Kirjoittaja Ikane » 08 Helmi 2015, 22:55
Lapis unohti totaalisesti, että oli henkilöitä jotka eivät olleet välttämättä koskaan kuulleet leijonasta. Hän oli saanut tietää siitä kauan aikaa sitten, ollessaan ihmisperheen hoivissa. Perheen isä matkusti paljon, ja kertoi joskus hurjia tarinoita eri maankolkista. Lapis katsoi hetken takaisin mieheen, selvästi hämmentyneenä, mutta sai kerättyä itsensä vastaamaan pian. "Leijona on tosi suuri eläin - sillä on valtavat, isot tassut ja suuri harjas pään ympärillä, kuin tulinen kehä. Se on vahva, voittaa taistelussa karhunkin, ja syö lihaa. Kun se karjaisee, puut kuulemma vavisevat paikoillaan." Tähän mennessä naisen kuvaus pedosta oli varmasti aika raaka. "Mutta se ei ole kaikki. Sen kultaisen turkin alla on kuulemma iso, rakastava sydän. Siksi leijona on niin upea: vaikka se on vahva peto, on sillä joku jota suojella, eikä se anna periksi jos on kyse sille rakkaasta." Lapis halusi uskoa että jokaisessa on ainakin ripaus hyvää jäljellä, vaikka olikin kovettunut vuosien mittaan.
Puheenaiheen vaihtuessa taas eri oikeuksiin Lapiksen niskavillat alkoivat pörhistymään silkasta hermostuksesta. Hän ei oikein pitänyt siitä, mihin tuo keskustelu tuntui johtavan, eikä miehen viileästä äänestä. Miehen kysyessä vielä omaa oikeuttaan kipuun nainen tunsi jotain todella ilkeästi pistelevän sisällään. Miten kukaan voi olla noin sekaisin - ei sillä lailla kuin synnystään hullut ovat, vaan ennemminkin ne jotka ovat kokeneet elämässään kaikkea väärää. Lopulta mies nousi seisomaan, riisui vaatteensa - Lapiksen silmät harhailivat hetken toisen keholla ennenkuin mies aloitti taas puhumaan. Arpinen, selvästi vääryyttä osakseen saanut mies huusi naiselle, aivan kuin kaikki olisi jollain lailla ehkä hänen syytään. Äänen aaltoilu kertoi miehen olevan selvästi sekaisin - naurua seurasi huuto, ja sama toisinpäin. Yllättäen mies kaiken epätoivoisen saarnansa keskeltä hyökkäsi, lyöden kätensä puuhun. Nainen tottakai säikähti, ollen hieman epävarma siitä miten toinen kohta aikoisi käyttäytyä. Pitäisikö hänen pahimmassa tapauksessa taistella miestä vastaan? Sitä Lapis ei halunnut.
Vaikka miehen rystyset olivat selvästi tuhoutuneet, tuo vain nauroi ja jatkoi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Toinen ei siis tosiaankaan tiennyt mitään kivusta, Lapis ymmärsi. Hullu katse kiiri alas Lapiksen kasvoille, jotka olivat epäröivät säikähdyksen jäljiltä, mutta kulmat yhä kurtussa. Lopuksi mies sanoi jotain mikä iski Lapiksen sisään pahemmin kuin mikään miekka. 'Kuvotat minua', ne sanat kaikuivat naisen korvissa vaikka miehen ääni oli ollut pelkkä kuiskaus. Naisen mieli tuntui muuttuneen painavaksi, häntä ärsytti ja ahdisti olla siinä juuri silloin. Lapis ei osannut sanoa hetkeen mitään. Hänen suunsa oli raollaan, silmät auki, etsien jotain peruutusta äskeiselle. Oliko hän todella niin kuvottava, iljettävä olento? Silmänräpäyksessä mies oli taas hyökkäämässä Lapiksen suuntaan, ja tähtäsi suoraan naisen pään yläpuolelle puuhun. Susinaisen kurkusta kuului kova urahdus, ja säikähdys oli taas naisen kasvoilla. Häntä itseään ärsytti se, miten hänen kanssaan leikiteltiin taas. Aivan kuin hän olisi jokaisen miehen lyönnin kohdalla vajonnut syvemmälle siihen aikaan kun hänkin oli laboratoriossa koe-eläimenä. Chloros pelotti naista juuri sillä hetkellä, hänestä tuntui että oli taas pieni ja avuton kaiken sen kivun ja tuskan edessä. Susinainen liikahti aina lyönnistä säikähtäneenä, yrittäen työntää itseään kauemmas, vaikka puunrunko oli häntä jatkuvasti paikoillaan pitämässä. Hänen sisällään kasvoi hätä miehen nauraessa jälleen, ja tuntui siltä kuin kohta hänen olisi murrettava tiensä miehen ohitse. Nurkkaan ahdistettuna susi puree, ja naisen hampaat olivat jatkuvasti enemmän esillä hänen ihmisleuoistaan, mutta ei tehnyt vielä mitään vaan sulki silmänsä tiukasti kiinni muristen aina vaan lujempaa uuden lyönnin osuessa puuhun.
Pian lyönnit loppuivat, mutta naisen silmät pysyivät kiinni hetken aikaa. Nainen tunsi jotain lämmintä kasvoillaan, hajusta tajusi sen olevan miehen verta. Kun susinainen avasi hitaasti silmänsä ja katsoi miehen omiin, ne tuntuivat olevan jossain aivan muualla. Hitaasti ja epävarmasti mies nousi ylös, ottaen etäisyyttä Lapiksesta. Näytti siltä kuin mies ei tiennyt okein missä oli tai mitä tapahtui. Nopeasti Lapis ehti saada katsekontaktin miehen kanssa ennen kuin tämä kaatui suoraan hankeen. Lumi näytti ohuelta verholta pöllähtäessään ilmaan. Lapis katsoi ensin ripeästi ympärilleen, mutta ketään ei näkynyt. Lapis hengitti hetken puuta vasten, antaen sydämensä ja hermojensa tasaantua. Vihertukkainen makasi nyt käsi kasvoillaan, varmaan ajatellen jotain. Mies pelotti Lapista, mutta samalla hän halusi tietää lisää toisesta. Vai oliko enää sen kivuttomuuden ja leikkelyn jälkeen jäljellä enää muuta? Mies oli todellakin erikoinen.
"Jos kuvotan sinua noin paljon," Lapis aloitti, selvästi turhautumusta äänessään, "miksi ihmeessä sinun piti sitten palata takaisin? Olisit vaan jättänyt minut sinne luolaan, kääntänyt selkäsi niinkuin muutkin. Sinähän tiedät miltä se tuntuu, etkö vain. Vaikka en halua päätyä ruuaksesi olisi sekin parempi kuin saada koiran kohtelua." Ääni oli välillä tiukka ja ärtynyt, mutta viimeinen lause pehmeni. Todellisuudessa nainen jopa ilahtui toisen näkemisestä uudelleen, mutta samalla hän ei voinut olla kyseenalaistamatta miehen motiivia. "Olet sekaisin, tiedätkö" Lapis totesi, huokaisi ja nousi jaloilleen. Hänen vihreät, nyt tummenneet silmänsä katsoivat edessäpäin makaavaan mieheen. Hänen kasvonsa olivat viileät, mutta silmistä näkyi yhä se miehestä kiinostunut puoli. Hän otti askelia lähemmäs miestä ja istuutui lumeen hieman miehen pään kohdalta eteenpäin. Hän ei katsonut suoraan mieheen, vaan istui hieman vinossa.
Hetken kuluttua nainen kuiskasi: "Jäädyt siihen." Niillä sanoilla ei ollut merkitystä ja ne olivat vain turhuutta, mutta ne vain liusuivat ulos ja hävisivät lumeen samantien kun ne kuuluivat. Lapis ajatteli toisen kehoa, miettien toisen lumeen jäätymistä, ja pian huomasi kuvittelevansa Chloroksen taas ilman paitaa edessään, arpinen keho paljaana, jolloin susinaisen korvat värähtivät ja häntä nytkähti.