninkaan olisi luullut käyttävän ymmärrettävämpiä menetelmiä mikäli komento olisi suunnattu hänelle) ennen kuin paineaalto iski häntä selkään ja vauhditti hänen syöksyään keihään suuntaan rajulla sysäyksellä. Hän älähti yllätyksestä ja kaatuessaan pyörähti paremman hartiansa kautta takaisin jaloilleen, otti muutaman askeleen kuroakseen viimeiset metrit umpeen ja tarttui kaksin käsin keihäästään pysäyttääkseen vauhtinsa ja tasatakseen hengitystään.
Kuningas tuntui nauttivan yllätysten järjestelystä aivan yhtä paljon kuin hänkin, ja senkertainen tempaus oli typerryttävämpää sorttia. Mies puhalsi hiuksia kasvoiltaan ja asetti sirpin takaisin vyöhönsä. Seuraavaa kertaa varten hänen tulisi todella hieman harjoittaa sanavarastoaan. Hän nykäisi keihästään, mutta sen sijaan, että se olisi irronnut sulavasti ja sallinut hänen käyttää paineaallon jälkivaikutukset hyväkseen tehokkaimmalla tavalla, hän onnistui vain hyppäyttämään ihmissotilaan ruumista; ase oli pureutunut syvään. Kääntyessään arvioimaan taistelukentäksi muuttuneen alueen tilannetta hän ei voinut olla happamana miettimättä, kuinka taruissa ei koskaan otettu huomioon aseiden kiinni jumittumisen kaltaisia pikkuseikkoja. Jos hän olisi ollut loistokas sankari, terä olisi irronnut mitä kauneimmassa kaaressa ja todennäköisesti tahrattomana, ilman haarniskan ja luiden siihen iskemiä lommoja. Hänelle koittaisi matka asesepälle kunhan tämä näytelmä olisi ohitse.

Nuori kuningas oli osoittanut suurempaa ennakointikykyä kuin demoni, ja oli varotoimenpiteidensä ansiosta pystyssä ja toimintakunnossa, joskin samalla auttamattoman suojattomana. Tsytan jäi muutaman sydämenlyönnin ajaksi katselemaan näkymää kahden hallitsijan seisoessa vastakkain, kummankin henkilökohtaiset vartijat liian kaukana toimiakseen välittömänä vahvistuksena.
Mikäli he olisivat eläneet tarua, kaiken olisi kuulunut loppua siinä; kuninkaat olisivat vetäneet aseensa esiin ja käyneet mittelöön, joka olisi ratkaiseva sodan ja sen osapuolten kohtalon tukijoiden seuratessa kamppailua syrjemmältä ja tumput suorina kummallisen yhteisymmärryksen vallassa. Laulujen mukaan taisto kestäisi kolme päivää ja kolme yötä, ja sen voittaja seisoisi loistaen auringon, kuun, tai jonkin muun sattumalta syntyneen valon loisteessa hävinnyt osapuoli jaloissaan. Paikalta poistuttaisiin rauhassa ja tiedossa olisi Uudet Paremmat Ajat.
Mutta nyt ei eletty tarua. Ja hänen kuninkaansa oli ainakin teoriassa vaarassa. Monarkit saattoivat äityä varsin pisteliäiksi sellaisesta.
Demoni asetti toisen saappaansa raadolle ja riuhtaisi keihäänsä irti lähtien juosten kiertämään väijytysaluetta nuoren monarkin taakse, iskien mennessään aseen tylpällä päällä jaloilleen pyrkivän sotilaan takaisin rähmälleen maatuvien lehtien sekaan.
Ihmishallitsijakin tuntui päätyneen demonin kanssa samaan päätelmään todellisuuden ja tarujen erosta ja oli lähtenyt perääntymään, surkean suojaton selkä kohti punaisiin pukeutunutta. Tsytan ei edes harkinnut tappoiskun yrittämistä; ensinnäkin se olisi sotinut pahasti hänen suunnitelmiaan vastaan, ja toisekseen jopa hänen mielestään oli moraalitonta surmata kuningas selän takaa. Hallitsijoiden viimeisistä hetkistä tuli nauttia; heidän oli annettava puolustaa itseään, huijata itsensä uskomaan, että he kävelisivät tilanteesta voittajina, vaikka kumpikin osapuoli tiesi, ettei niin kävisija lopuksi heidän ilmeensä tulisi nähdä aitiopaikalta.
Demoni oli myös vuosien aikana muodostanut hataran, joskin paikkaansa pitäväksi olettamansa käsityksen sotureista ja heidän suhteestaan kuninkaaseensa. Sodan kummankin osapuolen hallitsijoilla oli takanaan vannoutuneita tukijoita, jotka rakastivat hallitsijaansa, tuon perhettä tai ainakin mitä kruunupää edusti. Niin pökertyneitä kuin ihmissotilaat paineaallon jäljiltä olivatkin, kuninkaan kuolema olisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä päästänyt Helvetin valloilleen, ja demoni jos kuka tiesi, mistä puhui.

Ihmisen perääntyminen ei silti käynyt päinsä, vastahan he olivat aloittaneet! Tsytan pidensi juoksuaskeliaan suunnatessaan kohti kahakan osanottajista nuorinta parantaen samalla otettaan keihäästään. Tarpeeksi lähelle päästyään hän pysähtyi saadakseen juoksuun käyttämänsä voimat mukaan aseen heilautukseen.
Haltiakuninkaan hyökkäyksestä toipunut sotilas näki, mitä oli tulossa, mutta oli liian kaukana ehtiäkseen demonin ja kuninkaansa väliin estämään iskun, kyeten vain huutamaan varoituksen keihään terän, verestä yhtä punainen kuin sen varsikin, leikatessa ilmaa. Salkoase piirsi lähes täydellisen kaaren humahtaessaan kohti monarkin toista jalkaa, ja isku sai varren vavahtamaan terän leikatessa läpi lihan ja luun.
Punaiset saappaat ruopaisivat maata demonin keskeyttäessä aseen heilautusta seuranneen pyörähtämisensä ja hän astui sivuun ihastellakseen kättensä jälkiä. Useimmat saattueen jäsenet olivat siihen mennessä jo toipuneet, ja tapahtuman nähneiden huudot säikäyttivät alueen viimeisetkin pieneläimet pakosalle.




¤¤ Hunajasi on tehtäviensä tasalla! Speaking of honey, let me tell you about bees and flowers.. ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Marras 2012, 21:08

// Kaiketi tähän pitää joku K-Agna varotus laittaa mahdollisen goren varalle //


Aran piti katseensa nuoremmassa kuninkaassa, joka tasaiseen tahtiin perääntyi sitä samaa vauhtia, mitä haltiakuningas kävi lähestymään. Sivusilmällä Aran kuitenkin huomasi pikku pirunsa puuhat, eikä voinut olla virnuilematta. Mikäli haltia olisi löytänyt demonin päästä yhdenkin ajatuksen päästää nuorempi monarkki hengestään yllätyshyökkäyksellään, olisi Aran karjaissut tuota pysymään poissa tilanteesta. Henry oli hänen saaliinsa! Kuitenkaan, apu säälittävän kohteen kaatamisessa ei koskaan ollut pahitteeksi. Joskin, ei Aran moisen kaatamiseen apua tarvinnut. Hän oli itse kaatanut edeltävän kuninkaan, joka oli poikaansa huomattavasti kokeneempi taistelija. Henrystä ei ollut hänelle vastusta.
Aran ei voinut olla ihmettelemättä pojan typeryyttä tässä tilanteessa. Vihollisia oli lähes joka suunnassa, miksi tuo keskittyi vain häneen? Ei sillä että se Arania häiritsi, tuon typeryys vain helpotti heidän tehtäväänsä. Henry puolestaan ei pitänyt lainkaan siitä, kuinka haltia kävi häntä lähestymään kera tuon virneen, joka ei koskaan kielinyt mitään hyvää. Ote miekasta kävi tiukentumaan, valmiina ottamaan mahdollinen hyökkäys vastaan. Sellainen tulikin, mutta täysin odottamattomalta taholta..

Se samainen punapukuinen haltia oli ennättänyt taka-alalle. Henry ehti kuulla varoituksen, muttei reagoida siihen, ennen kuin tunsi jonkin iskeytyvän vasten jalkaansa. Siltä samalta seisomalta kävi Kuningas huudahtamaan kivusta ja yllätyksestä, kaatuen samalla maahan. Jalkaan sattui, kuinka pirun lujaa tuo haltia oli lyönyt?! Katse etsi nopeasti takaa hyökänneen vihollisen, vilkaisten tuota erittäin närkästyneenä. Kuitenkin, katse valui nopeasti omaan jalkaan.. tai siihen, missä jalan olisi pitänyt olla. Alta aikayksikön kävi nuorimies kalpenemaan silmissä. Ilmoille pääsi pieni älähdyksen ja hätäisen naurahduksen välimuoto, kunnes nuori monarkki huudahti kauhun ja kivun saattelemana. Hänen jalkansa oli katkennut. Polven yläpuolelta. Ei murtunut tai ottanut suurta viiltoa itseensä. Jalkaa ei enää ollut.
Sehän sopii sinulle! Aran huudahti saapuessaan Henryn luokse. Maassa puolittain istuva nuorukainen kävi kädessään olevalla miekalla huitaisemaan kohden haltiakuningasta. Surkeasti. Hyvä että tuo shokiltaan edes jaksoi nostaa miekkaa. Toisella kädellään Henry piteli kiinni poikkikatkaistusta jalantyngästään, Aivan kuin se jotain olisi auttanut. Vertavuotava raaja ajaisi nuorukaisen pian verenhukkaan.
Aran soi Tsytanille tyytyväisen katseen. Tuon kasvoilta saattoi lukea haltian olevan selvästi tyytyväinen demoninsa toimiin. Kuitenkin, tuo katsekontakti jäi lyhyeen ratsuväen saapuessa paikalle.

Perästä tullut saattue oli saapunut paikalle siinä missä kumoon kaatuneet sotilaat olivat päässeet jaloilleen. Ihmiset olivat saaneet uutta puhtia taisteluun kun kuninkaansa oli ottanut suurempaa osumaa. Suurin osa hyökkääjistä lähtikin nyt kohden punaisiin pukeutunutta pirulaista ja haltioiden kuningasta, jotka seisoivat hälyttävän lähellä nuorta kuningasta. Ratsuillaan istuvat ihmiset olivat yksi uusi elementti taistelussa. Heitä ei voinut yllättää ratsujensa kanssa, vaan nuo olivat heti tilanteen tasalla. Hevoset itsestään olivat pelottavia otuksia taistelussa. Niiden massa ja ennen kaikkea voimakkaat jalat ja kovat kaviot olivat pelottava ase lähitaistelussa. Joskin, siinä missä ihmiset, tunsivat myös ratsut kipua. Mikäli tarpeen, oli pakko myös kaataa hevosia.
Yksi huppupäisistä ratsastajista lähti erittäin kärkkäästi hyökkäämään kohden kolmikkoa, joskin loppupeleissä kohteeksi joutui itse haltiakuningas. Valkeahko ratsu kävi rynnistämään kohden haltioiden monarkkia, varoen kuitenkin maassa makaavaa Scarlingtonia. Normaalisti Aran olisi väistänyt ja hyökännyt saman tein, mutta tällä kertaa haltia tyytyi väistämään kauemmaksi ja lähti saman tien perääntymään. Ratsastaja ratsuineen lähtikin ahdistelemaan haltiakuningasta kauemmas, Aranin jatkaessa perääntymistään, vetämättä edes aseitaan esille. Ratsukko ja monarkki ajautuivat yhä kauemmaksi ja kauemmaksi itse tapahtumien keskiöstä.
Muutama sotilas pääsi viimein Henryn luokse, alkaen olosuhteiden ja taitojensa mukaisesti auttamaan lähes hysteeriseksi käynyttä nuortamiestä. Verenvuoto piti saada tyrehtymään tai edes hidastumaan, mikäli ihmiset mielivät säilyttää kuninkaansa hengissä.


// Henry vois kaivata oppituntia kukista ja mehiläisistä. Tosin ei nyt, myöhemmin sitten //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja harlekiini » 08 Marras 2012, 22:52

Tsytan virnisti isännälleen tuon saavuttua lähemmäs nauttimaan nuoremman siniverisen tuskasta. Hän oli itsekin varsin ylpeä saavutuksestaan; noin siistiä katkaisua ei moni lääkärikään saanut aikaiseksi, eikä taatusti yhtä nopeasti. Tosin mahdollisesti vähemmän sotkuisesti; katkenneesta raajasta pulppuava veri oli roiskunut demonin saappaille, käsille ja takille irvokkaiksi kuvioiksi.
Aikaa ihasteluun ei kuitenkaan ollut paljon jo paikalla olevien sotilaiden pyrkiessä jaloilleen kostaakseen, ja jälkijoukkojen karauttaessa paikalle taistelun äänien hälyttäminä. Demoni päästi keihäänsä putoamaan polvistuessaan haavoittuneen ihmisen vierelle ja tarttui kaksin käsin kuninkaan takin etumuksesta kiskaisten ihmisen lähemmäs kasvojaan. Häntä kesästä asti vaivannut seikka saisi nyt lievitystä.
Kerro Roswellille terveisiä, hän kehräsi huulet lähes kiinni pyöreässä korvassa saadakseen viestinsä perille kasvavan shokin lävitse ennen kuin päästi nuorukaisen putoamaan otteestaan. Hän sieppasi keihäänsä ja pakeni monarkin lähettyviltä välttääkseen ennenaikaisen mestauksen raivostuneen sotilaan toimesta, joutuen lähes välittömästi torjumaan aseellaan nopeimman henkivartijan miekan. Raivo oli pyyhkinyt hyökkäävän sotilaan mielestä kaikki hienoudet ja harjoitellut kuviot; hänen tarkoituksenaan oli vain pilkkoa kilon palasiksi tuo punainen epäsikiö, joka oli rampauttanut hänen kuninkaansa. Voimakkaat iskut löivät lovia keihään vahvistettuun varteen ja kirskahtivat sen terästä sotilaan tanssittaessa demonia kauemmas hallitsijasta.

Tsytan piteli kiinni keihäänsä keskiosista pyöritellen asettaan parhaan kykynsä mukaan torjumaan tappavat huitaisut, jotka eivät antaneet hänelle tilaisuutta iskeä takaisin. Ei sillä, että hän olisi osannutkaan tarttua tilaisuuteen vaikka olisi sellaisen huomannutkin; jo pelkkä puolustuskanta antoi hänelle aivan riittävästi tekemistä. Viime kaksintaistelusta oli ollut aikaa, ja muistot tulivat takaisin turhan hitaasti.
Uuden saattueen rynnistäessä paikalle yksi ratsasti demonin takaa lähes hipoen. Jokin onnentähti paistoi hänelle, sillä ihminen ei ohitse rynnistäessään iskenyt mieheltä päätä harteilta, mutta tuuppaus sai hänet sekoamaan rytmissään ja päästämään jalkamiehen suojauksen läpi. Demoni älähti miekan viiltäessä hänen lantiotaan. Horjahdettuaan lähemmäs sotilasta hän otti sivuaskeleen ja tuuppasi ihmisen kauemmas, jolloin uusi ratsumies ehti heidän väliinsä. Hän ohjasi sotavasaran sivuun ja pakeni kauemmas puikkelehtien uuteen taisteluun rientävien sotilaiden välissä päällimmäisenä ajatuksenaan suojella nahkaansa enemmiltä vahingoilta.
Toista hyökkääjäänsä hän ei ehtinyt pällistellä. Hän väisti iskun, joka raapaisi hänen kyynärpäätään, pyöräytti keihästään ja huitaisi sillä ihmisen keskivartaloa kohti, myötäili torjunnan liikerataa ja survaisi keihään kärjen sotilaan hartiaan, päästen jatkamaan pakoaan kivun estäessä hyökkäyksen juuri sopivan mittaiseksi ajaksi. Kauempana henkivartijat organisoivat kuninkaansa siirtämistä turvaan, ja yksi oli kietonut huppuviittansa hätäiseksi siteeksi jalantyngän ympärille.

Ihmisten vahvistusjoukkojen saavuttua paikalle eliittisotilaatkin alkoivat ajautua ahtaalle, etenkin nyt kun lyhytikäisemmän kansan edustajia poltti aivan uudenlainen tuli. Tsytan etsi katseellaan haltiakuningasta, ja käyttäen hyväkseen metsän tarjoamaa suojaa hän eteni pahimman kahakan reunamia myöten pitkän haltian tykö. Hänen vaatteitaan tahrasi nyt myös hänen oma verensä, ja taistelun hurmoksen liekki oli hiipunut kipinäksi. Hän olisi mielellään jäänyt seuraamaan lopputulosta, mutta tilanne oli edennyt hänen kohdallaan turhan lähelle ihoa jotta osallistuminen olisi tuntunut mukavalta. Tempauksensa ansiosta hän oli myös mitä ihanteellisinta ruokaa nälkäisille aseille.
Herrani! Hän karjaisi päästyään tarpeeksi lähemmäs, tuuppasi keihäällään yhden ihmissotilaan kauemmas, pyöräytti asetta kuin tirehtööri keppiään ja viilsi ilmaa aivan sotilaan vatsan tuntumasta pitääkseen miehen kauempana, kunnes yksi haltioista otti hänen paikkansa. Toden totta, tämä taistelu oli mennyt hänen kohdallaan lähinnä tuuppimiseksi. Tappaminen ei silti ollut lopullisuudessaan erityisen miellyttävä ratkaisu. Haavoittaminen miellytti häntä enemmän, sillä arvet kulkisivat mukana kauan ja alati muistuttaisivat kantajaansa tapahtumista. Kuolema oli liianhelppoa. Puhumattakaan siitä, millaista tuhlausta se pitkällä tähtäimellä oli.
Eikö meidän sopisi perääntyä? Sotilaanne ovat taitavia, mutta tämä päättyy vielä teurastukseen. Meidän kustannuksellamme!



¤¤ Tsytan opettaa, kädestä pitäen. ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Marras 2012, 23:58

Henry, Aran, Lily

Henryn tilanteentaju tuntui sumenevan. Tilanne oli hänelle niin absurdi, ettei mieli tahtonut sitä käsittää. Shokkitila vain paheni, mutta ennen kuin nuorimies ehti totaaliseen tiedottomuuteen tai tiedostamisen puutteeseen vajota, kävi punaisiin pukeutunut haltia tarraamaan kiinni nuoren kuninkaan riveleistä, vetäen puolustuskyvyttömän puoleensa. Henry ehti jo arvailla tuon päättävän hänen elämänsä tähän, mutta sen sijaan haltiannäköinen olento kävi lausumaan kuninkaan korvaan sanat, mitä pistivät Henryn entistä enemmän sekaisin. Tuo tunsi Roswellin?! Mistä?! Miten?! Miksi?! Jo valmiiksi järkyttynyt katse kalpeilla kasvoilla kävi kääntymään kohden punaista ilmestystä, joka päästi irti takin etumuksesta, kadoten paikalta. Henryllä olisi ollut vaikka mitä kysyttävää tuolta paholaiselta, mutta juuri nyt kuningas ei yksinkertaisesti ollut kykenevä moiseen. Ehkä Roswell osasi vastata kysymyksiin. Ehkä.. jos hän enää ikinä kyseistä demonia näkisi..
Lopulta Henry oli siinä tilassa, ettei oikeastaan osannut kiinnittää huomiota ympärillä tapahtuviin asioihin. Avuksi saapuneet tuttavat olivat kuitenkin ilo silmälle, joskin Henry alkoi elää siinä uskossa, ettei selviäisi tästä. Hänellähän ei ollut toista jalkaa!

Aran jatkoi kärkkäästi hyökkäävän ratsukon väistelyä, kunnes sai tarpeekseen tästä tilanteesta. He olivat jo ajautuneet kohtuullisen kauas muusta väestä, joten Aran ei enää nähnyt syytä niin sanotusti pidätellä itseään. Kun ratsukko seuraavan kerran kävi hyökkäämään ja ratsasti ohi, kävi Aran väistämään. Sen sijaan että olisi hypännyt kauaskin sivulle, astui haltia vain pari askelta sivummalle. Hevosen kiitäessä ohi, Kävi Aran tarraamaan kiinni ratsastajan jalasta. Typerä kun oli, ei tuo ratsailla keikkunut henkilö ollut vetänyt esiin aseitaan. Ratsastaja kävikin mätkähtämään maahan selälleen, parkaisten pienesti kivusta. Jo siinä vaiheessa saattoi tunnistaa ratsastajan olevan nainen. Tuon koko muihin ratsastajiin verrattuna kieli jo jotain, mutta koskaan ei voinut olla varma, ennen kuin näki kunnolla. Hevonen jatkoi matkaansa, kunnes vaihtoi laukan raviin ja kävi kiertelemään kaksikkoa, tietämättä oikein mitä sitä tehdä.
Alta aikayksikön oli Aran vetänyt aseensa esiin ja laskenut toisen teristä lähelle maassa makaavan naisen kaulaa. Kuitenkin, sitä mukaa mitä tuo oranssipäinen nainen kävi nousemaan maasta, veti Aran miekkaansa kauemmaksi. Haltia selvästi vältteli aseensa kanssa koskettamasta vastustajaansa. Ehkä syystäkin.
Hupun pudottua nuorennaisen päästä, kävivät kaksi siniveristä tuijottamaan toisiaan hetkeksi. Lilyn kasvoilta paistoi suora viha ja halveksunta haltiaa kohtaan, kun Aran puolestaan oli jokseenkin tyynen yllättynyt naisen kohtaamisesta. Hän oli jo melkein unohtanut. Kaikki ne palavat pakkomielteet valtasivat jälleen haltiakuninkaan ajatukset, kunnes Tsytanin huudahdus keskeytti tämän katsekontaktin.

Aran kohotti katseensa demoniinsa, miekan ollessa yhä kohdistettuna naiseen. Tsytan oli perääntymisen kannalla, mikä oli kaiketi viisain vaihtoehto tässä tilanteessa. He eivät olleet saaneet kuningasta hengiltä, mutta mikäli hyvin kävi, kuolisi nuori monarkki verenhukkaan tai tulehdukseen. Johonkin. Tosin.. nyt Aranilla oli tilaisuus riistää siniverisen henki, varmistaen sen, ettei turhan moni Scarlington ollut lisääntymässä.
Katse kääntyi Tsytanista takaisin Lilyyn, joka yhä uhmakkaasti mulkoili haltiaa. Ajatuksissaan nainen kävi yllyttämään haltiaa tappamaan itsensä, sen verran Aran uskaltautui ihmisen ajatuksia lukemaan. Kuitenkin, miekka käytiin vetämään kauemmas naisesta, samalla kun kuningas kävi perääntymään.
Perääntymiskäsky annettiin myös miehille, niin telepaattisesti kuin huudahtaenkin haltiakielellä. Ei aikaakaan kun haltiat alkoivat tehdä lähtöä, kadoten yksi toisensa jälkeen metsään. Seuraamaan lähteneet ihmissotilaat joko karistettiin kannoilta, ennen kuin ratsujen luokse palattiin tai tapettiin, mikäli nuo yksin uskaltautuivat liian kauas seuraamaan. Joka tapauksessa, haltiat perääntyivät jättäen ihmiset huolehtimaan haavoittuneesta monarkistaan

Aran palasi suoraa ratsujen luokse. Hänellä ei ollut onneksi ketään, jota karistaa kintereiltä. Ratsujen luona odotettiin niin kauan, kunnes kaikki tiettävästi elossa olevat olivat saapuneet paikalle. Enemmän tai vähemmän vahinkoa kärsineinä. Yhteenotto oli verottanut sen verran jokaista, ettei kukaan pistänyt vastaan perääntymiskäskylle. Ratsuille noustiin, kun kaikki olivat paikalla, jonka jälkeen käytiin matkaan kohti haltioiden kaupunkia. Kun tarpeeksi kauas itse tapahtumapaikasta oltiin päästy, kävivät miehet keskustelemaan tapahtumista ihmisiä pilkaten ja eniten haavoittuneita silmälläpitäen samalla kun matka eteni. Aran pysyi kuitenkin harvinaisen hiljaa, ratsastaen hieman etäämmällä, edessä toisista.


// Ehkä Henrylle riittää Roswell. Tai sitten Tsytan ja Roswell. The more the merrier //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja harlekiini » 09 Marras 2012, 01:43

Syrjemmässä riehuvaa taistelua seurannut katse palautui kysyvästi kuninkaaseen perääntymiskäskyn kajahtaessa noin vain niin korviin kuin mieliinkin, ilman uhmakkaita ilmauksia tai julistuksia, tai edes käskyä demonille pitää leipäläpensä ummessa ja jättää komentamiset niille, keille ne kuuluivat. Tsytan ei ollut aivan varma, mitä hän oli oikeastaan odottanut, mutta ei tätä hiljaista hyväksymistä. Välittömän vaaran ollessa tarpeeksi kaukana hän nosti keihäänsä pystyyn ja nojasi sitä vasten kysyvän katseen siirtyen monarkista tuota ahdistelleeseen ihmiseen ja takaisin, vasta nyt huomaten kyseisen ihmisen olevan nainen. Se ei ollut sinänsä yllätys, haltiat käyttivät naissotureita siinä missä miehiäkin ja vain hölmö väittäisi, etteivät he yltäneet vähintään yhtä tasokkaisiin suorituksiin. Toinen merkillepantava seikka oli kuitenkin ihmisen vahingoittumattomuus. Vilkaistuaan vielä kerran taistelijoiden suuntaan demoni tarttui mukaan pitkän haltian vanaveteen, luoden mennessään nopean katseen olkansa yli naisen suuntaan teoriat ja kysymykset mielessään vilisten. Miksi kummassa Cúthalion ei ollut tehnyt mitään, kuten vaikutti? Siksikö, että vastassa oli nainen? Oliko monarkissa piilevää ritarillisuutta, mikä esti naisten satuttamisen? Se olisi uutta, Aran ei juuri vaikuttanut mieheltä joka valikoi vastustajansa sukupuolen mukaan. Olihan nainen toki ollut omalla tavallaan sievä, mutta Tsytanista kaikki ihmiset olivat jokseenkin samannäköisiä.

Hän jättäytyi suosiolla muutaman askeleen päähän monarkista ja suunnisti ratsujen luokse sivummalta pyyhkien keihäänsä terän jokseenkin puhtaaksi paidanhelmaansa ja asettaen suojatupin sen peitoksi. Lisätään tapaamislistaan vielä räätälikin. Parantajat saisivat jäädä väliin; hänen haavojaan kivisti joka askeleella, mutta ne eivät olleet syviä ja tuskin vaatisivat toimenpiteitä.
Kävellessään hevosensa luokse häntä vaivasi sama kummallinen tuntemus kuin aina taistelun päätyttyä ilma huimaa takaa-ajoa vihollisten karistamiseksi. Kahakka oli alkanut ja nyt se oli päättynyt ilman sen suurempia seremonioita, mikä tapasi jättää olon hieman tyhjäksi. Hän oli toki iloinen, ettei kukaan ollut lähtenyt seuraamaan häntä (hän oli varmistanut asian), mutta silti sekä kuninkaan odottamaton käytös että taistelun rauhallinen päättyminen hänen osaltaan olivat lievästi hämmentäviä.
Ratsu luimisti korviaan haistaessaan veren, mutta antoi demonin nousta selkäänsä ja ohjata itsensä muiden joukossa takaisin haltialinnan suuntaan. Monikaan ihminen ei ollut vaivautunut pitkään takaa-ajoon pitäen tärkeämpänä kuninkaan turvaan saattamista kuin hyökkääjien jahtaamista, ja niinpä haltiat saattoivat poistua tilanteen huomioon ottaen ripeästi. Metsän reunan lähestyessä takaa-ajajien puute vahvistui ja ilmapiiri rentoutui hieman, rentouttaen myös sotilaiden kielenkannat jolloin puheensorina sekoittui ratsujen kavioiden muksahteluun pehmeää maata vasten. Tsytan tuki keihäänsä jalkateräänsä ja olkaansa vasten ja käytti hetkisen haavojensa tutkiskeluun. Hänen kyynärpäänsä sivuitse kulkeva viilto oli pikemminkin naarmu kuin vakavasti otettava loukkaantuminen, mutta lantiolta reidelle ulottuva haava oli syvempi ja vuoti runsaammin, eikä hevosen liike auttanut asiaa. Maailmaa nähneen kokemuspohjaisella lääketiedolla hän kuitenkin päätteli, että koska luuta ei näkynyt eikä mikään tuntunut irtonaiselta tai myrkytetyltä, hän jäisi todennäköisesti eloon. Vaikuttavampi puusta laskeutuminen ei ollut sekään jättänyt jälkeensä kuin muutaman ruhjeen ja mustelman, jotka paranisivat parissa viikossa.

Tsytan jätti keihäänsä nojalleen siihen missä se oli, ja lepuutti toista kättään sen päällä hänen lihastensa raportoidessa moittivaan sävyyn käytöstään pitkän taisteluttoman elon jälkeen, ja lupaillessa korkojen karhuamisia lähipäivinä. Hän päästi ilman purkautumaan keuhkoistaan pitkällä rentouttavalla huokaisulla. Vaikka kestäisi vielä tunteja ennen kuin hän pääsisi palkitsemaan kehonsa liottamalla sitä kuumassa kylvyssä vähintään seuraavat kahdeksan tiimalasinpyöräytystä, hän oli varsin tyytyväinen. Mikäli kuningas tarjoaisi vastaavia tervehdyskäyntejä tulevaisuudessakin, haltian alamaisena toiminen saattaisi osoittautua odotettua rattoisammaksi.
Kuninkaasta puheen ollen
Demoni kurtisti kulmiaan vaalean miehen selälle, joka näkyi muutaman hevosenmitan päässä. Ei tarvinnut olla telepaattisessa yhteydessä havaitakseen, että jokin taistelun käänne oli vaikuttanut hallitsijaan. Tsytan kannusti hevostaan kunnes ratsun pää oli kuninkaan kohdalla ja jäi siihen jakaen haltian hiljaisuuden. Hän ei rohjennut tiedustella, mikä miestä vaivasi; haltialinnan tapahtumat olivat yhä kirkkaina hänen mielessään. Toisaalta hän ei uskonut silkan läsnäolon rohkaisevan mietteisiinsä vajonnutta kuningasta puhumaan, ja demoni oli utelias.

Matka taittui hetken niissä asetelmissa, kunnes vaiteliaisuus kävi haltianhahmoisen hermoille. Puhumattomuus Aranin osalta vaivasi häntä, etenkin kun sen ei voinut katsoa johtuvan hädin tuskin kurissa pysyvästä raivosta.
Uskoisin nuoren Scarlingtonin jäävän eloon, hän lopulta totesi keskustelusävyyn. He eivät antaisi hallitsijansa menehtyä näissä olosuhteissa. Kaiken kaikkiaan sanoisin väijytyksen sujuneen onnistuneesti.



¤¤ Valinnan voi tehdä vasta kun kaikkea on kokeiltu. ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Marras 2012, 02:06

Kun matkaan oli päästy, oli hyvä huomata, ettei heitä oltu lähdetty seuraamaan. Tiedustelijat pitivät silmällä vielä lähimetsää, mutta kuten arvattu, eivät ihmiset lähteneet jahtaamaan haltioita nyt, kun monarkkinsa oli huonommassa kunnossa. Tyhmäähän heidän olisi lähteä vähissä määrin haltioiden perään, varsinkin kun nuo eivät tietäneet, oliko haltioita enemmän suunnassa, johon Cúthalion oli miehineen kadonnut. Ei, ihmiset eivät käyneet ottamaan sitä riskiä. Sen sijaan he keskittyivät nyt omien miestensä auttamiseen ja vahinkojen kartoittamiseen.
Aran ei oikeastaan jaksanut noteerata mitenkään miestensä puheita. Keskustelu kävikin rönsyilemään sinne tänne, kenenkään häiritsemättä hiljaisuudessa viihtyvää kuningasta. Aran oli vaipunut omiin ajatuksiinsa, niihin pakkomielteisiin mitkä olivat aikanaan piinanneet pitkään hänen mieltään ja häirinneet untaan. Nyt ne kaikki tuntuivat palaavan, tämän yhden sattuman takia. Eniten Arania ärsytti se, ettei hän osannut sanoa, mistä moinen himo johtui.

Yllättäen Tsytanin ääni jälleen havahdutti Aranin tilanteeseen. Sivusilmällä monarkki vilkaisi demonia, joka totesi Scarlingtonin jäävän eloon.
Kumm niin Toivoa saattaa, että he ovat liian hitaita toimissaan Aran oli vähällä kysyä kumpaa kahdesta Scarlingtonista demoni tarkoitti, mutta oletti, ettei tuo ollut perillä näkemästään. Eihän Tsytan koskaan nuorinta Scarlingtoneista ollut nähnyt, tuskin missään yhteydessä Toisaalta tieto siitä, että Nuori mies joutuisi elämään tuossa tilassaan, on miellyttävä. Scralingtonista tuskin on kauaa meille haittaa, jos tuo jatkaa samaa rataa
Aran oli tyytyväinen tietäessään, että Henry joutui tavalla tai toisella kärsimään. Tyytyväisyyttä lisäsi myös se, että Henry tiesi Aranin olevan kärsimyksiensä takana. Haltia ei toivonut nuorelle kuninkaalle muuta kuin pahaa, kärsimystä ja vaikeuksia aina kuolemaansa asti. Nuorukainen oli sen ansainnut. Kuten kaikki Scarlingtonit. Kolme heitä oli jäljellä, ehkä jos hyvin kävisi, he saisivat hengiltä kaikki, ennen kuin lisää siniverisiä maailmaan ilmestyi.
Toimit erinomaisesti Aran kävi tokaisemaan, jopa uskomattoman ystävällisellä sävyllä. Kuitenkin, Kuningas tuntui yhä olevan kovin poissaoleva.
Olet ansainnut palkintosi mikä ikinä se olisikaan Kuningas lisäsi, poissaolevan katseen kohdistuessa viimein takaisin Demoniin.


// Äiti sanoi, että kaikkea täytyy kokeilla.. tai no, maistaa
ota lyhyttä//
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja harlekiini » 09 Marras 2012, 03:36

Yllätyin hänen ennakointitaidoistaan ja verrattaisesta kylmäpäisyydestään, joskin hänen kykynsä kiinnittää huomiota ympäristöönsä oli naurettavan pieni. Mikäli hän onnistuu pysymään elävien maailmassa, uskoisin ajan muokkaavan hänestä varsin mielenkiintoisen vastustajan.
Punahiuksinen ei ääneen sitä sanonut, mutta hän ei jakanut kuninkaansa toiveita. Mitä mielenkiintoista sodassa olisi enää ollut, jos toinen olennaisimmista hallitsijoista kuolisi? Metsän keskeltä oli toki vaikea löytää lääkäreitä, mutta hän uskoi sotilaiden olevan valmiita ajamaan ratsunsa kuoliaiksi mikäli se vain pelastaisi monarkin hengen. Ihmiset olivat kokeneet lyhyen ajan sisään jo kaksi takaiskua ja molemmat kuningashuoneeseen suunnattuja, sillä olisi luullut olevan varsin mielenkiintoiset seuraukset, edellyttäen lyhytikäisemmän kansan pääsevän ajoissa jaloilleen, mikäli niin saattoi sanoa. Tsytan hymähti ajatuksilleen. Kaiken loogisuuden nimissä Onnettaren kuuluisi pian hymyillä myös ihmisille, ja hän paloi halusta päästä seuraamaan tätä vaakakuppien tasapainottelua.

Demonin kulmat nytkähtivät yllättävän vilpittömien kehujen edessä ja hän taivutti päätään kiitokseen. Ohikiitävä ajatus sisälsi harkinnan siitä, josko hänen kuuluisi linnaan saavuttuaan vihjaista parantajille kuningasta kohdanneesta mahdollisesta aivokuumeesta. Monarkki ei lainkaan muistuttanut sitä pirullista Arania, jonka hän oli oppinut tuntemaan.
Kumartaminen ei juuri onnistunut hevosen selässä, mutta demoni painoi siitä huolimatta kämmenen sydämenä päälle ja taivutti selkäänsä haltian puhuessa palkkiosta.
Herrani, en voisi kuvitella suurempaa palkintoa kuin saada palvella teidän kunnianarvoisaa majesteettianne ja ylhäistä perhettänne niin nyt kuin tulevinakin aikoina.
Sanat saattoivat muistuttaa ruskean kielen ritarista, mutta se oli paitsi Tsytanin tapaista myös nopean karsintaprosessin jälkeen pitkällä tähtäimellä kannattavin pyyntö. Mitä muuta hän olisi kuninkaalta pyytänyt? Sata sielua arvoasemansa parantamiseksi? Hän oli pitkään leikitellyt ajatuksella, mutta punnittuaan eri vaihtoehtoja oli lopulta päätynyt siihen lopputulokseen, että uskollisuuden vannomisella tulisi ajan mittaan olemaan tuotteliaammat seuraukset. Haluatko vanhan luuskan tänään vai kymmenen kilparatsua huomenna..

Metsän jäädessä taakse tarttui aroilla puhaltava tuuli jälleen retkikuntalaisiin kiskoen vaatteita ja hyytäen paljasta ihoa. Laskevan auringon valo jaksoi vain hädin tuskin peilautua sotisovista ja aseiden teristä, ja saapuva yö nielaisi varjot osaksi itseään. Kauempana haltiasilmät saattoivat erottaa heikon kajastuksen haltioidenlinnan syttyessä hohtamaan kelmeää valoaan pimeyden torjumiseksi kaupungin sisältä. Näky oli tervetullut: sotilaat kaipasivat ruokaa, juomaa ja lepoa sekä sidetarpeita, ratsut puolestaan omiin karsinoihinsa. Lupaus niiden saavuttamisesta kannustivat sekä ratsastajia että ratsuja kiristämään tahtia, ja vaikka vauhti oli hitaampi kuin menomatkalla, taittui taival silti kohtalaisessa ajassa.
Muureilla päivystäneet vartijat kiiruhtivat avaamaan portit seurueen tieltä, ja vaikka oli myöhä kaduilla pyöri vielä kansalaisia, kuka toimittamassa asioitaan, kuka uteliaana odottamassa sotilaiden paluuta.
Tsytan pyöritti matkalla kangistunutta hartiaansa ja kohensi keihäänsä asentoa linnan siintäessä jo niin lähellä, tarkkaillen monarkkia syrjäsilmin.
Vaikutatte väsyneeltä, herrani. Tärähdyksen saaneelta.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Marras 2012, 16:44

Poissaoleva katse harhaili vuoroin Tsytanin ratsussa, vuoroin itse demonissa. Monarkki ei edes jaksanut käydä toisen ajatuksia tutkimaan, hän oli liian häkeltynyt itse. Mitä sitä toisen ajatuksia selvittelemään, kun omatkin olivat sekaisin. Katse kuitenkin keskittyi takaisin demoniin, tuon käydessä esittämään toiveensa palkinnon suhteen. Miten moiseen nyt olisi suhtautunut? Tsytan vaikutti olennolta, jolla oli aina tähtäimessä jotain suurta.. Oliko moisessa toiveessa siis jotain taka-ajatuksena? Ehkä, mutta juuri nyt Aran ei sitä miettinyt. Demonien kanssa piti aina olla varuillaan, eikä Tsytan ollut poikkeus vaikkakin, punainen paholainen oli yksi harmittomimpia tapauksia, joihin Aran oli törmännyt. Se teki Tsytanista kaksi kertaa epäilyttävämmän.
Eiköhän se järjesty Pieni virne vieraili muuten niin väsyneen poissaolevilla kasvoilla, kunnes katse suuntautui takaisin menosuuntaan.
Seuraava taival matkasta taittui Aranin osalta hiljaisissa merkeissä. Muutama sana vaihdettiin niiden kesken, jotka keskustelemaan uskaltautuivat, mutta muuten monarkki pysyi hiljaisena. Harvoin tuo suutaan piti kiinni seurassa, mutta kukaan ei kuitenkaan käynyt turhan kärkkäästi tiedustelemaan, oliko kuninkaalla joku mahdollisesti hätänä. Hyvä vain, hän ei olisi edes jaksanut keskustella siitä. Totta kai, jos Aranilla olisi ollut näkyviä fyysisiä osumia yhteenoton seurauksena, olisivat sotilaat olleet paljon enemmän huolissaan hiljaisesta monarkista. Aran taisikin olla ainoa, joka ei ollut ottanut pahemmin minkäänlaista vahinkoa. Ei sinänsä yllättävää.

Kuitenkin, loppumatka taittui rauhallisissa merkeissä ja kaupungin porteille päästiin loppu viimein. Portit avattiin kuninkaalle ja tuon eliittitason saattueelle, joka ratsasti sisään kaupunkiin. Kaduilla vielä käyskentelevät tekivät kiitettävästi jälleen tietä kuninkaalle. Saattue saikin matkata kaikessa rauhassa kohden ylimpiä tasoja. Mitä ylemmäs päästiin, sitä vähemmän väkeä oli liikkeellä. Aateliset kun tuppasivat ahtautumaan sisätiloihin aikaisin illasta, kun heillä ei ollut mitään pakottavaa tarvetta tai tehtävää viilenevissä syysilloissa pihalla.
Tsytan avasi jälleen suunsa. Kuningas vilkaisi kulmiaan kurtistaen demoniin.
Lieneekö yllätys? Aran päätti vastata. Ei häntä väsyttänyt, ei hän edes tuntenut oloaan väsyneeksi, mutta ehkä oli parempi mennä tämän valheen turvin. Ei Tsytanin tai kenenkään muunkaan tarvinnut tietää kuninkaan päänsisäisestä myrskystä sen enempää Sinun lienee paras käydä näyttämässä haavojasi sairastuvalla Keskustelua oli hyvä viedä johonkin suuntaan, joten miksi sitä ei olisi kerrankin jokseenkin ystävällinen.
Lopulta ratsastajat saavuttivat linnan muurit ja ratsastivat sisäpihalle, jossa miehet laskeutuivat ratsailta ja tallipojat kiiruhtivat paikalle keräämään koneja talteen ja hoidettavaksi. Aran laskeutui Beinin selästä ja antoi sen luotetun tallipojan haltuun. Kuningas lausui muutaman kiittelevän, ylistävän ja rohkaisevan sanan miehille, onnitellen näitä onnistuneesta työstä. Jokainen tulisi saamaan palkinnon hyvästi hoidetusta työstä.
Kun miehille oltiin annettu syytä lähteä juhlimaan alkoholin siivittämää iltaa, lähti kuningas askeltamaan kohden linnaansa, sen pahemmin odottamatta ketään tai pyytämättä ketään saattajaksi. Hiljaisen salamyhkäinen kuningas ei juuri nyt kaivannut ketään häiritsemään ajatuksiaan


//ASD sekavuus koska häiriötekijät. Silti vastaan. Tee sopimus sen kanssa
Pahoittelen kumminkin //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja harlekiini » 10 Marras 2012, 03:02

Yllätys? Ei, se ei suinkaan olisi ollut yllätys, mikäli kuningas olisi osallistunut taisteluun muutenkin kuin näyttämällä pirulliselta taka-alalla antane miestensä hoitaa raskaimman osuuden. Vaan itsepähän hän oli kysynyt. Tsytan loi viimeisen kummastuneen vilkaisun kuninkaaseen ennen kuin ohjasi ratsunsa sivummalle sisäpihan kasvavasta ruuhkasta, pään kallistus ainoana merkkinä kehotuksen kuulemisesta. Keskustelun sävy oli aivan muuta kuin mihin kuninkaan seurassa oli tottunut, eikä demoni ollut vielä päättänyt oliko se kenties hyvä asia. Ärsytetyn kobran kaltaisten henkilöiden muuttuessa yhtäkkiä mukaviksi tiedossa oli usein jotain katastrofaalista.
Demoni laskeutui ratsunsa selästä ja taputettuaan pärskähtelevää eläintä kaulalle hän ojensi ohjat yhdelle lukuisista tallirengeistä, jotka oli potkittu punkistaan ottamaan huolehtiakseen palaavien sotilaiden hevoset. Keihäs oli monesti osoittautunut hyväksi asevalinnaksi matkasauvamaisen käyttömahdollisuutensa takia, ja raahustaessaan linnaan jäsenet kolottaen punahiuksinen oli jälleen kerran tyytyväinen valintaansa voidessaan sauvaan nojaamalla helpottaa askellustaan. Sisäpihalta kantautuviin puheisiin, haarniskojen kilinään ja kavioiden kopinaan sekoittui voihketta sotilaiden auttaessa haavoittuneita tovereitaan eläinten selästä suorinta reittiä sotilastuvan ja sairassiiven suuntaan. Useimmat selviytyivät omin jaloin, mutta kaksi eniten osumaa ottaneet vaativat kantamista. Tunnelma oli silti väsymyksestä ja särystä huolimatta varsin kevyt, ja demonin kiskoessa linnan ovea kiinni perässään hän kuuli myös vaimeaa naurua.

Kuten oli itselleen luvannut, hän ohitti käytävän jota pitkin olisi ollut lyhin reitti parantajien luokse ja suuntasi sen sijaan omaan kammariinsa kiskoen kävellessään tahriintunutta takkia yltään. Hän ohitti koko matkan aikana vain kaksi palvelijaa, ja mietti astuessaan huoneeseensa oliko syynä vain se, että suurin osa oli sillä hetkellä jossain muualla, vai olivatko linnan työntekijät mestareita sulautumaan taustaansa kuten hyvien palvelijoiden kuuluikin.
Hän nakkasi niin keihäänsä, sirppinsä kuin takkinsakin sängylleen, joka oli yhtä koskematon kuin hänen ensimmäisenä päivänään, ja rojahti nojatuoliin vetämään henkeä. Matkan päätyttyä sen rasitukset alkoivat toden teolla käydä ilmi, ja lihasten rentoutuessa hän huomasi kuinka kuluttavaa monen tunnin ratsastus, puissa kiipeily ja intensiivinen taistelu olivatkaan.
Hän kaipasi kylpyä.
Peseytyminen oli haltialinnaa edeltävinä aikoina tarkoittanut hänelle lähinnä satunnaista pulahtamista metsälampeen tai järveen kuoriakseen enimmät saastat iholtaan, tai sitten kasvojen pesemistä majataloissa yöpyessään. Haltioiden keskuuteen saavuttuaan hän oli kuitenkin tutustunut kylpylöiden ihmeelliseen maailmaan ja kuuman veden rentouttavuuteen, minkä johdosta hän oli kesän jälkeen puhtaampi kuin oli ollut pitkään aikaan. Oli yllättävää, kuinka usein niinkin suositussa paikassa sai loppujen lopuksi olla omassa rauhassaan.
Jo vain, kylpy tekisi terää. Tsytan ponnistautui urahtaen tuolistaan ja potki saappaat jaloistaan ennen kuin jätti huoneensa kasvojaan voipuneesti hieroen. Hänen paljaiden jalkojensa vaimea läiske oli ainoa ääni autioilla käytävillä; jopa hänen aiemmin näkemänsä palvelijat olivat kaikonneet.

Ohittaessaan pienen, erään aulan laitamilla kasvavan puun hän etsi ajattelematta katseellaan lintuaan sen oksilta. Siivekästä ei ollut näkynyt pitkään aikaan, mutta se oli kotiutunut linnaan aivan yhtä nopeasti kuin demonikin ja oli ominut puun jonkinlaiseksi pesäkseen. Nyt se oli kuitenkin poissa. Tsytan ei ollut huolissaan; lintu ei suinkaan ollut kesy ja saattoi olla poissa viikkojakin ennen palaamistaan, mutta hivenen pettynyt hän oli. Olisi ollut mukavaa nähdä tuttu nokka.
Hänen ennustuksensa kylpylän autiudesta olivat osuneet oikeaan, ainakin mikäli ovien läpi kaikuvien äänten puutteesta saattoi mitään päätellä. Hän nykäisi auki pukeutumis( tai tässä tapauksessa riisutumis)huoneeseen johtavan oven ja oli törmätä päistikkaa siihen ainoaan henkilöön koko linnassa, joka oli saanut saman idean kuin hän itsekin. Anteeksipyyntö takertui hänen kielelleen välittömästi hänen rekisteröityään, kuka tuo henkilö olikaan. Linna oli pienempi kuin olisi saattanut kuvitella.
Herrani! Pahoitteluni, en osannut odottaa teitä täällä tähän aikaan.



¤¤ Did someone say DEAL? Here, have some derp. ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Marras 2012, 03:58

Onnekseen Aran sai poistua paikalta sen suuremmitta kyselyittä. Päästyään sisälle linnaan, yksi palvelijoista kiiruhti tiedustelemaan hallitsijaltaan, mikäli tuo mielisi jotain? Vastaus oli kuitenkin törkeähkön kieltävä, jonka saattelemana palvelija passitettiin tiehensä. Pitkän miehen askel kulki läpi käytävien, aina oman huoneen turviin. Ovi lyötiin lukkoon perästä ja monarkki kävi lässähtämään sängylleen hetkeksi. Ajatukset kävivät harhautumaan kuningattaressa ja heidän tai no, hänen jälkikasvussaan, mutta Aran ei yksinkertaisesti jaksanut ottaa selvää missä Delia oli tällä hetkellä. Varmasti kuningatar sekä kruununprinssi olivat hyvissä käsissä, eikä heillä ollut mitään kiirettä kuulemaan, mitä kuningas oli tehnyt pienellä Mitättömällä retkellään. Kyllä siitä ehtisi kertomaan myöhemmin.
Vihreä katse kävi lipumaan hiljakseen korkean huoneen katosta, seiniä pitkin peilipöydälle. Mitähän tänään vielä piti tehdä? Ei mitään. Ihan hyvin kuningas voisi suoda itselleen hieman vapaa-aikaa ja rentoutua. Kultahiuksinen kävikin kampeamaan itsensä ylös sängyltä ja riisuutui, vaihtaen ylleen kaapumaisen sisätakin ja mukavat, kepeät kengät sävyttämään jalkoja jo valmiiksi koristavia valkeita housuja.

Sen jälkeen askel lähti viemään kohden kylpylä osastoa, joka linnasta löytyi. Kuninkaana Aranin ei edes tarvinnut vihjata, että oli saapumassa kylpylän puolelle. Sieltä löytyi aina yksityinen allasosasto saunatiloineen kuninkaalle, puhtaana ja valmiina monarkin saapumista varten. Toisinaan hänen yksityisiä tiloja saattoi käyttää kuningatar, mutta se oli kaikista pahoista pienin. Delia kun sattui olemaan yksi niistä henkilöistä, joille Aran ei osannut olla vihainen. Varsinkaan nyt, kun kuningatar kantoi kuninkaallista jälkeläistä sisällään.

Jälleen kerran ajatuksiinsa uppoutunut monarkki ei pahemmin kiinnittänyt huomiota ympäristöönsä, kunnes oli lähellä törmätä johonkuhun. Yllättäen vastassa oli ehkä kaikkein odottamattomin ottaen huomioon päivän tapahtumat henkilö.
Levollisenrauhallinen katse laskeutui demoniin, joka kävi pahoittelemaan heti tilannetta. Aran ei jostain syystä edes jaksanut olla tuttuun tapaansa idioottimaisen ilkeä tilanteessa, jossa olisi helposti voinut nuhdella toisen maanrakoon tai pahimmassa tilanteessa passittaa tyrmiin syystä tai toisesta. Ei, hän ei vain jaksanut olla oma ilkeä itsensä. Hetken kuninkaan ja demonin välillä vallitsi hiljaisuus, kunnes Aran kävi hymähtämään pienesti.
On sitä pahempiakin sattunut. Haltia aloitti Mutta sinä tuskin olet täällä vain katsellaksesi maisemia. Mikäli sinua ei odota daami tai toinenkin liity seuraani Se ei periaatteessa ollut edes pyyntö. Mitä saumaa demonilla oli kieltäytyä kuninkaan tarjouksesta? Oliko tuolla muka parempaa tai tärkeämpää seuraa, kuin itse hallitsija?
Se, mikä sai Aranin ehdottamaan moista demonille, olkoot sivuseikka. Ei hän ajatellut pahemmin tilannetta. Seura oli aina hyväksi, varsinkin näin rentoutumisen merkeissä. Lisäksi demoni ja kuningas eivät olleet viettäneet turhan paljon aikaa yhdessä, ehkä oli jo korkea aika tutustua paremmin toisiin. Aran ainakin halusi tietää enemmän Tsytanista, eikä se onnistunut muuta kuin itse demonin seurassa. Kun tilanne oli tarpeeksi rentouttava ja rauhallinen, saattoi monarkki myös tonkia toisen ajatuksia ja muistoja.

Demonilta ei sen enempää odotettukaan mielipidettä kutsuun, vaan Aran lähti jatkamaan matkaansa kohden yksityisiä tilojaan. Totta kai Monarkki odotti tai tiesi demonin seuraavan. Askel veikin syrjäisämmälle itse yleisistä osastoista, aina astetta hienomman oven luokse. Tuosta ovesta käytiin astumaan sisään pienehköön oleskeluhuoneeseen, jossa mahdolliset kylpijät saattoivat riisuutua ja viettää aikaansa. Huoneesta vei toinen ovi pienehköön allashuoneeseen, josta taas löytyi ovi höyrysaunan puolelle. Kaikki tietenkin yksityiseen käyttöön, täysin valmiina.
Aran asteli peremmälle huoneeseen, antaen aamutakkimaisen kaapunsa valua pois harteiltaan. Moinen vaatekappale käytiin heittämään divaanin selkänojalle, samalla kun kuningas itse suuntasi kohden pöytää, jolla odotti muutama puhdas lasi, sekä pullollinen parasta viiniä.
Viiniä? Aran kävi kysäisemään demonilta, kaataessaan ainakin itselleen reippaan lasillisen punaista ilolientä.


// NO ONE SAID DEAL! Or wait, what. Anyway, have some herp //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja harlekiini » 11 Marras 2012, 02:31

Mikäli olisi rohjennut, demoni olisi koittanut kuninkaan otsaa kuumeen varalta varmistaakseen, ettei heidän aiemmin kohtaamansa naissoturi ollut onnistunut myrkyttämään hallitsijaa ja siten aiheuttanut poikkeuksellisen käytöksen. Jokin vitsaus kuningasta riivasi, se oli selvää. Haltia tuntui menettäneen täysin puhtinsa.
Tsytanin toinen suupieli nytkähti hieman maininnalle daameista. Hänen valloituksensa olivat jääneet vähänlaisiksi, vaikkakin se ei johtunut yrityksen puutteesta hänen osaltaan.
Se oli vakaa aikomukseni, majesteetti, hän vastasi totuutta hieman sivuten seuratessaan haltian kannoilla kylpylän niihin osiin, joista terve järki piti alempiarvoiset peseytyjät kaukana, riisuen samalla paitansa hieman vaivalloisesti. Keltaisen vaatteen hihat olivat veriroiskeiden tahrimia nekin, ja paidan alta paljastuivat muutkin taistelun merkit: naarmu hänen toisessa kyynärpäässään, mustelma hänen hartiassaan ja kaksi muuta selässään. Kylpylän pehmeässä valossa ja seesteisyydessä ne näyttivät kuitenkin varsin vähäpätöisiltä. Tilat olivat julkisempaa puolta pienemmät, mutta minkä ne menettivät laajuudessa arkkitehti tuntui korvanneen komeudella, joka olisi sopinut nirsoimmallekin siniveriselle.

Arkkitehtuurin lisäksi myös muu sisustus oli hyvinkin punahiuksisen mieleen, yleisellä puolella kun viinitarjoiluja harvemmin harrastettiin. Kuninkaan tarttuessa pulloon Tsytan riisui viimeisetkin vaatekappaleensa ja esimerkkiä seuraten laski ne epäsiistiin kasaan lähimmälle huonekalulle. Hänen toinen jalkansa oli nilkkaa myöten veren tahrima, mutta housut olivat imeneet itseensä suurimman osan verestä ja tyrehdyttäneet vuodon tyydyttävästi ratsastuksen aikana. Vaivaantuminen ei ollut Tsytanille vieras tunne, mutta alastomuus ei ollut koskaan saanut häntä hämilleen, eikä niin käynyt nytkään hänen patsastellessaan isäntänsä vierellä vailla rihman kiertämää, ellei otettu lukuun hänen rintakehällään lepäävää tiimalasia.
Hän nyökkäsi hyvillään kysymykselle ja liikahti nostamaan toisen lasin käteensä.
Kuinka voisin kieltäytyä? Terveydeksenne. Hän ei erityisemmin arvostanut viinejä, mutta pehmeän juoman vaikutus oli virkistävä. Juotuaan vielä toisen kulauksen hän lähti ottamaan rentoja askelia altaan reunan suuntaan pyöritellen laiskasti punaista nestettä lasissaan, katse tiloja kiinnostuneesti mittaillen. Huoneesta oli vaikea keksiä kommentoitavaa; sellaiset ilmaisut kuin kelpaisi vaikka kuninkaalle kuulostivat naurettavilta, kun kyseiset tilat todella olivat kuninkaan. Hän viittasi pikaria pitelevällä kädellään ylimalkaisesti.
Tällaiset maisemat voisivat hyvinkin olla pelkän katselemisen arvoisia. Olen huomannut haltioilla olevan erehtymätön estetiikan taju.

Demoni istahti toiselle altaaseen viettävälle portaalle, lämmin vesi juuri ja juuri lanteilleen yltäen. Avarassa tilassa kaikui kilahdus, kun pikarin pohja kosketti lattiaa. Toinen kilahdus, kun hiuksia kurissa pitävät puikot nykäistiin irti ja laskettiin lasin vierelle, jolloin pitkä kuontalo levisi muistuttamaan sitä harjaa, mikä hänen tosimuodolleen kuului.
Käsitykseni mukaan miestappiomme jäivät ilahduttavan vähäisiksi, ja loukkaantuneetkin pääsevät jaloilleen kahden viikon kuluessa. Kädet kauhoivat vettä pestäkseen pois kuivuneen veren, joka pyörteiltyään hetken haaleana veden pinnalla liukeni hiljalleen näkyvistä. Hän hilautui parin portaan verran alaspäin asettuakseen loikoilemaan mukavammin, ja poimi jälleen viinipikarinsa vapaan käden sormi sen reunaa seuraillen.
Samaa en voisi sanoa Scarlingtonista.
Tsytan virnisti altaalle ja kaatoi lisää viiniä kurkkuunsa kellien portaikolla kuin koko kylpyläkompleksin omistaja, pistelyt hänen haavoissaan turtuen hiljalleen. Hän nuolaisi jälkimakua huuliltaan ja vilkaisi syrjäsilmin haltiahallitsijaa.
Kaiken kaikkiaan vaaka kallistui meidän hyväksemme tämän pikku tervehdyksen aikanavaan ihmettelenpä, herrani, ettekö vain hillinnytkin miekkojanne sen naissoturin kohdalla?



¤¤ Lause. Lause. Lause. Derp. ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Marras 2012, 17:21

Demoni ei käynyt kieltäytymään viinistä. Hyvä niin, moisesta kieltäytyminen olisi voitu tulkita negatiiviseksi eleeksi, mistä Aran taas olisi saattanut räjähtää tuttuun tapaansa. Tosin, kuningas vaikutti edelleen kovin seesteiseltä kaataessaan viiniä kahdelle. Huvittunut ja tutunoloinen virne vieraili pidemmän miehen kasvoilla demonin sanojen myötä. Omasta pikarista käytiin hörppäämään muutaman kerran, ennen kuin hiukset vapautettiin ponihännältä ja viimeisetkin kehoa verhoavat kankaat käytiin viskaamaan syrjään. Alastomuus ei ollut mikään uusiasia kummallekaan miehistä, mikä sinänsä ei ollut yllätys.
Askel kävi kuitenkin viemään pian altaan puolelle.
Toisinaan vähempikin riittäisi.. mutta en käy väittämään vastaan Aran tokaisi demonin huomautukselle ehtymättömästä estetiikantajusta, samalla kun kuningas itse laski pikarinsa altaanreunalle ja askelsi demonin ohitse syvemmälle altaan lämpimään veteen.
Lämmitetty vesi oli aina yksi kylmieniltojen pienistä iloista. Tosin kuninkaana moisesta luksuksesta sai nauttia vähän isommissakin mittakaavoissa. Haltia kastautui aina poskipäitä myöten veteen, ennen kuin kävi hakeutumaan istumaan altaan reunoja kiertävää, vedenalaisen penkin päälle. Tuo tasanne oltiin tehty samasta vaaleasta marmorista, mitä oli koko allas itsessään. Kuninkaan ja demonin välillä olikin muutama metri väliä, kun punaisempi ilmestys oli päättänyt jäädä portaiden päähän peseytymään.

Monarkin katse lipui hitaasti vedenpintaa pitkin seuraamaan demonin puuhia tuon käydessä puhumaan. Katse tarkasti demonin osumia, samalla kun Tsytan pesi verta irti itsestään. Eipä tuo näyttänyt pahasti vahinkoa ottaneen, hyvä vain. Loukkaantuneet eivät voineet palvella yhtä tehokkaasti, mitä kunnossa olevat.
Naurahdus karkasi kaikumaan muuten niin rauhallisessa allashuoneessa, Tsytanin mainitessa Scarlingtonin.
Ehkä poika oppii katsomaan muuallekin kuin eteensä kuningas hymähti samalla kun käsi kävi kurottamaan kohden omaa pikaria.
Huulille nostettu juomapikari viipyikin hetken paikoillaan, Tsytanin tuodessa nyt esille aikaisemmat tapahtumat. Katse pysyi vedenpinnassa mietteliäänä, samalla kun viiniä siemaistiin normaalia enemmän. Pikarin matkatessa takaisin altaan reunalle, palasi katse demoniin.
Uskon että satutimme häntä enemmän tällä tavalla, kuin jos olisimme käyneet iskemään teräaseita hänen lihaansa Aran tokaisi. Turha kai sitä aihetta oli vältellä, totuutta voisi kuitenkin vähän muunnella.. tai jättää kertomatta Naiset tuppaavat ottamaan itseensä, jos mies ei kohota kättään heitä vastaan, vaikka itse sitä kerjäisivät Lisäksi ottavat kaiken raskaammin, joten uskon, että nuoremmalla Scarlingtonilla riittää ihan tarpeeksi surua ja tuskaa veljensä tilanteen kanssa.

Ennemmin tai myöhemmin olisi varmasti itse kullekin selvinnyt, että tiettävästi ainoa nainen siinä kulkueessa oli ollut toinen siniverinen. Aran ei ihmetellyt, vaikka se olisi jo selvinnytkin muutamalle mukana olleelle sotilaalle. Harvoin nuorempaa Haraldin lapsista näki, ainakaan kaupungin muurien ulkopuolella, mutta silti tuon ulkonäkö oli muutamien tiedossa. Oli hyvä tietää, miltä vihollisen siniveriset näyttivät.
Sitä paitsi tämähän sota olisi mennyt tylsäksi, jos olisin sen naisen surmannut Katse kävi kääntymään pois demonista, takaisin vedenpintaan.


// Tässä lisää lauseita. piste. Tuokaa lisää viiniä. Piste. Meillä on jano. Loppu.
Hurrdurrr //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja harlekiini » 13 Marras 2012, 02:12

Toivoa sopi, että nuori monarkki oli oppinut kohtauksesta jotain. Virheitä oli tapahtunut niin paljon, että olisi käynyt helpommaksi listata ne asiat, joissa ihminen oli onnistunut. Ratsastella nyt kevyissä varustuksissa asemiaan voimistaneen vihollisen alueella? Kaksi saattuetta oli toki ollut hyvä ajatus, mutta niiden toteutus oli hieman ontunut. Pakenemisen ja parempien asemien etsimisen sijaan jäädä taistelemaan sotilaat täysin valmistautumattomina? Omien miesten kaaduttua maagisesta hyökkäyksestä, jäädä siihen seisomaan huomio kiinnittyneenä vain yhteen pisteeseen kaikkien vihollissotilaiden ollessa taistelukunnossa? Tsytan olisi vuodattanut kyyneleen kuninkaan naiiviudelle mikäli olisi pystynyt, ja hörppäsi lisää viiniä. Kenties pelko oli lamaannuttanut lapsen, kertoivathan huhut haltiakuninkaan surmanneen myös ihmisten edellisen hallitsijan mikähänennimensänytoli? Tai lastensadut, kertomukset uljaista, tasaväkisistä kaksinkamppailuista ja läpäläpäläpä? Ihmisten ja sodan tähden oli toivottava, että kuningas hankkisi itselleen viisaita neuvonantajia ja kuuntelisi heitä.
Hän nyökkäili kuninkaan sanoille, kunnes puheen loppu pysäytti hänet kesken liikahduksen. Veli? Miten kuninkaan veli liittyi nöyryytettyyn soturinaiseen? Demoni pyöritteli kummalliselta vaikuttavia sanoja hetken päässään yrittäen saada niistä selkoa. Hän oli toki kuullut, että ihmiskuninkaalla olisi ainakin yksi sisarus, mutta hän oli melko varma, ettei kuninkaan veli ollut osallistunut väijytykseen millään tavalla. Siellä olivat olleet vain henkivartijat, muutama matkalainen, kuningas jaaah. Saattoiko todella? Tsytan oli ollut siemaisemassa viiniään kun mahdollinen ratkaisu pälkähti hänen päähänsä, ja pikari oli pysähtynyt vasten huulia äimistynyt katse suunnattuna johonkin altaan toiseen päähän. Ei kai Scarlington todella olisi ollut niin typerä? Kumpikin kuningashuoneen olennaisin jäsen? Miksi ihmeessä? Eikö nuorukainen ollut nähnyt, mikä riski siinä oli?

Demoni havahtui ajatuksistaan huomatessaan olleensa hiljaa liian kauan, ja laski pikarinsa koskematta sen sisältöön.
Herrani, kun sanotte nuorempi Scarlington, puhummeko nyt kuninkaan sisaresta? Siitä viehättävästä, joskin kieltämättä temperamenttisesta naisesta joka ratsasti kuin riivattu?
Hän hipelöi pikarin reunaa etusormenpäällään ja sai aikaan vaimean, joskin kirkkaan vongahduksen. Hän kurtisti kulmiaan ilmi tulleelle paljastukselle ja heilautti ärtyneesti vapaata kättään niin että vesi roiskahti.
Malebolgen matelijat! Mitä se nulikka oikein ajatteli? Olisimme voineet surmata heidät kummatkin kuin hiiret ennen kuin heidän kallisarvoiset saattueensa olisivat ehtineet hätiin. Se poika riskeerasi koko valtakuntansa! Tsytan hieraisi leukaansa pikaria pitelevän kätensä peukalolla, toinen käsi altaan reunalla leväten. Punaisissa silmissä välähti pirullinen kiilto ja hänen huulensa levisivät lyhyeen virnistykseen. Taistelu ja veri olivat herättäneet hänessä jotain, minkä hän oli uskonut uinahtaneen lopullisesti hänen käännettyään selkänsä aktiiviselle sodankäynnille.
Kenties olisi pitänyt katkaista jotain muutakin. Mikäli heitä olisi ollut vähemmän olisin voinut leikata irti hänen henkivartijoidensa korvat, ripustaa ne naruun ja lahjoittaa hänelle käädyksi ja muistutukseksi. Korvat, tai sitten jotain muuta. Syvänpunainen neste kimmelsi demonin kohottaessa pikariaan valoa vasten ja seuraillen valon leikkiä viinin pyörteissä. Tai olisin voinut pujottaa heidän silmänsä vartaisiin, mistä niiden omistajat olisivat katsoneet häntä vielä haudan takaakin! Ehkäpä lähetän hänelle lahjan lähipäivinä.

Tsytanin oli oltava yhtä mieltä siitä, että prinsessan kuolema olisi tehnyt sodankäynnistä varsin yksitoikkoista, etenkin kun vihollispuolen kuningas näytti olevan niin selkärangaton, että tarvitsi haarniskaa pysyäkseen pystyssä. Oli mahdollista, että jalan menettämisestä ja sisaren kuolemasta koitunut shokki olisi syössyt nuoren monarkin toivottomuuteen ja lopulta antautumaan enemmän verenvuodatuksen välttämiseksi. Mielenkiintoisemmassa tapauksessa kuningas olisi menettänyt järkensä ja alkanut käyttäytyä arvaamattomasti, mutta sitäkin tulisi päästä seuraamaan läheltä jotta siitä olisi voinut kunnolla nauttia.
Olisitte voineet ottaa hänet vangiksi. Hänestä ei olisi ollut vastustamaan, ja hän olisi ollut mitä parhain valttikortti Scarlingtonia vastaan. Kenties, mikäli aikaa olisi riittävästi, olisimme voineet käännyttää hänet puolellemme. Ihmismieli on äärimmäisen mielenkiintoinen; he elävät niin nopeasti, että heidän ajatuksensa ja mielipiteensä vilahtavat kuin tähdenlennot yössä, mutta samalla he onnistuvat olemaan hyvin jääräpäisiä. Koko pitkän elämäni aikana en ole kuitenkaan tavannut ketään, joka ei olisi manipuloitavissa. Demoni tyhjensi pikarinsa puolilleen ja käänsi katseensa jälleen haltiaan.
Ihmisprinsessan vierailu olisi tehnyt ainakin linnan elämästä mielenkiintoista, hm?
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Marras 2012, 03:48

Haltia katsoi hetken demonia, tuon käydessä kyselemään, tarkoittiko kuningas puheillaan Scarlingtonin sisarta. Haltia kävi nyökkäämään viivyttelemättä. Ei hän nähnyt syytä kommentoida myöntävästi, kerta demoni jatkoi pian paasaustaan. Tosin, Aranin suupieli nykäisi, Tsytanin mainitessa naisen olleen viehättävä. Ihmisnaiset olivat yleensä tylsiä loppupeleissä ulkonäöllisesti, mutta tuota toteamusta ei Aran käynyt kieltämään. Joskin hän ei voinut myöskään kieltää, ettei ollut tavalla tai toisella närkästynyt, jos joku muu kävi kyseistä naista kehumaan.
Sillä pojalla ei edes ole valtakuntaa Haltia täsmensi demonin toteamusta. Tämä oli hänen valtakuntansa, ei Scarlingtonien tai ihmisten ylipäätään Mutta uskon, ettei Henry alun perin olisi halunnutkaan ottaa siskoaan mukaan Jos Aran jotain tiesi, niin kuningas oli yhtä suojelevainen siskonsa suhteen, mitä isänsä oli ollut. Tosin, Henryllä ei tainnut olla auktoriteettia komentaa siskoaan. Sääli sinänsä.
Hetkeksi ajattelemaan unohtunut haltia vilkaisi astetta kysyvämmin demoniin, joka kävi miettimään mitä mielenkiintoisimpia lahjaideoita. Tämä täysin uusi puoli Tsytanissa sai Aranin miettimään, millä kaikilla tavoilla tuosta punaisesta paholaisesta voisi hyötyäkään.
Oletpa huomaavainen Haltia virnisti Poika voisi kaivatakin lahjaa piristämään päiväänsä.

Viiniä käytiin jälleen kumoamaan suuhun, kun demoni lähti ehdottelemaan prinsessan vangitsemista. Voi kun tuo tietäisikin. Se oli kyllä käynyt Aranin mielessä, tosin vasta kun he olivat matkalla kotiin. Paikan päällä Aran oli.. no, hieman jäätynyt. Ei hän ollut osannut odottaa Lilyä siellä, vaikka oli tuon tunnistanut jo ennen, kun mokoman oli alas satulasta kiskaissut. Käännyttämisen tullessa puheeksi, ei Aran voinut enää esittää välinpitämätöntä aiheen suhteen, vaan kävi pärskähtämään lasiinsa.
Hetken kuningas ryki nyrkkiinsä, samalla kun laski pikarin takaisin altaan reunalle.
Usko, sitä naista et käännytä niin helposti.. enää Aran tokaisi Ehkä joskus se olisi onnistunut mutta sanotaanko, että olen jo aikalailla.. suututtanut hänet tuttu, pirullinen virne kävi kohoamaan takaisin kuninkaan kasvoille.
toisaalta, mokoman kaappaaminen olisi ollut vaihteeksi hyvä idea. Ei voi sanoa, että ratkaisuni perääntyä niin äkäiseen oli hyvä loppujen lopuksi Kuningas kävi kääntymään paremmin demonin suuntaan Tosin, sitä huutoa ei olisi kukaan kuunnellut pitkään Ellei satu pitämään siitä, kun naiset huutavat.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja harlekiini » 13 Marras 2012, 23:02

Sehän kuuluu vain hyviin tapoihin, todettiin reippaasti virnistäen pikarin kallistuessa niin, että viiniä oli karata sen reunan yli. Tsytan ei kommentoinut valtakunta-asiaa, sillä hän katsoi viisaimmaksi olla kiistelemättä suuruudenhullun haltian kanssa rajoja koskevista asioista. Kutsuttakoon valtakunnaksi vaikka kaupunkia, jonka muurien suojissa haavoittunut monarkki eittämättä piilotteli. Loppujen lopuksi haltiakuningas ei ollut täysin väärässä. Historian näkökulmasta haltiat olivat asuttaneet maata ensin, ja nykypäivänä näytti siltä, että mikäli Scarlington jatkaisi samaa rataa, ihmisillä ei pian olisi mitään aluetta mitä nimittää omakseen.
Kenties voisin käydä hakemassa hänen jalkansa. Se kuuluu hänelle, on vain oikeus ja kohtuus että hän saa sen takaisin.

Kuninkaan pärskähtäessä demoni kohotti kysyvästi toista kulmaansa. Oliko hän sanonut jotain hassua? Tyrskähdystä seuraavat sanat antoivat ymmärtää, ettei haltiakuninkaan ja ihmisprinsessan välinen suhde ollut puhtaasti poliittinen, mutta sen tarkempaa tietoa hänellä ei ollutkaan. Paljastus oli kiinnostava; veljen jalan katkaisun luulisi suututtavan kenet hyvänsä, mutta tässä oli mitä ilmeisimmin kyse aiemmin sattuneesta konfliktista. Oliko kuningas joskus aikaisemminkin jättänyt vastaamatta tulisieluisen naisen taisteluhaasteeseen, minkä johdosta tapauksen toistuminen oli sitäkin nöyryyttävämpi? Ei, kyse ei voinut olla niin pienestä asiasta. Vaikka aatelissuvut lähes poikkeuksetta julistivat toisilleen yksityisiä sotia sen johdosta, mitä heidän Kaarlensa sanoi meidän Viktoriasta, mutta tähän tuntui liittyvän jotain suurempaa. Suoraan kysyminen ei kuitenkaan käynyt päinsä, Cúthalionin kanssa asioita oli lähestyttävä pienellä varovaisuudella. Oli kuitenkin huojentavaa nähdä, kuinka ihmisprinsessasta puhuminen oli tuonut luonnottoman vaiteliaaseen hallitsijaan jotain eloa.
Riippunee siitä, miksi he huutavat, herrani.
Haltianhahmoinen tyhjensi pikarinsa korostamatta sanojensa kaksimielisyyttä ja asetti sen altaan reunalle paikkaan, mistä ei tulisi tönäisseeksi sitä veteen. Kyllästyttyään retkottamaan portailla kuin kuollut kala Tsytan liukui pidemmälle altaaseen kunnes seistessään vesi ulottui häntä suunnilleen rintakehään, ja pesi kasvonsa ja hiuksensa rivakkuudella, joka oli tuttu lukuisista pikaisista puhdistautumisista metsälampien hyytävissä vesissä. Vaikka altaan vesi olikin tarpeeksi lämmintä pitääkseen kylpijän suloisessa syleilyssään monen monta tiimalasinpyöräytystä, vanhat tavat kuolivat hitaasti.
Sanovat vihan olevan vain rakkauden vastakohta. Kumpaistakin on helppo käyttää hyväkseen. Demoni väänsi vettä punaisesta kuontalostaan ja keräsi pitkät suortuvat niskaansa pois kasvoiltaan.
Ja ellei hän olisi suostunut vieraaksemme, olisi hänestä yhtä hyvin voinut tulla vankimme. Muutama kuunkierto tyrmissä riittää saamaan kenet tahansa harkitsemaan kantaansa uudelleen, vaikka en pidäkään ajatuksesta, että kuninkaallista sukua oleva neito paiskattaisiin rottien sekaan kuin maankiertäjä. Prinsessan poissaolo kenties sekoittaisi ihmisyhteisöä entisestään ja saisi heidät tuhoamaan itse itsensä.
Huomattuaan, että sanat saatettiin tulkita kuninkaan toimien kritisoimiseksi, hän kiirehti lisäämään: mutta vahvistusten saavuttua meidän asemamme kävivät tukaliksi, ja olisimme voineet menettää hyviä sotilaita aivan turhaan. Toimitte aivan oikein, herrani. Mikäli prinsessa sisuuntuu veljensä kohtalosta, uskoisin hänet olevan helppo houkutella ansaan, siinäkin tapauksessa, että Scarlingtonin suvun kaikki älykkyys olisi langennut tuolle naiselle. Kenties aiempaa mielipahaa voisi käyttää tässä hyödyksi, hm?

Ajatus prinsessan kaappaamisesta oli viihdyttävä, eikä demoni lainkaan pistäisi pahakseen mikäli se olisi seuraava huvitus, mikä haltiakuninkaalla oli tarjottavanaan. Hän oli puheidensa aikana ehtinyt kaavailla jo puolentusinaa erilaista mahdollisuutta houkutella tyttö ansaan ja myrkyttää hänen mielensä veljeään vastaan. Kenties, mikäli naista ei tarvittaisi, hän pääsisi myös kokeilemaan miltä katkeran siniverisen sielu maistui.
harlekiini
 

EdellinenSeuraava

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron