" Hullu saatan olla, herra Dirindhur, mutta toki tosissani." Jeremiah vastasi haltialle kuulostaen hyväntuuliselta. " Te arvioitte hinnan aivan liian korkealle, jos sanotte että pikkumies on kolmen kultakolikon arvoinen...ei missään nimessä. Mutta se, mitä hän voi olla ja mitä hänellä voi tehdä, siitähän tässä puhutaan; komean ratsun hinta ei ole siitä liikaa pyydetty." Nyt Jeremiahin puheeseen livahti maailmaa nähneen kokeneen kauppiaan tietävä sävy. Hän tiesi nämä asiat. Hatian olisi syytä uskoa se.
Puheeseen siitä, millä mies pääsisi takaisin kääpiönsä kanssa, Jeremiah ei sanonut mitään. Mitä se häntä kiinnosti? Tosin, olihan vaihtoehtona lisämaksua vastaan, tai myönnytyksenä, kääntyä takaisin ja kuskata herra Dirindhur saaliineen sinne minne tämä mieli. Mutta Jeremiah kaihtoi moista ajatusta. Juurihan hän oli pääsemässä ihmisten ilmoille tästä susien valtaamasta metsiköstä!
Ah, sota, Jeremiah ajatteli. " Sotahan syttyy ennemmin tai myöhemmin. Se on varma asia, herra Dirindhur. Ja mitä riskeihin tulee, niin niitä minä olen valmis ottamaan milloin tahansa." Jeremiah puhui nyt hieman kujeilevaan sävyyn vastakohtana toisen vakavuudelle. " Teidän täytyy myös armeijan miehenä tietää, että sillä, joka osaa palikkansa oikein keinotella ja omaa siinä myös taitoa, on sota-aikaan oikein hyvä mahdollisuus pedata itselleen vaikka minkälaisia omaisuuksia ja suosiota, eikö vain?"
Sitten Jeremiah vakavoitui hänkin jälleen, ja toisen ilmaistessa halunsa jutella kääpiön itsensä kanssa, Jeremiah loikkasi kevyesti alas istuma orreltaan. Pitkä tumma palmikko hänen selässään teki samanlaisen loikan ja heilahti sitten toisen olkapään yli aivan, kuin se olisi ollut kovinkin innokas pieni lemmikki isäntänsä harteilla.
" Tietenkin ja ilman muuta." Jeremiah vastasi nyökäten pontevasti. Hän harppasi sauvansa luo, ja nappasi sen lyhtyineen lumihangesta, astellen reippaasti vankkureiden etuosaan. Aamu kajasti jo sen verran, että Grimmnurin myttyisen hahmon erotti selvästi kuskinpukilta ilman lyhtyäkin. Mutta vasta sitten kun Jeremiah tuikkasi valonlähteen lähelle kääpiötä, tämän kiukkuiset ja karvaiset kasvot erottuivat kunnolla. Miekkosen katse olisi tosiaan tappanut - kevyesti kummatkin miehet - jos se vain olisi ollut mahdollista. Ja mistäs sitä tiesi, ehkä tuo velho jopa olisi osannut sellaisenkin loitsun ilmoille heittää ilman Jeremiahin varotoimia. " Meidän kannattanee olla valppaina." Jeremiah sanoi tavoitellen sanoillaan haltiaa. Sitten hän irroitti jälleen suukapulan kääpiöltä. " Jos oma henkikultasi on sinulle kallis, niin olet hiljaa ja siivolla!" Rottamies murahti mulkoilevalle Grimmnurille.
" Tämä haltia tahtoo keskustella kanssasi."