Kirjoittaja Ikane » 22 Elo 2014, 21:02
// Itselläkin vähän sama olo :'D Tässä olemme! *taputtaa Lapista rohkaisevasti selkään*
Lapis Lazuli
Ihanan viileähkö ilma puhalsi kevyesti Lapiksen kasvoille. Susinainen tiesi jo ilman tuoksusta, että syksyyn ei olisi pitkä aika. Olisi parasta alkaa aloittaa varustelut talven varalle - ei tarvitsisi kiirehtiä, jos aloittaisi ajoissa. Muutamia kasveja hän ainakin tarvitsisi, ja olikin parasta aikaa matkalla kohti ihmisten kaupunkia. Niin eteläisessä osassa metsää kasvoi valoa rakastavia kasveja toisin kuin niissä syvissä osissa, joissa Lapis yleensä liikuskeli. Toki ainoa ongelma oli ettei hän oikein osannut säilöä mitään - sudet harvoin varastoivat talvea varten siellä mistä hän oli kotoisin, eikä hänen ihmisperheensä oikein koskaan ohjannut tarkasti sitä toimenpidettä. Niinpä Lapis oli tyytynyt aina syömään mahdollisimman paljon tuttuja, hyviä kasveja ennen talvea jotta saisi jotain niistä irti. Talven aikana hän sitten mutusti lihaa ja oikeastaan kaikkea mitä käsiinsä sai - joskus ruokaa oli ollut todella vähän, ja nainen oli ollut varsin nälkiintynyt talven jälkeen. Mutta nyt, nyt olisi siis aika etsiä tämän syksyn kasveja ja sieniä!
Lapis talutteli hevostaan - tai oikeastaan, Pruina seurasi omistajaansa vapaahtoisesti. Ori oli oppinut siihen, että naiseen pystyi luottamaan vaikka hän olikin sisältään susi, ja seurasi häntä ilman erillisiä käskyjä. Lapis nuuhki ilmaa saadakseen jotain käsitystä siitä, olivatko he jo lähellä tai oliko heidän ympärillään ihmisiä. Kutsumattomista yllätysvieraista susi kun ei pahemmin perustanut. He laskeutuivat loivaa rinnettä alaspäin - ja ilmaan nousi hento tuoksu ihmisestä. Hämärsusi ajatteli, että joku vanhus oli poikennut metsään etsimään polttopuita tai lapset olivat tutkimusretkellään, kunnes kuuli äänen edestäpäin. Aivan kuin hentoja kahahduksia olisi kuulunut metsänreunan puiden takaa. Ne olivat turhan tiheitä vanhukselle, ja tuskin kukaan lapsi nyt yksin olisi liikenteessä: niinpä hämärsusi päätti mennä ottamaan selvää kuka siellä oli, sekä mahdollisesti kysymään jopa oliko lähellä ihmisten kaupunkia. Kovin lähelle sitä paikkaa hän ei tahtonut, mutta tarpeeksi etelään piti kuitenkin päästä. Loivan rinteen loppupuolella hän tähyili jo harvan puuston sekaan, ja pian puiden välistä hän näki liikkuvan ja varsin inhimillisen hahmon. Ilman rikkoi varsin mielenkiintoinen taisteluhuuto: ritari Kultapiisku? oikeuden miekka? Lapis kummasteli kulmat kurtussa. Hänen niskavillansa nousivat, sillä jos edessä oli ihmissoturi... mutta tuo ääni oli niin raikas ja nuori, ei tuo henkilö kovin vanha voisi olla? Lapis asteli hevonen kintereillään lähemmäs tutkimaan - ja ollen valmiina katoamaan puiden sekaan jos tuo tuntematon aiheuttaisi ongelmia.
Täytyy sanoa, että ehkä 'ongelmia' oli väärä ilmaisu. Lapiksen vihreät silmät nimittäin saivat kohteekseen miehenalun - häntä pidemmän varreltaan - mutta varsin erikoisessa puuhassa: tuo vaaleahiuksinen nimittäin miekkaili puumiekalla. Tai noh, miekka ja miekka, ehkä enemminkin kepakko. Susinaisen ilme muuttui hitusen hervottomaksi, sillä hänen täytyy sanoa että tilanne oli varsin koominen. Varsin pitkä nuori oli heilumassa puukarahkan kanssa ja koikkeleimassa minne sattuu - paitsi että, ei nuo askeleet aivan järjettömiä olleet. Niissä oli tietty idea, mutta hiomista tuo vaatisi. Soturi hän siis ei ainakaan ollut - ruipelosta ulkomuodosta ja kepistä päätellen. Susi käytti nenäänsä nopeasti haistellakseen, oliko pojalla seuraa - mutta saikin tuoksun monista yrteistä nenäänsä. Poika ei siis todellakaan tainnut olla miekkamestari, vaan pikemminkin jokin yrttikauppias? Tai ehkä talonpoika? Hämärsusi avasi vihdoin suunsa herättääkseen toisen huomion: "Hoi kuulehan, jos haluat jonkun surmata tuolla 'miekallasi', joudut vähentämään huitomista." Naisen toinen käsi oli hänen vyötäröllän, ja hänen korviaan peitti vihreän, lyhyen viitan huppu. Vihreät silmät ja kasvot erottuivat silti hyvin päivänvalossa.