Enkeli ei lähtenyt perään. Shiloh oli liian uupunut, tuskissaan ja kirjaimellisesti maahan lyöty, jotta olisi voinut perään lähteä. Häneltä oli viety nyt jotain, mitä hän ei saisi takaisin ja se kolahti egoon kuin myös koko miehen olemukseen. Katkeruus suoraan kumpusi sisältä pintaan, siipensä menettäneen poistuen nuolemaan haavojaan, jahka sokea ja demoni olivat metsän kätköihin kadonnut... Panista Shiloh tulisi myös pitämään huolen, eihän hän voinut hylätä piskiä nyt, kun emäntänsä oli sen jälkeen jättänyt.
Sethos uskaltautui keskittyä menosuuntaan vasta sitten, kun oli varma siitä, ettei pyhämies heidän peräänsä ollut lähtenyt. Tuon aura heikkeni ja loppujen lopuksi katosi enkelin jäädessä jälkeen ja demoni kykeni jälleen huokaisemaan helpotuksesta, painostavanahdistavan tilan kadotessa. Huomio kiinnittyi kuitenkin pian Azuren puoleen, joka oli juuri tehnyt päätöksen, joka tulisi seuraamaan sokeaa koko loppuelämänsä. Enää ei voinut palata entiseen ja Sethos kyllä tiesi, ettei se kovin mukava tilanne ollut...
Azuren kysymyksen myötä Sethos pysähtyi hetkeksi. Sen pienen hetken aikana demoni kävi muuttamaan muotoaan humanoidiksi, joka oli yhtä pahasti mukiloitu, mitä todellinen muotonsakin. Silti, tämä oli parempi, ainakin Azuren seurassa. Sillä samalla sekunnilla kun muoto oli vaihdettu, otti Sethos askeleen jos toisenkin lähemmäksi sokeaa ja kävi kietomaan kätensä tuon ympärille, vetäen Azuren syleilyynsä. Mies tärisi silkasta heikotuksesta taistelun jäljiltä, mutta koitti parhaansa mukaan kätkeä kaikki heikkouden merkit sokean lähellä.
"Anna anteeksi..." Sethos kävi lähes kuiskaamaan sokean korvanjuuressa "En halunnut sen menevän näin"
//Hillitsemätön halu vastata kun soittolistasta alko soimaan tämä.... SHILOH LOHDUTTAUTUU DOGELLA. SITÄ HALAILEE JA ITKEE ITSENSÄ UNEEN! Ja anteeksi hirveä hittailu olen kamala ihminen häpeän >: //