Hungers call

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

Re: Hungers call

ViestiKirjoittaja Ikane » 04 Tammi 2015, 23:10

Mies pyysi Lapista lopettamaan satutettuaan kätensä, mutta susinainen ei kuunnellut vaan jatkoi kunnes toinen alkoikin yllättäen ottaa askelia häntä kohden. Lapis kohotti katseensa kohti vierasta, joka sitten nopeasti olikin kyykistyneenä hänen edessään. Mies oli jälleen kosketusetäisyydellä, ottaen naisen kädestä kiinni. Lapiksen niskavillat ja häntä tuntuivat heittävän kohta volttia tilanteen seurauksena - miten hänelle tulikin sellainen olo ja mikä se olo oikeastaan oli? Mieshän oli vain lähes pakkaseen jäätynyt tuntematon.... Vaikka Lapis kuinka yritti sanoa itselleen olevan turhaa jos hän nyt alkaa kiintymään toiseen samoin kuin ystäviin tai vastaaviin, hän tiesi että suden aistia ei voinut huijata. Jokin tässä miehessä sai hänelle toisaalta hyvän olon. Oliko se samankaltaisuuden tunnetta vai ei, sitä nainen ei ehtinyt edes ajatella kun toinen äkkiä nostikin hänen vaaleaihoisen kätensä suulleen todettuaan tulehduksen olevan oikeasti lähellä jos hän ei sitä hoitaisi. Kun mies nuolaisi hänen kättään naisen häntä alkoi heilua kovin voimakkaasti hetken aikaa kunnes Lapis sai sen aloilleen. "Se.. se paranee kyllä nopeasti..." hän ehti sopertaa hämmentyneen näköisenä. Koko päivä oli ollut aika hämmentävä siitä asti kun mies astui kuvioihin. Haittasiko se? No ei todellakaan, ainakaan Lapiksen mielestä vaikka kaikki olikin oudolla tavalla mukavaa keskusteluista eteenpäin.

Hämärsusinainen katseli miehen käsiä kun toinen sytytti nuotion alka aikayksikön. Naista hieman hävetti olla nyt niin avuton ettei edes tulta saa ilmoille vaikka siihenkin hänet on joskus opetettu menneisyydessään. Lapis raapi hieman niskaansa terveemmällä kädellään pitäen katsettaan matalalla, ennenkuin hiljaisella äänellä kiitti toista: "Tuota, kiitos."
Tulen rapina oli ainoa ääni hetkeen tuossa pienessä luolassa. Susinaista ei hiljaisuus haitannut, hän vain katseli tuleen. Lapis ei ollut kovinkaa seurallinen tapaus, mutta ilahtui siitä että toinen tuli takaisin. Hiljaisuuden keskellä miehen suunnalta kuului hyvin hiljainen ynähdys, johon Lapiksen toinen korva reagoi kääntymällä äänen suuntaan. Oliko toisella huono olo? Sivusilmällä tehty katsekontakti kertoi kyllä hivenen siihen suuntaan. Oliko toisen kylmä? Vai muutenvain paha olo? Lapis tasapainotteli eri vaihtoehtojen kanssa kunnes tajusi toisen nostavan kasvonsa sekä katseensa häneen. Lapis nosti kasvojaan hieman mutta laski oman katseensa takaisin tuleen. Liekit saivat lämpimän värin levittäytymään kaksikon ympärille, kuin yrittäen sulattaa sitä talvea heidän ympäriltään. Vaikka miehen katse ei aivan suoraan Lapikseen osunut, ei se naista haitannut. Pikainen kysymys miehen suusta sai hiljaisuuden jälleen katkeamaan. Lapis nosti katseensa ensin mieheen ja antaen sen sitten jälleen leikkiä ympäri luolaa. Häntä heilahti pienesti ennenkuin nainen pystyi vastaamaan.
"Miksi en olisi pyytänyt?" hän aloitti tyynesti. "Minusta on ainakin parempi ettet jäädy yksin hankeen. Sitäpaitsi...", nainen jatkoi vetäen jalkansa rintakehäänsä vasten ja kietoen kätensä niiden ympärille, "..." Lapis ei yllättäen oikein osannut viimeistellä lausettaan, vaan päästi pelkän pienen hymähdyksen jääden sitten hetkeksi hiljaa. "Etköhän ole ollut tarpeeksi yksin jo tähän mennessä, vai kuinka?" hän jatkoi lopulta pienen ajattelutauon jälkeen rennolla, hieman jopa pahoittelevan huvittuneella äänellä. Hän ei halunnut pilkata toista missään nimessä, vaan ymmärsi ehkä turhankin hyvin yksinäisyyden vaarat jokaiselle olennolle. Sitäpaitsi, tämä mies oli niin äärimmäisen kiinnostava tapaus Lapiksen mielestä. Ei hän ehkä ihan suoraan uskaltaisi paljoakaan udella asioita, mutta sopisi varmaan jotain kysyä, nainen pohdiskeli nopsaan. "Ei sinun täällä pakko ole olla, en aio pidätellä jos et tahdo seuraa. Tiedä kuitenkin että en sinua myöskään pois aja." Lapis alkoi availemaan hiuksiaan, sillä korkea poninhäntä alkoi jo painamaan. "Yllätyitkö noin kysymyksestäni?" hän jatkoi vielä kepeästi heittäen, tietäen aika hyvin jo vastauksen. Syrjityllä rodulla ei kovinkaan montaa ystävää yleensä ollut, vihamiehiä senkin edestä.
Naisella ei ollut kiirettä jatkaa keskustelua, sillä ainakaan miehellä ei vaikuttanut olevan suuria pidäteltyä puhumisintoa sisällään. Hetken kuluttua nainen kuitenkin nosti katseensa taas toiseen, katseli hetken. "Alatko voida paremmin?" Kysymys oli ehkä hieman tyhmä, tarpeeton, mutta Lapiksen mielessä se oli tärkeää esittää yhtä kaikki.
Ikane
 

Re: Hungers call

ViestiKirjoittaja Mori » 04 Tammi 2015, 23:41

Miksei olisi pyytänyt, syytä ei koskaan tullut ilmoille. Paitsi se, että hän oli yksin. Sana oli voimakas. "En minä ole yksin..." mies mutisi. Hänellä oli hänen veljensä. Joista sai seuraa, mutta veljien seurakin muuttui joskus mutkikkaaksi. Viherpää käänsi hitaan katseensa takaisin kohti uloskäyntiä. "Sanoi hän, etten tunne kipua. En tiedä miltä kylmyys tuntuu." ihmissyöjä totesi toisen puheeseen. Hän ei tiennyt enää, miltä kipu tuntui. Kun hän tunsi painetta jossain keho. Osassaan hän tiesi, että joku oli törmännyt häntä metalli esineellä. Kipu, jota kaikki pelkäsivät, ei enää ollut Chloroksen käsiteltävänä. Siksi hänestä oli tullut sadistinen ihmissyöjä. Koska hän ei tiennyt kipua. Hän näki sen vain toisten kasvoilta. Tunsi sen kehosta. Mitään suurempaa kontaktia hän ei koskaan saanut siihen tunteeseen.
Nainen lisäsi, ettei hänellä ollut tarvetta jäädä, mutta ei susinainen häätänytkään häntä. "Miksi?" Chloros kysyi. Hänen musta silmänsä kääntyi olan kautta katsomaan taakseen. Laji, joka söi toisia kaksijalkaisia oli tuomittu solvattavaksi. Silti, kun muut tappoivat eläimiä kukaan ei ollut kauhuissaan. Koska ne olivat vain ruokaa. Jos jollekulle sanoisi ihmisen olevan ruokaa nämä kauhistuisivat. "Ihmiset ovat itsekkäitä olentoja..." häijyn tyyni ääni hiveli luolan seinämiä.

Naisen kysyessä, yllättyikö hän. Chloros tuhahti vain. Hän ei välittänyt vastata tuohon turhaan kysymykseen. Hiljaisuus laskeutui takaisin. Ulkona lumen tulo voimistui. Viherpää mietti, että veljillä saattaisi mennä pidempään. Joskus nämä olivat palanneet jopa päivien päästä, jolloin viherpää oli kyllä saanut saalista. Koska nälkäistä ihmissyöjää oli hengenvaarallista lähestyä. Silloinhan mikä tahansa kaksijalkainen kävi ruuasta. Kunhan siitä saisi sen verran energiaa selvitty.
Susinainen rikkoi kuitenkin tuon pienen hiljaisuuden. Mies käänsi päänsä taas toiseen. "Sen verran, etten syö sinua." hän vastasi. Chloros liikkui, nousi hitaasti ylös. Hän näytti siltä, että teki lähtöä, mutta kääntyikin ja asteli naisen luo. "Kuvaille minulle... Miltä tuntuu olla normaali. Miltä tavallinen liha tai hedelmä maistuu?" hän kysyi yllättäen. Hän asettui istumaan lähemmäs naista, mutta piti kuitenkin riittävän etäisyyden. Olihan toinen vielä täysin tuntematon. Eikä Chloros edes tiennyt miksi kutsua toista. Vai olisiko nainen edes kutsumisen arvoinen.

Ihmissyöjä liikahti taas. Tällä kertaa hän nousi ja käveli luolan suulle. Chloros tiesi käsiensä olevan veressä, niin myös vaatteidensa. Mutta sen takia hän ei mennyt luolan suulle. Mies irrotti hitaasti maskinsa ja sen saatua pois hän oksensi. Jälkivaivoja naisen pienestä määrästä verta. Helpotettuaan oloaan hän pyyhki suutaan. Laittoi maskin takaisin päälle ja asteli parin metrin päähän naisesta. "Ulkona pyryttää liian kovaa... Taitaa olla aikamoinen myräkkä." toteamus ja kuului pientä kolinaa, kun kettinki kolisi kivipintaan, Chloroksen asettuessa maate. Hän oli päättänyt vähän levätä ja säästää energiansa.
Mori
 

Re: Hungers call

ViestiKirjoittaja Ikane » 22 Tammi 2015, 11:38

Vihreätukkainen mies paljasti olevansa kivun ulottumattomissa, ainakin siltä tasolta jossa tavalliset ihmiset sen tuntevat. Siksi mies siis ei ollut reagoinut ulkona ollessaan niinkään pakkaseen, vaikka toisen olisi pitänyt teoriassa pitänyt jo suorastaan hyppiä pitääkseen itsensä lämpöisenä ja pois pakkasen aiheuttamalta kivulta. Ja miksikö Lapis ei ajaisi häntä pois? "Koska en tuomitse sinua kuten ehkä olettaisit. En halua tehdä niin...", ja jokainen sana oli totta. Kun mies vielä lisäsi ihmisten olevan itsekkäitä, Lapis painoi päätään taas polvia kohden. Osittain hän oli samaa mieltä mutta aivan jokainen ei varmasi ollut sellainen, eihän?

Lapis ei aluksi seurannut toisen liikehdintää miehen vastatessa hänen kysymykseensä. Vasta, kun vihertukkainen kääntyi häntä kohden, nosti Lapis päätään siirtäen katseensa suoraan mieheen. Yllättäen mies halusi tietää millaista on olla normaali. Tiesikö Lapis oikein itsekään? Hän kuitenkin halusi vastata. Vihreät silmät kohtasivat miehen omat - tai oikeastaan oman-, ja muutaman hetken Lapis vain katseli toiseen. Hänen kätensä liikahti eteenpäin mutta pysähtyi lähes samantien siirtyen takaisin paikoilleen. Lapis olisi halunnut osoittaa välittämisensä jotenkin, mutta silti käski itseään pitämään etäisyyden. Nainen siirsi katsettaan ja asettui istumaan risti-istuntaan kun alkoi vastaamaan: "Hmm. No, liha, se on... tuoreena mukavan lämmintä, maistuu aika paljon verelle. Tuoksusta tulee silloin mieleen jokin teräs tai rauta..." Naisen kasvoilta näki hänen oikeasti miettivän vastaustaan, halusihan hän kertoa toiselle vastauksen niin tarkasti kuin vain voi. Lapis selitti vielä lyhyesti että riistaeläinten liha oli erilaista kuin vaikkapa linnun. "Hedelmiä söin joskus lapsena - muistan niiden olleen kuin iloa - tai aurinko - pakattuna makeaan tai kirpeään ulkomuotoon." Vastaamisen ilo kuului viimeistään silloin naisen äänessä vaikka olikin pientä verrattuna vaikkapa lapsen intoon. Lapis raapi nopeasti korvantaustaansa, kun ei enää oikein keksinyt miten olisi voinut jatkaa vastaustaan.

Hetken he istuivat, miehen varmaan pohtiessa vastausta, kunnes toinen nousi ja käveli luolan suuaukolle. Maskin poisoton jälkeen mies oksensi jälleen, ja Lapis nousi nopeasti ylös. Oliko toinen sairas, vai mikä oli hätänä? Huolesta rypistynyt ilme seurasi miehen liikkeitä, kun hän käveli takaisinpäin. Vihertukkainen kävi pienen säähuomionsa jälkeen makuulle, oletettavasti säästääkseen energiaansa. Lapis katsoi kun toinen asettui maahan, ja päätti astella hieman lähemmäksi parilla rauhallisella askeleella. Lapis istui aloilleen niin että mies oli hänen takaoikeallaan kohteliaan välin päässä. Nainen ensin istui hetken hiljaa, katsellen taas tulen leikkiä, kunnes käänsi päätään hieman oikealle. "Mikä on nimesi?" Kysymys, jota ei ehkä kumpikaan osannut odottaa, eikä se ehkä ollut kovinkaan tärkeä heille enää. "Olen Lapis", nainen esitteli itsensä toiselle. Mies oli Lapiksen mielestä niin kovin kiinnostava, jopa miellyttävä tapaus, sillä olivathan he käyneet hieman sanasotaa tavatessaan. Harva yleensä jaksaa riidellä maatessaan jäisenä hangessa. Vihreät hiukset saivat lämpimän vivahteen nuotion valossa.


//Vihdoinkin selvisin koneen ääreen!
Ikane
 

Re: Hungers call

ViestiKirjoittaja Mori » 22 Tammi 2015, 22:30

Nainen liikkui. Chloros ei tehnyt elettäkään ollakseen varautuneen oloinen. Hän ei ollut tyhmä, mutta vähät välitti juuri nyt tehdä mitään asialle, kun susinainen istuutui kohteliaan välimatkan päähän. Hetken hiljaisuus rikkoutuu naisen kysyessä hänen nimeään. Viherpää ei avannut sokeaa silmäänsä. Ei sen merkiksi että olisi ollut hereillä. Hän kuunteli tarkkaavaisena naisen nimen. Lausui sitä pari kerta mielessään, vaikkei sillä sen suurempaa nimeä ollut. Lapis. Nimi oli sointuva ja napakka. Ei liian lyhyt eikä pitkä. Sen saattoi muistaa helposti. Ihmissyöjä liikahti hieman. "Nimeni vai..." hän sanoi hiljaisena. Chloros vei kätensä maskinsa päälle. Ikään kuin peittääkseen ääntään, mutta se oli sivuseikka. "Chloros." vastaus oli se mitä Lapis oli kaivannutkin nimeä, jolla mahdollisesti kutsua häntä. Kyllä. Chloros oli viherpään nimi, vaikka se ei ollut se oikea.
"Noh. Lapis." mies hymähti. Kokeillen naisen nimeä ääneen. Se ei ollut vaikeaa sanoa edes toinen poski riekaleina. "Kuvasit ruokianne... Melko hassulla tavalla. Mutta se mitä tulee kirpeyteen tai aurinkoon..." lause himmeni hiljaisuudeksi. Ihmissyöjä ei tiennyt mitä oli kirpeys. Auringon hän näki hyvin harvoin. Välillä unohti jopa miltä se näytti. Kuumalta, kirkkaalta valo pilkulta. Chloroksen maailma oli pimeä. Niin se oli. Hänen maailmansa myös tulisi pysymään pimeänä.

Viherpää hätkähti nopeasti. Hän kuuli kaukaa tutun telepatian omaan päähänsä. Se oli heikko aluksi, mutta voimistui. Mies näytti odottavan. Lumipyryn sisältä, luolan aukolle saapui kaksikko. Punapäinen ja sinipäinen. Livius katsoi veljeään. Hänellä oli mukanaan naisen raajaton ruumis. Ruumi oli yltä päältä veressä ja niin myös veljekset. Altan reagoi ensimmäisenä kaksikosta Lapikseen. Hän näytti vilkuilevan hetken kaksikkoa, ennen kuin hyökkäsi kohti naista. "Altan!" Livius huudahti, samoin teki Chmoros. Kun Altan syöksähti kohti naista terävä piikki kädessään, viherpää törmäsi veljeensä. Puskien tämän pois hyökkäämis radaltaan.
Hän ei ole vihollinen idiootti! Chloros sähisi telepatialla punapäiselle veljelleen. Altanin kasvon ilmeet vääristyivät ja muuttuivat. Hänestä ei saanut selvää, mitä tunteita tuo koki. Lopulta punapää perääntyi suotuisalla taaksepäin harppauksella. Livius kiskaisi veljensä vielä varmuuden vuoksi taakseen. Chloros oli ehtinyt kertoa tiivistelmän siitä, mitä oli tapahtunut, mutta ei maininnut niinkään siitä, mitä Lapis ja hän olivat keskustelleet. Livius nyökkäsi ja kohotti naisen ruumista. "Nälkä?" hän kysyi ja viherpää vilkaisi Lapikseen, nousi ja lähti ruumiin kanssa lumipyryyn.

Livius käänsi katseensa Lapikseen. Hänen peitetyt kasvonsa olivat vakavat. Silmät, joista voisi nähdä jotain ei nähnyt, kun ne olivat maskinsa alla. "Jos sinulla on vain aikomus leikkiä veljeni kanssa... Unohda koko juttu susi." Livius tokaisi. Ei niinkään töykeällä äänellä, vaikka se siltä kuulostikin. Sinipää antoi sellaisen kuvan, että jos Chlorokselle jotain tapahtuisi, hän kyllä hoitaisi vihollisen helvettiin asti.
Viherpää palasi yltä päältä tumman veren peitossa. Hän tönäisi veljiään kauemmas. Hänen silmänsä tuijotti lattiaa. "Poistukaa nyt.... Heti!" hän komensi. Hän ei halunnut Lapiksen sotkeutuvan tähän asiaan. "Mutta! Entä jos hän hyökkää kimppuusi?" Livius intti vastaan. Viherpää pudisti päätään. "Ei, jos se on minusta kiinni..." sen sanottuaan veljet lähtivät. Chloros kääntyi Lapiksen puoleen. Hän kallisti päätän. "Veljeni. Ei tarvitse edes yrittää tutustua. Niin kuin minuunkaan." ihmissyöjä sanoi tomerasti. Hän ei kaivannut ongelmia saatika pään vaivaa. Veljien tulon ja menon jälkeen, Chloros oli kovettunut jälleen. Se vähäinen osa, jonka Lapis oli onnistunut avaamaan oli suljettu taas.

//Hienoa x3
Mori
 

Re: Hungers call

ViestiKirjoittaja Ikane » 25 Tammi 2015, 13:07

Chloros. Nimi oli erikoinen, mukavan tuntuinen kielen päällä lausuttaessa. Kun nainen kuuli toisen lausuvan oman nimensä ensimmäistä kertaa ääneen hän piti sen soinnista miehen omalla äänensävyllä. Miehellä oli oikeastaan mukava ääni. Lapis piti sudenkorvansa viherpään suuntaan osoitettuna, kuunnellen tarkasti jokaista hengenvetoa kun toinen puhui. Chloroksen lauseen jäädessä kesken ilma tuntui viestivän että sen lauseen taakse piiloutui joku merkitys. 'Jos hän ei voi syödä kuin muut', Lapis ajatteli, 'tietääkö Chloros mitä on kirpeä?' Hiljaisuuden rikkoi yllättäen viherpää, joka suuntasi keskittymisensä nyt luolan oviaukolle. Lapis käänsi päätään, katsoi vuoroin Chlorokseen ja vuoroin lumipyryyn. Pian vieras tuoksu saapui susinaisen nenään ja hänen kulmakarvansa painuivat yhtä kurttuun kuin yleensä.
Oviaukolla oli kaksikko, ja heidän mukanaan kuolleen naisen ruumis. Veri koristeli seuruetta, ja näytti siltä että miehet taisivat tuntea toisensa. Ennenkuin Lapis ehti luoda yhtään enempää arvailuja tilanteesta, toinen saapuneesta kaksikosta syöksähti häntä kohden kahden muun miehen huudahtaessa. Salamannopeasti nainen loikkasi pystyyn ja muuttui susimuotoonsa, pörhistäen turkkiaan ja häntä uhkaavasti pystyssä muristen aggressiivista murinaa, antaen terävien hampaidensa loistaa nuotion loimussa. Chloros kuitenkin ehti väliin ennenkuin Lapis olisi liikauttanut karvaansakaan, sillä mies loikkasi punapään tielle ja töinäisi tämän loisteliaasti kumoon. Valkea susi oli yhä valmiina puolustautumaan, epävarmana tilanteesta, hermostuneena ja säikähdyksen jälkeen ärtyisänä. Sanaakaan ei sanottu, miehet tuntuivat ymmärtävän toisiaan vain katseiden ja eleiden välityksellä. Susi oli enemmän ymmällään mutta ei suostunut kuin lopettamaan murinansa. Sitten sinitukkainen mies kehotti ilmeisesti Chlorosta syömään - miehet taisivat myös itsekin olla ihmissyöjiä, Lapis päätteli. Susi etsi silmillään Chlorosin kasvot, näkemättömän avonaisen silmän ennekuin mies nousi kävellen lumipyryyn vieden ruokaa mukanaan.

Sitten Lapis jäi kolmestaan tuntemattomien miesten kanssa. Sinitukkainen vaikutti rauhalliselta, mutta susi ei uskaltanut laskea suojaustaan. Hänen silmänsä katselivat kiinteästi kaksikkoa, ja kun sinitukkainen puhui susi käänsi korviaan siihen suuntaan. Toisen sanat olivat yllättäen kylmiä, kovia varoituksia naisen suuntaan. Susi väläytti hivenen hampaitaan vastaukseksi - hän ei ikinä haluaisi vain leikkiä Chlorosin kanssa. Hän ei pystyisi sellaiseen julmuuteen, etenkään viherpään kohdalla. Kolmikko tuntui seisovan paikallaan kuin kaksi myrskyrintamaa, odottaen että saapuva aurinko heidät tyynnyttäisi. Pian Chloros saapuikin, selvästi aterioineena. Naisen veri tuoksui vahvasti miehestä, kuten saapuneesta kaksikostakin, valloittaen alaa jokaisen omalta tuoksulta. Koiraeläimiä sellainen sekoittaa jos joku pitäisi ikinä vainuta. Onneksi Chlorosin tuoksu oli jäänyt naisen mieleen vahvana ja selkeänä. Suden niskavillat alkoivat tasoittua kun viherpää saapui, ja naarassusi nosti päätäänkin. Kova komento kajahti viherpään suusta, ja kun sinitukkainen mies esitti vastalauseensa viherpää torjui senkin. 'Ei ole ihme että mies on huolissaan', Lapis ajatteli surumielisesti, 'olen sentään peto.' Kaksi miestä poistui, ja niin tuo aiempi myrskyrintama heidän väliltään pääsi sulamaan pois.
Nyt he olivat taas kahden. Vaikka asetelma oli aika lailla sama kuin ennen tätä väliselkkausta, oli jokin silti muuttunut. Susi oli nyt rentoutunut, laskenut häntänsä ja saanut turkkinsa niin tasaiseksi kuin se vain talvikarvan aikaan voi olla. Yllättäen Chloros ilmaisi olevansa henkilö josta kannatti pysyä erossa - Lapis ei voinut käsittää toisen sanoja. Valkea susi askelsi lähemmäs, tällä kertaa vain hädintuskin metrin etäisyydelle, vingahti hiljaa ja painoi korvansa alas. Naarassuden silmistä kajastui ymmärtämättömyys toisen äkillistä sulkeutumista kohtaan. Hän ei halunnut hyväksyä sitä! Vaikka Lapis aina kertoi itselleen olemaan välittämättä kenestäkään hän aina välitti silti. Susi miehen edessä näytti surulliselta ja naaras istui paikoilleen hetkeksi vingahtaen uudelleen, nyt entistä hiljempaa. Hän ei ollut mikään eksynyt koiranpentu tai pikku hauveli - mutta se ei tarkoita että hänen pitäisi koko ajan olla kova, kylmä ja julma kaikille. Hetken susi vain istui ennenkuin muuttui hitaasti takaisin ihmismäiseksi. Katse silmistä ei vaihtunut: häntä oli painunut ja korvat matalat, ja Lapis ihmetteli itsekin miksi hänen reaktionsa oli näinkin iso. Eihän hän vielä tuntenut miestä, eihän?
"Aiotko lähteä heidän mukaansa?" olivat ainoat sanat sillä hetkellä, jotka nainen sai muodostettua. Ruskeat, avonaiset hiukset heilahtelivat tuulen mukana kun lumipyry tuntui pysyvän yhtä kovana kuin äskenkin. Sitten nainen huokaisi raskaasti, tiedostaen että ennenpitkää mies kuitenkin lähtisi pois. 'Et saa kiintyä kehenkään, et saa hankkia ystäviä, et saa...' Lapis muistutti itseään saaden olonsa entistä tukalammaksi. "Jos aiot mennä niin mene. He odottavat varmaankin", Lapis sanoi ilman käskevää äänensävyä. Sanat olivat vain jäykkä kehotus menemään, tekemään niin kuin Chloros itse tahtoi.
Ikane
 

Re: Hungers call

ViestiKirjoittaja Mori » 27 Tammi 2015, 14:29

//K16

Chloros ei ehkä nähnyt sitä, mutta aisti, kuinka valkeat, kevyet tassut astelivat tuota kylmää kalliomaastoa pitkin hänen luokseen. Susi istui alas ja mahdollisesti kohotti katseensa viherpäähän. Viherpää laski katseensa kohti valkeaa sutta. Tuon kaikuva surumielinen ääni kaikui pitkin seiniä. Lapis kysyi aikoiko ihmissyöjä lähteä, jos aikoi hän ei olisi estämässä sitä. Eihän Lapis ollut ennekään estänyt Chloroksen lähtöä minnekkään. Ainostaan raahannut tänne luolaan.
Sokea silmä sulkeutui kuin merkiksi. Ihmissyöjä tunsi kuinka hienoinen ihmisen haju tuli suden hajun mukaan. Mies tarttui maskiinsa hitaasti. "Ihmisten syöjänä en voi pysyä aina samassa paikassa. Minuun ei ole turvallista luottaa tai tukeutua. Ainoastaan, ne jotka ovat yhtä turmeltuja kuin minä voivat olla luonani. Hekin niin kaukana." sanat olivat arvoituksellisiä, mutta niissä oli silti selkeä viesti. Chloros nosti katseensa. Hän nosti katseensa pilviseen taivaaseen, jossa lumihiutaleet leijailivat alas maahan. "Sanon tämän nyt yhden kerran." kylmä ja kovaksi keitetty lause pahmati hiljaisuuteen. "Olen ihmissyöjä. Olento, joka on tehty ihmisten itsekäistä päätöksistä. Luomus, joka on liian tappava, jopa sen luojalle." pieni pelottava naurahdus kantautui miehen maskin sisältä. Sitten hän katosi.

Chloros ei viivytellyt, vaan lähti liikeelle. Hän keskusteli pikaisesti veljiensä kanssa. Ai niin, ihan vain tiedoksi. Haistoin lähistöllä aika suuren kokoisen karhun, joka on melko nälkäinen. Altan mainitse ohi mennen. Chloros avasi silloin tikatun silmänsä, tarttui punapään kauluksesta kiinni ja tarttui tämän kaulaan. "Mitä sanoit?" hän kysyi mairean kuuloisesti. Kuin hän olisi kohta räjähtämässä nauruun. Altan vääntyili veljensä kuristusotteessa. Hän vikisi vastausta pian koin tai Chloros tekisi miehen olon tukalaksi.
Livius tarttui veljensä olkaan. "Aijotko mennä pelastamaan sen naisen?" Chloros päästi veljensä kurkusta irti ja katsoi pois päin molemmista. "Chloros! Tiedät hyvin, ettei meille merkitse mikään muu tässä maailmassa kuin ihminen."

Musta karhu, yli kaksimetriä. Painoi ainakin kaksisataa kiloa jos ei enemmän. Se tallusti kohti luolaa, jossa Lapis ja Chloros olivat oleskelleet. Se oli haistanut veren ja sitä myöden myös suden. Sillä oli nälkä ja sille kelpaisi mikä tahansa ravinto. Karhu lähti nopeaan jolkottelevaan juoksuun ja pian se oli jo saavuttanut saaliinsa. Se mörisi ja nousi kahdelle jalalleen. Avasi kammottavan kitansa ja yritti hyökätä kohti saalistaan. Suuri kokoisena eläimenä se oli raskas, mutta painava.
Kuului juoksun ääniä. Viherpää ilmestyi paikalle, tikattu silmä aummottaen auki ja verta valuen. Chloros heitti maskinsa pois ja otti kettingin esiin. Karhun huomio oli edelleen saalissaan, mutta viherpää saisi sen pään kyllä kääntymään. Hän lähti juoksuun, hallitusti heitti kettinkinsä karhun jalkojen juureen, veti kettingistä, että raskas karhu kaatuisi. Chloros syöksähti rimpuilevan karhun selkään. Riskialtis teko.
Tämä kaikki oli tosin hämäystä. Livius ilmestyi paikalle ja otti puukkoja joita heitti karhun selkään, sinne minne Chloros oli. Ihmissyöjä nappasi kaksi puukkoa ja upotti ne karhun lihaan. Voimakas karhu kuitenkin pääsi kahleistaan ja alkoi riehakkaasti juosta kaikkialle, jotta saisi ylimääräisen matkalaisen alas.

Chloros iski kätensä läpi karhun selästä. Hänen omatkin luunsa murskaantuivat, mutta ne uudistuivat nopeasti, jolloin käsi oli toiminnassa taas. Hän repi karhun lihaa, jolloin kuului karmaiseva karjaisu. Karhu nousi kahdelle jalalleen ja tähtäsi miehen liiskaamiseen kalliota vasten. Se ei ollut tyhmä. Tosin Chloro ei myöskään ollut. Hän veti kätensä ulos ja hyppäsi pois alta, mutta karhu sai miehen jalasta kiinni. Nappasi siihen suurella kidallaan. Murkasi luun ja lihan hampaitensa välissä. Jalka katkesi ja polven alapuolelta katosi jalkaa karhun kitaan. Chloros lensi kauniissa kaaressa alas maahan. Hän veti pari kuperkeikkaa, ennen kuin törmäsi puuhun.
Silloin peliin osallistuivat Livius ja Altan. He katsoivat karhua, joka oli vaihkoontunut haavojensa takia. "Tämä oli sitten sinun ideasi, pelastaa tuo nainen." Livius sanoi ja pukkasi veristä veljeään. Chloros nauroi. "Velat pitää maksaa." hän nauroi ja nousi ylös, kun jalka kasvoi takaisin paikoilleen. Altan oli jo karhun kimpussa.

//Uh. Action! Koska en keksinyt muutakan
Mori
 

Re: Hungers call

ViestiKirjoittaja Ikane » 30 Tammi 2015, 15:28

Lapiksen ilme muuttui, aiemmin hienoinen surun vivahde vaihtui nyt pintapuoliseen ärtymykseen. Häntä ärsytti toisen käytös, mutta ei kuitenkaan ollut samaan aikaan vihainen mistään. Äkkiä hennon hiljaisuuden rikkoi miehen kylmä ääni. Kaikki pehmeys oli kadonnut niistä sanoista vihertukkaisen avatessaan suunsa. Lapiksen vihreät silmät katsoivat hetken epäuskoisina mieheen, kunnes nainen painoi katseensa ja tunsi ärtymyksen nousevan. Tai ainakin siltä sen piti nyt tuntua, millään muulla tunteella ei ollut enää oikeutta astua esiin. Korvat luimussa susinainen katseli toisen askelia, kun tämä lähti pois kammottavan naurahduksen säestämänä. Kun mies oli lähtenyt, potkaisi nainen vihoissaan karjaisten samalla kiveä luolan suuaukon lähellä niin lujaa, että se lensi toiselle puolelle luolaa ja kimposi vielä pienen matkaa takaisinkin. Sudenhäntä huitoi hetken ilmaa kuin yrittäisi siivuttaa siitä palan. Lapis tiesi ettei tunne, jota hän tunsi, ollut pelkästään vihaa, vaan kaikkea turhautumisesta eteenpäin.

Nainen hymähti antaen pienen, huvittuneen hymynkaaren yrittää kivuta kasvoilleen. "Perkeleen mies...." nainen kuiskasi väsyneiltä huulilta hetken kuluttua, rauhoituttuaan hieman. Hän huokaisi raskaasti ja istui alas, nuotio oli jo sammumaisillaan ja nainen päätti heittää sekaan muutaman puukalikan jotka luolassa olivat jäljellä. Hänen viittansa makasi mytyssä luolan seinämän vieressä, ja juuri kun nainen oli aikeissa nousta ottamaan sen, hän jähmettyi silkasta säikähdyksestä. Kesti muutaman sekunnin, ennekuin sydän jatkuvasti lujempaa takoen, nainen pääsi kääntymään ympäri - luolan suulla oli karhu. Ihan helvetin iso karhu - nainen oli kyllä tapellut joskus aiemminkin karhujen kanssa, mutta ne olivat aina vakavia vastustajia. Se laskeutui alas pystyasennostaan, ja alkoi jolkottamaan suoraan Lapista kohden. Nainen muuttui salamassa takaisin susimuotoonsa, sillä se oli ainoa muoto jossa hän kykeni taistelemaan toista eläintä vastaan. Susi avasi kitansa kuten karhukin, ja pian he olivat hetken kaksintaistelun tuoksinnassa. Raskastekoisen karhun kynnet raastoivat sutta, ja susi puri ja raastoi takaisin minkä pystyi - mutta oli jättänyt takaosansa avoimeksi. Karhu näki tilaisuutensa ja nappasi suden oikeasta takajalasta, nosti toisen ilmaan, ja paiskasi lattiaan koko painollaan. Kun suden korvia vihlova, kivun täyttämä ulvaisu kaikui luolassa ja sen ulkopuolella, kuului äkkiä juoksun ääniä.
Lapis ei ehtinyt kunnolla katsomaan oviaukolle päin, mutta haistoi kyllä hyvin miehen tutun tuoksun. Nainen ei ymmärtänyt miksi toinen oli palannut takaisin, mutta oli kiitollinen yhtä kaikki. Karhu oli jättänyt suden maahan, valmistautuen hyökkäämään sutta kohti uudelleen. Valkea naarassusi yritti kammeta itseään pystyyn mutta se tapahtui liian hitaasti - mutta karhu ei ehtinytkään hyökätä, vaan kaatui möristen maahan. Verinen, valkea susi käänsi päätään ja näki Chloroksen sekä toisen tämän veljistä. Hetken miehillä oli tilanne hallussa, mutta karhu pääsi kuitenkin riehumaan uudelleen. Lapis ei voinut muuta kuin katsella hämmennyksen ja epäuskon vallassa - pelko kouraisi häntä vatsasta kun karhu nappasi vihertukkaisen jalasta kiinni, puri sen poikki ja heitti miehen pyörimään maahan. Susi oli niin kovin hämmentynyt, epäröi mihin suuntaan liikuisi ja varoi astumasta oikealla takajalallaan maahan. Toinenkin veli osui nyt Lapiksen silmiin, he keskustelivat keskenään nähtävästi siitä, kenen suunnitelma oli ollut tulla väliin. Punatukkainen riehui karhun kimpussa varsin mallikkaasti, kun Chloroksen jalka alkoi kasvamaan takaisin Lapiksen hämmästykseksi. Susi otti askeleen taaksepäin, tajuten että ei tosiaan tiennyt mitään tuosta miehestä. Karhu oli siirtynyt jo sen verran kauemmas luolan suuaukolta että susi uskalsi kuitenkin tulla kunnolla ulos, nähdäkseen kaiken paremmin. Susi koikkelehti hieman lähemmäs miehiä, jotka seisoivat puun lähettyvillä. Pari metriä oli heidän välissään suuren suden pysähtyessä. Naisen pintahaavat olivat jo lähes ummessa, mutta ongelma oli murtunut oikea takajalka. Kyllä hän taistelisi, jos pakko olisi, mutta tiesi että miehet olivat paremmassa kunnossa kuin hän tällä hetkellä. Suden silmät etsivät jatkuvasti kontaktia Chlorokseen, sillä vaikka nainen ei osannut puhua tässä susimuodossaan, katse saisi riittää. Lapis ryhdisti olemustaan hieman, ollen koko ajan kuitenkin valmiustilassa jos karhu tulisi taas liian lähelle. Niin kävikin lähes samantien, nainen ei ehtinyt tehdä muuta kuin ajatella muuttuvansa ihmismuotoonsa keskustellakseen edes jotenkin muiden kanssa, kun karhu tömisti jalkojaan hänen ja miesten edestä. Susi loikkasi kohti sen käpälää, ja saikin otteen, mutta karhu - joka oli selvästi äärimmäisen raivoissaan - paiskasi suden lentämään kalliota kohden. Onni oli, että karhun käpälästä irtosi nahkaa aika kohtalaisesti. Huono puoli oli se, että nyt Lapis makasi maassa muuttuneena takaisin humanoidimuotoonsa - tila oli todella omituinen. Yleensä sellaisissa tilanteissa nainen muuttui susimuotoon jopa huomaamattaan. Nyt hän oli kuitenkin ihmismäinen. Tajuaan nainen ei ollut kokonaan menettänyt, vaikka kipu tuntui erittäin suurelta. Hän ei kyennyt sillä hetkellä enää nousemaan, vaan päätti korjata haavojaan pysymällä liikkumatta hetkisen aikaa. Nyt hän loi kaiken toivonsa Chlorokseen ja tämän veljiin.
Ikane
 

Re: Hungers call

ViestiKirjoittaja Mori » 30 Tammi 2015, 16:45

Chloros vilkaisi sivu silmällä valkeaa hämmentynyttä sutta. Hämhti ja välitti vain tuon katseen. Hän katsoi Altania, joka hyppäsu alas karhun selästä. Vastus oli ihmissyöjillekin liikaa, mutta heitä olikin kolme. Karhun lähestyessä Lapis päättikin tarttua tilanteeseen, josta Chloros oli toista mieltä. Vaikka Chloros olikin sadistinen ja nautti jokaisesta karhun rääkäisystä ja kivusta, Lapiksen törmääminen kallioon tuntui jotenkin epämukavalta. Liekö siksi, että hän oli velkaa jonkin verran vai sitten se, että asia nyt oli vain niin, että hän aikoi pelastaa naisen?
Livius lähti yhdessä Altanin kanssa karhun kimppuun. Chloros huokaisi ja pyyhki verta käsistään. Hän katsoi karhua suoraan silmiin. "Tule tänne. Sinä haluat minut." viherpää sanoi matalalla äänellä ja ojensi kättään karhua päin. Vauhkoontunut karhu ei enää nähnyt kuin Chloroksen, jolle halusi kostaa kipunsa. Se lähti jolkottamaan suurta vauhtia kohti miestä. Viherpää lähti vastaan naurauen. Hän hyppäsi karhun ylle ja survaisi sormensa sen silmiin. Ammottava kita hirveine hampaineen avautui karjuen ja yrittäen saada puolisokean suuhunsa. Altan ja Livius olivat molemmat karhun selässä. He yhteis tuumin survaisivat kätensä karhun niskaan. Chloros taas olisurvaisi kurkkuuun, jolloin veljien kädet koskettivat puoli matkassa toisiaan, jolloin kolmoset repäisivät kätensä irti ja hyppäsivät pois karhun tieltä. Sokea, kuolettavasti satutettu karhu hoippui verisen kaulansa kanssa hetken, kunnes se rojahti maahan elottomana.

Chloros katsoi veljiään ja huitoi heille vain. Livius tuuppasi hieman viherpäätä ja Altan näytti vain nauravan veljelleen, jolloin tuo sai kyynärpäästä. Kuului urahdus, kun kylkiluu meni rikki, mutta eihän se ihmissyöjiä haitannut. Pystyivät uudistamaan kehoaan kokoajan. Veljet katosivat lopulta paikalta ja Livius vielä motkottaen palaamisesta viherpäälle.
Mies lähti ottamaan hitaita askelia naisen luo. Hänen tikattu silmänsä oli taas kiinni, kun sokea silmä näytti laskeneen katseensa suoraan naisen vihreisiin silmiin. Hän ei sanonut mitään, tuijotti jotenkin hyvin julmasti naista, kuin tuo olisi virhe hänen maailmassaan. Sellanen virhe, joka piti poistaa hänen maailmastaan, johon se ei kuulunut millään tavalla.
Chloros kyykistyi, ujutti kätensä toisen alle ja nosti tämän syliinsä. Sanaa sanomatta hän lähti kävelemään Lapis sylissään. Näky olisi varmaan aika hirveä, kun Lapis sekä Chloros olivat molemmat yltä päältä veressä. Niin omansa kuin karhunkin, joka nyt makasi verisen lumen seassa.

"Nauttisin tästä hyvin paljon..." kuului lause, jota ei nyt ihan heti oletettaisi kuulevan. Musta silmä laskeutui Lapiksen kasvoille. "...Jos kärsisit enemmän...Toisaalta... Olet vain susi." mies sanoi tönkösti, kuin nainen ei olisi ollut mitään muuta. Aivain kuin hänen äänessään olisi kuulunut pettymys. "Älä kysy mitään, mikä saisi minut nyt muuttamaan mieleni tai muuten haluan tappaa sinut." keskustelu ei tuntemattoman korvissa ainakaan kuulostaisi kovinkaan lupaavalta. Viherpää pysähtyi hetken päästä. Hän tunsi naisen painon käsivarsillaan. Kuinka tämän keho oli painautunut vasten hänen omaansa. Niin kevyt ja pieni, verrattuna häneen.
"Sitä en kyllä ymmärrä.... Miksi sinä et katso toimintaani tuomitsevasti. Miksi haluat kysellä asioita minusta, mitkä saavat sinut vain voimaan pahoin?" Chloros sanoi. Hän otti askeleen pari ja laski naisen puunjuureen. Kun kyse sitten oli ihmissyöjästä, joka ei itse tuntenut kipua, ei hän ehkä ollut maailman paras loukkaantuneen siirtäjä, joten käsittely saattoi olla hieman kivuliasta. Chloros kyykistyi susinaisen tasolle.
Mori
 

Re: Hungers call

ViestiKirjoittaja Ikane » 01 Helmi 2015, 13:14

Chloroksen kylmänviileä taistelutyyli oli suorastaan jäätävää seurattavaa. Veljet olivat toki hekin erinomaisia taistelussa, Lapis huomioi, mutta Chloroksella tuntui olevan jokin aivan omanlainen sävy siinä kaikessa. Hämmennys ja pelko eivät poistuneet Lapiksesta, kun mies ja karhu ottivat yhteen näyttävästi. Onneksi vihertukka oli ketterä ja älykäs, sillä sai osuman karhun silmiin - samassa Chloroksen veljekset tekivät omalta puoleltaan samoin. Susinainen kykeni toisaalta myötäelämään karhun kokemaa tuskaa, ja sen karjunnasta kuuli sen kivun, mutta ei antanut armoa katseellaan. Elämä on kuolemista ja syntymistä toinen toisensa jälkeen. Sen nainen oli oppinut kauan sitten, ja vaikutti siltä kuin se olisi ollut noille miehillekin elämän peruslaki johon ei puututtu sen kummemmin.

Karhu kaatui nyt maahan, ja taistelu oli ohi. Naisen siirtäessä katseensa miehiin hän huomasi heidän taas tekevän jotain merkillistä. Huitoivat ja naureskelivat, ja vahingossa - niin, Lapis ihmetteli, vahingossa - taisivat rusikoida toisiaan hieman kovakouraisesti? Lapis makasi ensin vatsallaan maassa, mutta kääntyi nyt selälleen. Vihreät silmät katsoivat hetken taivaalle, ennenkuin nainen tajusi että vain Chloros oli enää lähettyvillä. Lapis ei kääntänyt päätään toisen lähestyessä, vaan nousi istumaan nojaten taaksepäin käsillään. Kun mies oli muutaman metrin päässä, nainen vihdoin käänsi hieman ärtyneen katseensa. Hän ei nähnytkään odottamaansa ilmettä, vaan suorastaan pelottavan julman katseen. Naisen korvat painuivat kuin säikähtäen ja hänen kasvojensa ilme ei ollut enää yhtään ärtynyt. Pikemminkin se hämmentynyt, sekava ja ymmällään oleva. Ne tunteet olivat aika uusia Lapikselle, sillä yleensä hän ei tuntenut muuta kuin ärtymystä ja yksinäisyyttä. Lapis ei ehtinyt tehdä mitään, liikahti vain epävarmasti hieman taaksepäin miehestä, kun toinen yllättäen alkoi nostaa häntä syliinsä. Lapis ei voinut käsittää sitä tilannetta, se oli niin outoa, niin uutta! Pentuaikanaan häntä oli nostettu syliin, mutta ei koskaan hänen ollessaan aikuinen.
Chloroksen kädet olivat vahvat, ja miehen tuoksu oli nyt entistä vahvemmin naisen ympärillä vaikka siihen sekoittui tällä kertaa karhun veri. Lapis oli nostanut toisen kätensä miehen niskaan, ja siirsi pian toisenkin. Vihertukkainen oli nyt niin lähellä häntä - miehen rintakehän liikkeet, hiusten heilahdukset ja sydämenlyönnit. Kaikki olivat äkkiä todellisempia kuin aiemmin, jopa aiemmin havaitsemansa arvet miehen näkyvillä iho-osilla olivat nyt oikeasti siinä. Lapiksen häntä vääntelehti hieman ilmassa, häntä tuntui hävettävän olla siinä. Naisen kasvoille oli kohonnut lievä puna jo silloin, kun mies hänet nosti, mutta nainen tajusi sen vasta nyt ja yritti kääntää päätään toisen olkapään yli jotta sitä ei huomaisi. Verinen kaksikko teki matkaansa kohti puita.

Yllättäen miehen ääni rikkoi hiljaisuuden, johon Lapis oli yrittänyt hautautua piiloon. Miehen mustanvärinen silmä olikin äkkiä aivan siinä, naisen edessä, niiden sanojen kanssa. Puna naisen kasvoilta ei kokonaan hälvennyt ärtymyksen tullessa, sillä Lapis ei voinut ymmärtää miehen sanoja. 'Vain susi?!' nainen toisti mielessään. Toisen äänen pettynyt sävy oli kuitenkin sekin yhtä merkillinen: olisiko Lapiksen pitänyt olla jotain enemmän? Jotain muuta? "Vain susi?" Lapis avasi suunsa selvästi ärtyneenä. Naisen tunnetilat tuntuivat heittelevän välillä varsin voimakkaasti, ja miehen sanat eivät ehkä olleet paras apu asiaan. Chloros kuitenkin jatkoi siihen väliin - käski hänen olemaan kyselemättä turhia. Mitä muutakaan Lapis olisi sillä hetkellä halunnut tehdä? Hän halusi tietää, että miksi ihmeessä hän ei kuulemma ollut kuin vain eläin. "Mitä ihmettä oikein tarkoitat että olen vain susi? Enkö mielestäsi ansaitse edes kipua koska en ole ihminen? Olenko mielestäsi niin alhainen olento?" Lapis laukoi sen enempää ajattelematta, sillä ärtyneenä hän ei oikein jaksanut ajatella. Ääni hävisi kuiskaukseksi loppua kohden, ja viimeisistä kuiskatuista sanoista kuului myös suru ja jonkin asteinen anteeksipyyntö äänen korottamisesta. Olihan nainen väsynyt, mutta ei halunnut suututtaa miestä turhaan tai ajaa heti pois.
Mies laski naisen uusien sanojensa jälkeen puun vierelle. Pakko oli myöntää, toisen käsittelystä näki sen ettei mies tuntenut kipua, mutta Lapis piti turhan kiroilun itsellään, päästäen vain vinkaisua muistuttavan äänen iskien itsensä hieman turhan lujaa paikalleen. Siinä kaksikko taas oli: mies naisen edessä, odottaen vastausta kysymykseen jonka vastausta naisen ei tarvinnut edes miettiä. "Sehän on selvää," Lapis aloitti tuhahtaen, ilman vihaa tai ylenpalttista iloa äänessään, pitäen sen varmana ja vahvana kuten pystyi. "En erottele ketään rodun perusteella. Vain se, mitä teet ja millainen olet, on tärkeää. Jos en ajattelisi niin, olisin varmaan antautunut turkiseläimeksi kauan sitten - olen susi jota osa pelkää ja osa vihaa enemmän kuin tuntuu oikeastaan tarpeen olevan". Lapis huokaisi hieman tässä välissä. "Sitäpaitsi se, että satut syömään ihmisiä on vain sinun tapasi elää. Ymmärsin myös että et valinnut tätä polkua? Ei leijonakaan valitse syövänsä lammasta," Lapis sanoi, verraten tilannetta Chloroksen omaan niin hyvin kuin kykeni, "vaan se syö lampaan jotta pysyy hengissä. Ei ne lampaat siitä tykkää, mutta muuten leijona kuolisi pois. Silloin sen leijonan perhe ja ystävät surisivat." Naisen silmät katsoivat tiiviisti miehen omiin hetken ajan. Tämä mies sai naisen veren kiehumaan ja tyyntymään yhtä nopeasti kuin silmäänsä ehtii räpäyttää, eikä Lapis oikein tiennyt mitä enää sanoisi. Oli vaikea arvioida mitä miehen mielessä liikkui.
Ikane
 

Re: Hungers call

ViestiKirjoittaja Mori » 02 Helmi 2015, 14:18

Lapis lateli kysymyksiä, vaikka Chloros oli varoittanutkin. Itsepäinen nainen. Ihmissyöjä vain huokaisi raskaasti, mutta sai kuulla pian itseään koskevan vastauksen. Lapis kertoi, ettei hän tuominnut rodun takia, vaan itse tekojen. Miehen mustan silmän sävy syveni hivenen. Se tuntui tummuvan entisestään, kun nainen jatkoi puhumistaan. Nainen vertasi häntä leijonaan. Chloros tuijotti hetken susinaista. "Mikä on leijona?" mies kysyi lopulta. Hän ei koskaan ennen ollut nähnyt moista tai kuullut. Jos totta puhuttiin, kaikki tässä maailmassa oli uutta ihmissyöjälle. Hän ei tiennyt eläinten tai taruolentojen nimiä, koska oli elänyt tähän asti elämäänsä kaltereiden takana. Kaikkien niiden miesten leikkemänä.
Chloros kuitenkin sivuutti sen asian pian ja palautti pari asiaa mieleensä, mitkä nainen oli kysynyt tai huutanut. "Olet susi, eikä sinulla ole minulle ihmisen arvoa." ihmissyöjä totesi kylmästi. "Ihminen on minulle ravintoa, kuten sanoit. Pitäisikö siis minun pitää sinua ihmisenä. Haluatko tulla syödyksi? Toiseksi. Onko sinulla oikeus kipuun?" Chloros loi synkän ilmeen Lapikseen. Oliko naisella oikeus kipuun. Entä hän sitten? Hän ei tuntenut kipua. Hän ei voinut tietää enää miltä kipu tuntui, hän ei tiennyt mikä oli arvo. Eikö hänellä siis ollut oikeutta kipuun? Viherpää kallisti päätään. "Entä minä sitten?" hän kysyi musta silmä tuijottaen tyhjästi Lapiksen kasvoihin.

Ihmissyöjä nousi hitaasti ylös, hän riisui riekaleisen kaapunsa yltään, paljastaen kaikki ne paljaat ihokohdat ja niiden arvet. Chloros repäisi maskinsa kasvoillaan ja paljasti taas riekaleiset kasvonsa. "Sinä sanoit, että sinulla on oikeus kipuun, sinulla on oikeus olla ihminen. Entä sitten minä? Mikä minä olen? Minä menetin kyvyn tuntea kipua. Tarkoittaako tämä siis sitä, ettei minulla ole oikeutta kipuun?!" miehen ääni oli huutoa ja naurun pyrskähdyksiä. Ihmissyöjä vei kätensä kasvoilleen. "Sinä väität olevasi ihminen.... Niin minäkin olisin kai ollut." hän naurahti sekalaisen äänen saattelemana. "Meiltä riisteettiin oikeutemme ja sinä tulet ja sanot minulle tuollasta! Älä naurata minua!" Chloros huusi ja löi nyrkkinsä vasten puuta. Puu narahti, kun rystyset räsähtivät poikki ja miehen käsi oli muussia. Ihmissyöjä nauroi taas.
"Selität perheestä ja ystävistä..." karhea naurua kuului miehen suusta, kun tämä katsoi naista kuin hullua. Hän heilutti käsiään edessään ja murtunut käsi näytti taas olevan entisellään. "Hahaha! Kuvotat minua." Chloros lähes kuiskasi sanat ja avasi tikatun silmänsä. Hänen molemmat silmänsä pysyivät auki. Hän katsoi Lapiksen kasvoja. Hän etsi merkkejä pelosta. Sitä kauan kaivattua sadista nautintoa. Hän halusi nauttia jokaisesta naisen ilmeen värähdyksestäkin, jotka hän aisti. Hän aisti jokaisen hengen vedon ja kehon liikahduksen. Viherpää tuijotti naista, kuin viihdykettä. Hän hykersi paikallaan, kunnes syöksyi naista kohti. Chloros löi nyrkkinsä juuri Lapiksen pään yläpuolelle, puunrunkoa vasten. Hän löi yhä uudestaan ja uudestaan puuhun, katsoen suoraan noihin vihreisiin silmiin. "Teit pahan virheen..." hän kuiskasi ja nauroi taas. Hänen kasvoiltaan oli paennut väri ja violetin silmän pupilli oli mennyt aivan pieneksi. Hän näytti säälittävän kauhistuttavalta. Verta tihkui miehen uudelleen murskatusta kädestä. Hän ei tuntenut kipua, joten mitä haittaa siitä edes oli.

Veri tipahteli hiljalleen Lapiksen luo. Chloros katsoi hitaasti verta, hänen silmiensä edessä välähti kuvia. Kuvia kaltereista, kuvia veitsistä, aineista ja muista erilaisista välineistä. Veren tuoksu sai miehen kylmän hien tipahtelemaan tämän kasvoilta. Viherpää nousi hitaasti ylös. Hänen kehon kielensä oli huojuvaa, kuin hän olisi herännyt pahasta unesta. Mies otti pari keinuvaa taakse otettua askelta. Hän jäi seisomaan ja katsoi kättään, joka uudistui jälleen. Hän silmäili violetilla silmällään ympäristöään. Lumessa törröttävää mustaa maskia ja harmaata kaapua. Hän vilkaisi kerran Lapikseen, ennen kuin kaatui suoraan selällleen. Valkea lumi pöllähti hennosti ylös ja laskeutui hänen päälleensä. Höyryävä ilma tuli ulos hänen suustaan, kun mies ilmaa päästi. Chloros sulki tikatun silmänsä ja peitti käsillään kasvonsa.
Miksi hän oli päättänyt pelastaa naisen? Hänhän piti toisten kuolemisen, kärsimysken äänistä. Miksi tämä nainen loi tälläisen tilan, jota mies ei pysytynyt käsittelemään, kuin nauramalla. Ymmärtämättä siltikään miksi nauroi. Viherpää oli tainnut vajota hyvinkin syvälle, niin syvälle, ettei saanut itseään enää pintaan.
Mori
 

Re: Hungers call

ViestiKirjoittaja Ikane » 08 Helmi 2015, 22:55

Lapis unohti totaalisesti, että oli henkilöitä jotka eivät olleet välttämättä koskaan kuulleet leijonasta. Hän oli saanut tietää siitä kauan aikaa sitten, ollessaan ihmisperheen hoivissa. Perheen isä matkusti paljon, ja kertoi joskus hurjia tarinoita eri maankolkista. Lapis katsoi hetken takaisin mieheen, selvästi hämmentyneenä, mutta sai kerättyä itsensä vastaamaan pian. "Leijona on tosi suuri eläin - sillä on valtavat, isot tassut ja suuri harjas pään ympärillä, kuin tulinen kehä. Se on vahva, voittaa taistelussa karhunkin, ja syö lihaa. Kun se karjaisee, puut kuulemma vavisevat paikoillaan." Tähän mennessä naisen kuvaus pedosta oli varmasti aika raaka. "Mutta se ei ole kaikki. Sen kultaisen turkin alla on kuulemma iso, rakastava sydän. Siksi leijona on niin upea: vaikka se on vahva peto, on sillä joku jota suojella, eikä se anna periksi jos on kyse sille rakkaasta." Lapis halusi uskoa että jokaisessa on ainakin ripaus hyvää jäljellä, vaikka olikin kovettunut vuosien mittaan.
Puheenaiheen vaihtuessa taas eri oikeuksiin Lapiksen niskavillat alkoivat pörhistymään silkasta hermostuksesta. Hän ei oikein pitänyt siitä, mihin tuo keskustelu tuntui johtavan, eikä miehen viileästä äänestä. Miehen kysyessä vielä omaa oikeuttaan kipuun nainen tunsi jotain todella ilkeästi pistelevän sisällään. Miten kukaan voi olla noin sekaisin - ei sillä lailla kuin synnystään hullut ovat, vaan ennemminkin ne jotka ovat kokeneet elämässään kaikkea väärää. Lopulta mies nousi seisomaan, riisui vaatteensa - Lapiksen silmät harhailivat hetken toisen keholla ennenkuin mies aloitti taas puhumaan. Arpinen, selvästi vääryyttä osakseen saanut mies huusi naiselle, aivan kuin kaikki olisi jollain lailla ehkä hänen syytään. Äänen aaltoilu kertoi miehen olevan selvästi sekaisin - naurua seurasi huuto, ja sama toisinpäin. Yllättäen mies kaiken epätoivoisen saarnansa keskeltä hyökkäsi, lyöden kätensä puuhun. Nainen tottakai säikähti, ollen hieman epävarma siitä miten toinen kohta aikoisi käyttäytyä. Pitäisikö hänen pahimmassa tapauksessa taistella miestä vastaan? Sitä Lapis ei halunnut.

Vaikka miehen rystyset olivat selvästi tuhoutuneet, tuo vain nauroi ja jatkoi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Toinen ei siis tosiaankaan tiennyt mitään kivusta, Lapis ymmärsi. Hullu katse kiiri alas Lapiksen kasvoille, jotka olivat epäröivät säikähdyksen jäljiltä, mutta kulmat yhä kurtussa. Lopuksi mies sanoi jotain mikä iski Lapiksen sisään pahemmin kuin mikään miekka. 'Kuvotat minua', ne sanat kaikuivat naisen korvissa vaikka miehen ääni oli ollut pelkkä kuiskaus. Naisen mieli tuntui muuttuneen painavaksi, häntä ärsytti ja ahdisti olla siinä juuri silloin. Lapis ei osannut sanoa hetkeen mitään. Hänen suunsa oli raollaan, silmät auki, etsien jotain peruutusta äskeiselle. Oliko hän todella niin kuvottava, iljettävä olento? Silmänräpäyksessä mies oli taas hyökkäämässä Lapiksen suuntaan, ja tähtäsi suoraan naisen pään yläpuolelle puuhun. Susinaisen kurkusta kuului kova urahdus, ja säikähdys oli taas naisen kasvoilla. Häntä itseään ärsytti se, miten hänen kanssaan leikiteltiin taas. Aivan kuin hän olisi jokaisen miehen lyönnin kohdalla vajonnut syvemmälle siihen aikaan kun hänkin oli laboratoriossa koe-eläimenä. Chloros pelotti naista juuri sillä hetkellä, hänestä tuntui että oli taas pieni ja avuton kaiken sen kivun ja tuskan edessä. Susinainen liikahti aina lyönnistä säikähtäneenä, yrittäen työntää itseään kauemmas, vaikka puunrunko oli häntä jatkuvasti paikoillaan pitämässä. Hänen sisällään kasvoi hätä miehen nauraessa jälleen, ja tuntui siltä kuin kohta hänen olisi murrettava tiensä miehen ohitse. Nurkkaan ahdistettuna susi puree, ja naisen hampaat olivat jatkuvasti enemmän esillä hänen ihmisleuoistaan, mutta ei tehnyt vielä mitään vaan sulki silmänsä tiukasti kiinni muristen aina vaan lujempaa uuden lyönnin osuessa puuhun.
Pian lyönnit loppuivat, mutta naisen silmät pysyivät kiinni hetken aikaa. Nainen tunsi jotain lämmintä kasvoillaan, hajusta tajusi sen olevan miehen verta. Kun susinainen avasi hitaasti silmänsä ja katsoi miehen omiin, ne tuntuivat olevan jossain aivan muualla. Hitaasti ja epävarmasti mies nousi ylös, ottaen etäisyyttä Lapiksesta. Näytti siltä kuin mies ei tiennyt okein missä oli tai mitä tapahtui. Nopeasti Lapis ehti saada katsekontaktin miehen kanssa ennen kuin tämä kaatui suoraan hankeen. Lumi näytti ohuelta verholta pöllähtäessään ilmaan. Lapis katsoi ensin ripeästi ympärilleen, mutta ketään ei näkynyt. Lapis hengitti hetken puuta vasten, antaen sydämensä ja hermojensa tasaantua. Vihertukkainen makasi nyt käsi kasvoillaan, varmaan ajatellen jotain. Mies pelotti Lapista, mutta samalla hän halusi tietää lisää toisesta. Vai oliko enää sen kivuttomuuden ja leikkelyn jälkeen jäljellä enää muuta? Mies oli todellakin erikoinen.
"Jos kuvotan sinua noin paljon," Lapis aloitti, selvästi turhautumusta äänessään, "miksi ihmeessä sinun piti sitten palata takaisin? Olisit vaan jättänyt minut sinne luolaan, kääntänyt selkäsi niinkuin muutkin. Sinähän tiedät miltä se tuntuu, etkö vain. Vaikka en halua päätyä ruuaksesi olisi sekin parempi kuin saada koiran kohtelua." Ääni oli välillä tiukka ja ärtynyt, mutta viimeinen lause pehmeni. Todellisuudessa nainen jopa ilahtui toisen näkemisestä uudelleen, mutta samalla hän ei voinut olla kyseenalaistamatta miehen motiivia. "Olet sekaisin, tiedätkö" Lapis totesi, huokaisi ja nousi jaloilleen. Hänen vihreät, nyt tummenneet silmänsä katsoivat edessäpäin makaavaan mieheen. Hänen kasvonsa olivat viileät, mutta silmistä näkyi yhä se miehestä kiinostunut puoli. Hän otti askelia lähemmäs miestä ja istuutui lumeen hieman miehen pään kohdalta eteenpäin. Hän ei katsonut suoraan mieheen, vaan istui hieman vinossa.
Hetken kuluttua nainen kuiskasi: "Jäädyt siihen." Niillä sanoilla ei ollut merkitystä ja ne olivat vain turhuutta, mutta ne vain liusuivat ulos ja hävisivät lumeen samantien kun ne kuuluivat. Lapis ajatteli toisen kehoa, miettien toisen lumeen jäätymistä, ja pian huomasi kuvittelevansa Chloroksen taas ilman paitaa edessään, arpinen keho paljaana, jolloin susinaisen korvat värähtivät ja häntä nytkähti.
Ikane
 

Re: Hungers call

ViestiKirjoittaja Mori » 09 Helmi 2015, 14:49

Chloros kuuli Lapiksen sanat. Oliko toinen siis todellakin hänen mielestään kuvottava. Ehkä, mutta ei ehkä sillä tavalla, kuin ihmiset sen sanoivat. Jos se oli viherpäästä kiinni, hän olisi kuvottavampi kuin susinainen itse. Sitten ne sanat iskivät miehen päähän. Liukuivat hitaasti hänen mieleensä, kunnes ne lukkuituivat syvälle. "Mistä minä tietäisin?" hänen äänessään kuului halveksuntaan ja naurahdus. Hänkö tiesi, miltä tuntui kun joku käänsi selkänsä hänelle ja jätti pulaan. Ei oikeastaan. Sitä tunnetta Chloros ei ollut tuntenut, kun hnä oli ollut koo ikänsä häkissään. "Ei..." mies kuiskasi hiljaa. Lapis jatkoi, hän sanoi, että olisi ollut parempi vain päätyä miehen ruuaksi, kuin saada koiran kohtelua. Siihen viherpää ei oikeastaan vastannut. Lapis totesi hänen olevan sekaisin. Chloros ei sanonut mitään, hän raotti hitaasti sormiaan ja katsoi niiden läpi mustalla silmällään. Viileä lumi, jota mies ei tuntenut suli hänen selkäänsä vasten. Se leijali hänen päälleen hiljalleen ja musta silmä ei edes reagoinut lumeen, kun se laskeutui aukinaisen silmän päälle.
Hän kuuli, kuinka nainen liikkui hänen luokseen. Istui hänen vierelleen. Ei kulunut aikaakaan, kun Lapis sanoi hänen jäätyvänsä siihen. Silloin jos koskaan, naisen olisi kannattanut olla kaukana. Niin arvaamaton kuin ihmissyöjä osasi olla, tämän heikkouksia oli ehkä se, ettei viherpää ymmärtänyt tätä maailmaa.
Hän syöksähti makuultaan kohti naista. Tarttui tämän ranteisiin ja kaatoi alleen. Miehen hengitys oli pelottavan rauhallista. Maskittomat kasvot katsoivat naista. Valkoiset hampaat tuntuivat loistavan lumi sateen seassa. "Olen tietämätön tästä maailmasta. Minä tiedän kuitenkin sen, ettei kukaan halua kuolla yhden typerän asian takia." jokainen sana oli hidas, kuin voimia pidettelevä. Ehkä mies tosiaan pidätteli itseään, koska hänen puristuksensakin oli löyhempää, mitä tavallisemmin. Ihmissyöjän toinen käsi irrotti Lapiksen kädestä ja tuo käsi hitaasti kosketti naisen hiuksia. Ne tuntuivat silkkisiltä. Hän tunsi naisen hajun. Sen lempeä haju, joka sai miehen ajattelemaan turhuuksia. Miksi hänen täytyi palata? Miksi hän hukkasi aikaansa pelastamalla tämän virheen hänen maailmassaan. Hän olisi voinut poistaa virheen jättämällä sen karhun kynsiin.

Chloros oli Lapiksen päällä jämäkästi. Jos nainen yritti hyökätä siitä vain. Jos nainen muuttaisi muotoaan ja raastaisi kaulan auki, siitä vain. Hän ei horjuisi, ennen kuin saisi tuloksen päätökseensä. Hän halusi selvittää, mikä sai hänet haluamaan naisen elämää. Ei tietenkään mahaansa, vain omiin käsiinsä. Vapaa käsi kosketti naisen kasvoja. Sormet hipoivat hitaasti naisen huulia. Pehmeitä, täyteläisiä huulia. Hän kosketti naisen kaulaa, kuitenkaan kiertämättä sormiaan sen ympärille. Sormet värähtivät naisen solisluilla. Chloros hypähti lopulta ylös. Hän näytti ehkä vähän hämmentyneeltä, miksi hän oli tutkinut naista niin? Hän tiesi suurin piirtein ihmisten rakenteen, jota naisen keho muistutti.
Ihmissyöjä nosti maasta kaapunsa, heitti sen ylleen ja nosti kostean maskinsa kasvoilleen. Hän käänsi päänsä kohti naista. Sensaatio toisen ihon lämmöstä sai miehen miettimään toden teolla, mikä sai hänet kiinnostumaan tästä ilmestyksestä. Oliko se sitten naisen ääni, luonne tai haju? Chloros oli juuri tulossa naista kohti, kunnes jokin läpäisi hänen rintakehänsä. Vaaleaksi maalattu, ohut nuoli sojotti hänen rintakehästään. Chloros näytti paikalleen jähmettyneeltä, hän haistoi ihmisiä. Hän kuuli kuinka ilma halkoi jokin. Mies riuhtaisi nuolen rintakehästään ja lähti nopeaan juoksuun. Nappasi Lapiksen syliinsä ja hyppi nopeasti puita pitkin karkuun. Oli parempi lähteä, kuin jättää itseään ihmisten tapettavaksi. Sitten miehen päässä iskeytyi ajatus siitä, että hän oli taas pelastunut naisen. Miksi? Koska hän ei näemmä ollut sillä päällä, että kuunteli naisen kuolemaa.
Viherpään matka keskeytyi kuitenkin yhteen yskäisyyn. Punainen neste valui hänen maskinsa alta ala kaulaa pitkin. Nuoli näemmä puhkaissut toisen kehkoista, ei ihme, että hän tunsi olonsa hengästyneeksi. Kun veri alkoi juosta pitkin kaulaa viherpää kompastui. Refleksin omaisesti, hän suojasi naisen päätä, tippuessaan maahan.

Maassa mies hengitti kiihtyneesti ja kirosi. Lapiksen paino oli rintamuksen päällä kova ja jos hän ei ehtisi uusia kehkoaan, olisi kuolema liiankin lähellä. Oli hän toki kuullut, että ihmiset pystyivät selviämään yhdelläkin keuhkolla, mutta eivät kovin pitkään, koska happea ei tullut tarpeeksi.
Mori
 

Re: Hungers call

ViestiKirjoittaja Ikane » 06 Maalis 2015, 14:52

Lapis luuli miehen tosissaan rauhoittuneen, mutta yllätys oli suuri kun toinen odottamatta hyökkäsikin hänen suuntaansa. Täysin varoittamatta, eikä Lapis siinä sekunnin murto-osien aikana oikeastaan ollut varma mitä tapahtui. Nainen vaan tajusi seuraavaksi makaavansa lumessa, Chloros hänen päällään. Lapis yritti hetken riehtaista itseään irti osittain säikähdyksen takia, mutta miehen kädet olivat hänen ranteissaan kiinni hellästi, mutta varmasti. Siinä mies nyt oli, hänen edessään, yllään, omituisen rauhallisena ja suorastaan pelottavan viileänä. Miehen raadellut kasvot olivat nyt todella todellisentuntuiset. Sitten mies puhui, saaden Lapiksen keskittämään harhailevan katseensa toisen silmiin. Sanat tuntuivat jollain lailla uhkaavilta, eikä susinainen ollut aiemmin joutunut alistumaan sillä lailla. Hän ei enää oikein voinut sanoa mitään, sillä miehen toinen käsi äkkiä päästikin naisen käden irti. Lapis ei silti ajatellut pakenevansa sillä hetkellä, sillä tunsi kosketuksen. Hänen avonaiset hiuksensa lumen päällä ja miehen sormet niiden lomassa. Lapiksen poskille alkoi hyvin himmeästi hiipiä kevyt puna. Naisen suu avautui aavituksen verran, mutta ei siksi että nainen olisi ollut aikeissa puhua vielä.
Lapis tunsi jostain syystä olevansa nyt jossain aivan muualla, tämän vihertukkaisen kanssa. Ympäröivä lumisade piti kaiken muun poissa, häntä ei oikeastaan pelottanut vaikka hänen sisuskalunsa tuntuivatkin olevan vain tuhansia lintuja täynnä. Pian Chloroksen käsi eteni Lapiksen hiuksista naisen kasvoille - miehen käsi tuntui yllättävän pehmeältä ja varmalta. Kun toisen sormet koskettivat hänen huuliaan oli Lapiksella täysi työ pitää häntäänsä yhtään aisoissa - se liikahteli ja heilahteli jatkuvasti sisällä kasvavan epämääräisen tunteen kanssa. Lapis käänsi päätään hieman, kun toisen käsi jatkoi hänen kaulalleen. Miksi tämä mies teki näin? Eihän toisen hänestä pitänyt välittää pisaraakaan - tai niin Lapis kertoi itselleen jotta ei antaisi "naisen tajunnanvirran" vallata mieltään.

Aivan yhtä yllättäen kuin mitä mies oli aloittanut tämän, toinen myös hyppäsi ylös Lapiksen päältä. Lapis nousi istumaan rauhallisemmin, ja katsoessaan Chloroksen silmiin tajusi toisen olevan varmaan ainakin lähes yhtä hämmentynyt kuin itse oli. Nainen ei osannut oikein edes sanoa mitään, leikkikö toinen hänen kanssaan? Vai mikä oikein oli? Tunteet alkoivat kieppuilla naisen sisällä, sillä oli varmaan naisen elämän ensimmäinen kerta kun hän kohtasi miehen joka häneen koski niin hellästi. Ilman pyrkimystä tappaa tai satuttaa pysyvästi - vai mitä Chloros oikeastaan halusi? Lapiksen kasvoilla oli selkeästi ajatteleva ja hämmentynyt ilme, eikä hän heti tajunnut toisen ottaneen ensimmäisiä askelia häntä kohden. Kun äkkiä jokin osui Chlorokseen ja lävisti miehen rintakehän säpsähti susinainen ja kasvonsa saivat epäuskoisen ilmeen. Samalla naisen nenään kantautui vahva ihmisten haju - jokin seurue aikoi tappaa heidät? Lapiksen katse oli jähmettynyt siihen suuntaan mistä nuoli ilmestyi - hän yritti nähdä jotain, mutta lumisade haittasi näkyvyyttä ja vaanijat piileskelivät vielä. Pian Lapis tajusi uuden nuolen olevan matkalla heitä kohti - samassa Chloros koppasikin hänet jo syliinsä ja kiiruhti puita pitkin karkuun. Jälleen kerran vihertukka oli hänet pelastanut - Lapiksesta tuntui avuttomalta pennulta, kun ei osannut edes reagoida tuollaiseen tilanteeseen miten pitäisi. Hänen kätensä olivat kietoutuneet miehen niskaan ja pitivät kiinni, samalla kun miehen vahvat käsivarret pitivät hänen kehoaan. Kaksikko ei kuitenkaan päässyt tarpeeksi pitkälle karkuun, sillä pian vihertukkainen yski verta. Se valui kasvoilta kaulalle, ja yht'äkkiä he kumpikin tippuivat maahan. Lapis tunsi Chloroksen käden suojaamassa päätään ennenkuin he tömähtivät maahan.

Avatessaan silmänsä salamannopeasti iskun jälkeen Lapis näki miehen rintakehän kohoilevan liian tiuhaan jotta hengitys olisi normaalia. Nainen nosti itsensä käsiensä varaan istuen miehen sylissä - hänen koko huomionsa oli nyt kuitenkin Chloroksen hyvinvoinnissa. "Chloros!" Lapis huudahti, hätä äänessään. "Chloros, saatko - saatko henkeä? Odota hetki, minä..." nainen sopersi tavallista järkyttyneemmässä mielentilassa. Hän nousi ripeästi ylös, tarttui miestä varmalla otteella kainalotaipeiden ympäriltä ja raahasi miestä lähimmän puun vierellle, istualteen puuta vasten jotta hengitys olisi helpompaa. "Noniin, nyt... tämän pitäisi..." nainen kyykistyi miehen eteen, jatkaen, "Chloros. Sinä.... voitko pysyä tässä? Keuhkosi, se... älä liiku. Pysy vain tässä, minä menen takaisin. Pidän huolen etteivät ne löydä sinua." Lapiksen kirkkaanvihreät silmät kääntyivät siihen suuntaan josta he tulivat. "Enkä halua vastaväitteitä, et voi liikkua nyt, joten tottelisit. Olet pelastanut minut tarpeeksi monta kertaa." Lapis nousi ylös hengitti syvään ja käänsi katseensa sinne missä haistoi ihmiset. "Tulen pian takaisin." Nainen alkoi juosta, muuttuen matkalla sudesi kevyesti kuin kirjan sivua kääntäen. Hän alkoi kiertää loivasti oikealle, päästäkseen ihmisjoukon sivustaan ja harhauttaakseen heidät reitiltään.
Saatuaan välimatkaa kiinni tuohon epämääräiseen joukkoon Lapiksen nenä alkoi kerätä tietoa joukkion koosta ja muista mukana olevista. Jokunen hevonen, ehkä toistakymmentä sotilasta? Ei sillä olisi väliä sudelle. Kunhan he eivät löytäisi Chlorosta. Susi etsi katseellaan joukon lähimpänä olevaa saalista, kiinnittäen katseensa muutamaan sotilaaseen miekkojen kanssa. Miehet katselivat taivaalle, varmaan ihmettelivät säätä. Susi jännitti lihaksensa ja pinkaisi juoksuun, hyökäten salamannopeasti kohti vihollista. Miehet eivät ehtineet kuin kääntyä ympäri, kun susi jo raateli heidät. Ihmissotilaiden haarniskojen väleistä veri värjäsi lunta, ja pian olivat kaikki naisen ympärillä jo vetäneet miekkansa tai jännittäneet jousensa. Puhjennut taistelu muistutti kaaosta.

// miten en ole tajunnut vastata aiemmin ;;____;; nyt korjaan tämän vääryyden!! *kumartaa lyöden päänsä lattiaan hieman turhan lujaa*
Ikane
 

Re: Hungers call

ViestiKirjoittaja Mori » 06 Maalis 2015, 23:54

Joku huusi. Ääni oli kirkas, joka kiveni vain entistä enemmän. Lopulta musta sokea silmä reagoi Lapiksen ääneen. Tuo hoki hänen nimeään, tämän kehu värisi hänen yllään. Viherpää ei sanonut sanaakaan, hän vain hengitti. Hän kuunteli naisen sanoja. Ajatteli, miksi hän taas oli raahannut naisen mukaan. Miksi hän edes oli tutustunut tähän? Äkkinäinen naisen kosketus sai miehen yskimään. Hän tiesi liikkumistavasta mitä oli meneillään, mutta ei osannut oikein hyväksyä sitä. Ei sinun tarvitse. Olisi Chloroksen tehnyt mieli sanoa. Silti hän piti suunsa kiinni ja kuunteli susi naisen värisevää ääntä. Hätääntynyttä, mutta silti niin kovaa ja sitkeää. Kun sitten Lapis ilmoitti lähtevänsä joukon perään, ihmissyöjä käänsi päätään. Hän tuijotti mustalla silmällä naista. Tämä käski hänen olla liikkumatta, hän ei saanut tulla perään. Lapis hoitaisi kaiken. Kun nainen kääntyi lähteäkseen. Chloros nosti hitaasti toista kättään, kohti naisen omaa, mutta ei saanut siitä enää kiinni. Nainen oli mennyt.
Vaitonaisena hän jäi tuijottamaan tyhjästi käteensä. Miksi hän oli yrittänyt estää, miksi hän oli kurkottanut kohti toisen kättä. Kuitenkin jokin häiritsi hänen mieltään, eikä se ollut hengitys.

Lumipyry Sakkeni entisestään. Oli vaikeaa erottaa hajuja maastosta. Chloros hätkähti hereille. Missä vaiheessa hän oli nukahtanut? Hänen hengityksensä oli normaali. Hän oli selvinnyt, mutta missä Lapis oli. Kuinka kauan siitä oli, kun nainen oli lähtenyt. Viherpää nousi ylös. Hän kuunteli hiljaisuuden vallitessa tarkasti ympärilleen. Ihmissyöjä kuuli, saattoi kuvitella tapahtumien kulun pelkkien kuiskaavien äänien perusteella. Lapis oli siellä. Liian paljon ihmisiä yhdelle sudelle.
Viherpää lähti liikkeelle pitkin puita. Lumipyry ei haitannut Chlorosta, kuin ehkä hajuaistin kanssa, mutta hän oli melkein sokea, niin lumipyrystä hän vähät välitti.
Saapuessaan paikalle, tilanne oli täysi kaaos. Ihmisten ruumiita lojui joka puolella. Aseistettuja, eläviä ihmisiä ja yksi valkea susi. Ainakin mitä sen heikon hajun perusteella pystyi sanomaan. Chloros pysyi vielä hetken paikoillaan. Hän ajatteli, jos hän nyt auttaisi naista, tämä ei lähtisi helposti hänen elämästään. Toisaalta, toivoiko mies edes sitä? Oliko se sittenkin juuri se, miksi nainen oli virhe hänen elämässään, sillä hän pelkäsi menettävänsä tämän olennon. Naisen, joka hyväksyi hänet sellaisena kuin hän on.

Kuului tömähdys ja valkea lumi pöllähti ympärillä. Sen suojaamana lensi kettinki, joka pyöri muutaman ihmisen päälle. Viherpää hyppäsi esiin kylmänä kuin jää. Hän syöksyi nopeasti suden tueksi. "Lapis. Me lähdemme täältä nyt." hän ilmoitti. Nuolia yritettiin ampua heihin, mutta ne ihmissyöjä huutaisi pois tieltään. Hän katsoi valkeaa sutta ja pudisti päätään. Mies kehotti kerran, ennen kuin lähi edeltä vähän rauhallisimmille maille.

//Arvaakos vedinkö hallelujaa? No kyllä, kiska mä oon odottanu tän pelin ropettamista xD eikä mua haittaa vaikket vastannu
Mori
 

Re: Hungers call

ViestiKirjoittaja Ikane » 09 Maalis 2015, 00:57

Lapis tunsi verinoron valuvan otsaltaan silmälleen niin, ettei vasemmalla silmällä katseleminen ollut enää niin yksinkertaista. Susi oli muutenkin haavoilla ja naarmuilla, mutta ei vakavasti haavoittunut. Lunta satoi yhä, ja alkoi tuntua siltä että aikaa oli mennyt liian kauan - taistelu oli niin sekava, kylmä painoi kehoa ja väsymys alkoi hiipiä ilmoille. Kyllä Lapis vielä helposti useita tunteja pystyssä pysyisi, mutta parempi aina olisi jos saisi vihdoin levätä kunnolla. Ja jos Chloros olisi siellä, niin.... Niille ajatuksille ei kuitenkaan ollut nyt aikaa, sillä susi teki parhaansa lopettaaksen hommat mahdollisimman nopeasti. Juuri, kun hukka oli pysähtynyt haukkomaan henkeä ja varmistamaan selustaansa kuului suuri tömähdys ja lumipyryn keskellä pöllähti suuri pilvi lunta ilmaan. Tuttu haju kiiri susinaaraan luo - mies oli sittenkin seurannut häntä. Tosin, aikaa oli jo kulunut hyvän tovin joten Lapis toivoi toisen olevan jo kunnossa.
Miehen ilmestyessä salamannopeasti naisen viereen hän koki jostain syystä suurta helpotusta - häntä nousi ja heilahti vahingossa iloisemmin kuin mitä nainen olisi halunnut näyttää. Toisen ääni kantautui hyvin suden korviin. Lapis käänsi vaaleaturkkiset korvansa miehen suuntaan osoituksena, että kuunteli kyllä, vaikka olikin hieman vastahakoinen jättämään taistelua siihen. Susi urahti kuin varmistaakseen oliko toinen tosissaan, ja kääntäessään sudensilmänsä Chlorokseen sai nainen vastaukseksi päänpudistuksen. Valkea susi steppasi muutaman askeleen paikallaan kuin varmistaakseen itselleen että nyt oli todella lähdettävä, ja kun vihertukkainen lähti menemään edeltä, ei susi voinut tehdä muuta kuin seurata. Ihmissotilaita jäi vain murto-osa siitä joukkiosta, joka heihin alkuperin hyökkäsi, mutta nyt olisi parempi ottaa kunnolla etäisyyttä. Lumisateessa kaksikko suuntasi pois veren tahraamalta aukiolta.

Juostessaan sutena Lapiksen pää löi hetken tyhjää. Ajatukset olivat vain vesipuro, eikä yksikään pisara noussut ylös tarpeeksi selvästi. Kuitenkin, siinä miehen rinnalla paetessaan, eksyivät toisen silmät väkisinkin vihertukan keholle. Osittain siksi, että Lapis halusi olla varma, että Chloros oli todellakin kunnossa juoksemista varten, ja osittain siksi, että... noh, mies oli siinä. Ulkoisesti ei vaikuttanut että toisen olisi sattunut juosta - helpotus pyyhkäisi naarassuden mielen yli. Toisen parantumiskyky oli kyllä ihmeellinen - Lapis pystyi vain haaveilemaan raajojensa uusimisesta tai luiden korjaamisesta yhtä ripeästi kuin Chloros sen pystyi hoitamaan. Susi keskittyi hetken aikaa jälleen vain juoksemiseen, ja kaksikko matkasikin jo aika hyvän matkaa, ennenkuin nainen muuttui taas ihmismuotoonsa juoksusta suoraan. Naisen kehossa hänen voimakkuutensa taistelussa putosi, eikä hän ollut aivan yhtä nopea, mutta se ainakin mahdollisti kommunikoinnin.
Lapis avasi jo suunsa sanoakseen jotain, mutta jostain syystä hän sulki sen jääden vain katsomaan mieheen. Toinen juoksi hieman hänen edellään, eikä Lapis siksi nähnyt vihertukan kasvoja. Naisen vasemman silmän päällä ollut haava oli onneksi jo lähes kokonaan lopettanut vuotamisen, joten näkeminen oli hivenen helpompaa. Lapis halusi pysähtyä, varmistaa että toinen oli kunnossa, sanoa jotain - mitä tahansa, kunhan mies vain olisi siinä. Miten jostakusta vastikään tavatusta voikin tulla niin tärkeä? Outoahan se oli, eikä Lapis halunnut myöntää itselleen pitävänsä miestä suuressa arvossa, sillä eihän siitä mitään hyvää seuraisi? Niin nainen väitti itselleen, pysyen hiljaa, katsoen miestä anovin silmin ja odottaen että he olisivat miehen mielestä tarpeeksi kaukana vihollisista.

// Huh, okei hyvä kuulla! Mä en kestä tätä peliä kun on vaan niin ihanaaaa ;;;________;;; ihan pakko sanoa ääneen xD
Ikane
 

EdellinenSeuraava

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron