Pieniä suuria miehiä.

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Lörri » 20 Syys 2013, 23:33

" Hullu saatan olla, herra Dirindhur, mutta toki tosissani." Jeremiah vastasi haltialle kuulostaen hyväntuuliselta. " Te arvioitte hinnan aivan liian korkealle, jos sanotte että pikkumies on kolmen kultakolikon arvoinen...ei missään nimessä. Mutta se, mitä hän voi olla ja mitä hänellä voi tehdä, siitähän tässä puhutaan; komean ratsun hinta ei ole siitä liikaa pyydetty." Nyt Jeremiahin puheeseen livahti maailmaa nähneen kokeneen kauppiaan tietävä sävy. Hän tiesi nämä asiat. Hatian olisi syytä uskoa se.
Puheeseen siitä, millä mies pääsisi takaisin kääpiönsä kanssa, Jeremiah ei sanonut mitään. Mitä se häntä kiinnosti? Tosin, olihan vaihtoehtona lisämaksua vastaan, tai myönnytyksenä, kääntyä takaisin ja kuskata herra Dirindhur saaliineen sinne minne tämä mieli. Mutta Jeremiah kaihtoi moista ajatusta. Juurihan hän oli pääsemässä ihmisten ilmoille tästä susien valtaamasta metsiköstä!
Ah, sota, Jeremiah ajatteli. " Sotahan syttyy ennemmin tai myöhemmin. Se on varma asia, herra Dirindhur. Ja mitä riskeihin tulee, niin niitä minä olen valmis ottamaan milloin tahansa." Jeremiah puhui nyt hieman kujeilevaan sävyyn vastakohtana toisen vakavuudelle. " Teidän täytyy myös armeijan miehenä tietää, että sillä, joka osaa palikkansa oikein keinotella ja omaa siinä myös taitoa, on sota-aikaan oikein hyvä mahdollisuus pedata itselleen vaikka minkälaisia omaisuuksia ja suosiota, eikö vain?"
Sitten Jeremiah vakavoitui hänkin jälleen, ja toisen ilmaistessa halunsa jutella kääpiön itsensä kanssa, Jeremiah loikkasi kevyesti alas istuma orreltaan. Pitkä tumma palmikko hänen selässään teki samanlaisen loikan ja heilahti sitten toisen olkapään yli aivan, kuin se olisi ollut kovinkin innokas pieni lemmikki isäntänsä harteilla.
" Tietenkin ja ilman muuta." Jeremiah vastasi nyökäten pontevasti. Hän harppasi sauvansa luo, ja nappasi sen lyhtyineen lumihangesta, astellen reippaasti vankkureiden etuosaan. Aamu kajasti jo sen verran, että Grimmnurin myttyisen hahmon erotti selvästi kuskinpukilta ilman lyhtyäkin. Mutta vasta sitten kun Jeremiah tuikkasi valonlähteen lähelle kääpiötä, tämän kiukkuiset ja karvaiset kasvot erottuivat kunnolla. Miekkosen katse olisi tosiaan tappanut - kevyesti kummatkin miehet - jos se vain olisi ollut mahdollista. Ja mistäs sitä tiesi, ehkä tuo velho jopa olisi osannut sellaisenkin loitsun ilmoille heittää ilman Jeremiahin varotoimia. " Meidän kannattanee olla valppaina." Jeremiah sanoi tavoitellen sanoillaan haltiaa. Sitten hän irroitti jälleen suukapulan kääpiöltä. " Jos oma henkikultasi on sinulle kallis, niin olet hiljaa ja siivolla!" Rottamies murahti mulkoilevalle Grimmnurille.
" Tämä haltia tahtoo keskustella kanssasi."
Lörri
 

ViestiKirjoittaja Templer » 02 Loka 2013, 17:01

Yuráiden Dirindhur

Ihminen hypähti seisomaan ja lähti astelemaan reippaasti kohti vankkureiden etuosaa. Haltia nousi hitaasti ja mietteliäänä kelaten miehen sanoja päässään, ainakaan hevosta mies ei antaisi, se nyt oli selvä, mutta oliko varaa menettää kääpiötä ihmisille, sitä haltia ei tiennytkään. Ehkä kääpiö osaisi itse valaista asiaa.
Kun haltia oli päässyt miehen kanssa kääpiön luo ja lamppu valosti juron naaman, Yuraiden epäili täysin, että kääpiö aikoisi kertoa hänelle mitään, saati sitten edes avata suutaan. Kun suukapula oli toistamiseen rivon suun tieltä otettu, Dhur avasi oman suunsa kysyäkseen pari kysymystä.
"Olen kuullut, että olette nimeltänne Grimmnur, mutta hyvä herra, puhutteko te haltijoiden kieltä?" Yuráiden kävi kysymään ensimmäisenä ja hymyili jokseenkin vastentahtoisesti rumalle, pienelle miehelle.
"Sillä olen kuullut, että olette vakooja ja olette vaikoilleet haltioille, joten ihmettelisin, jos ette osaisi." Dhur sanoi kumartuen kääpiön puoleen ja hymyili nyt avoimemmin, mutta vain saadakseen toisen puolelleen, puhumaan.
"Entä te herra Pitkänpalkko? Puhutteko te kenties haltijaa?" Dhur kävi kysymään omalla kielellään ihmiseltä kääntymättä ihmisen puoleen. Hän odotti miehen raktiota, jos toinen vastasi, tuo osasi, jollei tuo vastannut eikä osoittanut minkäänlaista ymmärrystä, olihan se jo melko selvää, ettei tuo osannut.. joka oli sinänsä sääli.

//äh.. inspiraatio katosi koulutöiden ja koeviikon tuoksinnassa, mutta ongin sen takaisin, vaikka vähän lyhyttä tulikin :D
Templer
 

ViestiKirjoittaja Lörri » 02 Loka 2013, 21:21

"Puhun surkeasti, ymmärrän paremmin." Vastasi Jeremiah haltialle ja nyökkäsi. Jeremiah oli oppinut jonkin verran ymmärtämään haltiakieltä käydessään kauppaa ja ollessaan muutoin tekemisissä sitä puhuvien kanssa. Mutta hänen puheensa oli kovin mongertavaa ja tökeröä, eikä hän puhunut tällä kielellä, ellei ollut aivan pakko. Hänen omiin korviinsakin sattui tuo tangerrus, ja Jeremiah saattoi kuvitella, miten raiskaukselta se kuulosti kieltä oikeasti puhuvien korvissa.
Jeremiahin huomio kiinnittyi kiukkuisen näköiseen kääpiöön. Pikkumiehen päässä täytyi käydä kova raksutus, kun mietti tilannetta jossa ukkeli nyt oli. Jeremiah saattoi melkein kuulla rattaiden pyörivän kääpiön pääkopassa. Jeremiahia kiinnosti kovin, mitä pikku-ukkelin suusta seuraavaksi oikein tulisi, vai tulisiko mitään?
Ei mitään osoittautui oikeaksi arveluksi pitkän aikaa. Kääpiö vain tuijotti eteensä muikistetuin huulin, ja pureskeli hampaitaan ärtyneenä yhteen. Jeremiah nosti merkitsevästi keppinsä eteensä, sillä hän epäili, josko turkiskasa punoisi mielessään jotain näppärää ja nopeaa loitsua, jonka koettaisi leyhäyttää kohta ilmoille.
Sitten kääpiön jumittunut katse heräsi eloon. Hän mulkaisi ensin Jeremiahia, ja sen jälkeen haltiaa.
" Olette kuulleet oikein, nimeni on Grimmnur. Ja puhun tätä kieltä, kuten kuulette." Grimmnurin sanat olivat äkeät, ja puhe hieman hidasta, mutta selkeää." Mitä te minusta haluatte!?" Kääpiö tiuskaisi vielä kiivastuen, ja hän tempaisi voimakkaasti eteenpäin köysissään. Siitä seurasi saman tien Jeremiahin sauvan näpäkkä kopautus ohimoon, ja kääpiö sähähti vihaisesti miehelle, mutta asettui sitten alalleen. Jeremiah katseli ukkelia tyytyväisesti, ja siirsi sitten katseensa haltiamieheen. " No niin; ehtaa tavaraa, kuten sanoin!" Hän kehui, ja kehoitti sitten;" Kysykää ihmeessä lisää!"
Lörri
 

Edellinen

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron