Hungers call

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

Re: Hungers call

ViestiKirjoittaja Mori » 09 Maalis 2015, 10:02

Jalat kantoivat kaus, aina sinne saakka kun suden jalkojen äänet muuttuivat kahdelle jalalle. Naisen jaloiksi muuttuneet äänet saivat miehen automaattisesti hiljentämään vauhtia. Chloros ei juossut kauaa, enää sen jälkeen, kun Lapis oli vaihtanut muotoaan. Hän lähes äkisti pysähtyi ja jäi seisomaan selkä naiseen päin. Mies ei huohottanut hengästyneenä, hän tuntui olevan täysin hiljaa. Hän kuunteli takaansa kuuluvia ääniä. Viherpään hartiat rentoutuivat ja tuo kääntyi viimein kohti naista. Hän ei nähnyt naista, joten hän ei myöskään nähnyt tämän haavoja, mutta hän haistoi veren sekä naisen oman että ihmisten veren. Ihmisten veri sai ihmissyöjän reagoimaan astumalla eteen päin. Rauhallinen, lähes maanitteleva kävely ohti naista oli ehkä turvatonta, arvaamatonta. Chloros kohotti kätensä kohti Lapista. Se ehkä näytti siltä, että hän kohottaisi kötensä lyödäkseen naista, mutta laski kätensä tuon poskelle. Mies tuli lähemmäs ja pyyhkäisi naisen silmän alta verta. "Oletko kunnossa?" hän ei ymmärtänyt miksi hän edes viitsi kysyä tuollaista asiaa, mutta se nyt tuli vain ihmissyöjän suusta.
Chloros vastoin kaikkia sisäisiä lakejaan, poisti maskin kasvoiltaan ja nuolaisi naisen kasvoille roiskunutta ihmisen verta. Chloros lipaisi puolikasta ala huultaan, mutta hän ei näyttänyt hymyilevän. Yhtä nopeasti maskin riisuttuaan hän asetti sen takaisin. "Ei sinun olisi tarvinnut mennä ihmisiä tappamaan...." minun vuokseni. Mies ajatteli ja pudisti ajatuksilleen päätään. Hän kohotti mustan silmänsö toise vihreisiin silmiin. "En todellakaan ymmärrä sinua ja tapaasi tehdä asioita. Enkä varmaan tule ymmärtämään." Chloros aloitti hitaasti. Hän kallisti päätään ja hymähti siihen. Ihmissyöjä laski katseensa. Olet virhe maailmassani. Tiesitkö? Chloros puhui telepaattisesti. Hän ei halunnut sano näitö sanoja ääneen, vaan lähetti mielummin ne Lapiksen päähän. Hajotat maailmakuvani yhdellä pienellä liikkeellä ja laitat inut tekemään asioita, joita en itsekään ymmärrä. Mikä oli susinaisen salaisuus? Oliko tällä kykyk hallita toisia vai oliko se silkkaa karismaa? Ei se oli jotain aivan muuta.

Ihmissyöjä näytti hyvin epäilevältä, mutta pian. Pian hän antaisi periksi itselleen. Niin hän myös teki. Viherpää laski taas kätensä naisen hiuksille. Hän piti hiuksia sormiensa välissä ja vei ne maskinsa eteen, ikään kuin hengittääkseen tuon hiuksien tuoksua. "Sinä todellakin olet virhe...." Chloros mutisi ja päästi irti naisen hiuksista. Yllättäen viherpää veti Lapiksen lähelleen ja painoi päänsä tämän rintaa vasten, vain kuunnellakseen tuon sydämen lyöntejä. Kun veri virtasi pitkin tuon kehoa ja kuinka tuo työläs lihas teki työtään. Huomaamattaan mies vei kätensä naisen ympärille eikä päästänyt irti.
Enää sanoja ei tarvittu, oli vain lumipyry ja he. Ihmissyöjä tunsi hiljaa, kuinka aika lipui ohitse, mutta hänen oli päästettävä irti. Hän tunsi itsensä heikoksi ja mitättömäksi, mutta silti niin turvalliseksi. "Miksi saat minut tuntemaan oloni siltä, etten halua nähdö juuri sinun kärsimystäsi ja nauttia siitä." kuiskaus joka kuulosti liian raalta, mutta oli arkipäivää. Chloros ei ehkä osannut käyttää oikeita sanoja, mutta hänen kehonsa osasi sen paljon paremmin.

Hän päästi lopulta naisen käsivarsistaan. Hän tunsi tahraantuneensa naisesta lähteneeseen vereen, mutta hänkin oli omassa veressään, kaikkien haavojen jälkeen. "Mikä sinä olet?" Chloros henkäisi. Hänen äänensä särähti.

//Niiin on! Tää on ihana rope, tosin Chloroksella on vähän hidas sytytys, mutta se tekee tästä vaan hauskempaa xD
Mori
 

Re: Hungers call

ViestiKirjoittaja Ikane » 10 Maalis 2015, 21:42

Kun Chloros äkkiä pysähtyi kesken juoksun, Lapis siirsi katseensa nopeasti metsänpohjaa kiertämään - ettei toinen vain huomaisi että hän oli katsonut niin pitkään. Kun mies ei liikahtanutkaan, siirsi nainen ensin silmänsä toisen selkään, sitten nostaen korviaan hivenen. Lapis itse hengitti hengästyneenä, mutta hän ei kuullut samaa toiselta. Lapis jo nosti kasvonsakin toista kohden, kun vihertukka yllättäen teki käännöksen häntä kohti. Lapis ei aluksi ollut varma, olisiko hänen pitänyt taas varautua toisen sekoamiseen, ja kun mies aloitti rauhallisen, hiukan pelottavan kävelyn naista kohden jännittyi susinainen vähän. Kun mies nosti kättänsä, oli nainen varma, että toinen aikoisi joko lyödä tai tarttua hänen kaulaansa - vaikka nainen ei sitä toivonut. Siispä Lapis säpsähti ja sulki silmänsä, mutta kaikeksi yllätyksekseen hän ei saanutkaan kovaa, kylmää kosketusta. Nainen tunsi kasvoillaan miehen käden, ja väreet kulkivat hänen selkäänsä pitkin - eivät negatiivisella tavalla, vaan silkasta kosketuksen ilosta.

Chloroksen pyyhkäistessä hänen kasvoiltaan hieman verta silmän alta, avasi nainen silmänsä nostamatta katsettaan kuitenkaan toisen kasvoille. Toisen kysymys ei auttanut naista tuossa hämmentävässä olotilassa - hän ei ikinä olettanut kuulevansa niitä sanoja vihertukan suusta. Nainen nyökkäsi pehmeästi, vastaten samalla pienellä äänellä myöntävästi: "Mmm, olen." Lapis ei todellakaan osannut varautua siihen, kun Chloros poisti maskinsa ja yllättäen nuolaisi hänen kasvoiltaan ihmisten verta pois. Naisen posket saivat taas tutun punan ylleen, ja Lapis siirsi epävarman katseensa Chlorokseen. Hämmentynyt nainen katsoi toisen suuta miehen nuolaistessa alahuultaan eikä Lapis ollut enää ollenkaan varma siitä, mitä kaksikon ympärillä tapahtui. Mies kuitenkin siirsi maskinsa takaisin niiden komeiden kasvojensa päälle, ja nainen siirsi katseensa Chloroksen silmiin. Musta, mitäännäkemätön silmä katsoi häntä takaisin mutta silti Lapiksesta tuntui että mies näki sillä hetkellä kaikki hänen salaisuutensa ja heikkoutensa. Lapis ei ollut varma oliko se tunne hyvä vai ei, sillä hänestä tuntui alastomalta toisen edessä. Naisen ajatukset keskeytyivät miehen verkkaiseen puheeseen, ja Lapis antoi toisen äänen vakuuttaa itselleen ettei mies nyt katoaisi. Kun vihertukan katse painui, kuuli susinainen kuitenkin sen saman ihanan äänen päässään puhuvan niitä sanoja jotka olisivat hukkuneet tuuleen. Lapis ei ollut aivan satavarma, kuinka hänen enää pitäisi tähän mieheen suhtautua. Nainen arpoi päässään, jäädäkö siihen vai lähteä.
Jos mies olisi ollut joku muu kuin Chloros olisi nainen lähtenyt. Aiemmin ei Lapis voinut kuvitellakaan olevansa niin lähellä ketään, antaa toisen koskettaa edes kättään tai nähdä muuta kuin sen ärtyisän puolen hänestä - ja siinä he silti olivat. Lapis tajusi jossain vaiheessa miehen näyttävän ihan yhtä epäilevältä tilanteen - tai jonkin muun - suhteen, kunnes toinen liu'uttikin kättään naisen hiuksiin, vetäen sitä tuoksua itseensä jonka mies tunnisti olevan Lapiksen. "Ch-Chloros...", hiljainen ääni karkasi naisen huulien välistä - ääni oli jotenkin surumielinen tai väsynyt. Hänkö tosiaan oli virhe sen ainoan miehen maailmassa, jonka Lapis tajusi haluavansa pitää lähellään edes se pienen hetken? Yllättäen vihertukkainen vetäisi hänet lähelleen, eikä nainen vastustellut. Hän antoi itselleen sen hetken, olla siinä, kahden Chloroksen kanssa. Toisen korvat kuuntelivat hänen sydämenlyöntejään, ja nainen nosti kätensä miehen hiusten sekaan. Niin vahva, suorastaan räiskyvä vihreä sävy lipui vaaleaihoisten sormien lomassa. Kun Chloros veti kätensä Lapiksen ympärille, yllättyi nainen hieman. Hän ei olettanut toisen haluavan olla siinä niin paljon - mutta se oli vain positiivista. Lapis vastasi kietoen toisenkin kätensä miehen ympärille, puristaen silmänsä tiukasti kiinni ja rukoillen mielessään vahvemmin kuin koskaan: "Jos tämä on unta, älä ikinä anna minun herätä." Hän ei halunnut lähteä, päästää irti, kohdata ulkomaailmaa vaan jäädä viherhiuksisen miehen kanssa lumipyryyn.

Pian sen kauniin ja raadollisen hiljaisuuden katkaisi Chloroksen vaimea ääni. Lapis kuunteli niitä sanoja, ymmärtäen että toinen ei todella haluaisi aiheuttaa hänelle mitään pahaa ja että ne sanat olivat toiselle jo jonkin työn takana. Nainen tunsi sisällään kyllä sen saman vanhan epäilyksen siemenen petetyksi ja hylätyksi tulemisesta, mutta yritti taistella sitä vastaan. Hän oli tuon päivän aikana nähnyt miehen monet eri puolet ja halusi vakuuttaa viimeisenkin solunsa siitä, että tämä oli se pohjimmainen totuus mitä toinen hänelle nyt voisi tarjota. Susinainen halasi yhä toista, hengittäen jokaisella aistillaan Chlorosta. Vielä hetken hän tunsi miehen kehon, hiukset, tuoksun, kaiken. Sitten kumpikin taisi tietää, että heidän oli päästettävä irti. Lapis tunsi samalla, miehen otteen vapautuessa kuinka se epäilevä puoli hänen päässään pilkkasi naista itseään. Vereen tahriutunut mies, jonka sanojen Lapis arvasi olevan kipeitä, ei näyttänyt oikein itsekään ymmärtävän mitä tämä oli. Ei tiennyt Lapiskaan, eikä nainen oikein osannut löytää oikeita sanoja. Hän aukoi suutaan hetken, epätoivoisen näköisenä ja tuntien kuinka vanhat pelot ja tunteet alkoivat hitaasti patoutua hänen mieleensä... Kaikki, jotka hänestä ikinä välittivät, joutuivat aina kärsimään. Nainen ei halunnut samaa kohtaloa vihertukalle, mutta ei vaan kestänyt sitä tilannetta.
Nyt Lapis nosti kättään, pehmeästi, koskettaen sillä toisen kasvoja maskin päältä. Kaikki Lapiksessa huusi epätoivoa silloin - vihreät silmät olivat niin anovat ja musertavan väsyneen näköiset. Hän ei tiennyt mitä tehdä, mitä sanoa tai ajatella. Nainen katsoi toista hetken kunnes tuntui että kaikki oli vain liian sekavaa, ja painautui sitten miehen rintakehää vasten. Ensimmäistä kertaa yli neljäänkymmeneen vuoteen Lapis halusi vain itkeä ja halata toista, mutta nieli ne tunteet, sillä tiesi että niiden aika tulisi kyllä. Tulisi, jos mies ei haluaisi poistaa häntä maailmastaan. Ensin syvä huokaus, sitten Lapis pystyi puhumaan. "Chloros... haluatko että lähden? Haluatko, että minä, sinun virheesi, lähden elämästäsi?" Tässä välissä Lapis painoi silmänsä kiinni, toivoen päinvastaista. "En halua että joudut kärsimään... tästä. Perheenikin joutui kärsimään minun takiani. Se oli kaikki minun syytäni..." Tuskainen, syvä hengitys kuvasti sitä kipua jonka Lapis pelkäsi jättävänsä miehen elämään jos hän jäisi siihen. Mutta hän halusi jäädä, halusi niin kovin paljon. Lapis puristi kädessään olevaa Chloroksen kaavun osaa pitäen katseensa alhaalla. Hän hengitti hetken, jatkaen kohta hyvin tasaisella äänensävyllä. "En jää jos et halua. Minä vain..." Haluan jäädä. Ne olivat sanat naisen mielessä, joita hän ei saanut ulos. Halusiko mies nyt eroon hänestä vai ei, sitä vastausta Lapis pelkäsi.
Ikane
 

Re: Hungers call

ViestiKirjoittaja Mori » 10 Maalis 2015, 23:00

Lapis vältti hänen kysymyksensä, mutta ei viherpää siihen ollut olettanutkaan vastausta. Sen sijaan nainen alkoi hitaasti puhua. Ääni tuon suusta oli anova, ehkä jopa pelokas. Jos Chlorosin edessä olisi ollut tavallinen nainen tai kuka tahansa muu, olisi hän nauttinut täysin siemauksin olostaan. Nyt tämä tuntui epämiellyttävältä. Siltä, ettei hän hallinnut itse ainakaan tietoisesti tätä tilannetta. Lapiksen käden kosketus sai miehen värähtämään, vaikka käsi oli vain maskilla. Nainen tuntui katsovat häntä tiukasti, päästämättä otettaan hänestä. Sitten nainen painautui hänen rintakehäänsä vasten. Tuntui kuin koko maailma olisi sortunut miehen jalkojen alta. Toisen lämpö ja omatoimisuus saivat hänet hämilleen. Aina niin kylmän ja sadistisen oloisen Chloroksen. Miten se ikinä olikaan totta.
Lapiksen kysyessä, halusiko hän naisen jäävän vai lähtevän hänen luoltaan. Kuin iso pala ihmislihaa olisi jäänyt kurkkuun. Viherpää ei vastannut. Hän kuunteli mitä naisella oli sanottavaa. Hän seisoi siinä hievahtamatta ja puri hammasta. Hämmennys tuntui ottavan päästä. Varsinkin, kun nainen selitti, ettei hän halunnut Chloroksen kärsivän. Mitä nainen höpisi. Miten hän voisi kärsiä millään tavalla? Hän ei tuntenut kipua, ei niitä monia tunteita, ei hallinnut mieltään ja kaiken lisäksi oli vaikea tappaa. Oliko Lapis edes ajattelit tätä asiaa. Ihmissyöjä oli ihmissyöjä, viimeiseen hengenvetoonsa asti. Lapis jatkoi hiljaa, jolloin mies reagoi viimein. Hän laski kätensä naisen olkapäille ja puristi niitä hennosti. Okei, ehkä vähän tiukemmin mitä tavallisesti, mutta siitä sai syyttää vain sitä, ettei hän itse tuntenut kipua, eikä siksi osannut arvioida voiman käyttöään.

Chloros laski päänsä kohti naisen päätä. Tuo sopersi, että hän lähtisi, jos vain hän halusi. Chloros piteli hetken naisen olkia, kunnes hän päästi irti ja tuuppasi hennosti naista pois päin. "Lähde..." viherpään ääni oli lähes olematon. Hänen mustasilmänsä ei liikkunut ja mies piti päätään kohti maata. Hän ajatteli, ettei Lapis voinut jäädäkään. Hän oli ihmissyöjä. Mitä susinainen tekisi hänen kanssaan? Katsoisi, kun viherpää söi? Katsoisi sitäkin, kun hän nautti kiduttaa saaliitaan. Mitä mieltä Lapis sitten oli. Lisäksi tämä oli ensimmäinen kerta, kun jonkun mielipide oli merkinnyt hänelle jotain. Chloros kohotti katseensa. Hänen ilmeensä näytti vääristyvän tai siis mitä siitä oli nähtävillä. Hän vaati selitystä. Miksi nainen halusi jäädä? Miksi tuo sekoitti hänen päänsä ja sai hänet välittämään tästä.
"Miksi haluat jäädä? Minä olen ihmissyöjä... Minulle ei merkitse mikään muu kuin ihmisen liha..." hän totesi hiljaa, puristaen oikealla kädellään rintaansa. Sydämen tykytykset tuntuivat painavilta. "Minä en osaa elää teidän maailmassanne... Minä en edes kuuluisi tänne... Minä..." Chloros haukkoi henkeä sanojensa perässä. Hän tuntui menettävän taas itsensä. Hän meni sekaisin tunteista, joita ei ollut ennen kohdannut taikka osannut käsitellä. Käsite rakkaus oli ventovieras hänelle. Kiintymys hädintuskin häiritsi tähän asti hänen elämäänsä. Pelko, oli hirveintä, mitä hän saattoi tuntea.
Mikä asia se oli? Pelko? Se oli heikkoutta! Silkka ajan hukkaa! Viherpää nytkähti. Hän tuntui katoavan. Valuvan virran mukana epätoivonpartaalle. "En tiedä!" hän huusi lopulta. "En tiedä mitä haluan!" sanat huudettiin monta kertaa. Hänen äänessään tuntui olevan ylenpalttista raivoa ja sekavuutta. "En tiedä..." viimeinen lausahdus, ennen kuin mies sortui polvilleen. Hän puristi rintaansa ja pian maahan tihkui punaisia veripisaroita. Chloros, joka ei tuntenut kipua painoi sormiaan niin lujaa, että ne työntyivät ihon alle, joka aiheutti verenvuodon.

Epämiellyttävä sekä painavilta tuntuvat sydämen lyönnit saivat hänet irvistämään. Tämähän ei sitten näkynyt kuin silmien muutoksessa. Hän halusi tehdä jotain tälle tilanteelle, mutta ei pystynyt. Lopulta mies antautui. Myönsi häviönsä ja kurkotti kohti Lapista. Hän henkäisi ja kurkotti kohti naista. Aivan kuten silloin, kun tuo oli kadonnut taistelemaan ihmisiä vastaan. "Lapis..." muita sanoja ei tarvittu. Chloros myönsi itselleen, ettei saisi mielenrauhaa, jos nainen ei olisi lähettyvillä. Hän myönsi tappionsa ja jäi siihen. Nyt ihmissyöjän voisi enää kiskoa pinnalle hän.
Mori
 

Re: Hungers call

ViestiKirjoittaja Ikane » 11 Touko 2015, 03:53

Miehen suuret, vahvat kädet pitivät Lapiksen olkapäitä paikoillaan kunnes tuo antoi kipeimpien sanojen tulla ulos. 'Lähde.' Kun se sana tavoitti susinaisen korvat, hän painoi silmänsä tiukasti kiinni toivoen kuulleensa väärin vaikka tiesi sen olevan totta. Nainen otti askelia taaksepäin. Sekunnissa hänen synkkä puolensa alkoi taas nauraa hänelle omassa mielessään, syyttäen häntä liiallisesta luottamisesta ja toiveiden herättämisestä. Vaikka Lapis yleensä oli kylmä ja kova ulos, asui hänessä silti se rakkautta ja lämpöä kaivaava osa jossain pinnan alla, ja Chloros oli päässyt lähemmäs sitä kuin kukaan. Juuri kun nainen alkoi pohtia sitä miten mies tuhosi kaiken sen herkän mitä heillä oli, nosti viherpää katseensa. Susinaisen silmät olivat hetki sitten avautuneet ja kohtasivat nyt miehen kipuilevan ilmeen. Vaikka Lapis oli nähnyt paljon, nähnyt surua ja tuskaa, oli tämän miehen katseessa jotain uutta. Se oli jotain niin kipeää ettei susinainen kestänyt katsoa toiseen, nähden miten vihertukkainen ihmissyöjä, hänelle niin tärkeä, kärsii. Niin hän laski katseensa, hengityksen ollen nopeampaa kuin aiemmin johtuen hänen hermostuneesta tilastaan. Chloros puristi rintaansa sydämensä kohdalta - Lapis tiesi että sen ihon alla, joka jatkuvasti uusiutui loukkaantuessaan, sykki mitä ihmeellisin sydän.

Kun ihmissyöjä huusi ilmaan tuskallista tietämättömyyttään, käänsi Lapis selkänsä tälle mutta ei lähtenyt paikaltaan. Toinen ei siis halunnutkaan hänen lähtevän, mikä antoi naisen sydämmelle suurta iloa vaikka se sekoittui hämmennykseen aiemmasta. Naisen ilme oli kärsivä - hän puri huultaan, puristaen silmiään kiinni pidelläkseen niitä tunteita joita ei uskaltanut sanoa ääneen tai näyttää. Naisen hengitys vapisi, ja kun hän kuuli miehen äänen vaimenevan ja tömähdyksen takaansa, käänsi hän sudenkorvansa tämän suuntaan. Hän kohotti katseensa taivaalle kun kuuli nimensä toisen piilotetuilta huulilta. Epäuskoisena, silmänsä hitaasti avaten, hän kääntyi ensin sivuttain mieheen pitäen päätänsä yhä taakse nojattuna, kyyneleen valuen naisen silmästä. Hänen edessään oli villi ja sadistinen mies, ihmissyöjä, polvillaan verta tihkuen hänen omien sormiensa jäljiltä. Vihertukan kädet, joilla hän aiemmin taisteli ja tappoi, kidutti ja satutti kohteekseen joutuvia, olivat nyt kurkottamassa häntä kohden anovina. Kaikki mikä oli aiemmin ollut heidän välissään, oli nyt riisuttu. Lapiksen suu liikahti aivan kuin hän yrittäisi sopertaa jotain. Ei kestänyt hetkeäkään, ennenkuin nainen seisoi ensin kasvot suoraan kohti Chlorosta, ottaen sitten rauhallisia ja lempeitä askelia kohti miestä.
Kun hän oli tarpeeksi lähellä, jotta vihertukan kädet helposti yltäisivät hänen ympäri, kumartui Lapis painaakseen pehmeät huulensa toisen otsalle, mikäli toinen niin sallisi. Sitten susinaisen kehosta karkasi kaikki voima, ja hiljaa henkäisten: "Chloros" hän vaipui polvilleen miehen eteen, aivan toiseen kiinni, kietoen käsiään vihertukan ympärille ja tuntien taas toisen ihanan, vihreän tukan sormiensa välissä, toisen sydämen villit lyönnit miehen vahvassa rintakehässä. Kyyneleet karkasivat Lapiksen silmistä eivätkä ne ole koskaan olleet niin polttavia. "Sinä kuulut minun maailmaani, Chloros... Ole kiltti. Haluan jäädä luoksesi, olla osa sinunkin maailmaasi, koska... koska haluan olla lähelläsi. Lupaan sinulle, kaikki kääntyy paremmaksi," nainen sanoi ja nosti anelevan katseensa miehen kasvoille, pidellen käsillään toisen komeita, maskittuja kasvoja. Hän päätti nyt unohtaa kaiken synkän mielestään ja laittaa kaiken likoon niistä lempeistä tunteista, joita hänestä oli jäljellä. "En halua pakottaa sinua - enkä koskaan aio - enkä tiedä mitä ajattelet, mutta en kestä nähdä sinua näin. Älä pelkää," naisen ääni kuulosti nyt lempeltä ja pehmeältä kuin kesäyö vaikka hänen kasvoillaan oli muutamia helmiäisiä kyyneliä hänen kuiskatessan: "Haluan olla lähelläsi, tukesi, turvasi, lohduttajasi, puolustajasi, kuuntelijasi, mitä vaan... omasi, jos vain annat." Lapis antoi nyt heidän pelipöydälleen koko sydämensä, eikä varmasti kukaan susi tai ihminen ole koskaan kohdannut toista senkaltaista henkilöä johon leimautua. Lapis tunsi lämmön sisällään, ja toivoi sen odottavan vielä, kunnes kaikki olisi selkeämpää.
Ikane
 

Re: Hungers call

ViestiKirjoittaja Mori » 11 Touko 2015, 14:19

Henkäys, joka sanoi hänen nimensä. Viherpää empi, hän puristi kätensä nyrkkiin. Yllättäen nainen keitoi kätensä hänen ympärilleen, mutta viherpää ei osannut reagoida siihen kunnolla. Lapis piteli häntä tiukasti ja upotti sormensä hänen hiuksiinsa. Mies kuunteli, hiljaa ja tyynesti. Sulki silmänsä ja kuunteli. Kaikki se epävarmuus ja pelko, joka niin heikkoa olikin katosi. Lapiksen hennot kädet saivat hänet tuntemaan rauhan. Levollisuuden. Eihän levollisuutta tietenkään ei auttanut naisen suudelma hänen otsalleen. Se tuntui oudolta ja uudelta. Ehkä jopa miellyttävältä.
Ja niin, Lapis itki. Kyyneleet valuivat tuon poskilta ja mies kohotti kätensä kohti naisen kasvoja. Ei hänen tarvinnut omata kykyä nähdä pystyäkseen pyyhkimään kyyneleet. Silti tuo käsi ei niitä pyyhkinyt, vaan laskeutui takaisin elottoman oloisena paikalleen. Lapis sanoi hänen kuuluvan tuon maailmaan, mutta Chloros ei lämmennyt sille. Hän tunsi muuttuvan sekavammaksi mitä enenmmän nainen pyysi ja asetti tunteensa vaa-alle. Liian riskialtista. Hän satuttaisi vielä naista. Ei ehkä fyysisesti, mutta henkisesti. Kaiken sen hänen oman moraalinsa vastaisesti hän ei halunnut tuottaa naiselle tuskaa taikka mitään muuta negatiivista.

Lapis sanoi, ettei pakottanut häntä. Ei nainen pakottanutkaan. Aneli ja pisti miehen mielen koville. Pirstoutuneen mielen, vailla selvää päämäärää omalle elämälleen. Nainen vaikersi kyyneltensä seasta, ettei kestänyt nähdä häntä näin. Hän liikahti, hän ei kietonut käsiään naisen ympärille ei missään vaiheessa ollutkaan tehnyt niin. Lapis sanoi, ettei hänen tarvinnut pelätä. Mitä Chloros pelkäsi? Itseään vai tuota naista vai omia tunteitaan, joita ei pystynyt käsittelemään tämän hetkisellä mielellään. Nainen lupasi olevansa mitä vain ja se sai miehen tuntemaan sekavuutta enemmän ja enemmän. Hän ei sanonut sanaakaan ja hän tunsi olonsa muuttuvan välillä epämukavaksi, välillä oudon rauhalliseksi. Puhe lakkasi ja miehen silmä aukesi. Lapis odotti jonkin moista vastausta.
Hän liikahti, suoristi selkäänsä naisen syleilystä ja 'katsoi' naista. Hän nosti toisen kätensä ja kiersi sen naisen kaulalle. Hän ei kuristanut tätä, vaan työnsi tuon kädellään maahan ja tuli tämän päälle. Hän päästi irti ja antoi kasvojensa tulla aivan Lapiksen kasvoille. Ainoastaan muuta sentti ja hänen maskinsa erottivat heidän ihonsa toisistaan. "Olet virhe...." hän supisi ja antoi kätensä laskeutua naisen poskelle. Chloros pyyhki kyyneleitä. "Jos olet valmis olemaan mikä hyvänsä... Oletko valmis kuolemaan?" hän kysyi. Hän ei tiennyt miten ilmaista itseään, joten hän oli hyvin arvaamaton olento.

Mies veti maskinsa kasvoiltaan ja yllättäen laski puolikkaat huulensa naisen omille. Se oli hellä kosketus, ihan pieni vain. Miehen kieli nuolaisi naisen suolaisia poskia. Hän näytti siltä, kuin olisi valmistautunut syömään toisen millä sekunnilla hyvänsä. Chloros ei tehnyt sitä. Hän tutki enemmänkin. Siirsi kättään naisen keholla ja nuuhki toista. Hän nopeasti asetti maskinsa takaisin kasvoilleen ja painoi lopulta otsansa toisen otsaa vasten. Pitkä henkäys kuului maskin takaa. Hän nousi pois toisen päältä, nosti tämän pystyyn ja laski laiskasti päänsä tuon hartijalle. "Lapis. Jos olet varma... Ja otat riskin... En työnnä sinua pois, vaikka olet virhe..." hän mutisi väsyneen kuuloisena, hän tunsi tunteittensa myllerryksen raskaana asiana. Chloros mietti. "En voi luvata sinulle mitään... En vielä... Enkä osaa... Hallita näitä asioita mielessäni..." hän jatkoi, kunnes hänen kehonsa tuntui raskaalta ja rennolta. Kuului tuhinaa.

//OIH Chloros xD Älä mene ja nukahda, kun ollaan puhumassa rakkaudesta!!!! Sano jos hittasin pahastikin xD
Mori
 

Re: Hungers call

ViestiKirjoittaja Ikane » 11 Touko 2015, 19:02

Lapista alkoi ensin huolestuttaa Chloroksen reagoimattomuus hänen sanoihinsa, vaikka ymmärsi kyllä jollain tasolla etteivät ne sanat ehkä olleet kovin helposti käsiteltävissä mitä hän sanoi. Ei nainen itsekään oikein ymmärtänyt tätä kaikkea, mutta halusi uskoa siihen että kaikki järjestyy kyllä. Pieni liikahdus mieheltä sai naisen varmistumaan siitä, että toinen sentään kuunteli. Kun Lapis odotti, avasi vihertukka silmänsä ja suoristaen itsensä suuntasi kasvonsa häntä kohden. Chloroksen varsi oli häntä kookkaampi, jopa kaksikon ollessa polvillaan ero oli näkyvä. Susinainen yritti rauhoittaa itseään, sanoa sisimmälleen ettei ollut mitään hätää, samoin kuin oli juuri sanonut miehelle hänen edessään. Hengittäessään siinä hän pian tunsi miehen käden kaulallaan, ollen jo aika varma siitä että toinen "sekoaisi" taas, varautuen siihen mutta kaikeksi yllätyksekseen miehen kosketus ei ollut kova tai kylmä. Chloros työnsi hänet maahan, lumipeitteen päälle, ja pian Lapiksen näkökenttä oli täynnä ihmissyöjän kasvoja ja kirkkaita hiuksia. Käden kirvotessa naisen kaulalta Lapis ihmetteli mitä oikein oli meneillään, sillä kaikessa arvaamattomuudessaan mies oli nyt ihmeellisen rauhallinen. Puna levisi susinaisen poskille hänen kohdatessaan nuo kasvot ja tuntiessaan niiden läheisyyden. He olivat niin lähekkäin, Lapis tunsi kehonsa väräjävän ja olemuksensa suorastaan pyörivän myrskyn lailla hänen sisällään ilosta, hämmennyksestä ja Chloroksen läsnäolosta. Vihertukan vahva kädet pyyhkäisivät naisen kasvoja, vieden pois ne murheiden kyyneleet joita hän oli vuodattanut ensimmäistä kertaa ikuisuuteen.

Olisiko hän valmis kuolemaan? Lapis ei ensin ymmärtänyt mitä mies kysyi. Kun sanat löysivät tiensä naisen mieleen, ne eivät edelleenkään tehneet mitään selkoa. Tai siis, tottakai mies selvästikin puhui kuolemasta, mutta halusiko toinen tosiaan hänen kuolevan? Vaikka ei sillä tainnut olla enää susinaiselle mitään väliä - tämä mies hänen päällään sai hänet heräämään eloon ja tuntemaan asioita jotka Lapis oli jo unohtanut. Siksi hän olisi valmis mihin vain - kunhan tämä kaikki ei vain jäisi siihen. Nainen ei kuitenkaan saanut sanaakaan suustaan ennenkuin mies otti jälleen maskin pois kasvoiltaan. Susinaisen silmät avautuivat hetkeksi kun miehen huulet hipoivat hänen omiaan. Se kosketus oli niin hellä, lempeä, ettei Lapis ymmärtänyt miksi se sai hänet tuntemaan niin voimakkaan reaktion sisällään. Lazuli sulki sitten silmänsä antaen sen hellän kosketuksen jatkua siksi kunnes tunsi toisen kielen ihollaan. Vaistomaisesti hän kallisti hieman päätään, ollen vielä pyörällä päästään äskeisestä. Nainen piti toisen kätensä lumella, nostaen toisen ihmissyöjän niskaan ja yläselkään varovasti. Raottaessaan silmiään näytti kuitenkin siltä kuin vihertukka olis pian valmis haukkaamaan hänestä palan koska vain - naisen hengitys nopeutui, kun mies siirsi kättään hänen kehoaan pitkin imien naisen tuoksua sisäänsä. Se tuntui niin oudolta, ihanalta, ja naisen käsi leikki toisen niskassa ja hiusten seassa. Susinaisen jalat ja häntä vääntyilivät hieman miten pystyivät, ja Lapis tunsi punan kasvoillaan, veren suonissaan, hengityksensä tiheyden ja sydämen laukan.
Hän ei ihan heti tajunnut kun mies nosti jo maskinsa kasvoilleen, toi päänsä naisen oman eteen ja laskien vihdoin otsansa tämän otsaa vasten. Lapis tasasi henkeään, kuunnellen toisen omaa. Kun mies nousi, ei pelko enää vallannutkaan naista. Vaikka aina oli mahdollisuus että toinen lähtisi, susinainen lähes tiesi ettei se tapahtuisi nyt - tai ainakin se toivo oli niin voimakas. Vihertukka auttoi hänet ylös, laskien päänsä naisen hartialle. Kuullessaan toisen äänen jälleen, kuullessaan ne ihanat sanat, jotka antoivat hänelle sen turvan ja voiman kaiken tämän jälkeen, oli Lapis hämmentynyt omasta iloisesta, onnellisesta olostaan. Lapis kallisti päätään, nojaten poskeaan miehen päätä vasten ja nostaen kätensä toisen ympärille, silittäen miestä hellästi. "Älä huoli, se on okei," sai nainen sanottua, ennenkuin kuuli pientä tuhinaa vihetukasta. Lapiksen kasvoille nousi kysyvän huvittunut ilme kun hän tajusi toisen todella olevan ainakin nukahtamispisteessä, jos ei jo lähes nukahtanut. Pieni, lempeä hymy nousi naisen huulille, kun hän sanoi pehmeällä äänellä: "Ei kannata vielä siihen nukahtaa." Vaikka häntä itseäänkin tottakai väsytti, hän halusi ensin varmistaa ettei mies joutuisi taas lumeen - mistä hän toisen aiemmin "pelastikin". Susinainen vilkaisi ympärilleen, ja kiittäen kallioista maastoa lähellä näkyi lupaavanoloista kalliota, josta voisi löytyä suojaa. "Jaksaisitko kävellä vielä pienen hetken?" jatkoi naisen lempeä, hoitava ääni tarttuen miehen käsistä kiinni omillaan. Nainen aloitti hitaan, ja onneksi lyhyen, matkan kohti kalliota, jossa todellakin oli pieni suojainen onkalo - joka tälläkertaa ei tuoksunut pedoilta.

Auttaen, pitäen vihertukkaa pystyssä toisen uneliaisuuden tähden, kaksikko pääsi kuin pääsikin suojaan ilman kylmyydeltä. Samantien nainen heitti yhdellä kädellä viittansa maahan kylmää maata vasten, laskien sitten varoen ihmissyöjän siihen lepäämään. 'Kunhan tajuaisit nyt levätä, Chloros... Olet niin väsyneen näköinen ' nainen ajatteli. Hetken Lapis vain istui, katsoen toista kallistaen päätään. Naisen kasvoilta oli karannut kaikki julmuus ja ärtyneisyys jo aikaa sitten, ja hän vain ihmetteli tätä olentoa edessään. Toinen oli tosiaan ihmeellinen, Lapis päätteli lopputulokseksi - mitä ikinä se tarkoittikin - käydessään makuulteen kyljelleen toisen viereen, pitäen toisella kädellään yläkehoaan kohotettuna. Lapiksen katsellessa Chlorosta hyvä olo kulki hänen lävitseen, huolimatta kaikesta päivän aikana tapahtuneesta ei-niin-mukavasta. "Haluan olla tässä, selvittää sinut, oppia tuntemaan sinut, Chloros..." Lapis kuiski niin hiljaa, että sitä tuskin kuuli. Väsymys painoi naista, mutta hän halusi vielä hetken katsoa toista. Samalla Lapista pelotti, että jos hän nyt käpertyisi miehen viereen ja nukahtaisi, ei toinen olisi enää siinä hänen herätessään.

//IIIHH shippaan näitä kahta nyt sitten varmaan ikuisesti! ;;__;; Chloros on vaan niin <33 ei haittaa yhtään minua tai Lapista, itse taisin tehdä hieman samoin tässä, eihän poloista voinut jättää kylmään ulos! :'D ja kyllä, minä kasvatan maahan kallioita ja onkaloita koska voin ja aina kun tarvitsen. muhahahah!
Ikane
 

Re: Hungers call

ViestiKirjoittaja Mori » 11 Touko 2015, 20:24

Lempeä, huvittunut ääni pyysi, ettei hän nukahtaisi vielä. Ihmissyöjä nosti hitaasti kasvonsa ja nojautui enemmän naiseen. Lapis ehdottikin, että jaksaisiko hän vielä kävellä. Kyllä, mies kyllä jaksaisi. Chloros mutisi jotain mistä ei saanut mitään selvää ja alkoi kävellä naisen tukemana. Jonkin moisen kallion alla olevan luolan nainen oli taas bongannut keskeltä metsän reunaa. Sinne tuo alkoi raahaamaan häntä. Chloros käveli huterasti, hän tunsi olevansa aivan tyhjä, täysin. Hän ei tiennyt enää mitä hänen pitäisi tuntea, nautintoa vai kärsimystä.
Kuului hento ääni, joka lähti siitä, kun Lapiksen viitta kosketti maata ja ilma sen alla pakeni aikojaan. Siihen nainen hänet laski. Kovalle alustalle. Chloros aisti vielä, kuinka toinen katseli, kuinka tuon hengitys osui hänen hiuksiinsa. Sitten ei tuntunut enää mitään. Ei yhtikäs mitään. Hän nukkui, mutta ei nähnyt unta tai siis näki, mutta ei mitään kuvallista. Pelkkää mustaa. Niin pimeä hänen mielensä taisi olla, ettei se pystynyt edes unessa käsittelemään miehen kokemuksia tai tunteita. Kuiskauksia kuului, ne tuntuivat lähes olemattomilta siinä pimeydessä. Ääni ei ollut kovinkaan voimakas tai se ei aiheuttanut valo pimeyteen, mitä suurimmat romantikot mahdollisesti odottivat tällaiselta tarinalta. Ei mitään sellaista. Pelkkiä ääniä, jotka alkoivat hitaasti muovautui kaiuiksi, pimeyttä pitkin kiipeileviksi toiveiksi.

Chloros avasi silmänsä. Hän haisteli ilmaa ja nousi hitaasti istumaan. Lapis makasi hänen vierellään ja hengityksestä päätellen nukkui. Ihmissyöjä risti kätensä ja puristi ne hitaasti yhteen. Hän ei tietenkään voinut antaa täydellistä vastausta naiselle. Niitä kolmea sanaa, jotka sisälsivät aivan liikaa miesparalle. Toisekseen ihmissyöjä ei ollut vielä henkisestikään valmis hyväksymään tapahtumia. Hän voisi yrittää, mutta hän saattaisi aiheuttaa pahaakin surua naiselle. Eikä Chloros oikeastaan toivonut lainkaan sitä, että hänen syödessään nainen katselisi. Uhrit saattaisivat anoa naiselta apua ja muille olennoille luotu omatunto alkaisi varmasti laittamaan hälytys äänet soimaan päässä, jos sellaista kidutusta katsoisi.

Chloros nousi hitaasti seisomaan, kääri viitan naisen ympärille ja ojensi kätensä luolan suulla ulos. Enää ei satanut valkeaa puhdasta lunta. Oli vain ilmaa, jota mies ei aistinut. Ristiriitaista se olikin hän halusi samaan aikaan eroon virheestään ja samaan aikaan pitää tuon itsellään. Oliko sellaisia tunteita edes olemassa. Hän saattoi tuntea kipua sisäisesti ja monen vuoden tunnottomuus tuntui herättävän henkisten kipujen voimakkuutta.
Viherpää istahti alas luolan suulle, puristi rintaansa ja laski päänsä alas. Hänellä oli nälkä. Hänellä oli aina, eikä se tuntunut koskaan lakkaavan se nälän huuto. Nälkä oli hänen orjuuttajansa. Chloros siirsi katseensa Lapiksen suuntaan. Hän käveli tuon luo ja silitti tuon tumman ruskeita hiuksia. Jos hän olisi pystynyt olisi hän varmaan tappanut naisen sillä seisomalla, mutta kaikki muu kehossa kieltäytyi, jopa hänen omat ajatuksensa olivat kieltäneet häntä koskemasta naiseen sellaisella voimalla, miten hän käsitteli uhrejaan. "Lapis..." hän sanoi kerran ei enempää. Odotti vain yllättävän rauhallisena. Chloros nousi ylös, pysähtyi ja katsoi tyydyttävästi lähinnä olevaa kiveä. Sen hän noukki maasta, otti hiuksistaan kiinni ja leikkasi pienen tupsun irti hiuksistaan. Sitoi sen ja jätti sen naisen viereen. Olkoon se osoitus siitä, ettei hän tarkoittanut ikuista jättämistä. Se oli hetkellistä ja nainen oli hyväksynyt ottaa riskin. Riskin, että mentiin miehen pään mukaan.

Chloros sipaisi naisen poskea ja katosi paikalta. Hän ei pahoitellut, ei hyvästellyt. Ajatteli vain, että näin olisi parasta. Hänen täytyi saada itsekin aikaa, edes vähän. Hengähtää ja pitää omalla tavallaan hauskaa. Vanhoista tavoista oli vaikeaa luopua jonkun takia.

//Shippaa vaan xD Ja joo, Chloros on sexymies nam! Eikun siis... Mut suutelemiseen se ei ala. Ja olis varmaan okei alottaa joku uus peli, et tää peli vois olla tässä varmaakin? Keksitään sille hyvä juoni :3 kiitos pelistä!!
Mori
 

Re: Hungers call

ViestiKirjoittaja Ikane » 11 Touko 2015, 20:52

Uni tuli naisen hatkellisestä valvomisesta huolimatta, ja käpertyessään miehen viereen tunsi olonsa levolliseksi sekä onnelliseksi - siksi, että oli saanut tavata tämän miehen. Uni oli mustaa, rauhallista ja syvää kaiken koettelemuksen jälkeen. Nainen ei herännyt kun mies heräsi hänen viereltään, ei siihen kun toinen silitti hänen hiuksiaan. Niin rauhassa hän nukkui, kunnes heräsi usemman tunnin kuluttua miehen lähtemisestä. Nainen raotti silmiään hitaasti, ja kun hänen nenäänsä ei kulkeutunut Chloroksen vahvaa, tuoretta tuoksua, avasi nainen silmiänsä hieman enemmän nousten samalla istumaan. Ihmissyöjä oli tosiaan poissa! Lapiksen uneliaat silmät kiersivät onkaloa, etsien merkkejä toisesta, mutta löysikin pian jotain aivan muuta viereltään.

Susinainen ojensi kätensä kohti vihreiden hiusten pientä nippua, tiukasti kiinni sidottua. Hetken hän katsoi epäuskoisena, kunnes huokaisi helpottuneena kämmenillään lepäävää lupausta. Huokaistessaan nainen sulki silmänsä ja hymyili varovasti, aivan kuin pelkäisi jonkun näkevän hänet. Pieni naurahdus karkasi naisen huulilta, ja hetken aikaa nainen vain katseli niitä kirkkaita, vihreitä hiuksia kämmenillään. Sitten hän nousi, hiukset käsissään, kävellen luolan suulle. Siinä hän ulvahti lyhyen kutsun hevosystävilleen, ja odotti siinä harvinaisen hyväntuulisena niiden saapumista.
Hevoset saapuivat, ja Lapis näytti heille ilahtuneena miehen hiusnippua. Nainen tunsi löytäneensä jonkun johon luottaa, niin arvaamaton ja vaarallinen Chloros kuin olikin. Pian, Lapis hevosineen jatkoi matkaansa, hiusnippu tiukasti turvassa naisen vaatteisiin piilotettuna. He kumpikin tarvitsisivat varmasti nyt aikaa ajatella.

//Jeah, pistetään tämä nyt kasaan! Ja uutta juonellista peliä vaan kehiin xD tosin ei ehkä ihan heti perään, mutta vois kyllä tuossa vähän ajan päästä? Kun kummatkin on saaneet vähän kerättyä sekavia päitään jne. Ja kiitos sinulle Moriseni! <3
Ikane
 

Edellinen

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron