Sirkusta ja surkeutta

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

Sirkusta ja surkeutta

ViestiKirjoittaja Kitty » 17 Loka 2014, 00:16

Senna


Karavaani oli kulkenut pitkän rauhalliseen tahtiin edenneen matkan, tämä kirjava kulkue oli kiertävä sirkus syksyisessä säässä. Viileään tuuleen oli päivällä tuonut tasoitusta auringon lämmin valo, mutta nyt tuo lämpöään jakava taivaankappale alkoi vaipua mailleen. Karavaani vetäytyi vankkureineen ympyrämuodostelmaan lähelle metsän laitaa, erilaiset kummajaiset ja taruolennot tekivät yhteistyötä saadakseen välietapilleen leirin pystyyn ja nuotion lämmittämään pitkän matkan kulkijoita.
Kaikki muut kantoivat kortensa kekoon paitsi villipedot ja yksi häkkilintu. Tummat siipensä olivat ainoa suoja pilkkaavilta katseilta puolienkelin istuessaan häkissään. Käsissään tuo pyöritteli erilaisia esiintymisvaatteitaan jotka kaipasivat paikkausta. Varoivaisin ottein kuitenkin paikkaamisen sijaan siivekäs purkasi korsettiaan, silloin tällöin vilkuillen ympärilleen ettei kukaan kiinnittäisi häneen huomiotaan. Illan hämärtyessä Senna kaivoi yhden korsettinsa tukiluista patjansa alle talteen, tänään olisi se ilta kun hän pakenisi. Hän ei jaksaisi enään häkissä elämistä, tätä vankeuden ja hyväksikäytön tuskaa.
Reippaasti tuo ompeli purkamansa ja paikkasi reijät vaatteistaan, viikaten jokaisen kappaleen samaan pinoon niin ettei kadonnutta tukiluuta huomaisi kukaan. Ei ainakaan liian aikaisin.
Saatuaan työnsä tehtyä kääri puoliverinen kätensä ympärilleen lohduttoman näköisenä, kuten tavallista. Nyt tarvittaisiin malttia, edellisellä kerralla ylimääräinen virnuilu oli kiinnittänyt liikaa huomiota pakanevan aikeisiin. Sama virhe ei tulisi enään toistumaan. Toiveikkaana tyttö laski jo sekunteja vapauteensa, kuitenkin iltaruoka oli odotettava ensin, sen jälkeen pimeyskin olisi saapunut kunnolla peittämään tiirikalla temppuilun.

Pian koitti aika iltapalalle, neljäsarvinen nahkasiipinen demoni lähestyi inhottava virne kasvoillaan kohti nuorempansa häkkiä. käsissään tuolla oli leivänkannikka ja soppakulho. "Senna Senna, pieni enkelini, onko käytöstapasi jo kunnossa ?" Demoni uteli nostaen kulhoa lähemmäs, muttei tarpeeksi lähelle häkkiä. "Joko osaat pyytää ?" Sarvipäinen jatkoi toivoen pitkään kaivattua anelevaa äänensävyä naiselta, jota ei kuitenkaan kuulunut.
Höyhensiipi ei edes vastannut, katsoi vain vihaisesti, johon demoni vastasi pudottamalla kulhon väärinpäin maahan. "Ei sitten." Tuo totesi heittäen kuitenkin leivänkannikan enkelinpuolikkalle joka koppasi sen ilmalennosta, närppien sitä vihaisena kunnes demoni paineli lämmittävän nuotion ääreen sinisiipeä häiritsemästä. Pirun nahkasiipi tuntui välillä ottavan elämäntehtäväkseen pienempien kiusaamisen, ja varsinkin Sennan kiusaamisen.

Nuotion liekit hipoivat juuri ja juuri naisen häkkiä jossa tuo jo puisteli leivänmurusia harmaansiniseltä mekoltaan, vaaleatukkainen katsoi vielä pitkään ja hartaasti leirinuotion ympärillä iloitsevaa sakkia. Kukaan ei näyttänyt edes katsovan häneen päin. Naurun ja nuotion rätinän soidessa taustalla puoliverinen nappasi rautaisen ohuehkon tukiluun patjansa alta, hivuttautuen hiljaa kohti häkin ovea. Arka katsahdus kävi taas nuotiolla, kukaan ei vieläkään nähnyt hänen puuhiaan. Varmuuden varoiksi tyttö jopa sujautti toisen siipensä osittain näköesteeksi kun kädet hamusivat kaltereiden toiselle puolelle.
Rauhallisin tottunein liikkein vaaleahiuksinen taitteli rautaa, asettaen sen varoen lukkoon. Ilmoilla risteäviin ääniin sekoittui pientä metallista rapinaa, joka hetken värkkäämisen jälkeen muuttui isommaksi napsahdukseksi lukon auetessa. Jälleen äkkiseltään Senna vilkaisi nuotiolle, kukaan ei kuulluut, joten olisi liikuttava hiljaa. Toisin kuten niin monella aikaisemmalla kerralla tuo oli joutunut ampaisemaan häkistään ulos ja samantien juoksuun.

Onnistunut virne nousi nuorikon huulille tuon hivuttautuessa hiljaa alas häkistään lyhytvartisten tossujen osuessa nurmikkoon. Entistäkin varovaisemmin tuo sulki häkin oven, alkaen sitten hiipiä kohti leirin laitoja, lähemmäs metsää. Siivet olivat painuneet tiukasti selkää vasten, ja pian varovaiset hiipivät askeleet muutuivat kevyiksi hölkkä-askeliksi, ja sitten kiivaaksi juoksuksi.
Senna pinkoi sydämensä kyllyydestä päästyään metsään, voitonriemu paistoi tuon kasvoilta jotka olivat suunnattuna maahan. Pimeässä oli oltava tarkka siitä mihin astui, varsinkin vierailla alueilla ja paetessa. Raivokas karjaisu kuului vain haaleana huutoa muistuttavana äännähdyksenä metsään, jonka tähden siivekäs uskoi olevansa jo riittävän kaukana, ei häntä voisi näin pimeällä enään saada kiinni. Hän oli vihdoin vapaa !
Maahan suunnattu katse vilkaisi vielä kerran taakse, menneseen vankeuteen, ja huulilta pääsi karkaamaan jopa pieni voitonriemuinen hihkaisu. Katse ei kuitenkaan kerennyt kääntyä enään eteen kun Senna törmäsi vauhdilla johonkin. Törmäys pysätti etenemisen täysin siipien samalla heilahtaessa täyteen mittaan sivuille. Voitonriemu muuttui sillä sekuntilla huutavaksi paniikiksi.

//AKSUUUUU
Kitty
 

Re: Sirkusta ja surkeutta

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Loka 2014, 15:50

Ardashir


Kauankohan hän oli kävellyt? Ja mihin suuntaan hän oli menossa? Enkelillä ei ollut mitään hajua, askel kuitenkin vei eteenpäin metsän tuntumassa, pimeyden käydessä jo pikkuhiljaa laskeutumaan syksyiseen korpeen. Ardashir ei tiennyt missä oli saatikka mihin oli menossa, viime tapahtumatkin olivat hämärän peitossa... Hän oli ollut laivalla ja sitten... hän oli ollut rannalla. Läpimärkänä, repeytyneissä vaatteissa. Nyt nuo vaatteet olivat ehättäneet jo kuivua hieman, joskin kosteat vaatteet vasten ihoa eivät tuntuneet kovinkaan mukavilta näin lämpötilan laskiessa auringonlaskun myötä. Eipä mies siitä näyttänyt kuitenkaan välittävän, parempi se oli pitää repaleiset vaatteet yllään kuin alasti törmätä johonkuhun. Sen verran Ardashir muisti.
Alkoi olla jo hämärää. Hyvä jos eteensä näki. Vähän väliä pitkä mies olikin kompastua ties mihin kiviin ja juuriin, jonka johdosta eteneminen alkoi tuntua huonolta idealta. Silti askel vei eteenpäin, katseen koittaessa löytää jonkinlaista polkua, kenties tienviittaa tai kauempana näkyvää asutusta. Metsästä moisen löytäminen tuntui kuitenkin kovin avuttomalta. Ja mitä jos hän löytäisikin mökin, jossa joku olisi? Miten hän esittäytyisi? Oliko hän liian pelottavannäköinen tämän maan kansalaisille? Ardashir ei edes tiennyt millaista porukkaa täällä asui! Yleensä vastaan tuli humanoideja, ihmisiä, mutta joskus jotain vähän erikoisempaa... Viimeksi hän ainakin oli ollut tekemisissä ihmisten kanssa, ehkä täälläkin olisi ihmisiä? Toivoa saattoi...

Omiin ajatuksiinsa uppoutunut enkeli ei edes kuullut lähestyviä askeleita, saatikka hämärässä nähnyt lähestyvää kulkijaa. Tästä johtuen kävi enkeli kirjaimellisesti törmäämään johonkuhun, joka taisi olla yhtä yllättynyt törmäyksestä. Ardashir horjahti askeleen taemmas, ynähtäen pienesti samalla, mutta piti tasapainonsa ja koppasi saman tien itseään päin juosseen olennon syliinsä. Ehkä se oli virhe, sillä Ardashir ei älynnyt päästää irti, vaikka toinen olisikin vastaan hangoitellut. Ote kävi jopa tiukentumaan, enkelin huomatessa, millaista olentoa otteessaan piti. Nuori tyttö, ihmiseltä se näytti suurimmaksi osaksi, mutta... hänellä oli siivet? Kovin pehmeät, nätit, jos Ardashirilta kysyttiin. Hän ei voinut olla koskematta, naiivin uteliaisuuden ottaessa vallan. Pehmeästi, varovasti miehen käsi kävikin lipumaan höyhenpeitteisiä siipiä pitkin, samalla kun toinen käsivarsi pysyi tiukasti kiedottuna tytön vyötärön ympärillä, hellittämättä otettaan lainkaan, vaikka toinen selvästi pisti vastaan ja halusi irti miehen otteesta. Ehkä olisi pitänyt päästää irti ja antaa toisen rauhoittua, mutta uteliaisuus vei nyt voiton käytöstavoista.

Siinä samalla enkeli koitti hyssytellä toista, tytön huutaessa keuhkojensa kyllyydestä. Jälleen kerran fiksuinta olisi varmaan ollut päästää irti, mutta sen sijaan Ardashir koitti käyttää hyväkseen rauhoittavaa, turvallisuudentunnetta levittävää auraansa. Tuskin se toimi kovin tehokkaasti, tytön selvästi ollessa paniikissa ja kenties jokseenkin... vihainen.
Enkeli keskittyi kuitenkin tovin vielä ihailemaan, koskettelemaan toisen pieniä siipiä - no, eivät ne niin kovin pienet olleet tyttöön nähden, mutta Ardashirin siipiin verrattuna ne olivat kovin pienoiset - samalla huomaten kuinka siivistä puuttui sulkia. Aivan kuin joku olisi niitä repinyt irti. Mies kävi henkäisemään terävästi, vetäen kätensä äkkiä irti toisen siivistä, aivan kuin pelästyen sulkien puuttumista. Hänen kävi sääliksi tyttöä, vaikkei hän tiennyt hänestä mitään. Enkeli itse oli ollut kovinkin hellä kosketuksensa suhteen siipien kanssa, mutta nyt hänestä tuntui että olisi satuttanut tummasiipistä.
Katse kävi viimein kohdistumaan kunnolla tytön kasvoihin, siivellä seikkailleen käden nyt laskeutuessa tytön suulle, estäen tuota huutamasta tai räyhäämästä sen enempää. Jälleen enkeli kävi hyssyttelemään toista, uskaltamatta päästää irti vieläkään, ennen kuin tyttö olisi rauhoittunut. Hän halusi auttaa, mutta Ardashirista tuntui, että jos hän nyt irrottaisi otteensa tyttö lähtisi juoksemaan pois... Mikä sinällään olisi ymmärrettävä reaktio, mutta silti!


// KITTYYYYYY Anteeksi kesti hyi ja kakkaista tekstiä mutta kun hurr durrr //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sirkusta ja surkeutta

ViestiKirjoittaja Kitty » 19 Loka 2014, 20:49

Senna jähmettyi pieneksi hetkeksi ihmettelemään hänet kiinni ottanutta kulkijaa, nopealla vilkaisulla tuo kuitenkin huomasi onnekseen ettei kyseessä ollut sirkuksen väkeä. Pieni huojennus kuitenkin haihtui kulkian pitäessä hänestä kiinni, koskaan ei häneen oltu hyvissä aikeissa näin tiukasti tartuttu. Puoliverinen huomasi toisen katsovan häntä otteen tiukentuessa entisestään, ei satuttavaksi mutta varmemmaksi otteeksi. Tämä sai siivekkään hätääntymään. Ahdistuksen tunkeutuessa sydämeen alkoi nuorikko rimpuilla toisen otteesta. Tuo painoi käsillään toisen rintakehää vasten koittaen saada toisen otteen heltiämään.
Kulkijan kuitenkin koskettaessa tytön siipiä, säikähti tuo todenteolla. "Päästä irti!" Puoliverinen rääkäisi peloissaan alkaen riuhtoa itseään raivokkaammin irti. "Älä koske !" Tuo murahti nyt vaativammalla äänensävyllä. Senna pelkäsi tämän oudon miehen höyhentävän hänet vaikka tyynyksi, tai pahempaa.
Kiinnipitäjä koitti hyssytellä vaaleahiuksista, mutta se saikin siivekkään vain hermostumaan. "Päästä irti !" Tuo karjaisi uudemmankerran raivon kummutessa äänestä. Nuorikon sisällä kiehui, jos kulkija aikoisi hänelle jotain tehdä, ei tuo siitä ilman taistelua selviäisi. Taistelu oli kuitenkin hyvin yksipuoleisen oloista, puoliverinen oli ahtaalla, mutta koitti silti lyödä toisen rintakehään nyrkillä.

Viha kuitenkin alkoi taittua ahdistukseksi toisen yhä kosketellessa tytön siipiä, rimpuilusta huolimatta miehen tiukan otteen yhä pitäessä. Miehen terävä henkäisy kuitenkin havahdutti Sennan pieneen toivonkipinään, ja luultuaan toisen huomion herpaantuneen, riuhtaisi tyttö itseään voimakkaammin, heilauttaen jopa hieman siipiään liikkeen voimistamiseksi. Pitäjän ote oli kuitenkin varma ja voimakas eikä riuhtominen auttanut. Turhautuessaan voimattomuuden tunteeseensa alkoi siivekäs huutamaan ahdistustaan. Silkka järjetön kiljunta kuului varmasti kauas, ja jos Senna olisi ajatellut järjellä olisi tuo ollut hiljaa.

Riehumisen seasta pystyi erottamaan selvän hätkähdyksen nuorikon huomatessa toisen laskevan kätensä tuon suuntukkeeksi. Muutama pelokas kyynel vierähti vaaleahiuksisen poskille, usein huutojen tukahduttaminen oli tyyntä myrskyn edellä. Katseet osuivat toisiinsa vaimennettujen huutojen muuttuessa hiljaiseksi mutta hätäiseksi vinkumiseksi. Kyyneleet alkoivat valua vuolaammin ja siivekkäästä alkoi pian tuntua siltä ettei rimpuilu enään kannattaisi. Katse laskeutui alemmas, tuijottamaan onttona toisen rintakehää rimpuilun tasaantuessa. Raivokas riuhtominen muuttui epätoivoisen oloiseksi kiemurteluksi toisen sylissä.
Värisevä tuhahdus kulki nenänkautta ilmoille tytön koittaessa vielä läpsäyttää käsillään toisen rintakehää, riehuminen oli kuitenkin kuluttanut voimia ja viimeiset iskut muistuttivat enemmän laiskaa lääpäisyä.

Sydän iski voimakkaita lyöntejä, ja muutama lyönti tuntui jäävän välistä puoliverisen kuullessa oksan rasahtavan takanaan. Silmät puristuivat kiinni ja kasvoille levisi tuskainen ilme, Senna tiesi kuka takanaan seisoi. Toivo vapaudesta hautautui jälleen, kaikki mahdollisuudet olivat nyt poissa eikä rimpuilu enään kannattaisi.
Soihdunkanssa paikalle saapunut silinteripäinen neljänkympin kieppeillä oleva mies katsoi hetken hiljaa outoa isoa miestä joka piteli hänen vetonaulaansa kiinni. Kummasteleva ilme kuitenkin muuttui nopeasti huojentuneeksi, ja jos ei sirkuksen siististi pukeutunutta tirehtööriä tuntisi paremmin, voisi jopa luulla tuon olevan isällisen välittävä katse.

"Mikä helpotus ! Löysit eksyneen lintuni." Tirehtööri totesi heilauttaen teatreelisella hieman liioitetulla eleellä vapaata kättänsä.
Pian tämän jälkeen puiden välistä näkyi kaksi muutakin valolähdettä, sirkuksken voimamies tuli lyhtykädessään seisomaan tirehtöörin takavasemmalle, kun taas neljäsarvinen demoni jäi taka-oikealle.

//Elä höpötä :P Hyvä se oli :D//
Kitty
 

Re: Sirkusta ja surkeutta

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Loka 2014, 01:32

Tyttö itki. Miksi? Oliko tuo pelästynyt niin pahasti? Oliko jokin huonosti? Oliko tyttö eksynyt ja sen takia surullinen? Oli syy mikä hyvänsä, Ardashir koitti pysyä mahdollisimman tyynenä, lempeänä, auransa avulla rauhoitellen toista parhaansa mukaan. Myös kosketuksen annettiin levittää rauhoittavaa tunnetta pienempään siivekkääseen, joka selvästi alkoi jo luopua vastaan taistelusta ja rimpuilusta. Hyvä, pian nelisiipi voisi päästää irti toisesta ja koittaa auttaa tuota, joskin kommunikointi tulisi olemaan taas ongelma...
Koskaan ei Ardashir kuitenkaan irti ehättänyt päästämään, kun katse nousi tytöstä lähestyviin valoihin. Paikalle pöllähti mies, kovin siististi pukeutunut, katsellen kaksikkoa hetken ennen kuin suunsa avasi. Ardashir kallisti päätään miehen puhuessa eksyneestä linnusta, kovinkin isällisennäköisenä. Tyttö taisi kuulua heidän porukkaansa... Ainakin suunsa avannut mies näytti tuntevan tytön.

Katse kääntyi terävästi demonin puoleen, tuon saapuessa paikalle. Jo heti ensisilmäyksellä näki pitkän miehen vakavoituvan tuon nelisarven nähdessään, mutta Ardashir ei tehnyt elettäkään hyökätäkseen. Pisti kuitenkin merkille, mikä toinen oli ja varmasti vastapuoli aisti nelisiivestä sen, ettei kyseessä ihan tavallinen ihminen ollut.
"Nuo nuorukaiset, aina omilla teillä ja eksymässä niin kovin helposti" Isälliseltä vaikuttava mies jatkoi puhumistaan, enkelin siirtäen katseensa takaisin tuon puoleen. Samalla tuo demoni kävi lähestymään kaksikkoa, ojentaen kättään pienempää siivekästä kohti, aivan kuin tarjoutuen saattamaan tytön takaisin kotiin. Ardashir ei aluksi tehnyt elettäkään päästääkseen tytöstä irti vieläkään, kunnes tirehtööri jatkoi.
"Tyttöseni on varmasti uupunut ja sekaisin seikkailustaan, anna kun viemme hänet takaisin kotiin turvaan. Voit itsekin tulla, näytät siltä että kaipaisit... Yösijaa. Leiritulemme ääreen mahtuu aina yksi lisää" Tirehtööri kävi kovinkin ystävällisenkuuloisena kertomaan, samalla kun Ardashir hitaasti puheiden myötä luovutti pienemmän siivekkään demonin hoiviin. Selvästi tirehtööri ainakin oli tietoinen siitä, ettei tässä tilanteessa kannattanut aggressiivisesti tai ilkeästi lähestyä muukalaista, joka jo kokonsa puolesta oli uhka. Kaiken lisäksi jos tämä tuntematon mies olisikin päättänyt tappaa tytön siltä seisomalta syliinsä, olisi tirehtööri menettänyt vetonaulansa. Sitä ei koskaan tiennyt, mitä muukalaisilla oli mielessään.

Jahka tyttö oli demonille annettu, keskittyi Ardashir paremmin tirehtööriin, joka häntä nyt kolmikosta puhutteli. Ei hän voinut kieltäytyä miehen tarjouksesta, se oli kovin ystävällinen ele, eikö? Hänhän oli etsinyt inhimillistä seuraa, ehkä tässä oli sitten juuri se, mitä hän haki. Vaatteensakin saisi kuivattua kunnolla nuotion ääressä, se oli erittäin houkutteleva tarjous.
"Et taida paljoa puhua?" Tirehtööri kävi kysymään demonin lähtiessä jo edeltä viemään siivekästä pois tilanteesta. Ardashir pudisti päätään, kuin mykkä konsanaan, samalla kun lähti lähestymään tirehtööriä aikeinaan seurata miestä sinne, minne ikinä he nyt olivatkaan menossa...


// KAKKAA OTA LISÄÄÄ (D Kello on puoli kaksi, nyt on täydellinen aika vastata. Katso hittailin lisää kuten annoit luvan //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sirkusta ja surkeutta

ViestiKirjoittaja Kitty » 20 Loka 2014, 16:23

Puoliverinen tunsi sydämessään teräviä pistoja kuullessaan tirehtöörin puheet. Kumpa tyttö olisikin ollut vain eksynyt. Kuullessaan silinteripäisen jatkavan, aukesivat Sennan silmät turhautuneen ja väsyneen katseen kera. Katse taittui alistuneena maahan kulkijan luovuttaessa hänet demonille joka tarttui siivekästä napakasti olkapäästä. Ote näytti rennolta, mutta tyttö tiesi että ensimmäisen vastahakoisen liikkeen jälkeen ote tiukentuisi satuttamaan. Vaaleatukka olisi tahtonut hangoitella vastaan, mutta niin monen yrityksen jälkeen tuo tiesi pääsevänsä helpommalla kulkemalla kiltisti mukana.
Demoni kuljetti nuorempaansa takaisin kohti leiriä, tarkkaavaisena tuo katsoi takanaan kulkevaa voimamiestä jonka perässä korein askelin tuli itse tirehtööri ja mykkä kulkia. Hetken mietittyään sarvipäinen totesi ettei häntäpäässä kulkijat kuulisi hänen puhettaan. "Luulitko todella onnistuvasi ? Olet todellakin typerä." Demoni naurahti puristaen siivekkään niskaa saaden tuon vääntymään pienesti kivusta.
Puoliverinen jätti jälleen vastaamatta, hänellä ei ollut pienintäkään kiinnostusta jutella demonille joka jatkoi piruiluaan. "Olisit vain antanut ison miehen leikitellä niin ei tarvitsisi ainakaan häkkin mennä." Sarvipää selosti tietäen puheidensa ahdistavan. Vaaleahiuksinen nielaisi vaivaantuneesti katsoen sitten olkansa yli vihaisena pitkää kulkijaa joka oli hänen pakonsa estänyt. Sennan sisällä kiehui kun tuo näki mykän ilmestyksen ja tirehtöörin. Jos vain mahdollisuus olisi niin tyttö kyllä löisi mielellään toista kasvoihin, muttei hän kuitenkaan tahallaan itseään noin paljon isompaa vastusta valitsisi. Äsköinen oli jo todistanut siivekkään mahdollisuudet pärjätä.

Leirinuotio häämötti edessäpäin, alkuunsa katsottuna nähtävissä oli kodikkaan näköisiä vankkureita, sekä sekalaiset asukkaat ja erilaiset taruolennot. Joku olisi ollut jo innoissaan ilkkumassa ja repimässä karkulaista ellei voimamies olisi harpponut varoittamaan muita muukalaisesta joka seurasi perässä.
Vaikka muut eivät olleet kovin aidosti innoissaan ison miehen paikalle saapumisesta, tiesi jokainen tirehtöörin tahtovan voimakkaan miehen juoksupojaksi. Varsinkin kun tuo oli saanut Sennan kiinni ja luovuttanut tuon takaisin. Se nostatti toisen pisteitä samantien.
Demoni talutti puoliverisen nuotionääreen istumaan, pitäen tuon tiukasti kainalossaan, muistuttaen jatkuvasti läsnäolollaan mitä seuraisi pienimmästäkin virheestä. Senna huokaisi syvään kurottaen hitaasti käsiään lähemmäs nuotion lämmintä hehkua, tilanteesta ei oikeastaan voinut nauttia, mutta tuntuisi nuotionäärellä istuminen mukavammalta kuin häkissätönöttäminen, jos ei laskettu demonin ahdistavaa läsnäoloa.

Tirehtööri asteli tyyväinen ilme kasvoillaan lähemmäs liekkejä, hänen pieni taikatarvikevarasto oli jälleen hyllyssä niin sanotusti. Silinteripäinen viittasi kädellään pitkää kulkijaa tulemaan 'peremmälle' nuotionääreen.
"Esme, toisitko vieraallemme hieman lämmikettä ?" Tirehtööri kysyi elehtien jälleen teatreeliseen tyyliinsä, kuitenkin säilyttäen katseensa vieraassa. Samassa nuotion toiselta puolen asteli pehmoisen viltin kanssa turbaanipäinen, hieman tanakka koruihin hautautunut nainen, sirkuksen meedio.
"Tee on pian lämmintä, soppaakin on jos nälätttää." Nainen sanoi käheän karkealla äänellänsä ojentaessaan vilttiä uudelle tulokkaalle. Katse oli ystävällinen, mutta mielessä liikkui kaikkea muuta.

Samaan aikaan Senna hieroi käsiään yhteen antaen vihaisen katseensa porautua tummaan mieheen, tyttö kirosi mielessään toisen olemassaoloa. Siivekäs oli turhautunut tähän loputtomaan vankeuteen ja aikoi purkaa pahan olonsa viimeistä pisaraa myöten tuohon taliaivoon joka oli pakenemisensa estänyt. Neljäsarvinen kuitenkin huomasi tämän, ja tarttui nuorempaansa leuasta kääntäen tytön katseen itseensä. "On epäkohteliasta tuijottaa, eikö ?" Tuo sanoi matalalla äänellä joka nostatti kylmät väreet siivekkään selkään. Tyttö riuhtaisi leukansa irti kohdistaen jälleen alistuneen katseensa takaisin maahan.

//MINÄ AINAKI TYKKÄSIN OTAN NAM NAM ! Heh, paljon lattiaan katsomista..
Kitty
 

Re: Sirkusta ja surkeutta

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Loka 2014, 17:25

Ardashir seurasi kiltisti pientä porukkaa, joka johdatti pitkän miehen jonkinlaiselle leirille. Enkeli ei koskaan ollut nähnyt sirkusta eikä varsinaisesti tiennyt mikä se oli, joten tämä karavaanikulkue oli jokseenkin outo ja uusi näky. Kenties he olivat vain matkalaisia, ehkä kauppiaita? Eivät nämä kyllä kovin kauppiailta näyttäneet... Noh, ehkä enkelille selviäisi paremmin tämän porukan tarkoitus, jos hän viettäisi aikaa näiden kanssa. Sikäli mikäli nuo antaisivat enkelin seurailla toimiaan tovin jos toisenkin.
Askel vei leirinuotion ääreen, jonne myös tuo pienempi siivellinen kävi istahtamaan demonin kera. Naiiviin silmään näytti siltä, että tuo kaksikko olisi ollut jonkinlainen pari. Ei se sinällään ihme olisi ollut, oli Ardashir törmännyt ties minkälaisiin demoninpuolikkaisiin jotka olivat joko syntyneet rakkaudesta tai sitten... no, raiskauksesta. Sininen katse kuitenkin kääntyi silinteripäisen puoleen, tirehtöörin käydessä pyytämään hieman erikoisemmannäköistä naista tuomaan viltin vieraalle. Ardashir tuijotti tuota naista tovin kovin kiinnostuneena, ennen kuin älysi ottaa vastaan tarjotun viltin. Mitä hänen sillä piti tehdä. Tyhmänä mies katseli vilttiä käsissään, kunnes alkoi hoksaamaan, että ehkä mokoman voisi heittää ylle? Olihan hän vähemmissä vaatteissa, kovin surkeannäköisenä kosteiden repaleisten vaatteiden kera.

Vilttiä ylleen vetäessä katse kääntyi takaisin tirehtööriin tuon kertoessa teen olevan lämmintä ja soppaakin olisi, mikäli muukalaisella olisi nälkä. Ardashir kävi nyökkäämään ymmärtäväisenä, vaikkakaan ei tarvinnut ruokaa saatikka sitten juotavaa, saattaisi hän hyvinkin ottaa moiset vastaan jos tarjottiin. Tee ainakin kuulosti mukavalta, se lämmittäisi... Ja samalla enkeli oli tavallaan kiinnostunut siitä, millaista teetä ja ruokavaliota täällä päin suosittiin. Maailmaa matkatessaan enkeli oli törmännyt ties minkälaisiin ihmetyksiin.
Sivusilmällä Ardashir kyllä huomasi kuinka pienempi siivekäs oli häntä tuijottanut, mutta nyt demoni kävi huomauttamaan tyttöä tuijottamisestaan. Jälleen kerran pistävä katse kävi porautumaan demoniin enkelin tarkkaillessa tuon toimia. Pikkusiipi ei näyttänyt olevan kovinkaan iloinen ollessaan demonin vierellä, lienikö ryppyjä rakkaudessa?
"En tiedä millä ihmeen kaupalla satuit sopivasti paikalle pelastamaan rakkaan Sennamme, mutta olemme kiitoksen velkaa sinulle, herra...?" Tirehtööri kävi nyt paremmin puhuttelemaan muukalaista, joka käänsi katseensa tähän vanhempaan mieheen. Ardashir ei vastannut mitään miehen tiedustellessa hänen nimeään. Hetken päästä Ardashir kuitenkin nappasi läheltään pienen kepin ja kävi kirjoittamaan maahan nimensä: Leto. Tirehtööri joutui kallistamaan päätään pienesti nähdäkseen lukea nimen oikein päin, hymähtäen sitten pienesti.
"No, Leto, mistä olet tulossa?"
Jälleen kerran Leto ei vastannut, mutta kävi osoittamaan ilmansuuntaa, josta oli matkannut.
"Minne olet menossa?"
Enkeli kohautti olkapäitään, ei hänellä ollut vieläkään mitään suunnitelmaa.
"Oletko eksynyt?"
Jälleen olkia kohautettiin.
"... Eikö sinulla ole paikkaa mihin mennä?" Tirehtööri alkoi kuulostaa uteliaan toiveikkaalta kysymyksiensä suhteen, selvästi tuolla oli jotain mielessä. Kysymykseen vastattiin päätä pudistamalla, ei enkelillä ollut paikkaa mihin mennä. Ei hänellä ollut vuosikymmeniin ollut paikkaa, mihin mennä...
"No voi" Mies aloitti kovinkin teatraalisen surullisena, muka säälivänä "Voit viettää yön leirissämme, kiitoksena siitä mitä teit, se on vähintä mitä voin tarjota sinulle... Huomenna lähdemme liikkeelle, olet tervetullut matkaamaan kanssamme ja.... Ja jopa liittymään pieneen sirkukseeni, jos haluat? Palkkaa en voi maksaa, en ainakaan alkuunsa, muttaa... ehkä ruokapalkka riittää näin aluksi?"
"Vaikutat reippaalta ja vahvalta nuorukaiselta, kenties voisit auttaa pienissä arkisissa askareissa siellä täällä" Ardashir kävi kallistamaan päätään pienesti tirehtöörin ehdotukselle, selvästi kuunnellen ja harkiten ehdotusta "Voit toki päättää aamulla vasta! Ei tarvitse heti sanoa juuta taikka jaata, käykö?".
Jälleen Leto nyökkäsi, päättäen harkita asiaa. Oikeastaan hän oli jo päättänyt lähtevänsä tämän "sirkuksen" mukaan, mutta ei hän sitä ääneen käynyt sanomaan. Aamulla hän saattoi ilmoittaa asiasta, jos joku kysyisi.
"Hienoa!" Tirehtööri myhäili vaihtaessaan tyytyväisen katseen demonin kanssa, ennen kuin keskustelu kävi jatkumaan kaikkien kesken nuotion ääressä, aiheen vaihdellen milloin missäkin.
Ardashir tyytyi kuuntelemaan, nyökkäilemään ja pudistelemaan päätään jos joku häneltä kysyi. Myös teetä tuotiin tarjolle vaatimattomissa, savikeraamisissa mukeissa. Jälleen kerran Leto kiitti nyökäten ottaessaan mukin vastaan, päästen nyt maistamaan tuota teetä, joka ei kovin kummoista ollut. Mutta, makuelämys sekin.



// NAMNAM! Emt jos et keksi mitään enempää tähän iltanuotion ääreen - esim jos Senna haluaa jotain kysellä/kiukutella/kettuilla Ardashirille - niin voit mun puolesta heittää tän pelin jo seuraavaan aamuun jne? EMT TUU SKYPES KYSELEEN JOS ON KYSYMYKSIÄ Mä oon varmaan taas offkytiksellä, joskin jossain välis aletaan Crimin kans riehuun //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sirkusta ja surkeutta

ViestiKirjoittaja Kitty » 22 Loka 2014, 00:42

Senna ei nähnyt toisen töttöröintiä viltin kanssa, saatika tajunnut tuon kirjoittaneen nimensä hiekkaan ennenkuin kuuli tirehtöörin puhuvan. Siivekäs vilkaisi pitkään mieheen joka oli kirjoittanut nimensä hiekkaan, liekkö täysin puhekyvytön ? Äkkinäinen vilkaisu hiekkaan sai nuorikon tyrskähtämään ilkeän kuuloisesti, viha oli sumentanut tuon katseen eikä sillä juuri ollut merkitystä mitä toinen tekisi, olisi se tytön mielestä vastenmielistä.
Puoliverinen olisi mielissään jatkanut vähintäänkin ilkeiden äännähdysten päästelyä, ellei demoni olisi tympääntynyt tuon lapsellisuuteen. Nelisarvinen tarttui tiukalla otteella nuorempaa ranteesta riuhtoen tuota perässään, vieden reippain askelein toisen häkkiinsä hieman syrjempään.
Nahkasiipi tosin itse tahtoi mennä katsomaan mykkää ihmetystä, joten reippaasti tuo tyrkkäisi pienempänsä häkkiin, painaen lukon kiinni ja nyt varmuudenvaroiksi pyöräyttäen kettinkiä ja munalukon oven alaosaan. Varoittava katse kävi höyhensiivessä, kunnes demoni paineli takaisin liekkien ääreen viihdyttämään itseään tirehtöörin tentatessa tummahipiää.

Senna ryömi pettyneenä ja väsyneenä häkin nurkassa olevalle patjalleen antaen toisen siipensä valahtaa peitokseen ennen varsinaisen peiton päälle vetämistä.
Yöt alkoivat viiletä kovastikkin ja pian onneksi elettäisiin taas sitä vuodenaikaa kun häkin päälle vedettiin teltta pitämään lämpöä ja estämään tuulta. Tänään sitä ei kuitenkaan ollut joten tummasiipi joutui tyytymään pienessä asennossa nukkumiseen omien siipiensä suojassa.
Vihainen katse tuijotti liekin lämpimän valon suuntaan hetken ajan ennenkuin luomet vaipuivat hitaasti kiinni. Nuotionluolta kuului naurua ja puheensorinaa, iloa johon Senna ei ollut saanut olla osallisena.

***

Aamu oli alkanut sarastaa varhain ja reippaaseen tahtiin. Leiri oltiin purettu aamunhämärissä ja puoliverinen oli saanut nukkua tuon ajan yli kaikessa rauhassa. Kenties häntä koitettiin päästää helpommalla jos vaikka jatkuvat pakenemisyritykset loppuisivat.
Senna kuitenkin havahtui vankkureiden tasaiseen ravistukseen niiden lähtiessä liikkeelle. Silmät raottuivat varoen, ja vaaleahiuksinen olisi halunnut vain käpertyä syvemmälle peittojen lämpöön. Usein kuitenkin sitä oli turha toivoa, ja tutumpaan totuttuun tapaan siivekäs pakotti itsensä istumaan viileään aamuun.

Kylmät väreet puistattivat kehoa ja siivet painuivat lämmittämään käsiä ja selkää peiton valahtaessa jalkoja lämmittämään. Väsyneenä tuhahtaen sinisiipi kääntyi katselemaan ympärilleen kunnes tuo huomasi jonkun jota ei olisi välttämättä tahtonut ainakaan heti aamusta nähdä. Iso mykkä mies näytti vielä roikkuvan kirjavan kulkueen mukana.
Tyttö pudisti päättään epäuskoisena ja jokseenkin jopa huvittuneena. Mykkä ei tainnut tajuta mihin oli päätänsä pistämässä. Muutenkaan Sennan ajattelumailmassa ei ollut sijaa ymmärtää miksi kukaan vapaaehtoisesti tähän pyörienpäällä kulkevaan helvettiin haluaisi.

Matka taittui reippaaseen tahtiin, mutta jälleen tietä oli pitkälti kuljettavana, tänään kerkeäisi vain iltanäytökseen. Seuraavana päivänä olisi pelkkä päivänäytös ja matka jatkuisi ennen yötä. Muutama akrobaatti oli kiidättänyt jo edelle jotta nuo kerkeäisivät viedä mainokset tietynlaisiin rakennuksiin ennen kulkueen saapumista paikanpäälle.
Matkan varrella syötiin yhdessä vankkurissa valmistettua keittoa ja hieman kovaksi mennyttä leipää. Matkoja harvemmin pysäytettiin ruokailun tähden jos kiirettä piti. Erilaisten taruolentojen askellukset kaikuivat sekalaisessa tahdissa kärrynpyörien rullatessa taustalla joukon matkatessa hiekkateitä. Pitkäveteinen matka ei tuntunut alkuun etenevän lainkaan, hetkellinen helpotus tylsyyteen tuli läjällisestä puhdasta pyykkiä jotka Senna sai viikata. Sen jälkeen matkaaminen oli taas tylsää odottelua.

Loputtoman tuntuinen matka kuitenkin hidastui ja pysähtyi jonkin kylän laidalle. Kärryt ajettiin kaarevaan riviin luomaan hieman näkösuojaa, ja reippaimmat lähtivät jo aloittelemaan teltan levittämistä.
Ohimennen parrakas nainen nakkasi kaltereiden välistä Sennalle tuon illan asun, jatkaen pysähtymättä matkaansa. Puoliverinen katsoi ahdistuneena vähäistä asustusta joka pitäisi taas pian pukea päälle. Näkösuoja kuitenkin puuttui vielä.
Kitty
 

Re: Sirkusta ja surkeutta

ViestiKirjoittaja Aksutar » 22 Loka 2014, 20:16

Ardashir ei kyennyt keskittymään pikkusiiven touhuihin ja reaktioihin häntä kohtaan, kun enkelillä oli niin paljon muuta ihmeteltävää ja kuunneltavaa leiritulen ääressä. Ennen kuin hän huomasikaan, oli nelisarvi vienyt pikkusiiven pois nuotion ääreltä ja tähän hätään ei Ardashir nähnyt minne mokoma oli kiikutettu. Sääli, Ardashir olisi halunnut tutustua tyttöön paremmin, mutta ehkä juuri nyt ei ollut sopiva hetki moiselle. Nuotion ääressä oli niin paljon muitakin joiden kanssa kommunikoida ja vastata kysymyksiin, kun tyttö taas oli vaikuttanut jokseenkin... mököttävältä.
Ardashir kuitenkin jäi leiriytyneen sirkuksen luo yöksi, tuttuun tapaansa nukkumatta silmänräpäystäkään, kerta unta ei varsinaisesti tarvinnut. Hänellä oli niin paljon nähtävää ja ihmeteltävää, joten hujoppi viettikin yönsä lähinnä vaellellen pitkin poikin leiriytynyttä sirkusta, pysähtyen ihmettelemään milloin mitäkin...

---

Aamun tullen Ardashir oli yhä sirkuksen mukana. Pitkälle miehelle oli annettu paremmat, puhtaat vaatteet, jotka oli selvästi tarkoitettu jollekulle hieman lihaksikkaammalle miehelle. Tästä johtuen uudet vaatteet olivat kovin löysät, mutta pituudeltaan suhteellisen hyvät. Ylleen hän oli saanut luonnonvalkean pitkähihaisen tunikan, sekä ruskeat housut. Housut olivat hieman erikoisemmat, niissä oli pituussuunnassa tummempia ja vaaleampia, ruskeita raitoja. Ardashirin mielestä ne olivat kummallisen hassut, mutta mukavat. Hän piti niistä.
Ennen kuin enkeli edes oli ehtinyt tajuta, oli sirkus lähtenyt liikkeelle. Sen pahemmin mitään sanomatta, oli Ardashir lähtenyt mukaan. Myöhemmin häneltä kyllä kysyttiin aikoisiko hän jäädä auttelemaan sirkuksen väkeä ja "liittyä" heidän matkoilleen pidemmäksikin aikaa niillä ehdoilla, mitä tirehtööri oli viimeiltana nuotion ääressä ladellut. Enkeli ei nähnyt syytä kieltäytyä - lähinnä siksi että oli liian kiinnostunut tämän karavaanin elämästä juuri nyt - joten enkeli suostui.

Heti hän pääsikin töihin, pitkää miestä käskytettiin ja pyydettiin milloin mihinkin avuksi, nostelemaan, siirtelemään, kasaamaan ja kantamaan. Eipä se häntä haitannut, voimaa kun enkeliltä löytyi humanoidimuodossakin. Väki vaikutti kovin ystävälliseltä ja selvästi veti yhtä köyttä. He olivat kuin yksi suuri perhe, näin Ardashirin silmissä. Tosin, yksi oli häkissä kuten eläimet... se pikkusiivekäs, joka vaikutti kovinkin... latistetulta, kahlitulta. Nyt kun tilannetta paremmin oli seuraillut, alkoi Ardashir ymmärtämään, että pikkusiivekäs oli täällä vastoin omaa tahtoaan. Tuskin tuo häkissä muuten olisi ollut? Taisi olla virhe antaa tyttö takaisin tirehtöörille eilen, mutta sitä virhettä ei nyt voinut korjata.
Olisihan Ardashir voinut vetää suuremman raivokohtauksen, oikeassa muodossaan väkisin vapauttanut tytön ja auttanut tuon pakoon, samalla tuhoten koko sirkuksen mutta... se ei ollut hänen tapaistaan. Sirkuksessa tuntui olevan myös viattomia ja ystävällisiä työntekijöitä. Suurin syypää taisi olla tirehtööri... kenties myös se demoni... Ardashirin piti odottaa oikeaa hetkeä, siihen asti hän saattoi vain toivoa, ettei tyttö kantanut hänelle kaunaa eilisestä.

Ilta alkoi lähestyä, kun sirkus alkoi kasaamaan itseään näytöstä varten. Ardashir sai tällä kertaa vain katsella vierestä, kun kokeneemmat kasasivat telttaa, samalla kun yks apupojista selitti hujopille miten se toimenpide tapahtui. Ymmärrettävää ettei uudelle työläiselle annettu vastuulle teltan pystyttämistä, mikäli siinä olisi sattunut virheitä, saattaisi koko teltta romahtaa kesken kaiken illan esityksen.
Koska Ardashir periaatteessa seisoi nyt tyhjänpanttina, käytiin hänet käskemään sen Esme nimisen naisen luokse kysymään jotain tehtäviä. Tekemistähän sirkuksessa riitti, mutta mitä sitä uudelle tulokkaalle uskalsi antaa, oli sitten eri asia. Esmeltä Leto sai kuitenkin tehtäväkseen mennä auttamaan sitä häkkilintua valmistautumisessa. Kuulemma jonkun piti hieman suojata nuorukaista tuon vaihtaessa vaatteitaan, joten enkelille iskettiin käsiin likainen, kulahtanut valkea kangas, jota saattoi käyttää verhona toisen edessä. Letosta ainakin oli pituutensa ansiosta levittämään kangasta tarpeeksi korkealle ja leveälle, jotta Senna - se oli tytön nimi kuulemma, mutta Leto piti itse enemmän "Pikkusiipi" nimestä, jonka oli keksinyt - saisi toisten katseilta piiloutua.

Askel veikin sitten syrjäisemmällä olevan Sennan luokse. Jo heti lähestyessään Ardashir veti kasvoilleen jokseenkin pahoittelevan säälivän ilmeen, käyden sitten häkin viereen pysähtyessään nostamaan kangasverhoa käsissään näkyville paremmin, kertoen näin olevansa täällä näkösuojana. Askel pysähtyi aivan häkin viereen, Leton käydessä viimein levittämään sen kangaskappaleen paremmin esille, peittäen erittäin tehokkaasti häkin sivun siltä puolelta, mistä sisään nyt ohikulkevat olisivat nähneet. Oliko mies sitten tyhmä tai ei tajunnut siveyden rajoja, ei Leto itse käynyt kääntämään katsettaan pois Sennasta.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sirkusta ja surkeutta

ViestiKirjoittaja Kitty » 22 Loka 2014, 22:41

Katse kohosi vaatteista haravoimaan ympäristöä, kukahan sieltä tälläkertaa tulisi ? Toivottavasti joku muu kuin nelisarvinen demoni joka kuitenkin toljottaisi ja kommentoisi alentavaan sävyyn toisen kehoa. Pian Sennan silmiin osui kuitenkin tummahipiä jolla oli tutun näköinen kangas käsissään, puoliverinen jo miltei toivoi ettei tuo tulisi esiripun tehtävää suorittamaan. Huomatessaan toisen säälivän, vaikkakin jokseenkin pahoittelevan ilmeen, tuohtui tyttö kovastikkin. Jälleen ilman syytä. Häkkilintu tiesi hyvin näyttävänsä säälittävältä häkissä, ja säälittäväksi tuo itsensä tunsikin turhan usein, mutta tuolta mieheltä hän ei aikoisi sääliä ottaa nyt vastaan. Leton katseeseen vastattiin nostamalla leukaamyöten koko ryhti suoraksi, ja siivekäs katsoi toista miltei nenänvarttaan myöten. Se oli tosin hiukan haasteellista toisen ollessa niin pitkä vaikka häkki olikin maasta irrallaan.
Mies levitti verhon eteen ja Senna nousi seisovampaan asentoon nostamaan mekkonsa helmoja, vaikkei häkissä täyteen ryhtiin mahtunutkaan. Nuorikko kerkesi nostaa helmat jo lonkkansa korkeudelle, ja juuri kun tuo aikoi pujottautua vaatteistaan huomasi siivekäs verhomiehen tuijottavan. Hetkeksi Senna jähmettyi tuijottamaan toista arvioivalla katseella, päättäen sitten ettei hän hangoittelematta tummatukan edessä riisuisi.

"Katse tuohon suuntaan." Senna ärähti osoittaen sivummalle. Tottelisi jos tottelisi, puoliverinen oli tehnyt kaiken mikä hänen vaikutuksensa alla oli. Ehkä nätisti pyytäminen olisi kuitenkin ollut tehokkaampi tapa. Siniharmaa mekko tipahti patjanpäälle ja reippaasti neiti veti lyhyen ihoa myötäilevän ruskean hameen ylleen, jonka jälkeen siivekäs polvistui patjalleen alkaen taiteilla korsettinsa kanssa. Näppärästi etuosan nyörit kiristyivät puskien rinnat paremmin tyrkylle. Samaan aikaan tyttö kirosi mielessään vaatekappaletta jonka 'kaula-aukosta' näkyi napakin koko kansalle.
Nyörien alapäähän vedettiin vielä tiukka rusetti joka ei itsekseen aukeaisi. "Saat laskea sen rätin." Senna tuhahti vetäessään pitkiä reiden puoliväliin ylttäviä tummanliiloja sukkiaan jalkaan.
Vyötärölleen tuo sai vielä pieneksi lohdukseen pyöritellä verenpunaisen silkkisen pehmeän huivin.

Epämääräisen näköinen yleisö alkoi jo hiljalleen valuttautua pystytettyyn telttaan jossa esiintymis aluetta vielä laiteltiin. Pian olisi aika, aivan liian pian.
Senna veti peittonsa eteensä nauttien vielä pienen hetken siitä kun sai peittää kehoaan. Katse pysytteli pienen hetken lattiassa neidon kasatessa ajatuksiiaan, pian kuitenkin agressiota uhkuva katse kääntyi tummaihoiseen. Silmistä saattoi kuitenkin erottaa vain sisällä mylvivän ahdistuksen.
"Leto, sehän oli nimesi ?" Siivekäs kysyi ensin kuulostaen melkein kiinnostuneelta. "Ihan vain etten unohda." Tuo lisäsi saaden väliinpitämättömyyden ääneensä kaikumaan.

Pian toisen vaunun takaa kuului avainten helähdys, ja esiin astui virnuileva demoni. Nelisarvinen asteli kohti häkkiä pyöritellen avainnippua käsisään. "Ah, niin kaunis kuten aina." Nahkasiipi totesi Sennan heitettyä peittonsa syrjään. Tyttö vilkaisi pikaisesti Letoa, kääntäen sitten arvuuttelevan katseen tuohon pirulliseen näkyyn. Pelkäsikö sarvipää mykkää miestä ? Normaalisti kommentit eivät nimittäin olleet järin positiivisia.
Sarvipäinen vain virnisti takaisin alkaen aukomaan häkin lukkoja. Kettinki putosi maahan ja ovi aukesi, Senna hivuttautui häkistä ulos, lähtien sitten kohti esirippua jonka takana näyttämö oli.
Tirehtööri kuulutti jo rinta kaarella, ylpeänä, tulevaa esitystä. Silinteripää astui verhojen piilottamalle puolelle, raottaen esirippua nuoremmalleen. "Näyttämö on sinun." Viiksekäs sanoi, puoliverisen astuessa sitten parrasvaloihin.

Yleisön mylvinnästä kuului innostus vähäpukeisen naisen näkemisestä, mutta siivekäs koitti parhaansa olla välittämättä myöskään niistä hirveyksistä joita hänelle huudeltiin. Esiintymis alueena oli jälleen tuttu rinki, jonka ympärillä oli hyvin valaisevia soihtuja jotta esityksen erottaisi. "Onkotäällä ketään ?" Senna kysyi kuuluvaan ääneen katsellen rekvisiitaksi laitettujen laatikoiden taakse. "Haloo ?!" Tuo kysyi kovempaan ääneen, jolloin soihtujen eteen siirrettiin punaista lasia, ja näin näyttämö muuttui punaiseksi. Muutaman kumahtavan rummunlyönnin saattelemana nelisarvinen demoni astui kehään.
"Enkeleitä näillä main..." Demoni sanoi naurahtaen, ja hetken aikaa kaksikko vain tuijotti toisiaan. "....Revin sinut kappaleiksi !" Nahkasiipi kuitenkin karjaisi ja rikkoen jään tuo ampaisi juosten kohti puoliveristä, joka reagoi juoksemalla pakoon. Tämä tilanne oli esityksestä kaukana, kuten aina, ja peli oli epäreilua kun vain toinen osapuolista osasi hyödyntää siipiään.
Hetken jahtaamisen jälkeen nahkasiipi tarttui enkelin siivestä kiinni, riuhtaisten tuosta niin lujaa että sai nuorempansa kiljahtamaan kivusta. Senna kaatui selälleen, päästen kuitenkin äkkiä takaisin jaloilleen.

Demoni leikitteli saaliillaan suurimman osan esityksestä, ja mitä enemmän enkeli huusi, sitä enemmän tuntui yleisö nauttivan. Yksi lahompi puulatikkokin hajosi sarvipäisen hypätessä tyttö alimmaisena sen päälle.
Senna kiemurteli toisen otteessa demonin painaessa huulensa tuon poskelle. Seuraavaksi sarvipää näykkäisi siivekästä leuasta, antaen sitten pitkän nuolaisun neidon kaulalle. "Mmmm ! Pyhä maku !" Nahkasiipi naurahti saaden yleisön ratkeilemaan naurusta. Nahkasiiven toisen käden kuitenkin hapuillessa rannetta pitämästä muihin paikkoihin, teki puoliverinen vastaiskun. Neito heitti hiekkaa toisen silmille, joka oli likainen temppu, mutta toimivin keino. Sen jälkeen alakynnessä oleva potkaisi toista vatsaan saaden tuon irroittamaan otteensa ja kipristymään kivusta. Senna luikaisi alta pois juosten taas pakoon tässä pirullisessa ympyrässä.

Lopulta näytös kuitenkin saatettiin päätökseen. Senna oli kärsineen näköinen, hame oli revennyt, yksi sukka puuttui kokonaan, liekkö jo jonkun perverssin haisteltavana, hiukset oli sekaisin ja iho likainen sekä ruhjeilla. Itkua pidätellen nöyryytetty nuorikko käveli kohti häkkiään, monet silmäparit tarkkailivat tuota, muttei hänellä ollut enään pienintäkään palasta sisusta jäljellä. Alistuneena ja itkua pidätellen puoliverinen raahautui häkkinsä patjalle, rojahtaen vatsalleen makaamaan. Jokapaikkaa jomotti enemmän ja vähemmän. Happea haukkoessaan tuo kuuli vain kun häkin ovi suljettiin.
Kitty
 

Re: Sirkusta ja surkeutta

ViestiKirjoittaja Aksutar » 23 Loka 2014, 00:26

Ardashir ymmärsi katsoa muualle vasta siinä vaiheessa, kun Pikkusiipi niin kävi käskemään. Pienesti ynähtäen ja nyökäten enkeli kävikin kääntämään katseensa nätisti täysin toiseen suuntaan, kurkkimatta lainkaan tytön puoleen tuon vaihtaessa vaatteensa. Ei hänellä ollut himoja saatikka haluja samalla tavalla, mitä olisi voinut ihmismieheltä olettaa, joten ei hänellä myöskään ollut mitään tarvetta vilkuilla nuorempaa tytön vaihtaessa vaatteita.
Nätisti enkeli katselikin muualle, kunnes Senna antoi luvan laskea "sen rätin" alas. Kangas laskettiin alas ja ujosti katse kääntyi takaisin nuorempaan, jonka esiintymisasu oli kieltämättä hieman... niukka. Sinisilmäinen tuijotti toista hetken, kunnes havahtui tytön kysymykseen, tuon varmistellessa että olihan hänen nimensä Leto. mies nyökkäsi nopeasti, vaikka Pikkusiipi kuulostikin kovin välinpitämättömältä loppujen lopuksi kyselynsä suhteen. Sen enempää ei kaksikko ehättänyt tutustua, kun paikalle tuli se nelisarvinen paholainen. Jälleen kerran Ardashirin katse kävi porautumaan terävästi demoniin, hujopin jopa kurtistaessa kulmiaan pienesti. Enkeli ei pitänyt demonista - mikä suuri yllätys - eikä luottanut tuohon yhtään. Mutta, hänellä ei ollut nyt vaihtoehtoa muuta kuin katsoa vierestä ja antaa demonin viedä Senna mukanaan, olihan noilla esitys alkamassa.

Ardashir jätti kangasrievun jälkeensä ja seurasi esiintyjiä teltan puolelle. Yksi juoksupojista - joka itse hädin tuskin oli täysi-ikäinen - kävi kiskomaan hujopin syrjemmälle seurailemaan esitystä varjoista, kertoen, että Sennan ja Demonin esitys oli aina illan kohokohta. Niinkö hieno se sitten olisi? Poika kertoi myös, kuinka periaatteessa hän ei edes saisi olla katselemassa, mutta oli nähnyt esityksen jo niin monta kertaa, ettei kukaan häntä edes viitsinyt kieltää.
Enkelin mielenkiinto heräsi ja siinä missä poika alkoi innosta virnuillen seuraamaan esitystä, keskittyi myös nelisiipi katsomaan tätä näytelmää. Tosin, siinä missä yleisö näytti innostuvan, Ardashir meni haudanvakavaksi. Esitys ei ollut millään tapaa hieno, kaunis tai edes näyttävä - jos häneltä kysyttiin - ennemminkin nöyryyttävä ja karu, brutaali ja hirveä. Hänelle alkoi pikkuhiljaa selvitä, miksi Senna oli pakoon yrittänyt. Miksi pikkusiipeä pidettiin häkissä ja miksi tuo oli nyt vihainen hänelle, kun Ardashir pakonsa oli pysäyttänyt. Hänen kävi sääliksi Pikkusiipeä, Ardashir olisi halunnut puuttua tapahtumiin, keskeyttää esitys ja antaa raivon vallata itsensä mutta... Ei hän voinut. Piti pitää matalaa profiilia... Ainakin vielä.

Jahka tuo kauheus oli ohi, kävi poika kyselemään oliko hujoppi pitänyt esityksestä, samalla kun demoni kävi saattamaan Sennaa takaisin häkkiinsä. Leto pudisti päätään ja lähti poistumaan pojan luota, joka otti itseensä moisen kieltävän kommentin. Hänen mielestään esitys oli ollut hauska! Selvästi Leto ja juoksupoika eivät jakaneet samanlaista käsitystä hauskanpidosta.
Sirkuksen väki keskittyi esiintymisiin ja ne joiden ei kuulunut enää esiintyä tänä iltana alkoivat vetäytyä omiin oloihinsa rauhoittumaan ja valmistautumaan seuraaviin tehtäviin. Leto puolestaan askelsi kaikessa rauhassa teltalta takaisin Sennan häkin luo, jossa Pikkusiipi oli kovin yksinäisenä patjallaan itkemässä. Leto ei voinut muuta, kuin katsoa tuota surkeaa näkyä. Rintaan sattui moisen katsominen.

Kaikessa hiljaisuudessa Leto käveli Sennan häkin äärelle, kyykistyen tuon viereen. Siinä samalla mies oli käynyt riisumaan paitansa, käyden nyt tarjoamaan sitä kaltereiden lomasta Sennalle pienesti hymähtäen, ilmoittaen näin olemassaolostaan. Paitaansa hän tarjosi sen takia, että oli kyllä nähnyt miten Senna halusi kehoaan piilotella, syystäkin. Paita oli kaiken lisäksi sen verran löysä ja iso, että Pikkusiipi mahtui helposti sisään siipiensäkin kanssa.
Mitään Ardashir ei vieläkään sanonut. Tuijotti vain jokseenkin ymmärtäväisenä nuorempaansa, samalla kun laskeutui istumaan risti-istuntoon maahan häkin viereen, täten jokseenkin ilmoittaen, ettei mihinkään ollut menossa hetkeen.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sirkusta ja surkeutta

ViestiKirjoittaja Kitty » 23 Loka 2014, 01:05

Demonin poistuttua paikalta ei itkua voinut enään pidättää. Senna tunsi olonsa hirveäksi, halvaksi ja riistetyksi. Pieni hymähdys havahdutti kuitenkin itkijän, hammasta purren tuo koitti hillitä itkuaan kääntäen katseensa äänen suuntaan. Leto, tuo tummahipiäinen kummajainen oli kyylistynyt tytön häkin viereen. Yllättäen tuo neidon silmissä niin inhottavaksi leimattu mies kuitenkin tarjosi paitaansa. Hetken epäröinnin jälkeen, ei siivekäs kuitenkaan malttanut olla ilman. Varoen tuo nousi istumaan, ottaen toisen käsistä lämpimän ison paidan. Vaaleaverikkö puristi paitaa pienen hetken ennenkuin puki tuon päälleen.
Peittämisen lisäksi paita lämmitti mukavasti, ja hetken aikaa puoliverisen kasvoilla viipyi kiitollinen katse. Katse kuitenkin kääntyi nopeasti itkuiseksi tytön yrittäessä kiittää ääneen.

Mies istui maahan, saaden Sennan miettimään pitäisikö hänen koittaa katsoa toista erilaisessa valossa ? Tuo kuitenkin jäi hänen seuraansa, eikä motivaationa näyttänyt olevan surulla mässäily. Muutaman hengenvedon jälkeen ja kyyneleitä pyyhittyään sai puoliverinen itsensä rauhoiteltua. Kyyneleet valuivat yhä mutta puhumisesta saisi selvää.
"Vihaan näitä siipiä." Senna sanoi joutuen vetämään syvään henkeä tunteiden myllertäessä voimakkaina sydämessä. Samalla tuo tarttui rutistamaan tyynyä syliinsä, mitä tiukemmin tuo puristi, sitä helpommalta tuntui. "Ne ovat pelkkä kirous." tuo vielä soipersi ennenkuin purskahti taas äänekkäämpään itkuun.
Ei puoliverinen oikeasti tarkoittanut mitä sanoi, vaikka ilman siipiään tuo todennäköisesti eläisi rakkauden täyttämässä kodissa äitinsä kanssa, ei hän osannut ajatella elämäänsä ilman siipiä. Hetken taistelun jälkeen sai siivekäs itsensä taas hieman rauhallisemmaksi. Toisen seurakin jo harhautti pahimmasta itsensä ruoskimisesta.

"Typerää, miksi edes kerron sinulle ? Et kuitenkaan ymmärrä, kukaan ei ymmärrä." Tyttö selitti tuntien itsensä vain typeräksi puhuessaan mykälle.

//Tynkää tynkää :P//
Kitty
 

Re: Sirkusta ja surkeutta

ViestiKirjoittaja Aksutar » 23 Loka 2014, 01:38

Pieni hymy käväisi nelisiiven kasvoilla, kun Senna otti vastaan hänen tarjoaman paidan. Se totta vie oli liian suuri tytölle, mutta saipahan ainakin peitettyä itsensä ja jonkinlaista lämmikettä mokomasta. Teki hyvää, kun saattoi edes jotenkin toista auttaa. Ardashir olisi kyllä halunnut auttaa tyttöä enemmän, mutta vielä ei ollut sen aika. Nyt hän saattoi vain olla läsnä ja yrittää lohduttaa toista, joka oli murheen murtama. Enkeliä puistatti ajatella, että tyttö joutui moisen "näytöksen" menemään läpi joka ilta, selvästi vastoin tahtoaan. Hän saattoi vain arvailla kuinka kauan Senna oli tässä rumbassa mukana ollut, mutta Ardashirin mielestä jo yksi kerta oli liikaa. Häntä todella kadutti, että oli ottanut Sennan kiinni ja pilannut tuon pakoyrityksen toissayönä, mutta kuten todettu, sitä oli nyt turha jälkiviisaana harmitella.

Tyttö kävi kertomaan vihaavansa siipiään, todeten niiden olevan vain pelkkä kirous. Hiljaisena Ardashir kallisti päätään pienesti, huuliaan mutristaen. Sennalla saattoi olla täysi oikeus ajatella siivistään niin, mutta enkelin mielestä ne olivat kauniit. Hänen mielestä ne olivat lahja, josta joku oli päättänyt hyötyä. Pikkusiiven itkiessä kävi Ardashir hivuttautumaan entistä lähemmäksi häkkiä, tarjoten kättään kaltereiden välistä tytölle, jos tuo olisi halunnut jonkun kättä pitää itkiessään. Käsi jäi lepäämään nätisti häkin lattialle, Leton antaessa mahdollisuuden tarttua siihen mikäli toinen mieli. Hän ei kuitenkaan tällä kertaa käynyt itse tarttumaan Sennaan, ymmärtäen, että tuon esityksen jälkeen tyttö saattaisi hyvinkin karsastaa vieraiden kosketusta.
Leto kävi ynähtämään pienesti Sennan ihmetellessä ääneen miksi edes kertoi tämän toiselle, pitäen mokomaa avautumista ihan typeränä. Hänen olisi tehnyt niin mieli avata suunsa ja puhua Sennalle, mutta Ardashir ei uskaltanut. Ei vielä, ennen kuin oli varma siitä, että kykenisi ääntään hallitsemaan tässä muodossa jälleen.

Ardashir katsahti nopeasti ympärilleen. He olivat kaksin, syrjäisessä ja hämärässä. Kukaan ei näyttänyt kiinnittävän huomiota kaksikkoon jos kauempaa ohi käveli, väen ollessa selvästi varmana siitä, ettei Sennaa tarvinnut vahtia. Paikka oli siis sopivan rauhallinen pienen salaisuuden näyttämiseksi.
Katse laskeutui taas Sennan puoleen, Leton käydessä rykäisemään pienesti. Toisen käden etusormi nousi pystyyn, selvästi pyytäen tyttöä katsomaan ja odottamaan. Mies nojautui hieman eteenpäin kaartaen selkäänsä kumaraan, antaen sitten neljän tumman, kullattujen siipiensä rikkoa illuusion selännahan. Valtavat siivet työntyivät esille, miehen levitellessä jokaista neljästä täyteen mittaansa, aivan kuin lintu joka venytteli levon jälkeen. Katse pysyi Sennassa, miehen hymyillessä lempeästi samalla kun suoristi selkäänsä pienesti. Siipiensä tuo antoi liikahdella kevyesti edes takaisin, välillä venytellen ja välillä painaen niitä kasaan. Istuessa suurten siipien sulat tietenkin painautuivat vasten maata vähän väliä, mutta ei se juuri pahemmin enkeliä haitannut.

Miksi hän näytti siipensä? Ehkä siksi, että halusi osoittaa Pikkusiivelle ymmärtävänsä kyllä, tavalla tai toisella tuon ongelman. Ehkä myös siksi, että halusi osoittaa olevansa jotain muuta, kuin miltä näytti. Ehkä se toisi jonkinlaista lohtua nuorelle, kun sai tietää toisenkin siivekkään nyt liikkuvan sirkuksessa. Ehkä, ei Ardashir tiennyt, mutta toivoi. Yhtä suuremman parin siivistä käytiin ojentamaan hämärässä kaltereiden puoleen, enkelin antaen tytölle mahdollisuuden koskettaa tuota siipeä, mikäli Senna halusi varmistaa niiden "aitouden".


//Tyngät ei haittaa yhtään o3o //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sirkusta ja surkeutta

ViestiKirjoittaja Kitty » 23 Loka 2014, 11:06

Seuraan jäänyt hivuttautui lähemmäksi, saaden tytön tarkkaavaisemmaksi. Toisen tarjotessaan kättään, ikäänkuin lohduksi, jäi Senna epäröimään. Hän katsoi vanhempaansa pitkään punniten tilannetta, katsoen sitten vain tarjottua kättä. Mietittyään hartaasti päätti siivekäs haavoittuvaisella hetkellään ottaa toisen kädestä kiinni.
Ensin tuo veti kätensä pois kerkeämättä edes koskettaa toista, mutta toisella yrittämällä tarttui puoliverinen kyyneleiden kostuttamalla kädellään isommastaan kiinni.
Pienen hetken tämä miltei olematon, ja niin monelle arkipäiväinen ele tuntui lohduttavan. Ikäänkuin parantavan sisäistä kipua. Hetken tyyneys kuitenkin taittui epämiellyttävään vähän nolostuneeseenkin tunteeseen ja nuorikko irroitti kätensä toisen kädestä. Mitä hänen päässään oikein liikkui, eikö hänen pitänyt olla vihainen tälle kulkijalle joka oli hänet ottanut kiinni ?

Sirkuksen vilske oli jo laantunut pääosin, suurin osa taisi olla iltapuuhissaan. Hämärässä ei edes erottanut kunnolla kauemmas, joka antoi siivekkäälle hyvän syyn kääntää katseensa Letoon joka katsoi nyt takaisin, rykäisten pienesti sekä tapansa mukaisesti elekieltä käyttäen, käski mies pienenpäänsä katsomaan maltilla.
Senna kallisti päätään ihmetellen toisen kumartumista, erottaen sitten jonkin tulevan tuon selästä. Neito nousi enemmän polvilleen seisomaan nähdäkseen paremmin mikä rikkoi toisen nahan, äkkiä kuitenkin miehen selästä ponnistivat esille valtaisat siivet.

Puoliverinen henkäisi yllätyksestä, muttei kuitenkaan säikähtänyt. Ilme olli sillähetkellä varmaan hieman typerä, leuka oli loksahtanut auki silmiäkin piti vähän pyyhkäistä. Silmät kuitenkin säihkyivät silkkaa ihmetystä, toisen valtaisat kultaa ja ruskeaa olevat siivet suorastaan lumosivat tytön. Neito veti itseään vielä lähemmäs kaltereita nähdäkseen jokaisen sulan selvästi. Näky oli suorastaan majesteettinen vaikka siivet taittuivatkin välillä vasten maata.
Toinen suuremmasta siipiparista ojentui lähemmäs kaltereita, jolloin hetkeäkään miettimättä Senna kurkotti käsillään koskettelemaan. Siipien pienimmätkin sulat tuntuivat isoilta tytön siipiin verrattaessa, ensin neito silitti siiven päältä tunnustellen hieman tuota vahvaa rakennetta, liu-uttaen sitten kättänsä sulkia myöten.
Hetkeksi puoliverinen uppoutui niinpaljon siipien kosketteluun ettei tuo huomannut painautuvansa kokonaan kiinni kaltereihin, vain ja ainoastaan ylttääkseen koskettaa hieman pidemmältä. Aikoihin ei pienempisiipinen ollut kokenut tällaista iloa.
Siivet olivat yhtä aidot kuin omansakkin, neiti vain ei osannut niitä piilottaa. Miettiessään miten toinen kykeni tähän temppuun, muisti nuorikko tosiaan tärkeän seikan. Siipien päässähän tosiaan oli joku.

Hämmentynyt mutta innostunut ilme kääntyi katsomaan miestä siipien toisessa päässä.
"Ne ovat valtavat, upeat." Senna kuiskasi laskien kätensä irti siivistä. Toisen pieni paljastus oli todella helpottanut oloa, aivankuin olisi joku joka ymmärtäisi. "En ole edes osannut kuvitella että jonkun siivet voisivat olla noin suuret." Neiti jatkoi kehumistaan, muistaen sitten erään pienen seikan, jos Letolla oli siiveit, osaisiko tuo lentää ?
Katse vakavoitui ja taas tarkkaileva katse osui mieheen. "Osaatko lentää ?" Sinisiipi uteli miltei tietämättä millaista vastausta edes odottaa. Hän oli oppinut vain että lentämisessä satuttaisi itsensä, se oli luonnotonta ja pahasta, mutta toisaalta oliko tämän tiedon takana huoli vai hulluus ? Vakavoitunut ilme kuitenkin sai paremman muodon, pienen lempeän hymyn.

//Pikkusiipi on jotain niin söpöä <3//
Kitty
 

Re: Sirkusta ja surkeutta

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Marras 2014, 15:28

Hymy kävi kohoamaan suuremmaksi nelisiipisen kasvoilla, miehen katsellessa pikkusiiven reaktioita tähän "pieneen" paljastukseen. Senna tuli jopa lähemmäksi kaltereita vain voidakseen nähdä siivet paremmin. Oli mykkä lähellä naurahtaakin pienesti, Sennan häpeilemättä käydessä tarttumaan tarjottuun siipeen kiinni. Eipä Ardashiria haitannut, vaikka pikkusiipi niin suorasukaisesti kävi vain koskettelemaan. Olihan hän siipeään tosiaan tarjonnut. Siinä missä Senna keskittyi siipien tarkkailemiseen, tuijotti Leto herkeämättä hieman ylemmäs tyttöön, kallistellen pienesti päätään siinä levollisesti tuijottaessaan. Oli jotenkin piristävää nähdä toinen niin kiinnostuneena, jokseenkin iloisempana iltaisen esityksen jälkeen. Ardashir ei vieläkään kyennyt ymmärtämään miksi moinen esitys oli edes sirkuksen listalla, mutta eipä hän muutenkaan tainnut ymmärtää ihmisiä... Kuten oli tullut todistettua jo monta kertaa.

Pienesti mies virnisti Pikkusiiven käydessä kehumaan hänen siipiään. Olivathan ne valtava, ainakin verrattuna Sennan siipiin. Ardashir itse oli nähnyt suurempiakin siipiä - tosin ei "enkeleillä", jos hän nyt itseään kutsuisi - mutta niistä hän ei käynyt tarinoimaan, pitäen suunsa yhä visusti kiinni. Olihan hänenkin siivet vielä isommat, kun hän oikeaan muotoonsa vaihtoi, mutta sen muodon näyttäminen nyt oli ehkä turhankin radikaali veto. Kolmipäisen pedon näkeminen sai kenet tahansa pelkäämään ja viimeinen asia mitä Leto halusi Sennan kohdalla tehdä, oli pelotella tuo hengiltä.
Senna kyseli, osasiko Leto lentää. Mies kävi oitis nyökyttelemään päätään myöntävästi, osasihan hän. Eikö Senna sitten osannut? Ardashir kävi peruuttamaan hieman kauemmaksi häkistä, käyden etusormellaan kirjoittamaan hiekkaiseen maahan sanat: "Näyttäisin, jos uskaltaisin".
Jahka sanat oli maahan kirjoitettu, kävi Ardashir katsahtamaan painottavasti sirkuksen suuntaan. Lentäminen tässä tilanteessa herättäisi liikaa huomiota. Nytkin he olivat tarpeeksi onnekkaita sen suhteen, että Sennan häkkiä oli syrjässä ja varjoissa. Leto jos nyt nousisi ylös ja levittäisi siipensä, aivan varmasti joku tulisi sen näkemään, viimeistään kuulemaan kun kaksi suurta siipiparia löisi ilmaa.

Jahka Senna oli varmasti ehtinyt nähdä maahan kirjoitetun, suhteellisen suuren tekstin, kävi Ardashir pyyhkimään kirjaimet pois ja kirjoitti tilalle uuden lauseen; "Etkö sinä osaa?".



// PIKKUSIIPI JA NELISIIPI MATKAAN GO. kökkötekstiä. SORI oletin että Senna osaa lukea emt osaako se 8| Jos ei osaa niin hups sori muokkaan sitten tuu skypes lyömään //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sirkusta ja surkeutta

ViestiKirjoittaja Kitty » 22 Marras 2014, 20:42

Lentotaidoista uteluun vastaus oli myöntävä, Leto osasi lentää, ja ajatus siitä sai kateellisen säikähtäneen vivahteen kulkemaan kehon läpi. Voisiko lentäminen olla toiselle niin arkipäiväinen asia että sen voisi noin vain kertoa, vai eikö toinen hävennyt vääriä tekojaan ? Toki eihän lentämisessä todellisuudessa minkäänlaista vääryttä ollut, varsinkaan jos se on jonkun rodun tarkoitus kyetä ilmoja halkomaan. Sennan ajatuksiin vain oli syöpynyt äitinsä kertoma valhe ja viha siipien alkuperäistarkoituksesta ja niiden käytöstä.
Seuranpitäjä peruutti hieman kirjoitellen maahan jotain. Senna luki toisen käsialaa hitaasti ja hieman tuskaisesti, lukeminen onnistui, muttei kovin sujuvasti. Hidas lukija kun oli, tavasi tyttö mielessään kirjaimet sanoiksi, ja sanat lauseiksi. Lopulta tuo huokaisi ääneen. "näyttäisin jos uskaltaisin." Senna toisti tekstin, tosiaan varjojen turvissa ei olisikaan enään niin turvallista jos myrsky ja mylväys toisen siivistä pöläyttäisivät kevyet tavarat pölynkera ilmaan.
Tummahipiän painottava katse antoi vielä ymmärtää että kaksikon järjenjuoksu lähenteli samoja raiteita. Kumpikaan heistä ei tahtoisi Leton pikku salaisuuden leviävän. Tämä pientä lohtua tuova samaistuminen olisi pidettävä visusti omana tietona. Ties vaikka joku häkittäisi nelisiipisen, tai vielä pahempaa, tuhoaisi tuon siivet.

Mies pyyhki aikaisemman sanomansa pois, kirjoitellen uuden virkkeen tilalle. Jälleen sinisiipi taivutteli ja tavutteli sanoja mielessään, ja kuin pieni lapsi tuo toisti lukemansa. "Etkö sinä osaa?" Tuo kuiskasi, hätkähtäen hieman tajutessaan ensin mitä toinen uteli, ja sitten ymmärtäessään lukevansa ääneen. Senna hämmentyi, näyttikö hän todella niin pahalta, niin kieroutuneelta että hän olisi lähtenyt kaikkea uhmaamaan ja selvittelemään mitä korkeuksista löytyy ? Hymähdyksen saattelemana nuorikko kuitenkin vastasi.
"Ei, en osaa lentää." Äänessään epävarmuus, nauraisiko toinen hänelle lentotaidottomuuden tähden ? Vai ymmärtäisikö tummahipiä ?
"Korkeuksissa asuu kauheuksia, joista minun ei kuulu tietää mitään." Tyttö jatkoi keräten vielä rohkeutta toisen moittimiseen, miltei jo jopa toivovansa ettei loukkaisi suurisiipisen tunteita. "Kauheuksia joista sinunkaan ei kuuluisi tietää yhtään mitään." Senna sanoi, tuntien kuitenkin hieman häpeää, oliko hänellä todella oikeutta sanoa noin ?
Neidon olisi myös tehnyt kovasti mieli kertoa miehelle miten hyvin äitinsä oli tuota suojellut, mutta katsoen tytön nykyistä olotilaa, ei hän voinut enään olla varma millä motiivilla langennut oli hänet kasvattanut, ja kannattiko mitään ottaa puheenaiheeksi.


//WOP WOP ! Huonosti. Mutta lukee kuitenki, läps läps läpsimään sua tulen !
Kitty
 

Seuraava

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron